naimalakko

#317: v ronski - Yhdyntäliitoista, sannavain,

Varmuutesi mielipiteittesi paikkansapitävyydestä on alkanut horjua jokseenkin ilmeisellä tavalla; siksi hapuillen ja ”onpas harhaista!” -tyyliseen kommentointiin sortuen rakennat vastausviestisi. Kuten totuttua, näkemyksesi perustuvat jälleen mutuun ja perstuntumaan vailla yhtäkään viittausta esimerkiksi relevantteihin oikeuslähteisiin. Vastaustani kommentoidaan pintapuolisesti ja valikoiden useat ydinkohdat sivuuttaen ja punainen lanka kulkee lähinnä yleisen närkästyksen merkkaamia polkuja pitkin. Argumentoinnin puutetta kuvaa emootionomainen ”miksei muka voisi olla!” -kommentointi vailla kestäviä perusteita. Närkästyksen jälkeen siirrytään puolustelemaan hahmotelmia, jotka eivät vastaa voimassaolevaa oikeutta tai yleisemmin oikeusjärjestelmän periaatteita saati keskustelun kannalta oleellisia kysymyksenasetteluja. Mutta asiaan.

”koska jokaisella ei selvästikään tarkoiteta ihan jokaista, eikä ole edes vihjattu siihen, keitä rajoitetaan ulkopuolelle, on täydellisen perusteltua kysyä asiaa tässä keskustelussa - adressissa esitettyjen perusteiden valossa vaade näyttäisi yleistyvän myös mm. veljespareihin.”

Ongelma siis kuitenkin kiteytyy jokainen-sanan ympärille. Naimalakko-adressissa esitetyt ydinperusteet sukupuolineutraalin avioliiton sallimiselle käsittävät lauseet, joita jo siteerasin. Näissä lauseissa oikeuksien kohteeksi nimetään jokainen, ja koska mielestäsi tällä taholla ei ”selvästikään tarkoiteta ihan jokaista”, vetoomuksen tulisi ajaa avioitumisoikeuden laajentamista myös sukulaispareille (ja todennäköisesti kaikille muillekin eri tahojen muodostamille yksiköille). Edellisissä kirjoituksissasi vihjaat jopa jonkinlaisesta vihreiden piiloagendasta. Konteksti ei auta kohdallasi, koska adressiteksti ”ei edes vihjaa” siihen, minkälaisia tahoja jätettäisiin sääntelyn ulkopuolelle. Tällöin on sinun mielestäsi ilmiselvää, että jokainen-sanaa voidaan käyttää yksinomaan tilanteissa, joissa samalla määritellään ja nimetään tarkasti ja selvärajaisesti ne ryhmät ja yksilöt, joita sanalla ’jokainen’ ei tarkoiteta. Jos määrittelyä ja rajausta ei tehdä joka kerta, ’jokaisesta’ puhuminen ei ole mielekästä, koska jokainen – kuten kirjoitat – viittaa ihan jokaiseen.

Tätä taustaa vasten kokoomuksen vaaliohjelmassa viitatun ’jokaisen’ kohdalla on täydellisen perusteltua kysyä, että miksi puolue vaikuttaa ajavan mielekästä työelämää joukkotuhontaan osallistuville: ohjelmatekstissä ei ole edes vihjattu siihen, keitä rajoitetaan ’jokaisen’ ulkopuolelle. On uskomatonta, miten tähän julistuskohtaan ei ole puututtu tiedotusvälineissä. Koska Naimalakko-adressissa jokaisella ei tarkoiteta ihan jokaista, on täydellisen perusteltua kysyä, miksi samaa sukupuolta olevien parien oikeustilan parantamisesta kiinnostuneet sorsivat ilman perusteluja paria, jonka muodostavat vastasyntynyt vauva ja taikauskoinen, vauvaan yhtymällä parantumistaan toivova aikuinen aids-potilas. Onhan selvää, että vihreät haluaisivat avioitumisoikeuden ihan jokaiselle, koska adressissa puhutaan ’jokaisesta’, ja selvästi myös vauvoja raiskaava lukeutuu jokainen-sanan soveltamisalaan. Kun vesilaissa annetaan jokaiselle oikeus kulkea vesistössä missä se on avoinna on täydellisen perusteltua kysyä, miksi käytetään sanaa ’jokainen’, kun säädöksessä turvattu oikeus näyttäisi yleistyvän myös vieraan valtion vihollisjoukkojen liikutteluun Suomen valtion vesialueilla: kuitenkaan laissa ei selvästikään tarkoiteta ihan jokaista, eikä ole edes vihjattu siihen, keitä rajoitetaan ulkopuolelle. Miten on mahdollista, että vesilaissa halutaan rapauttaa maanpuolustuksen periaatteita antamalla vihollisjoukoille etulyöntiasema ryhmittäytyä strategisesti ilman väliintuloa?

Sanaa ’jokainen’ on siis mahdollista käyttää ainoastaan silloin, kun sen käyttöyhteydessä mainitaan ne tahot, joihin sanalla ei siinä kontekstissa viitata. Jotta siis ymmärtäisimme aukottomasti, mitä Naimalakko-adressilla halutaan, vetoomustekstiin olisi pitänyt sisällyttää yksityiskohtainen lista tahoista ja pareista, joille oikeutta avioliittoon ei ajeta. Näitä ovat esimerkiksi vauvat, alaikäiset, veljet, siskot, isät, äidit, kasvattivanhemmat, eläimet, kasvit, elottomat objektit, polygamistit ja jo naimisissa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet. Tahoja on varmasti muitakin. Koska jokaisella tarkoitetaan ihan jokaista, on selvää, että vihreät ajavat avioliiton avaamista myös alaikäisille. Tämä on päivänselvää, vaikka adressissa ei sellaisesta puhutakaan. Kontekstilla ei ole väliä, sillä ’jokainen’-sana tulee aina kehystää lisämäärittelyillä, jotta sen käyttäminen olisi mielekästä.

Arvaan, että jokainen-sanan käyttö ei yllämainituissa esimerkeissä edellytä sanan soveltamispiirin rajaamisen yksityiskohtaista ilmoittamista. Naimalakko-adressin allekirjoittajat, kokoomuksen vaaliohjelman laatijat ja vesilain säätäjät olettavat, että viestin vastaanottaja on tietoinen voimassa olevan oikeuden sisällöstä. Tämän perusteella toimijat edelleen olettavat, että lukija kykenee hahmottamaan esimerkiksi avioliittolain, rikoslain ja rajavartiolain olemassaolon ja ne toivottavasti maallikoillekin selvät perusperiaatteet, joita oikeusjärjestyksessä noudatetaan. Naimalakko-adressin kohdalla tämä on tietenkin toiveajattelua ja kannustaa tulevia vetoomusnikkareita aliarvioimaan viestin vastaanottajan älykkyyttä aivan uudella tasolla.

”Ei tietenkään mitä tahansa lakiuudistusta voi järkevästi vastustaa pelkästään trad. perhekäsitykseen perustuen, koska perhekäsityksellä ei välttämätä ole mitään loogista yhteyttä lakiuudistukseen.”

Perheen ja puolison käsitteet, puolison oikeusasema, puolisoiden väliset suhteet ja varallisuusjärjestelmän soveltamisen periaatteet ovat mitä suurimmassa määrin loogisessa yhteydessä avioliittolainsäädäntöön: voidaan sanoa, että ne muodostavan sääntelyn ydinalueen. Aviovaimon perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamisella on pitkä historiallinen perusta ja tuon taustan on mahdollistanut juuri biologia. Nykysääntely on onneksi kyennyt pitkälle irtautumaan tämänkaltaisista luonnonvakioista.

Tässä keskustelussa avioitumisoikeuden laajennusta on perusteltu yksinomaan biologialla ja siitä perustansa saavalla traditionaalisella perhekäsityksellä. Katson, että biologia sanelee lihasmassan suuruuden. Sinä katsot lisäksi, että myös ”historia ja moraalifilosofia pitkälti generoituvat mainituista biologisista reunaehdoista ja perusteista”. Tämä on se toteamus, johon vaimon oikeusasemaa koskeva esitykseni pitkälti perustuu.

Jos puolisorajausta voidaan menestyksekkäästi puolustaa biologisdeterministisellä perusteella, on epäjohdonmukaista ja älyllisesti epärehellistä olla soveltamatta samaa perustetta myös puolisoiden oikeusaseman ja heidän välisten oikeussuhteiden sisällön määrittelyyn; muunlainen lähestyminen antaa aiheen olettaa, että biologisilla ja fysiologisilla eroavaisuuksilla perusteltavat asiaryhmät valitaan mielivaltaisesti. Tällainen soveltaminen indisoi taustalla olevan perusteen vajavuudesta ja käyttökelvottomuudesta. Varsinkin biologiset syyt ovat usein johtaneet epätoivottavaan lainsäädäntöön. Kirjoitat, että biologinen peruste ei tarkoita sitä, että viidakon laki tai vahvimman laki olisi oikea, muttet esitä yleisiä perusteita sille, minkälaisissa tilanteissa ja varsinkin minkälaisessa lainsäädännössä biologiset syyt ja biologiasta generoituvat moraalifilosofiset seikat voivat toimia ratkaisevana perusteena, johon tukeutuen voidaan varmistaa, että siitä seuraava sääntely on paitsi johdonmukaista myös hyväksyttävää.

