naimalakko

#339: v ronski - Metodista, sannavain,

Ymmärrän, että tarkoituksenasi on paneutua varsinaisiin asiakysymyksiin vasta tuonnempana, mutta jos aiheen käsittely tulee rakentumaan edellä kuvattuihin perusteluihin, en varsinaisesti pidätä hengitystäni: siksi suuren kokoluokan argumentatiiviseksi pannukakuksi vastineesi luokittuu.

Juridisen ja yhteiskunnallisen argumentoinnin hyväksyttäviä perusteita ovat mielestäsi

a)      oma ajattelu

b)      oman ajattelun mukaan ymmärretyt periaatteet yhdenvertaisuudesta ja johdonmukaisuudesta

c)       omat määrittelemättä jäävät perimmäiset arvot.

Juridisen ja yhteiskunnallisen argumentoinnin kelvottomia perusteita ovat mielestäsi puolestaan

a)      voimassa oleva lainsäädäntö

b)      lainvalmisteluaineisto

c)       oikeudellisen ja yhteiskunnallisen toimintaympäristön nykykehitys ja sen suunta

d)      vertaileva oikeustutkimus

e)      yhdenvertaisuuden ja johdonmukaisuuden vaatimukset siten kuin ne vakiintuneesti ymmärretään oikeustieteessä ja yleiskielessä

f)       oikeudenmukaisuus.

Ideaalitilanteessa lainsäädäntöuudistukset syntyvät mielestäsi umpiossa. Tuossa juridisessa ja yhteiskunnallisen ajattelun tyhjiössä operoitaessa ainoa hyväksyttävä sääntelymalli pohjautuu ”vapaavalintaisille primäärisille periaatteille”, joiden varaan rakennetaan ”oma itsenäinen, johdonmukainen perusteluhierarkia”. Optimaalinen de lege ferenda -suositus ei sinun mukaasi siten lähesty tulevaa lainsäädäntöä oikeuden sisäisen koherenssin vaatimuksen tai esimerkiksi kulloisenkin oikeudenalan yleisen tavoitteenasettelun saavuttamisen tarkoituksessa, vaan kytkeytyy mielivaltaisesti milloin mihinkin ja ehdottaa mitä milloinkin. Tässä mielessä metodisi onkin osoittanut varsin kykeneväksi.

Myönnytyksenä normaalille lainlaadintaprosessille katsot, että ”voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sen taustatöiden jätteitä ei tule pitää auktoriteettina, siis perusteluiden lähteenä, vaan korkeintaan neuvonantajana”. Tästä huolimatta pidät kaikenlaisia viittauksiani voimassa olevaan kansalliseen, ylikansalliseen ja ulkomaiseen oikeuteen kategorisesti väärinä ja hylkäät niiden kaikkinaisen – myös suuntaa-antavan – merkityksen juridisessa argumentaatiossa. Kirjoitat kiertelemättä, että avioliittolain kohdalla ”perusteita ei voi etsiä voimassa olevasta laista vaan joutuu ajattelemaan ihan itse.”

Lainsäätäjän tahtoa koskeva käsittelysi on sanalla sanoen nolostuttavaa. Ymmärrys oikeusteoriasta ja juridisen kielenkäytön käytänteistä puuttuu tyystin. Lainsäätäjän tahdolla viitataan normin sisältöön ja tavoitteenasetteluun. Katsot, että tällä ratio legiksellä ”ei ole arvoa perustelujen lähteenä, koska se on sisäisesti ristiriitainen kokonaisuus”, ja että sitä on vaikeaa ellei mahdotonta hahmottaa ristiriitaisesta kokoelmasta. Tämän lisäksi väität myöhemmässä tekstissäsi suoraan, ettei tätä tahtoa näytä olevan lainkaan. Tyylillesi uskollisena et syvenny väitettyihin ristiriitoihin tai pyri horjuttamaan lausumiani vastaesimerkein, vaan sivuutat esitetyt kannat kokonaan. Lainsäädäntöuudistusten kohdalla irrelevantteja ja tätä myötä kehnoa argumentointia edustavia seikkoja ovat mielestäsi siten

a)      voimassa olevan oikeuden sisältö

b)      voimassa olevan oikeuden tavoitteet

c)       sääntelyssä yleisesti ja erityisesti noudatettava sääntelylogiikka

d)      oikeustieteessä harjoitettu normiaineksen systematisointi ja tulkinta

e)      yllä lueteltuihin seikkoihin tukeutuvat lainopilliset tulkinta-argumentit.

