naimalakko

#324: v ronski - sannavain: parisuhde tarkoittaa, mitä haluamme sen tarkoittavan

”Silti se on piirre, joka sopii hyvin yhteen biologisen perusteen kanssa - -”

Olen esittänyt, että avioliittolain sisältö on määräytynyt yhteiskunnallisen kehityksen ja oikeudenmukaisuuden vaatimusten mukana. Tämän lisäksi olen viitannut aviovarallisuusjärjestelmän historiaan ja katsonut, että nykyisenkaltainen tasa-arvoinen järjestelmä nimenomaan irtoaa biologiasta. Oletko tästä eri mieltä? Entä miten tämä sopii yhteen biologisen perusteen kanssa? Kysyin tätä jo aiemmassa viestissäni. Vastaamattomuutesi ei sinällään yllätä. Mihin pyrit nostaessasi esille aviovarallisuusjärjestelmän juuri lisääntymisbiologisessa kontekstissa? Mikä on omaisuutta koskevan argumenttisi arvo perustellessasi avioliiton pysyttämistä ainoastaan heteropareilla, jos sen tarkoituksena ei olekaan ”toimia argumenttina avioitumisoikeuden epäämiselle homo- tai sukulaispareilta”?

Jos nais- ja miespareja ei olisi yhteiskunnan taholta vainottu ja syrjitty järjestelmällisesti vaan sen sijaan tunnustettu heidänkin yhtäläiset oikeutensa ja sisällytetty nämä parisuhteet osaksi avioliitto-oikeutta, olisivatko muotoutuneet aviovarallisuussäännökset kertoneet siinäkin tapauksessa biologisesta perusteesta? Millä tavalla nykyiset avioliittolain säännökset mielestäsi eroaisivat, jos sääntelyn tausta olisi edellä kuvatun kaltainen?

Toistan edelliset kysymykseni, koska en kerta kaikkiaan hahmota, minkälaista relevanssia on yleisellä tasolla annettava sellaisille pykälämuotoiluille, joiden alkuperä voidaan halutessa kohdistaa muistumaksi heteroparien lisääntymispotentiaalista. Onko esimerkiksi ihmisen myötäsyntyinen tarve solmia intiimi ihmissuhde siinä määrin biologinen, että avioliittolain säännökset voidaan johtaa biologisesta perusteesta? Jos avioliittojen päättymisen jälkeistä, puolisoiden varallisuuden jakoa koskeva sääntelykin voidaan nähdä taustaltaan biologisena, niin mitä muita inhimillisestä kanssakäymisestä syntyneitä yhteiskunnallisia instituutioita voidaan nähdä itsenäisiä ja rajoittavia oikeusvaikutuksia automaattisesti tuottavan biologia tuloksina?

Onko esimerkiksi päivähoitojärjestelmä biologisen perusteen todennäköinen seuraus, koska ihmiset paitsi lisääntyvät myös hakevat tyydytystä kodin ulkopuolisista aktiviteeteista, kuten työstä? Tarve tulla arvostetuksi ja saada tunnustusta on syvästi biologinen. Eikö päivähoitojärjestelmä siten sovikin hyvin yhteen biologisten seikkojen kanssa? Pitäisikö tähän perustuen tehdä päätös, että nais- ja miesparien lapsiperheiden ei tule saada subjektiivista oikeutta päivähoitoon: sopivathan järjestelmän hypoteettiset perusteet yhteen havaittujen seurausten kanssa?

Edelleen: Jos omaisuutta koskevat avioliittolain säädökset ovat mielestäsi biologisen perusteen todennäköinen seuraus, on kiinnostavaa huomata, miten joustavia ja toisilleen täysin vastakkaisia ratkaisuja taustalla vaikuttava biologisdeterministinen peruste kykenee tuottamaan. Nykylainsäädäntö esimerkiksi perustuu erillisomistuksen periaatteelle ja puolisoiden itsemääräämisoikeuden turvaamiselle vastakohtana vanhemmalle aviovarallisuusjärjestelmälle, jossa puolisoiden omaisuus oli tiettyjä perintömaita lukuunottamatta yhteistä ja jossa aviomies vallitsi ja teki päätöksiä koko varallisuudesta. Kumpi näistä tilanteista sopii paremmin biologiseen perusteeseen? Aviomiehen valta-asema ainakin perustuu suoraan luontaiseen fyysiseen paremmuuteen. Miten avio-oikeuden kattavuuteen puuttuvat uudistukset, sääntelyn nykyinen dispositiivisuus ja vaikkapa osituksen sovittelua koskevat uudet perusteet kertovat lisääntymisbiologisista syistä? Vastaako vanhan lain mukainen naimaosa paremmin oletettua biologista perustetta ja onko esimerkiksi pääasiallisesta puolittamisperiaatteesta lipeäminen biologisten lähtökohtien vastaista? Pitäisikö avioehdon ja muiden avioeron varalta tehtävien sopimusten tekeminen sekä osituksen sovittelu kieltää biologisen perusteen vastaisina?

Miten on mahdollista, että lapseton heteropari, lapseton homopari, sateenkaariperheen puolisot ja naisen ja miehen lapsiperhe hyötyvät täysimääräisesti ja samalla tavalla puolisoiden varallisuusoikeudellisten suhteiden sääntelystä? Eikö sääntelyn biologiasta ponnistava tarkoitus ollutkaan tasoittaa nimenomaan lapsien kanssa kotiin jäävän ja työssäkäyvän puolison välistä taloudellista epäsuhtaa? Millä tavalla nykymuotoinen aviovarallisuusjärjestelmä tarkalleen ottaa versoo biologisesta perusteesta ja minkälaisia siihen perustuvia rajoituksia tarkalleen ottaen voidaan puolustaa juuri lisääntymisbiologisten syiden pohjalta? Vai oliko teemaan poikkeamisesi tarkoituksena vain huomattaa jostain keskustelusta irrallisesta ja täydellisen irrelevantista seikasta?

”- - vaikkakaan tämä piirre ei tuo esille normiheteroparin erityismerkitystä yhteiskunnalle.”

”biologinen peruste viittaa siihen näkemykseen, että miesten ja naisten välisessä pariutumisessa ja lisääntymisessä on erityispiirteitä, jotka motivoivat paitsi kyseisten liittojen erillisen nimennän myös mahdollisesti jossain määrin erillisen sääntelyn.”

Ihmettelen näin aluksi patologiaa lähentelevää tarvetta pitää avioliitto-sanaa jossain määrin pyhänä heteroliiton merkkinä. Espanjassa, Islannissa, Ruotsissa ja muissa sukupuolineutraalin avioliittolain säätäneissä maissa on pärjätty ilmeisen hyvin, vaikka ihmisten välisiä parisuhteita ei enää erillisen nimen perusteella voi heti alkajaisiksi luokitella luonteeltaan hetero- tai homoseksuaalisiksi. En näe, että suomalaistenkaan parisuhteiden karsinointi termien tasolla toisi minkäänlaista lisäarvoa miesten ja naisten väliselle avioliitolle. En myöskään hahmota, millä tavalla samojen oikeuksien ulottaminen myös nais- ja miespareille esimerkiksi vähentäisi niiden arvoa heteroavioliitossa.

Suomalaisessa parisuhdelainsäädännössä ja yhteiskunnallisessa kielenkäytössä toimitaan jo nykyisellään suurimmaksi osaksi identtisellä ja siten sukupuolineutraalilla termistöllä. Sekä samaa että eri sukupuolta olevien välinen sopimus avioliiton solmimisesta tunnetaan kihlautumisena ja osapuolia nimitetään kihlakumppaneiksi puolison sukupuolesta riippumatta. Avioliittolaissa olevia avio-osan ja avio-oikeuden käsitteitä sovelletaan sellaisinaan rekisteröidyissä parisuhteissa. Samaa sukupuolta olevien parien kohdalla puhutaan enenevässä määrin häistä, puolisosta, tyttö- tai naisystävästä sekä poika- tai miesystävästä, vaimosta, aviomiehestä ja naimisiinmenosta samalla tavalla kuin silloin, kun kuvataan heteroparien avioitumista ja parisuhdetta/puolisoa.

Oikeuskirjallisuudessa kaikki erilaiset parisuhteet systematisoidaan jo nykyisellään rekisteröityihin ja toisaalta rekisteröimättömiin parisuhteisiin niiden voimakkaasta samankaltaisuudesta johtuen. Kun sekä samaa että eri sukupuolta olevien parisuhteiden sääntelyssä ratkaisevan suuri osa termistöstä on jo nyt täysin samansisältöistä, ei saman pykäläotsakkeen (eli avioliiton) antaminen näiden ihmisten virallistetuille parisuhteille olisi kovinkaan radikaali toimenpide.

”Esimerkkejä mahdollisesti erillisestä sääntelystä voisivat olla vaikkapa hedelmöityshoitoon ja adoptioon liittyvät kysymykset.”

Tarkoittaako tämä sitä, että seksuaalivähemmistöille ei anneta samoja oikeuksia vai sitä, että lisääntymiskyvyttömille heteropareille suodaan esimerkiksi taloudellisella kannustimella ryyditetty etuoikeus hakeutua adoptioneuvontaan tai hedelmöityshoitoklinikalle?

”Koska näihin liittyy arvo- ja moraalikysymyksiä, siis makuseikkoja joista on järkiargumentein turha kiistellä, on biologisesta perusteesta lähtevä avioliittolainsäädäntö yksi johdonmukainen vaihtoehto A.”

Tarkoitatko edellisessä lauseessa mainitsemiasi hedelmöityshoito- ja adoptiokysymyksiä? Vanhemmuuden ja lisääntymisoikeuksien sääntelyyn liittyvät teemat eivät typisty arvo- ja moraalikysymyksiksi, vaikka enemmistöä houkuttaisikin nähdä vähemmistöjen oikeusaseman hierarkkisen alemmuuden ylläpitäminen perusteltuna pelkkiin makuseikkoihin nojautuen. Sateenkaariperheistä on nykyisin saatavilla jokseenkin kattavaa ja vakuuttavaa empiiristä tutkimustietoa, johon perustuen esimerkiksi vieraslapsiadoptiosta voidaan käydä keskustelua järkiargumentein.

”Ne, jotka edustavat erilaisia arvoja ja moraalia, haluavat ehkä hylätä tämän vaihtoehdon A - tämä on mielestäni niin ikään aivan johdonmukainen lähtökohta, toimitaanhan silloin eri moraalin puitteissa.”

En usko, että monikaan kannattaa biologisdeterminististen arvojen puolesta liputtavaa suhtautumistasi ihmissuhteiden sääntelyyn. Edustamassasi moraalissa yhteisön eettiset käsitykset muun muassa torjuvat avioliiton sellaisilta pareilta, joita ei voida nähdä potentiaalisina lisääntymisyksikköinä. Toisaalta avioituminen sallitaan jonkinlaisiin kömpelöihin käytännöllisiin syihin vedoten satunnaisilta lisääntymiskyvyttömiltä pareilta, minkä vuoksi koko vaihtoehto A näyttäytyy sisäisesti epäjohdonmukaiselta. Biologiaan nojautuva moraalisi toisaalta kieltää ja toisaalta sallii avioliiton solmimisen jokseenkin mielivaltaisesti. Epäloogisuudet kukkivat, koska et pyynnöistäni huolimatta suostu esittämään yleisiä perusteita sille, minkälaisissa tilanteissa ja varsinkin minkälaisessa lainsäädännössä biologiset syyt ja biologiasta generoituvat moraalifilosofiset seikat voivat toimia ratkaisevana perusteena, johon tukeutuen voidaan varmistaa, että siitä seuraava sääntely on paitsi johdonmukaista myös hyväksyttävää.

Näkemyksesi avioliiton luonteesta jakaa esimerkiksi Päivi Räsänen, joka ensimmäistä parisuhdelain vedosta käsiteltäessä katsoi seuraavaa: ”Avioliitto on olemukseltaan aikuisen miehen ja aikuisen naisen välinen liitto. Heteroseksuaalinen aviosuhde sisältää nimenomaan sukupuolisuuden ytimen ja rikkauden: miehen ja naisen erilaisuudesta nousevan jännitteen sekä myös periaatteellisen mahdollisuuden yhteisiin lapsiin. Homoseksuaalisesta suhteesta samoin kuin muistakin seksuaalisista poikkeavuuksista nämä puuttuvat.” Lainsäädännön pitkäaikainen erkaantuminen kristillisestä arvopohjasta on tehnyt mahdolliseksi sen, että parisuhdelainsäädäntö ei enää typisty pelkän lisääntymisen ja totunnaisten sukupuoliroolien ja -odotusten normittamiseen. Seksuaalista rikkautta nähdään myös naisen ja miehen avioliiton ulkopuolella. Kovin moni nykypäivän kansalaisista tuskin jakaa Räsäsen näkemystä.

Kun parisuhteiden sääntely rakentuu omassa mallissasi A niiden tukijärjestelmien varaan, jotka lainsäätäjä kohdistaa vain naisen ja miehen väliseen suhteeseen tarkoituksin alleviivata biologisen lisääntymisen merkitystä parisuhdelainsäädännön ytimenä, olettaisin, että esittäisit lähestymistavallesi jonkinlaista normitukea. En ole havainnut tämänkaltaisen johtoajatuksen noudattamista lainsäädännössä, vaan kehitys on ollut pikemminkin päinvastaista: sosiaalisten normien muuttuessa yhteiskunta on tunnustanut erityyppiset, lisääntymisbiologiasta jo aikaa sitten irtautuneet parisuhteet ja vahvistanut ne kelpoisiksi perheoikeudellisen suojan kohteiksi.

Avioliitonomaiset suhteet saavat tukea yli kuudessakymmenessä julkisoikeudellisessa laissa. Niin sanotut normiheteroparit eivät tässä suhteessa saa osakseen mitään erillistä ja nimenomaisesti lisääntymisbiologialla motivoituja erillissäännöksiä. Sukupuolineutraali avoliittolaki ja puolisoneutraali hedelmöityshoitolaki ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten nykymuotoinen parisuhteita koskeva sääntely ei rakennu vaihtoehto A:n varaan. Samoin on asian laita laissa rekisteröidystä parisuhteesta, jonka säätämisellä myös muiden kuin – sinun terminologiaasi käyttäen – eri sukupuolta olevien lisääntymishaluttomien tai -kyvyttömien ihmisten parisuhteet nostettiin hyväksyttäviksi suhteiksi ja siten oikeudellisen suojan mahdolliseksi subjektiksi. Tällainen lähestyminen on omaksuttu suuressa osassa julkisoikeutta, jossa avioliitto ja avoliitto samastetaan usein toisiinsa.

Sukupuolispesifi avioliittolaki on tässä katsannossa anomalia. Nykyisen parisuhde- ja perheoikeudellisen sääntelyn näkökulmasta olisi johdonmukaista ulottaa avioliiton vaikutukset samansisältöisinä kaikkiin kelpoisiin parisuhteisiin parisuhdekumppanin sukupuolesta riippumatta. Katsot, ettei tämä ole kuitenkaan mahdollista, koska erot heteropareja koskevan avioliittosääntelyn ja nais- ja miespareja koskevan normittamisen välillä perustuvat siihen, että ”miesten ja naisten välisessä pariutumisessa ja lisääntymisessä on erityispiirteitä”.

Kun tarkastellaan parisuhdelain 9 §:ään tehtyjä sulkuja, huomataan, että avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroavaisuudet koskevat yhteistä sukunimeä, vieraslapsiadoptiota, isyysolettaman soveltamista (ja parisuhteen virallistamisen määrämuotoa) sekä uskonnonvapauslain ja kotikuntalain säännöksiä, joihin perustuen tietyt oikeussuhteet todetaan äidin tai isän käsitteiden avulla. Viimeksi mainitut poikkeukset ovat esimerkki lainsäädännöstä, jonka voisi mainiosti kirjoittaa sukupuolineutraaliin muotoon. Esimerkiksi kotikuntalaki, jossa säädetään, että kotikunnattoman Suomen kansalaisen väestökirjanpitokunta määräytyy ensisijaisesti hänen äitinsä kotikunnan mukaan, ei mielestäni kärsisi, vaikka tiettyä sukupuolta painottavasta valintasäännöksestä siirryttäisiin muunlaiseen, sukupuolineutraaliin tapaan ratkaista kotikunnan määräytyminen. Premissiäsi seuraten voitaisiin kyseisen parisuhdelain rajaussäännöksen nyt todeta osoittavan, että miehen ja naisen välisessä lisääntymisessä on erityispiirteitä, koska tässä parisuhteessa on selvästi kaksi eri sukupuolta, joille yhteiskunta on varannut omat nimensä, ja näiden eri nimien käyttö yhteiskunnassa joudutaan ottamaan huomioon myös lainsäädännössä, ja siksi [sijoita epälooginen ajatushyppy tähän] nais- ja miesparit eivät saa mennä naimisiin.

Adoption osalta en näe heteroparin pariutumisessa ja lisääntymisessä eroa samaa sukupuolta oleviin pareihin, vaikka sen pitäisi vaihtoehto A:n mukaan olla määrittävä tekijä parisuhdelainsäädännön oikeusvaikutuksia jaettaessa. Samoin on asian laita sukunimilain soveltamista koskevan rajauksen kanssa varsinkin, kun nais- ja miesparit voivat saada saman sukunimen erillisellä hakemuksella. Isyyslain säännösten soveltumisen universaaleja hyötyjä olen puolestaan käsitellyt jo aiemmissa kirjoituksissani. Hedelmöityshoitolain näkökulmasta en näe hedelmättömän heteroparin ja samaa sukupuolta olevan parin välillä mitään eroa, mistä syystä parisuhdelakiin tehty rajaus isyysolettaman sulkeutumisesta pois hedelmöityshoitoja saavan naisparin kohdalla näyttäytyy epäloogisena ja heikosti perusteltuna. Automaattinen juridisen vanhemmuuden toteaminen suoraan virallisesti tunnustetun parisuhteen perusteella hyödyttäisi täysimääräisesti myös samaa sukupuolta olevaa paria, eikä olekaan perusteltua rajata isyysolettamaa ainoastaan heteroparien avioliittoon. Parisuhde- ja avioliittolain viimeiseksi eroavaisuudeksi jää vihkitoimituksessa käytetyn kaavan erilaisuus. Perusteletko toisistaan määrämuodoltaan poikkeavat vihkimismenettelytkin niillä erityispiirteillä, joita naisen ja miehen väliseen parisuhteeseen voidaan sinun mielestäsi liittää?

”Mutta tällöin on muodostettava uusi johdonmukainen vaihtoehto. Adressin ehdotus ei nähdäkseni ole johdonmukainen sen mielivaltaisen suppeuden vuoksi”

On suhteellisen härskiä ja älyllisesti epärehellistä konstruoida satunnainen peruste P ja todeta sitten, että koska peruste vaikuttaa olevan ristiriidassa Naimalakko-adressin vetoomustekstin kanssa, vika on selvästikin adressissa eikä suinkaan itse kehittelemässäsi kannassa, jonka perusteeksi ei täällä ole esitetty kuin haparoivia yrityksiä esimerkiksi avioesteiden syistä ja aviovarallisuusjärjestelmän kehittymisestä. Lainsäätäjän tahdon selvittämisen ja siihen tukeutumisen sijaan operoit jatkuvasti lisääntymisbiologian varassa ja tulet siten viesti toisensa jälkeen samastaneeksi avioliiton historiallisen perusteen nykyisen modernin avioliittolain johtoajatukseksi. Esimerkkiäsi seuraten voisin väittää, että avioliittolain tarkoituksena on sallia avioituminen vain sellaisille pareille, joista vain toisella osapuolella saattaa kasvaa parta, minkä vuoksi pitäisin sukupuolineutraalia avioliittolakia epäjohdonmukaisena, koska oman vaihtoehtoni mukaan se on mielivaltainen: jakeleehan se avioliiton oikeusvaikutuksia täysin asettamastani partakriteeristä välittämättä.

Perustuslakimme sisältää yhdenvertaisuusperiaatteen, joka puolestaan käsittää mielivallan kiellon ja vaatimuksen samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Tarkasteltaessa nykymuotoista perheoikeudellista sääntelyä voidaan todeta, että puolison sukupuolen mukaan määräytyvät erilliset parisuhdeinstituutiot sotivat yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan. Lainsäädäntö näkee samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteen samanvertaisena lähes kaikkialla muualla paitsi avioliittolaissa, eikä nykyisille eroavaisuuksille voida osoittaa hyväksyttävää perustetta. Avioliittoon oikeutetut heteroparit ja parisuhteensa rekisteröimään oikeutetut homoparit eivät suomalaisessa oikeusjärjestelmässä rinnastu lähisukulaisten muodostamiin pareihin. Kyse ei ole samanlaisista tapauksista, sillä lainsäädäntömme kieltää insestiset suhteet.

Puuttuisin myös niihin perusteisiin, joihin nojautuen tuomitset adressin ehdotuksen mielivaltaisen suppeaksi. Sinun mielestäsi ”johdonmukaista olisi kyseisellä adressilla ajaa laajempaa muutosta”. Itse konstruoimasi päättelyketju mennee siten, että parisuhdesääntelyn kelpoisena kohteena tulevat kyseeseen vain lisääntymisyksiköt, ja jos lisääntymiskriteeristä luovutaan, parisuhdelainsäädäntö tulisi ulottaa kaikenlaisiin suhteisiin, joista ei voi syntyä biologisia lapsia. Katsot, että sukupuolineutraali avioliittolaki olisi tarpeeksi laaja vasta kun se sallisi paitsi samaa sukupuolta olevien parisuhteiden virallistamisen myös lähisukulaisten avioliitot. Rajaus vaikuttaa mielivaltaisen suppealta. Jos tunnusmerkkinä käytetään ei-lisääntymisyksiköitä, mukaan olisi sisällytettävä lukuisa joukko kaikenlaisia ihmissuhteita alkaen parisuhteista, joiden toinen osapuoli ei vielä ole sukukypsä ja jatkuen kaikkiin mahdollisiin kuviteltavissa oleviin inhimillisiin ihmissuhteisiin ja saman tien ihmisen suhteisiin eläinkuntaan ja vaikkapa elottomiin esineisiin. Mikään näistä kombinaatioista ei sisällä lisääntymispotentiaalia.

”ii) Parisuhde sisältää vakiintuneesti seksuaalisen ulottuvuuden (yhdynnän).”

Huomaan, että askaroit edelleen pelkän yhdynnän käsitteen varassa. Sallinet, että puutun tähän ihan näin sivudiskurssinomaisesti, sillä en näe yhtäläisyysmerkkejä yhdynnän ja yleisemmin seksuaalisuuden toteuttamisen välillä. Parisuhde sisältää vakiintuneesti oletuksen siitä, että sen sisällä harjoitetaan seksuaalista kanssakäymistä, mutta tämän toiminnan ei tarvitse olla yhdyntäkeskeistä. Kaikenlaiset seksuaaliset teot lukeutuvat kahden ihmisen välisen intiimisuhteen käsitteen alaan. Voinet siten jatkossakin viitata siihen yleiseen seksuaaliseen ulottuvuuteen, joka vakiintuneesti liitetään parisuhteeseen.

Lainsäätäjä suhtautuu sallittuihin seksuaalitekoihin tiukemmin. Lähisukulaisten väliset sukupuolisuhteet nähdään vahingollisina ja siksi esimerkiksi sisarusten välinen vaginaali-, oraali- ja anaaliyhdyntä ja muut sukupuoliyhteyden muodot on kriminalisoitu. Rangaistusuhatta on kuitenkin jätetty rikoslaissa määritellyt muut seksuaaliset ja sukupuoliyhteyteen rinnastettavat teot. Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon, ja se voidaan suorittaa myös esineellä. Sukupuoliyhteys on terminä sukupuolineutraali, eli se kattaa sekä hetero- että homoseksuaalisen sukupuoliyhteyden muodot. Se on käsitteenä tarkempi kuin pelkkä yhdyntä ja sellaisenaan vastaa lainsäädännössä omaksuttua määritelmää.

”iii) Parisuhde nähdään "aitona tunnesuhteena", jonka perusta on kahden ihmisen luottamus- ja vuorovaikuttamissuhteessa.”

”Premissi (iii) lienee joidenkin yksittäisten ihmisten lohkaisu, joka yrittää viedä oikeuden ns. järkiliitoilta ja jota voidaan pitää aika "höpönä"”

Niin, sehän on poimittu vuoden 1987 avioliittolakia koskevista lainsäädäntöasiakirjoista. Relevantteihin oikeuslähteisiin tukeutumisen näkeminen yksittäisen ihmisen lohkaisuna on sinänsä johdonmukaista omassa argumentaatiossasi, joka omalta osaltaan ankkuroituu tanakasti perstuntumaan, fiiliksiin, mutuun ja makuseikkoihin. Alkuperäinen kappaleeni kuului seuraavasti: ”Avioliittolain viimeisimmän suuremman uudistuksen yhteydessä lainsäätäjä totesi, että avioliitolla korostetaan perheen perussuhteen, eli puolisoiden keskinäisen suhteen, merkitystä. Tuo suhde nähtiin jo tuolloin ’aitona tunnesuhteena’, jonka perusta on kahden ihmisen luottamus- ja vuorovaikuttamissuhteessa.” Virke liittyi yleisempään esitykseeni parisuhteen luonteesta ja siitä, millaisena parisuhde nähdään lainsäädännössä. Hallituksen esitykseen ja valiokuntien pöytäkirjoihin viittaamalla pyrin havainnollistamaan sitä, että parisuhde eroaa normienkin (eikä vain yleiskielen) tasolla muista merkityksellisistä ihmissuhteista, kuten ystävyydestä. Kirjoitat virheellisesti, että tunnesuhteeseen viittaamalla puolustaisin sukulaisparien rajaamista avioliitto-oikeuden ulkopuolelle. Kyse ei siis ole siitä, minkä vuoksi myös jäljempi huomautuksesi siitä, miten ”sukulaisparin parisuhde mitä todennäköisemmin on kuvatunlainen aito tunnesuhde” on vailla merkitystä.