”voidaan kuitenkin punnita, kuinka hyvin eri hypoteettiset perusteet sopivat yhteen havaittujen seurausten kanssa. Omaisuuden jakoa koskevat säädökset sopivat hyvin yhteen biologisen perusteen kanssa (säädökset ovat biologisen perusteen todennäköinen seuraus), koska avioliitto mahdollisine lapsineen tyypillisesti asettaa avioliiton osapuolet rooleihin (esim. uraäiti ja koti-isä), jotka eivät automaattisesti takaa omaisuuden tasapuolista jakoa.”

Olisikohan kuitenkin niin, että kenen tahansa kahden ihmisen pitkäkestoinen yhteiselämä asettaa liiton osapuolet rooleihin tai eriarvoiseen asemaan suhteessa toiseen, ja syntynyttä tilannetta pyritään tasapainottamaan lainsäädännöllisin keinoin. Onko ihmisen myötäsyntyinen tarve solmia intiimi ihmissuhde tällöin siinä määrin biologinen, että avioliittolain säännökset voidaan johtaa biologisesta perusteesta? Jos avioliittojen päättymisen jälkeistä puolisoiden varallisuuden jakoa koskeva sääntelykin voidaan nähdä taustaltaan biologisena, jolla sitten katsotaan voivan menestyksekkäästi rajoittaa sääntelyn piiriin tulevaa ihmisjoukkoa, mitä muita inhimillisestä kanssakäymisestä syntyneitä yhteiskunnallisia instituutioita voidaan nähdä itsenäisiä rajoittavia oikeusvaikutuksia automaattisesti tuottavan biologia tuloksina? Onko esimerkiksi päivähoitojärjestelmä biologisen perusteen todennäköinen seuraus, koska ihmiset paitsi lisääntyvät myös hakevat tyydytystä kodin ulkopuolisista aktiviteeteista, kuten työstä? Eikö päivähoitojärjestelmä siten sovi hyvin yhteen biologisen perusteen kanssa, ja – mitä tärkeintä – pitäisikö tähän perustuen tehdä päätös, että nais- ja miesparien lapsiperheiden ei tule saada subjektiivista oikeutta päivähoitoon: sopivathan järjestelmän hypoteettiset perusteet yhteen havaittujen seurausten kanssa.

Aviovarallisuusjärjestelmään vetoaminen biologisen perusteen indikoijana asettaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Jos säädökset ovat biologisen perusteen todennäköinen seuraus, on kiinnostavaa huomata, miten joustavia ja toisilleen täysin vastakkaisia ratkaisuja taustalla vaikuttava biologisdeterministinen peruste kykenee tuottamaan. Nykylainsäädäntö esimerkiksi perustuu erillisomistuksen periaatteelle ja puolisoiden itsemääräämisoikeuden turvaamiselle vastakohtana vanhemmalle aviovarallisuusjärjestelmälle, jossa puolisoiden omaisuus oli tiettyjä perintömaita lukuunottamatta yhteistä ja jossa aviomies vallitsi ja teki päätöksiä koko varallisuudesta. Kumpi näistä tilanteista sopii paremmin biologiseen perusteeseen? Aviomiehen valta-asema ainakin perustuu suoraan luontaiseen fyysiseen paremmuuteen. Miten avio-oikeuden kattavuuteen puuttuvat uudistukset, sääntelyn nykyinen dispositiivisuus ja vaikkapa osituksen sovittelua koskevat uudet perusteet kertovat lisääntymisbiologisista syistä? Vastaako vanhan lain mukainen naimaosa paremmin oletettua biologista perustetta ja onko esimerkiksi pääasiallisesta puolittamisperiaatteesta lipeäminen biologisten lähtökohtien vastaista? Pitäisikö avioehdon ja muiden avioeron varalta tehtävien sopimusten tekeminen sekä osituksen sovittelu kieltää biologisen perusteen vastaisina? Pitäisikö nais- ja miesparien tuominen aviovarallisuusjärjestelmän piiriin näillä perusteilla torjua? Miten on mahdollista, että lapseton heteropari, lapseton homopari, sateenkaariperheen puolisot ja naisen ja miehen lapsiperhe hyötyvät täysimääräisesti ja samalla tavalla puolisoiden varallisuusoikeudellisten suhteiden sääntelystä? Eikö sääntelyn biologiasta ponnistava tarkoitus ollutkaan tasoittaa nimenomaan lapsien kanssa kotiin jäävän ja työssäkäyvän puolison välistä taloudellista epäsuhtaa? Millä tavalla nykymuotoinen aviovarallisuusjärjestelmä tarkalleen ottaa versoo biologisesta perusteesta ja minkälaisia siihen perustuvia rajoituksia tarkalleen ottaen voidaan puolustaa juuri lisääntymisbiologisten syiden pohjalta?

On ilmeistä, että lisääntymisbiologisen johtologiikan seuraamisen sijasta lainsäätäjä on pyrkinyt vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevaan todellisuuteen ja toteuttamaan oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja itsemääräämisoikeuden periaatteita. Vai onko tämäntyyppinen altruistinen säädösohjailukin pohjimmiltaan palautettavissa biologiseen perusteeseen, ja mitä siitä puolestaan seuraa esimerkiksi yhdenvertaista kohtelua jaettaessa?

”nykyrajaus todellakin perusteetta suosii pareja, joissa nainen on ylittänyt menopaussin. Näen, että puute rykyrajauksessa heijastelee (i) tarvetta käytännön yksinkertaisuuteen lainsäädännössä (ja sen välttämiseen, että status quota aina muutettaisiin teknologien edistyessä) ja (ii) tarvetta tukea myös sellaisia ihmisryhmiä, jotka eivät ole lisääntymisyksiköitä.”

Avioliittolaki ei ”perusteetta” suosi pareja, joissa nainen on ylittänyt menopaussin, sillä avioliittolaki ei edellytä saati toivo puolisoiden välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä syntyviä biologisia jälkeläisiä: siksi myös kuvaamani parit saavat osakseen avioliittolainsäädännön tarjoaman suojan. ”Puute nykyrajauksessa” heijastelee ehdottamallasi tavalla konstruoidun biologisen lisääntymisperusteen puuttumista.

”Nuoret hedelmättömät parit ovat kuitenkin rajatapaus, koska heille adoptiolapsi voi olla ’kuin oma biologinen lapsi’ ja kääntäen lapselle pari ’kuin omat biologiset vanhemmat’.”

”Kuin biologinen” ei ole biologinen samalla tapaa kuin voinmakuinen margariini ei ole ”kuin voita”. Biologian imitointi on huonoa perustelua ja älyllisesti epärehellistä. Nykyinen adoptiosääntelykään, joka sallii adoption myös ulkomailta, ei lähde esittämäsi kaltaisesta tilanteesta ja uskottele heterospesifiyttä sillä, että täysin erilaiset geneettiset piirteet omaava lapsikin on adoptiovanhemmilleen ”kuin oma biologinen lapsi”. Jos ei-biologiset suhteet voidaan muodostaa biologisen mallin mukaan, niin mikä silloin estää samanlaisen imitoinnin myös vanhuspareihin ulotettuna: ”kuin biologinen” ei ole sama asia kuin biologinen, joten turhaan rajaat soveltuvaksi pariksi vain nuoren hedelmättömän parin.

”(a - sanamagiaa) Sääntely halutaan ulottaa vain ’parisuhteisiin’, ja parisuhteen käsitteseen liitetään vakiintuneesti seksuaalinen ulottuvuus.” 

”Argumentti (a) ei pidä sisällään mitään perustelua sille, miksi sääntely haluttaisiin ulottaa vain parisuhteisiin, joihin liitetään "seksuaalinen ulottuvuus"; se on mielivaltainen "kun nyt vaan halutaan"-argumentti.”

Sanamagiaa? Argumentti ei mielestäsi pidä sisällään mitään perustelua?

On ilmeisesti niin, ettet lainkaan lue tai vaihtoehtoisesti ymmärrä vastauksiani.

Siteeraan edellistä viestiäni:

”Tarkastelen aluksi käsitystäsi avioliiton ja parisuhteen käsitteiden lingvistisestä luonteesta ja niistä seurauksia, joihin käsitteiden merkityssisällön määrittäminen johtaa. Olen eri mieltä väitteistäsi, joiden mukaan tarvittaisiin lisäperusteita sille, että avioliiton ’laajempi muoto perustuisi avioliiton ja seksin yhteydelle’ ja että yrittäisin ’avioliittolain nykymuodolla perustella ehdotettua laajempaa muotoa, vaikka [olen] nykymuotoa hylkäämässä’. Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa peräämiäsi lisäpostulointeja ei tarvita, sillä lain sääntelykohde, parisuhde, sisältää vakiintuneesti seksuaalisen ulottuvuuden ja täten ’samastaa avioliiton seksin sallimisen’ kanssa. Ilman parisuhdetta ei ole mitään, mihin avioliittolain säännökset voitaisiin kohdentaa. Miehen ja naisen välisen parisuhteen sääntelyn lisäksi oikeusvaikutuksensa myös kahden naisen tai miehen väliseen parisuhteeseen ulottavan avioliittolain sääntelykohde ei muutu, vaan pysyy parisuhteena, eikä täten aiheuta tarvetta muuttaa sääntelyä tai sen perusteluja muilta osin. Tässä vaiheessa tarkastelu keskittyy voimassaolevaan oikeustilaan ja sivuuttaa sen jo aiemmin käsitellyn ja todennetun historiallisen yhteyden, joka parisuhteella ja sitä kautta avioliitolla on suhteessa hyväksyttävään sukupuoliseen kanssakäymiseen.