Palaat lainsäätäjän tahtoon toisen kerran esittämällä, että mielestäsi ”ongelmamme ei ole sen selvittäminen, mikä on ’lainsäätäjän tahto’, vaan se, millainen tuon tahdon tulisi olla”. Täydennät sanomaasi katsomalla, että tuo tahto ”tulee nähdä myös kehittämisen kohteena, ei vain välineenä”. Jalosta lähtökohdastasi huolimatta et nytkään avaa näkemystäsi tarkemmin. Mielestäsi on huonoa argumentointia pyrkiä selvittämään, mitä ja mistä kullakin normilla pyritään säätämään ja miten tuota sisältö- ja tavoiteinformaatiota voitaisiin hyödyntää de lege ferenda. Silti haluaisit nähdä tämän kentän kehittämisen kohteena, mutta siten, että kehittämisen kohdetta ei saa analysoida eikä sen sisällöstä tule tuottaa tietoa kehittämisen pohjaksi. Mahdolliseen analysointitietoon ei saa viitata. Kulloisenkin normin sisällön uudistamisessa ainoiksi hyväksyttäviksi perusteiksi jäävät jälleen mielivaltaiset, sattumanvaraisesti sovellettavat vapaavalintaiset primääriperiaatteet, jotka eivät millään tavalla kiinnity esimerkiksi itse sääntely-ympäristöön.

Tiivistät ainoan sallimasi perustelumallin seuraavasti: ”Kelpoinen perustelu X:lle on se, joka osoittaa, kuinka X seuraa loogisesti perimmäisistä periaatteistasi ja arvoistasi”. Tällaiseksi yleisesti hyväksytyksi ylimmäksi periaatteeksi ja arvoksi nimeät yhdenvertaisuuden. Muut periaatteet ja arvot jäävät kirjoittamatta auki, vaikka niihin viitataan läpi vastineen ja ne toimivat esittämiesi kantojen yksinomaisina perusteina. Valittua lähestymistapaa voitaneen pitää varsin hutiloituna.

Operoikaamme siten ainoan nimetyn premissin eli yhdenvertaisuusperiaatteen varassa. Käypiä perusteita ovat mielestäsi sellaiset argumentit, jotka syntyvät yhdenvertaisuuden periaatteen johdonmukaisesta noudattamisesta. Avioliittolain näkökulmasta jäsentelysi merkitsee sitä, että sukupuolineutraalin lainsäädännön vaatiminen ei ole johdonmukaista ja loukkaa yhdenvertaisuusperiaatetta. Näitä perusteita rikkoo mielestäsi paitsi ehdotettu sääntely, myös kotimaisen ja pohjoismaisen parisuhdelainsäädännön nykykehitys. Yhdenvertaisuutta loukkaavia elementtejä löytyy mielestäsi myös voimassa olevasta oikeudesta siltä osin, kun kyse on parisuhteen käsitteen sisällöstä. Eritellysti argumentointisi kulkee seuraavanlaisesti:

”Ei ole tarpeen säännellä juuri sellaisia parisuhteita, joita sinä ja jotkut muut tässä tarkoittavat, ellei tätä kohdennusta pystytä hyvin perustelemaan. Ylimmistä periaatteista, kuten yhdenvertaisuudesta, tarkoittamasi rajaus ei ainakaan näytä seuraavan.” Ainoa perusteesi on siten se, että nykyiseen parisuhdekriteeriin ei saa nojautua, koska se ei ole yhdenvertainen tai johdonmukainen.

”Mikä estää [pohjoismaisen lainsäädäntöuudistusten huomioonottamisen]? Vastaan: johdonmukaisuuden ja ylimpien periaatteiden (erit. yhdenvertaisuuden) kunnioittamisen tulisi estää.” Ainoa perusteesi on siten se, että sääntelyyn, jota annetaan pitkälle yhteisen arvopohjan ja yksityisoikeudellisen järjestelmän Suomen kanssa jakavissa valtioissa, ei tule nojautua, koska se ei ole yhdenvertaista tai johdonmukaista.

”Vaikka viimeaikaisesta sääntelytyöstä voisimme perustellusti hahmottaa kuvailemasi tendenssin, ns. ’lainsäätäjän tahdon’ tai ’säätämisen suunnan’, niin se ei riitä mihinkään, ellei tuo tendenssi ole itsessään hyvin perusteltavissa (s.o. mm. johdonmukaisessa suhteessa ylimpiin periaatteisiin).” Ainoa perusteesi on siten se, että lainsäätäjän tahtoon ei tule nojautua, koska se ei ole yhdenvertainen tai johdonmukainen.

”pidän tuota tuoretta keksintöä [homoseksuaalisten parisuhteiden näkemistä hyväksyttävinä parisuhteina yhteiskunnassa] osana sitä viimeaikaista sääntelyideologiaa, joka ei mielestäni kunnioita johdonmukaisuutta ja perimmäisiä periaatteita.” Ainoa perusteesi on siten se, että parisuhdelainsäädännössä noudatettavaan yleiseen sääntelymalliin ei tule nojautua, koska se ei ole yhdenvertainen tai johdonmukainen.