Takertumisesi juuri tuohon kohtaan on tietenkin linjassa aikaisemman viritelmäsi kanssa, jossa jollain kummallisella tavalla käänsit puheen parisuhdekäsitteen vakiintuneesta sisällöstä siihen, miten avioliitto antaisi yhtälailla myös veljesparille mahdollisuuden elää ja toteuttaa seksuaalisuutta mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa. Kyse ei ollut tuolloin eikä ole nytkään niistä perusteista, joita voidaan esittää lähisukulaisten välisille avioliitoille, vaan tarkoitus on tarkastella parisuhdelainsäädännön sääntelykohdetta eli parisuhdetta. Lauseen kommentoinnin sijasta olisit voinut suunnata huomion esimerkiksi sitä seuranneeseen käsittelyyn avoliittolain parisuhde-edellytyksestä, josta totesin seuraavaa: ”Esitöiden mukaan parisuhteeseen liittyy tyypillisesti tunnepitoinen sitoutuminen parisuhdekumppaniin, minkä perusteella parisuhdekäsitteen ja sitä kautta lain soveltamisalan ulkopuolelle rajautuvat muun muassa sukulaisuuteen perustuvat yhteistaloudet. Nimenomaisena uloskirjoitettuna lähtökohtana on siten, että lain säännöksillä pyritään suojaamaan vain parisuhteeseen perustuvia suhteita, minkä vuoksi niitä ei sovelleta muun muassa sukulaisuuteen perustuvaan asumiseen yhdessä.”

”Implikaatio (iii)&(ii)=>(iv) on pätevä vain, jos siitä, että parisuhde sisältää vakiintuneesti jotain seuraa se, että sukulaisparin parisuhde sisältää sitä jotain.”

Ilmeisesti sinun on täysin mahdotonta ymmärtää, mitä yhteiskunnallisessa ja lainsäädännön käyttämässä kielessä tarkoitetaan esimerkiksi sanoilla ’olettaa’ ja ’sisältää vakiintuneesti’. Parisuhteen luonteeseen liitettyinä noilla sanoilla ilmaistaan termin yleinen merkityssisältö, joka ei ole riippuvainen yksittäisen suhteen sisällöstä. Parisuhde ei lakkaa rinnastumasta sukupuolisuhteeksi, vaikka voidaan kiistattomasti osoittaa, että on olemassa jokin avioliitossa, avoliitossa, rekisteröidyssä parisuhteessa tai ei-lakisääteisessä seurustelusuhteessa elävä pari, joka ei harjoita keskenään sukupuoliyhteyttä.

Se, että sukulaispari pidättäytyy sukupuoliyhteydestä, riittää rikoslain näkökulmasta: yhteiskunnallisessa kielenkäytössä esimerkiksi sisarusten ilmoitus heidän välisestään parisuhteesta osoittaa kuitenkin, että heidän välinen suhteensa on luonteeltaan tietynlainen eli tässä tapauksessa seksuaalisen ulottuvuuden mahdollisesti omaava seurustelusuhde. Yhteiskuntamme luokittelee tämänkaltaiset parisuhteet vahingollisiksi ja siten moitittaviksi. Moitittavuus kanavoidaan paitsi rikoslain pykälien myös avioesteiden kautta. Jos lähisukulaiset ilmoittavat halustaan avioitua, he ilmoittavat täten halustaan päästä viettämään aviollista yhteiselämää. Avioesteiden kautta tulee näkyväksi yhteiskunnassa vallitseva moraalinen näkemys siitä, keiden kesken aviollinen yhteiselämä on sopivaa, ja lähisukulaisten välinen suhde ei ole tällainen.

Jos sukulaisparin on tarkoitus ilmoittaa siitä, että heidän välillään vallitsee yhteisasumiseen ja keskinäiseen huolenpitoon perustuva ei-seksuaalinen suhde, ’parisuhde’ on virheellinen termi. Parisuhteella on vakiintunut merkityssisältö. Voit kokeilla argumenttisi menestymistä vaihtamalla ’parisuhteen’ tilalle ’sukupuolisuhteen’. Miltä kuulostaisi, jos väittäisit, että vaikka sukupuolisuhde sisältää vakiintuneesti seksuaalisen elementin, ei siitä seuraa, että sukulaisparin sukupuolisuhde sisältää seksuaalisen elementin?

#324: v ronski - sannavain: parisuhde tarkoittaa, mitä haluamme sen tarkoittavan

”Toisin kuin väität, minun ei tarvitse vakuuttaa lainsäätäjää siitä, että nuo käsitteet eivät vakiintuneesti sisällä vaan siitä, että niiden ei ole johdonmukaista sisältää - tässä on selvä ero. Ja näinhän asia on, jos seksuaaliseksi elementiksi lasketaan myös homoyhdyntä, josta ei lapsia voi syntyä.”

Niiden ei ole johdonmukaista sisältää? Johdonmukaista suhteessa mihin? Mikä on vertailukohta? Ei kai vaan se väsähtänyt biologinen perusteesi? Parisuhteeseen liitetään johdonmukaisesti jonkinlainen oletus suhteen seksuaalisesta ulottuvuudesta, eikä tuo ulottuvuus ole riippuvainen lisääntymisestä. Jos haluat operoida oman teoriasi puitteissa, koeta kirjoittaa se reippaasti auki. Oma käsittelyni nojautuu voimassa olevaan oikeuteen, jonka perusteella oletan, että myös vastauksesi perustuisi juuri tähän eikä omiin konstruktioihisi. Yritetään siis uudestaan: sinun tulee vakuuttaa lainsäätäjä siitä, että parisuhteen, aviollisen yhteiselämän, puolison ja muiden edellisessä viestissäni mainitsemien käsitteiden merkityssisältöön ei yhtäkkiä luetakaan seksuaalista elementtiä. Voit aloittaa esimerkiksi referoimalla oikeuskirjallisuutta, jossa todettaisiin esimerkkeihin nojautuen, että parisuhteella ei tarkoiteta intiimisuhdetta, vaan että parisuhteella voidaan viitata ongelmitta muun muassa siskon ja veljen väliseen suhteeseen. Tällöin voisin käydä kanssasi keskustelua faktoista, eikä niinkään omista kuvitelluista vaihtoehdoistasi parisuhdelainsäädännön sääntelykohteiksi ja perusteiksi.

”Vai miksi ja millä perusteella nuo mielestäsi pitäisi tai olisi hyvä rajata yhdyntää harrastaviin? En kertakaikkiaan ymmärrä logiikkaasi?”

Se ei ole minun logiikkaani, vaan lainsäätäjän, jonka julkituotuna tavoitteena on avioliitto-, avoliitto- ja parisuhdesääntelyä antamalla pyrkiä suojaamaan ainoastaan parisuhteeseen eli vakiintuneeseen sukupuolisuhteeseen perustuvia suhteita.

”Se, että yhteiskunta on vakiintuneesti liittänyt perinteiseen avioliittoon (hetero)seksuaalisen elementin, ei ole käypä perustelu sille, että laajennetussa avioliitossa pitäisi olla jokin seksuaalinen elementti.”

Parisuhdelainsäädännön sääntelykohde on parisuhde. Yhteiskunta liittää avioliittoon seksuaalisen elementin, koska avioliittolainsäädäntö kohdistaa oikeusvaikutuksensa parisuhteeseen eli kahden ihmisen väliseen intiimisuhteeseen, jolla puolestaan on vakiintunut merkitys yhteiskunnallisessa kielenkäytössä. Parisuhde eroaa muista ihmissuhteista juuri siihen totunnaisesti liitettävän seksuaalisen ulottuvuuden takia. Ehdotetun sukupuolineutraalin avioliittolain sääntelykohde on parisuhde. Laki rekisteröidystä parisuhteesta sisältää oikeusohjeet kahden samaa sukupuolta olevan henkilön parisuhteesta, ja myös tällä parisuhteella on sama vakiintunut parisuhteen merkityssisältö. Oikeusjärjestelmästämme on jo nyt tulkittavissa ja suoraan luettavissa tämä näkemys parisuhteesta, vaikka mitään sukupuolineutraalia avioliittolakia ei ole edes säädetty.

Parisuhde saa saman sisällön parisuhteen osapuolista riippumatta. Jos veli ja sisar ilmoittavat, että heidän välillään vallitsee parisuhde, yhteiskunta olettaa, että näiden ihmisten välillä harjoitetaan seksuaalista kanssakäymistä tai toteutetaan seksuaalisuutta jollakin muulla tavalla, sillä parisuhteella viitataan totunnaisesti kiintymykseen ja seksuaalisuuteen perustuvaan kahdenväliseen suhteeseen. Lähisukulaisten välisiin sukupuolisuhteisiin suhtaudutaan yhteiskunnassa lähtökohtaisesti kielteisesti. Aikuisenkin veljen ja sisaren välinen sukupuoliyhteys on kielletty. Tällaisen parisuhteen virallistaminen parisuhdelainsäädännön keinoin ei ole mahdollista, vaikka osapuolet sitoutuisivat olemaan harjoittamatta sukupuoliyhteyttä, sillä käsitteiden tasolla avioliitosta seuraa laillistettu seksuaalinen suhde.

Jos lähisukulaisuuden poissulkevia estepykäliä ei olisi, lainsäätäjä tosiasiallisesti kannustaisi kansalaisia insestiin, joka puolestaan tuomitaan jyrkästi. Sääntelyn systematisointi parisuhteen käsitteen avulla auttaa hahmottamaan kieltonormin taustalla vaikuttavaa logiikkaa. Lukemalla parisuhdelakeja voidaan todeta lainsäätäjän eksplisiittinen tahto siitä, että biologinen lähisukulaisuus aiheuttaa ehdottoman avioesteen. Miksi näin on? Tarkastelemalla avioliittolain esitöitä voidaan selvittää lainsäätäjän ratkaisun perusteita. Hallituksen esityksessä todetaan muun muassa, että erittäin voimakkaat eettiset perusteet puoltavat sitä, että avioliitto sisarusten ja puolisisarusten kesken sekä suoraan etenevässä ja takenevassa polvessa olevien sukulaisten kesken ehdottomasti ja ilman poikkeusta kielletään. Lisää johtoa avioesteen perusteista saadaan toisaalta lainsäädännöstä, nimittäin rikoslaista, joka käsittelee lähisukulaisten välistä sukupuoliyhteyttä koskevaa ongelmakenttää suhteellisen kattavasti.

”Edelleen käypä perustelu ei ole se, että viimeaikaisissa parisuhdelakiin ja avoliittosäännöksiin liittyvissä keskusteluissa joku on sanonut jotakin. Oletko tästä eri mieltä?”

...

Kuka siis tarkalleen ottaen saa sanoa jotain? Mitä saa sanoa? Sinulle mieleisiä kantoja?

Olen viitannut teemaan liittyvien asiakokonaisuuksien ympärillä käytyyn oikeudelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pyrkinyt siten kytkemään sukupuolineutraalia avioliittolakia koskevan tarkastelun osaksi laajempaa parisuhde- ja perheoikeudellista järjestelmää. Tältä pohjalta olen pyrkinyt tulkitsemaan sääntelyn tarkoitusta ja pohtinut sen mahdollista kehittämistä. Käsitykseni mukaan sukupuolineutraali avioliittolakikaan ei synny tyhjästä tai tyhjiöön. Oikeusjärjestyksen (tässä: parisuhdelainsäädännön) tulkinta edellyttää, että tulkintakannanotot voidaan perustella johdonmukaisella tavalla systematisoituun oikeusjärjestykseen viitaten. Minkälaisiin kantoihin teeman juridinen tarkastelu saadaan siten mielestäsi kiinnittää? Kun ”joku on sanonut jotain”, se ”jotain” on poimittu muun muassa erilaisista hallituksen esityksistä, kansanedustajien lakialoitteista, eduskunnan täysistuntojen ja valiokuntien pöytäkirjoista, ministeriöiden työryhmien muistioista ja muista relevanteissa lainvalmisteluasiakirjoista sekä oikeuskirjallisuudessa kehitetyistä systematisoinneista ja perustelluista kannanotoista. Olen naiivisti kuvitellut, että lainsäätäjän tahtoa ja kulloisenkin sääntelyn tarkoitusta ja yleisempää merkitystä voitaisiin lähteä selvittämään lainsäädäntöprosessissa esitetyistä näkemyksistä, mutta ilmeisesti ainoat vahvat tai ainakin sallitut oikeuslähteet ovat sinun mielestäsi perstuntuma, fiilikset, mutu ja makuseikat.

”Voisihan yhtälailla sanoa, että avioliittoja koskeva sääntely rakentuu avioliitoille, joilla puolestaan on vakiintunut merkityssisältö.”

Ymmärtänet, mikä ero on lauseilla ”avioliittoja koskeva sääntely rakentuu parisuhteille” ja ”avioliittoja koskeva sääntely rakentuu avioliitoille”.

”Ehdotettu sukupuolineutraali avioliittolaki on tarjoamassa keinotekoista parisuhteen käsitettä lain säädännön pohjaksi nähdäkseni ilman hyväksyttäviä perusteluita - -”

”riittää, että kuvattu ihmisryhmä voi rekisteröidä suhteensa ’parisuhteena’, siis että ei oteta käyttöön sitä ’parisuhteen’ suppeaa määritelmää, johon olet jostakin syystä halunnut rajautua ja näin sen ulkopuolelle jääviä syrjiä.”

Ahaa, eli tunnistat kuitenkin parisuhteen käsitteen ja sillä on sinulle jokin tietty merkityssisältö. Miten siis määrittelet parisuhteen? Kysyin tätä jo aikaisemmin, muttet yllättäen vastannut. Mitä tarkoittaa suppea määritelmä? Entä parisuhde laajasti ymmärrettynä? Kun otetaan huomioon, että kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen välinen parisuhde on parisuhdekäsitteenä mielestäsi keinotekoinen, voidaan ehkä alustavasti päätellä, että pidät hyväksyttävänä parisuhteen määritelmänä vain sellaista, johon liitetään jonkinlainen lisääntymisbiologiaa painottava lisäedellytys. Jos biologisesta perusteesta ponnistavan argumentointisi tavoitteena on järjestää ihmisten väliset suhteet yhteiskunnassa lisääntymisbiologiaan perustuen, niin eikö perimmäisenä tarkoituksenasi silloin ole määritellä seksuaalisuus ensisijaisesti lisääntymisseksuaalisuudeksi á la Texas?

Viimeistään parisuhdelain säätämisen myötä Suomen lainsäädäntö ei enää katso, että parisuhteeksi määrittyäkseen kahden ihmisen välisen intiimisuhteen olisi oltava 1) heteroseksuaalinen saati 2) biologisia jälkeläisiä potentiaalisesti tuottava. Parisuhdesääntelyä luonnehtii nykyään käsitys sukupuolineutraalista parisuhteesta. Avoparin eli avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän parin voi avoliittolain säätämisen myötä muodostaa niin samaa kuin eri sukupuolta olevat avopuolisot. Laki näkee sekä samaa että eri sukupuolta olevien parien parisuhteet siten samanarvoisina. Homoseksuaalinen suuntautuneisuus nähdään heteroseksuaalisuuteen nähden tasavertaisena tapana toteuttaa seksuaalisuuttaan. Myös avioliittoa ja rekisteröityä parisuhdetta koskevat pitkälti yhteneväiset oikeusohjeet.

”- - minkä syrjivät seuraukset ovat välittömästi nähtävissä: esim. siskosparilta kiellettäisiin oikeus adoptioon mutta miesserkuksilta ei (koska miesserkusten yhdyntä on hyväksyttyä mutta siskosten ei).”

Yhdyntöjen ja sisarusparien lainsäädännöllisen aseman ympärillä pyörivän pseudonärkästyksesi seuraaminen jaksaa elähdyttää päivästä toiseen. Ihmettelen kuitenkin esimerkkiäsi serkuksista. Serkusten välinen sukulaisuussuhde ei nytkään muodosta avioliiton tai parisuhteen rekisteröinnin estettä. Serkkuus ei ole lähisukulaisuutta juridisessa mielessä. Kanta näkyy myös perintökaaressa, jossa lakimääräisen perillispiirin raja asetetaan serkusten kohdalle siten, että serkut eivät peri. Esimerkkisi voisi asiasisällön muuttumatta siten mainiosti kirjoittaa seuraavanlaisesti: ”esim. siskosparilta kiellettäisiin oikeus adoptioon mutta toisilleen sukua olemattomalta heteroparilta ei (koska sukupuoliyhteys heterokumppaneiden kesken on hyväksyttyä mutta siskosten ei)”.

”Jos sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat operoivatkin - sinun sanoin - nykymuotoisen parisuhdesääntelyn antamassa viitekehyksessä - -”

Niin, minun sanoin. Valitettavaa, että luottamuksesi on tuolla tolalla. Ei varmaan auta muuta kuin uskoa minua, vaikka kaikkien havaittavissa oleva tosiasiahan on se, että punaviherstalinistit pyrkivät piiloagendansa mukaisesti sallimaan aivan kaikenlaisten suhteiden virallistamisen. Uskokaa pois, sukupuolineutraalia avioliittolakia ajavat henkilöt kannattavat oikeasti pedofiliaa, polygamiaa ja ruumiisiin sekaantumista, ja on vain ajan kysymys, milloin vihreät alkavat vaatia vauvojen raiskaamissuhteita kelpoisiksi parisuhteiksi. Vauvojen raiskaamisen kieltäminen olisi epätasa-arvoista ja sotisi liberaalia moraalia vastaan. Kyllä, kannattaa olla alati valppaana: tiedä mitä ne sukupuolineutraalin avioliiton oikeasti kannattavat.

”- - he tekevät sen nähdäkseni ilman hyväksyttäviä perusteita ja vastoin niitä periaatteita, jotka ovat kuitenkin auki kirjoittaneet (yhdenvertaisuus, tasa-arvo, liberaali moraali yms.), siis epäjohdonmukaisesti ja jopa älyllisesti epärehellisesti.

Avioitumisen myös nais- ja miespareille mahdollistava avioliittolaki on linjassa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon vaateiden kanssa ja vie loppuun sen johdonmukaisen linjan, jota samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteiden sääntelyssä on parisuhdelain säätämisen jälkeen harjoitettu.
Sukupuolineutraalin avioliittolain säätäminen ei vaikuttaisi avioesteluetteloon. Avioliittoon aikovien läheinen sukulaisuussuhde pysyisi ehdottomana avioesteenä aivan kuten se on pysynyt jo vuosisatoja.

Puhuessasi yhdenvertaisuudesta ja syyttäessäsi minua myöhemmin tekstissäsi syrjiväksi sivuutat sujuvasti kaikki ne perusteet, jotka olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, miksi lainsäädäntö, yhteiskunta tai minä itse en näe muun muassa perusoikeusjärjestelmän kannalta ongelmallisena sitä, että lähisukulaiset eivät voi avioitua keskenään. Rutiininomainen kommenttieni sivuuttaminen ja saman virren toistaminen ovat mielestäni varsin huonoa argumentointia. Lainaan siis jälleen kerran lyhyesti jo aiemmin kirjoittamaani, vaikken uskokaan, että ottaisit tästäkään onkeesi; todennäköisesti syytät minua taas seuraavassa viestissäsi siitä, että syrjin sisaruspareja täysin ilman hyväksyttäviä perusteita ja yleisesti hyväksyttyjä periaatteita:

”perustuslain 10 §:n mukaan jokaisen yksityiselämä on turvattu. Yksityiselämän piiriin katsotaan kuuluvaksi paitsi perhe-elämä myös muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin sekä oikeus päättää sukupuolisesta käyttäytymisestään.”

”Yleisen syrjintäkiellon mukaan ihmisiä ei saa asettaa eri asemaan muun muassa henkilöön liittyvän syyn perusteella ilman hyväksyttävää perustetta. Tällaisia kiellettyjä syitä ovat esimerkiksi sosiaalinen status, siviilisääty, seksuaalinen suuntautuminen tai vaikkapa ammattiyhdistystoiminta. Jos rajoituksille ei voida osoittaa rationaalista perustetta – yleensä jotain yhteiskunnallista intressiä – oikeutta ei voida rajoittaa. Väitteesi, jonka mukaan pidät viime kädessä makuasiana sitä, mille ryhmille annetaan mitäkin oikeuksia, on ainakin perusoikeusjärjestelmässä virheellinen.  Insestisten parisuhteiden virallistamista vastaan puhuvia perusteita on käsitelty edellä ja niiden painokkuutta voi verrata perustuslakivaliokunnan muotoilemiin perusoikeuksien yleisiin rajoitusperusteisiin, so. kriteereihin, joiden vallitessa esimerkiksi lähisukulaisten oikeutta solmia keskenään avioliitto voidaan rajoittaa.”

Perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaan jokaisella on esimerkiksi oikeus päättää sukupuolisesta käyttäytymisestään. Tähän perusoikeuteen on puututtu rikoslain kriminalisoinnilla, joka kieltää sukupuoliyhteyden lähisukulaisten kesken. Samoin kansainvälisissä sopimuksissa turvattua oikeutta solmia avioliitto ja perustaa perhe on lähisukulaisten osalta rajoitettu parisuhdelainsäädännössä. Yhteiskunta voi tiettyjen hyväksyttävien kriteerien täyttyessä rajoittaa yksityiselämän suojaa. Euroopan ihmisoikeussopimus sisältää kattavan listan tällaisista perusteista. Insestisten suhteiden kiellon kohdalla sovellettaviksi voivat tulla esimerkiksi yleisen turvallisuuden suojaaminen, epäjärjestyksen ja rikollisuuden estäminen, terveyden ja moraalin suojaaminen ja muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaaminen.

Edellinen oli lyhyt diskurssi perus- ja ihmisoikeuksiin. Erityisiä täsmällisesti argumentoituja perusteita lähisukulaisten välisen sukupuoliyhteyden kieltämiselle ja lähisukulaisuuden muodostamalle avioesteelle on aiemmissa kirjoituksissa esitetty sivukaupalla ja oletankin, että kommentoit ensi hätään vaikka niitä. Kirjoitan sen jälkeen mielelläni lisää.

”iv) Sukulaisparin parisuhde nähdään haitallisena.”

”Jos kohdalle (iv) oli vielä jokin muu mielestäsi hyväksyttävä peruste premissien (ii) ja (iii) lisäksi, niin kerrothan pois.”

Kuten huomaat, olen kertonut ja kerron tässäkin viestissä. Mielenkiintoisempaa olisi kuitenkin kuulla oma kantasi sukulaisparien parisuhteen luonteesta. Millaisena näet tällaisen suhteen? Voidaanko siihen kohdistaa jonkinlaisia rajoituksia? Millä perusteella rajoitukset tehdään? Ymmärrettävästi vaikenit aiheesta sen jälkeen, kun vaihtoehtosi A tuekseen tarvitsema biologiaan nojautuva avioestekonstruktio suli pois. Minkä näet lähisukulaisia koskevien avioesteiden tarkoituksena? Kuten edellisestä viestistäni voi lukea, syyt laajennetun insestitabun ylläpitoon eivät nykyisellään palaudu lisääntymisbiologiaan. Miten tämä seikka vaikuttaa näkemykseesi avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen luonteesta, niihin kirjatuista avioesteistä ja tiettyjen avioesteiden ja rikoslain säännösten välillä olevasta selvästä yhteydestä? Mitä biologisen perusteen puuttuminen avioesteluettelon taustalta tarkoittaa vaihtoehto A:n kannalta?

”en näe perustetta sille, miksi kyseessä ei muka olisi parisuhdelainsäädännön keinoin toteuttava järjestely - riittää, että kuvattu ihmisryhmä voi rekisteröidä suhteensa ’parisuhteena’, siis että ei oteta käyttöön sitä ’parisuhteen’ suppeaa määritelmää, johon olet jostakin syystä halunnut rajautua ja näin sen ulkopuolelle jääviä syrjiä.”

Näkisin, että ainoa suppea parisuhdekäsitys tässä keskustelussa on oma näkemyksesi, jossa parisuhde rajoittuu lähinnä potentiaalisten biologisten jälkeläisten tuottamiseen tarkoitetuksi lisääntymissuhteeksi. Huomautan myös, että minä en suinkaan ole vastuussa parisuhdekäsitteen mielestäsi suppeasta määritelmästä, vaan ympäröivä yhteiskuntamme. Parisuhteella tarkoitetaan sanakirjamääritelmän mukaan kiintymykseen ja seksuaalisuuteen perustuvaa kahdenvälistä suhdetta. Olet ilmeisesti ainoa ihminen, jolle on luontevaa puhua esimerkiksi päiväkoti-ikäisen lapsen ja aikuisen välisestä parisuhteesta, koska sinun mielestäsi parisuhteen käsitteseen ei liity mitään seksuaalista elementtiä.