Yhteiskunnassa virallinen hyväksyntä on varattu niille parisuhteille, jotka yhteiskunta katsoo hyödyllisiksi tai haitattomiksi. Näitä ovat muun muassa avioliittolain mukaan solmitut heteroparien avioliitot, parisuhdelain mukaan rekisteröidyt homoparisuhteet ja yhteistalouden purkamista avoliiton päättymisen myötä sääntelevään lakiin otettujen määrittelyjen mukaan samaa tai eri sukupuolta olevien henkilöiden avoliiton muotoiset parisuhteet. Lisäksi perhelainsäädännöllisiä normeja sovelletaan taajaan muun muassa avioliitonomaisiin parisuhteisiin, joiksi luetaan paikoin myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset parisuhteet. Edellä kuvatut parisuhteet katsotaan laillisiksi seksuaalisiksi liitoiksi. Lähisukulaisten väliset parisuhteet on katsottu haitallisiksi, eikä niille siksi ole haluttu antaa yhteiskunnallista tunnustusta, sillä tällaisen parisuhteen virallisen hyväksynnän myötä hyväksyttäisiin myös näissä suhteissa mahdollisesti harjoitettava seksuaalinen kanssakäyminen.

Tietyt käsitteet tunnistetaan yhteiskunnassa suhteellisen yhteneväisesti. Esimerkiksi perheen käsitettä ei ole määritelty tyhjentävästi lainsäädännössä, mutta sen sisältö voidaan yleensä määritellä riittävissä määrin intuitiivisesti. Jos yhteiskunnallisessa kielenkäytössä ei voitaisi nojautua esimerkiksi perheen vakiintuneeseen käsitteeseen, satunnainen urheilujoukkue tai koululuokka voisi vaatia oikeutta tulla kohdelluksi perheenä.

Parisuhteen käsite sen sijaan tunnistetaan vakiintuneesti paitsi yhteiskunnassa myös lainsäädännössä, jossa sen yhtenä ulottuvuutena nähdään seksuaalisuuden toteuttaminen parisuhdekumppaneiden välillä. Selkeimmillään tilanne on parisuhdelain kohdalla, jossa sääntelykohteena on nimenomaisesti rekisteröitäväksi haluttava parisuhde, ja joka eroaa avioliittolain objektista – naisen ja miehen välisestä parisuhteesta – ainoastaan siitä syystä, että toisessa suhteessa seksuaalinen halu suuntautuu vakiintuneesti samaa sukupuolta olevaan ja toisessa puolestaan vastakkaista sukupuolta olevaan henkilöön. Tämä tunnusmerkki on näitä parisuhdemuotoja jakava perustavanlaatuinen kriteeri, joka tulee esille esimerkiksi biseksuaalin kohdalla: biseksuaalisesti suuntautuneen henkilön parisuhteen sääntelyinstrumentti vaihtelee pelkästään tämän kulloisenkin parisuhdekumppanin sukupuolen perusteella. Parisuhdelain esitöihin on myös kirjattu lainsäätäjän eksplisiittinen näkemys rekisteröidyn parisuhteen luonteesta toteamalla, että lain hyväksymisellä ”homoseksuaaleille annetaan mahdollisuus elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa”.

Avioliittolain viimeisimmän suuremman uudistuksen yhteydessä lainsäätäjä totesi, että avioliitolla korostetaan perheen perussuhteen, eli puolisoiden keskinäisen suhteen, merkitystä. Tuo suhde nähtiin jo tuolloin ’aitona tunnesuhteena’, jonka perusta on kahden ihmisen luottamus- ja vuorovaikuttamissuhteessa. Yhteistalouden purkamista avoliiton päättyessä koskevan lain (avoliittolain) esitöissä huomautetaan, että ’parisuhde-edellytys viestii suhteen luonteesta’. Vaikka seksuaalinen kanssakäyminen ei ole välttämätön, se on tosiasiallisesti usein esiintyvä piirre parisuhteessa ja siksi se totunnaisesti liitetään osaksi parisuhdekäsitteen merkityssisältöä. Esitöiden mukaan parisuhteeseen liittyy tyypillisesti tunnepitoinen sitoutuminen parisuhdekumppaniin, minkä perusteella parisuhdekäsitteen ja sitä kautta lain soveltamisalan ulkopuolelle rajautuvat muun muassa sukulaisuuteen perustuvat yhteistaloudet. Nimenomaisena uloskirjoitettuna lähtökohtana on siten, että lain säännöksillä pyritään suojaamaan vain parisuhteeseen perustuvia suhteita, minkä vuoksi niitä ei sovelleta muun muassa sukulaisuuteen perustuvaan asumiseen yhdessä. On huomionarvoista, että kun parisuhde käsitetään luonteeltaan osaksi seksuaalisena ja avoliittolaki soveltuu yhteistaloudessa eläviin parisuhdekumppaneihin seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta, voidaan päätellä, että lainsäädäntö näkee jo nykyisellään nais- ja miesparien parisuhteet paitsi seksuaalisen ulottuvuuden omaavina myös ei-vahingollisina parisuhteen muotoina ja siten pätevinä sääntelykohteina. Näillä perusteilla pidänkin virheellisenä väitettäsi siitä, että ’kanta jonka mukaan sukupuoliyhdyntä ja avioliitto kuuluvat yhteen (silloinkin kun lastensaannista ei ole riskiä/toiveita), on moraalinen kanta’.

Parisuhdelain säätämistä edeltäneessä keskustelussa lakia vastaan argumentointiin – heikolla menestyksellä – katsomalla, että parisuhde-sanalla viitataan ainoastaan miehen ja naisen väliseen seurustelusuhteeseen. Samalla tavalla yksittäiset ihmiset voivat katsoa, että parisuhteen käsitteeseen ei sisälly oletusta puolisoiden välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä, mutta se ei muuta sitä yleistä näkemystä, joka yhteiskunnassa ja sitä kautta lainsäädännössä käsitteen sisällöstä vallitsee. Kömpelö esimerkki havainnollistanee tilannetta: kuntosalitreeniin sisältyy oletusarvoisesti alkulämmittely ja loppuvenyttely, mutta pelkkä punttien nostelukin voidaan nähdä kuntosalitreeninä. Silti useimmat katsovat, että lämmittely ja venyttely kuuluvat olennaisesti lihashuoltoon ja palautumiseen ja että niiden puuttuminen tekee treenistä enemmän tai vähemmän vajaan.

Parisuhteen lisäksi vakiintuneessa kielenkäytössä tunnistetaan käsite ’puoliso’, jolla viitataan laillistetun seksuaalisen suhteen eli parisuhteen osapuoleen. Puolisoita ovat henkilöt, jotka ovat joko aviopuolisoita tai avioliitonomaisissa olosuhteissa eläviä henkilöitä. Parisuhdelaissa säädetään, että sellaista laissa tai asetuksessa olevaa säännöstä, joka koskee aviopuolisoa, sovelletaan myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoleen, jollei toisin säädetä. Jos avioliiton kautta tuleva parisuhteiden virallinen suoja halutaan ulottaa nyt parisuhteensa rekisteröimään pystyvien henkilöiden parisuhteisiin, puolison käsitteen ja sen takana vaikuttavan perhekäsityksen olisi avioliittolaissa muututtava vastaamaan sitä, minkälaisena puoliso ja perhe jo nykyisellään nähdään muualla lainsäädännössä. Jos myös avioliittolain mukaisella puolisolla viitattaisiin samanaikaisesti sekä samaa että eri sukupuolta olevaan parisuhdekumppaniin, kyse ei olisi dramaattisesta käsitteellisestä loikasta, sillä tällainen puolisokäsite on jo nykyisellään omaksuttu erimuotoisessa perheoikeudellisessa sääntelyssä.”

”Avioliittolaki sääntelee parisuhteita, joihin vakiintuneesti liitetään seksuaalinen ulottuvuus. Rikoslaki puolestaan sääntelee sallittujen seksuaalitekojen piiriä. Insesti on sukulaisavioliiton looginen edellytys. Myös parisuhteen ulkopuolella harjoitettava insesti eli lähisukulaisten välinen sukupuoliyhteys nähdään haitallisena.”

Avioliittolain, parisuhdelain ja avoliittolain sääntelykohde on siis parisuhde. Oletan, että puheellasi veljes-, sisar- ja sisaruspareista viittaat nimenomaan parisuhteeseen. Jos kysytään, miksi lähisukulaisten välisiä parisuhteita ei ole institutionalisoitu, joudutaan määrittelemään se, mitä parisuhteella tarkoitetaan. Olen yllä selvittänyt käsitteen sisältöä voimassa olevan oikeuden pohjalta. Lainsäädännössä omaksuttu parisuhteen määritelmä pohjautuu kulttuurin syvärakenteessa olevaan käsitykseen parisuhteesta ja sen luonteesta ja kytkee näin seksuaalisuuden osaksi sitä yleistä eetosta, jossa valtiovalta pyrkii sääntelemään yhteiskunnallisia ilmiöitä erilaisin oikeudellisin ja moraalisin normein.

Katsot, että parisuhde on vain ”mielivaltainen ’kun nyt vaan halutaan’ -argumentti”, muttet perustele näkemystäsi. Samalla tavalla kulttuurisidonnaisia, ”kun nyt vaan halutaan” -perusteella jäsentyneitä ovat esimerkiksi parisuhdeväkivallan, maatilatalouden tulolähteen ja epäurheilijamaisen käytöksen käsitteet. En ymmärrä, miten kommenttisi millään tavalla edes pyrkisi kumoamaan parisuhdesääntelyn peruslogiikan: alkuperäinen kysymyksesihän koski lähisukulaisparien avioitumismahdollisuutta, ja esitykseni vastaa siihen positiivisen oikeuden pohjalta.

