naimalakko

#297: v ronski - Ärhäkkäästi, sannavain,

Adressiteksti voitaneen tältä osin sivuuttaa ja tutkia sen sijaan niitä yleisiä perusteita, joita olet esittänyt toisaalta sukulaisliitoille ja toisaalta sille, että avioitumiseen oikeutetun henkilöpiirin tulisi säilyä ennallaan. Jälkimmäisen kohdalla katsot, että nykyinen parirajaus on seurausta avioliiton seksuaalisbiologisesta perustasta ja perusteesta. Tiivistettynä kantasi on siten se, että avioliitto on tarkoitettu lisääntymisyksikköjen suojaksi ja että nais- ja miesparit eivät keskinäisen lisääntymättömyytensä vuoksi tarvitse avioliiton antamaa suojaa. Kutsut tätä biologiseksi perusteeksi ja katsot, että sukupuolineutraalisuus romuttaisi lain fundamentaalin perusteen tavalla, joka vaatisi uuden perusteen konstruoimisen. Tämä peruste on jäsentymättömämpi ja rakentuu minun nimiini laitettuna usein olkinukkemaisesti vastaamaan niitä teemoja, joita kulloinkin haluat vastustaa. Joka tapauksessa on selvää, että muiden kuin toisilleen sukua olemattomien yhden naisen ja yhden miehen välisen avioliiton sääntelystä myös nais- ja miesparin avioliiton sääntelyyn laajeneva avioliittolaki hylkää mielestäsi lain nykymuodon ja sitä myöten ns. traditionaalisen avioliiton sekä perustaa tilalle uuden laajennetun avioliiton muodon.

Käsittelen ensin biologista perustettasi eli väitettäsi siitä, että avioliitto kohdennetaan nykyisin niille pareille, ”joiden voidaan olettaa tuottavan yhteisiä biologisia, yhteisön toivomia jälkeläisiä” sekä kommenttiasi, jonka mukaan jätän ”huomiotta sen, että biologinen peruste ’generoi’ trad. perhekäsityksen”. Jälkimmäisestä lauseesta aloittaen: Hyväksyt näkemykseni siitä, että traditionaalinen perhekäsitys generoi avioliittolain nykyisen parirajauksen, mutta katsot, ettei avioitumista voi sallia muille ryhmille biologian vuoksi. Voidaanko siis kaikenlaisia lainsäädäntöuudistuksia – myös muita kuin seksuaalivähemmistöjä koskevia – vastustaa vetoamalla pelkästään siihen, että traditionaalinen perhekäsitys generoituu biologisesta perusteesta? Samainen biologia, joka suo miehelle prosentuaalisesti suuremman lihasmassan, generoi traditionaaliseen perhekäsitykseen aviomiehelle kuuluvan perheenpään hiljaisen oikeuden hakata ja raiskata vaimoaan ja piestä lapsiaan. Nämä aviomiehen oikeudet ovat osa nykysääntelyä eri puolilla maailmaa tänäkin päivänä. Biologia on luonteeltaan niin deterministinen voima, ettei sen vastaisia muutoksia voida ilmeisesti hyväksyä. Tähän liittyen:

”isyysolettaman olemassaolo muistuttaa meille niistä lähtökohdista ja faktoista, jotka ovat olleet tuhansia vuosia samat joka puolella palloa; se kertoo meille siitä, miksi miehen ja naisen välinen liitto on koettu niin erityiseksi, että sitä pidetään tärkeänä käsitteenä, jolle on annettu oma nimi, 'avioliitto'.”

Avioliitolla on tuhansia vuosia joka puolella palloa ollut perusteenaan samat lähtökohdat ja faktat, nimittäin naisen sitominen aviomiehen ja tämän suvun vaikutuksen alaiseksi. Tämä historiallis-biologinen peruste näkyy nykyäänkin avioliittolaimme pykälästä, johon on erikseen pitänyt kirjata seuraavat lauseet: ”Puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Heidän tulee avioliitossa osoittaa keskinäistä luottamusta sekä yhteisesti toimia perheen hyväksi. Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella”. Näitä itsestäänselvyyksiä ei ole kirjattu aviomiehen suojelemiseksi vaan siksi, että avioliitto on kautta aikain merkinnyt aviovaimon oikeusaseman heikentymistä: onhan nainen ollut lähinnä sukujen välistä kauppatavaraa. Tällaista käsittämätöntä blaastia ei tietenkään ole otettu moderniin parisuhdelakiin.

Palauttakaamme mieliimme kommenttisi näkemyksestäni biologisen perusteen poissaolosta. Kirjoitat seuraavasti: ”Prinsessa-vasta-argumenttisi on, että ei se biologia, vaan ne moraalikannat, ihan kuin perinteiset moraalikäsitykset eivät muka juontuisi juurikin niistä jo paljon puhutuista biologisista reunaehdoista ja dynamiikoista”. Jos täten noudatamme johdonmukaisesti traditionaalisen perhekäsityksen taustalla vaikuttavan biologisen perusteen sanelemia reunaehtoja, on sääntelyn johtologiikan ja lain perusteiden ja jopa perusteen vastaista säätää nykyisenkaltaisista aviovaimollekin kuuluvista perusoikeuksista etenkin mitä tulee muun muassa (seksuaaliseen) itsemääräämisoikeuteen ja perustuslaissa turvattuun omaisuuden suojaan. Naisten siviili- ja rikosoikeudellisen suojan takautuvaa huonontumista lienee  mahdollista perustella menestyksekkäästi ”yhteydellä perinteisiin” ja paluulla tilanteeseen, joka oli voimassa joitakin vuosikymmeniä sitten – eli sanojasi lainaten – ”aivan  hetki sitten, kun suhteutamme kulttuurimme monituhatvuotiseen historiaan”.

Avioliiton solmimisen edellytys ei tänä päivänä ole se biologisesti perusteltu mahdollisuus, että puolisoiden välisestä seksistä syntyy yhteisöömme uusi jäsen. Sallimalla esimerkiksi yli viisikymmentävuotiaiden naisten avioitumisen yhteiskunta hyväksyy avioliiton myös tahoille, joiden liitosta ei voi olla seurauksena biologista jälkeläistä. Avioitumista ei ole kielletty myöskään steriileiltä, hedelmättömiltä, sukupuolensa korjanneilta ja henkilöiltä, jotka ovat julkisesti ilmaisseet sitoutumisensa lapsettomaan elämäntapaan, jolloin on selvää, että yhteiskunta hyväksyy avioliiton ja siinä todennäköisesti harjoitettavan seksin siitä huolimatta, että näiden parisuhteiden virallistamiselle ei voida osoittaa biologista perustetta. Viimeistään vieraslapsiadoptiosta säätämällä avioliittolaki on sallinut avioitumisen myös jälkeläistuotantoon kykenemättömille pareille ja irtaantunut siten oletetusta lisääntymisperusteestaan. Kun avioliittoa ei lähtökohtaisesti ole kielletty lisääntymään kykenemättömiltä, on lain nais- ja miespareja syrjivä nykymuoto heikosti perusteltu. Samaa sukupuolta olevat eivät keskenään tuota jälkeläisiä, mutteivät niitä tuota monet muutkaan parit, joille lainsäädäntö kuitenkin antaa avioitumisoikeudet. Menopaussin ylittänyt nainen ja vaikkapa vasektomian läpikäynyt mies eivät ole suojan tarpeessa oleva lisääntymisyksikkö. Johdonmukaisuus vaatii, että sääntelyä sovelletaan yhdenvertaisesti. Muunlainen sääntely ei ole ”linjakasta”, vaikka haluaisitkin sen sellaisena nähdä. Edellä luetelluilla pareilla ei ole sellaisia erityispiirteitä, joista mielestäsi seuraisi eroja oikeuksissa ja velvollisuuksissa, ja jotka perustelisivat avioitumisoikeuden – eli lisääntymisyksiköille tarkoitetun erityssuojan – antamisen.

Peräänkuuluttaessasi lisääntymisperustetta painottavan ajattelutavan ”käytännöllistä” implementointia et huomaa, että esittämäsi käytännölliset avioitumisoikeuksien myöntämiset tosiasiassa tekevät perustavanlaatuista väkivaltaa säädöksen perustetta vastaan ja suorastaan vesittävät sen. Käytännöllisistä menettelytavoista puhuttaessa viittaat siihen, miten äänioikeus ”annetaan kaikille tietyn ikärajan ylittäneille, eikä esimerkiksi henkisen kypsyyden tai eliniänodotteen perusteella”, mutta sivuutat ne sujuvasti implementoitavissa olevat käytännölliset keinot, joita esitin muun muassa terveydenhuoltorekistereiden laajemman hyödyntämisen tiimoilta. Tällaisia avioitumisoikeuden poisrajaavia menettelyitä on käytössä maailmalla ja niitä hyödynnettiin ilmeisesti myös Suomessa aikana, jolloin avioliittolain mukaisena avioesteenä nähtiin muun muassa tarttuvalla asteella oleva sukupuolitauti. Äänioikeusrekisterin antaman mallin mukaisesti väestötietokirjanpitoon voidaan oikeustoimikelpoisuuden perustavan iän saavuttamisen lisäksi kirjata tieto siitä, kun (naispuolinen) henkilö saavuttaa menopaussi-iän. Minulla olisi kaikenlaisia uusiakin käytännöllisiä keinoja varmistaa avioliiton suoja pelkästään lisääntymisyksiköille, jos vain haluat pohtia niitä tarkemmin: tahdon asiahan sekin on, että minkäsuuruisiin uudistuksiin biologisen perusteen omaksumisella halutaan päätyä. Jos perusteen soveltamisella kuitenkin tosiasiallisesti syrjitään epäjohdonmukaisesti tiettyjä ihmisryhmiä, sen soveltamisperiaatteet on otettava erityisen tarkkailun alle.

Tutkikaamme vielä tarkemmin niitä erityisiä oikeuksia perustavia erityispiirteitä, joita katsantosi mukaan kaikilla heteropareilla on:

”koska käsitteissä ja tarpeissa on eroja, on luonnollista odottaa, että kaikilta osiltaan oikeuden ja velvollisuudet eivät ole yhteneviä.”

”Milloin erityispiirteistä kuitenkin seuraa eroja oikeuksissa ja velvollisuuksia, on kysymys lähinnä tekninen - pikemminkin muoto- ja nimentäkysymys kuin sisältökysymys. Yhteiset tekijät eteen niistävä säännöshierarkia voi olla paras. Nyt yläotsikkona on Suomen laki. Sen alla olevan avioliittolain voisi korvata lailla ihmisryhmien liitoista, jonka alakohtina voisivat olla esim. (1) trad. avioliitto (’heteroparit’), (2) kumppanuusliitto (’homoparit’ ja ’sukulaisparit’) ja (3) moniliitot sekä (4) rekisteröimättömät ryhmittymät (’avoparit’, ’avokolmikot’ jne.).”

Sovelletaan logiikkaasi ensin muuhun lainsäädäntöön. Homo- ja heteroseksuaalilla miehellä on kummallakin omat erityispiirteensä ja näiden biologisten erityispiirteiden vuoksi heille tulisi voida laintasoisesti antaa erilaisia oikeuksia ja toisaalta heille pitäisi voida asettaa toisistaan poikkeavia velvollisuuksia. Terveydenhuoltolain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta. Homomiehet tulisi erotella heteromiehistä, sillä jälkimmäisellä ryhmällä biologisesta perusteesta mahdollisesti seuraavat vahinkoraskaudet, aviorikoksen myötä hajoavat heteroperheet ja sukupuolitaudeista aiheutuvat hedelmättömyysriskit eivät kosketa ensimmäiseen ryhmään kuuluvia henkilöitä. Ratkaisu: säädetään erilliset terveydenhuoltolait homoille ja heteroille. Sisällöltään lait ovat identtiset, mutta kyse onkin lain muodosta ja nimeämisestä.

Ymmärtääkseni haluat pitää avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen käsitteet erillään siksi, että niihin sisältyvät ja niihin liitettävät oikeudet ja velvollisuudet eroavat toisistaan. Erittelisitkö nyt ne oikeudet ja velvollisuudet, joiden osalta esimerkiksi heterovanhuspari ja naispari eroavat toisistaan siinä määrin, että vain toinen voi virallistaa parisuhteensa avioliittolaissa säädetyin keinoin? Pelkkää vastakkaisten sukupuolten lisääntymisfysiologisiin eroihin palautuvaa erottelua ei voida soveltaa, paitsi jos haluat jälleen hahmotella lisäedellytyksiä. Miksi lisääntymispotentiaalia vaaditaan ainoastaan samaa sukupuolta olevilta pareilta? Entä voidaanko kaikkia avioliittolain säännöksiä pitää sellaisina, joiden tarkoitus on turvata lisääntymisyksikköjä? Avioliittolain ja parisuhdelain eroavaisuuksia tarkastellessa voidaan havaita eroja esimerkiksi toimituksen muodossa. Lisääntyykö heteroparien jälkeläistuotanto määrämuotoisen suullisen menettelyn myötä, vai riittäisikö se, että menettely olisi korostetusti kirjallista asiakirjaprosessia, kuten parisuhteen rekisteröinnin kohdalla. Olisiko ajateltavissa, että joitakin avioliittolain säännöksiä voitaisiin lisääntymissuojan heikkenemättä soveltaa myös muihin kuin nykyisin hyväksyttäviin lisääntymiskyvyttömiin pareihin, kuten nais- ja miespareihin?

Mitä itse parisuhdejaotteluusi tulee, niin kyseenalaistan tietyt ratkaisusi. En hahmota, minkälaisiin edellytyksiin nojautuen ryhmittely on tehty. Millä perusteella muodostat esimerkiksi ykkösryhmän? Jos promotoimasi traditionaalisen avioliiton muoto näkyy avioliittolaissa, niin perinteisiä mahdollisia aviopuolisoita ovat muun muassa serkut, pikkuserkut, ottovanhemmat ja ottolapset sekä sisaruksen lapset ja lapsenlapset. Parisuhdelain mukaan rekisteröityyn parisuhteeseen sovelletaan avioliittolaissa säädettyjä avioestesäännöksiä. Tällöin ykkösryhmäsi olisi johdonmukaisuuden vuoksi oltava toisiinsa AL 8-9 §:n mukaisessa sukulaisuussuhteessa olevien tai olemattomien vastakkaisten sukupuolten muodostamat parit. Kakkosryhmäsi käsittäisi toisiinsa AL 8-9 §:n mukaisessa sukulaisuussuhteessa olevien tai olemattomien samaa sukupuolta olevien muodostamat parit. Sääntelylogiikkaa seuraten kolmosryhmä kattaisisi parit, joiden osapuolet ovat AL 7 §:n mukaisessa sukulaisuussuhteessa toisiinsa. Kaikkia ryhmiä koskisivat samat oikeudet ja velvollisuudet, mutta niillä olisi eri nimet (avioliitto, rekisteröity parisuhde, kumppanuusliitto) ja kolmosryhmän momenttiin olisi sisällytetty huomautus siitä, että sukupuoliyhteys aviopuolisoiden kesken on tässä avioliitossa kielletty RL 17:22 §:ssä säädetyn mukaisesti. Pohdin jälkimmäisen tilanteen mielekkyyttä jäljempänä.

Ylläkuvattu jaottelu on viimeistä ryhmää lukuun ottamatta identtinen nykysääntelyn kanssa ja sen tarkoitus on tuoda näkyville toistuva perusvirheesi sukulaispareihin liittyen. Asiaa voidaan lähestyä eri kanteilta. Jos avioliittoon oikeutettuja tahoja halutaan sinun tapaasi rajata biologisesta perusteesta käsin, traditionaaliseen avioliittoryhmään luetaan silloin toisilleen sukua olemattomat heteroparit, toisilleen sukua olevat (ehkä steriloidut?) heteroparit ja heteromoniliitot. Jos taas tarkastellaan nykymuotoista avioliittoa, kakkosryhmään perusteetta sysäämäsi sukulaisparit kuuluvat osittain jo nyt traditionaalisen avioliiton ryhmään ja tietyt heteroparit kakkosryhmään.

Keskustelun kuluessa selväksi käynyt piintynyt tarpeesi niputtaa samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteet yhteen insestisten lähisukulaisliittojen kesken selittää tietenkin muun muassa suorittamasi jaottelun heteropareihin ja toisaalta homo- ja sukulaispareihin. Kykysi olla sinnikkäästi erottamatta esimerkiksi isän ja tyttären välistä suhdetta kahden naisen rekisteröidystä parisuhteesta kertoo toki kaiken oleellisen suhtautumisestasi seksuaalivähemmistöihin, mutta jättää oman logiikkasi vaillinaiseksi. Koska kieltäydyt luonnostelemasta lähisukulaisia koskevien avioesteiden taustalla vaikuttavaa oikeushyvää, voidaan päätellä, että pidät lakiin sisältyvää lähisukulaisestettä epäloogisena ja tuomittavana, ja että ainakin vastakkaisia sukupuolia edustavien avioliitto tulee voida sallia vaikka jo tänään. Avioesteen aiheuttavien asiantilojen luetteloon on toisaalta sisällytettävä todennettu sterilisaatio, hedelmättömyys ja menopaussi ja siirrettävä estekohdat täyttävien heteroiden parisuhteiden sääntely parisuhdelain alle tai uuteen ”kumppanuusliittoja” koskevaan säädökseen. Olisihan tällainen ratkaisu linjassa myös oman näkemyksesi kanssa, jonka mukaan ”muille lain suojaa halajaville ihmisryhmille [kuin lisääntymisyksiköille] laaditaan oma tarkoituksenmukainen lakinsa”.

#302: sannavain - Re: Ärhäkkäästi, sannavain,

Oman, oikeustieteessä omaksun vastaisen näkemyksesi ongelmallisuus johtuu paitsi edellä käsitellyn biologisperustaisen lähestymistavan virheellisyydestä myös tilalle tarjoamasi vaihtoehtoisen ”uuden” avioliiton perusteesta, joka sekin on sisällöltään virheellinen. Vaikeus aiheutuu siitä, ettet kykene hahmottamaan avioliittolain edellä kuvattua juridista luonnetta, vaan pyrit rakentamaan uusia konstruktioita, joiden perusteella niputat esimerkiksi sisarusparit yhteen seksuaalivähemmistöjen muodostamien parien kanssa. Yksi tällainen viallinen uuden avioliiton peruste on ajatuksesi siitä, että avioliittoja voidaan solmia esimerkiksi isän ja pojan kesken, koska biologisen perusteen poissa ollessa voidaan katsoa, että ”avioliittolain tarkoituksena ei ole säätää sukupuoliyhdyntöjen tuomittavuudesta” ja että uusi avioliitto ei ”sisällä perustetta sille, miksi avioliitto pitäisi kieltää sellaisilta, jotka eivät keskenään seksiä harrasta”, koska rikoslakiin on jo nykyisellään kirjattu insestisiä tekoja koskevat kriminalisoinnit. Jos avioliiton sen sijaan sinun tavoin katsotaan perustuvan seksuaalisbiologisiin seikkoihin, on selvää, että avioliitto ja seksi yhdistyvät, ja syynä on ”juurikin se biologisesti perusteltu mahdollisuus, että seksistä syntyy uusi ihminen yhteisöömme”. Tämän vuoksi lähisukulaisten väliset liitot sulkeutuvat avioliiton ulkopuolelle.

Rikoslain keittiön kautta mukaan tuova rakennelma on sinänsä nokkela, muttei muuta argumentaatiosi lähtökohtien ongelmallisuutta, vaikka kommentoinnissa ei edes puututtaisi edellä esitetyssä juridisessa arvioinnissa näyttäytyviin pulmakohtiin. Hahmottelemasi ajatusketju menee siis jotakuinkin näin: avioliiton solmimisoikeutta ei voi kieltää esimerkiksi sisaruspareilta, koska seksiä voi paitsi harrastaa avioliiton ulkopuolella myös olla kokonaan harrastamatta, koska avioliiton kohdentamiselle tai rajaamiselle seksiä harrastaville ei ole annettu perusteluja ja koska ei voida pitää ”näytettynä faktana sitä, että nykymuotoinen avioliittolaki kieltäisi lähisukulaisten liitot tarkoituksenaan estää insesti [koska insestin estämiseksi säädetään erikseen rikoslaissa]”. Edelleen argumentoiden biologisen perusteen tiputtaminen pois merkitsisi parisuhteen ja avioliittojen merkityssisältöjen muuttumisen siten, että niistä poistuisi niihin vakiintuneesti liitettävä seksuaalinen ulottuvuus, koska uusi avioliitto yhdistäisi ”perusteetta avioliiton ja sukupuoliyhdynnän”. Katsot myös, että sanoilla ’parisuhde’ ja ’avioliitto’ ei ole yleiskielessäkään kovin yhtenevää liityntää seksuaaliseen kanssakäymiseen, minkä vuoksi esimerkiksi kahden sisaruksen välinen parisuhde voitaisiin virallistaa avioliitolla.

Kuten edellä on osoitettu, avioliittolaki ei nojaa biologiseen perusteeseen. Legoalustamaisena sääntelynä se silti kieltää lähisukulaisten väliset avioliitot. Myös pohjoismaiset sukupuolineutraalit avioliittolait sisältävät saman rajauksen. Lainsäätäjä on lähtenyt siitä, ettei avioliittolainsäädännön tule asettaa esteitä sellaisille avioliitoille, joiden solmiminen on muutoin katsottava perustelluksi. Miksi esimerkiksi kahden sisaren avioitumisen periaatteessa mahdollistava laki siis tekee kyseisen rajauksen?

Tarkastelen aluksi käsitystäsi avioliiton ja parisuhteen käsitteiden lingvistisestä luonteesta ja niistä seurauksia, joihin käsitteiden merkityssisällön määrittäminen johtaa. Olen eri mieltä väitteistäsi, joiden mukaan tarvittaisiin lisäperusteita sille, että avioliiton ”laajempi muoto perustuisi avioliiton ja seksin yhteydelle” ja että yrittäisin ”avioliittolain nykymuodolla perustella ehdotettua laajempaa muotoa, vaikka [olen] nykymuotoa hylkäämässä”. Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa peräämiäsi lisäpostulointeja ei tarvita, sillä lain sääntelykohde, parisuhde, sisältää vakiintuneesti seksuaalisen ulottuvuuden ja täten ”samastaa avioliiton seksin sallimisen” kanssa. Ilman parisuhdetta ei ole mitään, mihin avioliittolain säännökset voitaisiin kohdentaa. Miehen ja naisen välisen parisuhteen sääntelyn lisäksi oikeusvaikutuksensa myös kahden naisen tai miehen väliseen parisuhteeseen ulottavan avioliittolain sääntelykohde ei muutu, vaan pysyy parisuhteena, eikä täten aiheuta tarvetta muuttaa sääntelyä tai sen perusteluja muilta osin. Tässä vaiheessa tarkastelu keskittyy voimassaolevaan oikeustilaan ja sivuuttaa sen jo aiemmin käsitellyn ja todennetun historiallisen yhteyden, joka parisuhteella ja sitä kautta avioliitolla on suhteessa hyväksyttävään sukupuoliseen kanssakäymiseen.