Ideaalitilanteessasi lainsäätäjä ilmeisesti ohjaisi parisuhdelainsäädännöllä aivan kaikenlaisia ihmisten välisiä suhteita, eikä vain ”suppeasti” intiimisuhteeksi määriteltyjä parisuhteita, kuten nykyään on asian laita. Avioliitto- ja parisuhdelain sääntelykohteiksi tulisivat esimerkiksi kimppa-asunnossa elävän veljen ja siskon suhde, kommuuni- tai muuta kollektiivista asumista harjoittavien opiskelutovereitten väliset suhteet, iäkkään sukulaisen ja tämän omaishoitajan välinen suhde, ystävysten suhde  ja alivuokranantajan ja alivuokralaisen välinen suhde. On kiehtovaa, miten eri lailla hahmotat parisuhteen, avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen sisällön, kun useimmat ihmiset kykenevät kuitenkin erottamaan parisuhteen muista merkityksellisistä ihmissuhteista; onhan parisuhdekäsitteen sisältö jokseenkin kulttuurinen itsestäänselvyys.

”Vaikka parisuhde yleiskielessä saattaa joidenkin mielissä sisältää seksuaalisen ulottuvuuden, ei siitä seuraa, että niin rajattu parisuhteen käsite olisi hyväksyttävä tai sopiva lainsäädännöllisesti: ajateltu avioliittolaki säätelee asioista, joissa sukupuoliyhdyntä ei ole millään muotoa määrittelevä tekijä (ei faktuaalisesti eikä loogisesti). Siksi premissi (ii) on perusteeton.”

Faktuaalisesti kyse on parisuhteiden sääntelystä. Kulttuurissamme omaksuttu parisuhde synonyyminä intiimisuhteelle on omaksuttu myös lainsäädännössämme. ”Ajateltu” eli sukupuolineutraali avioliittolaki sääntelee edelleen parisuhteita. Sääntelykohde ei muutu koskemaan esimerkiksi vanhemman suhdetta lapseensa, koiranomistajan suhdetta lemmikkiinsä tai samassa huoneistossa asuvien opiskelijakaverusten suhdetta, vaan pysyy parisuhteena. Jos katsot, että parisuhteisiin perustuva parisuhdelainsäädäntö ei ole hyväksyttävissä lainsäädännöllisesti, ehdotan, että pyrit vaikkapa ajamaan yhteiskunnassa läpi ajattelumallin, jossa keiden tahansa ihmisten välillä voi vallita parisuhteeksi kutsuttava ihmissuhde.

Parisuhdekriteerin uudelleenmäärittely saattaa osoittautua haastavaksi kun muistetaan, että lainsäätäjä olisi halutessaan voinut huomioida myös sukulaisten väliset parisuhteet uudessa avoliittolaissa. Lain rakenne ja sen oikeusvaikutukset vihjaavat siihen, että laki näkee avoliiton luonteeltaan korostetun varallisuusoikeudellisesta näkökulmasta. Silti se kategorisesti sulkee lähisukulaiset soveltamisalansa ulkopuolelle.

”erimielisyyttemme keskittyy siihen kysymykseen, onko parisuhdelakien kohteeksi perustelua ottaa vain parit, jotka tyypillisesti harjoittavat keskinäistä yhdyntää yhteisasumisen ja elämänkumppanuuden lisäksi, ja siten rajata ulkopuolelle parit, jotka "ainoastaan" asuvat yhdessä ja ovat elämänkumppanuksia.”

Kuten edellisessä viestissäni kannustin, olet täysin vapaa konstruoimaan uusia sääntelykohteita ja ajamaan niiden hyväksymistä demokraattisen yhteiskuntamme tarjoamien poliittisten vaikutuskanavien kautta. Tällä hetkellä parisuhdelainsäädäntö koskee nimensä mukaisesti parisuhteita, eli enemmän tai vähemmän vakiintuneita ihmissuhteita, joissa parisuhteen osapuolet elävät ja toteuttavat seksuaalisuuttaan. Jos todellakin tunnet palavaa myötätuntoa esimerkiksi harmaantuvia siskoksia kohtaan, jotka haluaisivat järjestää varallisuussuhteensa sosiaalisten riskien varalta, ja fanaattisessa hurmiossa vaadit, että sääntelyinstrumentiksi on pakko valita juuri sukupuolineutraali avioliittolaki, niin kukaan ei varmasti pidättele sinua ja tulevaa kansanliikettäsi.

Järkevämpää olisi tietenkin suorittaa esimerkiksi pikainen oikeusvertailu skandinaavisten oikeusjärjestelmien kesken ja pyrkiä toteuttamaan vaikkapa yhteisasumiseen perustuva norjalainen suoja- ja elatusjärjestelmä, jossa soveltamiskohteeksi kävisivät kaikenlaiset yhteisasumisen muodot parisuhteesta, sukulaisuudesta ja muista asiantiloista riippumatta. Tietynsisältöistä minimisuojaa myös virallistetun parisuhdemuodon ulkopuolella oleville henkilöille kaavailtiin Suomessakin esimerkiksi jo vuonna 1983, jolloin eduskunnassa laadittiin toivomusaloite avioliittolain kumoamisesta ja sen korvaamisesta uudella lailla yhteiselämästä ja yhteisvastuusta. En ole tutustunut aloitteeseen sen tarkemmin. 1990-luvulla toimineen perhetoimikunnan perhemietinnön pohjalta käytiin peräänkuuluttamaasi keskustelua siitä, tulisiko jonkinlainen rekisteröitymisen mahdollisuus antaa myös sellaisille henkilöille, joiden välillä ei ole keskinäistä seksuaalisuhdetta. Tällaisiksi rekisteröitymisen kohteiksi ehdotettiin muun muassa ystäviä, sisaruksia ja muita sukulaisia.

Oikeuskirjallisuudessa on tältä osin huomautettu, että parisuhdekriteeristä luopuminen merkitsisi avioliittolainsäädännön korvaamista ruokakuntalainsäädännöllä. Tämänkaltaiseen sääntelyyn on toistaiseksi suhtauduttu pidättyvästi, sillä perheoikeudellinen mallimme on lähtöisin juuri perheen ja kahden aikuisen välisen parisuhteen sääntelystä. Avioliitto- ja parisuhdelain ulottaminen koskemaan myös ei-aviollista yhteiselämää viettävien henkilöiden suhdetta ylittäisi sen luontevan kehikon ja rajat, joihin sääntelyratkaisut nykyisellään perustuvat. Uudemmassa perheoikeudellisessa tutkimuksessa minimiturvan rajaa ja samalla avoliiton ja avioliiton välistä suhdetta on pyritty lähestymään niin sanotun jääkaappiteorian avulla, mutta sääntelymalli ei ole sanottavassa määrin saanut tuulta purjeisiinsa. Laissa sääntelemättömässä parisuhteessa elävien ihmisten omistus- ja velkasuhteet ratkotaan nykyään yleisten siviilioikeudellisten periaatteiden pohjalta ja viime kädessä yleisessä tuomioistuimessa.

”Olen nähnyt lähinnä perusteluita, jotka viittaavat perinteisen avioliiton luonteeseen (mikä ei tietenkään ole kelpoista argumentointia) sekä perusteluita, jotka vetoavat siihen, että joku on sanonut jotain viimeaikaisia parisuhdesäädöstulokkaita laadittaessa (ja että siksi 'yhteiskunta olisi sitä mieltä', mikä ei ole kelpoista argumentointia).”

Minä en puolestani ole nähnyt perusteellisesti kommentoituja sitaatteja lukuisista perustelukappaleistani, joissa käyn esimerkinomaisesti läpi paitsi yhteiskunnassa myös lainsäädännössä omaksuttua näkemystä parisuhdelainsäädännön kohteesta ja tuon kohteen luonteesta. Koska et erittele kritiikkiäsi, en tiedä, mihin kohtiin milläkin moitteellasi viittaat. Huomionarvoista on, että et esitä vastaperusteluita tai kommentoi suoria kysymyksiäni, vaan tyydyt vain olemaan asiasta eri mieltä. Oletan, että esittäisit selvät perusteet sille, miksi vastustat nais- ja miesparien avioitumista ja toisaalta olet valmis kannattamaan lähisukulaisten välisiä avioliittoja.

#327: sannavain - Re: sannavain: parisuhde tarkoittaa, mitä haluamme sen tarkoittavan

Emme ole päässeet yksimielisyyteen itse asiassa. Näen kuitenkin mahdollisena, että voimme päästä yksimielisyyteen tähän tilanteeseen johtaneista syistä. Nähdäkseni selitys on se, että meillä on eri kriteerit hyvälle argumentoinnille. Jatkan keskustelua tästä näkokulmasta.

Väitän, että argumentointisi on mieleiset rusinat pullasta -argumentointia. Esimerkkinä tästä on se, kuinka viittaat "lainsäätäjän tahtoon" ja "vakiintuneisiin käsitteisiin", milloin ne sattuvat sopimaan yhteen ajamasi asian kanssa, kuten tietyllä tavoin rajattuun parisuhteen käsitteeseen ja jopa näkemykseen, että sellaisiin ja vain sellaisiin parisuhteisiin pitäisi kohdistaa lainsäädäntöä; helposti tunnistettavia oireita ovat mm. ilmaisusi "Parisuhdesääntelyä luonnehtii nykyään käsitys..." ja "Laki näkee..." En kertakaikkiaan pidä tätä kelpoisena argumentointina, koska kuitenkin olet sitä mieltä, että monilta tai ainakin joiltakin osin lainsäätäjän tahto on ollut perusteeton, esimerkkeinä avioliittolaki ja laki parisuhteen rekisteröinnistä.

Mielestäni oikein olisi käyttää "lainsäätäjän tahtoa" ainoastaan neuvonantajana mietittäessä, millä säädöksiä voidaan oikeasti hyväksyttävästi ja linjakkaasti perustella, ei sinun tavoin auktoriteettina. Näin ollen joudun ohittamaan kaikki mieleiset rusinat pullasta -argumenttisi, joita on valitettavasti aika paljon.

Toinen keskeinen ero löytyy suhtautumisesta yhdenvertaisuusperiaatteeseen. Minä näen kaksi loogista vaihtoehtoa:

YA: On hyväksyttävää, että laki kirjoitetaan erikseen ja erottelevaa nimentää käyttäen erilaisille ihmissuhdetyypeille.

YB: Kaikkia ihmissuhdetyyppejä on säädeltävä yhtäläisesti ilman erottelevaa nimentää, milloin muuhun ei ole painavia hyväksyttäviä perusteita.

Jos valitsemme YA:n, niin heteronormiavioliiton erilliselle nimeämiselle ja säätelylle on vaikea löytää vasta-argumentteja. Jos valitsemme YB:n, niin joudumme miettimään mm., onko meillä hyväksyttävää perustetta säätää siskosten ihmisuhteesta eri tavoin kuin (seksiä keskenään harrastavien) etäisempää sukua olevien naisten ihmisuhteesta. Et ole nähdäkseni perustetta esittänyt; viittaminen "lainsäätäjän tahtoon" ei tietenkään ole kelvollinen peruste, koska juuri sellaista tahtoa pitäisi perustella; myöskään insestin kieltäminen ei ole peruste, koska sukupuoliyhteyden sallimisesta ei nyt ole kyse; edelleen rajaaminen/kohdentaminen "parisuhteeseen" eli seksisuhteeseen ei ole peruste, koska se on itse juurikin se asia, joka pitäisi hyväksyttävästi perustella.

Onko sinulla siis mielessä jokin kolmas periaate YC vai onko sinulla mielessä joitakin YB:n mukaisia hyväksyttävä perusteita, jotka ovat jääneet epähuomiossa vielä sanomatta tässä keskustelussa?


Tämän alustuksen jälkeen ja se mielessä siirryn kommentoimaan joitakin ajatuksiasi ja kysymyksiäsi.

"En näe, että suomalaistenkaan parisuhteiden karsinointi termien tasolla toisi minkäänlaista lisäarvoa miesten ja naisten väliselle avioliitolle. En myöskään hahmota, millä tavalla samojen oikeuksien ulottaminen myös nais- ja miespareille esimerkiksi vähentäisi niiden arvoa heteroavioliitossa.

YA-periaatteen näkökulmasta karsinoinnilla on suuri potentiaalinen hyöty. Se rikastaa käsitteistön ja näin mahdollistaa eriävän lainsäädännön aina sen mukaan, mitä erityispiirteitä kyseiseen ihmissuhteeseen liittyy. Esim. miehen ja naisen väliseen seksisuhteeseen liittyy tyypillisesti mahdollisuus tuottaa yhteinen biologinen jälkeläinen. Se, vähentääkö jonkin oikeuden antaminen toisillekin sen arvoa ensimmäisille, ei ole kovin relevantti kysymys - en ainakaan itse näe tällaista arvottelua painavana argumenttina suuntaan tai toiseen; kysymys on kiinnostava lähinnä teoreettisesti ja siksi ohitan sen tarkemman analysoinnin tässä yhteydessä. Vrt. miten adoptio-oikeuden antaminen siskosparille vähentäisi sen arvoa normiheteroaviopareille tai homoseksuaaliparille.


"Perusteletko toisistaan määrämuodoltaan poikkeavat vihkimismenettelytkin niillä erityispiirteillä, joita naisen ja miehen väliseen parisuhteeseen voidaan sinun mielestäsi liittää?"

Tämä on hyvä kysymys, koska vastaukseni siihen vihdoin avannee sinulle, miten asian näen. Kyllä voidaan perustella siinä mielessä, että ideana on nimenomaan erotella kaksi käsitettä toisistaan. Ero vihkikaavassa tukee erottelutavoitetta ja tekee sen hyvällä tavalla eli harmittomin elein, joista ei seuraa mitään todellisia ei-toivottuja sivuvaikutuksia varsinaisiin oikeuksiin tai velvollisuuksiin.


"Lainsäädäntö näkee samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteen samanvertaisena lähes kaikkialla muualla paitsi avioliittolaissa, eikä nykyisille eroavaisuuksille voida osoittaa hyväksyttävää perustetta.
Avioliittoon oikeutetut heteroparit ja parisuhteensa rekisteröimään oikeutetut homoparit eivät suomalaisessa oikeusjärjestelmässä rinnastu lähisukulaisten muodostamiin pareihin. Kyse ei ole samanlaisista tapauksista, sillä lainsäädäntömme kieltää insestiset suhteet."

YA:n näkökulmasta hyväksyttäväksi perusteeksi riittää lisääntymispotentiaali ja ehkä jopa traditiot. Jos operoimme periaatteen YB mukaisesti, niin silloin todellakin voi olla niin, että erottelulle ei ole hyväksyttäviä perusteita. Olet kuitenkin väärässä jatkaessasi, että tällöin sukulaisparien syrjimiselle kuitenkin olisi hyväksyttävät perusteet: insestikielto ei ole kelvollinen peruste, koska emme voi tässä rajoittaa tarkastelua seksisuhteisiin (eli sinun "parisuhteisiin").


"Jos lähisukulaiset ilmoittavat halustaan avioitua, he ilmoittavat täten halustaan päästä viettämään aviollista yhteiselämää. Avioesteiden kautta tulee näkyväksi yhteiskunnassa vallitseva moraalinen näkemys siitä, keiden kesken aviollinen yhteiselämä on sopivaa, ja lähisukulaisten välinen suhde ei ole tällainen."

Tyypillistä virheellistä argumentointia sinulta. Jos trad. avioliiton edellytyksenä onkin heteroseksisuhde, et voi ilman loogista virhettä käyttää tätä argumenttina sen puolesta, että uudistettu avioliitto pitäisi kieltää sukulaispareilta insestin vuoksi: koska uudistettu avioliitto heittää pois heteroseksisuhde-edellytyksen, se ei enää jää käytettäväksi. Korostan, että ei kannata yrittää ottaa "lainsäätäjän tahtoa" auktoriteetiksi, varsinkaan sitä tahtoa, jonka mukaista lakia itse esität muutettavaksi!


"Jos sukulaisparin on tarkoitus ilmoittaa siitä, että heidän välillään vallitsee yhteisasumiseen ja keskinäiseen huolenpitoon perustuva ei-seksuaalinen suhde, ’parisuhde’ on virheellinen termi. Parisuhteella on vakiintunut merkityssisältö. Voit kokeilla argumenttisi menestymistä vaihtamalla ’parisuhteen’ tilalle ’sukupuolisuhteen’. Miltä kuulostaisi, jos väittäisit, että vaikka sukupuolisuhde sisältää vakiintuneesti seksuaalisen elementin, ei siitä seuraa, että sukulaisparin sukupuolisuhde sisältää seksuaalisen elementin?"

Parisuhde ei ole muuta kuin merkkijono, jonka voimme kollektiivisesti asettaa tarkoittamaan sitä, mitä haluamme. Tällainen sanan kautta argumentointi on köykäistä sanamagiaa vailla oikeaa sisältöä, sumuverho siis. Mielummin "parisuhteen" tilalle "seksisuhteen" kuin "sukupuolisuhteen", sillä sukupuolisuhde muistuttaa turhaan kahdesta eri sukupuolesta ja rajaa siten helposti ajatuksen heterosuhteeseen, kun taas seksi (vaikka samaa tarkoittaakin) totunnaisemmin liitetään seksuaalisen toteuttamiseen (yksin, esineen, eläimen kanssa, ryhmässä, miten tahansa).
Tietenkin sukulaisparin "seksisuhde" sisältää seksuaalisen elementin. Mutta pointtihan onkin se, että miksi ihmeessä haluaisimme kohdistaa lainsäädännön kaikkiin seksisuhteisiin ja vain niihin.


"Parisuhteeseen liitetään johdonmukaisesti jonkinlainen oletus suhteen seksuaalisesta ulottuvuudesta, eikä tuo ulottuvuus ole riippuvainen lisääntymisestä. Jos haluat operoida oman teoriasi puitteissa, koeta kirjoittaa se reippaasti auki. Oma käsittelyni nojautuu voimassa olevaan oikeuteen, jonka perusteella oletan, että myös vastauksesi perustuisi juuri tähän eikä omiin konstruktioihisi."

Jos parisuhdetta halutaan jatkossakin käyttää synonyyminä (jatkuvaluonteiselle) seksisuhteelle, niin sitten tehdään niin. Tällöin lainsäädännössä on vältettävä sanan "parisuhde" käyttöä ellei juuri noin rajatun käsitteen käyttö ole hyväksyttävästi perusteltua. En ymmärrä, mitä tarkoitat teoriani auki kirjoittamisella. Vaikka toisin väität, käsittelysi ei nojaudu voimassa olevaan oikeuteen, koska voimassa oleva oikeus nimenomaan erottelee heteroparit homopareista, mikä tarkoittaa juurikin sitä, että "parisuhde" ei ole määrittelevä yhteinen nimittäjä. Jos heteroparien ja homoparien erottelusta luovutaan (mutta seksittömät parit pois erotellaan) niin se olisi kannanotto sen puolesta, että nimenomaan ja vain seksisuhteita halutaan oikeuttaa/säädellä. Mutta tuota valintaa ei pidä tehdä, ennen kuin sille esitetään hyväksyttävä peruste.
Mielestäni käsittelyn ei tule nojautua voimassa olevaan puutteelliseen, ristiriitaiseen ja osin huonosti perusteltuun lakiin, vaan siihen, minkälainen hyvän lain tulisi olla.


"'Vai miksi ja millä perusteella nuo mielestäsi pitäisi tai olisi hyvä rajata yhdyntää harrastaviin? En kertakaikkiaan ymmärrä logiikkaasi?'

Se ei ole minun logiikkaani, vaan lainsäätäjän, jonka julkituotuna tavoitteena on avioliitto-, avoliitto- ja parisuhdesääntelyä antamalla pyrkiä suojaamaan ainoastaan parisuhteeseen eli vakiintuneeseen sukupuolisuhteeseen perustuvia suhteita."

Niinpä niin. Olet siis kanssani samaa mieltä siitä, että tuolle "lainsäätäjän tavoitteelle" ei ole esitetty hyväksyttäviä perusteita ja että se on vastoin periaatteitta YA ja YB ?

"Ahaa, eli tunnistat kuitenkin parisuhteen käsitteen ja sillä on sinulle jokin tietty merkityssisältö. Miten siis määrittelet parisuhteen? Kysyin tätä jo aikaisemmin, muttet yllättäen vastannut. Mitä tarkoittaa suppea määritelmä? Entä parisuhde laajasti ymmärrettynä?"

Esim. seuraavasti.
Suppea määritelmä: parisuhde on jatkuvaluonteinen seksisuhde.
Laaja määritelmä: parisuhde on jatkuvaluonteinen aikuissuhde.

"Jos biologisesta perusteesta ponnistavan argumentointisi tavoitteena on järjestää ihmisten väliset suhteet yhteiskunnassa lisääntymisbiologiaan perustuen, niin eikö perimmäisenä tarkoituksenasi silloin ole määritellä seksuaalisuus ensisijaisesti lisääntymisseksuaalisuudeksi á la Texas?"

Ei. Miksi olisi? Sehän tarkoittaa vain sitä, että mikä tahansa seksi sinällään ei ole ihmissuhteen säätelemisen peruste saati lähtökohta. Ihan kuin pään silittäminen tai varpaiden hierominen ei ole sinällään ihmissuhteen säätelemisen peruste saati lähtökohta. Seksuaalisuuden määritelmää ei tässä pelissä tarvita.


"Puhuessasi yhdenvertaisuudesta ja syyttäessäsi minua myöhemmin tekstissäsi syrjiväksi sivuutat sujuvasti kaikki ne perusteet, jotka olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, miksi lainsäädäntö, yhteiskunta tai minä itse en näe muun muassa perusoikeusjärjestelmän kannalta ongelmallisena sitä, että lähisukulaiset eivät voi avioitua keskenään. Rutiininomainen kommenttieni sivuuttaminen ja saman virren toistaminen ovat mielestäni varsin huonoa argumentointia. Lainaan siis jälleen kerran lyhyesti jo aiemmin kirjoittamaani, vaikken uskokaan, että ottaisit tästäkään onkeesi; todennäköisesti syytät minua taas seuraavassa viestissäsi siitä, että syrjin sisaruspareja täysin ilman hyväksyttäviä perusteita ja yleisesti hyväksyttyjä periaatteita:"

"Insestisten parisuhteiden virallistamista vastaan puhuvia perusteita on käsitelty edellä"

Tämä palautteesi on aiheetonta. Oletko argumentoinut seikkaperäisesti, että lainsäätäjän tahto on ollut (a) kieltää insestisuhteet ja (b) kohdistaa säätely vain seksisuhteisiin. Näistä kohtaan (a) on esitetty perusteluita, joiden hyväksyttävyyttä en pohdi tässä keskustelussa pidemmälle: annan siis keskustluteknisesti periksi tältä osin ja lähden siitä työhypoteesistä, että hyvät perustelut löytyvät. Näin ollen vasta-argumentointini kohdistuu vai n kohtaan (b), jolle en ole edelleenkään nähnyt hyväksyttäviä perusteita.


"Mielenkiintoisempaa olisi kuitenkin kuulla oma kantasi sukulaisparien parisuhteen luonteesta. Millaisena näet tällaisen suhteen? Voidaanko siihen kohdistaa jonkinlaisia rajoituksia? Millä perusteella rajoitukset tehdään? Ymmärrettävästi vaikenit aiheesta sen jälkeen, kun vaihtoehtosi A tuekseen tarvitsema biologiaan nojautuva avioestekonstruktio suli pois. Minkä näet lähisukulaisia koskevien avioesteiden tarkoituksena?"

Trad. avioliitto ei ulotu lähisukulaispareille, koska avioliiton idea lähtee lisääntymispotentiaalista. Lähisukulaispareilla ei ole nähty olevan lisääntymispotentiaalia, koska lähisukulaisten välinen seksi on pitkään ollut tabu useissa kulttuureissa. Tabu juontunee siitä, että lähisukulaisten välinen seksi on pikemminkin haitallista kuin hyödyllistä yhteisölle. Tähän puolestaan on syynä evoluutiobiologia: pienissä populaatioissa geneettisen diversiteetin säilyttämiseksi on ollut tarvetta luoda lajille (biologinen) järjestelmä, joka tyypillisesti ohjaa kiinnostumaan seksuaalisesti vain etäisempää sukua olevista. Myöhempi ylirationalisoitu suurempia populaatioita ja vain yhteen sukupolveen rajoittuvaa sukurutsaa koskeva tarkastelu on todennut biologiset riskit niin vähäisiksi, että niillä ei voida rationaalisesti estoa perustella. Tabu on kuitenkin koodattu meihin ja siksi näkyy kulttuurimme moraali-ilmastossa; haluamme kieltää insestin, vaikka ilman järkiperusteita jos ei muuten. Mutta, kuten sanottu, en näe tarvetta käydä insestikeskustelua tämän pidemmälle.

Sukulaisparit kuuluvat parisuhteen laajan määritelmän piiriin.  Parisuhteen luonteeseen kuuluu mm. kahden täysivaltaisen aikuisen jakama toive suhteen jatkuvuudesta. Tyypillisesti suhteeseen kuuluu välittämistä, huolenpitoa ja yhteisomistusta sekä mahdollisesti mutta ei ollenkaan välttämättä myös osapuolten omien lasten tai adoptiolasten yhteishuoltajuutta. En ymmärrä kysymystäsi siitä, mitä rajoituksia suhteeseen voidaan kohdistaa. Parisuhteen rekisteröintiä ei aivan heppoisesti voi rajoittaa - en keksi tähän hätään mitään relevantteja sukulaisuusspesifejä rajoitteita.


