naimalakko

sannavain

/ #305 Re: Ärhäkkäästi, sannavain,

08.05.2011 21:16

#297: v ronski - Ärhäkkäästi, sannavain,

Miksi nais- ja miesparien legopalikoita ei sitten voida kiinnittää avioliittolain alustaan? Homoseksuaalien parisuhteiden suojan tarve tunnistettiin 2000-luvun alussa, jolloin säädettiin laki rekisteröidystä parisuhteesta. Syyt siihen, miksi asian ratkaisemiseksi haluttiin säätää avioliittolaista erillinen – vaikkakin keskeisiltä kohdiltaan avioliittolakiin rinnastuva – laki, löytyvät muun muassa lainvalmistelussa, jossa lakivaliokunnan asiantuntijoina kuultiin piispaa, teologian tohtoreita, eheytysterapiaa tarjoavia aslanilaisia ja erilaisia kirkonmiehiä yhteensä kahdentoista henkilön verran. Seksuaalivähemmistön etujärjestön edustajista valiokunta suostui kuulemaan kahta henkilöä. Taustalla olivat siten kristilliset perhekäsitykset ja osin puhtaasti raamatulla perustellut kannat, joihin perustuvia heteroitakin koskettavia pykäliä on aikojen saatossa jouduttu raakkaamaan pois kovallakin kädellä. En suuremmin kannata uskonnon ja poliittisen prosessin sotkemista keskenään varsinkin, kun jälkimmäinen tuottaa yhteiskunnan jäseniä yleisesti sitovaa laintasoista sääntelyä. Sinänsä parisuhdelaki ei ole kamalan huono laki, vaikka omalta osaltani se onkin periaatteellisiin syihin perustuen estänyt parisuhteen virallistamisen. Lain vajavaisuudet käyvät ilmi, kun kysytään, miksi nainen ja mies eivät voi rekisteröidä parisuhdettaan. Vastaus on tietenkin se, että rekisteröity parisuhde on vain avioliiton korvike. Suurimmat erot liittyvät parisuhteen nimeen, vieraslapsiadoptioon, yhteiseen sukunimeen ja isyysolettamaan ja ne voidaan toki korjata yksitellenkin: en tosin näe syytä, miksi jokainen ongelmakohta olisi korjattava erikseen, kun perusteet sallia avioituminen myös nais- ja miespareille ovat olemassa.

Korjausta vaille olevien asioiden osalta puutun tässä vain parisuhdeinstituutioiden nimiin. Katsot, että ”miehen ja naisen muodostamalla parilla on jokin yhteisön kannalta merkittävä piirre, jota muilla pareilla ei ole” ja että ”Tällaisen piirteen olemassaolo antaa ehdottaa, että nuo parit muodostavat hyödyllisen käsitteen, jolle on hyvä antaa oma nimi”. Suppea avioliiton käsite on mielestäsi siinä määrin hyödyllinen, että sen perusteella avioliiton ulottamista nais- ja miespareille ei voida sallia. Kuten edellä on osoitettu, kaikilla miehen ja naisen muodostamilla pareilla ei todistettavasti ole peräänkuuluttamaasi merkittävää piirrettä. Argumentiksi typistyy siten se, että koska avioliitolla viitataan miehen ja naisen liittoon, sukupuolineutraali avioliitto on jo käsitteellisesti ristiriitainen ja lisäksi virheellisesti vie ajatukset siihen, että samaa sukupuolta olevilla pareillakin olisi tällainen (tässä: lisääntymiseen liittyvä) yhteisön kannalta merkittävä piirre. Ratkaisuna on siten pelkistetyimmillään pelkän eri nimen antaminen samaa sukupuolta olevien liitolle. Edellyttäen, että edeltävillä vaalikausilla alkanut parisuhdelain täydentäminen ja paikkaaminen jatkuu samanlaisena, on odotettavissa, että muutaman vuoden tai vuosikymmenen päästä Suomessa on voimassa kaksi muodollisesti erillistä mutta sisällöllisesti identtistä parisuhdesäädöstä, joita erottavana tunnusmerkkinä on ainoastaan virallistetun parisuhteen nimi. En menisi takuuseen sellaisen järjestelyn mielekkyydestä. Jos sukupuolineutraalia avioliittolakia ei kuitenkaaan säädetä vielä vuosiin, olisi hyvänä minimivastaantulona pidettävä ainakin sitä, että rekisteröinnistä siirryttäisiin virallistamiseen, kuten termi kuului alkuperäisessä hallituksen esityksessä. Muuten olen sitä mieltä, että jos järjestely näyttää, haisee ja maistuu avioliitolta, se on faktisesti avioliitto, eikä muuta väitettäessä voida välttyä ajatukselta, että kyse ei olekaan ainoastaan terminologiasta: ratkaisu vaikuttaa siltä, että moraaliin tukeutuen heteroenemmistön ja seksuaalivähemmistöjen liitot pyritään väkisin erottelemaan toisistaan ja näin kyseenalaistamaan jälkimmäisten parisuhteiden suojan oikeutus, tarve ja legitiimi perusta.