Yhteiskunnassa virallinen hyväksyntä on varattu niille parisuhteille, jotka yhteiskunta katsoo hyödyllisiksi tai haitattomiksi. Näitä ovat avioliittolain mukaan solmitut heteroparien avioliitot, parisuhdelain mukaan rekisteröidyt homoparisuhteet ja yhteistalouden purkamista avoliiton päättymisen myötä sääntelevään lakiin otettujen määrittelyjen mukaan samaa tai eri sukupuolta olevien henkilöiden avoliiton muotoiset parisuhteet. Lisäksi perhelainsäädännöllisiä normeja sovelletaan taajaan muun muassa avioliitonomaisiin parisuhteisiin, joiksi luetaan usein myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset parisuhteet. Edellä kuvatut parisuhteet katsotaan laillisiksi seksuaalisiksi liitoiksi. Lähisukulaisten väliset parisuhteet on katsottu haitallisiksi, eikä niille siksi ole haluttu antaa yhteiskunnallista tunnustusta, sillä tällaisen parisuhteen virallisen hyväksynnän myötä hyväksyttäisiin myös näissä suhteissa mahdollisesti harjoitettava seksuaalinen kanssakäyminen. Palaan tähän myöhemmin.

Tietyt käsitteet tunnistetaan yhteiskunnassa suhteellisen yhteneväisesti. Esimerkiksi perheen käsitettä ei ole määritelty tyhjentävästi lainsäädännössä, mutta sen sisältö voidaan yleensä määritellä riittävissä määrin intuitiivisesti. Jos yhteiskunnallisessa kielenkäytössä ei voitaisi nojautua esimerkiksi perheen vakiintuneeseen käsitteeseen, satunnainen urheilujoukkue tai koululuokka voisi vaatia oikeutta tulla kohdelluksi perheenä.

Paitsi yhteiskunnassa, parisuhteen käsite sen sijaan tunnistetaan vakiintuneesti myös lainsäädännössä, jossa sen yhtenä ulottuvuutena nähdään seksuaalisuuden toteuttaminen parisuhdekumppaneiden välillä. Selkeimmillään tilanne on parisuhdelain kohdalla, jossa sääntelykohteena on nimenomaisesti rekisteröitäväksi haluttava parisuhde, ja joka eroaa avioliittolain objektista – naisen ja miehen välisestä parisuhteesta – ainoastaan siitä syystä, että toisessa suhteessa seksuaalinen halu suuntautuu vakiintuneesti samaa sukupuolta olevaan ja toisessa puolestaan vastakkaista sukupuolta olevaan henkilöön. Tämä tunnusmerkki on näitä parisuhdemuotoja jakava perustavanlaatuinen kriteeri, joka tulee esille esimerkiksi biseksuaalin kohdalla: biseksuaalisesti suuntautuneen henkilön parisuhteen sääntelyinstrumentti vaihtelee pelkästään tämän kulloisenkin parisuhdekumppanin sukupuolen perusteella. Parisuhdelain esitöihin on myös kirjattu lainsäätäjän eksplisiittinen näkemys rekisteröidyn parisuhteen luonteesta toteamalla, että lain hyväksymisellä ”homoseksuaaleille annetaan mahdollisuus elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa”.

Avioliittolain viimeisimmän suuremman uudistuksen yhteydessä lainsäätäjä totesi, että avioliitolla korostetaan perheen perussuhteen, eli puolisoiden keskinäisen suhteen, merkitystä. Tuo suhde nähtiin jo tuolloin ”aitona tunnesuhteena”, jonka perusta on kahden ihmisen luottamus- ja vuorovaikuttamissuhteessa. Yhteistalouden purkamista avoliiton päättyessä koskevan lain (avoliittolain) esitöissä huomautetaan, että parisuhde-edellytys viestii suhteen luonteesta. Vaikka seksuaalinen kanssakäyminen ei ole välttämätön, se on tosiasiallisesti usein esiintyvä piirre parisuhteessa ja siksi se totunnaisesti liitetään osaksi parisuhdekäsitteen merkityssisältöä. Esitöiden mukaan parisuhteeseen liittyy tyypillisesti tunnepitoinen sitoutuminen parisuhdekumppaniin, minkä perusteella parisuhdekäsitteen ja sitä kautta lain soveltamisalan ulkopuolelle rajautuvat muun muassa sukulaisuuteen perustuvat yhteistaloudet. Nimenomaisena uloskirjoitettuna lähtökohtana on siten, että lain säännöksillä pyritään suojaamaan vain parisuhteeseen perustuvia suhteita, minkä vuoksi niitä ei sovelleta muun muassa sukulaisuuteen perustuvaan asumiseen yhdessä. On huomionarvoista, että kun parisuhde käsitetään luonteeltaan osaksi seksuaalisena ja avoliittolaki soveltuu yhteistaloudessa eläviin parisuhdekumppaneihin seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta, voidaan päätellä, että lainsäädäntö näkee jo nykyisellään nais- ja miesparien parisuhteet paitsi seksuaalisen ulottuvuuden omaavina myös ei-vahingollisina parisuhteen muotoina ja siten pätevinä sääntelykohteina. Näillä perusteilla pidänkin virheellisenä väitettäsi siitä, että ”kanta jonka mukaan sukupuoliyhdyntä ja avioliitto kuuluvat yhteen (silloinkin kun lastensaannista ei ole riskiä/toiveita), on moraalinen kanta”.

Parisuhdelain säätämistä edeltäneessä keskustelussa lakia vastaan argumentointiin – heikolla menestyksellä – katsomalla, että parisuhde-sanalla viitataan ainoastaan miehen ja naisen väliseen seurustelusuhteeseen. Samalla tavalla yksittäiset ihmiset voivat katsoa, että parisuhteen käsitteeseen ei sisälly oletusta puolisoiden välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä, mutta se ei muuta sitä yleistä näkemystä, joka yhteiskunnassa ja sitä kautta lainsäädännössä käsitteen sisällöstä vallitsee. Kömpelö esimerkki havainnollistanee tilannetta: kuntosalitreeniin sisältyy oletusarvoisesti alkulämmittely ja loppuvenyttely, mutta pelkkä punttien nostelukin voidaan nähdä kuntosalitreeninä. Silti useimmat katsovat, että lämmittely ja venyttely kuuluvat olennaisesti lihashuoltoon ja palautumiseen ja että niiden puuttuminen tekee treenistä enemmän tai vähemmän vajaan.

Parisuhteen lisäksi vakiintuneessa kielenkäytössä tunnistetaan käsite ’puoliso’, jolla viitataan laillistetun seksuaalisen suhteen eli parisuhteen osapuoleen. Puolisoita ovat henkilöt, jotka ovat joko aviopuolisoita tai avioliitonomaisissa olosuhteissa eläviä henkilöitä. Parisuhdelaissa säädetään, että sellaista laissa tai asetuksessa olevaa säännöstä, joka koskee aviopuolisoa, sovelletaan myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoleen, jollei toisin säädetä. Jos avioliiton kautta tuleva parisuhteiden virallinen suoja halutaan ulottaa nyt parisuhteensa rekisteröimään pystyvien henkilöiden parisuhteisiin, puolison käsitteen ja sen takana vaikuttavan perhekäsityksen olisi avioliittolaissa muututtava vastaamaan sitä, minkälaisena puoliso ja perhe jo nykyisellään nähdään muualla lainsäädännössä. Jos myös avioliittolain mukaisella puolisolla viitattaisiin samanaikaisesti sekä samaa että eri sukupuolta olevaan parisuhdekumppaniin, kyse ei olisi dramaattisesta käsitteellisestä loikasta, sillä tällainen puolisokäsite on jo nykyisellään omaksuttu erimuotoisessa perheoikeudellisessa sääntelyssä

#297: v ronski - Ärhäkkäästi, sannavain,

Tarkastelen seuraavaksi lähisukulaisten avioliittoja koskevia kommenttejasi, joita laajentamalla voidaan pohtia, miksi lähisukulaisten legopalikoita ei lainsäätäjän mukaan saa kiinnittää sinänsä neutraaliin alustaan. Alustavasti voidaan todeta, että jos avioliiton kautta tuleva parisuhteiden virallinen suoja halutaan ulottaa esimerkiksi äidin ja tyttären tai veljen ja sisaren välisiin parisuhteisiin, puolison käsitteen ja sen takana vaikuttavan perhekäsityksen on muututtava yhteiskunnassa sellaiseksi, että perheen sisällä voidaan harjoittaa seksuaalista kanssakäymistä: insestikieltojen kumoamisen ja avioliittolain muutoksen myötä jälkeläisten saaminen tuottaa siten myös uudenlaisen seksuaalisen ulottuvuuden, joka ei rajoitu vain aviopuolisoiden välille, vaan voi suuntautua lapsiin, lapsenlapsiin, sisareen, vanhempaan tai isovanhempaan. Perhelainsäädännön ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten Suomelle asettamat velvollisuudet lapsen tasapainoisen kehityksen ja perheen turvaamiseksi on tällöin todennäköisesti arvioitava uudelleen, sillä nykytila lähtee muun muassa lapsen seksuaalisesta koskemattomuudesta ja perheen suojaamiselta kuvatunlaiselta toiminnalta. Uudistuksen tueksi on oletettavasti kerättävä tutkimusaineistoa insestisten suhteiden ei-vahingollisuudesta.

Siteeraan johdannoksi näkemystäsi lainsäädännön taustalla vaikuttavista arvoarvostelmista. Kirjoitat, että ”liberaalin moraalin mukaan ei pidä muilta kieltää sellaista, mistä ei ole ulkopuolisille haittaa; ymmärtääkseni edustat tätä moraalia. Tässä moraalissa ei liene perusteltua kieltää aikuisten veljesten tai siskosten sukupuoliyhdyntää ja veli-sisko-parinkin tapausta on harkittava tarkasti”. Kysymys koskee niitä perusteita ja erityisiä syitä, joihin nojautuen lähisukulaisten väliset parisuhteet/avioliitot katsotaan kielletyiksi liberaaliakin moraalia edustavan henkilön ajatusmaailmassa. Olen jo aiemmin käsitellyt niitä perusteita, joiden vuoksi lähisukulaisten parisuhteet nähdään vahingollisina ja epätoivottavina ja siten virallisen hyväksynnän sateenvarjon alle kelpaamattomina. Et kuitenkaan hyväksynyt näitä lähtökohtia, koska kieltäydyt pitämästä ”näytettynä faktana sitä, että nykymuotoinen avioliittolaki kieltäisi lähisukulaisten liitot tarkoituksenaan estää insesti” ja lisäät vielä, että ”se fakta, että rikoslaki asiasta jo erikseen säätää, puoltaa kantaa, jonka mukaan avioliittolain tarkoitus ei ole säätää sukupuoliyhdyntöjen tuomittavuudesta”.

Siteeraan aluksi voimassaolevaa avioliittoasetusta, jonka mukaan ”silloin, kun oikeusministeriöltä haetaan lupaa avioliitolle, jonka toisena osapuolena on toisen sisaruksen jälkeläinen, ministeriön on tarvittaessa annettava hakijoille tieto käytettävissä olevasta perinnöllisyysneuvonnasta sekä sen toimipaikoista”. Tällaista sääntelyä tuskin annettaisiin, jos sukulaisten avioliittojen sisällä vakiintuneesti nähtävien sukupuoliyhdyntöjen luonnetta ei arvotettaisi ainakin jossain määrin epätoivottavaksi.

Avioliittolain osauudistuksen esitöissä todetaan avioesteistä seuraavaa: Avioestesäännöksillä yhteiskunta pyrkii toteuttamaan tärkeiksi katsomiaan perhe-, sosiaali- ja terveyspoliittisia tavoitteita sekä tukemaan sukupuolista käyttäytymistä ja perhesuhteita koskevia moraalikäsityksiä. Suurin osa avioesteistä liittyy avioliittoon aikovien sukulaisuussuhteisiin, ja näitä esteitä on tarkasteltava ensisijaisesti eettisenä kysymyksenä. Erittäin voimakkaat eettiset perusteet puoltavat sitä, että avioliitto sisarusten tai puolisisarusten kesken sekä suoraan etenevässä että takenevassa polvessa olevien sukulaisten kesken ehdottomasti ja ilman poikkeusta kielletään. Eettiseltä kannalta avioliittoja myös kaukaisempaa biologista sukulaisuutta edustavien henkilöiden välillä voidaan pitää sopimattomina, sillä avioesteet kuvastavat yleistä suhtautumista siihen, millaisia avioliittoja pidetään yhteiskunnan kannalta epätoivottavina. Perustelut lähenevät siten suurelta osin niitä insestikriminalisointien perusteluita, joihin rikoslain uudistukset ovat nojautuneet: sekä 1970- että 1990-luvuilla toteutettujen rikoslakiuudistusten jälkeenkin laissa kriminalisoidut tekotyypit vastaavat lähes identtisesti avioliitolain avioesteluettelon sukulaisuussuhteita. Seksuaalisuus ja siihen liittyen myös parisuhteen vahvistaminen lähisukulaisten ja ennestään jonkinlaisessa läheisessä perhesuhteessa eläneiden välillä katsotaan siten kielletyksi ja rangaistavaksi (perhe)moraalisista syistä.

Kuten edellä huomautin, avioliittolaki sääntelee parisuhteita, joihin vakiintuneesti liitetään seksuaalinen ulottuvuus. Rikoslaki puolestaan sääntelee sallittujen seksuaalitekojen piiriä. Myös parisuhteen ulkopuolella harjoitettava lähisukulaisten välinen sukupuoliyhteys nähdään haitallisena. Insesti on sukulaisavioliiton looginen edellytys. Näistä syistä säännöksien perusteita ja lainsäätäjän tarkoitusta voidaan tulkita lukemalla säädöksiä ja niihin liittyvää lainvalmistelumateriaalia rinnakkain. Lähisukulaisten välisten yhdyntöjen kielto rikos- ja avioliittolaissa on nähtävä luonteeltaan tehokkaana tapana estää sanottu käyttäytyminen. Ihmettelyäsi siitä, miksi lähisukulaisten parisuhteista säädetään kahdessa eri laissa, voidaan ehkä hälventää huomauttamalla, että useasta muustakin asiasta (esimerkiksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä) säädetään osin päällekkäin eri säädöksissä. Ennenkuulumatonta ei myöskään ole rikoslaissa olevien pykälöiden siirtyminen siviililakiin, kuten on ollut laita kaksinnaimista koskevilla säännöksillä. Sen sijaan avioliittoa ei ilmeisesti ikinä ole sallittu sellaisille parisuhteille, jotka olisi rikoslaissa katsottu haitallisiksi. Tällaiseen ratkaisuun ei luonnollisesti ole päädytty yhdessäkään maassa, jossa on voimassa sukupuolineutraali avioliitto, sillä avioitumiseen oikeutettujen parisuhteiden kriminalisointi olisi loogisesti riistiriitaista.

”Arveletko, että perusteet tälle [lähisukulaisten välisille seurustelusuhteille] ovat parempia kuin sille, jos samaa sukupuolta olevien seurustelusuhteet nähtäisiin (edelleen) rikoksena yleistä järjestystä vastaan?”

Homoseksuaaliset teot olivat 1970-luvulle saakka kiellettyjä siveellisyysrikoksina, minkä jälkeen ne dekriminalisoitiin. Sen sijaan insestikriminalisoinnit systematisoitiin samaiselle vuosikymmenelle ajoittuvan osauudistuksen myötä yleistä järjestystä vastaan olevien rikosten ryhmään. Homosuhteiden moitittavuus perustui 1800-luvun lopun varsin raamatullisiin näkökohtiin ja siihen, että homoseksuaalinen käyttäytyminen nähtiin sosiaalisesti tarttuvana ”tautina”. Alkuperäisen kommentin tarkoituksena oli ennemminkin korostaa säännösten poikkeavuutta niistä pykälistä, joissa suojeluobjektiksi on otettu seksuaalinen itsemääräämisoikeus, jonka itse näet oikeuttavan lähisukulaisten avioliitot, ja toisaalta niistä avioitumisen kieltävistä säännöksistä, joissa rajausperusteet tukeutuvat perhesuojelullisiin ja yleistä järjestystä tukeviin perusteisiin. Kun kysyt, onko kriminalisoinnin perusteeksi ajateltu se, että ”perheen muut osapuolet eivät tykkää parin seurustelusta tai yhdynnästä ja siksi perheenjäsenet usein riitautuvat”, voidaan johtoa tällaiseenkin kysymykseen hakea rikoslain esitöistä. Lähisukulaisten välisten sukupuolisuhteiden kiellon luokittelu yleistä järjestystä vaarantavaksi rikokseksi on valmisteluasiakirjojen mukaan tällaisten suhteiden yleistä ärtymystä herättävä ja mielipahaa aiheuttava luonne, mutta tämän lisäksi kunkin kriminalisoinnin kohdalla on vielä erikseen perusteltu tarvetta suojata muun muassa perheen sisäisten suhteiden kiinteyttä. Yhtenä yleisperusteluna mainitaan esimerkiksi se, että ”ihmiselle on tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin ja varsinkin nuorille on hyötyä siitä, että he voivat kokea pysyvän ihmissuhteiden verkoston ympärillään”. Erityissuojelua halutaan kohdistaa ennen kaikkea lapsiin ja nuoriin, jotka asuvat yhdessä vanhempiensa kanssa. Tähän nähden on erikoista, että teksteissäsi vilahtelevat muun muassa ehdotelmat, joissa avioliitto sallittaisiin äidin ja tyttären välille.

Lähisukulaisten väliset parisuhteet nähdään vahingollisina eri syistä, joista osaa olen käsitellyt jo edellisissä viesteissäni. Muita ajateltavissa olevia perusteita suhtautua kielteisesti esimerkiksi sisarusten väliseen sukupuoliyhteyteen voidaan hakea esimerkiksi sukulaisuuden perusteella yksilölle määrittyvistä sosiaalisista paineista ja odotuksista siitä, minkälaisia velvollisuuksia sukulaisilla on toisiaan kohtaan. Jos sukulaisten väliset suhteet katsottaisiin sallituiksi, sallittu ja toisaalta odotettu käyttäytyminen saattaisivat jossain määrin sulautua. Tähän liittyen: Lisääntymisbiologiselta kannalta lähisukulaisten välisiä suhteita on historiallisesti pidetty epätoivottavina ja vahingollisina insestistä syntyneiden lasten kohonneella kehitysvammaisuusriskillä, mutta nykyään tällä ei enää perustella ainakaan lainsäädännöllisiä kieltoja. Biologia on linkittynyt avioesteiden sääntelyyn kuitenkin polveutumisen kautta. Biologista ryhmää eli sukua tai yleisemmin laajempaa yhteisöä ei ole haluttu sotkea ei-sallituilla parisuhteilla, sillä polveutuminen määrittää sukulaisia ja niitä oikeuksia, velvollisuuksia ja yleistä asemaa, joita sukulaisilla on suhteessa toisiinsa. Toisaalta myöskään ei-biologisesti syntyneitä sukulaisuussuhteita (esim. lankoussuhde) ei ole hyväksytty juuri yhteisön suojaamisen nimissä. Kuten huomaat, esimerkiksi veljesten välisen sukupuoliyhdynnän kieltäminen ei siten ole pelkästään ”moraalinen kanta”, vaikka toki eettisestikin perusteltuja kommentteja voidaan esittää.

Voidaan myös kysyä, onko sisarusten välinen suhde vapaa tietynlaisesta valtasuhteesta ja toisen sisaruksen valta-asemasta suhteessa nuorempaan. Vääristyneen vallankäytön mahdollisuuden huomioonottaminen näkyy rikoslain pykälässä, jonka mukaan teosta rangaistaan ainoastaan suhteen vanhempaa osapuolta. Näin on silloinkin, kun esimerkiksi aikuinen lapsi on sukupuoliyhteydessä vanhempansa kanssa. Jos sisarukset ovat kaksosia tai muuten osuvat suppeaan ikähaarukkaan, ajatusta toisen käskyvallasta, valvonnasta ja hallitsevasta asemasta ei välttämättä ole pidettävä perusteltuna: toisin on tilanteissa, joissa sukupuoliyhteyttä harjoitetaan juuri täysi-ikäiseksi tulleen ja tätä huomattavasti vanhemman ja kypsemmän sisaruksen välillä. Lainsäädäntö lähtee siitä, että kahdeksaatoista vuotta nuorempaa henkilöä suojataan seksuaaliselta hyväksikäytöltä. On katsottu, että tällaisen henkilön kyky päättää itsenäisesti seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä, minkä vuoksi tällaista kypsymättömyyttä hyväksikäyttävän osapuolen toiminta nähdään tuomittavana.

Ylläkäsitellyt perusteet soveltuvat sekä samaa että eri sukupuolta olevien lähisukulaisten parisuhteisiin. Rinnastus perustuu paitsi kuvattuihin seikkoihin myös lainsäätäjän tahtoon, jonka mukaan avioliiton esteiden on oltava samat sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Lainvalmistelijat eivät siten jättäneet linkkiä avioliittolaissa esiintyviin esteellisyyskohtiin ”tietämättömyydestä, epäjohdonmukaisuudesta tai piittaamattomuudesta", kuten esität, vaan muun muassa siksi, että järjestelyllä haluttiin turvata sallittujen parisuhteiden yhtäläistä kohtelua.

Katson, että avioliiton suojaa ei tule ainakaan nykyisellään laajentaa lähisukulaisten välille. Perusteet on esitetty edellä. Sisarusliittoja vaativan on puolestaan esitettävä kelpoisat edellytykset. Olisinkin edelleen kiinnostunut kuulemaan, minkä spesifin oikeushyvän suojelun sinä näet insestikriminalisointien ja avioliittolaissa säädettyjen avioesteiden taustalla.

Huomautan vielä, että jaan suurimmilta osin perhe- ja rikoslainsäädäntöuudistuksissamme omaksutun johtoajatuksen, jonka mukaan yksilöllä on oikeus päättää omasta parisuhteestaan niin kauan, kun se ei loukkaa toisten ihmisten oikeuksia tai ”yleistä järjestystä”. Kirjoitat muun muassa seuraavasti: ”veli-sisko-parinkin tapausta on harkittava tarkasti: sukupuoliyhdyntää sinänsä ei ehkä pitäisi kieltää – vain jos se on tuottamuksellista”. Kommentoin tätä hyväksyvästi jo aiemmin (esittämilläni reunaehdoilla). Avioliittolain mukaan sisarukset tai puolisisarukset eivät saa mennä keskenään avioliittoon. Olen esittänyt, että jos geenialtaan huonontuminen pudotetaan laskuista, en näe perusteita kriminalisoida eri perheyhteisössä kasvaneiden sisarusten parisuhdetta, mutta että avioitumisoikeuden osalta lakiteknisesti mielekkään osarajauksen muotoilu voi olla vaikeaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että se olisi mahdotonta. Erilaisia sukulaisuuteen perustuvia avioesteitä ja insestikriminalisointeja on ajan mittaan kumottu. Muiden maiden avioliittosääntely voi olla myös edistyksellisempää kuin omamme. Esimerkiksi Ruotsin lain mukaan avioliitto puolisisarusten kesken on luvanvaraisesti sallittu edellytyksin, että osapuolet eivät ole lapsina asuneet samassa taloudessa sisarusten tavoin. On huomattava, että myös tässä pykälässä tulee esille lailla suojattavaksi katsottu oikeushyvä, eli perheenjäsenten psykososiaalisen kehityksen ja perheen suojeleminen.