”Lainsäätäjä ei ole toiminut loogisesti ja perustellusti vaan jopa ristiriitaisesti vastoin periaatteita YA tai YB. Tilanne on haastava, koska perusteita ei voi etsiä voimassa olevasta laista vaan joutuu ajattelemaan ihan itse. Ajatuskoe: Kuvittele, että sinä saat säätää käsiteltyjä asioita koskevan lain. Minkälainen siitä tulisi?” Ainoa perusteesi on siten se, että minkäänlaiseen lainsäädäntömateriaaliin ei tule nojautua, koska lainsäätäjän toiminta ei ole ollut yhdenvertaista tai johdonmukaista.

Kuten yllä olevista sitaateista voidaan havaita, perustelusi typistyvät yhdenvertaisuuden ja johdonmukaisuuden hokemiseen vailla substanssia ja lisäperusteluita. Keskustelua ei synny, koska et keskustele, vaan tyydyt jankkaamaan perustelematta jääviä kantojasi.

Voinemme aloittaa perusteista. Mitä yhdenvertaisuudella tarkoitetaan?  Perustuslain säännöksellä ihmisten yhdenvertaisuudesta viitataan muodolliseen ja aineelliseen yhdenvertaisuuteen, yhdenvertaiseen kohteluun ja lakiin perustuvaan oikeudenmukaisuuden takaamiseen. Täsmällisemmin se sisältää mielivallan kiellon ja vaatimuksen yhdenvertaisesta kohtelusta eli samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa ja erilaisesta kohtelusta erilaissa tapauksissa. Yhdenvertaisuuden arviointi on samankaltaisuusvertailua. Tiettyyn ryhmään kuuluvia on kohdeltava tietyllä tavalla. Normatiivisen yhdenvertaisuuden alueella periaatteen soveltaminen edellyttää siten, että jonkin tietyn normin alaan kuuluvia samankaltaisia tahoja on kohdeltava samanlaisesti. Yhdenvertaisuutta arvioidaan arviointiperusteen valossa. Täyttääkseen yhdenvertaisuuden vaatimuksen tätä kriteeriä on sovellettava paitsi poikkeuksetta myös objektiivisesti. Muodollisen arviointiperusteen on oltava puolueeton. Kriteeri ei saa myöskään itsessään olla mielivaltainen. Tältä osin yhdenvertaisuusajattelu kytkeytyy oikeudenmukaisuuden perusvaatimukseen. Sisällöltään mielivaltaiset perusteet eivät ole oikeudenmukaisia.

Yllä kuvattu viittaa yhdenvertaisuusperiaatteeseen siten kuin se järjestelmässämme ymmärretään. Kirjoittamasi perusteella on kuitenkin selvää, ettet pidä lainsäädäntöä, lain esitöitä tai oikeustiedettä kelpoisina argumentaatioperusteina. Tämän vuoksi peräänkuuluttamasi yhdenvertaisen kohtelun sisältöä joudutaan hakemaan yksinomaan omista kirjoituksistasi.

Esittämiesi kantojen ja asennoitumisesi perusteella vaikuttaa siltä, että yhdenvertaisuus tarkoittaa sinun mielestäsi sitä, että kaikenlaisia asioita kohdellaan samalla tavalla. Ajattelutapa poikkeaa siten radikaalisti vakiintuneesta yhdenvertaisuuskäsityksestä, jonka mukaan samanlaisia asioita kohdellaan samalla tavalla ja erilaisia asioita eri tavalla. Parisuhdelainsäädännön kritiikin ja sääntelyä koskevan kehitysohjelman raakileesi lisäksi tämä yhdenvertaisuuskäsityksesi näkyy infamöösissä keskustelunavauksessasi sanan ”jokainen” merkityssisällöstä.

Ristiriitaa yleisen ja sinun itsesi omaksuman yhdenvertaisuusajattelun välillä voidaan havainnollistaa soveltamalla sitä parisuhdelainsäädäntöön (pahoittelen, että en nojaa esityksessäni omiin kuvitelmiini ja fantasioihini, vaan voimassa olevaan oikeuteen ja siitä ammennettavissa oleviin skenaarioihin). Tämän normituksen tarkoituksena on säätää yhteiskunnallisesti hyväksyttäville parisuhteille annettavista oikeuksista ja velvollisuuksista. Institutionalisoituja sääntelykohteita ovat nykyisellään

a)      täysi-ikäisten,

b)      toisilleen läheistä sukua olemattomien,

c)       siviilisäädyltään naimattomien tai eronneiden,

d)      samaa tai eri sukupuolta olevien ihmisten muodostamat parisuhteet.

Nämä kriteerit täyttävät, kahden ihmisen väliset intiimisuhteet oletetaan lähtökohtaisesti luonteeltaan sellaisiksi, että niistä ei seuraa vahingollisia, haitallisia tai muita epätoivottavia yhteiskunnallisia tai yksilötasolla ilmeneviä seurauksia yhteiskunnassa.