"Parisuhteella tarkoitetaan sanakirjamääritelmän mukaan kiintymykseen ja seksuaalisuuteen perustuvaa kahdenvälistä suhdetta. Olet ilmeisesti ainoa ihminen, jolle on luontevaa puhua esimerkiksi päiväkoti-ikäisen lapsen ja aikuisen välisestä parisuhteesta, koska sinun mielestäsi parisuhteen käsitteseen ei liity mitään seksuaalista elementtiä."

"onhan parisuhdekäsitteen sisältö jokseenkin kulttuurinen itsestäänselvyys."

En ole varsinaisesti sitä vastaan, jos parisuhdetta käytetään synonyyminä jatkuvaluonteiselle seksisuhteelle - tässä kysymys on vain sanasta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että näin määriteltyä käsitettä ei pidä ottaa lain säädännön perusteeksi, ellei voida antaa hyväksyttäviä perusteita sille seksiolettamalle; tähän mennessä en ole sellaisia perusteita nähnyt.


"Parisuhdekriteerin uudelleenmäärittely saattaa osoittautua haastavaksi kun muistetaan, että lainsäätäjä olisi halutessaan voinut huomioida myös sukulaisten väliset parisuhteet uudessa avoliittolaissa. Lain rakenne ja sen oikeusvaikutukset vihjaavat siihen, että laki näkee avoliiton luonteeltaan korostetun varallisuusoikeudellisesta näkökulmasta. Silti se kategorisesti sulkee lähisukulaiset soveltamisalansa ulkopuolelle."

Tietenkin lain uudistaminen on haastavaa. Lainsäätäjä ei ole toiminut loogisesti ja perustellusti vaan jopa ristiriitaisesti vastoin periaatteita YA tai YB. Tilanne on haastava, koska perusteita ei voi etsiä voimassa olevasta laista vaan joutuu ajattelemaan ihan itse. Ajatuskoe: Kuvittele, että sinä saat säätää käsiteltyjä asioita koskevan lain. Minkälainen siitä tulisi?


"Kuten edellisessä viestissäni kannustin, olet täysin vapaa konstruoimaan uusia sääntelykohteita ja ajamaan niiden hyväksymistä demokraattisen yhteiskuntamme tarjoamien poliittisten vaikutuskanavien kautta. Tällä hetkellä parisuhdelainsäädäntö koskee nimensä mukaisesti parisuhteita, eli enemmän tai vähemmän vakiintuneita ihmissuhteita, joissa parisuhteen osapuolet elävät ja toteuttavat seksuaalisuuttaan. Jos todellakin tunnet palavaa myötätuntoa esimerkiksi harmaantuvia siskoksia kohtaan, jotka haluaisivat järjestää varallisuussuhteensa sosiaalisten riskien varalta, ja fanaattisessa hurmiossa vaadit, että sääntelyinstrumentiksi on pakko valita juuri sukupuolineutraali avioliittolaki, niin kukaan ei varmasti pidättele sinua ja tulevaa kansanliikettäsi."

Pidän älyllisesti epärehellisenä sitä, että menet tuon parisuhdekäsitteen taakse valitsemalla voimassa olevasta laista ne viimeaikaiset kohdat ja valmistelumietinnöt, jotka sopivat omaan käsitykseesi. Ei ennen ollut lakia parisuhteen rekisteröinnistä, oli vain avioliittolaki. Mitä tulee avoliittoon, laki puhuu "avioliitonomaisesta suhteesta", ja on vain aivan tuoretta (ja muun lain kanssa ristiriidassa olevaa) keksintöä, että homosuhteetkin voitaisiin nähdä "avioliitonomaisina suhteina". (Tässä lainsäätäjällä on selvästikin tapahtunut virhe; onhan luontevinta että avioliitonomaisella suhteella tarkoitetaan sellaista suhdetta, joka voitaisiin virallistaa avioliitoksi.) Ei näihin pidä tietenkään jumittua, koska niille ei ole annettu hyväksyttäviä perusteita. Siksi parisuhteen käsitettä ei pidä enempää tuoda lakiin ja aiemmat esiintymätkin olisi johdonmukaista poistaa, edellä mainituin perustein.

Sen sijaan on aina ollut ja on edelleenkin tarvetta suojella sellaisiakin aikuisten välisiä kumppanuusliittoja, joista lisääntymispotentiaali puuttuu. Voimassa olevan lain mukainen avioliitto tarjoaa suojan vain osalle näistä, mitä voidaan hyvällä syyllä kritisoida. Lakia onkin perusteltua muuttaa, joko YA:n tai YB:n hengessä. Olisiko tämä se oima teoriani reippaasti auki kirjoitettuna.


"Oletan, että esittäisit selvät perusteet sille, miksi vastustat nais- ja miesparien avioitumista ja toisaalta olet valmis kannattamaan lähisukulaisten välisiä avioliittoja."

En vastusta homoavioliittoja ehdottomasti vaan ehdollisesti: en vastusta, jos avioliitot sallitaan kaikille muillekin aikuispareille sukulaisuutta ja seksuaalisuuden toteuttamista katsomatta. Miksikö? Ehto seuraa johdonmukaisuuden vaateesta ja yhdenvertaisuusperiaatteesta YB. 

En kannata lähisukulaisten välisten avioliittojen sallimista ehdottomasti vaan ehdollisesti: en kannata, jos insestikielto pidetään ja avioliiton edellytyksenä pidetään lisääntymispotentiaali. Miksikö? Ehto seuraa johdonmukaisuuden vaateesta ja yhdenvertaisuusperiaatteesta YA.

Siinä olet kuitenkin oikeassa, että tarkkaan ottaen minun olisi pitänyt käyttää aiemmissa viesteissä sanaa sukupuoliyhteys sukupuoliyhdynnän sijaan silloin, kun laissa määriteltyä sukupuoliyhteyttä tarkoitin.

Sinulla vaikuttaa olevan ruunsaasti asiaan liittyvää faktatietoa, jolla olet mukavasti maustanut keskustelua, valottanut lainsäädännön ristiriitaisuuksia ja taustalla vaikuttavia moraaleja. Vielä kun havaitset, että faktat yksinään eivät riitä vaan lisäksi tarvitaan kriittistä käsiteanalyysiä ja johdonmukaista logiikkaa, niin hyvä voi tulla.

#331: v ronski - Kohti yksimielisyyttä, sannavain,

”Nähdäkseni selitys on se, että meillä on eri kriteerit hyvälle argumentoinnille.”

Olen samaa mieltä. Oman debatointi-ideaalini kriteereihin lukeutuvat muun muassa pyrkimykset vastata suoriin ja epäsuoriin kysymyksiin, esittää perusteluja ja kommentoida kanssakeskustelijan väitteitä tarvittaessa yksityiskohtaisestikin. Hyvälle argumentaatiolle asettamamme mittapuut vaikuttavat siten eroavan toisistaan dramaattisesti.

Henkisen välimatkamme pituus näyttäytyy varsinkin kiistelyssä sallituista oikeuslähteistä, hyväksyttävistä referenssipisteistä ja argumentaatioperusteista. Olen katsonut, että sukupuolineutraalista avioliittolaista keskusteltaessa on ollut paikallaan syventyä siihen, mitä avioliitosta ja rekisteröidystä parisuhteesta on säädetty ja millä perusteilla ratkaisuihin on päädytty. Samoin olen esittänyt, että lait eivät synny tyhjästä tai tyhjiöön, minkä vuoksi oikeusjärjestystä ja oikeusjärjestelmää voidaan tarkastella yleisemmällä tasolla pyrkien systematisoimaan voimassa olevaa normiainesta ja sen taustalla vaikuttavia periaatteita ja yleisiä toimintalinjoja: tällöin on mahdollista esittää perusteltuja kannanottoja mahdollisten lainsäädäntöuudistusten tueksi tai niitä vastaan.

Oma oikeuslähdeoppisi on typistynyt tämän kieltämiseen: auktoriteetiksi on jäänyt oma mielipide, fiilikset, ”omilla aivoilla ajattelu”, mutu ja perstuntuma. Rivien välistä on kuitenkin luettavissa, että väitteet voidaan joskus kiinnittää myös ulkopuolisiin perusteisiin. Tällöin niiden on tuettava omia fiiliksiäsi:

”Väitän, että argumentointisi on mieleiset rusinat pullasta -argumentointia. Esimerkkinä tästä on se, kuinka viittaat ’lainsäätäjän tahtoon’ ja ’vakiintuneisiin käsitteisiin’, milloin ne sattuvat sopimaan yhteen ajamasi asian kanssa - - En kerta kaikkiaan pidä tätä kelpoisena argumentointina”

Kritisoit minua siitä, että esitän omaa kantaani tukevia teesejä. Syykseni luetaan siis se, että puolustan keskustelussa omaa näkemystäni, enkä tuokaan esille ainoastaan sellaisia perusteita, jotka ovat vastoin omaa tavoitettani. Tämä on sangen mielenkiintoinen käsitys keskustelurooleista. Absurdin puolelle lipsahdetaan sivulauseenomaisessa heitossasi, jolla ykskantaan kuittaat yhdentekevinä kaikki keskustelussa esittämäni perusteet sukupuolineutraalille avioliitolle:

”Näin ollen joudun ohittamaan kaikki mieleiset rusinat pullasta -argumenttisi, joita on valitettavasti aika paljon.”

Tämä lienee trollausta. Nöyryytyksen uhallakin lähden kuitenkin siitä, että yllä esitetty on aivan todellinen vastaväite. Konstruoidaan keskustelutilanne: A kannattaa asiaa X ja viittaa perusteluissaan muun muassa lainsäädäntöön. B vastustaa asiaa X, eikä hyväksy A:n perusteluita, koska A on selvästi esittänyt vain omaa kantaansa tukevia perusteita eikä sellaisia, jotka vahvistaisivat B:n vastakkaista mielipidettä. Siten B sivuuttaa kaikki A:n perusteet ja kritisoi A:ta kelvottomasta argumentaatiosta.

Nyt on niin, että syyttäessäsi minua rusinoiden noukkimisesta pullasta et huomaa, että sama lainsäädäntövehnänen on kaikessa laajuudessaan myös sinun käytettävissäsi. On B:n eli sinun tehtäväsi esittää vastanäyttöä ja siten pyrkiä kiistämään minun väitteeni, minkä jälkeen on edelleenkin sinun tehtäväsi tuoda pöytään sellaisia argumentteja, jotka puhuvat oman näkemyksesi puolesta. Tämän jälkeen reagointivelvollisuus siirtyy samanlaisin debatointivaatimuksin jälleen minulle. Tätä kutsutaan keskusteluksi.

Määrittyäkseen hyväksi keskusteluksi siinä käytetyt puheenvuorot eivät kuitenkaan voi olla sisällöltään pelkästään tyyppiä ”Eikä ole!”, ”En usko!” tai ”Väärin sammutettu!”. Tarkastellaan problematiikkaa lähemmin. Kritisoit minua siitä, että vetoaisin lainsäätäjän tahtoon ja vakiintuneisiin käsitteisiin vain siltä osin kuin ne ”sattuvat sopimaan yhteen ajamani asian kanssa, kuten tietyllä tavoin rajattuun parisuhteen käsitteeseen ja jopa näkemykseen, että sellaisiin ja vain sellaisiin parisuhteisiin pitäisi kohdistaa lainsäädäntöä”. Myöhemmin korostat vielä, että ”ei kannata yrittää ottaa ’lainsäätäjän tahtoa’ auktoriteetiksi, varsinkaan sitä tahtoa, jonka mukaista lakia itse esität muutettavaksi”, johon perustuen päätät muitta mutkitta jättää jokaisen kappaleeni kommentoimatta.

Todellista väittelyä ei synny, jos toinen osapuoli vain polkee kiukkuisena jalkaansa ja kiljuu, että ei ole asioista samaa mieltä. Kiteytät ongelmallisen lähestymistapasi kirjoittamalla, että ”viittaaminen ’lainsäätäjän tahtoon’ ei tietenkään ole kelvollinen peruste, koska juuri sellaista tahtoa pitäisi perustella”. Väitteet tulisi siis sinunkin mielestäsi perustella, mutta silti tuo velvoite asetetaan ainoastaan minun harteilleni. Sinun tulisi nyt ymmärtää, että on sinun vastuullasi reagoida perustellusti näkemyksiini. Mitkä asiat puhuvat siis esimerkiksi sen puolesta, että nykyisen parisuhdelainsäädäntömme sääntelykohteena ei ole parisuhde? Mitä seikkoja voidaan esittää tukemaan sitä, että parisuhteella voidaan paitsi yleiskielessä myös juridisessa terminologiassa viitata ongelmitta kaikenlaisiin ihmisten välisiin suhteisiin? Minkälaisia perusteita on osoitettavissa sen näkemyksen tueksi, että perheoikeudelliset oikeusohjeemme voisivat soveltua sellaisinaan muihinkin kuin parisuhteisiin, kuten esimerkiksi sisarusten yhteistalouksiin, omaishoitosuhteeseen ja kommuuniasumiseen?

Sormiharjoituksena voidaan kommentoida esimerkiksi seuraavaa, edellisessä kirjoituksessani esittämääni perustetta sukupuolineutraalille avioliitolle:

”Avioitumisen myös nais- ja miespareille mahdollistava avioliittolaki on linjassa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon vaateiden kanssa ja vie loppuun sen johdonmukaisen linjan, jota samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteiden sääntelyssä on parisuhdelain säätämisen jälkeen harjoitettu.”

Jos olet asiasta eri mieltä, sinun on paitsi ilmaistava kielteinen kantasi myös kerrottava vastaperusteet. Mitkä seikat puhuvat sen puolesta, että parisuhdelainsäädännön nykykehitys ei ole esittämäni mukainen? Voidaanko esimerkiksi muualta lainsäädännöstä löytää perusteita sille, että nais- ja miesparien parisuhteita ei ole missään tapauksessa tarkoitettu nostaa yhdenvertaisiksi heteroparien parisuhteiden kanssa? Onko parisuhdelain säätämisen jälkeen annettu senkaltaista sääntelyä tai valmisteltu jonkinlaista päätöksenteon taustamateriaalia, joihin perustuen yhteiskunta pyrkisi nyt ja aina pitämään avioliiton pelkästään miehen ja naisen välisenä?

Onnistut täyttämään väittelyn alkeiden vaatimukset lähinnä huomauttaessasi, että käsittelyni ei voi nojautua voimassa olevaan oikeuteen, koska se ”nimenomaan erottelee heteroparit homopareista, mikä tarkoittaa juurikin sitä, että ’parisuhde’ ei ole määrittelevä yhteinen tekijä”. Lisäksi katsot, että vetoaminen lainsäätäjän tahtoon on kelvotonta argumentointia, koska kuitenkin olen sitä mieltä, että ”monilta tai ainakin joiltakin osin lainsäätäjän tahto on ollut perusteeton, esimerkkeinä avioliittolaki ja laki parisuhteen rekisteröinnistä”. Lupaavasti alkanut erittely jää kuitenkin puolitiehen. Tässä kohtaa olisi esimerkiksi ollut oleellista pureutua vihdoinkin kysymykseen parisuhdelainsäädännön sääntelykohteesta. Pyydän sinua siis jälleen kerran kertomaan, mitä parisuhdelainsäädännöllä ohjaillaan ja minkä luonteisena sanottu kohde näyttäytyy. Lisävalaistusta ja mahdollisesti muuhunkin kuin fiiliksiisi ankkuroituvaa perustelua olisivat kaivanneet myös ne erottelukriteerit, joihin perustuen järjestelmämme on synnyttänyt kaksi erillistä parisuhdeinstituutiota. Miksi tilanne on mielestäsi tällainen? Onko esitettävissä sellaisia seikkoja, joihin nojautuen olisi osoitettavissa, että lainsäädäntö kokonaisuudessaan pyrkisi pitämään nykyisen järjestelyn voimassa myös tulevaisuudessa?

Entä minkälaista tulkinnallista merkitystä voidaan antaa lainvalmistelutöistä ilmeneville tarkoitusperille? Esittämäsi kysymys lainsäätäjän tahdosta on mielenkiintoinen. Perusongelma vaikuttaa koskevan sitä, ettet tunnu ymmärtävän, mikä merkitys tavoiteinformaatioon viittaamiselle annetaan oikeustieteessä. Vapaaehtoisena sormiharjoituksena voisit aluksi syventyä vaikkapa avioliittolain historiaan ja kertoa, miten lainsäätäjän tahto on näkynyt lain kulloisessakin kehitysvaiheessa ja mikä merkitys ja arvo tavoiteinformaation selvittämisellä on ollut paitsi tulkinnassa myös lainsäädäntöuudistuksissa.

Menemättä kovin syvällisesti lainsäädäntö- tai tulkintateoriaan tai oikeuslähdeoppiin voidaan todeta, että ns. ratio legiksen selvittäminen on pätevä tulkinta-apuväline jäsennettäessä ja kuvatessa tiettyjä oikeussuhteita. Lainsäädännön tavoitetta analysoitaessa tarkastelun kohteena on pohjimmiltaan kulloisenkin sovellettavan normin sisältö ja ne asiaintilat, joita normin antamisella tavoitellaan tai voidaan tulkita tavoiteltavan. Tieto tavoitteenasettelusta antaa välineet arvioida voimassa olevan lain tai tulevan lainsäädäntöuudistuksen päämääriä ja intressejä. Lain tavoitteenasettelun tarkastelu antaa tulkitsijalle siten johtoa muun muassa siitä, minkälaisiin tapauksiin säännöksen soveltamisala ylettyy, miten pykälään kirjatut termit tulisi ymmärtää, minkälaista sääntelyä lain pohjalta voi tulevaisuudessa mahdollisesti antaa ja voidaanko jostain tietystä säännöksestä hakea tulkinta-apua toista lakia tai juridista asiakokonaisuutta tarkasteltaessa.

Lainsäätäjän tahto ei siis vastoin väitettäsi ole minulle mikään auktoriteetti, vaan nimenomaan neuvonantaja. Tämä on varsin luonnollinen lähtökohta kun muistetaan, että parlamentaarinen lainsäädäntöprosessi synnyttää monesti useaan suuntaan vetäviä kompromissiratkaisuja ja sitä kautta erilaisia tavoitetulkintoja ja implementointiriitoja. Usein jokin tietty lainsäätäjän tahto on kuitenkin melko selvästi normin lähde. On huomattava, että jos eduskuntakäsittelyssä säädökselle muotoillaan jokin selvä tavoite, joka on luettavissa lain esitöistä, se on otettava asianmukaisesti huomioon, ja kääntäen: jos jokseenkin selväsanaisesti kirjattu tavoite sivuutetaan, tulkitsijan on perusteltava ratkaisunsa erityisen tarkasti.

Tätä taustaa vasten onkin sääli, että vaikka lähdet siitä, että tavoiteinformaatio soveltuu antamaan neuvoja mietittäessä sitä, ”mitä säädöksiä voidaan oikeasti hyväksyttävästi ja linjakkaasti perustella”, et kuitenkaan käytä tätä tulkinta-apuvälinettä hyväksesi kuin kerran ja silloinkin analyysisi jää tyngäksi. Jos olet sitä mieltä, että parisuhdelainsäädännön kohdalla lainsäätäjän tahdolle ei voida osoittaa selkeää suuntaa ja sisältöä, sinun tulisi myös perustella se esimerkiksi esittämällä vastakkaiseen suuntaan osoittavia seikkoja.

Ratio legis on lähes kaikissa tapauksissa luettavissa hallituksen esityksestä ja siihen liittyvistä valiokunta-asiakirjoista. Tämä lienee selvää. Laintulkinnan tärkein tehtävä lienee selvittää, mitä kulloisellakin säännöksellä ja normien kokonaisuuksilla halutaan saavuttaa. Tämän keskustelun kannalta oleellista on miettiä, onko sukupuolineutraalille avioliittolaille esitettävissä sellaisia, muun muassa yhteiskunnallisesta kehityksestä ja uudemmasta lainsäädännöstä johtuvia perusteita, joiden pohjalta voisi perustella, että lainsäätäjän tahto (eli parisuhdesääntelyn tavoitteet) olisi parantaa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kohtelua. Minun mielestäni asia on näin. Jos olet eri mieltä, sinun tulee esittää kannallesi perusteet. Syvennän teemaa tarkastelemalla parisuhdetta koskevaa väitettäsi:

”Vaikka toisin väität, käsittelysi ei nojaudu voimassa olevaan oikeuteen, koska voimassa oleva oikeus nimenomaan erottelee heteroparit homopareista, mikä tarkoittaa juurikin sitä, että "parisuhde" ei ole määrittelevä yhteinen nimittäjä”

”Pidän älyllisesti epärehellisenä sitä, että menet tuon parisuhdekäsitteen taakse valitsemalla voimassa olevasta laista ne viimeaikaiset kohdat ja valmistelumietinnöt, jotka sopivat omaan käsitykseesi. Ei ennen ollut lakia parisuhteen rekisteröinnistä, oli vain avioliittolaki.”

Mielenkiintoinen näkemys yhteiskunnallisesta ja lainsäädännöllisestä kehityksestä sekä näiden kahden välisestä vuorovaikutuksesta. Sovelletaan katsantokantaasi: ei ennen ollut yleistä äänioikeutta, oli vain vapaiden roomalaisten miesten äänioikeus; ei ennen ollut aviovaimojen itsemääräämisoikeutta, oli vain miesten edusmiehisyys; ei ennen ollut itsenäisiä oikeusvaikutuksia tuottavia avoliittoja, oli vain avioliittoja tai sitten siveellisesti epäilyttäviä susipareja, joita yhteisö pakotti naimisiin. Jostain mystisestä syystä ihmisyhteisöt ja niiden mukana lait muuttuvat.

Aivan erityisen myllerryksen kohteena on ollut juuri avioliittolainsäädäntö ja yleensäkin varsin moraalisesti värittynyt perheoikeus. Johonkin maailmanaikaan lainsäätäjän tahtona on epäilemättä ollut rajoittaa aviovaimon itsenäisiä toimintamahdollisuuksia säätämällä aviomiehen yksinomaisesta vallintaoikeudesta. Yhteiskunnalliset muutokset ja uudet katsantokannat ovat kuitenkin vaikuttaneet lainsäätäjään läpi ihmisyhteisöjen historian. Ei lainsäätäjän tahtoa tule nähdä muuttumattomana monoliittina vaan nimenomaan välineenä, joka antaa eväät tulkita ja mahdollisesti kehittää lainsäädäntöä. Tulkintateoriaa käsittelevässä oikeuskirjallisuudessa on aivan oikein asetettu kyseenalaiseksi näkemys, jonka mukaan jonkin tietyn säännöksen tai säädöksen tavoitteenasettelu voisi jonakin tiettynä ajankohtana kiteytyä siinä määrin autenttiseksi ja lopulliseksi kannanotoksi, joka kattaisi sääntelyn tavoitteenasettelun koko sisällön tästä hetkestä ikuisuuteen. Keskustelumme kiintopisteenä on lainsäätäjän tarkoituksen näkökulmasta siten se, onko lainsäätäjän antamien normien tavoitteena erotella parisuhteet tiukasti juuri seksuaalisen suuntautumisen perusteella ja siten, että erottelua voidaan pitää lopullisena tavoitteena.

Huomautat itsekin aivan oikein, että ”on aivan tuoretta keksintöä, että homosuhteetkin voitaisiin nähdä ’avioliitonomaisina suhteina’”.  Näin todellakin on, enkä ymmärrä, miten se toimisi mahdollisen uuden sääntelyn esteenä: koko keskustelun ideanahan on ollut osoittaa, että vuoden 2011 Suomessa nais- ja miesparitkin voitaisiin nähdä avioliittolainsäädännön kohteina tasaveroisesti heteroparien kanssa. Vuonna 2002 vihdoin voimaantulleen parisuhdelain säätäminen viittaustekniikalla mahdollistui faktuaalisesti vasta kun avioliittolakiin tehtiin suuria periaatteellisia uudistuksia esimerkiksi siinä, että edusmiehisyyttä koskevat säännökset kumottiin, sääntelyä muutettiin sukupuolineutraaliksi ja avioliitto-oikeutta alettiin muodota pääasiassa taloudellisesti painottuneeseen suuntaan. Ensiaskeleita kohti yhdenvertaista asemaa otettiin jo vuonna 1971, kun homoseksuaalisten tekojen rikosoikeudellisesta rangaistavuudesta luovuttiin ja edelleen vuonna 1999, jolloin kehotuskielto kumottiin. 1990-luvulla annetut ensimmäiset lakiesitykset parisuhteen virallistamiseksi kaatuivat, sillä tuohon aikaan samaa sukupuolta olevien liittojen institutionalisoimisen katsottiin olevan vastoin perhelainsäädännön perusteita. Yhteisöoikeuden vaikutus, uusi perustuslaki ja erityisesti siihen sisältyvä yleinen syrjintäkielto vaikuttivat lopulta oikeustilan ja ajattelutavan muutoksen siinä määrin, että lainsäätäjä päätti antaa homoseksuaalisille parisuhteille virallisen hyväksynnän parisuhdelain muodossa.