Yksityishenkilönä olen sitä mieltä, että muiden ihmisten seksuaalielämä ei ole minun asiani ja että yhteisöllisen kontrollin poissaollessa esimerkiksi täysi-ikäiset ja vapaaehtoisesti toimivat veljekset voivat käytännössä (salassa) tehdä keskenään mitä haluavat, ja näin varmasti tapahtuukin, ja samoin on laita polygamisten suhteiden kohdalla. Parisuhdesääntelyn ja perhettä suojaavien normien välinen tasapainottelu luo kuitenkin ongelmallisia tilanteita esimerkiksi sopivien rajausten osalta.

#297: v ronski - Ärhäkkäästi, sannavain,

Miksi nais- ja miesparien legopalikoita ei sitten voida kiinnittää avioliittolain alustaan? Homoseksuaalien parisuhteiden suojan tarve tunnistettiin 2000-luvun alussa, jolloin säädettiin laki rekisteröidystä parisuhteesta. Syyt siihen, miksi asian ratkaisemiseksi haluttiin säätää avioliittolaista erillinen – vaikkakin keskeisiltä kohdiltaan avioliittolakiin rinnastuva – laki, löytyvät muun muassa lainvalmistelussa, jossa lakivaliokunnan asiantuntijoina kuultiin piispaa, teologian tohtoreita, eheytysterapiaa tarjoavia aslanilaisia ja erilaisia kirkonmiehiä yhteensä kahdentoista henkilön verran. Seksuaalivähemmistön etujärjestön edustajista valiokunta suostui kuulemaan kahta henkilöä. Taustalla olivat siten kristilliset perhekäsitykset ja osin puhtaasti raamatulla perustellut kannat, joihin perustuvia heteroitakin koskettavia pykäliä on aikojen saatossa jouduttu raakkaamaan pois kovallakin kädellä. En suuremmin kannata uskonnon ja poliittisen prosessin sotkemista keskenään varsinkin, kun jälkimmäinen tuottaa yhteiskunnan jäseniä yleisesti sitovaa laintasoista sääntelyä. Sinänsä parisuhdelaki ei ole kamalan huono laki, vaikka omalta osaltani se onkin periaatteellisiin syihin perustuen estänyt parisuhteen virallistamisen. Lain vajavaisuudet käyvät ilmi, kun kysytään, miksi nainen ja mies eivät voi rekisteröidä parisuhdettaan. Vastaus on tietenkin se, että rekisteröity parisuhde on vain avioliiton korvike. Suurimmat erot liittyvät parisuhteen nimeen, vieraslapsiadoptioon, yhteiseen sukunimeen ja isyysolettamaan ja ne voidaan toki korjata yksitellenkin: en tosin näe syytä, miksi jokainen ongelmakohta olisi korjattava erikseen, kun perusteet sallia avioituminen myös nais- ja miespareille ovat olemassa.

Korjausta vaille olevien asioiden osalta puutun tässä vain parisuhdeinstituutioiden nimiin. Katsot, että ”miehen ja naisen muodostamalla parilla on jokin yhteisön kannalta merkittävä piirre, jota muilla pareilla ei ole” ja että ”Tällaisen piirteen olemassaolo antaa ehdottaa, että nuo parit muodostavat hyödyllisen käsitteen, jolle on hyvä antaa oma nimi”. Suppea avioliiton käsite on mielestäsi siinä määrin hyödyllinen, että sen perusteella avioliiton ulottamista nais- ja miespareille ei voida sallia. Kuten edellä on osoitettu, kaikilla miehen ja naisen muodostamilla pareilla ei todistettavasti ole peräänkuuluttamaasi merkittävää piirrettä. Argumentiksi typistyy siten se, että koska avioliitolla viitataan miehen ja naisen liittoon, sukupuolineutraali avioliitto on jo käsitteellisesti ristiriitainen ja lisäksi virheellisesti vie ajatukset siihen, että samaa sukupuolta olevilla pareillakin olisi tällainen (tässä: lisääntymiseen liittyvä) yhteisön kannalta merkittävä piirre. Ratkaisuna on siten pelkistetyimmillään pelkän eri nimen antaminen samaa sukupuolta olevien liitolle. Edellyttäen, että edeltävillä vaalikausilla alkanut parisuhdelain täydentäminen ja paikkaaminen jatkuu samanlaisena, on odotettavissa, että muutaman vuoden tai vuosikymmenen päästä Suomessa on voimassa kaksi muodollisesti erillistä mutta sisällöllisesti identtistä parisuhdesäädöstä, joita erottavana tunnusmerkkinä on ainoastaan virallistetun parisuhteen nimi. En menisi takuuseen sellaisen järjestelyn mielekkyydestä. Jos sukupuolineutraalia avioliittolakia ei kuitenkaaan säädetä vielä vuosiin, olisi hyvänä minimivastaantulona pidettävä ainakin sitä, että rekisteröinnistä siirryttäisiin virallistamiseen, kuten termi kuului alkuperäisessä hallituksen esityksessä. Muuten olen sitä mieltä, että jos järjestely näyttää, haisee ja maistuu avioliitolta, se on faktisesti avioliitto, eikä muuta väitettäessä voida välttyä ajatukselta, että kyse ei olekaan ainoastaan terminologiasta: ratkaisu vaikuttaa siltä, että moraaliin tukeutuen heteroenemmistön ja seksuaalivähemmistöjen liitot pyritään väkisin erottelemaan toisistaan ja näin kyseenalaistamaan jälkimmäisten parisuhteiden suojan oikeutus, tarve ja legitiimi perusta.

Erilaiset suppeat käsitteet ovat hyödyllisiä, mutta onko niiden säilyttäminen pakollista? Voiko käsitteiden merkityssisällön lukitsemisella myös vaikeuttaa uudistuksia tai yhteiskunnassa vallitsevia ajattelutapoja? Pitäisikö meilläkin ottaa käyttöön venäläinen sukunimisysteemi, jossa ulkopuolinen tunnistaisi yhdellä silmäyksellä, onko jokin tietty nainen ns. vapaata riistaa vai jo naimisissa. Mitä pelkästään naisen sukunimen muuttava järjestelmä kertoisi sukupuolten tasa-arvosta, kun naisen nimi (ja asema?) määrittyisivät miehen mukaan? Suomessa on perinteisesti ollut käytössä erilaisia ammattiryhmiä koskevia, juuri toimijan sukupuolen mukaan määrittyneitä suppeita nimityksiä, kuten tarjoilijatar, lakimies, lentoemo, lehtimies ja terveyssisar. On esitetty, että sukupuolisidonnaisten ammattinimikkeiden käyttö on osaltaan jarruttanut työmarkkinoiden tasa-arvoistumista normittamalla työtehtäviä erityisesti naisille tai miehille sopivina. Nyt tällaisena yhdenvertaisuuden esteenä on avioliitto-sana, joka on haluttu nähdä sukupuolisesti värittyneenä. Jos kaikenlaiset käsitteet jäädytettäisiin vastaamaan vallitsevia näkemyksiä, mitään yhteiskunnallisia uudistuksia ei voitaisi tehdä.

En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että arkielämässä virallistettujen parisuhteiden tunnistaminen pomminvarmasti homo- tai heteroseksuaalisiksi on kovin tarpeellista. Tuo parisuhteita jakava tunnusmerkki (puolisoiden seksuaalinen suuntautuminen) onkin ainoa, joka ainakin minulle tulee mieleen, kun näen noihin instituutioihin viittaavat sanat esimerkiksi sanomalehdessä. Jos yhteiskunnassa sen sijaan löisi läpi sinun promotoimasi argumentointi, mielleyhtymien tulisi kulkea joltiseenkin seuraavasti: ”Avioliitto? Ahaa. Tämä liitto on solmittu sen vuoksi, että nainen voi potentiaalisesti käyttää aviomiestä taloudellisesti hyväkseen ja jotta nainen pääsee halutessaan toteuttamaan tarvettaan geneettisen vaihtelun tai hyvyyden hakemiseen turvatusti vähentäen näin tarvetta syrjähyppyihin, ja jotta aviomies saisi varmistettua biologisen tai edes ei-biologisen juridisen jälkeläisen.” ”Rekisteröity parisuhde? Ahaa. Tämä liitto on solmittu kahden toisistaan välittävän ihmisen turvaksi tavalla, joka sitoo heidät yhteen taloudellisesti ja juridisesti.”

”puheesi pyrkimyksestä ’tasa-arvoiseen avioliittolakiin’ on harhaanjohtajaa, sukupuolineutraali on korrektimpi termi.”

Mitä tulee Naimalakko-adressissa vaaditun avioliiton nimeen, katson, että tasa-arvoinen avioliittolaki on nimityksenä ihan ok. Sukupuolineutraali on toki täsmällisempi termi, mutta se vaikuttaa vetävän keskustelun yleensä sivuraiteille. Tähän mennessä olen kuullut kaltevan pinnan kauhistelua muun muassa lukumäärä-, ikä-, laji- ja elollisuusneutraaleista liitoista.

Asioiden ja instituutioiden nimien pohdinnan perään voidaan tarkastella lähemmin sitä yhteiskunnallista kehitystä, johon ovat vaikuttaneet muun muassa aviovaimon, naisen oikeuksien ja muiden vastaavien käsitteiden muutos. Siteeraan tässä sinua: ”Parempi nähdä koko kuva: viime vuosikymmenten ’kehitys’, erityisesti ns. naisten emansipaatio ja ns. feministisen tasa-arvokäsityksen valta-asema sekä tuoreehkot lakikokeilut, ovat todellakin rapauttaneet avioliittojen asemaa, s.o. niiden suosiota, kestoa ja ehkä jopa onnea. Olisikohan aika kääntää suuntaa?”

”Porvarillisten naisten emansipatsioniharrastukselle” naureskeltiin ja sen oikeutus kyseenalaistettiin jo 1920-luvulla, jolloin päätettiin dumpata kaksisataa vuotta vanha naimakaari ja säätää uusi avioliittolaki. Siihen nähden huolesi perheiden rapautumisesta naisten aseman parantumisen myötä ei ole uusi. Kieltämättä naisten yhteiskunnallisen aseman parantuminen on ollut sietämätöntä. Aivan erityisen sietämätöntä on ollut naisten emansipoituminen eli asteittainen vapautuminen juridisista, kulttuurisista ja sosiaalisista alistusrakenteista. Avioliittojen asemaa, so. niiden suosiota, kestoa ja jopa onnea on nakerrettu määrätietoisella valtiofeministisellä salaliitolla. Avio-onnen takeena on kautta aikain ollut vaimon pitäminen nyrkin ja hellan välissä, ja tätä avioliiton pyhää perustaa on tietoisesti heikennetty muun muassa seuraavasti: avioero on sallittu, naisen edusmiehisyys on lakkautettu, perintöosien määräytymisestä on tehty sukupuolineutraalia, perheille on annettu subjektiivinen oikeus päivähoitoon, vaimoa ei saa enää pahoinpidellä tai raiskata avioliitossa, nainen saa äänestää ja asettua ehdolle vaaleissa, ehkäisy ja oikeus aborttiin ovat antaneet naiselle oikeuden päättää lisääntymisestään, naisen ei enää tarvitse kysyä aviomiehensä lupaa perheen ulkopuoliseen työssäkäyntiin, nainen voi itsenäisesti hankkia omaisuutta ja vallita sitä ilman aviomiehen puuttumista asiaan ja niin edelleen.

Kaikkien näiden asioiden voidaan tilastollisen analyysin perusteella todistaa johtaneen perheiden hajoamiseen esimerkiksi verrattuna siihen historian vaiheeseen, jossa avioero ei ollut sallittu ja vaimo oli miehensä kontrollin alla. Epäilemättä aviomiehen laintasoiset mahdollisuudet vaikuttaa suoraan aviopuolisonsa elämään, valintoihin ja omaisuusjärjestelyihin ovat rapauttaneet avioliiton suosiota miesten keskuudessa. Myös aviomiesten kokema onni on saattanut vähentyä, kun vaimolle on lainsäädännön tuella suotu oikeus omaehtoiseen elämään. Miksi uusien meemien konstruoijat eivät tunnu ymmärtävän, että 99 prosenttia uusista ehdotuksista ei ole elinkelpoisia ja vanhassa vara parempi? Olisikohan aika kääntää suuntaa?

Huomionarvoista on myös avioliiton ulkopuolisten tekijöiden negatiivinen vaikutus. Hentoja heteroperheen taimia on pidettävä erityissuojeluksessa muun muassa siten, että samoja oikeuksia ja velvollisuuksia ei anneta esimerkiksi nais- ja miesparien perheille ja parisuhteille. Parempi nähdä koko kuva: on tunnettu tosiseikka, että tuntemattomien, samaa sukupuolta olevien ihmisten oikeussuhteiden järjestäminen yhteiskunnallisella mallisopimuksella vaikuttaa suoraan heteroperheiden avio-onneen ja liiton kestoon. Jokainen norjalainen homoavioliitto päättää vähintään yhden norjalaisen heteroavioliiton.

#297: v ronski - Ärhäkkäästi, sannavain,

Kirjoittelen lopuksi hajanaisia silppukommentteja – minä niin pidän tällaisesta tavasta käydä keskustelua.

”Eri asia on, että biologisesta perusteesta ja parien rajauksesta voidaan luopua, jos niin halutaan, jolloin isyysolettamaakin voidaan soveltaa, mitä ilmeisemmin ilman teknisiä ongelmia, myös samaa sukupuolta tai sukua oleviin kumppaneihin, jopa kahta useamman kumppanin muodostamiin liittoihin.”

Isyysolettamaa voitaisiin soveltaa esimerkiksi rekisteröityihin naispareihin ilman teknisiä ongelmia jo nykyisellään, jos parisuhdelakiin tehty sulku kumottaisiin. Muiden mainitsemiesi parien kohdalla vaadittaisiin kuitenkin lisäsääntelyä, joka tunnustaisi näiden ihmisten parisuhteet, kuten nais- ja miesparien sekä heteroparien parisuhteet nykyisellään tunnustetaan.

”Toiseksi on pakko huomauttaa, että isyysolettama on erikoisen merkityksellinen myös silloin, kun avioseksiä ei nimenomaan harrasteta ja ulkopuolelta siitetty lapsi halutaan oman ja yleisen hyvän vuoksi "adoptoida" avioperheeseen.”

...

”Tai sisarusparille? Tai äiti-tytär-parille? Ilmeisesti vanhemmuutta/isyyttä halutaan jaella vain rajoitetusti ja vain erityisen hyvin perustein, siitäkin huolimatta, että joidenkin mielestä on sitä parempi, mitä usemapia vanhempia lapsella on. - - Ajatellaan vaikkapa tilannetta, jossa äitinsä kanssa asuva 18-vuotias tytär saa "isättömän" poikalapsen. Eikö olisi hyvä, että tyttären äiti olisi automaattisesti pikkupojan toinen vanhempi?”

En ole huomannut lainsäädännössämme pykälää, jonka nojalla sisaruspari tai äiti-tytär-pari voisi solmia sellaisen virallisen parisuhteen, jonka perusteella ja johon vanhemmuutta automaattisesti tuottavan mekanismin (=isyysolettaman) soveltamista voitaisiin vaatia. En ole myöskään havainnut liputtaneeni mahdollisimman monen vanhemman puolesta, mutta voin ottaa kantaa esimerkkitilanteeseesi. Tuomioistuin voi jo nykyisellään uskoa lapsen huollon tyttären ohella tämän äidille, jos äiti suostuu järjestelyyn. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta säätelevä laki mahdollistaa huollon uskomisen paitsi yhdelle myös useammalle henkilölle, minkä voinee tulkita siten, että ”isättömällä” poikalapsellasi voi olla huoltajanaan useampia henkilöitä.

”Meidän on jälleen kerran kasattava ne vaihtoehtoiset perusteet, joista lähtien generoimme vaihtoehtoiset, johdonmukaiset kannat vanhemmuuden automaattiseen jakamiseen.”

”Onko niin, että minkä tahansa ihmisryhmän koossa pysyminen on (yhtä) tärkeää? Jos ei, mikä olisi ’hyväksyttävä’ erotteleva tekijä?”

Kun hedelmöityshoitolainsäädäntö mahdollistaa kahden erilaisen perheen – heteroperheen ja naisparin sateenkaariperheen – muodostamisen ja suojaamisen, mutta vain ensin mainitun perheen sosiaaliselle vanhemmalle annetaan automaattisesti jokin tietty oikeus, on varsin validia kysyä, millä perusteella oikeudet määräytyvät eri tavalla. Jos menettelyn perusteena on pyrkimys pitää perheet koossa, voidaan kysyä, miksi sateenkaariperhe joutuu erikseen hakemaan juridista vanhemmuutta, eli välinettä, jolla perheiden koossapysymistä edistetään. Tasa-arvoisen avioliittolain säätäneessä Ruotsissa tilanne on käsittääkseni se, että hoitoihin suostumuksensa antaneet parisuhdekumppanit sukupuolesta riippumatta voidaan vahvistaa lapsen vanhemmiksi.

Syy on luonnollisesti parisuhdelain pykälässä, joka rajaa rekisteröityyn parisuhteeseen syntyvän lapsen isyysolettaman ulkopuolelle. Edelleen voidaan kysyä, miksi lakiin on jätetty tällainen pykälä, kun osapuolet voivat kuitenkin erilaisin juridisin manööverein saavuttaa saman oikeustilan kuin minkä ”vanhemmuutta automaattisesti jakava” isyysolettama suo heteropareille. Tämä on tietenkin vain yksi niistä parisuhdesääntelyn epäjohdonmukaisuuksista ja inhimillistä kärsimystä aiheuttavista valuvioista, joiden poistamiseksi voidaan joko säätää avioliittolaki sukupuolineutraaliksi tai sitten antaa lukuisa joukko parisuhdelakia paikkaavia lakiesityksiä ja toivoa, että ne kaikki menevät läpi.

”Näen ainoastaan sen epäloogisuuden, että nainen joka ei elä avioliitonomaisissa olosuhteissa (siis miehen kanssa) ylipäätään saa hedelmöityshoitoja.”

”Hedelmöityshoitolaissa kylläkin parilla tarkoitetaan miestä tai naista. Hoitoa saava voi olla tällainen pari tai sitten nainen, joka ei elä avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa. Jälkimmäisestä seurannee se, että "naispari" voi saada hoitoa, koska sen toinen osapuoli ei elä avioliitonomaisissa olosuhteissa.”

Kyllä, tilanne on kuvaamasi kaltainen. Naisparien hedelmöityshoidot olivat eduskuntakäsittelyn aikana vaarassa rajautua pois, mutta lopullisessa laissa hoidon antamiselle ei asetettu vaatimusta tietyntyyppisestä parisuhdevaatimuksesta. Jos avioliittolakia muutetaan sukupuolineutraaliksi, hoitojen kohteeksi katsotaan myös hedelmöitettävän naisen naispuolinen puoliso. Ilman aviomiestä eläville naisille sallittiin hoitojen jatkuminen ennallaan – se oli vuosien varrella muotoutunut toimiva käytäntö, jota ei haluttu lopettaa. Perusteena lienee ollut jotain oman kommenttisi suuntaista: ”Tyypillisen lisääntymishaluisen naisen halu on yksi ikiaikaisimmista ja väkevimmistä avaintekijöistä.”

”Miksi sinkkunaisille annetaan hedelmöityshoitoja, jos sinkkumiehet eivät saa hankkia lapsia kohdunvuokrauksella vastaavin periaattein (vai saavatko)?”

Sijaissynnyttäjäjärjestelyt on kielletty laissa. Minunkin mielestäni se on epäkohta, jonka paikkaamiseksi voisi ensi hätään ajatella edes jonkinlaista kaksiapila-järjestelyä, jossa kohdunvuokraajan äitiys kyllä säilyisi ennallaan, mutta sukusolut luovuttanut itsenäinen mies vahvistettaisiin lapsen isäksi. Toisaalta mikään ei ilmeisesti estä kohdunvuokraajan ja miehen esiintymistä avopuolisoina, jolloin lapsen isyys vahvistettaisiin lastenvalvojan luona. Tällainen järjestely on kuitenkin nähtävissä lain säännösten kiertämisenä, ja siltikin ongelmaksi jäisi lapsen yksin haluavan isän näkökulmasta se, että isä ei olisi lapsen ainoa juridinen vanhempi. Toinen keino olisi itsellisille miehille annettu adoptio-oikeus, joka katkaisisi synnyttäneen naisen juridiset siteet lapseen.

Syyt sinkkumiesten syrjimiseen on luettavissa hedelmöityshoitolain esitöistä, joissa perustavana syynä poiketa tasavertaisuudesta on naisten ja miesten poikkeaminen toisistaan biologisesti lapsen saamisen osalta: ”Siittiöiden luovuttaminen on yleensä verrattain yksinkertainen toimi, johon ei liity lääketieteellisiä riskejä, kun taas sijaissynnyttäjänä toimiva nainen saa hormonihoitoa, kantaa ja synnyttää lapsen, mihin aina liittyy terveydellisiä riskejä.” ”Jos sijaissynnyttäjänä taas käytettäisin muuta kuin parille läheistä naista, järjestelyn salliminen saattaisi luoda merkittävän kaupallisuuden ja taloudellisen hyväksikäytön riskin.”

”Miehillä kollektiivisesti ei ole varaa sallia sitä, että nainen ei voisi heitä silloin tällöin "huijata", koska silloin suurin osa miehistä kävisi kauttaaltaan tarpeettomiksi naisille, eritoten aikoina jolloin hedelmöittämisen hoitaa yhteiskunnan ylläpitämä pankki tai avioton satunnainen seksisuhde ja elatuksen hoitaa viimekädessä kaikki veronmaksajat yhdessä.”

Hälyttävää, jos maamme heteromiesväestömme on näin epävarmaa. Hedelmöityshoitojen osalta voidaan todeta, että kenenkään sukusoluja ei voi käyttää hedelmöityshoidossa ilman nimenomaista suostumustaan, jolloin on selvää, että on olemassa miehiä, jotka eivät näe kuvaamaasi tarpeettomaksi jäämisen uhkaa kovin todennäköisenä.

”Miten etäistä sukua olevien miesparien erottelu lähisukua olevista miespareista muka selventäisi lainsäädäntöä?”

Laki erottelee jo nyt etäistä sukua olevat parit lähisukulaisten muodostamista pareista niin hetero- kuin homoparien kohdalla. Sen sijaan parisuhdelain kumoaminen ja avioliitton avaaminen myös nais- ja miespareille selventäisi oikeustilaa. Vaikka soveltuvat säännökset ovat jo nykyisellään hyvin pitkälle identtiset, joudutaan eroavaisuuksien vuoksi esimerkiksi tietyt kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset sopimaan erikseen kansainvälisillä foorumeilla, koska rekisteröityjä parisuhteita ei tunnisteta/tunnusteta kaikissa valtioissa.

”Minkä perusoikeuden rajoittamiseen viittaat?”