Jos olet eri mieltä termimäärittelyn kanssa, oletan, että kumoat näkemykseni ja esität oman kantasi parisuhdelainsäädännön kohteesta ja sen luonteesta. Turha sinun on minulle kiukutella, jos suomalaisessa yhteiskunnassa omaksuttu parisuhdekäsite on nykyisen kaltainen ”kun nyt vaan halutaan”: jos koet, että myös lähisukulaisten välisiin parisuhteisiin tulee kohdistaa avioliiton tai avioliitonomaisten parisuhteiden nauttimaa yhteiskunnallista hyväksyntää, niin sinun tulee vakuuttaa lainsäätäjä ja yhteiskunta siitä, että esimerkiksi avoliiton, avioliiton, avioliitonomaisen perheoikeudellisen instituution, rekisteröidyn parisuhteen, puolison, parisuhdekumppanin, elämänkumppanin, vakiintuneen perhe-elämän ja aviollisen yhteiselämän käsitteet eivät vakiintuneesti sisällä oletusta käsitteiden perusteeseen liittyvästä seksuaalisesta elementistä, tai vaihtoehtoisesti siitä, että lähisukulaisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen sukupuoliyhdyntä mukaan lukien ei ole haitallista tai vahingollista.

”(b - homoerityisyys) Parisuhdelain esitöissä perustellaan, että ’homoseksuaaleille annetaan mahdollisuus elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa’.”

”Argumentin (b) osalta on ensin huomattava, että se on koskee nimeomaan lakia parisuhteen rekisteröinnistä ja on siksi homoerityinen; vaikka se mainitsee seksuaalisuuden toteuttamisen, ei tästä seuraa, että se olisi välttämätön ehto parisuhteelle tai sääntelyn tarpeelle (riittävä ehto se saattaa ollakin).”

Ei, ei se ole homoerityinen. Ensinnäkin parisuhdelaki on toteutettu avioliittolakiin peilautuvalla viittaustekniikalla. Kansallisella ja unionitasolla operoidaan muun muassa avioliitonomaisten olosuhteiden käsitteellä. Parisuhdelain säätämisen ääneen lausuttuina tavoitteina on ollut paitsi yhdenmukaistaa parisuhteessa elävien asemaa myös tukea erilaisten perhemuotojen yhdenvertaista kohtelua, ja näitä tavoitteita on toteutettu eri puolilla lainsäädäntöä rinnastamalla aviopuoliso pitkäaikaisessa avosuhteessa ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävään kumppaniin ja avioliitto pitkäaikaiseen avoliittoon ja rekisteröityyn parisuhteeseen. Parisuhteensa rekisteröimällä samaa sukupuolta olevat ilmaisevat tahtonsa tulla perhelainsäädännön soveltamispiiriin. Nais- ja miesparien parisuhteet katsotaan pitkälle identtisen suojan tarpeessa oleviksi ja rinnastetaan viittauksilla heteroparien parisuhteeseen. Näin lainsäätäjä antaa myös homoseksuaaleille mahdollisuuden elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa.

Homoerityisyyteen vetoama yritelmäsi olisi relevantti, jos viittaussäädöksenä olisi avioliittolain sijasta esimerkiksi yhdistyslaki tai laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä, joihin ei sisälly parisuhteen käsitettä. Tällöin homoseksuaalien parisuhteet tunnustettaisiin yhteiskunnassa mutta niitä riittävässä määrin säänteleväksi instrumentiksi katsottaisiin vain esimerkiksi taloudellisesta etuyhteydestä koskeva säädös.

Toisekseen, kuten olen jo useasti kirjoittanut, seksuaalisuuden toteuttaminen ei ole välttämätön eli pakollinen ehto validille parisuhteelle ja sitä kautta parisuhdesääntelylle yksittäisen avioliiton tai parisuhteen rekisteröinnin muodossa, mutta se on yksi parisuhteen vakiintuneista ulottuvuuksista, joita kulttuurissamme liitetään kahden ihmisen väliseen intiimisuhteeseen. Toivottavasti et väitä, että yhteiskunnassa parisuhde ymmärrettäisiin luonteeltaan myös seksuaaliseksi suhteeksi vain ja ainoastaan samaa sukupuolta olevista parisuhteista puhuttaessa.Tähän liittyen:

”nimittäin ei seksuaalisuuden toteuttamisen tarvitse pitää sisällään veljesten keskistä yhdyntää (miksi pitäisi?)”

Fiksoitumisesi veljesparin keskinäiseen yhdyntään on sinällään kiehtovaa seurattavaa. Parisuhdekäsitteen vakiintunut sisältö käsittää seksuaalisen ulottuvuuden siinä mielessä, että parisuhdekumppaneiden kesken oletetaan toteuttavan seksuaalisuuttaan, jonka tyyppitapauksena nähdään yhdyntä. Tämänkaltainen toiminta oletetaan eli sitä pidetään todennäköisenä. Sitä ei kuitenkaan edellytetä.

Kolmanneksi olet itsekin todennut, että naisen ja miehen välistä parisuhdetta luonnehtii myös suhteen seksuaalinen luonne. Parisuhteen yleisin virallinen muoto on puolestaan avioliitto. Tästä ei liene epäselvyyttä. Voin etsiä suorat sitaattisi, jos olet toista mieltä itsesi kanssa. Seksin ja parisuhteen yhteyttä on käsitelty edellisissä lainauksissa, mutta esitän mielelläni lisäperusteluita. Esimerkiksi verotusoikeudessa ja myönnettäessä sosiaalisia etuuksia oletettujen parisuhdekumppaneiden yhteinen lapsi toimii selkeänä todistustosiseikkana siitä, että kahden henkilön välinen suhde on seksuaalinen ja täyttää siten parisuhteen kulttuurisen määritelmän. Muun muassa avoliittojen perintöoikeutta selvitettäessä on katsottu, että lapsi kertoo parisuhteen luonteesta ja mahdollistaa suhteen toteamisen jälkeen tarkemman analyysin siitä, onko parisuhdekumppaneiden välille syntynyt parisuhteen lisäksi myös tarvittava taloudellinen riippuvuus.

Aidon parisuhteen ja aviollisen yhteiselämän edellytykset tulevat mielenkiintoisella tavalla esiin myös muun muassa ulkomaalaisoikeudessa, jossa joudutaan selvittämään, onko lain mukaan solmittu avioliitto luonteeltaan oikea avioliitto, vai onko se solmittu vain oleskeluluvan tai muun etuuden vuoksi. Viranomaiset joutuvat erilaisin puolison alusvaatteita ja sängyn nukkumispuolta koskevin kiusallisen intiimein kysymyksin selvittämään, onko liitto solmittu tarkoituksin viettää todellista aviollista yhteiselämää. Avioliiton sisällön selvittämiseksi pyritään selvittämään, perustuuko se todelliseen vakiintuneeseen ja sen laatuiseen suhteeseen, jota voidaan kutsua parisuhteeksi ja perhe-elämäksi.

”Toiseksi on niin, että esim. avioliitto antaisi yhtälailla myös veljesparille mahdollisuuden elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa”

Sitaatti seksuaalisuuden toteuttamisesta homoseksuaalisessa parisuhteessa perustelee parisuhdekäsitteen vakiintunutta sisältöä, eikä argumentoi tässä lähisukulaisten parisuhteiden mahdollisesti tarvitsemasta suojasta. Olen edellisissä viesteissäni käsitellyt yksityiskohtaisesti niitä syitä, joiden perusteella yhteiskuntamme ei ole katsonut lähisukulaisten välisiä parisuhteita suojaamisen arvoiseksi.

”Voisihan avioliittolain esitöissä olla maininta siitä, että annetaan (mm.) mahdollisuus kasvattaa omia biologisia lapsia mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa, ilman että tämä maininta olisi sinällään kelpoinen argumentti homoliittoja vastaan.”

Jos olisi X, niin sitten Y. Tässä tapauksessa X kuitenkin puuttuu. Jos avioliittolain esitöissä liiton solmimisen ehdoksi asetettaisiin yhteisten biologisten jälkeläisten tuottaminen, parisuhdelain säätäminen viittaustekniikalla ei olisi ollut mahdollista, vaan samaa sukupuolta oleville pareille olisi pitänyt luoda oma erillinen parisuhdeinstituutio täysin tyhjästä.

”Yhtäältä voidaan argumentoida, että kaikkien ihmisryhmien sisällä on seksuaalisia ulottuvuuksia ja että kunkin henkilökohtaiset seksuaaliset ulottuvuudet eivät muille kuulu.”

Sekoitat parisuhdesääntelyn yksityiselämän suojaan. Yksilöiden henkilökohtaiset seksuaaliset ulottuvuudet eivät pääosin kuulu muille, paitsi jos rikoslaki poikkeuksellisesti säätää kielletyistä teoista tai menettelystä. Yksittäisen kansalaisen sukupuolielämällä ei ole merkitystä parisuhteen käsitteen määräytymisen kannalta.

”Ei tuo kerro arvostuksista tai epätoivottavuudesta vaan siitä tietämyksestä, että JOS pari harkitsee lisääntymistä keskenään, niin silloin on syytä harkita myös ennakkoon perintötekijöiden yhdistelmiin tutustumista.”