Olen käsitellyt vastineissani parisuhdekäsitteen sisältöä paitsi yleiskielessä myös lainsäädännössä kirjoittamalla muun muassa seuraavasti: ”Viimeistään parisuhdelain säätämisen myötä Suomen lainsäädäntö ei enää katso, että parisuhteeksi määrittyäkseen kahden ihmisen välisen intiimisuhteen olisi oltava 1) heteroseksuaalinen saati 2) biologisia jälkeläisiä potentiaalisesti tuottava. Parisuhdesääntelyä luonnehtii nykyään käsitys sukupuolineutraalista parisuhteesta.” Ei ennen ollut virallisesti hyväksyttyjä homoseksuaalisia parisuhteita, oli vain yhden miehen ja yhden naisen parisuhteita, joita niitäkin sääntelivät tiukat sosiaaliset ja juridiset normit (uskollisuusvelvoite, syyllisyysperiaate avioero-oikeudessa jne.). Juuri parisuhteen moninaisuuden hyväksymisen yleistyminen mahdollisti parisuhdelain säätämisen.

Käsittelytapani ei ainakaan omasta mielestäni ole ollut ”älyllisesti epärehellistä”. Kun parisuhdelainsäädännön sääntelykohde on parisuhde, eikö silloin erityisen analyysin kohteeksi laajemman käsittelyn esikysymyksenä tule ottaa nimenomaan tämän käsitteen sisältö?

Vai eikö voimassa olevan oikeuden sisältöä saa sinun mielestäsi selvittää? Onko sääntelykohteen luonteeseen pureutuminen sinusta kelvotonta argumentointia? Mitä yleensä saa sanoa analysoitaessa kulloisenkin oikeusohjein ohjattavan kohteen merkityssisältöä? Onko mahdollista viitata niihin merkityksiin, joita parisuhteen käsitteeseen on liitetty historiallisesti? Onko mahdollista viitata niihin tunnusmerkkeihin, joita nykylainsäädäntö liittää virallisesti hyväksyttäviin parisuhteisiin tai parisuhteeseen yleensä? Onko mahdollista tarkastella avioliitto- ja parisuhdelakia ja niitä koskevaa lainvalmisteluaineistoa sekä sääntelyä jäsentäviä oikeuskirjallisuuden kantoja ja pyrkiä sitä kautta avaamaan sääntelyn kohdetta, tarkoitusta ja sen taustalla vaikuttavaa logiikkaa?

Avioliittolakia koskevista lukuisista hallituksen esityksistä ei ole luettavissa yhtäkään viittausta samaa sukupuolta olevien liittoihin. Asiakirjoja lukemalla ei voi välttyä ajatukselta, että lainsäätäjälle ei ole tullut edes mieleen, että naisen ja miehen parisuhteen ulkopuolella olisi sellaisia liittomuotoja, jotka kaipaisivat oikeussuojaa aivan samalla tavalla. Ei voida sanoa, että avioliittolaista välittyvä lainsäätäjän tarkoitus olisi ehdottomasti kieltää samaa sukupuolta olevien henkilöiden oikeus avioitua, sillä koko asia vaikuttaa olevan täysin unohdettu. Tilanne on sama kuin esimerkiksi rikoslain kohdalla, joka ei tunne identiteettivarkauden käsitettä eikä erikseen kriminalisoi toisena henkilönä esiintymistä esimerkiksi nettikeskusteluissa. Ei voida sanoa, että säännöksen puuttumisen vuoksi lainsäätäjän tarkoituksena olisi sallia identiteettivarkaudet, kun otetaan huomioon koko rikosoikeudellisen sääntelyn kokonaisuus ja ne tavoitteet, joita sillä ajetaan.

Samalla tavalla sukupuolineutraalille avioliitolle myönteiseen tulkinnan suuntaan ohjaavat ne lukuisat parisuhdelain säätämisen jälkeen annetut uudet lait ja laintulkinnat, joissa homoseksuaaliset parisuhteet on jo pitkälle rinnastettu heteroseksuaalien parisuhteisiin sekä muillakin tavoin pyritty edistämään seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaista kohtelua.

Tulkinta-apua saadaan erityisesti laista avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta, hedelmöityshoitolaista ja parisuhdelaista, johon on vuoden 2002 jälkeen tehty muutoksia esimerkiksi sisäisen adoption sallimisesta, sukupuolineutraalista kielenkäytöstä, joka rinnastaa samaa ja eri sukupuolta olevat henkilöt sekä juridisten että yleiskielisten termien osalta (esimerkiksi avio-oikeus, avioehto, naimisiinmeno, häät, kihlakumppani), oikeuskirjallisuudessa noudatettavista yhteneväisistä systematisoinneista ja kansainvälisestä kehityksestä, joista erityisen mielenkiinnon kohteena on Pohjoismaissa tapahtunut kehitys.

Suomi on osallistunut tiiviisti pohjoismaiseen lakiyhteistyöhön jo vuosikymmenien ajan. Jo 1920-luvun avioliittolait syntyivät tällaisen yhteispohjoismaisen prosessin seurauksena. Pohjoismaisen oikeuskulttuurin harmonisointia ja yhtenäisyyttä on pidetty jo arvona sinänsä ja erityisen paljon yhteistyötä onkin tehty yksityisoikeudessa. Kun otetaan huomioon viime vuosien ja vuosikymmenien lainsäädäntöuudistukset, joiden seurauksena sukupuolineutraali avioliitto on saatettu voimaan Ruotsissa, Islannissa ja Norjassa, voidaan kysyä, mikä estää sanotunlaisen sääntelyn antamisen myös Suomessa eli maassa, joka jakaa pitkälle samanlaisen arvopohjan, valmistelutyön ja yksityisoikeudelliset säännökset naapurimaidensa (eritoten Ruotsin) kanssa.

Kehitys siis kehittyy. Esimerkiksi sisäisen adoption salliminen oli askel kohti täysimääräistä adoptio-oikeutta ja samalla signaali siitä, että sateenkaariperhekin on hyväksyttävä perhemuoto tai ainakin hyväksyttävämpi kuin parisuhdelain säätämisen aikoihin tämän vuosituhannen alussa.

Jos olet eri mieltä nykykehityksen suunnasta, varmaan kerrot sen seikkaperäisesti. Oletan, että perustelet myös sen, miksi viimeaikaiset lakiuudistukset tulisi jättää vaille merkitystä pohdittaessa sitä, mihin suuntaan lainsäätäjä näyttää ohjaavaan suomalaista yhteiskuntaa ja sen käsitystä yhdenvertaisuudesta, hyväksytyistä parisuhteista ja vähemmistöoikeuksista.

Jos käsittelytapa tuntuu hankalalta, voin avittaa sinua alkuun esimerkiksi lainsäätäjän tahtoa koskevan konstruktion avulla, kas näin: sukupuolineutraalia avioliittoa ei voida perustella lainsäätäjän tahdolla, sillä meillä on voimassa avioliitosta erillinen oikeudellinen instituutio ja sääntelyn ratio on selvästi luettavissa hallituksen esityksestä, valiokunta-asiakirjoista ja eduskunnassa käydystä lähetekeskustelusta [viittaukset sanottuihin kohtiin]. Sääntelyn erillisyyden perustelut ovat [tähän viittaukset esitöistä] ja ne tukevat kantaani lisääntymispotentiaalista seuraavasti: [perustelut]. Erotteluperusteet ovat edelleen ajankohtaisia ja päteviä, koska [perustelut]. Lainsäätäjän tahto huomioida erityisesti lisääntymisyksiköt suhteessa seksuaalivähemmistöihin on argumentoitu myös [viittaukset muualle lainsäädäntöön] ja se on perusteltu muun muassa [perustelut]. Parisuhdelain säätämisen jälkeen annetun uuden lainsäädäntöaineksen tulkinnassa ei voida tulla siihen tulokseen, että lainsäätäjän tahto samaa sukupuolta olevien parisuhteiden erilliskohtelusta olisi muuttunut, koska [perustelut ja viittaukset esimerkiksi avoliittolain käsittelyyn] ja koska parisuhdelaki on edelleen voimassa. Myöskään Pohjoismaista oikeusvertailua ei tule asettaa uudistushankkeen pohjaksi, koska [perustelut].

”’Se ei ole minun logiikkaani, vaan lainsäätäjän, jonka julkituotuna tavoitteena on avioliitto-, avoliitto- ja parisuhdesääntelyä antamalla pyrkiä suojaamaan ainoastaan parisuhteeseen eli vakiintuneeseen sukupuolisuhteeseen perustuvia suhteita.’

Niinpä niin. Olet siis kanssani samaa mieltä siitä, että tuolle "lainsäätäjän tavoitteelle" ei ole esitetty hyväksyttäviä perusteita ja että se on vastoin periaatteitta YA ja YB?”

Niinpä niin. Taisit unohtaa lukea ne kymmenet kappaleet, joissa avaan tuota tavoitetta muun muassa useilla viittauksilla lainvalmisteluaineistoon. Ai niin, sinähän kieltäydyit lukemasta niitä, kun lainvalmisteluaineistosta oli poimittu vain omaa kantaani tukevia kommentteja. Taisi olla helpompaa vain takertua yhteen yksittäiseen johdantokappaleeseen, jonka tarkoituksena oli kommentoida alustavasti ainoastaan väitettäsi siitä, että esitykseni perustuisi vain omaan logiikkaani, kuin pyrkiä kerrankin perustelemaan irtonaiset heittosi muullakin kuin fiiliksillä, mutulla ja ”omalla ajattelulla”. Valikoiva tapasi kommentoida yksittäistä tekstikappaletta ja sitten ylimielisesti julistaa, ettei minulla ole antaa mitään perusteluita väitteilleni, vaikka kappaletta seuraa lukuisa joukko perusteltuja argumentteja, kertoo tietenkin kyvystäsi käydä keskustelua.

Millä tavalla siteerattu tekstini muuten on vastoin periaatetta YA?

#331: v ronski - Kohti yksimielisyyttä, sannavain,

Tämä riittänee perustelutekniikasta tältä osin. Siirrytään tarkastelemaan itse asiaa:

”Toinen keskeinen ero löytyy suhtautumisesta yhdenvertaisuusperiaatteeseen. Minä näen kaksi loogista vaihtoehtoa:

YA: On hyväksyttävää, että laki kirjoitetaan erikseen ja erottelevaa nimentää käyttäen erilaisille ihmissuhdetyypeille. 

YB: Kaikkia ihmissuhdetyyppejä on säädeltävä yhtäläisesti ilman erottelevaa nimentää, milloin muuhun ei ole painavia hyväksyttäviä perusteita.”

Tämä tulee ehkä yllätyksenä, mutta suomalainen oikeusjärjestys noudattaa jo nyt vaihtoehtoasi YA ja se on myös oman kantani mukainen. Parisuhdelainsäädännön kohteena ovat parisuhteet erotuksena muista ihmissuhdetyypeistä. Erilaisia nimentöjä institutionalisoiduille parisuhteille ovat tällä hetkellä avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde. Parisuhdelainsäädännön mukaan virallisesti hyväksyttäviä ja siten lain suojaa saavia ihmissuhdetyyppejä ovat samaa ja eri sukupuolta olevien parisuhteet, joita puolestaan säännellään parisuhdelaissa, avioliittolaissa ja avoliittolaissa sekä useimmissa julkisoikeudellisissa säännöksissä silloin kun kyse on avioliitonomaisista suhteista, jotka täyttävät avoliittolain soveltamisen kriteerit. Asia kirkastuu oman sitaattisi avulla:

”Jos heteroparien ja homoparien erottelusta luovutaan (mutta seksittömät parit pois erotellaan) niin se olisi kannanotto sen puolesta, että nimenomaan ja vain seksisuhteita halutaan oikeuttaa/säädellä.”

Varsinkin ensin mainituista laeista käy selvästi ilmi, että parisuhdelainsäädäntömme säätelee sallittuja parisuhteita, eli vakiintuneesti seksuaalisuuteen ja keskinäiseen kiintymykseen perustuvia ihmissuhteita. Parisuhdelainsäädäntö rajaa siis tietynlaiset ihmissuhdetyypit soveltamisalansa ulkopuolelle. Tällaisia ihmissuhteita ovat esimerkiksi pelkkään yhteisasumiseen perustuvat suhteet, lapsen ja vanhemman sukulaisuuteen perustuvat suhteet ja keskinäiseen hoivanpitoon perustuvat omaishoitajasuhteet. Näitä ihmissuhdetyyppejä säännellään toisaalla lainsäädännössä. Parisuhdelainsäädäntö sääntelee sallittuja parisuhteita. Esimerkiksi veljen ja sisaren välistä parisuhdetta ei suojata sen enempää parisuhde-, avioliitto- kuin avoliittolaissakaan, vaan lähisukulaisten välistä seksuaalista kanssakäymistä pidetään nimenomaan rikosoikeudellisesti ja eettisesti tuomittavana.

Erimielisyytemme koskee paitsi erotteluperusteita myös sääntelyn johtologiikkaa eli sitä, minkälaisia ihmissuhteita parisuhdelainsäädännöllä on säänneltävä. Ongelmakohtia on useita. Mainittakoon tässä muun muassa näkemyksesi, jonka mukaan parisuhteita koskevalla sääntelyllä pitäisi voida säännellä aivan kaikenlaisia aikuissuhteita parisuhdekriteeristä välittämättä. Tämä johtuu siitä, että parisuhteella ei sinun mielestäsi tarkoiteta vakiintuneen kielenkäytön mukaista, seksuaaliseen vetovoimaan perustuvaa ihmissuhdetta, vaan sillä voidaan viitata mihin tahansa kahden ihmisen väliseen (oikeus)suhteeseen. Jos taas on niin, että lainsäädäntö näkee parisuhteen samansisältöisenä kuin termi yleiskielessä käsitetään, se on mielestäsi huonoa lainsäädäntöä, eikä parisuhteen käsitettä saisi käyttää missään pykälässä.

Olen kerännyt keskustelua varten useamman sivun verran viittauksia lainsäädäntöön, lakien esitöihin ja oikeuskirjallisuuteen, joista käy selvästi ilmi se, mitä parisuhteella nykyjärjestelmässämme tarkoitetaan. Olet kuitenkin johdonmukaisesti sivuuttanut perusteluni ilman järjellistä syytä. Olen pyytänyt sinua myös erittelemään omaa näkemystäsi muun muassa viittaamalla relevantteihin oikeuslähteisiin, muttet ole esittänyt mitään tämänkaltaista materiaalia. Sen sijaan kritisoit parisuhdekäsitteen käyttöä kirjoittamalla, että ”parisuhde ei ole muuta kuin merkkijono, jonka voimme kollektiivisesti asettaa tarkoittamaan sitä, mitä haluamme. Tällainen sanan kautta argumentointi on köykäistä sanamagiaa vailla oikeaa sisältöä, sumuverho siis.” Edempänä tekstissä kuitenkin huomioit tämän merkkijonon ja asetat sille seuraavat tarkoitussisällöt:

”Suppea määritelmä: parisuhde on jatkuvaluonteinen seksisuhde.

Laaja määritelmä: parisuhde on jatkuvaluonteinen aikuissuhde.”

Ensimmäinen määritelmäsi vastaa parisuhteen vakiintunutta merkityssisältöä paitsi yhteiskunnassa myös lainsäädännössä. Se vastaa myös omaa näkemystäsi parisuhteen totunnaisesta luonteesta, minkä voi todeta paitsi arkijärjellä, myös toisaalla internetissä esittämiesi, pakollista isyystestausta koskevien kantojen perusteella. Kirjoitat muun muassa seuraavasti: ”Mutta tällainen julistuskaan ei välttämättä riitä motivoimaan naisia parisuhteisiin: naisen voi luontonsa vuoksi olla vaikea sietää saati seksuaalisesti innostua miehestä, jota ei haittaa naisensa uskottomuus ja vierassiitokset. Nainen ei tarvitse parisuhdemiestä enää oikein mihinkään - -”. Parisuhteesta puhuttaessa viittaat myös paitsi miesten pariutumismahdollisuuksiin eli kontekstista päätellen mahdollisuuksiin päästä jatkuvaan seksuaalisuhteeseen myös pakollisen isyystestauksen aiheuttamaan epätoivottavaan tilanteeseen, jossa ”naisen intressit ryhtyä parisuhteeseen miehen kanssa entisestään vähenisivät”.

Parisuhteen vakiintuneesta sisällöstä huolimatta kuitenkin haluat, että kaikista yhteiskunnan osa-alueista tällä termillä tarkoitetaan aivan eri asiaa juuri lainsäädännössä. Sinun mukaasi juridisessa kielenkäytössä parisuhteella olisi viitattava johonkin aivan muuhun kuin mihin ihmiset sillä yleensä viittaavat. Ajattelutavalle ei tietenkään anneta perusteluita, jos ei oteta lukuun hämärää viittausta yhdenvertaisuusperiaatteeseen. Voisit ehkä kirjoittaa auki, minkälaista reformia ajat, minkä olet ajatellut uuden sääntelyn kohteeksi ja mikä on se johtologiikka, jonka varaan uusi järjestelmä tulisi rakentaa.

Tässä vaiheessa pitäisi olla selvää, että parisuhde tarkoittaa sinulle, minulle, muille yhteiskunnan jäsenille ja lainsäätäjällekin juuri tietynsisältöistä, myös seksuaalisen elementin omaavaa intiimisuhdetta. Jossain määrin epäselväksi on kuitenkin jäänyt näkemyksesi siitä, minkälaisten ihmisten välistä intiimisuhdetta voidaan kutsua parisuhteeksi. Hyväksyt sen, että avioliittolain sääntelemä kohde on parisuhde, joka puolestaan eroaa muista ihmissuhteista oletetun seksuaalisen kanssakäymisen osalta. Hyväksynet myös sen, että avoliittolain sääntelemä kohde on parisuhde ainakin silloin, kun pykäliä sovelletaan miehen ja naisen väliseen avoliittoon, eli tällöinkin kyseessä on intiimisuhde, joka sisältää seksuaalisen elementin.

Horjunta alkaa siinä vaiheessa, kun aletaan puhua parisuhdelain ja avoliittolain toisen sääntelyobjektin luonteesta. Kirjoitat aiemmassa viestissäsi, että ”sukupuolineutraali avioliittolaki on tarjoamassa keinotekoista parisuhteen käsitettä lainsäädännön pohjaksi” ja lisäät, että ”koska uudistettu avioliitto heittää pois heteroseksisuhde-edellytyksen, se ei enää jää käytettäväksi”.

Puuttumatta tässä yhteydessä kieltämättä hillittömään näkemykseesi kertakäyttöisistä käsitteistä voidaan päätellä, että sinulle ainoana mahdollisena parisuhdelainsäädännön sääntelykohteena tulevat kysymykseen vain heteroseksuaaliset parisuhteet, ja näin on siksi, että vain tähän parisuhteeseen voidaan liittää lisääntymispotentiaali. Parisuhteita koskevia oikeusohjeita voidaan siis sinun mielestäsi kohdistaa ainoastaan heteroseksuaalisiin parisuhteisiin, koska muunlaisten parisuhteiden kohdalla ei voida enää puhua seksuaalisesta suhteesta vaan jostain muusta, ”keinotekoisesta” parisuhteesta, siis ei-heteroseksuaalisesta suhteesta. Kokoat ajatuksiasi katsomalla, että ”jos parisuhdetta halutaan jatkossakin käyttää synonyyminä (jatkuvaluonteiselle) seksisuhteelle, niin sitten tehdään niin. Tällöin lainsäädännössä on vältettävä sanan ’parisuhde’ käyttöä ellei juuri noin rajatun käsitteen käyttö ole hyväksyttävästi perusteltua”. On siis niin, että lainsäädännössä parisuhteesta puhuminen sen vakiintuneessa arkikielisessä muodossa on hyväksyttävissä ja perusteltavissa ainoastaan silloin, kun sillä viitataan heteroseksuaaliseen parisuhteeseen eli suhteeseen, jota värittää lisääntymisseksuaalisuus.

Perustelut kuitenkin puuttuvat. Jos kirjoitat, että parisuhdekäsitteen sisältö muuttuu silloin, kun keskustelu siirtyy esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin tai lähisukulaisten insestisiin parisuhteisiin, niin olettaisin, että antaisit kannallesi jonkinlaisia perusteita. Tähän mennessä et ole niitä esittänyt. Kirjoitat vain ties kuinka monennen kerran, että sukupuolisuhteeksi määriteltyä parisuhteen käsitettä ”ei pidä ottaa lainsäädännön perusteeksi, ellei voida antaa hyväksyttäviä perusteita sille seksiolettamalle; tähän mennessä en ole sellaisia perusteita nähnyt”. Tässä välissä lienee paikallaan muistuttaa taas niistä lukuisista esittämistäni perusteita, joita et jostain syystä kykene, halua tai osaa kommentoida, joten joudun jälleen toistamaan itseäni.

Ainakaan lainsäädännöstä ei saada tukea näkemyksellesi. Myös ei-heteroseksuaalisen parisuhteen luonne seksuaalisuuden toteuttamiseen perustuvana suhteena käy ilmi eritoten parisuhdelain esitöistä. Oikeusministeriön työryhmän muistio tunnustaa homoseksuaaliset parisuhteet ja ilmaisee huolensa siitä, että parisuhteet, joilla ei ole mahdollisuutta päästä perhelainsäädännön ja perhesidonnaisen lainsäädännön soveltamispiiriin, joutuvat monin eri tavoin toiseen asemaan kuin lainsäädännössä relevanteiksi tunnustetut parisuhteet. Lakivaliokunta pitää ratkaisuna lakia, jonka säätämisellä tavoitellaan parisuhteessa elävien aseman yhdenmukaistamista. Tämä yhdenmukaistamisen ajatus ja parisuhteiden rinnastaminen näkyy esimerkiksi avioliitto- ja parisuhdelain estepykälässä, jonka mukaan voimassa oleva avioliitto tai rekisteröity parisuhde on este uuden avioliiton solmimiselle tai parisuhteen rekisteröinnille. Jos henkilö siis elää rekisteröidyssä parisuhteessa, hän ei voi samanaikaisesti solmia avioliittoa, mikä osoittaa, että avioliitto ja rekisteröity parisuhde nähdään tehtäviltään ja merkitykseltään samanlaisina.

Lakivaliokunta toteaa, että parisuhdelain hyväksymisellä homoseksuaaleille annetaan mahdollisuus elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa. Hallituksen esitys viittaa parisuhdelain sääntelykohteen luonteeseen useasti. Näkemys käy selvästi esille muun muassa esityksen johdannosta, jossa huomautetaan, että suhtautuminen samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliseen rakkauteen, kiintymykseen ja seksuaalisuuteen on historian kuluessa vaihdellut voimakkaasti, ja että suhtautuminen on muuttunut kielteisestä hyväksyvään tämän vuosisadan aikana. Ei-heteroseksuaalisen parisuhteen seksuaalinen elementti tunnustetaan viittaamalla tutkimustietoihin, joiden mukaan samaa sukupuolta olevien parisuhteet eivät tehtäviltään eroa muista parisuhteista ja että verrattaessa niitä heteroseksuaalien parisuhteisiin merkittäviä eroja ei ole havaittu, päinvastoin: kaikki parisuhteet, siitä riippumatta millaiseen seksuaalisuuteen ne perustuvat, tuottavat parikumppaneille samanlaisia myönteisiä tuntemuksia.

Toivottavasti minun ei tässä kohtaa tarvitse palata jälleen niihin perusteluihin, joilla olen aikaisemmissa viesteissäni käsitellyt parisuhteen yleistä luonnetta. Ylläsanotun jälkeen lienee selvää, että a) parisuhdelainsäädännön sääntelykohde on parisuhde, b) parisuhteella on seksuaalisuuden mukaan lukeva kulttuurinen merkityssisältö, c) parisuhde tunnistetaan sukupuolisuhteena paitsi yhteiskunnassa myös voimassa olevassa oikeudessa, ja d) parisuhde ei ole yleiskielessä tai juridisessa kielenkäytössä yksinomaan heteroseksuaalista intiimisuhdetta tarkoittava termi vaan sillä viitataan kaikenlaisiin parisuhteisiin. Jos olet eri mieltä, niin estradi on avoin perustelluille näkemyksillesi. En toisaalta viitsisi enää kauaa käydä mukakeskustelua päivänselvistä sanoista ja termeistä, kuten nyt tässä on jouduttu tekemään. On vaikea nähdä, miten niinkin yksinkertaisesta käsitteestä kuin parisuhteesta jankkaaminen täyttäisi peräänkuuluttamasi kriittisen käsiteanalyysin edellytykset.

Selvyyden vuoksi palaan takaisin alkuperäiseen YA—YB-jaotteluusi. Vaihtoehdossa YA laki siis kirjoitetaan erikseen ja erottelevaa nimentää käyttäen erilaisille ihmissuhdetyypeille. Nykylainsäädäntö jäsentää erilaisia ihmissuhteita jurri tällaisella tietyllä tavalla. Erityislainsäädäntöä on kohdennettu esimerkiksi niihin ihmissuhteisiin, joita vallitsee lapsen ja tämän biologisen vanhemman välillä (esim. elatusvelvollisuus) ja suhteisiin, joiden syntyperustana ovat taloudelliset yhteenliittymät, kuten kommandiittiyhtiöt tai osuuskunnat (esim. lojaliteettivelvoite yhtiökumppaneita kohtaan). Omana ihmissuhteiden ryhmänään erottuvat myös työnteon ja työnjohdon kautta ihmisten välille syntyvät suhteet (esim. työsuojelu tai työehtosopimusvelvoitteet), samoin ne relaatiot, jotka yhteinen osoite saa aikaan (esim. velvollisuus ilmoittaa olosuhteista sosiaalietuuksia haettaessa).