Kyse oli biologisen perusteen läpirunttaamisesta aiheutuvien vaikutusten arvioinnista. Kuten toteat, perusteen toteuttaminen vaatii teoriassa muutoksia. Johdonmukaisuuteen vedoten kirjoitin, että jos kyseinen peruste halutaan ottaa käyttöön (eikä vain pitää sitä jonkinlaisena vain tiettyihin asioihin vaikuttavana teoreettisena viitekehyksenä), avioituminen on kiellettävä muun muassa menopaussin ylittäneiltä naisilta, steriileiltä ja todisteellisesti hedelmättömiltä. Kun avioliitto on lisääntymisyksiköille tarkoitettu järjestelty, tuomioistuimen tulisi tuomita pari avioeroon heti kun kävisi selväksi, ettei pari enää kykene lisääntymään. Tällainen menettely sotii useita perustuslaissa turvattuja oikeuksia vastaan. Samat oikeudet perustelevat myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten suojan. Kansalaisilla on ensinnäkin lakien perusteella oikeutettuja odotuksia oikeussuhteiden pysyvyydestä. Toiseksi perustuslain 10 §:n mukaan jokaisen yksityiselämä on turvattu. Yksityiselämän piiriin katsotaan kuuluvaksi paitsi perhe-elämä myös muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin sekä oikeus päättää sukupuolisesta käyttäytymisestään. Perustuslain 22 § asettaa yleisen julkiseen valtaan kohdistuvan velvoitteen turvata perus- ja ihmisoikeudet. Avioitumista ja perhe-elämän suojaa säännellään myös useissa ihmisoikeussopimuksissa.

”Millä mittaat oikeudenmukaisuuden toteutumista?”

Toteutuneilla lainsäädännöllisillä uudistuksilla sekä tarkastelemalla niiden ryhmien määrää, jotka on muutosten myötä tuotu yhdenvertaisen kohtelun piiriin. Sukupuolineutraalilla avioliittolailla edistetään erilaisten parisuhde- ja perhemuotojen yhdenvertaista kohtelua.

"’Lain esitöissä mainitaan erikseen, että yleislauseke kattaa muun muassa sukupuolisen suuntautumisen.’

Muistetaan myös tulkita oikein: lakia on sovellettava ikään kuin seksuaalisesta suuntautumisesta ei olisi tietoa.”

Virheellinen tulkinta. Kontekstiin asetettuna yleislauseketarkennuksella pyritään alleviivaamaan niitä ominaisuuksia, joihin perustuva poikkeava kohtelu ilman erityistä syystä määrittyy lähtökohtaisesti kielletyksi syrjintäperusteeksi.

”Sikäli olen samaa mieltä, että laki parisuhteen rekisteröinnistä oli susi jo syntyessään ja että asia olisi pikimmiten korjattava; se mm. ilman hyväksyttävää perustetta asettaa veljesparin jäsenen eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella; eikö niin?”

Ei. Yleisen syrjintäkiellon mukaan ihmisiä ei saa asettaa eri asemaan muun muassa henkilöön liittyvän syyn perusteella ilman hyväksyttävää perustetta. Tällaisia kiellettyjä syitä ovat esimerkiksi sosiaalinen status, siviilisääty, seksuaalinen suuntautuminen tai vaikkapa ammattiyhdistystoiminta. Jos rajoituksille ei voida osoittaa rationaalista perustetta – yleensä jotain yhteiskunnallista intressiä – oikeutta ei voida rajoittaa. Väitteesi, jonka mukaan pidät viime kädessä makuasiana sitä, mille ryhmille annetaan mitäkin oikeuksia, on ainakin perusoikeusjärjestelmässä virheellinen.  Insestisten parisuhteiden virallistamista vastaan puhuvia perusteita on käsitelty edellä ja niiden painokkuutta voi verrata perustuslakivaliokunnan muotoilemiin perusoikeuksien yleisiin rajoitusperusteisiin, so. kriteereihin, joiden vallitessa esimerkiksi lähisukulaisten oikeutta solmia keskenään avioliitto voidaan rajoittaa.

”Tässä yhteydessä käsitteet "virheellinen menettely" ja "petollinen lähtökohta" ovat määrittelemättä ja arvatenkin kyseenalaisia. Laki mm. de facto rajaa kanteen taka-aikarajaksi kaksi vuotta lapsen syntymästä. Huijaamista ei voidan yksiselitteisesti pitää virheellisenä menettelynä vaan luonnonvakiona”

Pihvi on siinä, että toisin kuin haluaisit nähdä, ei shikaanimaisilla perusteilla ole mahdollisuuksia menestyä silloin, kun jokin oikeus (tässä: avioliitto) halutaan rajata pois joltakin tietyltä ryhmältä. Jos avioliiton sulkemista ainoastaan naisen ja miehen välille perusteltaisiin sillä, että naisen lisääntymisstrategioiden petollisuuspotentiaalia voidaan pitää luonnonvakiona, esittelijä naurettaisiin salista ulos.

"Ei, ei isyysolettama ole ollenkaan ainoa manifestaatio; - - muita ovat myös ne monet lapsia ja omaisuuden jakoa koskevat seikat”

Omaisuuden jakoa koskevia seikkoja sovelletaan sellaisinaan myös rekisteröityihin parisuhteisiin. Miten nämä säännökset tarkalleen ottaen indikoivat biologisen perusteen olemassaoloa?

”onko avioliittolaki edes sukupuolierityinen?”

Avioliiton solmiminen on mahdollista vain miehen ja naisen välillä.

”avioliittolaki mahdollistaa tämän [yhdenvertaisuuden lain edessä]. Ei kai kukaan oleta tai edes halua, että erilaisten ihmisryhmien pitäisi olla keskenään yhdenvertaisia; - - Sukupuolineutraalius ryhmiä koskien ei ole nykytrendi, päinvastoin.”

Parisuhdelainsäädännön kohdalla sukupuolineutraalisuus merkitsee sitä, ettei yksilön kohtelu ole riippuvainen hänen parisuhdekumppaninsa sukupuolesta, kuten tilanne nykyisin on. Ryhmät tietenkin muodostuvat yksilöistä, joten ryhmien yhdenvertaisuus voi toteutua samalla muutoksella.

”lait parisuhteen rekisteröinnistä ja avioliitosta kohtelevat ihmisyksilöitä jo neutraalisti, vaikka ne ihmisryhmiä eivät neutraalisti kohtelekaan.”

Yhdysvaltalaiset rotuerottelulait ja niihin kuuluvat rotujenvälisten avioliittojen kiellot siis kohtelivat tummaihoisia ihmisyksilöitä neutraalisti?

”Mutta tiedostava ihminen näkee ne suuret riskit, jotka yksisilmäisellä sukupuolineutraalilla säätämisellä on. Valtionfeminismin kyljessä kulkenut gender-sex-erottelu ja sex-puolen ignorointi voi potentiaalisesti saada paljon pahaa aikaan. Esim. laki saattaa jättää tunnistamatta ja tunnustamatta ne tyypillisen miehen ja naisen sukupuoliset erot (sex-mielessä), jotka ovat paitsi ohittamaton ja vaikutuksellinen biologinen fakta, myös välttämättömyys ihmislajin säilyvyydelle.”

En hahmota, minkälaisia ongelmatilanteita haet takaa. Millä tavalla avioliittolain salliminen myös samaa sukupuolta oleville vaarantaa ihmislajin säilyvyyden?  Ja näin sivumennen sanottuna valtionfeminismin kaltaisten sanojen käyttö ei juurikaan nosta pisteitäsi: alat päinvastoin kuulostaa ihan ikikatkeralta H. Laasaselta.

”Sitä paitsi väitteesi on muutenkin potaskaa: mm. tasa-arvolain monet kohdat vähentävät sukupuolineutraalisuutta määräämällä esim. 40 prosentin sukupuolikiintiöitä.”

Esimerkiksi avioliitto-, perhe- ja rikoslainsäädännön yhtenä kantavana uudistusperiaatteena on nähty sukupuolineutraliteetti ja sitä on myös toteutettu. Tasa-arvolaki pyrkii mainittuun neutraliteettiin julkisessa hallinnossa keppiä käyttämällä. Positiivinen erityiskohtelu on rajoitetusti sallittu, kun erityistoimilla pyritään tukemaan esimerkiksi sukupuolensa tai alkuperänsä vuoksi epäedulliseen asemaan jäävien tahojen asemaa. Sukupuolikiintiöillä koetetaan edistää sukupuolineutraalisuutta sellaisilla työpaikoilla, jotka vaikuttavat työn laadun ja henkilöstöhierarkian kannalta eriytyneen sukupuolen mukaan. Lain perimmäisenä tarkoituksena on luonnollisesti tehdä itsensä tarpeettomaksi.

”(btw, avioliitossahan se on väh. 50% miehiä ja väh. 50% naisia - siirtymisestä 40 prosentin rajaan voitaisiin kaiketi keskustella...).”

Niin, sinähän taisit vastustaa transsukupuolisten ihmisten oikeutta avioliittoon. Sukupuolenkorjausprosessin ollessa kesken liiton naiseus- tai mieheysprosentti voi hyvinkin olla tuossa neljänkymmenen hujakoilla.

#313: Yksi ääni meni muualle - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Loogisesti sannavain,

”Perhe sanan käyttöni käsittämääsi rajatumpaan tarkoitukseen yhdessä asiayhteydessä saa nyt kummalliset mittasuhteet.”

Puhe on omasta käsityksestäsi avioliiton ja avioliittolain luonteesta sekä perhekäsitteen sisällöstä, joihin nojautuen suhtaudut kielteisesti nais- ja miespareille annettavaan oikeuteen solmia avioliitto. Argumentaatiomallisi on seuraava: avioliittolaki on perhelaki -> avioliiton tarkoitus on siis perustaa perhe -> mielestäni perhe on tällainen ja tällainen -> tämän perusteella tällaisen perheen perustamiseen kykenemättömät eivät saa mennä naimisiin. Selvennykseksi voit vaihtaa kolmoskohtaan minkä tahansa mielipiteen tyyliin ”minun mielestäni perheen muodostamiseen tarvitaan viiksekäs mies ja palmikkopäinen nainen” ja katsoa, miten se vaikuttaa perustelujen painavuuteen.

”laki avioliitosta toisi kaikille sen piiriin tuleville subjektiivisen oikeuden lapsiin.”

Millä tavalla? Subjektiivinen oikeus tarkoittaa sitä, että oikeussuhteen toisella osapuolella on tätä oikeutta vastaava velvollisuus. Hoitohenkilökunnalla ei ole velvollisuutta antaa parille tai itselliselle naiselle hedelmöityshoitoa. Lain mukaan hoito on evättävä, jos on ilmeistä, että lapselle ei voida turvata tasapainoista kehitystä.

Viranomaisella ei ole velvollisuutta luovuttaa avioparille adoptiolasta. Sen sijaan avioitumisella tulee mahdolliseksi se, että aviopari voi osallistua adoptioneuvontaan ja siitä eteenpäin adoptioprosessiin, jonka aikana parin kyky toimia vanhempana tutkitaan. Adoptio vahvistetaan, jos sen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen. Kriteerit ovat samat seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Erityisen suuri merkitys toimivalla adoptiojärjestelmällä on juuri itsellisille miehille ja miespareille, jotka eivät fysiologisista syistä pysty saamaan lasta samalla tavalla kuin heteropari, naispari tai itsellinen nainen pystyvät. En näe syytä evätä lapseksiottamista vaatimukset täyttäviltä hetero- tai homopareilta tai yksinadoptoijalta. Adoptiokäytäntöjä kehitetään lisäksi jatkuvasti ja varmasti on tarpeen kiinnittää erityistä huomiota niihin maihin, joiden menettely lapseksiottamisasioissa ei kestä päivänvaloa: joidenkin maiden kohdalla esiintulleet lapsikauppaongelmat eivät kuitenkaan ole suomalaisten homojen tai lesbojen vika.

"’Huomionarvoista on, että adoption lapsikauppakauhistelujen negatiivinen lataus siirtyy sellaisenaan sellaisiinkin järjestelyihin, joissa mitään kaupattavaa lasta ei ole.’"

Jos noin ymmärsit, et lukenut ajatuksella.”

Suhtaudut kielteisesti sukupuolineutraaliin avioliittolakiin, koska sen säätämisen myötä adoptioprosessiin voisivat heteroparien lisäksi hakeutua myös nais- ja miesparit ja koska näet kaikenlaiset lapseksiottojärjestelyt vahingollisina muun muassa siksi, että adoptoitavasta lapsesta voi tulla kauppatavaraa. Kun keskustelu siirtyy adoptiosta pois ja keskittyy hedelmöityshoitojen avulla syntyviin lapsiin, vastustuksesi säilyy ennallaan: tällä kertaa perusteena on paitsi se, että ylipäänsä mitään hedelmättömyyttä ei saa hoitaa, myös se, että myös kaupallisista intresseistä vapaana syntyvien lasten oikeuksia tuntuu jollain tavalla loukkaavan syntyminen nais- tai miesparin lapseksi.

”Avioliittolaissa ei ole mielestäni mitään vikaa. Sen laajentamiselle en näe edellytyksiä.”

Mielestäsi avioliittolaki antaa sen soveltamispiiriin kuuluville henkilöille subjektiivisen oikeuden lapsiin. Koska näet, että avioliittolaissa ei ole mitään vikaa, katsot siis, että on hyväksyttävää antaa heteromiehelle ja -naiselle subjektiivinen oikeus lapseen. Voidaan päätellä sinun olevan sitä mieltä, että lapset ovat vain heteroparien etuoikeus, vaikka koetatkin sen kieltää sanomalla, että lapset eivät olisi kenenkään etuoikeus.

Aiemmassa viestissäsi tosin katsoit, että avioliiton solmimisen oikeusvaikutuksissa on vikaa, koska yhteiskunta mahdollistaa aviopuolisoille vieraslapsiadoption hakemisen. Eikö avioliittolaissa tällöin olekaan mitään vikaa? Vai onko vika taas vain siinä, että lakimuutoksen myötä homotkin voisivat perustaa lapsiperheen? Tällä havaahan itsellinen nainen voi paitsi adoptoida myös saada hedelmöityshoitoja, minkä lisäksi rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli voi adoptoida puolisonsa lapsen perheensisäisesti. Naisparit voivat siten jo nykyisellään tehdä yhteistä vieraslapsiadoptiota lukuunottamatta kaikkea sitä, mitkä nyt haluaisit kieltää sekä homoilta että heteroilta.

”Lain muutosten tarkastelu kuuluu lainsäätäjille ja kun ei ole lainmuutosta näköpiirissäkään, en näe syytä tarkasteluun.”

Keskustelua sukupuolineutraalista avioliitosta on käyty siinä määrin, että oikeusministeriöltä on valmistunut muistio siitä, miten samaa sukupuolta olevien avioliitto voitaisiin toteuttaa ja mitä muutos merkitsisi.

”Lasten oikeuksia tuen aktiivisesti ja tahoja, jotka pyrkivät niiden toteutumista kehittämään.”

Eli on lapsen oikeuksien vastaista kasvaa sateenkaariperheessä? Perustele toki.

”Nyt on todettu, että lapsella on oikeus isäänkin, vaikka tämä olisi vain sukusolujen luovuttaja. Lisäksi isällekin tulee todennäköisesti velvollisuuksia lapsesta, vaikka on vain luovuttaja. Isä voi rajata minkälaiselle tai kenelle äidille luovuttaa ja isän lisäksi yhteiskunta valvoo edellytyksiä hedelmöitettävän lasten kasvatukselle.”

Siittiön luovuttaja ei ole isä. Tällainen näkemys tekee pilkkaa isyydestä. Se on isyyden irvikuva.

Ylläkuvaamasi korulauseet koskevat vain naispareja tai yksittäistä naista, joka saa hedelmöityshoitoa. Heteropareille ei ole asetettu minkäänlaista velvollisuutta kertoa lapselleen alkuperästään (ja siten – terminologiaasi käyttäen – isästään). Vaikuttaakin siltä, että paljon promotoitu isyys onkin vain ylimalkaan miessukupuolisuutta: kuka tahansa mies kelpaa, eikä biologialla olekaan mitään väliä. Jos ei ole ketään miestä, niin silloin pelkkä sukusolun luovutus katsotaan isyyden perustavaksi aktiksi.

Lapsella on oikeus tietää alkuperänsä. Luovuttamisesta ei seuraa velvollisuuksia, paitsi jos luovuttaja ja hoitoa saava siihen yhdessä suostuvat. Luovuttaja ei valvo ”edellytyksiä hedelmöitettävän lasten kasvatukselle”. Tarkoitatko kuitenkin sitä, että naisparilla on huonommat edellytykset lasten kasvattamiselle, minkä vuoksi heihin on kohdistettava erityistä valvontaa?

”Sijaisäidin näen kohtuuttomana lapselle ja äidille, joka kantaa lasta lähes vuoden kohdussaan, enkä näe, että sijaisäitiys voisi millään tavoin edistää lapsen oikeuksia.”

Sijaissynnytysjärjestely ei nykyisellään ole sallittu Suomessa, vaikka sellaisia onkin toteutettu n. kahdenkymmenen lapsen kohdalla. Muualla maailmassa järjestelyt on paikoin sallittu. Jos katsot, että kohdunvuokraus on tuomittavaa, niin toki sitten tuet esimerkiksi miesparien adoptio-oikeutta, jos pari vain täyttää adoptiokriteerit.

”Sukupuolta tai muutakaan ominaisuutta ei valita tuoteluettelosta”

En hahmota, että mihin tämä liittyy, paitsi jos tarkoituksenasi on paheksua lapsettomien parien toivetta adoptoida vauvaikäinen lapsi. En ainakaan suoralta kädeltä lähtisi tuomitsemaan heitä. Hedelmöityshoitoja saavilla mitään ominaisuuksia ei ole mahdollista valita, sillä laki kieltää alkioiden peukaloinnin.

”Lapset eivät ole kenenkään etuoikeus.”

Ovathan. Sinun mukaasihan lapset ovat pelkästään niiden ihmisten etuoikeus, joiden kroppa tuottaa terveitä sukusoluja ja joiden fysiikka kestää kantaa sikiötä kohdussaan (tai jotka vaihtoehtoisesti onnistuvat roiskaisemaan sukusolunsa tällaisen kohdulla varustetun ihmisen sisään). Muuta ei lastensaantiin tarvita ja siksi maailman väkiluku kasvaakin niin hallitsemattomasti. Biologialla perustellen oikeus toimivaan sydämeenkin on etuoikeus, minkä vuoksi elinsiirtoja ei pidä tehdä: ”eihän maailmassa kaikkeen ole tai kuulukaan tulla oikeuksia”.

Kirjoitat, että avioliittolain muuttamisen edellytykseksi pitäisi asettaa se, että laista karsitaan yhteiskunnalle asetettu edellytys hoitaa lapsettomuutta. Minusta on älyllisesti epärehellistä vaatia tämänkaltaista radikaalia muutosta vain ehdollisena, eli siten, että muutokset pitäisi saattaa voimaan vain, jos seksuaalivähemmistötkin voisivat saada saman oikeuden. Sinun pitäisi vaatia sitä jo nyt, irrallaan mistään sukupuolineutraaleista avioliittolaeista, nais-ja miespareista ja sateenkaariperheistä. Ideaalitilanteessasi keskenään lisääntymään kykenevät ihmiset jatkaisivat elämäänsä niin kuin ennenkin, mutta lapsettomat parit pysyisivät lapsettomina maailman tappiin saakka, jos se vain valtiovallasta olisi kiinni. Tällaisen skenaarion myyminen lapsettomuudesta kärsiville lienee melkoinen sankariteko, mutta voisihan sitä toki yrittää.

Seksuaalivähemmistönäkökulmasta ehdotelmasi olisi sentään armollisempi naisparille kuin heteroparille, jonka naisosapuoli ei pystyisi hedelmöittymään esimerkiksi endometrioosin vuoksi: naispari kun voisi aina turvautua koti-inseminaatioon.

”Kyllä isät ovat kykeneviä, mutta miessukuhormonit eivät kaikilla aikaansaa äidinvaistoja, jotka tarvitaan lasten huolehtimiseen ja siinä jaksamiseen päivästä toiseen viikko viikonperään monia vuosia.”

Ei ole ihme, että isien on avioeroprosessissa vaikeaa vakuuttaa tuomioistuinta tai sosiaalityöntekijää siitä, että hän on aivan yhtä kelpoinen vanhempi kuin vaimonsakin, jos ylläesitetyn kaltaista (biologisperustaista) miesten vähättelyä esittävät jopa miehet ja isät itse. Miesten oikeudet eivät tule parantumaan ikinä, jos kaikki ne fiksut hiekkalaatikkoisät eivät ala vaatia samaa arvostusta ja tunnustusta kuin mistä jokainen nainen lähtökohtaisesti tuntuu nauttivan. Minä en jaa käsitystäsi miesten oletusarvoisesti alemmasta soveltuvuudesta vanhemman rooliin.

Sanomaasi seuraten olisi kai lähtökohtaisesti parempi, että kaikilla lapsilla olisi kaksi äitiä: onhan oletuksena, että naissukuhormonit saavat aikaan kasvatuksessa tarvittavat äidinvaistot, ja että isänvaistot kehittyvät vain joillekin hassuille yksilöille (jos edes niille).

#306: sannavain - Re: Ärhäkkäästi, sannavain,

Pitkän vastineesi alkupuolella esität joukon vääriä väitteitä ja taistelet pystyttämiäsi olkinukkeja vastaan. En puutu näihin muuta kuin esimerkinomaisesti, koska edelleen ne näyttävät juontuvan näkemyseroistamme muutaman pääkysymyksen suhteen.  Yritän fokusoida noihin pääkysymyksiin ja välttää sitaattisalaattia.

Aloitan olkinukestasi. Toteat aivan oikein, että näen "että nais- ja miesparien avioitumisoikeuden taustalla vaikuttavana ideana on jokin sellainen premissi, johon tukeutuen voidaan ja johdonmukaisuuden vuoksi myös tulee vaatia lähisukulaisten avioliittoa." Pieleen menee kuitenkin oletuksesi siitä, että tulkitsisin sanan "jokainen" niin ehdottomasti kuin ehdotat. Mielestäni on ymmärrettävää, että lyhyt kiteytys välttämättä jättää paljon kontekstista pääteltäväksi; on vaikea keksiä yhtä lyhyttä ilmaisua, joka olisi informatiivisempi. Mutta koska jokaisella ei selvästikään tarkoiteta ihan jokaista, eikä ole edes vihjattu siihen, keitä rajoitetaan ulkopuolelle, on täydellisen perusteltua kysyä asiaa tässä keskustelussa - adressissa esitettyjen perusteiden valossa vaade näyttäisi yleistyvän myös mm. veljespareihin.