Erilaiset suppeat käsitteet ovat hyödyllisiä, mutta onko niiden säilyttäminen pakollista? Voiko käsitteiden merkityssisällön lukitsemisella myös vaikeuttaa uudistuksia tai yhteiskunnassa vallitsevia ajattelutapoja? Pitäisikö meilläkin ottaa käyttöön venäläinen sukunimisysteemi, jossa ulkopuolinen tunnistaisi yhdellä silmäyksellä, onko jokin tietty nainen ns. vapaata riistaa vai jo naimisissa. Mitä pelkästään naisen sukunimen muuttava järjestelmä kertoisi sukupuolten tasa-arvosta, kun naisen nimi (ja asema?) määrittyisivät miehen mukaan? Suomessa on perinteisesti ollut käytössä erilaisia ammattiryhmiä koskevia, juuri toimijan sukupuolen mukaan määrittyneitä suppeita nimityksiä, kuten tarjoilijatar, lakimies, lentoemo, lehtimies ja terveyssisar. On esitetty, että sukupuolisidonnaisten ammattinimikkeiden käyttö on osaltaan jarruttanut työmarkkinoiden tasa-arvoistumista normittamalla työtehtäviä erityisesti naisille tai miehille sopivina. Nyt tällaisena yhdenvertaisuuden esteenä on avioliitto-sana, joka on haluttu nähdä sukupuolisesti värittyneenä. Jos kaikenlaiset käsitteet jäädytettäisiin vastaamaan vallitsevia näkemyksiä, mitään yhteiskunnallisia uudistuksia ei voitaisi tehdä.

En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että arkielämässä virallistettujen parisuhteiden tunnistaminen pomminvarmasti homo- tai heteroseksuaalisiksi on kovin tarpeellista. Tuo parisuhteita jakava tunnusmerkki (puolisoiden seksuaalinen suuntautuminen) onkin ainoa, joka ainakin minulle tulee mieleen, kun näen noihin instituutioihin viittaavat sanat esimerkiksi sanomalehdessä. Jos yhteiskunnassa sen sijaan löisi läpi sinun promotoimasi argumentointi, mielleyhtymien tulisi kulkea joltiseenkin seuraavasti: ”Avioliitto? Ahaa. Tämä liitto on solmittu sen vuoksi, että nainen voi potentiaalisesti käyttää aviomiestä taloudellisesti hyväkseen ja jotta nainen pääsee halutessaan toteuttamaan tarvettaan geneettisen vaihtelun tai hyvyyden hakemiseen turvatusti vähentäen näin tarvetta syrjähyppyihin, ja jotta aviomies saisi varmistettua biologisen tai edes ei-biologisen juridisen jälkeläisen.” ”Rekisteröity parisuhde? Ahaa. Tämä liitto on solmittu kahden toisistaan välittävän ihmisen turvaksi tavalla, joka sitoo heidät yhteen taloudellisesti ja juridisesti.”

”puheesi pyrkimyksestä ’tasa-arvoiseen avioliittolakiin’ on harhaanjohtajaa, sukupuolineutraali on korrektimpi termi.”

Mitä tulee Naimalakko-adressissa vaaditun avioliiton nimeen, katson, että tasa-arvoinen avioliittolaki on nimityksenä ihan ok. Sukupuolineutraali on toki täsmällisempi termi, mutta se vaikuttaa vetävän keskustelun yleensä sivuraiteille. Tähän mennessä olen kuullut kaltevan pinnan kauhistelua muun muassa lukumäärä-, ikä-, laji- ja elollisuusneutraaleista liitoista.