Yhtenä suurena ihmissuhteiden ryhmänä nähdään parisuhteet. Tällaisia voi vallita keiden tahansa ihmisten välillä, olivatpa henkilöt sitten alaikäisiä, samaa tai eri sukupuolta, erilaista etnistä alkuperää tai uskonnolliselta vakaumukseltaan toisistaan eroavia, keskenään kaukaista tai läheistä sukua tai mitä tahansa. Toisin kuin kirjoitat, sukulaisparit kuuluvat parisuhteen suppean määritelmän piirin (oikeammin sanottuna parisuhteen määritelmän piiriin, sillä parisuhteen laaja määritelmäsi ei saa tukea muualta kuin omista teksteistäsi). Parisuhteen kriteeriksi riittää se, että kyseessä on sellainen kahden ihmisen välinen intiimisuhde, jota vakiintuneesti luonnehtii seksuaalisuuden toteuttaminen parisuhteen osapuolten kesken. Yksittäisen suhteen kohdalla seksuaalisuuden toteuttamisen tavalla ei ole merkitystä, vaan kyse on parisuhdekäsitteen yleiseen elämänkokemukseen perustuvasta oletetusta sisällöstä. Parisuhteet ovat siis luonteeltaan seksuaalisia liittoja.

Teemaan liittyen kirjoitat seuraavaa: ”jos heteroparien ja homoparien erottelusta luovutaan (mutta seksittömät parit pois erotellaan) niin se olisi kannanotto sen puolesta, että nimenomaan ja vain seksisuhteita halutaan oikeuttaa/säädellä.”

Suomen lainsäädäntö ottaa esittämäsi tavoin jo nykyisellään kantaa sen puolesta, että parisuhdelainsäädännöllä oikeutetaan ja säädellään vain sukupuoliseen kanssakäymiseen perustuvia suhteita. Huomio kohdistetaan tämän ihmissuhderyhmän sääntelyssä tietynlaisten ihmisten välisiin parisuhteisiin eli suhteisiin, joiden yhtenä ulottuvuutena nähdään seksuaalisuuden toteuttaminen parisuhdekumppaneiden välillä.

Tietyt yhteiskunnassa olemassa olevat parisuhteet eivät saa osakseen sitä parisuhdelainsäädännön suojaa, joka muille parisuhteille annetaan (esim. leskeneläke), eikä niihin myöskään liitetä sellaisia velvollisuuksia joita muille asetetaan parisuhteen perusteella (esim. elatusvelvollisuus). Esimerkiksi ennen parisuhdelain säätämistä lainsäätäjä ei nähnyt homoseksuaalisia parisuhteita suojan arvoisina. Jotkin parisuhteet on kriminalisoitu. Lapsen ja aikuisen välistä parisuhdetta ei suojata tänäkään päivänä, vaan siitä rangaistaan lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Veljen ja sisaren välistä parisuhdetta ei myöskään nähdä lainsäädännössä tunnustetuksi relevantiksi parisuhteeksi, vaan sukupuoliyhteydestä lähisukulaisten kesken on säädetty rikosoikeudellinen rangaistus. 15-vuotiaan tytön ja 35-vuotiaan pojan välisen parisuhteen pohjalta sanktioita voidaan kohdentaa vanhempaan osapuoleen.

Parisuhdelainsäädäntö jakaantuu puolestaan erilaisiin osiin. Päälohkoja ovat avioliittolaki, joka koskee eri sukupuolta olevien henkilöiden parisuhdetta, parisuhdelaki, jonka soveltamisala rajoittuu samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteisiin ja avoliittolaki, jossa sääntelykohteena tulevat yhtälailla kyseeseen sekä samaa että eri sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteeseen perustuva yhteisasuminen. Olen esittänyt, että homo- ja heteroseksuaalisten parisuhteiden erottelulle ei enää nykytilanteessa voida esittää kunnollisia perusteita, sillä muutokset oikeustilassa sekä yhteiskunnallinen ja kansainvälinen kehitys mahdollistaisivat avioliittolain soveltamisen sekä vastakkaista että samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin.

”Tietenkin sukulaisparin "seksisuhde" sisältää seksuaalisen elementin. Mutta pointtihan onkin se, että miksi ihmeessä haluaisimme kohdistaa lainsäädännön kaikkiin seksisuhteisiin ja vain niihin.”

Vaihtoehtosi YB katsoo, että ”kaikkia ihmissuhdetyyppejä on säädeltävä yhtäläisesti ilman erottelevaa nimentää, milloin muuhun ei ole painavia hyväksyttäviä perusteita”. Tähän liittyen kirjoitat myös, että valintaa kohdistaa parisuhdesääntelyä ainoastaan parisuhteisiin ei pidä tehdä, ennen kuin sille esitetään hyväksyttävä peruste. Peräänkuulutan jälleen omia perusteluitasi. Minkä takia ja mihin perustuen parisuhdelainsäädännöllä pitäisi säännellä kaikenlaisia ylläkuvattuja ihmissuhteita (pois lukien suhteet lapsiin, koska tarkennettuna kriteerinäsi on aikuissuhde), kuten yhtiömiessuhdetta, työnantajan ja työntekijän suhdetta, lähisukulaisten suhdetta tai yhteisasumiseen perustuvaa suhdetta, ja miten sääntely mahdollisesti toteutettaisiin? Onko voimassa olevasta oikeudesta tai vaikkapa pohjoismaisesta oikeudesta löydettävissä argumentteja parisuhteet keskipisteeseen ottavan sääntelylogiikan omaksumista vastaan? Mihin vaatimuksesi YB perustuu?

YB-järjestelmässä parisuhdelainsäädäntö kumotaan ja toteutetaan laajamittainen ja syvälle oikeusjärjestelmämme perusteisiin käyvä remontti, jolla tähdätään jonkinlaiseen yleiseen ”ruokakuntalainsäädäntöön”. Varustin tavoitetilan lainausmerkeillä, koska antamillasi kriteereillä sääntelyn kohteeksi tulevat kaikenlaiset jatkuvaluonteiset aikuissuhteet, minkä vuoksi tarkastelua on hankala kiinnittää mihinkään vakiintuneeseen tunnusmerkkiin. Tällaisia juridista relevanssia saavia, vakiintuneesti tunnistettavia asiaintiloja ovat nykyisessä järjestelmässämme esimerkiksi yhteisasuminen, yhteistalous, yhteisomistus, parisuhde ja vaikkapa vanhemmuus ja jälkeläisyys, jotka kaikki toimivat suuntaviivoina määriteltäessä sitä, voiko kahden eri henkilön välillä vallita jokin tietty oikeussuhde ja minkälaisia oikeuksia ja velvollisuuksia niihin voidaan suhteen pohjalta kohdistaa.

Havainnollistan esimerkillä avoliitolla: Vastakkaista sukupuolta olevien kaverusten asuminen samassa huoneistossa synnyttää olettaman avoliitosta, joka vahvistettuna oikeussuhteena puolestaan vaikuttaa avopuolisolle myönnettävien sosiaalietuuksien määrään. Avoliiton konstruoimista helpottavana tunnusmerkkinä on siten yhteisasuminen. Olettama voidaan kuitenkin kumota esittämällä uskottavaa näyttöä esimerkiksi siitä, että toinen kaveruksista on homoseksuaali tai naimisissa tai jostain muusta seikasta, jonka perusteella on pääteltävissä, ettei yhteisasujien välillä vallitse seurustelusuhdetta. Avoliiton toiseksi kriteeriksi määrittyy siten yhteistä huoneistoa asuvien keskinäinen parisuhde.

Aikuissuhde on jokseenkin hankala tunnusmerkki, jos tarkoituksena on konstruoida kaikenkattava ihmissuhteita koskeva sääntelyjärjestelmä. Nykyiselläänhän oikeusjärjestelmämme ottaa nämä ihmissuhteet huomioon yleisellä yksityisoikeudellisella sääntelyllä, eikä ”parisuhdesääntelyllä”, kuten sinä haluaisit. ”Aikuissuhde” on kriteerinä liian laaja silloin kun kyse on jonkin mallisopimuksen soveltamisalan määrittämisestä. Aikuisten ihmisten välisten ihmissuhteiden järjestämisessä käytettävissä ovat sen sijaan kaikki siviilioikeudelliset sopimusjärjestelyt, jotka eivät ole riippuvaisia sukulaisuudesta, parisuhteesta tai yleensä yhtään mistään muustakaan vastaavasta asiantilasta. Erilaiset, esimerkiksi lähisukulaisten väliset kumppanuusliitot ovat turvattavissa jo nyt muun kuin parisuhdelainsäädännön avulla.

Miksi suomalaisen oikeusjärjestelmän perheitä koskevat normit sitten jäsennetään tietyn vakiintuneen sääntelymallin mukaan siten, että keskeiseksi oikeuksien myöntämisen ja velvollisuuksien asettamisen kohteeksi on omaksuttu kahden ihmisen välinen parisuhde? Kaikissa ihmisyhteisöissä tapahtuu pariutumista eli hakeutumista tietynsisältöisiin ihmissuhteisiin universaalisti siten, että eri henkilöiden välille muotoutuu intiimisuhteiksi määrittyviä relaatioita pakottamatta ja ilman ulkopuolista ohjausta. Parisuhteita solmitaan ja perheitä perustetaan, vaikka asiasta ei olisi annettu minkäänlaista oikeudellista sääntelyä.

Parisuhde ja perhe muodostavat ihmisille tietynlaisen, muita sosiaalisia vuorovaikutusssuhteita merkittävämmän, kiinteämmän ja niistä usein aivan erityisellä tavalla poikkeavan toimintaverkoston ja ihmissuhdeympäristön, jonka lainsäätäjäkin tunnistaa. Parisuhteeseen ryhtymällä tavoitellaan usein hellyyttä ja emotionaalista tyydytystä ja monesti siinä pyritään lisäksi pysyvään elämänkumppanuutta. Tällainen side hyödyttää paitsi sen osapuolia myös yleisemmin yhteiskuntaa. Pysyvät ja pitkäkestoiset läheissuhteet on nähty luonteeltaan yhteiskuntaa vakauttavina, minkä vuoksi on luontevaa, että lainsäädäntö paitsi huomioi myös osaltaan kannustaa tämänkaltaisen kiinteän kanssakäymisen muodostamiseen.

Avio- ja avoliittolain ja parisuhdelain säätämisen myötä kahden ihmisen välisestä, yhteiskunnassa tietynsisältöiseksi otaksutusta suhteesta tulee oikeudellisesti merkittävä läheissuhde, joka puolestaan toimii yhtenä peruslähtökohtana perheoikeudelliselle normittamiselle. Parisuhde on sellainen välittömästi relevantti konkreettinen tosiseikka, jonka luonteen ja sisällön yhteiskunnan jäsenet tunnistavat jokseenkin yhtenevästi, minkä vuoksi siihen voidaan halutessa kohdistaa kattavaa oikeudellista sääntelyä.

Koko tätä naurettavaa parisuhdekeskustelua ei tietenkään tarvitsisi käydä, jollet olisi onnistunut maalaamaan itseäsi nurkkaan jo aikoja sitten kiistämällä parisuhdelainsäädännön sääntelykohdetta ja sen luonnetta. Pelkkä ajatus siitä, että olisi minun tehtäväni perustella sinulle, miksi esimerkiksi omaishoitajajärjestelyyn verrattavaa relaatiota kahden ihmisen välillä tulisi säännellä kaikista säädöksistä juuri avioliittolailla, on täysin käsittämätön. Jos vilpittömänä halunasi on saattaa lähisukulaisten parisuhteet avioitumisoikeuden piiriin, sinun ei tarvitse rakennella epämääräistä konstruktiota kaikenlaiset ihmissuhteet kattavasta sääntelyjärjestelmästä, jonka osaset sisältyvät nykyään yksityisoikeuteemme erillisinä säädöksinä. Riittävää on, että yhteiskunta tunnustaa lähisukulaisten parisuhteet kelpoisina parisuhdesuojan kohteina ja siten relevantteina ja institutionalisoinnin arvoisina oikeussuhteina. Minkäänlaista ylimääräistä kiemurtelua parisuhteen ei-seksuaalisesta luonteesta ei tarvita. Jos lähisukulaisten insestisistä parisuhteista saadaan esimerkiksi tutkimusnäyttöä, joka osoittaa, etteivät perheen sisäiset sukupuolisuhteet ole vahingollisia, ja jos yhteiskunta tämänkaltaisen asennemuokkauksen johdosta ei enää arvota lähisukulaisten välistä seksuaalista kanssakäymistä tuomittavaksi eettisistä lähtökohdista käsin, niin mikään ei sen jälkeen estä esimerkiksi veljeä ja sisarta solmimasta avioliittoa.

Jos taas todellinen mielenkiintosi on järjestää erilaisiin hoivasuhteisiin tai ylipäänsä mihin tahansa muuhun kuin parisuhteeseen perustuvien ihmissuhteiden sääntelyä, niin silloin parisuhdelainsäädäntö ei ole sopiva instrumentti. Näitä oikeussuhteita voidaan perustaa ja muodota jo nykyisellään yksityisoikeudellisin keinoin. Jos esimerkiksi kaksi vanhenevaa ja yhdessä asuvaa sisarusta elävät yhteistaloudessa siten, ettei heidän välillään vallitse parisuhdetta, niin on mahdollista kehittää muunlaisia lainsäädännöllisiä ratkaisuja. Tähän viitataan muun muassa parisuhdelakia käsitelleen lakivaliokunnan jäsenen eriävässä mielipiteessä, jossa todettiin seuraavaa: ”Erilaisissa yhteistalouksissa asuvien asemaan liittyviä epäkohtia on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan pyrittävä poistamaan muuttamalla lainsäädäntöä muulla tavoin kuin perustamalla avioliiton rinnalle vastaavan tyyppisiä instituutioita. Tämä mahdollistaisi myös muille kuin seksuaalisuhteille perustuvien yhteistalouksien ja asuinkumppaneiden oikeudellisten epäkohtien juridiset järjestelyt.” Kahden vanhenevan sisaruksen yhteistalouksien oikeudellisten epäkohtien poistamiseen ja heidän sosiaalisten, taloudellisten ja oikeudellisten asemien parantamiseksi ei ole loogista käyttää sellaista sääntelyvälinettä, jonka tarkoituksena on kohdistaa oikeusvaikutuksia parisuhteeseen.

Vaihtoehto YB on siten täysin käsittämätön vaihtoehto nykyiselle järjestelylle, jossa erilaatuiset ihmissuhteet jaetaan omiin lohkoihinsa ja joihin sitten kohdistetaan erilaista sääntelyä (kuten yhteisasumisen purkamista koskevia säännöksiä avopareihin, keskinäistä elatusvelvollisuutta avioliittoihin ja rekisteröityihin parisuhteisiin ja työaikalainsäädännön noudattamista työsuhteisiin). YB on jäänyt tyystin perustelematta, eikä se ole todellinen vaihtoehto skenaariolle YA, päinvastoin. Ajattelutapaasi noudattaen voisin minäkin väittää esimerkiksi nykyisen ajoneuvolainsäädännön pseudovaihtoehdoksi sitä, että jos reppuselässä kuljettavaa ei aleta kohdella ajoneuvona, niin sitten yhdenvertaisuusperiaatteen ja johdonmukaisuuden nimissä on alettava luokitella kaikki liikkeellelähtöön kykenevät objektit tieliikennelainsäädännön kohteiksi.

”Tietenkin lain uudistaminen on haastavaa - - Tilanne on haastava, koska perusteita ei voi etsiä voimassa olevasta laista vaan joutuu ajattelemaan ihan itse. Ajatuskoe: Kuvittele, että sinä saat säätää käsiteltyjä asioita koskevan lain. Minkälainen siitä tulisi?”

Lait eivät edelleenkään putkahda tyhjästä, vaan useimmiten ne syntyvät tietyn systeemin sisällä tiettyjä perusperiaatteita noudattaen. Jos järjestelmään halutaan tuoda jotain tykkänään uutta ja mullistavaa, uudistajalla on erityinen perusteluvelvollisuus. Sinun oma ajattelusi ja sen käyttökelpoisuus on totisesti nähty tässä keskustelussa. Perusteita esimerkiksi vaihtoehdolle YB saa etsiä suurennuslasilla.

Olen useamman kerran ilmaissut tukeni nykyjärjestelmässä noudatettavalle sääntelylogiikalle ja sen perusperiaatteille. Minusta parisuhteet huomioiva oikeudellinen sääntelykokonaisuus on varsin toimiva.

”Vaikka toisin väität, käsittelysi ei nojaudu voimassa olevaan oikeuteen, koska voimassa oleva oikeus nimenomaan erottelee heteroparit homopareista, mikä tarkoittaa juurikin sitä, että "parisuhde" ei ole määrittelevä yhteinen nimittäjä.”

Jos parisuhde ei sinun mielestäsi ole säädösten kohteen määrittelevä yhteinen nimittäjä, niin mikä se mahdollisesti on? Olen tätäkin kysynyt jo useaan otteeseen, mutta tuloksetta. Kuten sanottua, lainsäädäntö tunnistaa erilaisten ihmisten välisiä parisuhteita ja jakaa vaikutuksiaan sen mukaan, millaisia piirteitä niihin liittyy. Voin oikeastaan lainata tässä kohtaa sinua: tällainen järjestely ”mahdollistaa eriävän lainsäädännön aina sen mukaan, mitä erityispiirteitä kyseiseen ihmissuhteeseen liittyy". Esimerkiksi avoliittolaki koskee avosuhteisia parisuhteita ja avioliittolaki avioparisuhteita. Avoparien erityispiirteenä muihin parisuhteisiin nähden on yhteisasumisesta syntyvä taloudellinen yhteys ja synergiahyöty, jonka lainsäätäjä huomioi ja kohdistaa tällaisiin pareihin tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia.

On aiheellista kysyä, että miksi järjestelmämme jakaa juuri samaa ja eri sukupuolta olevat virallistetut parisuhteet kahteen eri luokkaan.

Olet esittänyt, että jako avioliittoon ja rekisteröityyn parisuhteeseen johtuu siitä, että nais- ja miesparit eivät voi saada yhteistä lasta. Olemme kuitenkin kummatkin olleet yhtä mieltä siitä, että avioliittolaki sallii avioitumisen aivan kaikenlaisille naisen ja miehen välisille, avioesteistä vapaille parisuhteille riippumatta siitä, ovatko puolisot lisääntymiskykyisiä vai eivät. Vanhusten, sterilisoitujen, hedelmättömien ja vapaaehtoisesti lapsettomien heteroiden avioliitot ovat mahdollisia, vaikka sinun mielestäsi avioliitto oli varattu vain lisääntymisyksiköille. Ihmiset lisääntyvät enenevässä määrin avioliiton ulkopuolella. Lisääntymisen edellyttäminen ei sisälly avioliiton määritelmään, eikä sitä voida pitää vaatimuksena minkään parin avioitumiselle, ei edes nais- ja miesparin, jotka ovat ainoita henkilötahoja, joilta spesifisti edellytät lisääntymispotentiaalia. Jos sinulla on näyttää jotain kovaa ja perusteltua evidenssiä siitä, miten yhteiskunta haluaa tukemismielessä eritellä lisääntymisyksiköt muista yksiköistä, niin otan sen ilolla vastaan. Tähän mennessä perusteluita ei ole esitetty. Ainoa lisääntymispotentiaalia painottava säännös, jonka tähän hätään keksin, tulee työlainsäädännöstä, jossa lisääntymisiässä olevaa naista suojataan raskauden vuoksi annettavia potkuja vastaan.

”heteronormiavioliiton erilliselle nimeämiselle ja säätelylle on vaikea löytää vasta-argumentteja.”

Olen lukuisat kerrat pyytänyt sinua erittelemään ja nimeämään konkreettisia esimerkkejä sellaisesta heterospesifistä parisuhdelainsäädännöstä, jonka vaikutukset ja etenkin edut realisoituvat yksinomaan miehen ja naisen välillä ja joka näin perustelisi sen, miksi virallistetuista parisuhteista olisi säädettävä kahdessa eri pykälässä. Asiakokonaisuutta koskeva radiohiljaisuutesi on hämmentävää, semminkin kun eriävän lainsäädännön hyödyllisyyden korostaminen on yksi pääteeseistäsi. Hämäräksi on jäänyt myös kysymys siitä, koskevatko näkemykseksi nykyistä avioliittolakia – jolloin pyydän sinua jälleen osoittamaan keskustelun pohjaksi ne pykälät, jotka huomioivat nimenomaan ja vain ja ainoastaan heterosuhteiden erityispiirteet – vai kenties omien ihanteidesi mukaista, vielä teorian asteella olevaa ihmissuhdesääntelyä.

Väännän vielä rautalangasta, siksi monet kerrat olen turhaan kysynyt tähän suoraa vastausta. Mitkä avioliittolain pykälät koskevat ainoastaan heteroparia (myös vanhuksia, hedelmättömiä jne.)? Mitkä niistä ovat sellaisia, jotka palvelevat keskinäistä biologista lisääntymistä ja erityisesti huomioivat sen ja jopa tukevat sitä? Mitkä avioliittolain säännökset eivät sovellu nais- ja miespareihin? Jos heterospesifejä pykäliä ei ole, minkä sisältöisiä näiden säännösten tulisi olla? Minkälaista tukea muualta lainsäädännöstä on saatavilla näiden kysymysten vastauksiin? Miten perustelet sen, että avioliittolaki toimii aivan samalla tavalla ja ilman pienintäkään ongelmaa niidenkin parien kohdalla, jotka eivät täytä avioliiton solmimiselle asettamaasi vaatimusta (lisääntymispotentiaalia)? Miten avioliittolain sääntelylogiikkaa uhmaisi se, että sen soveltamisalaan lisättäisiin vielä yksi tällainen lisääntymiskyvytön ryhmä?

Vaihtoehtoinen skenaario: miksei avioliittolakia voitaisi soveltaa sekä samaa että eri sukupuolta olevien henkilöiden liittoihin siten, että jos jossain suhteissa ei kerta kaikkiaan haluttaisi kohdella nais- ja miespareja yhdenvertaisesti heteroparien kanssa, avioliittolaissa olisi asiasta yksinkertaisesti poikkeussäännös eli määräys siitä, että tätä säännöstä, pykälää tai momenttia ei sovelleta samaa sukupuolta oleviin aviopuolisoihin? Viittaan aikaisemmin mainitsemaani osakeyhtiölakiin, jota sovelletaan ongelmitta niin yksityisiin kuin julkisiinkin osakeyhtiöihin. Mitkä seikat puhuvat mielestäsi tällaista järjestelyä vastaan? Vastaavanlaisia sulkusäännöksiä on lainsäädännössämme useita.

”YA-periaatteen näkökulmasta karsinoinnilla on suuri potentiaalinen hyöty. Se rikastaa käsitteistön”

Jos avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välisille eroille ei ole osoitettavissa kestäviä perusteita ja parisuhdelakia korjataan siten, että näiden kahden parisuhdeinstituution tuottamissa oikeusvaikutuksissa ei ole mitään eroa, lienee juridisesti ja yleisen kielenkäytön kannalta yhdentekevää, sanotaanko kaikkien ihmisten virallistettuja parisuhteita avioliitoiksi vai rekisteröidyiksi parisuhteiksi.

On kuitenkin muistettava, että nyky-yhteiskunnassa löytyy vielä sellaisia vihamielisiä äänenpainoja, joissa kyseenalaistetaan seksuaalivähemmistöjen nykyasema ja jopa heidän perusoikeutensa. Tällaisia lapsellisia puheenvuoroja on käytetty riittämiin tässäkin adressissa. Jos kahden parisuhteen virallistamistavan välillä ei ole muuta eroa kuin nimi, ei voi välttyä ajattelemasta, että tarkoituksena ei niinkään ole rikastaa käsitteistöä vaan pyrkiä ylläpitämään negatiivisia asenteita homoseksuaalisuutta vastaan. Erilainen vihkimenettely ei ole ”pieni harmiton ele”, jos sen noudattamista ei ole uskottavasti perusteltu. Jos ulkomaalaiset joutuisivat Suomessa liikkuessaan pitämään tiettyä merkkiä rinnassaan, se ei olisi pieni harmiton ele, vaan perusteetonta erottelua, jonka motivaatiota voi vaan arvailla. Rekisteröidyn parisuhteen tapauksessa julkishallinnon lomakkeisiin ja vaikkapa yksityisen työnantajan hakupapereihin merkittävä tieto siviilisäädystä altistaa myös henkilön pakolliselle kaapista ulostulolle tilanteissa, joissa seksuaalisella suuntautumisella ei pitäisi olla mitään merkitystä.

”YA:n näkökulmasta hyväksyttäväksi perusteeksi riittää lisääntymispotentiaali ja ehkä jopa traditiot.”