Jatkan sitten keskustelua avioliiton biologisesta perusteesta. Kysyt "Voidaanko siis kaikenlaisia lainsäädäntöuudistuksia – myös muita kuin seksuaalivähemmistöjä koskevia – vastustaa vetoamalla pelkästään siihen, että traditionaalinen perhekäsitys generoituu biologisesta perusteesta?" Ei tietenkään mitä tahansa lakiuudistusta voi järkevästi vastustaa pelkästään trad. perhekäsitykseen perustuen, koska perhekäsityksellä ei välttämätä ole mitään loogista yhteyttä lakiuudistukseen, aselaki voisi olla hyvä esimerkki. Biologinen peruste ei tarkoita sitä, että viidakon laki tai vahvimman laki olisi oikea. Koristelet  kuitenkin olkinukkeasi vielä näin: "Jos täten noudatamme johdonmukaisesti traditionaalisen perhekäsityksen taustalla vaikuttavan biologisen perusteen sanelemia reunaehtoja, on sääntelyn johtologiikan ja lain perusteiden ja jopa perusteen vastaista säätää nykyisenkaltaisista aviovaimollekin kuuluvista perusoikeuksista etenkin mitä tulee muun muassa (seksuaaliseen) itsemääräämisoikeuteen ja perustuslaissa turvattuun omaisuuden suojaan." En ole tästä samaa mieltä, johdonmukaisuus ei edellytä tuollaista. Tässä keskustelussa biologinen peruste viittaa ikiaikaiseen seksuaalibiologiaamme ja siitä kumpuavaan tarpeeseen sovitella eturistiriitoja yhteisön parhaaksi; tämä on perustea ja selitys avioliiton erityisasemalle. Miten sovittelu kunakin aikana ja kussakin kulttuurissa täsmällisesti ottaen tehdään, riippuu yhteisössä vallitsevasta moraalista ja arvopriorisoinneista - tässä suhteessa eri vaihtoehtoiset moraalit ovat yhtä hyviä, keskenään ristiriidassa mutta sisäisesti ristiriidattomia.

Olet mielestäni oikeassa siinä, että biologisesta perusteesta lähtien johdonmukaisuuden nimissä pitäisi avioitumisoikeus evätä pareilta, jotka eivät voi lisääntyä tai eivät jo ole keskenään lisääntyneet. Tämä on validi vasta-argumentti lain nykysisältöä vastaan. Voidaan perustellusti ajaa tiukempia rajauksia, jotka estävät mm. menopaussin ylittäneitä naisia avioitumasta; nykyrajaus todellakin perusteetta suosii pareja, joissa nainen on ylittänyt menopaussin. Näen, että puute rykyrajauksessa heijastelee (i) tarvetta käytännön yksinkertaisuuteen lainsäädännössä (ja sen välttämiseen, että status quota aina muutettaisiin teknologien edistyessä) ja (ii) tarvetta tukea myös sellaisia ihmisryhmiä, jotka eivät ole lisääntymisyksiköitä. Ennen lakeja parisuhteen rekisteröinnisä ja avoerojen omaisuusjaoista, ei avioliittoa sopivampaa instituutiota vielä ollut.  Kun kirjoitat "Edellä luetelluilla pareilla ei ole sellaisia erityispiirteitä, joista mielestäsi seuraisi eroja oikeuksissa ja velvollisuuksissa, ja jotka perustelisivat avioitumisoikeuden – eli lisääntymisyksiköille tarkoitetun erityssuojan – antamisen", niin voin todeta olevani tästä pitkälti samaa mieltä kanssasi. Nuoret hedelmättömät parit ovat kuitenkin rahatapaus, koska heille adoptiolapsi voi olla "kuin oma biologinen lapsi" ja kääntäen lapselle pari "kuin omat biologiset vanhemmat".

Näyttääkin olevan laaja yksimielisyys siitä, että mahdollisuus rekisteröidä/virallistaa kumppanuusliittoja (ja näin saada ospauolten käyttöön juridinen mallisopimus) olisi yleisesti yhteisöjen ja yhteiskunnan hyväksi. Kiistanalaista onkin lähinnä se, millä perustein liitolle voitaisiin myöntää avioliiton nimi ja miten eri liittomuotojen oikeuden ja velvollisuudet eroaisivat ja millä perusteilla. Tämä vyyhti olisi mielestäni parasta selvittää kerralla. Konkretian vuoksi voisi aloittaa hakemalla hyvin perusteluja vastauksia kysymykseen siitä, pitäisikö miesserkusparille antaa oikeus adoptioon mutta kieltää tämä oikeus siskosparilta. En edelleenkään näe hyväksyttävää perustetta tehdä eroa näiden parien kesken. Käsittelen kohta ehdottamaasi erottelun perustetta: adoptio sallitaan aina ja vain jos parin keskinen sukupuoliyhdyntä sallitaan.

Kyseenalaistat ehdotukseeni ihmisryhmittymien jaottelusta ja kysyt jaottelun perusteita. Ykkösryhmän peruste on "lisääntymisyksikkö"; kakkosryhmän peruste on kahdenväliset liitot, jotka eivät ole lisääntymisyksiköitä; kolmosryhmä on rekisteröidyt moniliitot; nelosryhmä on loput, rekisteröimättömät liitot. Esim. vanhusheteropari menisi kakkosryhmään, samoin homoparit ja sisarusparit. Jaottelun yleisenä pesuteena on ajatus siitä, että kullakin ryhmällä on omia erityistarpeita lainsäädännön suhteen, yhteisten  osien lisäksi. Kun kirjoitat "Kaikkia ryhmiä koskisivat samat oikeudet ja velvollisuudet, mutta niillä olisi eri nimet (avioliitto, rekisteröity parisuhde, kumppanuusliitto) ja kolmosryhmän momenttiin olisi sisällytetty huomautus siitä, että sukupuoliyhteys aviopuolisoiden kesken on tässä avioliitossa kielletty RL 17:22 §:ssä säädetyn mukaisesti", joudun toteamaan, että olen aivan eri mieltä enkä edes oikein ymmärrä, mistä tuon ehdotuksesi otit. Minun puolestani kaikkia noita liittoja voisi kutsua avioliitoiksi ilman, että johdonmukaisuudesta tarvitsisi tinkiä; jotta kuitenkaan ei tulisi kiusausta puhua erikseen rekisteöidyistä ja rekistetöimättömistä avioliitoista, voisi hyvä vielä parempi valinta olla "avioliitto" ryhmille 1-3 ja "avoliitto" ryhmälle 4.

Vihjaat, että ehdotukseni ei ole riittävän erotteleva, kun kirjoitat "Kykysi olla sinnikkäästi erottamatta esimerkiksi isän ja tyttären välistä suhdetta kahden naisen rekisteröidystä parisuhteesta kertoo toki kaiken oleellisen suhtautumisestasi seksuaalivähemmistöihin, mutta jättää oman logiikkasi vaillinaiseksi." Tietenkin kaikki suhteet ovat yksilöllisen erilaisia - erottelu tässä mielessä on epäoleellista. Oleellista on kysymys erioista oikeuksissa ja velvollisuuksissa. Miksi isä ja tämän aikuinen tytär eivät saisi aoptoida, jos naispari saa? Olet esittänyt perusteeksi, että koska naispari saa harjoittaa keskenään sukupuoliyhdyntää. Seuraavaksi menenkin tuohon pääkysymykseen avioliiton sitomisesta yhdyntään.

Referoit näkemystäni aivan ansiokkaasti: "biologisen perusteen tiputtaminen pois merkitsisi parisuhteen ja avioliittojen merkityssisältöjen muuttumisen siten, että niistä poistuisi niihin vakiintuneesti liitettävä seksuaalinen ulottuvuus, koska uusi avioliitto yhdistäisi ”perusteetta avioliiton ja sukupuoliyhdynnän”." Esität kaksi toisiinsa kietoutunutta vasta-argumenttia:

(a - sanamagiaa) Sääntely halutaan ulottaa vain "parisuhteisiin", ja parisuhteen käsitteseen liitetään vakiintuneesti seksuaalinen ulottuvuus.

(b - homoerityisyys) Parisuhdelain esitöissä perustellaan, että "homoseksuaaleille annetaan mahdollisuus elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa".

Kumoan molemmat seuraavin perustein. Argumentti (a) ei pidä sisällään mitään perustelua sille, miksi sääntely haluttaisiin ulottaa vain parisuhteisiin, joihin liitetään "seksuaalinen ulottuvuus"; se on mielivaltainen "kun nyt vaan halutaan"-argumentti. Yhtäältä voidaan argumentoida, että kaikkien ihmisryhmien sisällä on seksuaalisia ulottuvuuksia ja että kunkin henkilökohtaiset seksuaaliset ulottuvuudet eivät muille kuulu. Toisaalta voidaan argumentoida, että sääntelyä halutaan yhtä lailla ulottaa myös ihmissuhteisiin, joihin tarkoittamasi seksuaalinen ulottuvuus ei kuulu - miksipä ei haluttaisi (ajatellaan vaikkapa melko iäkkäitä siskoksia, jotka huolehtivat toisistaan, jakavat arjen ja jääkaapin)? Argumentin (b) osalta on ensin huomattava, että se on koskee nimeomaan lakia parisuhteen rekisteröinnistä ja on siksi homoerityinen; vaikka se mainitsee seksuaalisuuden toteuttamisen, ei tästä seuraa, että se olisi välttämätön ehto parisuhteelle tai sääntelyn tarpeelle (riittävä ehto se saattaa ollakin). Voisihan avioliittolain esitöissä olla maininta siitä, että annetaan (mm.) mahdollisuus kasvattaa omia biologisia lapsia mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa, ilman että tämä maininta olisi sinällään kelpoinen argumentti homoliittoja vastaan. Toiseksi on niin, että esim. avioliitto antaisi yhtälailla myös veljesparille mahdollisuuden elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa: nimittäin ei seksuaalisuuden toteuttamisen tarvitse pitää sisällään veljesten keskistä yhdyntää (miksi pitäisi?). On perusteltua olettaa, että täysivaltainen aikuinen tietää itse valita suhteen, jossa voi elää ja toteuttaa itseään mahdollisimman hyvin ja turvallisesti. Yhteen laskien kyllä tässä yhdistetään avioliitto ja sukupuoliyhdyntä ilman kestäviä järjellisiä perusteita. Miksi muka yhdynnän harjoittaminen pitäisi olla välttämätön ehto sille, että saa mm. mallisopimuykset omaisuuksien jakamiseen, yhteiseen nimeen ja lähtökohtaiset oikeudet ulkoiseen adoptioon?

Vastaan lopuksi vielä muutamiin erityisiin kommenteihin. 

"Siteeraan aluksi voimassaolevaa avioliittoasetusta, jonka mukaan ”silloin, kun oikeusministeriöltä haetaan lupaa avioliitolle, jonka toisena osapuolena on toisen sisaruksen jälkeläinen, ministeriön on tarvittaessa annettava hakijoille tieto käytettävissä olevasta perinnöllisyysneuvonnasta sekä sen toimipaikoista”. Tällaista sääntelyä tuskin annettaisiin, jos sukulaisten avioliittojen sisällä vakiintuneesti nähtävien sukupuoliyhdyntöjen luonnetta ei arvotettaisi ainakin jossain määrin epätoivottavaksi."

Päätelmäsi näyttää harhaiselta. Ei tuo kerro arvostuksista tai epätoivottavuudesta vaan siitä tietämyksestä, että JOS pari harkitsee lisääntymistä keskenään, niin silloin on syytä harkita myös ennakkoon perintötekijöiden yhdistelmiin tutustumista.

"Erityissuojelua halutaan kohdistaa ennen kaikkea lapsiin ja nuoriin, jotka asuvat yhdessä vanhempiensa kanssa. Tähän nähden on erikoista, että teksteissäsi vilahtelevat muun muassa ehdotelmat, joissa avioliitto sallittaisiin äidin ja tyttären välille."

Harhainen kommentti, koska tekstissäni vilahti vain täysivaltainen aikuinen tytär.

"Katson, että avioliiton suojaa ei tule ainakaan nykyisellään laajentaa lähisukulaisten välille. Perusteet on esitetty edellä. Sisarusliittoja vaativan on puolestaan esitettävä kelpoisat edellytykset. Olisinkin edelleen kiinnostunut kuulemaan, minkä spesifin oikeushyvän suojelun sinä näet insestikriminalisointien ja avioliittolaissa säädettyjen avioesteiden taustalla."

Näen eri sukupuolta olevien aikuisten välisen insestin kriminalisoinnissa sen oikeushyvän, että se suojelee mahdollisesti syntyvän lapsen etua. Lapsiin kohdistuvat seksuaaliset teot eivät kuulu tähän keskusteluun. Muissa tapauksissa en näe oikeushyvää.

Avioliittolaissa säädettyjen avioesteiden taustalla näen se oikeushyvän, että ne rajaavat suppeahkon ja perinteikkään avioliiton käsitteen miehen ja naisen välille, mikä on verrattainb hyvin perusteltu lisääntymisyksikköjen erityismerkityksen vuoksi. Se mm. antaa luontevan tavan määritellä adoptio-oikeus lähtökohtaisesti sellaisille pareille, jotka voisivat pitää lasta "kuin se olisi parin biologisesti lapsi".

"Hälyttävää, jos maamme heteromiesväestömme on näin epävarmaa. Hedelmöityshoitojen osalta voidaan todeta, että kenenkään sukusoluja ei voi käyttää hedelmöityshoidossa ilman nimenomaista suostumustaan, jolloin on selvää, että on olemassa miehiä, jotka eivät näe kuvaamaasi tarpeettomaksi jäämisen uhkaa kovin todennäköisenä."

Väärä tulkinta. Tiedostavat miehet eivät ole epävarmoja vaan juurukin varmoja: he tietävät, miten suhteet toimivat ja ovat aina toimineet. Siitä, että on olemassa joukko miehiä, jotka eivät näe uhkaa, ei seuraa, etteikö olisi suurta joukkoa, jotka näkevät tai joiden pitäisi nähdä heitä itseään ja/tai kollegoitaan koskeva uhka. 

"Toteutuneilla lainsäädännöllisillä uudistuksilla sekä tarkastelemalla niiden ryhmien määrää, jotka on muutosten myötä tuotu yhdenvertaisen kohtelun piiriin. Sukupuolineutraalilla avioliittolailla edistetään erilaisten parisuhde- ja perhemuotojen yhdenvertaista kohtelua."

Tämä mittasi oikeudenmukaisuudelle on rikkinäinen. Se ei ota huomioon, sitä ilmeisestä seikkaa, että kun Y siirtyy X:kanssa yhdenvertaisen kohtelun piiriin, mutta Z ei, niin silloin Y:n ja Z:n yhdenvertaisuus häviää: nettotulos on plus-miinus-nolla - perusmatikkaa.

"'Muistetaan myös tulkita oikein: lakia on sovellettava ikään kuin seksuaalisesta suuntautumisesta ei olisi tietoa.'

Virheellinen tulkinta. Kontekstiin asetettuna yleislauseketarkennuksella pyritään alleviivaamaan niitä ominaisuuksia, joihin perustuva poikkeava kohtelu ilman erityistä syystä määrittyy lähtökohtaisesti kielletyksi syrjintäperusteeksi."

Sanot virheelliseksi mutta itse toistat tulkintani. Silloin kuin lakia sovelletaan ikään kuin henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta ei olisi tietoa, niin silloin kohtelu nimenomaan ei perustu seksuaaliseen suuntautumiseen.

"Omaisuuden jakoa koskevia seikkoja sovelletaan sellaisinaan myös rekisteröityihin parisuhteisiin. Miten nämä säännökset tarkalleen ottaen indikoivat biologisen perusteen olemassaoloa?"

Ensinnäkin se, että rekisteröityihin parisuhteisiin sovelletaan jotain, ei tuo minulle mitään oleellista lisätietoa, koska pidän ko. lakia erheenä. Toiseksi korostan, että perusteen päätteleminen perusteen havaituista seurauksista käsin on nk. inversio-ongelma: seurauksista ei voida yleensä yksiselitteisesti päätellä syytä; voidaan kuitenkin punnita, kuinka hyvin eri hypoteettiset perusteet sopivat yhteen havaittujen seurausten kanssa. Omaisuuden jakoa koskevat säädökset sopivat hyvin yhteen biologisen perusteen kanssa (säädökset ovat biologisen perusteen todennäköinen seuraus), koska avioliitto mahdollisine lapsineen tyypillisesti asettaa avioliiton osapuolet rooleihin (esim. uraäiti ja koti-isä), jotka eivät automaattisesti takaa omaisuuden tasapuolista jakoa.

"Yhdysvaltalaiset rotuerottelulait ja niihin kuuluvat rotujenvälisten avioliittojen kiellot siis kohtelivat tummaihoisia ihmisyksilöitä neutraalisti?"

Kaikki rotuerottelulait eivät varmaankaan, mutta rotujenväliset avioliitot estävä laki kylläkin kohteli niin tumma- kuin valkoihoisiakin yksilöitä neutraalisti.

"En hahmota, minkälaisia ongelmatilanteita haet takaa. Millä tavalla avioliittolain salliminen myös samaa sukupuolta oleville vaarantaa ihmislajin säilyvyyden?  Ja näin sivumennen sanottuna valtionfeminismin kaltaisten sanojen käyttö ei juurikaan nosta pisteitäsi: alat päinvastoin kuulostaa ihan ikikatkeralta H. Laasaselta."

Avioliittolain salliminen myös samaa sukupuolta oleville ei todennäköisesti vaarantaisi ihmislajin säilyvyyttä. Nyt puhuttiinkin sukupuolineutraaliudesta yleisesti. Jos miehen ja naisen biologiset käsitteet poistetaan käytöstä, niin meille ei jää mahdollisuutta puhua esim. laissa erikseen miehen sukusoluista ja naisen sukusoluista. Myöskään ei voida säätää lakia, joka mainitsisi jotain erikseen vaikkapa munasarjasyövän hoidosta, koska tämä "tosiasiallisesti" ei olisi sukupuolineutraali. Pidän sukupuolineutraaliutta vääränä johtotähtenä, jota ei pidä seurata. Jos sukupuolineutraalius sattuu olemaan muiden, "ylempien" periaatteiden sivuvaikutus, niin silloin kaikki ok.

Lisäsin sanaan "valtiofeminismi" epähuomiossani siihen kuulumattoman keski-ännän. Valtiofeminismi on hyvä termi, jota ymmärtääkseni feminisit itseskin käyttävät, http://www.eurofem.net/valtavirtaan/aakkosellinen.html#Valtiofeminismi . Katkeruuskorttia näyttävät kertovat kortin käytöllään oman pistelukunsa. Herra Laasanen on monesti kirjoittanut viisaita. En ole kuitenkaan aivan kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä; en esim. varauksetta kannata isyystestin säätämistä automaattiseksi ja pakolliseksi, koska tämä heikentäisi merkittävästi naisen mahdollisuuksia toteuttaa parinvalinnan kaksoisstrategiaansa.

#317: v ronski - Yhdyntäliitoista, sannavain,

Varmuutesi mielipiteittesi paikkansapitävyydestä on alkanut horjua jokseenkin ilmeisellä tavalla; siksi hapuillen ja ”onpas harhaista!” -tyyliseen kommentointiin sortuen rakennat vastausviestisi. Kuten totuttua, näkemyksesi perustuvat jälleen mutuun ja perstuntumaan vailla yhtäkään viittausta esimerkiksi relevantteihin oikeuslähteisiin. Vastaustani kommentoidaan pintapuolisesti ja valikoiden useat ydinkohdat sivuuttaen ja punainen lanka kulkee lähinnä yleisen närkästyksen merkkaamia polkuja pitkin. Argumentoinnin puutetta kuvaa emootionomainen ”miksei muka voisi olla!” -kommentointi vailla kestäviä perusteita. Närkästyksen jälkeen siirrytään puolustelemaan hahmotelmia, jotka eivät vastaa voimassaolevaa oikeutta tai yleisemmin oikeusjärjestelmän periaatteita saati keskustelun kannalta oleellisia kysymyksenasetteluja. Mutta asiaan.

”koska jokaisella ei selvästikään tarkoiteta ihan jokaista, eikä ole edes vihjattu siihen, keitä rajoitetaan ulkopuolelle, on täydellisen perusteltua kysyä asiaa tässä keskustelussa - adressissa esitettyjen perusteiden valossa vaade näyttäisi yleistyvän myös mm. veljespareihin.”

Ongelma siis kuitenkin kiteytyy jokainen-sanan ympärille. Naimalakko-adressissa esitetyt ydinperusteet sukupuolineutraalin avioliiton sallimiselle käsittävät lauseet, joita jo siteerasin. Näissä lauseissa oikeuksien kohteeksi nimetään jokainen, ja koska mielestäsi tällä taholla ei ”selvästikään tarkoiteta ihan jokaista”, vetoomuksen tulisi ajaa avioitumisoikeuden laajentamista myös sukulaispareille (ja todennäköisesti kaikille muillekin eri tahojen muodostamille yksiköille). Edellisissä kirjoituksissasi vihjaat jopa jonkinlaisesta vihreiden piiloagendasta. Konteksti ei auta kohdallasi, koska adressiteksti ”ei edes vihjaa” siihen, minkälaisia tahoja jätettäisiin sääntelyn ulkopuolelle. Tällöin on sinun mielestäsi ilmiselvää, että jokainen-sanaa voidaan käyttää yksinomaan tilanteissa, joissa samalla määritellään ja nimetään tarkasti ja selvärajaisesti ne ryhmät ja yksilöt, joita sanalla ’jokainen’ ei tarkoiteta. Jos määrittelyä ja rajausta ei tehdä joka kerta, ’jokaisesta’ puhuminen ei ole mielekästä, koska jokainen – kuten kirjoitat – viittaa ihan jokaiseen.

Tätä taustaa vasten kokoomuksen vaaliohjelmassa viitatun ’jokaisen’ kohdalla on täydellisen perusteltua kysyä, että miksi puolue vaikuttaa ajavan mielekästä työelämää joukkotuhontaan osallistuville: ohjelmatekstissä ei ole edes vihjattu siihen, keitä rajoitetaan ’jokaisen’ ulkopuolelle. On uskomatonta, miten tähän julistuskohtaan ei ole puututtu tiedotusvälineissä. Koska Naimalakko-adressissa jokaisella ei tarkoiteta ihan jokaista, on täydellisen perusteltua kysyä, miksi samaa sukupuolta olevien parien oikeustilan parantamisesta kiinnostuneet sorsivat ilman perusteluja paria, jonka muodostavat vastasyntynyt vauva ja taikauskoinen, vauvaan yhtymällä parantumistaan toivova aikuinen aids-potilas. Onhan selvää, että vihreät haluaisivat avioitumisoikeuden ihan jokaiselle, koska adressissa puhutaan ’jokaisesta’, ja selvästi myös vauvoja raiskaava lukeutuu jokainen-sanan soveltamisalaan. Kun vesilaissa annetaan jokaiselle oikeus kulkea vesistössä missä se on avoinna on täydellisen perusteltua kysyä, miksi käytetään sanaa ’jokainen’, kun säädöksessä turvattu oikeus näyttäisi yleistyvän myös vieraan valtion vihollisjoukkojen liikutteluun Suomen valtion vesialueilla: kuitenkaan laissa ei selvästikään tarkoiteta ihan jokaista, eikä ole edes vihjattu siihen, keitä rajoitetaan ulkopuolelle. Miten on mahdollista, että vesilaissa halutaan rapauttaa maanpuolustuksen periaatteita antamalla vihollisjoukoille etulyöntiasema ryhmittäytyä strategisesti ilman väliintuloa?