Jos viranomaista kehotetaan antamaan tietoa perintötekijöiden yhdistelmistä ainoastaan tietylle ryhmälle, voidaan kysyä, sisältyykö kehotukseen myös moraalinen arvostelma varsinkin, kun perinnöllisyysneuvonnan lopputuloksena voi olla suositus olla hankkimatta yhteisiä biologisia jälkeläisiä tai suositus abortoida jo alkanut raskaus. Jos avioliittolakiin olisi kirjattu viranomaisille tarkoitettu kehotus antaa kihlaparille tietoa turvakodeista ja niiden sijanneista, ja tämä kehotus puuttuisi parisuhdelaista, niin ilmeisesti sitäkään ei voisi tulkita kannanotoksi mihinkään suuntaan.

”Miksi isä ja tämän aikuinen tytär eivät saisi adoptoida, jos naispari saa? Olet esittänyt perusteeksi, että koska naispari saa harjoittaa keskenään sukupuoliyhdyntää.”

”Yhteen laskien kyllä tässä yhdistetään avioliitto ja sukupuoliyhdyntä ilman kestäviä järjellisiä perusteita.”

Kuten sanottua, jos katsot, että yhteiskunta ja lainsäädäntö yhdistää avioliiton ja sukupuoliyhdynnän ilman kestäviä järjellisiä perusteita, niin olen pahoillani: parisuhteita koskeva sääntely rakentuu parisuhteelle, jolla puolestaan on vakiintunut merkityssisältö. Olet myös itse yhdistänyt avioliiton ja sukupuoliyhdynnän useita kertoja, mutta ilmeisesti olet muuttanut nyt mielipidettäsi. Yhteiskunta tunnustaa tiettyjen ihmisten väliset parisuhteet ja haluaa laintasoisella sääntelyllä vahvistaa näiden ihmisten keskinäistä suhdetta elämänkumppaneina. Mallisopimus annetaan niiden parisuhteiden käyttöön, joiden parisuhteet nähdään ei-vahingollisina. Sopimus sisältää erilaisia asioita, kuten oikeuden hakea vieraslapsiadoptiota yhdessä. Systeemin ulkopuoliset parisuhdeilmiöt, kuten sukulaisten väliset parisuhteet nähdään vahingollisina jopa siihen rajaan saakka, että aikuistenkin lähisukulaisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen on sanktioitu: niitä ei siten nähdä oikeudellisesti hyväksyttävänä tapana elää, eivätkä ne saa oikeusjärjestyksen tarjoamaa oikeussuojaa.

Biologisen perusteen todisteluyrityksesi kohtaa aallonpohjan kertoessasi näkemyksesi avioesteillä ja insestikriminalisoinneilla suojeltavan edun luonteesta:

”Näen eri sukupuolta olevien aikuisten välisen insestin kriminalisoinnissa sen oikeushyvän, että se suojelee mahdollisesti syntyvän lapsen etua.”

”Eiväthän nuo rajaukset sattumanvaraisia ole, vaan selvästikin liittyvät siihen, minkälaisten parien voidaan toivoa lisääntyvän.”

”esteellisyyskohtien tarkoitus lienee rajata/kohdentaa avioliitto pareille, jotka voivat lakia rikkomatta lisääntyä ja joiden yhteiskunta toivoo lisääntyvän”

Avioliitto- tai rikoslaki eivät tukeudu biologiseen lisääntymisperusteeseen rajatessaan sallittujen parien ja seksuaalitekojen alaa. Olen tästäkin kirjoittanut useaan otteeseen. ”Mahdollisesti syntyvän lapsen etu” perustuu omaan näppituntumaasi, kuten suurin osa sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan esittämistäsi perusteista.

Lainsäädäntö on ottanut geenialtaan rappeutumisen yhdeksi keskeiseksi lähtökohdakseen viimeisen kerran n. vuosina 1920—1930, jolloin aviokaaren muutosehdotukseen sisällytettiin rotuhygieniaan perustuvia avioesteitä, joista useimmat myös menivät läpi. Tärkeimmän avioitumisen ulkopuolelle jäävän ryhmän muodostivat mielisairaat ja syvästi vajaamieliset. Esteenä avioliitolle pidettiin myös muun muassa perinnöllistä epilepsiaa, perinnöllistä kuuromykkyyttä, tarttuvalla asteella olevaa sukupuolitautia ja liian läheistä sukulaisuussuhdetta. Lainsäätäjä suhtautui kielteisesti näistä suhteista mahdollisesti syntyviin jälkeläisiin, sillä lapsissa esiin tulevien, suvun geeniperimässä väistyvinä esiintyvien geneettisten sairauksien katsottiin rappeuttavan kansakuntaa. Muina avioitumisen mahdollisesti kieltävinä tiloina nähtiin impotenssi, alkoholismi, spitaali, sokeus jne. mutta niitä ei sisällytetty avioesteluetteloon. Rotuhygienialla motivoidut avioesteet on sittemmin poistettu avioliittolaista, eikä nykyisiä esteitä juurikaan perustella mahdollisesti huonontuvalla perintöaineksella. Jos haitallisten ominaisuuksien kertautumista pidettäisiin avioesteen perustavana seikkana, esimerkiksi kehitysvammaisten oikeus avioitumiseen olisi arvioitava uudelleen. Samoin tarkastelun kohteeksi olisi otettava keski-ikää lähestyvien naisten mahdollisuus avioliittoon, sillä riski lapsen vammautumisesta kasvaa suhteessa äidin ikään. Kannattanet näiden ryhmien avioitumiskieltoa jo nykyisellään?

Aviokaarta uudistettaessa lausuttiin, että rotuhygieniset perustelut eivät aina päde yksittäisten avioliittojen kohdalla. ”Avioliitto ei välttämättä johda lapsen saamiseen, koska tämä voidaan tietoisesti estää tai se voi olla mahdotonta. Avioliitto yksinomaisesti ei myöskään sääntele ihmisten sukupuolista käyttäytymistä ja lasten saamista, ja siksi haitallisten perinnöllisten ominaisuuksien kertautumista ei voida estää avioliittolain avioestesäännöksin”. Siksi lähisukulaisten avioitumisen kieltoa on perusteltu muilla syin. Olen käynyt näitä syitä yksityiskohtaisesti läpi edellisessä viestissäni. Rikoslain osauudistuksessa puolestaan todettiin, että ”perinnöllisyysopissa nykyisin vallitsevan käsityskannan mukaan sukurutsan rangaistavuutta ei voida perustella sillä, että se aiheuttaisi vakavia kansanterveydellisiä haittoja. Tämän vuoksi yhteiskunnan perhe-elämän suojaamiseen kohdistuvia etuja onkin tällä hetkellä pidettävä tärkeimpinä perusteina sukurutsan rangaistavuudelle”.

Rikoslain seksuaalirikoksia koskevan myöhemmän uudistuksen yhteydessä katsottiin vielä seuraavaa: ”Lähisukulaisten suhteesta syntyvän lapsen riski saada perinnöllinen sairaus ei ole olennaisesti suurempi kuin muusta parisuhteesta syntyvän lapsen. Suvuissa, joissa ei ole periytyviä sairauksia, se on jopa pienempi. Jos lähisukulaisten lasten aiheuttamaa vaikutusta perinnöllisten sairauksien määrään tarkastellaan koko väestöä silmällä pitäen, sukurutsalla ei edes teoreettisesti ole mainittavaa merkitystä. Nykyaikana ei voida myöskään pitää itsestään selvänä, että sukulaisten välinen sukupuoliyhteys johtaa lasten syntymiseen. Ehkäisyä käytetään yleisesti ja menetelmät ovat luotettavia. Sukurutsan rangaistavuutta ei lakia viimeksi uudistettaessa enää perusteltukaan sillä, että se aiheuttaisi vakavia kansanterveydellisiä haittoja.” Sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken nähdään vahingollisina muista syistä, joita olen käsitellyt edellisissä viesteissäni.

Vaikka avioesteiden tarkoitus ja peruste on suoraan luettavissa lainvalmisteluasiakirjoista, ennustan, että tulet edelleen roikkumaan sitkeästi konstruoimassasi biologisessa perusteessa; siksi useasti olen jo näitä teemoja käsitellyt vailla kummempaa vaikutusta. Yksi tällainen samaan asiakokonaisuuteen liittyvä suosikkijankkauksesi käy ilmi seuraavasta lainauksestasi:

”Ensinnäkin se, että rekisteröityihin parisuhteisiin sovelletaan jotain, ei tuo minulle mitään oleellista lisätietoa, koska pidän ko. lakia erheenä.”

Tarkastelkaamme niitä perusteita, joihin nojautuen pidät parisuhdelakia ns. erheenä. Kirjoitat, että laki on ”epäjohdonmukainen”, ”epätasa-arvoinen”, ”syrjivä” ja ”virheellinen”, koska se ei kata myös sisarusliittoja. Perustat kantasi siihen, että ”ilmeisestikin valmistelijoiden tietämättömyyden, epäjohdonmukaisuuden tai piittaamattomuuden vuoksi se jätti linkin avioliittolaissa esiintyviin esteellisyyskohtiin” ja että ”selvästikin on vain haluttu periyttää samoja lainkohtia, asiaa sen enempää miettimättä. Järkevämpi säätäjä olisi huomannut heti alkuunsa, että avioliittolain esteelliskohtia ei edes ajatella sovellettavan m-m tai n-n -pareihin, koska avioliittolaki koskee alunperinkin vain m-n-paria”.