Kas, ontuva biologinen peruste tarvitsee kuin tarvitseekin tuekseen ulkopuolisen selkänojan, nimittäin avioliiton historiallisen taustan. Eikö traditioiden taakse piiloutuminen ole jokseenkin heppoista argumentaatiota jopa sinulta? Emmekö ole jo aiemmin käsitelleet historiallisten asiaintilojen merkitystä ja painoarvoa perusteltaessa nykypäivän lainsäädäntöuudistuksia? Siteeraan itseäni: ”Yleensäkään yhteiskunnallisia instituutioita, jollainen avioliittokin on, ei tule nähdä muutoksille immuuneina monoliitteina. Jos näin olisi, esimerkiksi naisen perimysoikeudet olisivat edelleen miehen vastaavia oikeuksia huonommat. Onhan niin, että perintöoikeuden historiallinen ja kulttuurinen tausta osoittaa sääntelyn tarkoituksena olleen, että suvussa eteenpäin siirtyvä omaisuus keskitetään suvun miespuolisille jäsenille. Kun otamme huomioon tämän historiallisen faktan, nykymuotoinen tasa-arvoinen perintökaari näyttäytyy suorastaan yhteiskunnan perusrakenteita horjuttavana.”

Viittaan myös aviovarallisuusjärjestelmän perusteista käymäämme keskusteluun, jossa olit sitä mieltä, että avioliittolain omaisuutta koskevat normitkin ovat sellaisia, jotka ”sopivat hyvin yhteen biologisen perusteen kanssa”. Vastasin sinulle seuraavasti: ”Jos nais- ja miespareja ei olisi yhteiskunnan taholta vainottu ja syrjitty järjestelmällisesti vaan sen sijaan tunnustettu heidänkin yhtäläiset oikeutensa ja sisällytetty nämä parisuhteet osaksi avioliitto-oikeutta, olisivatko muotoutuneet aviovarallisuussäännökset kertoneet siinäkin tapauksessa biologisesta perusteesta? Millä tavalla nykyiset avioliittolain säännökset mielestäsi eroaisivat, jos sääntelyn tausta olisi edellä kuvatun kaltainen?” Minusta on huonoa argumentointia perustella joitakin nykyhetken syrjiviä käytäntöjä sillä, että kyllä aina ennenkin on syrjitty.

”Trad. avioliitto ei ulotu lähisukulaispareille, koska avioliiton idea lähtee lisääntymispotentiaalista. Lähisukulaispareilla ei ole nähty olevan lisääntymispotentiaalia, koska lähisukulaisten välinen seksi on pitkään ollut tabu useissa kulttuureissa.”

Nykylainsäädäntö ei kriminalisoi sukupuoliyhteyttä lähisukulaisten kesken sen vuoksi, että geeniallas olisi vaarassa rappeutua. Kielto on voimassa perheen sisäisten suhteiden suojelemiseksi ja eettisistä syistä eli samoista syistä, jotka perustelevat lähisukulaisuutta koskevat avioesteet. Suorat lainaukset esitöistä ovat aiemmissa teksteissäni.

"Tabu on kuitenkin koodattu meihin ja siksi näkyy kulttuurimme moraali-ilmastossa; haluamme kieltää insestin, vaikka ilman järkiperusteita jos ei muuten.”

Jos sinulla on insestille järkiperusteet, voit kertoa ne täällä.

”Mielestäni käsittelyn ei tule nojautua voimassa olevaan puutteelliseen, ristiriitaiseen ja osin huonosti perusteltuun lakiin, vaan siihen, minkälainen hyvän lain tulisi olla. ”

Aina vaan kaikki lait ja lainvalmisteludokumentit ja asetukset ja oikeuskirjallisuus ja oikeuskäytäntö ja poliittiset kannanotot ja yhteiskunnallinen kielenkäyttö ja oikeuskehituys ovat puutteellisia, ristiriitaisia ja huonosti perusteltuja, ja sinun näkemykseksi kristallinkirkas, sisäisesti johdonmukainen, faktuaalinen ja looginen ja sellaisenaan seuraa nykyistä avioliittolakia, joka piiruntarkasti noudattaa biologisen perusteensa sille asettamia reunaehtoja.

”Oletko argumentoinut seikkaperäisesti, että lainsäätäjän tahto on ollut (a) kieltää insestisuhteet ja (b) kohdistaa säätely vain seksisuhteisiin. Näistä kohtaan (a) on esitetty perusteluita, joiden hyväksyttävyyttä en pohdi tässä keskustelussa pidemmälle: annan siis keskusteluteknisesti periksi tältä osin ja lähden siitä työhypoteesista, että hyvät perustelut löytyvät.”

Sinun ei missään nimessä tarvitse luopua kannoistasi vain keskusteluteknisistä syistä tai työhypoteesiin vedoten. Jos sinun mielestäsi on osoitettavissa selvää näyttöä sen puolesta, että lainsäätäjän tahtona ei ole ollut kieltää insestisuhteita – ja varsinkin jos lainsäädännön tarkoituksena on ollut nimenomaan kannustaa ihmisiä sukupuoliyhteyteen lähisukulaisten kesken – niin mikset vaan reippaasti tuo tuota näyttöä tähän keskusteluun? Jos perusteeni eivät ole hyväksyttäviä, olet täysin vapaa osoittamaan ongelmakohdat ja väittämään toisin.

#332: sannavain - Re: Kohti yksimielisyyttä, sannavain,

Tässä osassa jatkan keskusteluamme hyvästä argumentoinnista; vastaan myöhemmin jatko-osaasi. Etenen lainaamalla ja kommentoimalla joitakin edellisen viestisi virkkeitä.

"Nyt on niin, että syyttäessäsi minua rusinoiden noukkimisesta pullasta et huomaa, että sama lainsäädäntövehnänen on kaikessa laajuudessaan myös sinun käytettävissäsi. On B:n eli sinun tehtäväsi esittää vastanäyttöä ja siten pyrkiä kiistämään minun väitteeni, minkä jälkeen on edelleenkin sinun tehtäväsi tuoda pöytään sellaisia argumentteja, jotka puhuvat oman näkemyksesi puolesta. Tämän jälkeen reagointivelvollisuus siirtyy samanlaisin debatointivaatimuksin jälleen minulle. Tätä kutsutaan keskusteluksi."

Ei. Tuolla nisulla ei ole arvoa perustelujen lähteenä, koska se on sisäisesti ristiriitainen kokonaisuus. Kuten ehkä logiikan perusteista tiedät, ristiriidasta lähtien voidaan osoittaa mitä tahansa, erityisesti lisää ristiriitoja. Siksi tuo valitsemasi ja ehdottamasi metodi on tunnistettava virheelliseksi tai ainakin mahoksi viimeistään nyt ja siksi hylättävä. Toistan, että voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sen taustatöiden jätteitä ei tule pitää auktoriteettina, siis perusteluiden lähteenä, vaan korkeintaan neuvonantajana laadittaessa omaa itsenäistä, johdonmukaista perusteluhierarkiaa vapaavalintaisista primäärisistä periaatteista lähtien. Perustelureduktion on päästävä kyseisten mietintöjen läpi tai, paremmin sanoen, ohi.

Pidän keskustelumme kannalta varsin huolestuttavana, jos olemme eri mieltä tästä fundamentaalista asiasta. Jos emme ole metodin suhteen riittävän yksimielisiä, jää kovin vähän toivoa päästä järjelliseen keskusteluun. Seuraavat kysymyksesi ponnistavat metodistasi, jota pidän ja sanotusti virheellisenä. Vastaan niihin edellä tarjoamani metodin pohjalta, mikä saattaa sinun mielestäsi vaikuttaa kysymysten kiertämiseltä.

"Mitkä asiat puhuvat siis esimerkiksi sen puolesta, että nykyisen parisuhdelainsäädäntömme sääntelykohteena ei ole parisuhde? Mitä seikkoja voidaan esittää tukemaan sitä, että parisuhteella voidaan paitsi yleiskielessä myös juridisessa terminologiassa viitata ongelmitta kaikenlaisiin ihmisten välisiin suhteisiin? Minkälaisia perusteita on osoitettavissa sen näkemyksen tueksi, että perheoikeudelliset oikeusohjeemme voisivat soveltua sellaisinaan muihinkin kuin parisuhteisiin, kuten esimerkiksi sisarusten yhteistalouksiin, omaishoitosuhteeseen ja kommuuniasumiseen?"

Miksi olisi tarpeen ottaa kantaa nykyisen lain sääntelykohteeseen, jos kuitenkin ollaan lakia uudelleen säätämässä? Avioliittolain sääntelykohde on miehen ja naisen välinen suhde. Ei ole tarpeen säännellä juuri sellaisia parisuhteita, joita sinä ja jotkut muut tässä tarkoittavat, ellei tätä kohdennusta pystytä hyvin perustelemaan. Ylimmistä periaatteista, kuten yhdenvertaisuudesta, tarkoittamasi rajaus ei ainakaan näytä seuraavan. Siksi se onkin kyseenalaistettava. Jos parisuhteella ei voida ongelmitta viitata sellaisiin suhteisiin, joihin halutaan viitata, niin silloin toki voidaan vaihtaa sanaa? Tässä valossa toinenkin kysymyksesi on epäoleellinen. En osaa suoriltaam vastata kolmanteen kysymykseesi. Tehkäämme siksi työoletus, että sellaisia perusteita ei ole olemassa. So what? Silloin tuunatkaamme perheoikeudellisia oikeusohjeita sellaiseen muotoon, jossa ne "sellaisinaan" soveltuvat. Jos kerran olemme perhekäsitystä modernisoimassa ja lakia muutamassa, niin tehkäämme rohkeasti tarvittavat muutokset, siten kuin ylimmät periaatteet ja johdonmukaisuus edellyttävät.

Jatkan vastaamalla pariin muuhun samanluonteiseen kysymykseesi.

"Mitkä seikat puhuvat sen puolesta, että parisuhdelainsäädännön nykykehitys ei ole esittämäni mukainen? Voidaanko esimerkiksi muualta lainsäädännöstä löytää perusteita sille, että nais- ja miesparien parisuhteita ei ole missään tapauksessa tarkoitettu nostaa yhdenvertaisiksi heteroparien parisuhteiden kanssa?"

Luonnehdintasi parisuhdelainsäädännön nykykehityksesta on pitkälti osuvaa. En siis ole tässä eri mieltä kanssasi eikä minulla ole siten tarvetta argumentoida tätä vastaan. Oleellista onkin huomata, että luonnehdinnan paikkansapitävyydestä ei seuraa, että nykykehitys olisi johdonmukaista ja perimmäisiä periaatteita kunnioittavaa. Väitteeni on juurikin, että se ei ole johdonmukausta eikä ilmeisestikään yhdenvertaisuuden periaatetta kunnioittavaa (mikäli parisuhteet samastetaan vakiintuneisiin seksisuhteisiin).

"Entä minkälaista tulkinnallista merkitystä voidaan antaa lainvalmistelutöistä ilmeneville tarkoitusperille?"

Merkitys on siinä, että ne kertovat jotain niistä ideoista ja motivaatiosta, jotka ovat vaikuttaneet lain säätämiseen sellaiseksi, kuin se on. Merkitys on edelleen siinä, että juuri nuo ideat ja motivaatiot on kyseenalaistettava, milloin aiheeseen liittyvää lakia ollaan syystä tai toisesta muuttamassa. Jos nuo ideat ja motivaatio voidaan (riippumattomasti) uudelleen konstruoida, hyvä niin, ja ne voidaan pitää; jos ei, ne muuttukoot.

"Tieto tavoitteenasettelusta antaa välineet arvioida voimassa olevan lain tai tulevan lainsäädäntöuudistuksen päämääriä ja intressejä."

Voimassa olevan lain osalta on noin, mutta tulevan lainsäädäntöuudistuksen osalta ei: vaikka toisinaan/usein sama tavoitteenasettelu säilyy ja uudistus on lähinnä teknistä hienosäätöä, joskus on perusteltua muuttaa itse tavoitteenasettelua. Uudistusten äärellä on uuden harkinnan paikka. Avioliittolain uudistamisen äärellä on todellakin paikallaan tarkastella kriittisesti tavoitteenasettelua.

"Usein jokin tietty lainsäätäjän tahto on kuitenkin melko selvästi normin lähde."

Silloin kun on, niin hyvä niin. Näin lienee silloin, kun tahto johdonmukainen seuraus yleisesti hyväksytyistä periaatteista ja arvoista.

"Tämän keskustelun kannalta oleellista on miettiä, onko sukupuolineutraalille avioliittolaille esitettävissä sellaisia, muun muassa yhteiskunnallisesta kehityksestä ja uudemmasta lainsäädännöstä johtuvia perusteita, joiden pohjalta voisi perustella, että lainsäätäjän tahto (eli parisuhdesääntelyn tavoitteet) olisi parantaa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kohtelua. Minun mielestäni asia on näin."

Olen eri mieltä siitä, että tämän miettiminen olisi keskustelun kannalta oleellista. Mielestäni se on nimenomaan epäoleellista, koska ongelmamme ei ole sen selvittäminen, mikä on "lainsäätäjän tahto", vaan se, millainen tuon tahdon tulisi olla (jotta se olisi johdonmukainen ja ylimpiä periaatteita kunnioittava). Vaikka viimeaikaisesta sääntelytyöstä voisimme perustellusti hahmottaa kuvailemasi tendenssin, ns. "lainsäätäjän tahdon" tai "säätämisen suunnan", niin se ei riitä mihinkään, ellei tuo tendenssi ole itsessään hyvin perusteltavissa (s.o. mm. johdonmukaisessa suhteessa ylimpiin periaatteisiin).

"Ei lainsäätäjän tahtoa tule nähdä muuttumattomana monoliittina vaan nimenomaan välineenä, joka antaa eväät tulkita ja mahdollisesti kehittää lainsäädäntöä."

Olen liki samaa mieltä, paitsi että mielestäni tahto tulee nähdä myös kehittämisen kohteena, ei vain välineenä.

"Huomautat itsekin aivan oikein, että ”on aivan tuoretta keksintöä, että homosuhteetkin voitaisiin nähdä ’avioliitonomaisina suhteina’”.  Näin todellakin on, enkä ymmärrä, miten se toimisi mahdollisen uuden sääntelyn esteenä"

Viittaan tuolla siihen, että pidän tuota tuoretta keksintöä osana sitä viimeaikaista sääntelyideologiaa, joka ei mielestäni kunnioita johdonmukaisuutta ja perimmäisiä periaatteita. Koska tuo ideologia on osa kritiikkini kohdetta, ei siihen sisältyvät seikat tietenkään ole kelpoisia argumentteja ideologian puolesta; argumenttien on perustuttava siihen vähään tai paljoon, josta olemme yhtä mieltä.

"Kun parisuhdelainsäädännön sääntelykohde on parisuhde, eikö silloin erityisen analyysin kohteeksi laajemman käsittelyn esikysymyksenä tule ottaa nimenomaan tämän käsitteen sisältö?"

Parisuhteen käsitteen avaaminen on ollut puoleltasi sinällään älyllisesti rehellistä ja ansiokasta. Epärehellistä sen sijaan on se, jos väität, että lainsäädännön olisi välttämätöntä fiksoitua juuri tiettyyn parisuhteen käsitteeseen – ja tältä näkökantasi ovat paljolti näyttäneet.

"Onko mahdollista viitata niihin tunnusmerkkeihin, joita nykylainsäädäntö liittää virallisesti hyväksyttäviin parisuhteisiin tai parisuhteeseen yleensä?"

On mahdollista ja hyväksyttävää. Älyllisesti rehellistä olisi kuitenkin samalla myöntää, että noihin tunnusmerkistöihin ja sääntelyn kohteen valintaan voidaan ja jopa tulee suhtautua kriittisesti ja kyseenalaistaen.

"Kun otetaan huomioon viime vuosien ja vuosikymmenien lainsäädäntöuudistukset, joiden seurauksena sukupuolineutraali avioliitto on saatettu voimaan Ruotsissa, Islannissa ja Norjassa, voidaan kysyä, mikä estää sanotunlaisen sääntelyn antamisen myös Suomessa eli maassa, joka jakaa pitkälle samanlaisen arvopohjan, valmistelutyön ja yksityisoikeudelliset säännökset naapurimaidensa (eritoten Ruotsin) kanssa."

Kyllä, tuota voidaan kysyä, ja kysymys on oikein hyvä. Mikä estää? Vastaan: johdonmukaisuuden ja ylimpien periaatteiden (erit. yhdenvertaisuuden) kunnioittamisen tulisi estää.

"sukupuolineutraalia avioliittoa ei voida perustella lainsäätäjän tahdolla, sillä"

Ei sitä pidä millä tahansa tahdolla perustella, ainoastaan tahdolla joka on johdomukaisessa suhteessa ylimpiin periaatteisiin ja arvoihin; viittaamasi "tahto" (sikäli kun sellainen voidaan ristiriitaisesta kokoelmasta hahmottaa) ei sitä näytä olevan.

"Valikoiva tapasi kommentoida yksittäistä tekstikappaletta ja sitten ylimielisesti julistaa, ettei minulla ole antaa mitään perusteluita väitteilleni, vaikka kappaletta seuraa lukuisa joukko perusteltuja argumentteja, kertoo tietenkin kyvystäsi käydä keskustelua."

Olen edellä käsitellyt syitä, joiden vuoksi en voi pitää monia "perustelujasi" varteenotettavina perusteluina. Esim. se, että Norjassa ja Ruotsissa... ei ole kelpoinen perustelu, se että lainsäätäjän tahto... ei ole kelpoinen perustelu. Kelpoinen perustelu X:lle on se, joka osoittaa, kuinka X seuraa loogisesti perimmäisistä periaatteistasi ja arvoistasi (jotka myös auki kirjoitat).

"Millä tavalla siteerattu tekstini muuten on vastoin periaatetta YA?"

Tarkkaan ottaen siteerattu teksti ei ole vatoin YA:ta. Tarkoitin sitä, että syrjinnän poistolla ja yhdenvertaisuuden toteuttamisella ei voida perustella avioliiton nykyrajauksesta luopumista, kun periaatteena on YA; kuitenkin juuri noita olen nähnyt käytettävän argumentteina puolustettaessa sukupuolineutraalia avioliittoa. Palaan tähänkin kysymykseen tarkemmin seuraavassa osassa, kun kommentoin toista vastinettasi, siis itse asiaa, noin kahden viikon kuluttua.

#339: v ronski - Metodista, sannavain,

Ymmärrän, että tarkoituksenasi on paneutua varsinaisiin asiakysymyksiin vasta tuonnempana, mutta jos aiheen käsittely tulee rakentumaan edellä kuvattuihin perusteluihin, en varsinaisesti pidätä hengitystäni: siksi suuren kokoluokan argumentatiiviseksi pannukakuksi vastineesi luokittuu.

Juridisen ja yhteiskunnallisen argumentoinnin hyväksyttäviä perusteita ovat mielestäsi

a)      oma ajattelu

b)      oman ajattelun mukaan ymmärretyt periaatteet yhdenvertaisuudesta ja johdonmukaisuudesta

c)       omat määrittelemättä jäävät perimmäiset arvot.

Juridisen ja yhteiskunnallisen argumentoinnin kelvottomia perusteita ovat mielestäsi puolestaan

a)      voimassa oleva lainsäädäntö

b)      lainvalmisteluaineisto

c)       oikeudellisen ja yhteiskunnallisen toimintaympäristön nykykehitys ja sen suunta

d)      vertaileva oikeustutkimus

e)      yhdenvertaisuuden ja johdonmukaisuuden vaatimukset siten kuin ne vakiintuneesti ymmärretään oikeustieteessä ja yleiskielessä

f)       oikeudenmukaisuus.

Ideaalitilanteessa lainsäädäntöuudistukset syntyvät mielestäsi umpiossa. Tuossa juridisessa ja yhteiskunnallisen ajattelun tyhjiössä operoitaessa ainoa hyväksyttävä sääntelymalli pohjautuu ”vapaavalintaisille primäärisille periaatteille”, joiden varaan rakennetaan ”oma itsenäinen, johdonmukainen perusteluhierarkia”. Optimaalinen de lege ferenda -suositus ei sinun mukaasi siten lähesty tulevaa lainsäädäntöä oikeuden sisäisen koherenssin vaatimuksen tai esimerkiksi kulloisenkin oikeudenalan yleisen tavoitteenasettelun saavuttamisen tarkoituksessa, vaan kytkeytyy mielivaltaisesti milloin mihinkin ja ehdottaa mitä milloinkin. Tässä mielessä metodisi onkin osoittanut varsin kykeneväksi.

Myönnytyksenä normaalille lainlaadintaprosessille katsot, että ”voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sen taustatöiden jätteitä ei tule pitää auktoriteettina, siis perusteluiden lähteenä, vaan korkeintaan neuvonantajana”. Tästä huolimatta pidät kaikenlaisia viittauksiani voimassa olevaan kansalliseen, ylikansalliseen ja ulkomaiseen oikeuteen kategorisesti väärinä ja hylkäät niiden kaikkinaisen – myös suuntaa-antavan – merkityksen juridisessa argumentaatiossa. Kirjoitat kiertelemättä, että avioliittolain kohdalla ”perusteita ei voi etsiä voimassa olevasta laista vaan joutuu ajattelemaan ihan itse.”

Lainsäätäjän tahtoa koskeva käsittelysi on sanalla sanoen nolostuttavaa. Ymmärrys oikeusteoriasta ja juridisen kielenkäytön käytänteistä puuttuu tyystin. Lainsäätäjän tahdolla viitataan normin sisältöön ja tavoitteenasetteluun. Katsot, että tällä ratio legiksellä ”ei ole arvoa perustelujen lähteenä, koska se on sisäisesti ristiriitainen kokonaisuus”, ja että sitä on vaikeaa ellei mahdotonta hahmottaa ristiriitaisesta kokoelmasta. Tämän lisäksi väität myöhemmässä tekstissäsi suoraan, ettei tätä tahtoa näytä olevan lainkaan. Tyylillesi uskollisena et syvenny väitettyihin ristiriitoihin tai pyri horjuttamaan lausumiani vastaesimerkein, vaan sivuutat esitetyt kannat kokonaan. Lainsäädäntöuudistusten kohdalla irrelevantteja ja tätä myötä kehnoa argumentointia edustavia seikkoja ovat mielestäsi siten

a)      voimassa olevan oikeuden sisältö

b)      voimassa olevan oikeuden tavoitteet

c)       sääntelyssä yleisesti ja erityisesti noudatettava sääntelylogiikka

d)      oikeustieteessä harjoitettu normiaineksen systematisointi ja tulkinta

e)      yllä lueteltuihin seikkoihin tukeutuvat lainopilliset tulkinta-argumentit.

Palaat lainsäätäjän tahtoon toisen kerran esittämällä, että mielestäsi ”ongelmamme ei ole sen selvittäminen, mikä on ’lainsäätäjän tahto’, vaan se, millainen tuon tahdon tulisi olla”. Täydennät sanomaasi katsomalla, että tuo tahto ”tulee nähdä myös kehittämisen kohteena, ei vain välineenä”. Jalosta lähtökohdastasi huolimatta et nytkään avaa näkemystäsi tarkemmin. Mielestäsi on huonoa argumentointia pyrkiä selvittämään, mitä ja mistä kullakin normilla pyritään säätämään ja miten tuota sisältö- ja tavoiteinformaatiota voitaisiin hyödyntää de lege ferenda. Silti haluaisit nähdä tämän kentän kehittämisen kohteena, mutta siten, että kehittämisen kohdetta ei saa analysoida eikä sen sisällöstä tule tuottaa tietoa kehittämisen pohjaksi. Mahdolliseen analysointitietoon ei saa viitata. Kulloisenkin normin sisällön uudistamisessa ainoiksi hyväksyttäviksi perusteiksi jäävät jälleen mielivaltaiset, sattumanvaraisesti sovellettavat vapaavalintaiset primääriperiaatteet, jotka eivät millään tavalla kiinnity esimerkiksi itse sääntely-ympäristöön.

Tiivistät ainoan sallimasi perustelumallin seuraavasti: ”Kelpoinen perustelu X:lle on se, joka osoittaa, kuinka X seuraa loogisesti perimmäisistä periaatteistasi ja arvoistasi”. Tällaiseksi yleisesti hyväksytyksi ylimmäksi periaatteeksi ja arvoksi nimeät yhdenvertaisuuden. Muut periaatteet ja arvot jäävät kirjoittamatta auki, vaikka niihin viitataan läpi vastineen ja ne toimivat esittämiesi kantojen yksinomaisina perusteina. Valittua lähestymistapaa voitaneen pitää varsin hutiloituna.

Operoikaamme siten ainoan nimetyn premissin eli yhdenvertaisuusperiaatteen varassa. Käypiä perusteita ovat mielestäsi sellaiset argumentit, jotka syntyvät yhdenvertaisuuden periaatteen johdonmukaisesta noudattamisesta. Avioliittolain näkökulmasta jäsentelysi merkitsee sitä, että sukupuolineutraalin lainsäädännön vaatiminen ei ole johdonmukaista ja loukkaa yhdenvertaisuusperiaatetta. Näitä perusteita rikkoo mielestäsi paitsi ehdotettu sääntely, myös kotimaisen ja pohjoismaisen parisuhdelainsäädännön nykykehitys. Yhdenvertaisuutta loukkaavia elementtejä löytyy mielestäsi myös voimassa olevasta oikeudesta siltä osin, kun kyse on parisuhteen käsitteen sisällöstä. Eritellysti argumentointisi kulkee seuraavanlaisesti:

”Ei ole tarpeen säännellä juuri sellaisia parisuhteita, joita sinä ja jotkut muut tässä tarkoittavat, ellei tätä kohdennusta pystytä hyvin perustelemaan. Ylimmistä periaatteista, kuten yhdenvertaisuudesta, tarkoittamasi rajaus ei ainakaan näytä seuraavan.” Ainoa perusteesi on siten se, että nykyiseen parisuhdekriteeriin ei saa nojautua, koska se ei ole yhdenvertainen tai johdonmukainen.