Sanaa ’jokainen’ on siis mahdollista käyttää ainoastaan silloin, kun sen käyttöyhteydessä mainitaan ne tahot, joihin sanalla ei siinä kontekstissa viitata. Jotta siis ymmärtäisimme aukottomasti, mitä Naimalakko-adressilla halutaan, vetoomustekstiin olisi pitänyt sisällyttää yksityiskohtainen lista tahoista ja pareista, joille oikeutta avioliittoon ei ajeta. Näitä ovat esimerkiksi vauvat, alaikäiset, veljet, siskot, isät, äidit, kasvattivanhemmat, eläimet, kasvit, elottomat objektit, polygamistit ja jo naimisissa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet. Tahoja on varmasti muitakin. Koska jokaisella tarkoitetaan ihan jokaista, on selvää, että vihreät ajavat avioliiton avaamista myös alaikäisille. Tämä on päivänselvää, vaikka adressissa ei sellaisesta puhutakaan. Kontekstilla ei ole väliä, sillä ’jokainen’-sana tulee aina kehystää lisämäärittelyillä, jotta sen käyttäminen olisi mielekästä.

Arvaan, että jokainen-sanan käyttö ei yllämainituissa esimerkeissä edellytä sanan soveltamispiirin rajaamisen yksityiskohtaista ilmoittamista. Naimalakko-adressin allekirjoittajat, kokoomuksen vaaliohjelman laatijat ja vesilain säätäjät olettavat, että viestin vastaanottaja on tietoinen voimassa olevan oikeuden sisällöstä. Tämän perusteella toimijat edelleen olettavat, että lukija kykenee hahmottamaan esimerkiksi avioliittolain, rikoslain ja rajavartiolain olemassaolon ja ne toivottavasti maallikoillekin selvät perusperiaatteet, joita oikeusjärjestyksessä noudatetaan. Naimalakko-adressin kohdalla tämä on tietenkin toiveajattelua ja kannustaa tulevia vetoomusnikkareita aliarvioimaan viestin vastaanottajan älykkyyttä aivan uudella tasolla.

”Ei tietenkään mitä tahansa lakiuudistusta voi järkevästi vastustaa pelkästään trad. perhekäsitykseen perustuen, koska perhekäsityksellä ei välttämätä ole mitään loogista yhteyttä lakiuudistukseen.”

Perheen ja puolison käsitteet, puolison oikeusasema, puolisoiden väliset suhteet ja varallisuusjärjestelmän soveltamisen periaatteet ovat mitä suurimmassa määrin loogisessa yhteydessä avioliittolainsäädäntöön: voidaan sanoa, että ne muodostavan sääntelyn ydinalueen. Aviovaimon perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamisella on pitkä historiallinen perusta ja tuon taustan on mahdollistanut juuri biologia. Nykysääntely on onneksi kyennyt pitkälle irtautumaan tämänkaltaisista luonnonvakioista.

Tässä keskustelussa avioitumisoikeuden laajennusta on perusteltu yksinomaan biologialla ja siitä perustansa saavalla traditionaalisella perhekäsityksellä. Katson, että biologia sanelee lihasmassan suuruuden. Sinä katsot lisäksi, että myös ”historia ja moraalifilosofia pitkälti generoituvat mainituista biologisista reunaehdoista ja perusteista”. Tämä on se toteamus, johon vaimon oikeusasemaa koskeva esitykseni pitkälti perustuu.

Jos puolisorajausta voidaan menestyksekkäästi puolustaa biologisdeterministisellä perusteella, on epäjohdonmukaista ja älyllisesti epärehellistä olla soveltamatta samaa perustetta myös puolisoiden oikeusaseman ja heidän välisten oikeussuhteiden sisällön määrittelyyn; muunlainen lähestyminen antaa aiheen olettaa, että biologisilla ja fysiologisilla eroavaisuuksilla perusteltavat asiaryhmät valitaan mielivaltaisesti. Tällainen soveltaminen indisoi taustalla olevan perusteen vajavuudesta ja käyttökelvottomuudesta. Varsinkin biologiset syyt ovat usein johtaneet epätoivottavaan lainsäädäntöön. Kirjoitat, että biologinen peruste ei tarkoita sitä, että viidakon laki tai vahvimman laki olisi oikea, muttet esitä yleisiä perusteita sille, minkälaisissa tilanteissa ja varsinkin minkälaisessa lainsäädännössä biologiset syyt ja biologiasta generoituvat moraalifilosofiset seikat voivat toimia ratkaisevana perusteena, johon tukeutuen voidaan varmistaa, että siitä seuraava sääntely on paitsi johdonmukaista myös hyväksyttävää.

”voidaan kuitenkin punnita, kuinka hyvin eri hypoteettiset perusteet sopivat yhteen havaittujen seurausten kanssa. Omaisuuden jakoa koskevat säädökset sopivat hyvin yhteen biologisen perusteen kanssa (säädökset ovat biologisen perusteen todennäköinen seuraus), koska avioliitto mahdollisine lapsineen tyypillisesti asettaa avioliiton osapuolet rooleihin (esim. uraäiti ja koti-isä), jotka eivät automaattisesti takaa omaisuuden tasapuolista jakoa.”

Olisikohan kuitenkin niin, että kenen tahansa kahden ihmisen pitkäkestoinen yhteiselämä asettaa liiton osapuolet rooleihin tai eriarvoiseen asemaan suhteessa toiseen, ja syntynyttä tilannetta pyritään tasapainottamaan lainsäädännöllisin keinoin. Onko ihmisen myötäsyntyinen tarve solmia intiimi ihmissuhde tällöin siinä määrin biologinen, että avioliittolain säännökset voidaan johtaa biologisesta perusteesta? Jos avioliittojen päättymisen jälkeistä puolisoiden varallisuuden jakoa koskeva sääntelykin voidaan nähdä taustaltaan biologisena, jolla sitten katsotaan voivan menestyksekkäästi rajoittaa sääntelyn piiriin tulevaa ihmisjoukkoa, mitä muita inhimillisestä kanssakäymisestä syntyneitä yhteiskunnallisia instituutioita voidaan nähdä itsenäisiä rajoittavia oikeusvaikutuksia automaattisesti tuottavan biologia tuloksina? Onko esimerkiksi päivähoitojärjestelmä biologisen perusteen todennäköinen seuraus, koska ihmiset paitsi lisääntyvät myös hakevat tyydytystä kodin ulkopuolisista aktiviteeteista, kuten työstä? Eikö päivähoitojärjestelmä siten sovi hyvin yhteen biologisen perusteen kanssa, ja – mitä tärkeintä – pitäisikö tähän perustuen tehdä päätös, että nais- ja miesparien lapsiperheiden ei tule saada subjektiivista oikeutta päivähoitoon: sopivathan järjestelmän hypoteettiset perusteet yhteen havaittujen seurausten kanssa.

Aviovarallisuusjärjestelmään vetoaminen biologisen perusteen indikoijana asettaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Jos säädökset ovat biologisen perusteen todennäköinen seuraus, on kiinnostavaa huomata, miten joustavia ja toisilleen täysin vastakkaisia ratkaisuja taustalla vaikuttava biologisdeterministinen peruste kykenee tuottamaan. Nykylainsäädäntö esimerkiksi perustuu erillisomistuksen periaatteelle ja puolisoiden itsemääräämisoikeuden turvaamiselle vastakohtana vanhemmalle aviovarallisuusjärjestelmälle, jossa puolisoiden omaisuus oli tiettyjä perintömaita lukuunottamatta yhteistä ja jossa aviomies vallitsi ja teki päätöksiä koko varallisuudesta. Kumpi näistä tilanteista sopii paremmin biologiseen perusteeseen? Aviomiehen valta-asema ainakin perustuu suoraan luontaiseen fyysiseen paremmuuteen. Miten avio-oikeuden kattavuuteen puuttuvat uudistukset, sääntelyn nykyinen dispositiivisuus ja vaikkapa osituksen sovittelua koskevat uudet perusteet kertovat lisääntymisbiologisista syistä? Vastaako vanhan lain mukainen naimaosa paremmin oletettua biologista perustetta ja onko esimerkiksi pääasiallisesta puolittamisperiaatteesta lipeäminen biologisten lähtökohtien vastaista? Pitäisikö avioehdon ja muiden avioeron varalta tehtävien sopimusten tekeminen sekä osituksen sovittelu kieltää biologisen perusteen vastaisina? Pitäisikö nais- ja miesparien tuominen aviovarallisuusjärjestelmän piiriin näillä perusteilla torjua? Miten on mahdollista, että lapseton heteropari, lapseton homopari, sateenkaariperheen puolisot ja naisen ja miehen lapsiperhe hyötyvät täysimääräisesti ja samalla tavalla puolisoiden varallisuusoikeudellisten suhteiden sääntelystä? Eikö sääntelyn biologiasta ponnistava tarkoitus ollutkaan tasoittaa nimenomaan lapsien kanssa kotiin jäävän ja työssäkäyvän puolison välistä taloudellista epäsuhtaa? Millä tavalla nykymuotoinen aviovarallisuusjärjestelmä tarkalleen ottaa versoo biologisesta perusteesta ja minkälaisia siihen perustuvia rajoituksia tarkalleen ottaen voidaan puolustaa juuri lisääntymisbiologisten syiden pohjalta?

On ilmeistä, että lisääntymisbiologisen johtologiikan seuraamisen sijasta lainsäätäjä on pyrkinyt vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevaan todellisuuteen ja toteuttamaan oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja itsemääräämisoikeuden periaatteita. Vai onko tämäntyyppinen altruistinen säädösohjailukin pohjimmiltaan palautettavissa biologiseen perusteeseen, ja mitä siitä puolestaan seuraa esimerkiksi yhdenvertaista kohtelua jaettaessa?

”nykyrajaus todellakin perusteetta suosii pareja, joissa nainen on ylittänyt menopaussin. Näen, että puute rykyrajauksessa heijastelee (i) tarvetta käytännön yksinkertaisuuteen lainsäädännössä (ja sen välttämiseen, että status quota aina muutettaisiin teknologien edistyessä) ja (ii) tarvetta tukea myös sellaisia ihmisryhmiä, jotka eivät ole lisääntymisyksiköitä.”

Avioliittolaki ei ”perusteetta” suosi pareja, joissa nainen on ylittänyt menopaussin, sillä avioliittolaki ei edellytä saati toivo puolisoiden välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä syntyviä biologisia jälkeläisiä: siksi myös kuvaamani parit saavat osakseen avioliittolainsäädännön tarjoaman suojan. ”Puute nykyrajauksessa” heijastelee ehdottamallasi tavalla konstruoidun biologisen lisääntymisperusteen puuttumista.

”Nuoret hedelmättömät parit ovat kuitenkin rajatapaus, koska heille adoptiolapsi voi olla ’kuin oma biologinen lapsi’ ja kääntäen lapselle pari ’kuin omat biologiset vanhemmat’.”

”Kuin biologinen” ei ole biologinen samalla tapaa kuin voinmakuinen margariini ei ole ”kuin voita”. Biologian imitointi on huonoa perustelua ja älyllisesti epärehellistä. Nykyinen adoptiosääntelykään, joka sallii adoption myös ulkomailta, ei lähde esittämäsi kaltaisesta tilanteesta ja uskottele heterospesifiyttä sillä, että täysin erilaiset geneettiset piirteet omaava lapsikin on adoptiovanhemmilleen ”kuin oma biologinen lapsi”. Jos ei-biologiset suhteet voidaan muodostaa biologisen mallin mukaan, niin mikä silloin estää samanlaisen imitoinnin myös vanhuspareihin ulotettuna: ”kuin biologinen” ei ole sama asia kuin biologinen, joten turhaan rajaat soveltuvaksi pariksi vain nuoren hedelmättömän parin.

”(a - sanamagiaa) Sääntely halutaan ulottaa vain ’parisuhteisiin’, ja parisuhteen käsitteseen liitetään vakiintuneesti seksuaalinen ulottuvuus.” 

”Argumentti (a) ei pidä sisällään mitään perustelua sille, miksi sääntely haluttaisiin ulottaa vain parisuhteisiin, joihin liitetään "seksuaalinen ulottuvuus"; se on mielivaltainen "kun nyt vaan halutaan"-argumentti.”

Sanamagiaa? Argumentti ei mielestäsi pidä sisällään mitään perustelua?

On ilmeisesti niin, ettet lainkaan lue tai vaihtoehtoisesti ymmärrä vastauksiani.

Siteeraan edellistä viestiäni:

”Tarkastelen aluksi käsitystäsi avioliiton ja parisuhteen käsitteiden lingvistisestä luonteesta ja niistä seurauksia, joihin käsitteiden merkityssisällön määrittäminen johtaa. Olen eri mieltä väitteistäsi, joiden mukaan tarvittaisiin lisäperusteita sille, että avioliiton ’laajempi muoto perustuisi avioliiton ja seksin yhteydelle’ ja että yrittäisin ’avioliittolain nykymuodolla perustella ehdotettua laajempaa muotoa, vaikka [olen] nykymuotoa hylkäämässä’. Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa peräämiäsi lisäpostulointeja ei tarvita, sillä lain sääntelykohde, parisuhde, sisältää vakiintuneesti seksuaalisen ulottuvuuden ja täten ’samastaa avioliiton seksin sallimisen’ kanssa. Ilman parisuhdetta ei ole mitään, mihin avioliittolain säännökset voitaisiin kohdentaa. Miehen ja naisen välisen parisuhteen sääntelyn lisäksi oikeusvaikutuksensa myös kahden naisen tai miehen väliseen parisuhteeseen ulottavan avioliittolain sääntelykohde ei muutu, vaan pysyy parisuhteena, eikä täten aiheuta tarvetta muuttaa sääntelyä tai sen perusteluja muilta osin. Tässä vaiheessa tarkastelu keskittyy voimassaolevaan oikeustilaan ja sivuuttaa sen jo aiemmin käsitellyn ja todennetun historiallisen yhteyden, joka parisuhteella ja sitä kautta avioliitolla on suhteessa hyväksyttävään sukupuoliseen kanssakäymiseen.

Yhteiskunnassa virallinen hyväksyntä on varattu niille parisuhteille, jotka yhteiskunta katsoo hyödyllisiksi tai haitattomiksi. Näitä ovat muun muassa avioliittolain mukaan solmitut heteroparien avioliitot, parisuhdelain mukaan rekisteröidyt homoparisuhteet ja yhteistalouden purkamista avoliiton päättymisen myötä sääntelevään lakiin otettujen määrittelyjen mukaan samaa tai eri sukupuolta olevien henkilöiden avoliiton muotoiset parisuhteet. Lisäksi perhelainsäädännöllisiä normeja sovelletaan taajaan muun muassa avioliitonomaisiin parisuhteisiin, joiksi luetaan paikoin myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset parisuhteet. Edellä kuvatut parisuhteet katsotaan laillisiksi seksuaalisiksi liitoiksi. Lähisukulaisten väliset parisuhteet on katsottu haitallisiksi, eikä niille siksi ole haluttu antaa yhteiskunnallista tunnustusta, sillä tällaisen parisuhteen virallisen hyväksynnän myötä hyväksyttäisiin myös näissä suhteissa mahdollisesti harjoitettava seksuaalinen kanssakäyminen.

Tietyt käsitteet tunnistetaan yhteiskunnassa suhteellisen yhteneväisesti. Esimerkiksi perheen käsitettä ei ole määritelty tyhjentävästi lainsäädännössä, mutta sen sisältö voidaan yleensä määritellä riittävissä määrin intuitiivisesti. Jos yhteiskunnallisessa kielenkäytössä ei voitaisi nojautua esimerkiksi perheen vakiintuneeseen käsitteeseen, satunnainen urheilujoukkue tai koululuokka voisi vaatia oikeutta tulla kohdelluksi perheenä.

Parisuhteen käsite sen sijaan tunnistetaan vakiintuneesti paitsi yhteiskunnassa myös lainsäädännössä, jossa sen yhtenä ulottuvuutena nähdään seksuaalisuuden toteuttaminen parisuhdekumppaneiden välillä. Selkeimmillään tilanne on parisuhdelain kohdalla, jossa sääntelykohteena on nimenomaisesti rekisteröitäväksi haluttava parisuhde, ja joka eroaa avioliittolain objektista – naisen ja miehen välisestä parisuhteesta – ainoastaan siitä syystä, että toisessa suhteessa seksuaalinen halu suuntautuu vakiintuneesti samaa sukupuolta olevaan ja toisessa puolestaan vastakkaista sukupuolta olevaan henkilöön. Tämä tunnusmerkki on näitä parisuhdemuotoja jakava perustavanlaatuinen kriteeri, joka tulee esille esimerkiksi biseksuaalin kohdalla: biseksuaalisesti suuntautuneen henkilön parisuhteen sääntelyinstrumentti vaihtelee pelkästään tämän kulloisenkin parisuhdekumppanin sukupuolen perusteella. Parisuhdelain esitöihin on myös kirjattu lainsäätäjän eksplisiittinen näkemys rekisteröidyn parisuhteen luonteesta toteamalla, että lain hyväksymisellä ”homoseksuaaleille annetaan mahdollisuus elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa”.

Avioliittolain viimeisimmän suuremman uudistuksen yhteydessä lainsäätäjä totesi, että avioliitolla korostetaan perheen perussuhteen, eli puolisoiden keskinäisen suhteen, merkitystä. Tuo suhde nähtiin jo tuolloin ’aitona tunnesuhteena’, jonka perusta on kahden ihmisen luottamus- ja vuorovaikuttamissuhteessa. Yhteistalouden purkamista avoliiton päättyessä koskevan lain (avoliittolain) esitöissä huomautetaan, että ’parisuhde-edellytys viestii suhteen luonteesta’. Vaikka seksuaalinen kanssakäyminen ei ole välttämätön, se on tosiasiallisesti usein esiintyvä piirre parisuhteessa ja siksi se totunnaisesti liitetään osaksi parisuhdekäsitteen merkityssisältöä. Esitöiden mukaan parisuhteeseen liittyy tyypillisesti tunnepitoinen sitoutuminen parisuhdekumppaniin, minkä perusteella parisuhdekäsitteen ja sitä kautta lain soveltamisalan ulkopuolelle rajautuvat muun muassa sukulaisuuteen perustuvat yhteistaloudet. Nimenomaisena uloskirjoitettuna lähtökohtana on siten, että lain säännöksillä pyritään suojaamaan vain parisuhteeseen perustuvia suhteita, minkä vuoksi niitä ei sovelleta muun muassa sukulaisuuteen perustuvaan asumiseen yhdessä. On huomionarvoista, että kun parisuhde käsitetään luonteeltaan osaksi seksuaalisena ja avoliittolaki soveltuu yhteistaloudessa eläviin parisuhdekumppaneihin seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta, voidaan päätellä, että lainsäädäntö näkee jo nykyisellään nais- ja miesparien parisuhteet paitsi seksuaalisen ulottuvuuden omaavina myös ei-vahingollisina parisuhteen muotoina ja siten pätevinä sääntelykohteina. Näillä perusteilla pidänkin virheellisenä väitettäsi siitä, että ’kanta jonka mukaan sukupuoliyhdyntä ja avioliitto kuuluvat yhteen (silloinkin kun lastensaannista ei ole riskiä/toiveita), on moraalinen kanta’.

Parisuhdelain säätämistä edeltäneessä keskustelussa lakia vastaan argumentointiin – heikolla menestyksellä – katsomalla, että parisuhde-sanalla viitataan ainoastaan miehen ja naisen väliseen seurustelusuhteeseen. Samalla tavalla yksittäiset ihmiset voivat katsoa, että parisuhteen käsitteeseen ei sisälly oletusta puolisoiden välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä, mutta se ei muuta sitä yleistä näkemystä, joka yhteiskunnassa ja sitä kautta lainsäädännössä käsitteen sisällöstä vallitsee. Kömpelö esimerkki havainnollistanee tilannetta: kuntosalitreeniin sisältyy oletusarvoisesti alkulämmittely ja loppuvenyttely, mutta pelkkä punttien nostelukin voidaan nähdä kuntosalitreeninä. Silti useimmat katsovat, että lämmittely ja venyttely kuuluvat olennaisesti lihashuoltoon ja palautumiseen ja että niiden puuttuminen tekee treenistä enemmän tai vähemmän vajaan.

Parisuhteen lisäksi vakiintuneessa kielenkäytössä tunnistetaan käsite ’puoliso’, jolla viitataan laillistetun seksuaalisen suhteen eli parisuhteen osapuoleen. Puolisoita ovat henkilöt, jotka ovat joko aviopuolisoita tai avioliitonomaisissa olosuhteissa eläviä henkilöitä. Parisuhdelaissa säädetään, että sellaista laissa tai asetuksessa olevaa säännöstä, joka koskee aviopuolisoa, sovelletaan myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoleen, jollei toisin säädetä. Jos avioliiton kautta tuleva parisuhteiden virallinen suoja halutaan ulottaa nyt parisuhteensa rekisteröimään pystyvien henkilöiden parisuhteisiin, puolison käsitteen ja sen takana vaikuttavan perhekäsityksen olisi avioliittolaissa muututtava vastaamaan sitä, minkälaisena puoliso ja perhe jo nykyisellään nähdään muualla lainsäädännössä. Jos myös avioliittolain mukaisella puolisolla viitattaisiin samanaikaisesti sekä samaa että eri sukupuolta olevaan parisuhdekumppaniin, kyse ei olisi dramaattisesta käsitteellisestä loikasta, sillä tällainen puolisokäsite on jo nykyisellään omaksuttu erimuotoisessa perheoikeudellisessa sääntelyssä.”

”Avioliittolaki sääntelee parisuhteita, joihin vakiintuneesti liitetään seksuaalinen ulottuvuus. Rikoslaki puolestaan sääntelee sallittujen seksuaalitekojen piiriä. Insesti on sukulaisavioliiton looginen edellytys. Myös parisuhteen ulkopuolella harjoitettava insesti eli lähisukulaisten välinen sukupuoliyhteys nähdään haitallisena.”

Avioliittolain, parisuhdelain ja avoliittolain sääntelykohde on siis parisuhde. Oletan, että puheellasi veljes-, sisar- ja sisaruspareista viittaat nimenomaan parisuhteeseen. Jos kysytään, miksi lähisukulaisten välisiä parisuhteita ei ole institutionalisoitu, joudutaan määrittelemään se, mitä parisuhteella tarkoitetaan. Olen yllä selvittänyt käsitteen sisältöä voimassa olevan oikeuden pohjalta. Lainsäädännössä omaksuttu parisuhteen määritelmä pohjautuu kulttuurin syvärakenteessa olevaan käsitykseen parisuhteesta ja sen luonteesta ja kytkee näin seksuaalisuuden osaksi sitä yleistä eetosta, jossa valtiovalta pyrkii sääntelemään yhteiskunnallisia ilmiöitä erilaisin oikeudellisin ja moraalisin normein.

Katsot, että parisuhde on vain ”mielivaltainen ’kun nyt vaan halutaan’ -argumentti”, muttet perustele näkemystäsi. Samalla tavalla kulttuurisidonnaisia, ”kun nyt vaan halutaan” -perusteella jäsentyneitä ovat esimerkiksi parisuhdeväkivallan, maatilatalouden tulolähteen ja epäurheilijamaisen käytöksen käsitteet. En ymmärrä, miten kommenttisi millään tavalla edes pyrkisi kumoamaan parisuhdesääntelyn peruslogiikan: alkuperäinen kysymyksesihän koski lähisukulaisparien avioitumismahdollisuutta, ja esitykseni vastaa siihen positiivisen oikeuden pohjalta.