Avioesteet eivät perustu biologiaan esittämässäsi mielessä. Muun muassa siksi niihin voidaan ja nimenomaisesti haluttiin viitata myös samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kohdalla. Kirjoitin avioesteiden viittauksesta jo aiemmin – jälleen turhaan – seuraavaa:

”Rinnastus perustuu - - lainsäätäjän tahtoon, jonka mukaan avioliiton esteiden on oltava samat sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Lainvalmistelijat eivät siten jättäneet linkkiä avioliittolaissa esiintyviin esteellisyyskohtiin ’tietämättömyydestä, epäjohdonmukaisuudesta tai piittaamattomuudesta’, kuten esität, vaan muun muassa siksi, että järjestelyllä haluttiin turvata sallittujen parisuhteiden yhtäläistä kohtelua.”

Muuna perusteena sisällyttää parisuhdelakiin samat avioesteet kuin avioliittolakiinkin oli halu säätää samaa sukupuolta olevien parisuhteiden esteistä yhtenäisen pohjoismaisen mallin mukaisesti: olihan parisuhdesääntelyä annettu muun muassa Tanskassa ja Ruotsissa jo ennen vuotta 2002.

Ylimalkaista ja piittaamatonta lainsäädäntötyötä vastaan puhuu lopuksi se seikka, etteivät avioesteet ole parisuhdelaissa ja avioliittolaissa täysin identtisiä. Parisuhdelain mukaan parisuhteensa rekisteröimään kelpoisia ovat vain yli kahdenksantoistavuotiaat. Avioliittolaissa puolestaan säädetään, että alle kahdeksantoistavuotias voi erityisistä syistä saada oikeusministeriöltä luvan mennä avioliittoon. Erityisenä syynä on poikkeuksetta ollut alaikäisen raskaus, minkä vuoksi mahdollisille poikkeuslupahakemuksille ei nähty perusteita rekisteröidyissä parisuhteissa. Lehtien palstoilla rajauksen perusteeksi esitettiin useaan kertaan myös huoli siitä, että identiteetistään epävarmat, jonkinlaista ohimenevää homoiluvaihetta läpikäyvät nuoret pilaisivat tulevaisuutensa rekisteröimällä teinivuosien homosuhteitaan, jotka sitten jäisivät kummittelemaan julkisiin rekistereihin. Minun ei tarvinne sen kummemmin puuttua viimeiseen kohtaan.

Pidät parisuhdelakia epäjohdonmukaisena siitä syystä, että se ei sisällä mahdollisuutta rekisteröidä myös lähisukulaisten välisiä parisuhteita. Olen käsitellyt kieltoperusteita jo aiemmissa viesteissäni, mutta jatkat sinnikkäästi niiden kommentoimattomuutta, vaikka peräänkuulutatkin minua antamaan perusteen, joka erottelee lähisukulaisparit muista ryhmistä. Kerratkaamme siten osaa niistä perusteista, joiden nojalla yhteiskunta ei salli lähisukulaisten välisiä virallisia parisuhteita:

”Alustavasti voidaan todeta, että jos avioliiton kautta tuleva parisuhteiden virallinen suoja halutaan ulottaa esimerkiksi äidin ja tyttären tai veljen ja sisaren välisiin parisuhteisiin, puolison käsitteen ja sen takana vaikuttavan perhekäsityksen on muututtava yhteiskunnassa sellaiseksi, että perheen sisällä voidaan harjoittaa seksuaalista kanssakäymistä: insestikieltojen kumoamisen ja avioliittolain muutoksen myötä jälkeläisten saaminen tuottaa siten myös uudenlaisen seksuaalisen ulottuvuuden, joka ei rajoitu vain aviopuolisoiden välille, vaan voi suuntautua lapsiin, lapsenlapsiin, sisareen, vanhempaan tai isovanhempaan. Perhelainsäädännön ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten Suomelle asettamat velvollisuudet lapsen tasapainoisen kehityksen ja perheen turvaamiseksi on tällöin todennäköisesti arvioitava uudelleen, sillä nykytila lähtee muun muassa lapsen seksuaalisesta koskemattomuudesta ja perheen suojaamiselta kuvatunlaiselta toiminnalta. Uudistuksen tueksi on oletettavasti kerättävä tutkimusaineistoa insestisten suhteiden ei-vahingollisuudesta.

Siteeraan johdannoksi näkemystäsi lainsäädännön taustalla vaikuttavista arvoarvostelmista. Kirjoitat, että ”liberaalin moraalin mukaan ei pidä muilta kieltää sellaista, mistä ei ole ulkopuolisille haittaa; ymmärtääkseni edustat tätä moraalia. Tässä moraalissa ei liene perusteltua kieltää aikuisten veljesten tai siskosten sukupuoliyhdyntää ja veli-sisko-parinkin tapausta on harkittava tarkasti”. Kysymys koskee niitä perusteita ja erityisiä syitä, joihin nojautuen lähisukulaisten väliset parisuhteet/avioliitot katsotaan kielletyiksi liberaaliakin moraalia edustavan henkilön ajatusmaailmassa. Olen jo aiemmin käsitellyt niitä perusteita, joiden vuoksi lähisukulaisten parisuhteet nähdään vahingollisina ja epätoivottavina ja siten virallisen hyväksynnän sateenvarjon alle kelpaamattomina. Et kuitenkaan hyväksynyt näitä lähtökohtia, koska kieltäydyt pitämästä ’näytettynä faktana sitä, että nykymuotoinen avioliittolaki kieltäisi lähisukulaisten liitot tarkoituksenaan estää insesti’ ja lisäät vielä, että ’se fakta, että rikoslaki asiasta jo erikseen säätää, puoltaa kantaa, jonka mukaan avioliittolain tarkoitus ei ole säätää sukupuoliyhdyntöjen tuomittavuudesta’.

Avioliittolain osauudistuksen esitöissä todetaan avioesteistä seuraavaa: Avioestesäännöksillä yhteiskunta pyrkii toteuttamaan tärkeiksi katsomiaan perhe-, sosiaali- ja terveyspoliittisia tavoitteita sekä tukemaan sukupuolista käyttäytymistä ja perhesuhteita koskevia moraalikäsityksiä. Suurin osa avioesteistä liittyy avioliittoon aikovien sukulaisuussuhteisiin, ja näitä esteitä on tarkasteltava ensisijaisesti eettisenä kysymyksenä. Erittäin voimakkaat eettiset perusteet puoltavat sitä, että avioliitto sisarusten tai puolisisarusten kesken sekä suoraan etenevässä että takenevassa polvessa olevien sukulaisten kesken ehdottomasti ja ilman poikkeusta kielletään. Eettiseltä kannalta avioliittoja myös kaukaisempaa biologista sukulaisuutta edustavien henkilöiden välillä voidaan pitää sopimattomina, sillä avioesteet kuvastavat yleistä suhtautumista siihen, millaisia avioliittoja pidetään yhteiskunnan kannalta epätoivottavina. Perustelut lähenevät siten suurelta osin niitä insestikriminalisointien perusteluita, joihin rikoslain uudistukset ovat nojautuneet: sekä 1970- että 1990-luvuilla toteutettujen rikoslakiuudistusten jälkeenkin laissa kriminalisoidut tekotyypit vastaavat lähes identtisesti avioliitolain avioesteluettelon sukulaisuussuhteita. Seksuaalisuus ja siihen liittyen myös parisuhteen vahvistaminen lähisukulaisten ja ennestään jonkinlaisessa läheisessä perhesuhteessa eläneiden välillä katsotaan siten kielletyksi ja rangaistavaksi (perhe)moraalisista syistä.

Kuten edellä huomautin, avioliittolaki sääntelee parisuhteita, joihin vakiintuneesti liitetään seksuaalinen ulottuvuus. Rikoslaki puolestaan sääntelee sallittujen seksuaalitekojen piiriä. Myös parisuhteen ulkopuolella harjoitettava lähisukulaisten välinen sukupuoliyhteys nähdään haitallisena. Insesti on sukulaisavioliiton looginen edellytys. Näistä syistä säännöksien perusteita ja lainsäätäjän tarkoitusta voidaan tulkita lukemalla säädöksiä ja niihin liittyvää lainvalmistelumateriaalia rinnakkain. Lähisukulaisten välisten yhdyntöjen kielto rikos- ja avioliittolaissa on nähtävä luonteeltaan tehokkaana tapana estää sanottu käyttäytyminen. Ihmettelyäsi siitä, miksi lähisukulaisten parisuhteista säädetään kahdessa eri laissa, voidaan ehkä hälventää huomauttamalla, että useasta muustakin asiasta (esimerkiksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä) säädetään osin päällekkäin eri säädöksissä. Ennenkuulumatonta ei myöskään ole rikoslaissa olevien pykälöiden siirtyminen siviililakiin, kuten on ollut laita kaksinnaimista koskevilla säännöksillä. Sen sijaan avioliittoa ei ilmeisesti ikinä ole sallittu sellaisille parisuhteille, jotka olisi rikoslaissa katsottu haitallisiksi. Tällaiseen ratkaisuun ei luonnollisesti ole päädytty yhdessäkään maassa, jossa on voimassa sukupuolineutraali avioliitto, sillä avioitumiseen oikeutettujen parisuhteiden kriminalisointi olisi loogisesti riistiriitaista.

