naimalakko

#297: v ronski - Ärhäkkäästi, sannavain,

Harha biologisesta perusteesta syntyy, kun avioliiton historiallinen peruste samastetaan nykyisen modernin avioliittolain johtoajatukseksi. Lienee kiistaton tosiseikka, että parisuhteiden sääntely ankkuroituu maanomistuksen keskittämisen, sukujen välisten valtapelien ja yhteiskunnan vakaana pitämisen lisäksi legitiimien jälkeläisten ja sitä kautta perillisten asemaan. Nämä parisuhteisiin liitettyjen yleisten intressien vaikutukset näkyvät kauttaaltaan avioliitto- ja perheoikeudellisen lainsäädännön historiassa. Myös niiden muuttuminen historiaan painuviksi reliikeiksi on osoitettavissa usein yksittäisen pykälämuutoksen tarkkuudella. Esimerkiksi avioliiton näkeminen lisääntymissopimuksena puolustaa paikkaansa lähinnä kruununperillisen asemassa olevien monarkkien liittojen kohdalla. Myös uskonnollisissa piireissä parisuhteen tarkoitus nähdään usein korostuneen lisääntymishakuisesti.

Isyysolettama on harvoja historian varrella muotoutuneita järjestelmiä, jotka ovat jääneet nykymuotoisenkin avioliiton tuottamiksi itsenäisiksi oikeusvaikutuksiksi. Isyysolettama ei kuitenkaan ole ”fakta/evidenssi”, joka puoltaisi biologisen perusteen olemassaoloa ja käsitystä siitä, että tällainen lisääntymisperuste generoisi avioliittolain nykymuodon, vaan se on yksinkertaisesti evidenssi avioliittoinstituution historiallisesta taustasta ja ajasta, jolloin tehtiin valinnat sen puolesta, että avioliittoon perustuvat sukulaisuussuhteet määriteltiin patrilineaarisesti.

Nykyisen suomalaisen avioliittolain (234/1929) mukaan solmittu avioliitto on määrämuotoinen yksityisoikeudellinen sopimus, jonka luonne on muodoltaan taloudellinen ja juridinen, jonka yhteiskunta tunnustaa viranomaisen myötävaikutuksen tuloksena ja joka oikeustieteen näkökulmasta tarkastellen on mallisopimuspumaska, jolla sovitaan kerralla nippu omaisuus- ja muita järjestelyitä. Avioliittoon kulttuurissa liitetyt odotukset, arvostukset ja sisällölliset ominaisuudet ovat erillisiä avioliiton juridisesta luonteesta. Laissa ei esimerkiksi säädetä, että vaimon on aviomiehensä tahdosta alistuttava vastentahtoiseenkin seksuaaliseen kanssakäymiseen osana aviollisten velvollisuuksien täyttämistä (kuten aiemmasta sääntelystä oli pääteltävissä) tai että kotitaloustyö on ensisijaisesti vaimon vastuulla (kuten aiemmista pykälämuotoiluista saattoi otaksua). Laissa ei myöskään ole asetettu puolisoille minkäänlaista lisääntymisvelvoitetta. Tie kohti puhtaan taloudellista ja toisaalta sukupuolineutraalia avioliittolakia otti suuren harppauksen eteenpäin, kun aviopuolisoilta tiettyjä sukupuolia edellyttänyt edusmiehisyys lakkautettiin. Tällainen satojen vuosien ajan noudatettu sääntely oli yhtenä tekijänä rajaamassa avioitumisen vain miehen ja naisen välille ja olisi sitä toki vielä tänäkin päivänä, jollei järjestelyä olisi 1920-luvun lopulla lopetettu.

”Ei minulle eikä varmaan muillekaan ole missään vaiheessa ollut epäselvää, etteikö avioliiton nykymuoto edeltäjineen perustuisi ajatukseen (jopa kehotukseen tai toiveeseen) miehen ja naisen seksuaalisesta lisääntymisestä”

Jos palavasti haluat nähdä avioliittolain lisääntymiseen kehottavana tai sitä toivovana yhteiskunnallisena säädösohjailukeinona, olet siihen toki oikeutettu. Useammat ihmiset, kuten yli viisikymmentävuotiaat tai sterilisaation läpikäyneet avioparit eivät mitä ilmeisemmin jaa näkemystäsi, kuten eivät jaa myöskään perheoikeuden tutkijat tai muut oikeustieteilijät, mutta kansalaisena saat luonnollisesti projisoida sääntelyyn minkälaisia toiveita ja kehotuksia tahansa. Tarkastelemalla avioliittolakia – jossa ei siis mainita lisääntymiskehotusta saati -toivetta sanallakaan – tältä pohjalta voidaan helposti tulla esimerkiksi siihen tulokseen, että avioliiton nykymuoto perustuu ajatukseen miehen ja naisen kertakaikkisesta yhteensopimattomuudesta ja että lakiin sisältyy toive tai jopa suoranainen kehotus pyrkiä päättämään puolisoiden kesken solmittu liitto mahdollisimman pian; siksi massiivinen määrä palstatilaa uhrataan säännöksille yhteiselämän lopettamisesta, avioerosta, omaisuuden osituksesta, omaisuus-, elatus- ja eroriitoja koskevista oikeudenkäynneistä ja kansainvälisten avioliittojen purkamisesta. Avioliittolaki ei generoidu biologisesta perusteesta, eikä siitä myöskään ole luettavissa kehotusta tai toivetta lisääntymiseen. Tähän liittyen kommentoin vielä seuraavaa hedelmöityshoitoja koskevaa kommenttiasi:

”Sinkkunaisten ’kannustamisesta’ lapsentekoon ei kuitenkaan suoraan seuraa mitään avioliiton kannalta; edelleen miehen ja naisen muodostamalla lisääntymisyksiköllä on erityispiirteitä joita sinkkunaisella ei ole.”

Johdonmukaisuuden vuoksi sillä pitäisi mitä ilmeisimmin olla se vaikutus, ettei parisuhteita koskevassa lainsäädännössä nähtäviä ”toiveita” tai suoranaisia ”kehotuksia” lisääntymiseen voida sittenkään käyttää perustellessa naisen ja miehen erityislaatuisuutta ja hegemonista asemaa avioliittosääntelyn ainoana mahdollisena sääntelyobjektina, jolloin ainoaksi perusteeksi jäävät väitetyt muut erityispiirteet.

Nykymuodossaan suomalainen avioliittolaki on kuin legorakennusalusta, jolle voi periaatteessa asettaa minkälaisia palikoita tahansa. Lainsäätäjä on rajoittanut tietynlaisten palikoiden kiinnittämistä tähän alustaan, ja voidaan luonnollisesti kysyä, minkälaisilla perusteilla avioliitto on nykyisellään kielletty esimerkiksi äidiltä ja tyttäreltä, 15-vuotiaalta, jo naimisissa olevalta ja samaa sukupuolta olevilta pareilta. Tarkastelen näitä perusteita myöhemmin.