Jos olet eri mieltä termimäärittelyn kanssa, oletan, että kumoat näkemykseni ja esität oman kantasi parisuhdelainsäädännön kohteesta ja sen luonteesta. Turha sinun on minulle kiukutella, jos suomalaisessa yhteiskunnassa omaksuttu parisuhdekäsite on nykyisen kaltainen ”kun nyt vaan halutaan”: jos koet, että myös lähisukulaisten välisiin parisuhteisiin tulee kohdistaa avioliiton tai avioliitonomaisten parisuhteiden nauttimaa yhteiskunnallista hyväksyntää, niin sinun tulee vakuuttaa lainsäätäjä ja yhteiskunta siitä, että esimerkiksi avoliiton, avioliiton, avioliitonomaisen perheoikeudellisen instituution, rekisteröidyn parisuhteen, puolison, parisuhdekumppanin, elämänkumppanin, vakiintuneen perhe-elämän ja aviollisen yhteiselämän käsitteet eivät vakiintuneesti sisällä oletusta käsitteiden perusteeseen liittyvästä seksuaalisesta elementistä, tai vaihtoehtoisesti siitä, että lähisukulaisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen sukupuoliyhdyntä mukaan lukien ei ole haitallista tai vahingollista.

”(b - homoerityisyys) Parisuhdelain esitöissä perustellaan, että ’homoseksuaaleille annetaan mahdollisuus elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa’.”

”Argumentin (b) osalta on ensin huomattava, että se on koskee nimeomaan lakia parisuhteen rekisteröinnistä ja on siksi homoerityinen; vaikka se mainitsee seksuaalisuuden toteuttamisen, ei tästä seuraa, että se olisi välttämätön ehto parisuhteelle tai sääntelyn tarpeelle (riittävä ehto se saattaa ollakin).”

Ei, ei se ole homoerityinen. Ensinnäkin parisuhdelaki on toteutettu avioliittolakiin peilautuvalla viittaustekniikalla. Kansallisella ja unionitasolla operoidaan muun muassa avioliitonomaisten olosuhteiden käsitteellä. Parisuhdelain säätämisen ääneen lausuttuina tavoitteina on ollut paitsi yhdenmukaistaa parisuhteessa elävien asemaa myös tukea erilaisten perhemuotojen yhdenvertaista kohtelua, ja näitä tavoitteita on toteutettu eri puolilla lainsäädäntöä rinnastamalla aviopuoliso pitkäaikaisessa avosuhteessa ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävään kumppaniin ja avioliitto pitkäaikaiseen avoliittoon ja rekisteröityyn parisuhteeseen. Parisuhteensa rekisteröimällä samaa sukupuolta olevat ilmaisevat tahtonsa tulla perhelainsäädännön soveltamispiiriin. Nais- ja miesparien parisuhteet katsotaan pitkälle identtisen suojan tarpeessa oleviksi ja rinnastetaan viittauksilla heteroparien parisuhteeseen. Näin lainsäätäjä antaa myös homoseksuaaleille mahdollisuuden elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa.

Homoerityisyyteen vetoama yritelmäsi olisi relevantti, jos viittaussäädöksenä olisi avioliittolain sijasta esimerkiksi yhdistyslaki tai laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä, joihin ei sisälly parisuhteen käsitettä. Tällöin homoseksuaalien parisuhteet tunnustettaisiin yhteiskunnassa mutta niitä riittävässä määrin säänteleväksi instrumentiksi katsottaisiin vain esimerkiksi taloudellisesta etuyhteydestä koskeva säädös.

Toisekseen, kuten olen jo useasti kirjoittanut, seksuaalisuuden toteuttaminen ei ole välttämätön eli pakollinen ehto validille parisuhteelle ja sitä kautta parisuhdesääntelylle yksittäisen avioliiton tai parisuhteen rekisteröinnin muodossa, mutta se on yksi parisuhteen vakiintuneista ulottuvuuksista, joita kulttuurissamme liitetään kahden ihmisen väliseen intiimisuhteeseen. Toivottavasti et väitä, että yhteiskunnassa parisuhde ymmärrettäisiin luonteeltaan myös seksuaaliseksi suhteeksi vain ja ainoastaan samaa sukupuolta olevista parisuhteista puhuttaessa.Tähän liittyen:

”nimittäin ei seksuaalisuuden toteuttamisen tarvitse pitää sisällään veljesten keskistä yhdyntää (miksi pitäisi?)”

Fiksoitumisesi veljesparin keskinäiseen yhdyntään on sinällään kiehtovaa seurattavaa. Parisuhdekäsitteen vakiintunut sisältö käsittää seksuaalisen ulottuvuuden siinä mielessä, että parisuhdekumppaneiden kesken oletetaan toteuttavan seksuaalisuuttaan, jonka tyyppitapauksena nähdään yhdyntä. Tämänkaltainen toiminta oletetaan eli sitä pidetään todennäköisenä. Sitä ei kuitenkaan edellytetä.

Kolmanneksi olet itsekin todennut, että naisen ja miehen välistä parisuhdetta luonnehtii myös suhteen seksuaalinen luonne. Parisuhteen yleisin virallinen muoto on puolestaan avioliitto. Tästä ei liene epäselvyyttä. Voin etsiä suorat sitaattisi, jos olet toista mieltä itsesi kanssa. Seksin ja parisuhteen yhteyttä on käsitelty edellisissä lainauksissa, mutta esitän mielelläni lisäperusteluita. Esimerkiksi verotusoikeudessa ja myönnettäessä sosiaalisia etuuksia oletettujen parisuhdekumppaneiden yhteinen lapsi toimii selkeänä todistustosiseikkana siitä, että kahden henkilön välinen suhde on seksuaalinen ja täyttää siten parisuhteen kulttuurisen määritelmän. Muun muassa avoliittojen perintöoikeutta selvitettäessä on katsottu, että lapsi kertoo parisuhteen luonteesta ja mahdollistaa suhteen toteamisen jälkeen tarkemman analyysin siitä, onko parisuhdekumppaneiden välille syntynyt parisuhteen lisäksi myös tarvittava taloudellinen riippuvuus.

Aidon parisuhteen ja aviollisen yhteiselämän edellytykset tulevat mielenkiintoisella tavalla esiin myös muun muassa ulkomaalaisoikeudessa, jossa joudutaan selvittämään, onko lain mukaan solmittu avioliitto luonteeltaan oikea avioliitto, vai onko se solmittu vain oleskeluluvan tai muun etuuden vuoksi. Viranomaiset joutuvat erilaisin puolison alusvaatteita ja sängyn nukkumispuolta koskevin kiusallisen intiimein kysymyksin selvittämään, onko liitto solmittu tarkoituksin viettää todellista aviollista yhteiselämää. Avioliiton sisällön selvittämiseksi pyritään selvittämään, perustuuko se todelliseen vakiintuneeseen ja sen laatuiseen suhteeseen, jota voidaan kutsua parisuhteeksi ja perhe-elämäksi.

”Toiseksi on niin, että esim. avioliitto antaisi yhtälailla myös veljesparille mahdollisuuden elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa”

Sitaatti seksuaalisuuden toteuttamisesta homoseksuaalisessa parisuhteessa perustelee parisuhdekäsitteen vakiintunutta sisältöä, eikä argumentoi tässä lähisukulaisten parisuhteiden mahdollisesti tarvitsemasta suojasta. Olen edellisissä viesteissäni käsitellyt yksityiskohtaisesti niitä syitä, joiden perusteella yhteiskuntamme ei ole katsonut lähisukulaisten välisiä parisuhteita suojaamisen arvoiseksi.

”Voisihan avioliittolain esitöissä olla maininta siitä, että annetaan (mm.) mahdollisuus kasvattaa omia biologisia lapsia mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa, ilman että tämä maininta olisi sinällään kelpoinen argumentti homoliittoja vastaan.”

Jos olisi X, niin sitten Y. Tässä tapauksessa X kuitenkin puuttuu. Jos avioliittolain esitöissä liiton solmimisen ehdoksi asetettaisiin yhteisten biologisten jälkeläisten tuottaminen, parisuhdelain säätäminen viittaustekniikalla ei olisi ollut mahdollista, vaan samaa sukupuolta oleville pareille olisi pitänyt luoda oma erillinen parisuhdeinstituutio täysin tyhjästä.

”Yhtäältä voidaan argumentoida, että kaikkien ihmisryhmien sisällä on seksuaalisia ulottuvuuksia ja että kunkin henkilökohtaiset seksuaaliset ulottuvuudet eivät muille kuulu.”

Sekoitat parisuhdesääntelyn yksityiselämän suojaan. Yksilöiden henkilökohtaiset seksuaaliset ulottuvuudet eivät pääosin kuulu muille, paitsi jos rikoslaki poikkeuksellisesti säätää kielletyistä teoista tai menettelystä. Yksittäisen kansalaisen sukupuolielämällä ei ole merkitystä parisuhteen käsitteen määräytymisen kannalta.

”Ei tuo kerro arvostuksista tai epätoivottavuudesta vaan siitä tietämyksestä, että JOS pari harkitsee lisääntymistä keskenään, niin silloin on syytä harkita myös ennakkoon perintötekijöiden yhdistelmiin tutustumista.”

Jos viranomaista kehotetaan antamaan tietoa perintötekijöiden yhdistelmistä ainoastaan tietylle ryhmälle, voidaan kysyä, sisältyykö kehotukseen myös moraalinen arvostelma varsinkin, kun perinnöllisyysneuvonnan lopputuloksena voi olla suositus olla hankkimatta yhteisiä biologisia jälkeläisiä tai suositus abortoida jo alkanut raskaus. Jos avioliittolakiin olisi kirjattu viranomaisille tarkoitettu kehotus antaa kihlaparille tietoa turvakodeista ja niiden sijanneista, ja tämä kehotus puuttuisi parisuhdelaista, niin ilmeisesti sitäkään ei voisi tulkita kannanotoksi mihinkään suuntaan.

”Miksi isä ja tämän aikuinen tytär eivät saisi adoptoida, jos naispari saa? Olet esittänyt perusteeksi, että koska naispari saa harjoittaa keskenään sukupuoliyhdyntää.”

”Yhteen laskien kyllä tässä yhdistetään avioliitto ja sukupuoliyhdyntä ilman kestäviä järjellisiä perusteita.”

Kuten sanottua, jos katsot, että yhteiskunta ja lainsäädäntö yhdistää avioliiton ja sukupuoliyhdynnän ilman kestäviä järjellisiä perusteita, niin olen pahoillani: parisuhteita koskeva sääntely rakentuu parisuhteelle, jolla puolestaan on vakiintunut merkityssisältö. Olet myös itse yhdistänyt avioliiton ja sukupuoliyhdynnän useita kertoja, mutta ilmeisesti olet muuttanut nyt mielipidettäsi. Yhteiskunta tunnustaa tiettyjen ihmisten väliset parisuhteet ja haluaa laintasoisella sääntelyllä vahvistaa näiden ihmisten keskinäistä suhdetta elämänkumppaneina. Mallisopimus annetaan niiden parisuhteiden käyttöön, joiden parisuhteet nähdään ei-vahingollisina. Sopimus sisältää erilaisia asioita, kuten oikeuden hakea vieraslapsiadoptiota yhdessä. Systeemin ulkopuoliset parisuhdeilmiöt, kuten sukulaisten väliset parisuhteet nähdään vahingollisina jopa siihen rajaan saakka, että aikuistenkin lähisukulaisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen on sanktioitu: niitä ei siten nähdä oikeudellisesti hyväksyttävänä tapana elää, eivätkä ne saa oikeusjärjestyksen tarjoamaa oikeussuojaa.

Biologisen perusteen todisteluyrityksesi kohtaa aallonpohjan kertoessasi näkemyksesi avioesteillä ja insestikriminalisoinneilla suojeltavan edun luonteesta:

”Näen eri sukupuolta olevien aikuisten välisen insestin kriminalisoinnissa sen oikeushyvän, että se suojelee mahdollisesti syntyvän lapsen etua.”

”Eiväthän nuo rajaukset sattumanvaraisia ole, vaan selvästikin liittyvät siihen, minkälaisten parien voidaan toivoa lisääntyvän.”

”esteellisyyskohtien tarkoitus lienee rajata/kohdentaa avioliitto pareille, jotka voivat lakia rikkomatta lisääntyä ja joiden yhteiskunta toivoo lisääntyvän”

Avioliitto- tai rikoslaki eivät tukeudu biologiseen lisääntymisperusteeseen rajatessaan sallittujen parien ja seksuaalitekojen alaa. Olen tästäkin kirjoittanut useaan otteeseen. ”Mahdollisesti syntyvän lapsen etu” perustuu omaan näppituntumaasi, kuten suurin osa sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan esittämistäsi perusteista.

Lainsäädäntö on ottanut geenialtaan rappeutumisen yhdeksi keskeiseksi lähtökohdakseen viimeisen kerran n. vuosina 1920—1930, jolloin aviokaaren muutosehdotukseen sisällytettiin rotuhygieniaan perustuvia avioesteitä, joista useimmat myös menivät läpi. Tärkeimmän avioitumisen ulkopuolelle jäävän ryhmän muodostivat mielisairaat ja syvästi vajaamieliset. Esteenä avioliitolle pidettiin myös muun muassa perinnöllistä epilepsiaa, perinnöllistä kuuromykkyyttä, tarttuvalla asteella olevaa sukupuolitautia ja liian läheistä sukulaisuussuhdetta. Lainsäätäjä suhtautui kielteisesti näistä suhteista mahdollisesti syntyviin jälkeläisiin, sillä lapsissa esiin tulevien, suvun geeniperimässä väistyvinä esiintyvien geneettisten sairauksien katsottiin rappeuttavan kansakuntaa. Muina avioitumisen mahdollisesti kieltävinä tiloina nähtiin impotenssi, alkoholismi, spitaali, sokeus jne. mutta niitä ei sisällytetty avioesteluetteloon. Rotuhygienialla motivoidut avioesteet on sittemmin poistettu avioliittolaista, eikä nykyisiä esteitä juurikaan perustella mahdollisesti huonontuvalla perintöaineksella. Jos haitallisten ominaisuuksien kertautumista pidettäisiin avioesteen perustavana seikkana, esimerkiksi kehitysvammaisten oikeus avioitumiseen olisi arvioitava uudelleen. Samoin tarkastelun kohteeksi olisi otettava keski-ikää lähestyvien naisten mahdollisuus avioliittoon, sillä riski lapsen vammautumisesta kasvaa suhteessa äidin ikään. Kannattanet näiden ryhmien avioitumiskieltoa jo nykyisellään?

Aviokaarta uudistettaessa lausuttiin, että rotuhygieniset perustelut eivät aina päde yksittäisten avioliittojen kohdalla. ”Avioliitto ei välttämättä johda lapsen saamiseen, koska tämä voidaan tietoisesti estää tai se voi olla mahdotonta. Avioliitto yksinomaisesti ei myöskään sääntele ihmisten sukupuolista käyttäytymistä ja lasten saamista, ja siksi haitallisten perinnöllisten ominaisuuksien kertautumista ei voida estää avioliittolain avioestesäännöksin”. Siksi lähisukulaisten avioitumisen kieltoa on perusteltu muilla syin. Olen käynyt näitä syitä yksityiskohtaisesti läpi edellisessä viestissäni. Rikoslain osauudistuksessa puolestaan todettiin, että ”perinnöllisyysopissa nykyisin vallitsevan käsityskannan mukaan sukurutsan rangaistavuutta ei voida perustella sillä, että se aiheuttaisi vakavia kansanterveydellisiä haittoja. Tämän vuoksi yhteiskunnan perhe-elämän suojaamiseen kohdistuvia etuja onkin tällä hetkellä pidettävä tärkeimpinä perusteina sukurutsan rangaistavuudelle”.

Rikoslain seksuaalirikoksia koskevan myöhemmän uudistuksen yhteydessä katsottiin vielä seuraavaa: ”Lähisukulaisten suhteesta syntyvän lapsen riski saada perinnöllinen sairaus ei ole olennaisesti suurempi kuin muusta parisuhteesta syntyvän lapsen. Suvuissa, joissa ei ole periytyviä sairauksia, se on jopa pienempi. Jos lähisukulaisten lasten aiheuttamaa vaikutusta perinnöllisten sairauksien määrään tarkastellaan koko väestöä silmällä pitäen, sukurutsalla ei edes teoreettisesti ole mainittavaa merkitystä. Nykyaikana ei voida myöskään pitää itsestään selvänä, että sukulaisten välinen sukupuoliyhteys johtaa lasten syntymiseen. Ehkäisyä käytetään yleisesti ja menetelmät ovat luotettavia. Sukurutsan rangaistavuutta ei lakia viimeksi uudistettaessa enää perusteltukaan sillä, että se aiheuttaisi vakavia kansanterveydellisiä haittoja.” Sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken nähdään vahingollisina muista syistä, joita olen käsitellyt edellisissä viesteissäni.

Vaikka avioesteiden tarkoitus ja peruste on suoraan luettavissa lainvalmisteluasiakirjoista, ennustan, että tulet edelleen roikkumaan sitkeästi konstruoimassasi biologisessa perusteessa; siksi useasti olen jo näitä teemoja käsitellyt vailla kummempaa vaikutusta. Yksi tällainen samaan asiakokonaisuuteen liittyvä suosikkijankkauksesi käy ilmi seuraavasta lainauksestasi:

”Ensinnäkin se, että rekisteröityihin parisuhteisiin sovelletaan jotain, ei tuo minulle mitään oleellista lisätietoa, koska pidän ko. lakia erheenä.”

Tarkastelkaamme niitä perusteita, joihin nojautuen pidät parisuhdelakia ns. erheenä. Kirjoitat, että laki on ”epäjohdonmukainen”, ”epätasa-arvoinen”, ”syrjivä” ja ”virheellinen”, koska se ei kata myös sisarusliittoja. Perustat kantasi siihen, että ”ilmeisestikin valmistelijoiden tietämättömyyden, epäjohdonmukaisuuden tai piittaamattomuuden vuoksi se jätti linkin avioliittolaissa esiintyviin esteellisyyskohtiin” ja että ”selvästikin on vain haluttu periyttää samoja lainkohtia, asiaa sen enempää miettimättä. Järkevämpi säätäjä olisi huomannut heti alkuunsa, että avioliittolain esteelliskohtia ei edes ajatella sovellettavan m-m tai n-n -pareihin, koska avioliittolaki koskee alunperinkin vain m-n-paria”.

Avioesteet eivät perustu biologiaan esittämässäsi mielessä. Muun muassa siksi niihin voidaan ja nimenomaisesti haluttiin viitata myös samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kohdalla. Kirjoitin avioesteiden viittauksesta jo aiemmin – jälleen turhaan – seuraavaa:

”Rinnastus perustuu - - lainsäätäjän tahtoon, jonka mukaan avioliiton esteiden on oltava samat sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Lainvalmistelijat eivät siten jättäneet linkkiä avioliittolaissa esiintyviin esteellisyyskohtiin ’tietämättömyydestä, epäjohdonmukaisuudesta tai piittaamattomuudesta’, kuten esität, vaan muun muassa siksi, että järjestelyllä haluttiin turvata sallittujen parisuhteiden yhtäläistä kohtelua.”

Muuna perusteena sisällyttää parisuhdelakiin samat avioesteet kuin avioliittolakiinkin oli halu säätää samaa sukupuolta olevien parisuhteiden esteistä yhtenäisen pohjoismaisen mallin mukaisesti: olihan parisuhdesääntelyä annettu muun muassa Tanskassa ja Ruotsissa jo ennen vuotta 2002.

Ylimalkaista ja piittaamatonta lainsäädäntötyötä vastaan puhuu lopuksi se seikka, etteivät avioesteet ole parisuhdelaissa ja avioliittolaissa täysin identtisiä. Parisuhdelain mukaan parisuhteensa rekisteröimään kelpoisia ovat vain yli kahdenksantoistavuotiaat. Avioliittolaissa puolestaan säädetään, että alle kahdeksantoistavuotias voi erityisistä syistä saada oikeusministeriöltä luvan mennä avioliittoon. Erityisenä syynä on poikkeuksetta ollut alaikäisen raskaus, minkä vuoksi mahdollisille poikkeuslupahakemuksille ei nähty perusteita rekisteröidyissä parisuhteissa. Lehtien palstoilla rajauksen perusteeksi esitettiin useaan kertaan myös huoli siitä, että identiteetistään epävarmat, jonkinlaista ohimenevää homoiluvaihetta läpikäyvät nuoret pilaisivat tulevaisuutensa rekisteröimällä teinivuosien homosuhteitaan, jotka sitten jäisivät kummittelemaan julkisiin rekistereihin. Minun ei tarvinne sen kummemmin puuttua viimeiseen kohtaan.

Pidät parisuhdelakia epäjohdonmukaisena siitä syystä, että se ei sisällä mahdollisuutta rekisteröidä myös lähisukulaisten välisiä parisuhteita. Olen käsitellyt kieltoperusteita jo aiemmissa viesteissäni, mutta jatkat sinnikkäästi niiden kommentoimattomuutta, vaikka peräänkuulutatkin minua antamaan perusteen, joka erottelee lähisukulaisparit muista ryhmistä. Kerratkaamme siten osaa niistä perusteista, joiden nojalla yhteiskunta ei salli lähisukulaisten välisiä virallisia parisuhteita:

”Alustavasti voidaan todeta, että jos avioliiton kautta tuleva parisuhteiden virallinen suoja halutaan ulottaa esimerkiksi äidin ja tyttären tai veljen ja sisaren välisiin parisuhteisiin, puolison käsitteen ja sen takana vaikuttavan perhekäsityksen on muututtava yhteiskunnassa sellaiseksi, että perheen sisällä voidaan harjoittaa seksuaalista kanssakäymistä: insestikieltojen kumoamisen ja avioliittolain muutoksen myötä jälkeläisten saaminen tuottaa siten myös uudenlaisen seksuaalisen ulottuvuuden, joka ei rajoitu vain aviopuolisoiden välille, vaan voi suuntautua lapsiin, lapsenlapsiin, sisareen, vanhempaan tai isovanhempaan. Perhelainsäädännön ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten Suomelle asettamat velvollisuudet lapsen tasapainoisen kehityksen ja perheen turvaamiseksi on tällöin todennäköisesti arvioitava uudelleen, sillä nykytila lähtee muun muassa lapsen seksuaalisesta koskemattomuudesta ja perheen suojaamiselta kuvatunlaiselta toiminnalta. Uudistuksen tueksi on oletettavasti kerättävä tutkimusaineistoa insestisten suhteiden ei-vahingollisuudesta.

Siteeraan johdannoksi näkemystäsi lainsäädännön taustalla vaikuttavista arvoarvostelmista. Kirjoitat, että ”liberaalin moraalin mukaan ei pidä muilta kieltää sellaista, mistä ei ole ulkopuolisille haittaa; ymmärtääkseni edustat tätä moraalia. Tässä moraalissa ei liene perusteltua kieltää aikuisten veljesten tai siskosten sukupuoliyhdyntää ja veli-sisko-parinkin tapausta on harkittava tarkasti”. Kysymys koskee niitä perusteita ja erityisiä syitä, joihin nojautuen lähisukulaisten väliset parisuhteet/avioliitot katsotaan kielletyiksi liberaaliakin moraalia edustavan henkilön ajatusmaailmassa. Olen jo aiemmin käsitellyt niitä perusteita, joiden vuoksi lähisukulaisten parisuhteet nähdään vahingollisina ja epätoivottavina ja siten virallisen hyväksynnän sateenvarjon alle kelpaamattomina. Et kuitenkaan hyväksynyt näitä lähtökohtia, koska kieltäydyt pitämästä ’näytettynä faktana sitä, että nykymuotoinen avioliittolaki kieltäisi lähisukulaisten liitot tarkoituksenaan estää insesti’ ja lisäät vielä, että ’se fakta, että rikoslaki asiasta jo erikseen säätää, puoltaa kantaa, jonka mukaan avioliittolain tarkoitus ei ole säätää sukupuoliyhdyntöjen tuomittavuudesta’.