Homoseksuaaliset teot olivat 1970-luvulle saakka kiellettyjä siveellisyysrikoksina, minkä jälkeen ne dekriminalisoitiin. Sen sijaan insestikriminalisoinnit systematisoitiin samaiselle vuosikymmenelle ajoittuvan osauudistuksen myötä yleistä järjestystä vastaan olevien rikosten ryhmään. Homosuhteiden moitittavuus perustui 1800-luvun lopun varsin raamatullisiin näkökohtiin ja siihen, että homoseksuaalinen käyttäytyminen nähtiin sosiaalisesti tarttuvana ’tautina’. Alkuperäisen kommentin tarkoituksena oli ennemminkin korostaa säännösten poikkeavuutta niistä pykälistä, joissa suojeluobjektiksi on otettu seksuaalinen itsemääräämisoikeus, jonka itse näet oikeuttavan lähisukulaisten avioliitot, ja toisaalta niistä avioitumisen kieltävistä säännöksistä, joissa rajausperusteet tukeutuvat perhesuojelullisiin ja yleistä järjestystä tukeviin perusteisiin. Kun kysyt, onko kriminalisoinnin perusteeksi ajateltu se, että ’perheen muut osapuolet eivät tykkää parin seurustelusta tai yhdynnästä ja siksi perheenjäsenet usein riitautuvat’, voidaan johtoa tällaiseenkin kysymykseen hakea rikoslain esitöistä. Lähisukulaisten välisten sukupuolisuhteiden kiellon luokittelu yleistä järjestystä vaarantavaksi rikokseksi on valmisteluasiakirjojen mukaan tällaisten suhteiden yleistä ärtymystä herättävä ja mielipahaa aiheuttava luonne, mutta tämän lisäksi kunkin kriminalisoinnin kohdalla on vielä erikseen perusteltu tarvetta suojata muun muassa perheen sisäisten suhteiden kiinteyttä. Yhtenä yleisperusteluna mainitaan esimerkiksi se, että ’ihmiselle on tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin ja varsinkin nuorille on hyötyä siitä, että he voivat kokea pysyvän ihmissuhteiden verkoston ympärillään’. Erityissuojelua halutaan kohdistaa ennen kaikkea lapsiin ja nuoriin, jotka asuvat yhdessä vanhempiensa kanssa.

Lähisukulaisten väliset parisuhteet nähdään vahingollisina eri syistä, joista osaa olen käsitellyt jo edellisissä viesteissäni. Muita ajateltavissa olevia perusteita suhtautua kielteisesti esimerkiksi sisarusten väliseen sukupuoliyhteyteen voidaan hakea esimerkiksi sukulaisuuden perusteella yksilölle määrittyvistä sosiaalisista paineista ja odotuksista siitä, minkälaisia velvollisuuksia sukulaisilla on toisiaan kohtaan. Jos sukulaisten väliset suhteet katsottaisiin sallituiksi, sallittu ja toisaalta odotettu käyttäytyminen saattaisivat jossain määrin sulautua. Tähän liittyen: Lisääntymisbiologiselta kannalta lähisukulaisten välisiä suhteita on historiallisesti pidetty epätoivottavina ja vahingollisina insestistä syntyneiden lasten kohonneella kehitysvammaisuusriskillä, mutta nykyään tällä ei enää perustella ainakaan lainsäädännöllisiä kieltoja. Biologia on linkittynyt avioesteiden sääntelyyn kuitenkin polveutumisen kautta. Biologista ryhmää eli sukua tai yleisemmin laajempaa yhteisöä ei ole haluttu sotkea ei-sallituilla parisuhteilla, sillä polveutuminen määrittää sukulaisia ja niitä oikeuksia, velvollisuuksia ja yleistä asemaa, joita sukulaisilla on suhteessa toisiinsa. Toisaalta myöskään ei-biologisesti syntyneitä sukulaisuussuhteita (esim. lankoussuhde) ei ole hyväksytty juuri yhteisön suojaamisen nimissä. Kuten huomaat, esimerkiksi veljesten välisen sukupuoliyhdynnän kieltäminen ei siten ole pelkästään ’moraalinen kanta’, vaikka toki eettisestikin perusteltuja kommentteja voidaan esittää.

Voidaan myös kysyä, onko sisarusten välinen suhde vapaa tietynlaisesta valtasuhteesta ja toisen sisaruksen valta-asemasta suhteessa nuorempaan. Vääristyneen vallankäytön mahdollisuuden huomioonottaminen näkyy rikoslain pykälässä, jonka mukaan teosta rangaistaan ainoastaan suhteen vanhempaa osapuolta. Näin on silloinkin, kun esimerkiksi aikuinen lapsi on sukupuoliyhteydessä vanhempansa kanssa. Jos sisarukset ovat kaksosia tai muuten osuvat suppeaan ikähaarukkaan, ajatusta toisen käskyvallasta, valvonnasta ja hallitsevasta asemasta ei välttämättä ole pidettävä perusteltuna: toisin on tilanteissa, joissa sukupuoliyhteyttä harjoitetaan juuri täysi-ikäiseksi tulleen ja tätä huomattavasti vanhemman ja kypsemmän sisaruksen välillä. Lainsäädäntö lähtee siitä, että kahdeksaatoista vuotta nuorempaa henkilöä suojataan seksuaaliselta hyväksikäytöltä. On katsottu, että tällaisen henkilön kyky päättää itsenäisesti seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä, minkä vuoksi tällaista kypsymättömyyttä hyväksikäyttävän osapuolen toiminta nähdään tuomittavana.”

”Insestikriminalisointien (ja viime kädessä avioesteiden) rationa nähdään perheen sisäisten suhteiden toimivuuden suojaaminen ja niihin kohdistuvien uhkien torjuminen.

Omasta puolestani on yllättävää, että lainsäätäjä ei odotusteni vastaisesti perusta insestikieltoja esimerkiksi juuri haitallisten perintötekijöiden kertaantumisen mahdollisuuden torjumiseen. Sen sijaan peruslähtökohdaksi otetaan perheen ja sen sisäisen kiinteyden suojaaminen. Insestisten suhteiden virallinen hyväksyminen avioliittoinstituution kautta toimisi edelleen perheen suojaamisen pyrkimystä vastaan, minkä vuoksi avioliittolaki rajaa avioliiton ulkopuolelle lähisukulaisten väliset parisuhteet.”

Olet vapaa esittämään toista. Pelkkä ”miks ei muka vois” ei riitä, vaikka liberaali moraali usein toimiikin ihan hyvin. Parisuhdelakia säädettäessä todettiin se yleinen perhelainsäädännössämme noudatettava uudistuslinja, jossa ”yksilölle annetaan oikeus päättää omista henkilökohtaisista asioistaan ja omasta parisuhteestaan, kun ne eivät loukkaa ihmisten oikeuksia”. Ylipäänsä perusoikeuslähtöisessä perhe- ja avioliitto-oikeudessa painottuu nimenomaan yksilön oikeus avioitua, perustaa perhe ja vapaus päättää perhe-elämänsä sisällöstä, eikä yhteiskunnalla nähdä valtuuksia puuttua näihin oikeuksiin muutoin kun silloin, kun menettely vaarantaa yksilön tai yhteiskunnan edut tai turvallisuuden. Tämä vastaa pitkälle myös omaa toteamustasi ”On perusteltua olettaa, että täysivaltainen aikuinen tietää itse valita suhteen, jossa voi elää ja toteuttaa itseään mahdollisimman hyvin ja turvallisesti”. Rikoslaki kuitenkin rajaa tietynlaiset suhteet lain suojan ulkopuolelle. Esimerkiksi raiskauksen ja lähisuhdeväkivallan siirtyminen yleisen syytteen alaisiksi rikoksiksi kertoo myös omalta osaltaan siitä, että täysivaltaisetkaan aikuiset eivät aina pysty valitsemaan itselleen turvallista suhdetta. Jos voidaan osoittaa, että lähisukulaisliitot ovat yhteiskunnan ja yksilön tasolla yhtä harmittomia kuin avioparien tai rekisteröityjen parien parisuhteet, niin silloin ne voidaan varmasti myös sallia.

”Näyttääkin olevan laaja yksimielisyys siitä, että mahdollisuus rekisteröidä/virallistaa kumppanuusliittoja (ja näin saada ospauolten käyttöön juridinen mallisopimus) olisi yleisesti yhteisöjen ja yhteiskunnan hyväksi. Kiistanalaista onkin lähinnä se, millä perustein liitolle voitaisiin myöntää avioliiton nimi ja miten eri liittomuotojen oikeuden ja velvollisuudet eroaisivat ja millä perusteilla.”

”Toisaalta voidaan argumentoida, että sääntelyä halutaan yhtä lailla ulottaa myös ihmissuhteisiin, joihin tarkoittamasi seksuaalinen ulottuvuus ei kuulu - miksipä ei haluttaisi (ajatellaan vaikkapa melko iäkkäitä siskoksia, jotka huolehtivat toisistaan, jakavat arjen ja jääkaapin)?”

Keskustelun kuluessa on käynyt selväksi, että näet avioliiton, rekisteröidyn parisuhteen ja avoliitot tyystin erilailla kuin muu yhteiskunta, ja tähän perustuen kannatat kokonaan uudenlaisen ihmissuhteiden sääntelyn järjestelmää. Naimalakko-adressi ja adressin allekirjoittaneet henkilöt (kuten minä itse) eivät aja uudenlaisen mekanismin käyttöönottoa, vaan sitä, että nykyisin parisuhteensa rekisteröimään pystyvät parit voisivat saada parisuhteelleen virallisen hyväksynnän avioliiton kautta. Perusteeksi on esitetty se, että näitä instituutioita nykyisin erottavat seikat ovat vähäiset, eikä niille varsinkaan uudempien lakien ja lakimuutosten myötä ole osoitettavissa kovin pitäviä perusteita. Sukupuolineutraali avioliittolaki ei ole kumoamassa parisuhteisiin perustuvaa sääntelymallia tai ylipäänsä sitä yleistä logiikka, jota noudattaen parisuhteiden ohjaaminen ja normittaminen Suomessa määräytyvät.