Asioiden ja instituutioiden nimien pohdinnan perään voidaan tarkastella lähemmin sitä yhteiskunnallista kehitystä, johon ovat vaikuttaneet muun muassa aviovaimon, naisen oikeuksien ja muiden vastaavien käsitteiden muutos. Siteeraan tässä sinua: ”Parempi nähdä koko kuva: viime vuosikymmenten ’kehitys’, erityisesti ns. naisten emansipaatio ja ns. feministisen tasa-arvokäsityksen valta-asema sekä tuoreehkot lakikokeilut, ovat todellakin rapauttaneet avioliittojen asemaa, s.o. niiden suosiota, kestoa ja ehkä jopa onnea. Olisikohan aika kääntää suuntaa?”

”Porvarillisten naisten emansipatsioniharrastukselle” naureskeltiin ja sen oikeutus kyseenalaistettiin jo 1920-luvulla, jolloin päätettiin dumpata kaksisataa vuotta vanha naimakaari ja säätää uusi avioliittolaki. Siihen nähden huolesi perheiden rapautumisesta naisten aseman parantumisen myötä ei ole uusi. Kieltämättä naisten yhteiskunnallisen aseman parantuminen on ollut sietämätöntä. Aivan erityisen sietämätöntä on ollut naisten emansipoituminen eli asteittainen vapautuminen juridisista, kulttuurisista ja sosiaalisista alistusrakenteista. Avioliittojen asemaa, so. niiden suosiota, kestoa ja jopa onnea on nakerrettu määrätietoisella valtiofeministisellä salaliitolla. Avio-onnen takeena on kautta aikain ollut vaimon pitäminen nyrkin ja hellan välissä, ja tätä avioliiton pyhää perustaa on tietoisesti heikennetty muun muassa seuraavasti: avioero on sallittu, naisen edusmiehisyys on lakkautettu, perintöosien määräytymisestä on tehty sukupuolineutraalia, perheille on annettu subjektiivinen oikeus päivähoitoon, vaimoa ei saa enää pahoinpidellä tai raiskata avioliitossa, nainen saa äänestää ja asettua ehdolle vaaleissa, ehkäisy ja oikeus aborttiin ovat antaneet naiselle oikeuden päättää lisääntymisestään, naisen ei enää tarvitse kysyä aviomiehensä lupaa perheen ulkopuoliseen työssäkäyntiin, nainen voi itsenäisesti hankkia omaisuutta ja vallita sitä ilman aviomiehen puuttumista asiaan ja niin edelleen.

Kaikkien näiden asioiden voidaan tilastollisen analyysin perusteella todistaa johtaneen perheiden hajoamiseen esimerkiksi verrattuna siihen historian vaiheeseen, jossa avioero ei ollut sallittu ja vaimo oli miehensä kontrollin alla. Epäilemättä aviomiehen laintasoiset mahdollisuudet vaikuttaa suoraan aviopuolisonsa elämään, valintoihin ja omaisuusjärjestelyihin ovat rapauttaneet avioliiton suosiota miesten keskuudessa. Myös aviomiesten kokema onni on saattanut vähentyä, kun vaimolle on lainsäädännön tuella suotu oikeus omaehtoiseen elämään. Miksi uusien meemien konstruoijat eivät tunnu ymmärtävän, että 99 prosenttia uusista ehdotuksista ei ole elinkelpoisia ja vanhassa vara parempi? Olisikohan aika kääntää suuntaa?

Huomionarvoista on myös avioliiton ulkopuolisten tekijöiden negatiivinen vaikutus. Hentoja heteroperheen taimia on pidettävä erityissuojeluksessa muun muassa siten, että samoja oikeuksia ja velvollisuuksia ei anneta esimerkiksi nais- ja miesparien perheille ja parisuhteille. Parempi nähdä koko kuva: on tunnettu tosiseikka, että tuntemattomien, samaa sukupuolta olevien ihmisten oikeussuhteiden järjestäminen yhteiskunnallisella mallisopimuksella vaikuttaa suoraan heteroperheiden avio-onneen ja liiton kestoon. Jokainen norjalainen homoavioliitto päättää vähintään yhden norjalaisen heteroavioliiton.