Avioliittolain osauudistuksen esitöissä todetaan avioesteistä seuraavaa: Avioestesäännöksillä yhteiskunta pyrkii toteuttamaan tärkeiksi katsomiaan perhe-, sosiaali- ja terveyspoliittisia tavoitteita sekä tukemaan sukupuolista käyttäytymistä ja perhesuhteita koskevia moraalikäsityksiä. Suurin osa avioesteistä liittyy avioliittoon aikovien sukulaisuussuhteisiin, ja näitä esteitä on tarkasteltava ensisijaisesti eettisenä kysymyksenä. Erittäin voimakkaat eettiset perusteet puoltavat sitä, että avioliitto sisarusten tai puolisisarusten kesken sekä suoraan etenevässä että takenevassa polvessa olevien sukulaisten kesken ehdottomasti ja ilman poikkeusta kielletään. Eettiseltä kannalta avioliittoja myös kaukaisempaa biologista sukulaisuutta edustavien henkilöiden välillä voidaan pitää sopimattomina, sillä avioesteet kuvastavat yleistä suhtautumista siihen, millaisia avioliittoja pidetään yhteiskunnan kannalta epätoivottavina. Perustelut lähenevät siten suurelta osin niitä insestikriminalisointien perusteluita, joihin rikoslain uudistukset ovat nojautuneet: sekä 1970- että 1990-luvuilla toteutettujen rikoslakiuudistusten jälkeenkin laissa kriminalisoidut tekotyypit vastaavat lähes identtisesti avioliitolain avioesteluettelon sukulaisuussuhteita. Seksuaalisuus ja siihen liittyen myös parisuhteen vahvistaminen lähisukulaisten ja ennestään jonkinlaisessa läheisessä perhesuhteessa eläneiden välillä katsotaan siten kielletyksi ja rangaistavaksi (perhe)moraalisista syistä.

Kuten edellä huomautin, avioliittolaki sääntelee parisuhteita, joihin vakiintuneesti liitetään seksuaalinen ulottuvuus. Rikoslaki puolestaan sääntelee sallittujen seksuaalitekojen piiriä. Myös parisuhteen ulkopuolella harjoitettava lähisukulaisten välinen sukupuoliyhteys nähdään haitallisena. Insesti on sukulaisavioliiton looginen edellytys. Näistä syistä säännöksien perusteita ja lainsäätäjän tarkoitusta voidaan tulkita lukemalla säädöksiä ja niihin liittyvää lainvalmistelumateriaalia rinnakkain. Lähisukulaisten välisten yhdyntöjen kielto rikos- ja avioliittolaissa on nähtävä luonteeltaan tehokkaana tapana estää sanottu käyttäytyminen. Ihmettelyäsi siitä, miksi lähisukulaisten parisuhteista säädetään kahdessa eri laissa, voidaan ehkä hälventää huomauttamalla, että useasta muustakin asiasta (esimerkiksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä) säädetään osin päällekkäin eri säädöksissä. Ennenkuulumatonta ei myöskään ole rikoslaissa olevien pykälöiden siirtyminen siviililakiin, kuten on ollut laita kaksinnaimista koskevilla säännöksillä. Sen sijaan avioliittoa ei ilmeisesti ikinä ole sallittu sellaisille parisuhteille, jotka olisi rikoslaissa katsottu haitallisiksi. Tällaiseen ratkaisuun ei luonnollisesti ole päädytty yhdessäkään maassa, jossa on voimassa sukupuolineutraali avioliitto, sillä avioitumiseen oikeutettujen parisuhteiden kriminalisointi olisi loogisesti riistiriitaista.

Homoseksuaaliset teot olivat 1970-luvulle saakka kiellettyjä siveellisyysrikoksina, minkä jälkeen ne dekriminalisoitiin. Sen sijaan insestikriminalisoinnit systematisoitiin samaiselle vuosikymmenelle ajoittuvan osauudistuksen myötä yleistä järjestystä vastaan olevien rikosten ryhmään. Homosuhteiden moitittavuus perustui 1800-luvun lopun varsin raamatullisiin näkökohtiin ja siihen, että homoseksuaalinen käyttäytyminen nähtiin sosiaalisesti tarttuvana ’tautina’. Alkuperäisen kommentin tarkoituksena oli ennemminkin korostaa säännösten poikkeavuutta niistä pykälistä, joissa suojeluobjektiksi on otettu seksuaalinen itsemääräämisoikeus, jonka itse näet oikeuttavan lähisukulaisten avioliitot, ja toisaalta niistä avioitumisen kieltävistä säännöksistä, joissa rajausperusteet tukeutuvat perhesuojelullisiin ja yleistä järjestystä tukeviin perusteisiin. Kun kysyt, onko kriminalisoinnin perusteeksi ajateltu se, että ’perheen muut osapuolet eivät tykkää parin seurustelusta tai yhdynnästä ja siksi perheenjäsenet usein riitautuvat’, voidaan johtoa tällaiseenkin kysymykseen hakea rikoslain esitöistä. Lähisukulaisten välisten sukupuolisuhteiden kiellon luokittelu yleistä järjestystä vaarantavaksi rikokseksi on valmisteluasiakirjojen mukaan tällaisten suhteiden yleistä ärtymystä herättävä ja mielipahaa aiheuttava luonne, mutta tämän lisäksi kunkin kriminalisoinnin kohdalla on vielä erikseen perusteltu tarvetta suojata muun muassa perheen sisäisten suhteiden kiinteyttä. Yhtenä yleisperusteluna mainitaan esimerkiksi se, että ’ihmiselle on tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin ja varsinkin nuorille on hyötyä siitä, että he voivat kokea pysyvän ihmissuhteiden verkoston ympärillään’. Erityissuojelua halutaan kohdistaa ennen kaikkea lapsiin ja nuoriin, jotka asuvat yhdessä vanhempiensa kanssa.

Lähisukulaisten väliset parisuhteet nähdään vahingollisina eri syistä, joista osaa olen käsitellyt jo edellisissä viesteissäni. Muita ajateltavissa olevia perusteita suhtautua kielteisesti esimerkiksi sisarusten väliseen sukupuoliyhteyteen voidaan hakea esimerkiksi sukulaisuuden perusteella yksilölle määrittyvistä sosiaalisista paineista ja odotuksista siitä, minkälaisia velvollisuuksia sukulaisilla on toisiaan kohtaan. Jos sukulaisten väliset suhteet katsottaisiin sallituiksi, sallittu ja toisaalta odotettu käyttäytyminen saattaisivat jossain määrin sulautua. Tähän liittyen: Lisääntymisbiologiselta kannalta lähisukulaisten välisiä suhteita on historiallisesti pidetty epätoivottavina ja vahingollisina insestistä syntyneiden lasten kohonneella kehitysvammaisuusriskillä, mutta nykyään tällä ei enää perustella ainakaan lainsäädännöllisiä kieltoja. Biologia on linkittynyt avioesteiden sääntelyyn kuitenkin polveutumisen kautta. Biologista ryhmää eli sukua tai yleisemmin laajempaa yhteisöä ei ole haluttu sotkea ei-sallituilla parisuhteilla, sillä polveutuminen määrittää sukulaisia ja niitä oikeuksia, velvollisuuksia ja yleistä asemaa, joita sukulaisilla on suhteessa toisiinsa. Toisaalta myöskään ei-biologisesti syntyneitä sukulaisuussuhteita (esim. lankoussuhde) ei ole hyväksytty juuri yhteisön suojaamisen nimissä. Kuten huomaat, esimerkiksi veljesten välisen sukupuoliyhdynnän kieltäminen ei siten ole pelkästään ’moraalinen kanta’, vaikka toki eettisestikin perusteltuja kommentteja voidaan esittää.

Voidaan myös kysyä, onko sisarusten välinen suhde vapaa tietynlaisesta valtasuhteesta ja toisen sisaruksen valta-asemasta suhteessa nuorempaan. Vääristyneen vallankäytön mahdollisuuden huomioonottaminen näkyy rikoslain pykälässä, jonka mukaan teosta rangaistaan ainoastaan suhteen vanhempaa osapuolta. Näin on silloinkin, kun esimerkiksi aikuinen lapsi on sukupuoliyhteydessä vanhempansa kanssa. Jos sisarukset ovat kaksosia tai muuten osuvat suppeaan ikähaarukkaan, ajatusta toisen käskyvallasta, valvonnasta ja hallitsevasta asemasta ei välttämättä ole pidettävä perusteltuna: toisin on tilanteissa, joissa sukupuoliyhteyttä harjoitetaan juuri täysi-ikäiseksi tulleen ja tätä huomattavasti vanhemman ja kypsemmän sisaruksen välillä. Lainsäädäntö lähtee siitä, että kahdeksaatoista vuotta nuorempaa henkilöä suojataan seksuaaliselta hyväksikäytöltä. On katsottu, että tällaisen henkilön kyky päättää itsenäisesti seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä, minkä vuoksi tällaista kypsymättömyyttä hyväksikäyttävän osapuolen toiminta nähdään tuomittavana.”

”Insestikriminalisointien (ja viime kädessä avioesteiden) rationa nähdään perheen sisäisten suhteiden toimivuuden suojaaminen ja niihin kohdistuvien uhkien torjuminen.

Omasta puolestani on yllättävää, että lainsäätäjä ei odotusteni vastaisesti perusta insestikieltoja esimerkiksi juuri haitallisten perintötekijöiden kertaantumisen mahdollisuuden torjumiseen. Sen sijaan peruslähtökohdaksi otetaan perheen ja sen sisäisen kiinteyden suojaaminen. Insestisten suhteiden virallinen hyväksyminen avioliittoinstituution kautta toimisi edelleen perheen suojaamisen pyrkimystä vastaan, minkä vuoksi avioliittolaki rajaa avioliiton ulkopuolelle lähisukulaisten väliset parisuhteet.”

Olet vapaa esittämään toista. Pelkkä ”miks ei muka vois” ei riitä, vaikka liberaali moraali usein toimiikin ihan hyvin. Parisuhdelakia säädettäessä todettiin se yleinen perhelainsäädännössämme noudatettava uudistuslinja, jossa ”yksilölle annetaan oikeus päättää omista henkilökohtaisista asioistaan ja omasta parisuhteestaan, kun ne eivät loukkaa ihmisten oikeuksia”. Ylipäänsä perusoikeuslähtöisessä perhe- ja avioliitto-oikeudessa painottuu nimenomaan yksilön oikeus avioitua, perustaa perhe ja vapaus päättää perhe-elämänsä sisällöstä, eikä yhteiskunnalla nähdä valtuuksia puuttua näihin oikeuksiin muutoin kun silloin, kun menettely vaarantaa yksilön tai yhteiskunnan edut tai turvallisuuden. Tämä vastaa pitkälle myös omaa toteamustasi ”On perusteltua olettaa, että täysivaltainen aikuinen tietää itse valita suhteen, jossa voi elää ja toteuttaa itseään mahdollisimman hyvin ja turvallisesti”. Rikoslaki kuitenkin rajaa tietynlaiset suhteet lain suojan ulkopuolelle. Esimerkiksi raiskauksen ja lähisuhdeväkivallan siirtyminen yleisen syytteen alaisiksi rikoksiksi kertoo myös omalta osaltaan siitä, että täysivaltaisetkaan aikuiset eivät aina pysty valitsemaan itselleen turvallista suhdetta. Jos voidaan osoittaa, että lähisukulaisliitot ovat yhteiskunnan ja yksilön tasolla yhtä harmittomia kuin avioparien tai rekisteröityjen parien parisuhteet, niin silloin ne voidaan varmasti myös sallia.

”Näyttääkin olevan laaja yksimielisyys siitä, että mahdollisuus rekisteröidä/virallistaa kumppanuusliittoja (ja näin saada ospauolten käyttöön juridinen mallisopimus) olisi yleisesti yhteisöjen ja yhteiskunnan hyväksi. Kiistanalaista onkin lähinnä se, millä perustein liitolle voitaisiin myöntää avioliiton nimi ja miten eri liittomuotojen oikeuden ja velvollisuudet eroaisivat ja millä perusteilla.”

”Toisaalta voidaan argumentoida, että sääntelyä halutaan yhtä lailla ulottaa myös ihmissuhteisiin, joihin tarkoittamasi seksuaalinen ulottuvuus ei kuulu - miksipä ei haluttaisi (ajatellaan vaikkapa melko iäkkäitä siskoksia, jotka huolehtivat toisistaan, jakavat arjen ja jääkaapin)?”

Keskustelun kuluessa on käynyt selväksi, että näet avioliiton, rekisteröidyn parisuhteen ja avoliitot tyystin erilailla kuin muu yhteiskunta, ja tähän perustuen kannatat kokonaan uudenlaisen ihmissuhteiden sääntelyn järjestelmää. Naimalakko-adressi ja adressin allekirjoittaneet henkilöt (kuten minä itse) eivät aja uudenlaisen mekanismin käyttöönottoa, vaan sitä, että nykyisin parisuhteensa rekisteröimään pystyvät parit voisivat saada parisuhteelleen virallisen hyväksynnän avioliiton kautta. Perusteeksi on esitetty se, että näitä instituutioita nykyisin erottavat seikat ovat vähäiset, eikä niille varsinkaan uudempien lakien ja lakimuutosten myötä ole osoitettavissa kovin pitäviä perusteita. Sukupuolineutraali avioliittolaki ei ole kumoamassa parisuhteisiin perustuvaa sääntelymallia tai ylipäänsä sitä yleistä logiikka, jota noudattaen parisuhteiden ohjaaminen ja normittaminen Suomessa määräytyvät.

Tähän perustuen hahmottelemasi vaihtoehtoinen malli ihmisryhmittymien sääntelystä on tämän adressin kontekstissa vailla merkitystä. Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat operoivat nykymuotoisen parisuhdesääntelyn antamassa viitekehyksessä. Olen kysyttäessä esittänyt perusteet nais- ja miesparien avioitumiselle. Samoin olen esittänyt, minkälaisia perusteita on esitettävissä esimerkiksi sukulaisparien avioitumista vastaan. Olen ajatellut, että keskustelun kiinnittymispisteenä ja tarkasteluhorisonttina on voimassa olevan oikeus. Ilmeisesti on kuitenkin niin, että omat tavoitteesi liittyvät täysin uudenlaisen ajattelutavan läpiajamiseen. Olet tietenkin täysin vapaa konstruoimaan uuden mallin ihmisten välisten, yhteiskunnallisesti hyväksyttyjen oikeussuhteiden järjestämisestä, jossa aivan kaikenlaisille ihmisten välisille suhteille annetaan (perhe)oikeuspoliittista merkitystä. Jos koet asian tärkeäksi, ehdotan, että perustat sille oman adressin ja lähdet ajamaan muutosta samoilla keinoilla kuin mitä esimerkiksi sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat käyttävät.

Mahdollista kampanjaasi ajatellen esitän muutaman tarkennuksen. Kirjoitat, että ykkösryhmän määräytyminen rakentuu lisääntymisyksikköajattelulle. Minkälaisia erityistarpeita tällaisella ryhmällä tarkalleen on lainsäädännön suhteen? Tarkoittaako erityistarpeiden huomioiminen uusia oikeuksia tai velvollisuuksia tai kenties oikeuksien vähentämistä? Olisivatko esimerkiski oikeudet adoptioon huonommat kuin muilla pareilla? En hahmota, mitkä nykyisen avioliittolain kohdat ovat heterospesifejä ja sellaisenaan soveltumattomia myös niihin parisuhteisiin, joihin sitä nykyisellään sovelletaan. Samoin minun on hankala sanoa, minkälaisia uusia pykäliä säädökseen olisi sisällytettävä, jotta se muuttuisi kokonaan ja alleviivatusti lisääntymisyksiköille tarkoitetuksi sääntelyksi.

”Miksi muka yhdynnän harjoittaminen pitäisi olla välttämätön ehto sille, että saa mm. mallisopimuykset omaisuuksien jakamiseen, yhteiseen nimeen ja lähtökohtaiset oikeudet ulkoiseen adoptioon?”

”Konkretian vuoksi voisi aloittaa hakemalla hyvin perusteluja vastauksia kysymykseen siitä, pitäisikö miesserkusparille antaa oikeus adoptioon mutta kieltää tämä oikeus siskosparilta.”

Mallisopimuksen solmimisen välttämätön ehto on yhteiskunnassa tunnustettu parisuhde. Tällaisiin parisuhteisiin liitetään vakiintuneesti muun muassa seksuaalinen ulottuvuus. Institutionalisoituja parisuhteita ovat avioliittolain mukainen naisen ja miehen parisuhde, parisuhdelain mukainen samaa sukupuolta olevien parisuhde, avoliittolain mukaiset parisuhteet ja tietyt avioliitonomaisissa olosuhteissa elävien ihmisten parisuhteet. Lähisukulaisten väliset parisuhteet luetaan yhteiskunnallisesti vahvistettujen parisuhteiden ulkopuolelle, eivätkä ne siksi saa osakseen tunnustettuihin parisuhteisiin sovellettavia oikeusvaikutuksia, kuten samaa sukunimeä ja aviovarallisuusjärjestelmää. Jos lainsäätäjä haluaa tunnustaa ja kohdistaa oikeusvaikutuksia kahden tai useamman ihmisen yhteisasumiseen, joka perustuu ystävyyteen ja keskinäiseen huolenpitoon eikä kahden ihmisen väliseen tunnustettuun parisuhteeseen, ei kyseessä ole parisuhdelainsäädännön keinoin toteutettava järjestely vaan jotain ihan muuta.

”Siitä, että on olemassa joukko miehiä, jotka eivät näe uhkaa, ei seuraa, etteikö olisi suurta joukkoa, jotka näkevät tai joiden pitäisi nähdä heitä itseään ja/tai kollegoitaan koskeva uhka.”

Korjaan siis aikaisempaa viestiäni: Hälyttävää, jos osa maamme heteromiesväestöstä on näin epävarmaa. Vastauksesi on toisaalta mielenkiintoinen välähdys perusheteromiehen sielunmaisemaan: mies on tarpeellinen vain sukusolujensa tähden, ja jos nainen saa solut muualta, mies jää täysin tarpeettomaksi.   

”Tämä mittasi oikeudenmukaisuudelle on rikkinäinen. Se ei ota huomioon, sitä ilmeisestä seikkaa, että kun Y siirtyy X:kanssa yhdenvertaisen kohtelun piiriin, mutta Z ei, niin silloin Y:n ja Z:n yhdenvertaisuus häviää: nettotulos on plus-miinus-nolla - perusmatikkaa.”

Kiehtovaa perustelua jälleen kerran.

Eikö perusmatikan mukaan sitä paitsi ole niin, että jos ykköseen lisätään toinen ykkönen sekä otetaan ynnäävänä tekijänä mukaan vielä yksi nolla, tulos on kaksi, eikä suinkaan nolla, kuten esität. Kakkosen arvoinen oikeudenmukaisuus on enemmän kuin ykkösen. Nyky-yhteiskunnassa esimerkiksi veljesten välisiä parisuhteita ei tosin nähdä yhdenvertaisina heteroiden ja samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kanssa, joten peruslaskutoimituksemme ei tarvitse ottaa nollaa huomioon edes paperilla.

”Silloin kuin lakia sovelletaan ikään kuin henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta ei olisi tietoa, niin silloin kohtelu nimenomaan ei perustu seksuaaliseen suuntautumiseen.”

Ilmeisesti tässä puhutaan aidasta ja aidanseipäästä. Alkuperäinen tekstini käsitteli sukupuolineutraalin avioliiton säätämisen perusteita ja tulokulmaksi oli valittu yhdenvertaisuuslainsäädäntö ja sen esitöissä painotettavat ”muut henkilöön liittyvät syyt”, joina lainsäätäjä mainitsee erikseen sukupuolisen suuntautumisen. Tämä asettaa esimerkiksi mahdollista syrjintätapausta ratkovalle tuomioistuimelle korostetun velvollisuuden ottaa huomioon seksuaali-identiteetin perusteella tapahtunut laiton syrjintä. Samat yhdenvertaisuutta korostavat seikat toimivat pontimena myös parisuhdelain säätämisessä. En ymmärrä, mihin virkkeesi viittaa ainakaan tässä kontekstissa. Kuka soveltaa lakia? Ilmeisesti ymmärrät sukupuolineutraalin lainsäädännön eri tavalla kuin minä?

”rotujenväliset avioliitot estävä laki kylläkin kohteli niin tumma- kuin valkoihoisiakin yksilöitä neutraalisti.”

Tämän halusinkin tietää. En ollut aivan varma, miten hahmotat neutraalisuuden, mutta nythän se selvisi oikein näpsäkästi. Auki taitaa jäädä vain mulatin biseksuaalin mahdollinen oikeus avioitua. Suomen nykyiset parisuhdelait säätävät vanhojen rotuerottelulakien tapaan huonommat oikeudet vähemmistöryhmälle, kun taas valtaväestön ryhmällä on täysivaltaiset oikeudet. Se, että toiseen ryhmään kuuluva voi valita vain omasta huonosta ryhmästään ja toinen puolestaan vain omasta paremmasta ja täysivaltaisesta ryhmästään ei mielestäni täytä neutraalisuuden vaatimusta.

”Nyt puhuttiinkin sukupuolineutraaliudesta yleisesti. Jos miehen ja naisen biologiset käsitteet poistetaan käytöstä, niin meille ei jää mahdollisuutta puhua esim. laissa erikseen miehen sukusoluista ja naisen sukusoluista. Myöskään ei voida säätää lakia, joka mainitsisi jotain erikseen vaikkapa munasarjasyövän hoidosta, koska tämä "tosiasiallisesti" ei olisi sukupuolineutraali.”

Sukupuolineutraali lainsäädäntö on sukupuoleen sitoutunutta lainsäädäntöä, jossa oikeuksien saajan ja velvollisuuksien kohteen sukupuolella ei lähtökohtaisesti ole merkitystä. Sukupuolineutraali lainsäädäntö ja hallinnon kieli edistävät sukupuolten välistä kielellistä tasa-arvoa ja sitä kautta tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa yleisemminkin, kun sekä naiset että miehet voidaan nähdä toimijoina ja toisaalta tuen tai muun toiminnan kohteina. Esimerkkejä voidaan esittää useitakin. Ennen sukupuolineutraalin seksuaalirikoslain säätämistä mies ei muun muassa voinut lain mukaan joutua tiettyjen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavien rikosten uhriksi, koska tekojen kohteeksi oli nimetty yksinomaan nainen.

Avioliittolain tapauksessa sukupuolineutraalisuus tarkoittaisi, ettei mahdollisia puolisoita ero