”Mikä estää [pohjoismaisen lainsäädäntöuudistusten huomioonottamisen]? Vastaan: johdonmukaisuuden ja ylimpien periaatteiden (erit. yhdenvertaisuuden) kunnioittamisen tulisi estää.” Ainoa perusteesi on siten se, että sääntelyyn, jota annetaan pitkälle yhteisen arvopohjan ja yksityisoikeudellisen järjestelmän Suomen kanssa jakavissa valtioissa, ei tule nojautua, koska se ei ole yhdenvertaista tai johdonmukaista.

”Vaikka viimeaikaisesta sääntelytyöstä voisimme perustellusti hahmottaa kuvailemasi tendenssin, ns. ’lainsäätäjän tahdon’ tai ’säätämisen suunnan’, niin se ei riitä mihinkään, ellei tuo tendenssi ole itsessään hyvin perusteltavissa (s.o. mm. johdonmukaisessa suhteessa ylimpiin periaatteisiin).” Ainoa perusteesi on siten se, että lainsäätäjän tahtoon ei tule nojautua, koska se ei ole yhdenvertainen tai johdonmukainen.

”pidän tuota tuoretta keksintöä [homoseksuaalisten parisuhteiden näkemistä hyväksyttävinä parisuhteina yhteiskunnassa] osana sitä viimeaikaista sääntelyideologiaa, joka ei mielestäni kunnioita johdonmukaisuutta ja perimmäisiä periaatteita.” Ainoa perusteesi on siten se, että parisuhdelainsäädännössä noudatettavaan yleiseen sääntelymalliin ei tule nojautua, koska se ei ole yhdenvertainen tai johdonmukainen.

”Lainsäätäjä ei ole toiminut loogisesti ja perustellusti vaan jopa ristiriitaisesti vastoin periaatteita YA tai YB. Tilanne on haastava, koska perusteita ei voi etsiä voimassa olevasta laista vaan joutuu ajattelemaan ihan itse. Ajatuskoe: Kuvittele, että sinä saat säätää käsiteltyjä asioita koskevan lain. Minkälainen siitä tulisi?” Ainoa perusteesi on siten se, että minkäänlaiseen lainsäädäntömateriaaliin ei tule nojautua, koska lainsäätäjän toiminta ei ole ollut yhdenvertaista tai johdonmukaista.

Kuten yllä olevista sitaateista voidaan havaita, perustelusi typistyvät yhdenvertaisuuden ja johdonmukaisuuden hokemiseen vailla substanssia ja lisäperusteluita. Keskustelua ei synny, koska et keskustele, vaan tyydyt jankkaamaan perustelematta jääviä kantojasi.

Voinemme aloittaa perusteista. Mitä yhdenvertaisuudella tarkoitetaan?  Perustuslain säännöksellä ihmisten yhdenvertaisuudesta viitataan muodolliseen ja aineelliseen yhdenvertaisuuteen, yhdenvertaiseen kohteluun ja lakiin perustuvaan oikeudenmukaisuuden takaamiseen. Täsmällisemmin se sisältää mielivallan kiellon ja vaatimuksen yhdenvertaisesta kohtelusta eli samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa ja erilaisesta kohtelusta erilaissa tapauksissa. Yhdenvertaisuuden arviointi on samankaltaisuusvertailua. Tiettyyn ryhmään kuuluvia on kohdeltava tietyllä tavalla. Normatiivisen yhdenvertaisuuden alueella periaatteen soveltaminen edellyttää siten, että jonkin tietyn normin alaan kuuluvia samankaltaisia tahoja on kohdeltava samanlaisesti. Yhdenvertaisuutta arvioidaan arviointiperusteen valossa. Täyttääkseen yhdenvertaisuuden vaatimuksen tätä kriteeriä on sovellettava paitsi poikkeuksetta myös objektiivisesti. Muodollisen arviointiperusteen on oltava puolueeton. Kriteeri ei saa myöskään itsessään olla mielivaltainen. Tältä osin yhdenvertaisuusajattelu kytkeytyy oikeudenmukaisuuden perusvaatimukseen. Sisällöltään mielivaltaiset perusteet eivät ole oikeudenmukaisia.

Yllä kuvattu viittaa yhdenvertaisuusperiaatteeseen siten kuin se järjestelmässämme ymmärretään. Kirjoittamasi perusteella on kuitenkin selvää, ettet pidä lainsäädäntöä, lain esitöitä tai oikeustiedettä kelpoisina argumentaatioperusteina. Tämän vuoksi peräänkuuluttamasi yhdenvertaisen kohtelun sisältöä joudutaan hakemaan yksinomaan omista kirjoituksistasi.

Esittämiesi kantojen ja asennoitumisesi perusteella vaikuttaa siltä, että yhdenvertaisuus tarkoittaa sinun mielestäsi sitä, että kaikenlaisia asioita kohdellaan samalla tavalla. Ajattelutapa poikkeaa siten radikaalisti vakiintuneesta yhdenvertaisuuskäsityksestä, jonka mukaan samanlaisia asioita kohdellaan samalla tavalla ja erilaisia asioita eri tavalla. Parisuhdelainsäädännön kritiikin ja sääntelyä koskevan kehitysohjelman raakileesi lisäksi tämä yhdenvertaisuuskäsityksesi näkyy infamöösissä keskustelunavauksessasi sanan ”jokainen” merkityssisällöstä.

Ristiriitaa yleisen ja sinun itsesi omaksuman yhdenvertaisuusajattelun välillä voidaan havainnollistaa soveltamalla sitä parisuhdelainsäädäntöön (pahoittelen, että en nojaa esityksessäni omiin kuvitelmiini ja fantasioihini, vaan voimassa olevaan oikeuteen ja siitä ammennettavissa oleviin skenaarioihin). Tämän normituksen tarkoituksena on säätää yhteiskunnallisesti hyväksyttäville parisuhteille annettavista oikeuksista ja velvollisuuksista. Institutionalisoituja sääntelykohteita ovat nykyisellään

a)      täysi-ikäisten,

b)      toisilleen läheistä sukua olemattomien,

c)       siviilisäädyltään naimattomien tai eronneiden,

d)      samaa tai eri sukupuolta olevien ihmisten muodostamat parisuhteet.

Nämä kriteerit täyttävät, kahden ihmisen väliset intiimisuhteet oletetaan lähtökohtaisesti luonteeltaan sellaisiksi, että niistä ei seuraa vahingollisia, haitallisia tai muita epätoivottavia yhteiskunnallisia tai yksilötasolla ilmeneviä seurauksia yhteiskunnassa.

Institutionalisoidut parisuhteet jaetaan tällä hetkellä kahtia puolison sukupuolen mukaan. Lähestymistapaa voidaan pitää kyseenalaisena. Avioliittolain esitöissä säädöksen aukikirjoitettuna tavoitteena on tukea ja korostaa perheen perussuhteen eli puolisoiden välisen parisuhteen merkitystä. Parisuhdelain esitöissä puolestaan todetaan, että lain säätämisellä samaakin sukupuolta olevien puolisoiden parisuhteet saatetaan sen suojan piiriin, joka muille parisuhteille annetaan. Hallituksen esityksessä todetaan, etteivät samaa sukupuolta olevien parisuhteet eroa tehtäviltään muista parisuhteista, jolloin homoseksuaaliset parisuhteet rinnastetaan lainsäädännössä heteroseksuaalisiin parisuhteisiin. Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan samankaltaisia asioita on kohdeltava samalla tavalla. Nykyinen kaksijakoinen parisuhdesääntely ei ole yhdenvertainen ja määrittyy siten epäoikeudenmukaiseksi.

Yhdenvertaisuusperiaatteesta seuraa, että erilaisia asioita on kohdeltava eri tavalla. Lähisukulaisten välinen parisuhde nähdään epäeettisenä, vahingollisena ja perheen sisäisten suhteiden suojaamiseen pyrkivän sääntelyn tavoitteiden vastaisena. 13-vuotiaan ja 53-vuotiaan välinen parisuhde nähdään lastensuojelullisesti ja rikosoikeudellisesti tuomittavana. Ihmisen ja elottoman esineen välistä parisuhdetta ei tunnusteta lainsäädännössämme, sillä eloton esine ei ole oikeustoimikelpoinen, eikä esimerkiksi voi ilmaista tahtoaan sitoutua avioliittolainsäädännön mukaiseen oikeustoimeen.  Mitään näistä parisuhteista ei voida kirjata viranomaisrekisteriin, so. virallistaa parisuhdelainsäädännön keinoin.

Näiden parisuhteiden kohtelu on siten yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta hyväksyttävää. Kysymys on ainoastaan erilaiselle kohtelulle annettavista perusteluista, joihin tukeutuen tehtävät erottelut luokittuvat hyväksyttäviin ja ei-hyväksyttäviin. Jos alaikäisen lapsen ja tämän vanhemman välinen insestinen parisuhde tai ihmisen ja eläimen välinen parisuhde voidaan samankaltaisuusarviossa todeta yhteismitallisiksi eli rakenteeltaan ja vaikutuksiltaan identtisiksi tai suurelta osin samanlaisiksi yhteiskunnassa jo entuudestaan hyväksyttävien parisuhteiden kanssa, niiden toisistaan poikkeava kohtelu ei ole yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista vaan päinvastoin kiellettyä syrjintää.

Yhteiskunnallisia ilmiöitä koskevassa yhdenvertaisuusarvioinnissa kiinnitetään huomiota useisiin seikkoihin. Parisuhteita koskevassa tarkastelussa peilaamista harjoitetaan suhteessa avioitumiskelpoiseen heteroseksuaaliseen parisuhteeseen, sillä se on sääntelykohteen arkkityyppi ja parisuhdemuoto, joka ainoana saa hyväkseen kaikki parisuhdelainsäädännössä näihin intiimisuhteisiin liitettävät oikeudet ja velvollisuudet. Jos yhteiskunnassa on osoitettavissa parisuhteita, jotka toiminnaltaan, rakenteeltaan, tehtäviltään ja vaikutuksiltaan rinnastuvat aviopareihin, on johdonmukaista ja yhdenvertaisen kohtelun kannalta oleellista, että aviopareja koskeva sääntely ulotetaan koskemaan ehdot täyttävät parit. Tämän asian hahmottaminen on osoittautunut erityisen ongelmalliseksi omalta kohdaltasi. Kelpoisista avioliittolain sääntelykohteista puhuttaessa takerrut tuon tuosta ainoastaan yhteen kriteeriin, kuten tapahtuu seuraavassa lainauksessa:

”Väitteeni on juurikin, että se [parisuhdesääntelyn nykykehitys] ei ole johdonmukaista eikä ilmeisestikään yhdenvertaisuuden periaatetta kunnioittavaa (mikäli parisuhteet samastetaan vakiintuneisiin seksisuhteisiin).”

Päinvastoin kun esität, määrittyäkseen yhteiskunnallisesti hyväksyttäväksi parisuhteeksi olennaisena kriteerinä ei ole se, että suhde täyttää vakiintuneen seksisuhteen määritelmän. Esittämäsi samastus luonnehtii vasta itse parisuhdekäsitteen sisältöä. Voidakseen tulla parisuhdelainsäädännön kohteeksi kahden ihmisen välisen suhteen on täytettävä olettama sellaisesta parisuhteesta, joka on juridisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävä. Kuten todettua, erilaisia parisuhteita voi vallita kaikenlaisten ihmisparien välillä, mutta vain osa niistä katsotaan juridisen suojan arvoisiksi.

Samalla tavalla yhden ainoan yhdenvertaisuuskriteerin varassa lepää ja kaatuu esityksesi siitä, että nykyinen avioliittolaki olisi yhdenvertainen suodessaan avioitumismahdollisuuden vain ns. lisääntymisyksiköille. Tässä kohdin en tarkemmin puutu siihen tosiseikkaan, että voimassa oleva oikeus ei pidä parisuhdelainsäädännön vaikutusten jakokriteerinä parin keskinäistä lisääntymiskykyä. Perustelut voi halutessaan lukea aikaisemmista viesteistäni.

Antamasi muodollinen arviointiperuste ei ole yhdenvertaisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla objektiivinen, sillä lisääntymisyksiköiden lisäksi se hyväksyy tietyt lisääntymään kykenemättömät yksiköt samalla kun se rajaa mielivaltaisesti jotkin ei-lisääntymisyksiköt soveltamisalansa ulkopuolelle. Avioitumaan oikeutettuja tahoja ovat esimerkiksi

a)      sukupuolensa korjanneet

b)      hedelmättömät

c)       sterilisaation läpikäyneet

d)      vapaaehtoisesti lapsettomat

e)      naiset, jotka ovat ylittäneet vaihdevuodet.

Lisääntymiskriteeristä huolimatta avioitumisoikeuden ulkopuolelle rajattuja tahoja ovat puolestaan esimerkiksi

a)      hedelmöittymään kykenevä alaikäinen tyttö

b)      siittiöitä tuottamaan kykenevä alaikäinen poika

c)       polygaamiset lisääntymisyksiköt

d)      etenevässä tai takenevassa sukulaisuussuhteessa toisiinsa olevat eri sukupuolta olevat henkilöt

e)      ennestään avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät.

Oma esityksesi ei siten ole yhdenvertainen saati johdonmukainen eikä sellaisenaan täytä yhtäkään niistä fundamentaaleista periaatteista tai arvoista, joiden varaan rakennat koko sukupuolineutraalia avioliittolakia koskevan kritiikkisi. Uskonnollisiin mittoihin paisuva ”yleisesti hyväksyttävien ylimpien periaatteiden ja arvojen” ja niistä johdonmukaisesti dedusoitavien päätelmien ylistyksesi on pelkästään tekopyhää ja hurskastelevaa. On ilmeisesti niin, että peräänkuuluttamaasi ideaalimallista yhdenvertaisuusarviointia, ”uutta harkintaa” ja ”kriittistä tavoitteenasettelua” sekä ”ideoiden ja motivaatioiden kyseenalaistamista ja uudelleenkonstruoimista” tulee sinun mielestäsi toitottaa ja harjoittaa kaikessa muussa paitsi status quosta puhuttaessa ja sitä käsiteltäessä – etenkin, kun vallitseva epätasa-arvoinen tilanne sattuu suosimaan omaa viiteryhmää.

Vastineen lopuksi käsittelen vielä parisuhdelain sääntelykohdetta. Ihmettelet, että ”miksi olisi tarpeen ottaa kantaa nykyisen lain sääntelykohteeseen, jos kuitenkin ollaan lakia uudelleen säätämässä?” Avioliittolakia ei olla säätämässä uudelleen yhtä vähän kuin rikoslaki säädettiin uudelleen silloin, kun raiskaus määriteltiin sukupuolineutraaliksi teoksi. Parisuhdelainsäädännön oikeusohjeet normittavat nimensä mukaisesti parisuhteita, joten luulisi mielenkiinnon heräävään juuri tuon käsitteen sisällön tiimoilta. Kirjoitat seuraavasti:

”[Lainvalmisteluaineiston] merkitys on edelleen siinä, että juuri nuo ideat ja motivaatiot on kyseenalaistettava, milloin aiheeseen liittyvää lakia ollaan syystä tai toisesta muuttamassa. Jos nuo ideat ja motivaatio voidaan (riippumattomasti) uudelleen konstruoida, hyvä niin, ja ne voidaan pitää; jos ei, ne muuttukoot.”

”Avioliittolain uudistamisen äärellä on todellakin paikallaan tarkastella kriittisesti tavoitteenasettelua.”

Avioliittolain ideana ja motivaationa on tukea, suojata, tunnustaa ja velvoittaa kahden aikuisen ihmisen välistä ei-vahingollista intiimisuhdetta sekä antaa suhteen osapuolille tiettyjä laissa määriteltyjä oikeuksia. Siirtämällä samaa sukupuolta olevien parisuhteet vaillinaiseksi jääneen parisuhdelain sääntelypiiristä avioliittolain sääntelypiiriin toteutetaan juuri niitä ideoita, motivaatioperusteita ja tavoitteita, joiden saavuttamiseen avioliittolain säätämisellä on pyritty.

”Avioliittolain sääntelykohde on miehen ja naisen välinen suhde.”

Logiikkaasi seuraten Yhdysvaltojen vanhojen rotuerottelukäytäntöjen mukaiset avioliittolait säätivät, että lain sääntelykohde oli valkoisen miehen ja valkoisen naisen tai ei-valkoisen miehen ja ei-valkoisen naisen välinen suhde. Katsotko, että rasistisesta erottelusta luopuminen merkitsi uuden avioliittolain säätämistä? Millä perustein johtopäätökseesi päädyt? Olisiko erirotuisten avioliittoja koskevan kiellon kumoamisen yhteydessä ollut mielekästä julistaa, että koko avioliittolaki on nyt kumottava ja alettava sen sijaan soveltaa parisuhdelainsäädäntöä kaikenlaisiin yksityisoikeudellisiin oikeussuhteisiin, kuten alivuokralais- ja omaishoitajasuhteisiin?

Entä minkälainen avioliittolain suhde mielestäsi on kyseessä? Onko kyseessä yhtiöoikeudellinen oikeussuhde, sukulaisuuteen verrattava suhde tai vaikkapa työsopimussuhde? Miten tuo suhde eroaa muista ihmisten välisistä yksityisoikeudellisista suhteista? Jos kyseessä on julkisyhteisön edustaja, käsiteltäväksi voivat tulla myös julkisoikeudelliset oikeussuhteet. Minkälaisten kriteerien nojalla avioliittolain mukaan kelpoinen sääntelykohde tunnistetaan? Onko kyseessä sittenkin parisuhde, kuten voidaan päätellä voimassa olevasta oikeudesta? Miten miehen ja naisen välinen parisuhde eroaa esimerkiksi samaa sukupuolta olevien välisestä parisuhteesta siksi perustavalla tavalla, että näistä parisuhteista tulee vastaisuudessakin säätää kahdessa erillisessä laissa?

Parisuhdelainsäädännön tarkoitus on säätää parisuhteista. Nykyisellään avioliittoa ei voi solmia kaikkien kelpoisessa parisuhteessa elävien ihmisten kesken. Parisuhdelainsäädännön sääntelyperiaatteiden ulottaminen kaikkiin hyväksyttäviin parisuhteisiin ei kumoa vanhaa lainsäädäntöä vaan päinvastoin vahvistaa sitä toteuttamalla niitä käsityksiä ja periaatteita, joiden pohjalle säädökset ovat rakentuneet. Samalla se toteuttaa perustuslakiin kirjattua yhdenvertaisuusperiaatetta ja poistaa syrjiviä yhteiskunnallisia rakenteita. Avioliittolain tiimoilta esittämiäsi absurdeja muutosvaatimuksia voidaan verrata rikoslakiin. Lain tarkoituksena on muun muassa säätää rangaistus moitittavista, oikeushyviä uhkaavista tai rikkovista teoista. Moitittaville teoille on oikeustieteessä kehitetty tietyt yhteneväiset kriteerit. Yksittäisten tekojen tasolla rikosoikeudellinen rangaistusjärjestelmämme ei kuitenkaan tunnista sellaisenaan esimerkiksi identiteettivarkautta. Tällainen teko vastaa rakenteeltaan niitä yleisiä perusteita, joiden nojalla tietyt teot määrittyvät moitittaviksi ja rangaistaviksi yhteiskunnassamme. Mielestäni identiteettivarkauden rikostunnusmerkistön kirjaaminen rikoslakiin ei edellytä rikoslain kumoamista, uudelleenarviointia tai kyseenalaistamista vaan on järjestelmän näkökulmasta pikemminkin looginen ja oikeudenmukainen lakiuudistus.

”Ei ole tarpeen säännellä juuri sellaisia parisuhteita, joita sinä ja jotkut muut tässä tarkoittavat, ellei tätä kohdennusta pystytä hyvin perustelemaan. Ylimmistä periaatteista, kuten yhdenvertaisuudesta, tarkoittamasi rajaus ei ainakaan näytä seuraavan. Siksi se onkin kyseenalaistettava.”

Kuten totuttua, et avaa perusteluasi tarkemmin, vaan tyydyt jälleen viittaamaan sisällöltään tyhjiksi jääviin ylimpiin periaatteisiin. Vastaaminen on siten jokseenkin hankalaa. Ilmeisesti on kuitenkin niin, että mielestäsi parisuhdelainsäädännön soveltaminen parisuhteisiin sotii yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan. Samaa logiikkaa seuraten ajoneuvolainsäädännön soveltaminen ajoneuvoihin ja osakeyhtiöoikeuden soveltaminen osakeyhtiöihin rikkonee yhtenevällä tavalla perustuslaillista syrjintäkieltoa?

”Jos parisuhteella ei voida ongelmitta viitata sellaisiin suhteisiin, joihin halutaan viitata, niin silloin toki voidaan vaihtaa sanaa?”

Kysymys kuuluu, että kuka haluaa viitata ja minkälaisiin suhteisiin? Entä minkälaisilla perusteilla viittaaminen tapahtuu? Voimassa oleva oikeus, yhteiskunta, minä ja muualla netissä keskustellessasi myös sinä viittaat parisuhteella tietynsisältöiseen suhteeseen. Ainoa parisuhdekäsitteen kanssa ongelmiin joutuva ja sen vuoksi parisuhdesanan uudelleenmäärittelyä vaativa taho olet puolestasi sinä, ja silloinkin vain kun keskustelet tämän adressin puitteissa. Jos penäät parisuhde-sanan vaihtamista johonkin toiseen, sinun tulee esittää sille hyvät perusteet. Voidakseen menestyksekkäästi perustella syvälle parisuhdelainsäädännön perusteisiin käyvän lainsäädäntöreformin argumenttisi on oltava parempia kuin patologinen halusi rinnastaa samaa sukupuolta olevat parit insestisiin lähisukulaissuhteisiin. Tällä havaahan ainoa perusteesi muuttaa parisuhde-käsitteen totunnaista merkityssisältöä tai vaihtoehtoisesti kumota parisuhteisiin perustuva avioliittolainsäädäntö on se, että se on ainoa keino, jolla voit perustella esimerkiksi sisarusten väliset avioliitot.

Pyytäessäni sinua kertomaan, että minkälaisia seikkoja voidaan esittää tukemaan sitä, että parisuhteella voidaan paitsi yleiskielessä myös juridisessa terminologiassa viitata ongelmitta kaikenlaisiin ihmisten välisiin suhteisiin, väistät perusteluvelvollisuutesi katsomalla, että kysymykseni on epäoleellinen. Jatkat katsomalla seuraavaa:

”Epärehellistä sen sijaan on se, jos väität, että lainsäädännön olisi välttämätöntä fiksoitua juuri tiettyyn parisuhteen käsitteeseen – ja tältä näkökantasi ovat paljolti näyttäneet.”

”Älyllisesti rehellistä olisi kuitenkin samalla myöntää, että noihin tunnusmerkistöihin ja sääntelyn kohteen valintaan voidaan ja jopa tulee suhtautua kriittisesti ja kyseenalaistaen.”

”Silloin tuunatkaamme perheoikeudellisia oikeusohjeita sellaiseen muotoon, jossa ne "sellaisinaan" soveltuvat. Jos kerran olemme perhekäsitystä modernisoimassa ja lakia muutamassa, niin tehkäämme rohkeasti tarvittavat muutokset, siten kuin ylimmät periaatteet ja johdonmukaisuus edellyttävät.”

Perustelujen puuttuessa tilanne on identtinen hahmottelemieni uusien verolainsäädännöllisten periaatteiden kanssa. Olen sitä mieltä, että muun muassa tulevan Windfall-veron periminen on epäjohdonmukaista ja vastoin yhdenvertaisuusperiaatetta ja muita ylempiä periaatteita, eikä sitä tule alkaa kantaa ennen kuin veronalaisen tulon käsite määritellään uusiksi haluamallani tavalla. Koen, että tuloverolain mukainen tulon käsite on vaihdettava sellaiseksi, että se kattaa rahana tai rahanarvoisena etuutena saatujen tulojen lisäksi myös emotionaalisen tulonmuodostuksen. Jos kerran veropykäliä ollaan modernisoimassa, niin tehkäämme rohkeasti tarvittavat muutokset siten kuin ylimmät periaatteet ja johdonmukaisuus edellyttävät. Siten vaadin, että jos verotuksen nykyjärjestelmään yhteiskunnan mielestä loogisesti istuva Windfall-vero säädetään, niin läheisistä ihmissuhteista, lemmikinpidosta ja muista emotionaalista tyydytystä tuottavista etukertymistä on samalla lailla alettava kantaa fiskaalista huolta. Pelkästään rahallisen tulon verottaminen on epäjohdonmukaista ja vastoin yhdenvertaista kohtelua. Nämä perustelut ovat mielestäni riittävät, enkä aio esittää niitä lisää saati selittää niiden sisältöä tarkemmin.