Tähän perustuen hahmottelemasi vaihtoehtoinen malli ihmisryhmittymien sääntelystä on tämän adressin kontekstissa vailla merkitystä. Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat operoivat nykymuotoisen parisuhdesääntelyn antamassa viitekehyksessä. Olen kysyttäessä esittänyt perusteet nais- ja miesparien avioitumiselle. Samoin olen esittänyt, minkälaisia perusteita on esitettävissä esimerkiksi sukulaisparien avioitumista vastaan. Olen ajatellut, että keskustelun kiinnittymispisteenä ja tarkasteluhorisonttina on voimassa olevan oikeus. Ilmeisesti on kuitenkin niin, että omat tavoitteesi liittyvät täysin uudenlaisen ajattelutavan läpiajamiseen. Olet tietenkin täysin vapaa konstruoimaan uuden mallin ihmisten välisten, yhteiskunnallisesti hyväksyttyjen oikeussuhteiden järjestämisestä, jossa aivan kaikenlaisille ihmisten välisille suhteille annetaan (perhe)oikeuspoliittista merkitystä. Jos koet asian tärkeäksi, ehdotan, että perustat sille oman adressin ja lähdet ajamaan muutosta samoilla keinoilla kuin mitä esimerkiksi sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat käyttävät.

Mahdollista kampanjaasi ajatellen esitän muutaman tarkennuksen. Kirjoitat, että ykkösryhmän määräytyminen rakentuu lisääntymisyksikköajattelulle. Minkälaisia erityistarpeita tällaisella ryhmällä tarkalleen on lainsäädännön suhteen? Tarkoittaako erityistarpeiden huomioiminen uusia oikeuksia tai velvollisuuksia tai kenties oikeuksien vähentämistä? Olisivatko esimerkiski oikeudet adoptioon huonommat kuin muilla pareilla? En hahmota, mitkä nykyisen avioliittolain kohdat ovat heterospesifejä ja sellaisenaan soveltumattomia myös niihin parisuhteisiin, joihin sitä nykyisellään sovelletaan. Samoin minun on hankala sanoa, minkälaisia uusia pykäliä säädökseen olisi sisällytettävä, jotta se muuttuisi kokonaan ja alleviivatusti lisääntymisyksiköille tarkoitetuksi sääntelyksi.

”Miksi muka yhdynnän harjoittaminen pitäisi olla välttämätön ehto sille, että saa mm. mallisopimuykset omaisuuksien jakamiseen, yhteiseen nimeen ja lähtökohtaiset oikeudet ulkoiseen adoptioon?”

”Konkretian vuoksi voisi aloittaa hakemalla hyvin perusteluja vastauksia kysymykseen siitä, pitäisikö miesserkusparille antaa oikeus adoptioon mutta kieltää tämä oikeus siskosparilta.”

Mallisopimuksen solmimisen välttämätön ehto on yhteiskunnassa tunnustettu parisuhde. Tällaisiin parisuhteisiin liitetään vakiintuneesti muun muassa seksuaalinen ulottuvuus. Institutionalisoituja parisuhteita ovat avioliittolain mukainen naisen ja miehen parisuhde, parisuhdelain mukainen samaa sukupuolta olevien parisuhde, avoliittolain mukaiset parisuhteet ja tietyt avioliitonomaisissa olosuhteissa elävien ihmisten parisuhteet. Lähisukulaisten väliset parisuhteet luetaan yhteiskunnallisesti vahvistettujen parisuhteiden ulkopuolelle, eivätkä ne siksi saa osakseen tunnustettuihin parisuhteisiin sovellettavia oikeusvaikutuksia, kuten samaa sukunimeä ja aviovarallisuusjärjestelmää. Jos lainsäätäjä haluaa tunnustaa ja kohdistaa oikeusvaikutuksia kahden tai useamman ihmisen yhteisasumiseen, joka perustuu ystävyyteen ja keskinäiseen huolenpitoon eikä kahden ihmisen väliseen tunnustettuun parisuhteeseen, ei kyseessä ole parisuhdelainsäädännön keinoin toteutettava järjestely vaan jotain ihan muuta.

”Siitä, että on olemassa joukko miehiä, jotka eivät näe uhkaa, ei seuraa, etteikö olisi suurta joukkoa, jotka näkevät tai joiden pitäisi nähdä heitä itseään ja/tai kollegoitaan koskeva uhka.”

Korjaan siis aikaisempaa viestiäni: Hälyttävää, jos osa maamme heteromiesväestöstä on näin epävarmaa. Vastauksesi on toisaalta mielenkiintoinen välähdys perusheteromiehen sielunmaisemaan: mies on tarpeellinen vain sukusolujensa tähden, ja jos nainen saa solut muualta, mies jää täysin tarpeettomaksi.   

”Tämä mittasi oikeudenmukaisuudelle on rikkinäinen. Se ei ota huomioon, sitä ilmeisestä seikkaa, että kun Y siirtyy X:kanssa yhdenvertaisen kohtelun piiriin, mutta Z ei, niin silloin Y:n ja Z:n yhdenvertaisuus häviää: nettotulos on plus-miinus-nolla - perusmatikkaa.”

Kiehtovaa perustelua jälleen kerran.

Eikö perusmatikan mukaan sitä paitsi ole niin, että jos ykköseen lisätään toinen ykkönen sekä otetaan ynnäävänä tekijänä mukaan vielä yksi nolla, tulos on kaksi, eikä suinkaan nolla, kuten esität. Kakkosen arvoinen oikeudenmukaisuus on enemmän kuin ykkösen. Nyky-yhteiskunnassa esimerkiksi veljesten välisiä parisuhteita ei tosin nähdä yhdenvertaisina heteroiden ja samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kanssa, joten peruslaskutoimituksemme ei tarvitse ottaa nollaa huomioon edes paperilla.

”Silloin kuin lakia sovelletaan ikään kuin henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta ei olisi tietoa, niin silloin kohtelu nimenomaan ei perustu seksuaaliseen suuntautumiseen.”

Ilmeisesti tässä puhutaan aidasta ja aidanseipäästä. Alkuperäinen tekstini käsitteli sukupuolineutraalin avioliiton säätämisen perusteita ja tulokulmaksi oli valittu yhdenvertaisuuslainsäädäntö ja sen esitöissä painotettavat ”muut henkilöön liittyvät syyt”, joina lainsäätäjä mainitsee erikseen sukupuolisen suuntautumisen. Tämä asettaa esimerkiksi mahdollista syrjintätapausta ratkovalle tuomioistuimelle korostetun velvollisuuden ottaa huomioon seksuaali-identiteetin perusteella tapahtunut laiton syrjintä. Samat yhdenvertaisuutta korostavat seikat toimivat pontimena myös parisuhdelain säätämisessä. En ymmärrä, mihin virkkeesi viittaa ainakaan tässä kontekstissa. Kuka soveltaa lakia? Ilmeisesti ymmärrät sukupuolineutraalin lainsäädännön eri tavalla kuin minä?

”rotujenväliset avioliitot estävä laki kylläkin kohteli niin tumma- kuin valkoihoisiakin yksilöitä neutraalisti.”

Tämän halusinkin tietää. En ollut aivan varma, miten hahmotat neutraalisuuden, mutta nythän se selvisi oikein näpsäkästi. Auki taitaa jäädä vain mulatin biseksuaalin mahdollinen oikeus avioitua. Suomen nykyiset parisuhdelait säätävät vanhojen rotuerottelulakien tapaan huonommat oikeudet vähemmistöryhmälle, kun taas valtaväestön ryhmällä on täysivaltaiset oikeudet. Se, että toiseen ryhmään kuuluva voi valita vain omasta huonosta ryhmästään ja toinen puolestaan vain omasta paremmasta ja täysivaltaisesta ryhmästään ei mielestäni täytä neutraalisuuden vaatimusta.

”Nyt puhuttiinkin sukupuolineutraaliudesta yleisesti. Jos miehen ja naisen biologiset käsitteet poistetaan käytöstä, niin meille ei jää mahdollisuutta puhua esim. laissa erikseen miehen sukusoluista ja naisen sukusoluista. Myöskään ei voida säätää lakia, joka mainitsisi jotain erikseen vaikkapa munasarjasyövän hoidosta, koska tämä "tosiasiallisesti" ei olisi sukupuolineutraali.”

Sukupuolineutraali lainsäädäntö on sukupuoleen sitoutunutta lainsäädäntöä, jossa oikeuksien saajan ja velvollisuuksien kohteen sukupuolella ei lähtökohtaisesti ole merkitystä. Sukupuolineutraali lainsäädäntö ja hallinnon kieli edistävät sukupuolten välistä kielellistä tasa-arvoa ja sitä kautta tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa yleisemminkin, kun sekä naiset että miehet voidaan nähdä toimijoina ja toisaalta tuen tai muun toiminnan kohteina. Esimerkkejä voidaan esittää useitakin. Ennen sukupuolineutraalin seksuaalirikoslain säätämistä mies ei muun muassa voinut lain mukaan joutua tiettyjen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavien rikosten uhriksi, koska tekojen kohteeksi oli nimetty yksinomaan nainen.

Avioliittolain tapauksessa sukupuolineutraalisuus tarkoittaisi, ettei mahdollisia puolisoita ero