Institutionalisoidut parisuhteet jaetaan tällä hetkellä kahtia puolison sukupuolen mukaan. Lähestymistapaa voidaan pitää kyseenalaisena. Avioliittolain esitöissä säädöksen aukikirjoitettuna tavoitteena on tukea ja korostaa perheen perussuhteen eli puolisoiden välisen parisuhteen merkitystä. Parisuhdelain esitöissä puolestaan todetaan, että lain säätämisellä samaakin sukupuolta olevien puolisoiden parisuhteet saatetaan sen suojan piiriin, joka muille parisuhteille annetaan. Hallituksen esityksessä todetaan, etteivät samaa sukupuolta olevien parisuhteet eroa tehtäviltään muista parisuhteista, jolloin homoseksuaaliset parisuhteet rinnastetaan lainsäädännössä heteroseksuaalisiin parisuhteisiin. Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan samankaltaisia asioita on kohdeltava samalla tavalla. Nykyinen kaksijakoinen parisuhdesääntely ei ole yhdenvertainen ja määrittyy siten epäoikeudenmukaiseksi.

Yhdenvertaisuusperiaatteesta seuraa, että erilaisia asioita on kohdeltava eri tavalla. Lähisukulaisten välinen parisuhde nähdään epäeettisenä, vahingollisena ja perheen sisäisten suhteiden suojaamiseen pyrkivän sääntelyn tavoitteiden vastaisena. 13-vuotiaan ja 53-vuotiaan välinen parisuhde nähdään lastensuojelullisesti ja rikosoikeudellisesti tuomittavana. Ihmisen ja elottoman esineen välistä parisuhdetta ei tunnusteta lainsäädännössämme, sillä eloton esine ei ole oikeustoimikelpoinen, eikä esimerkiksi voi ilmaista tahtoaan sitoutua avioliittolainsäädännön mukaiseen oikeustoimeen.  Mitään näistä parisuhteista ei voida kirjata viranomaisrekisteriin, so. virallistaa parisuhdelainsäädännön keinoin.

Näiden parisuhteiden kohtelu on siten yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta hyväksyttävää. Kysymys on ainoastaan erilaiselle kohtelulle annettavista perusteluista, joihin tukeutuen tehtävät erottelut luokittuvat hyväksyttäviin ja ei-hyväksyttäviin. Jos alaikäisen lapsen ja tämän vanhemman välinen insestinen parisuhde tai ihmisen ja eläimen välinen parisuhde voidaan samankaltaisuusarviossa todeta yhteismitallisiksi eli rakenteeltaan ja vaikutuksiltaan identtisiksi tai suurelta osin samanlaisiksi yhteiskunnassa jo entuudestaan hyväksyttävien parisuhteiden kanssa, niiden toisistaan poikkeava kohtelu ei ole yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista vaan päinvastoin kiellettyä syrjintää.

Yhteiskunnallisia ilmiöitä koskevassa yhdenvertaisuusarvioinnissa kiinnitetään huomiota useisiin seikkoihin. Parisuhteita koskevassa tarkastelussa peilaamista harjoitetaan suhteessa avioitumiskelpoiseen heteroseksuaaliseen parisuhteeseen, sillä se on sääntelykohteen arkkityyppi ja parisuhdemuoto, joka ainoana saa hyväkseen kaikki parisuhdelainsäädännössä näihin intiimisuhteisiin liitettävät oikeudet ja velvollisuudet. Jos yhteiskunnassa on osoitettavissa parisuhteita, jotka toiminnaltaan, rakenteeltaan, tehtäviltään ja vaikutuksiltaan rinnastuvat aviopareihin, on johdonmukaista ja yhdenvertaisen kohtelun kannalta oleellista, että aviopareja koskeva sääntely ulotetaan koskemaan ehdot täyttävät parit. Tämän asian hahmottaminen on osoittautunut erityisen ongelmalliseksi omalta kohdaltasi. Kelpoisista avioliittolain sääntelykohteista puhuttaessa takerrut tuon tuosta ainoastaan yhteen kriteeriin, kuten tapahtuu seuraavassa lainauksessa:

”Väitteeni on juurikin, että se [parisuhdesääntelyn nykykehitys] ei ole johdonmukaista eikä ilmeisestikään yhdenvertaisuuden periaatetta kunnioittavaa (mikäli parisuhteet samastetaan vakiintuneisiin seksisuhteisiin).”

Päinvastoin kun esität, määrittyäkseen yhteiskunnallisesti hyväksyttäväksi parisuhteeksi olennaisena kriteerinä ei ole se, että suhde täyttää vakiintuneen seksisuhteen määritelmän. Esittämäsi samastus luonnehtii vasta itse parisuhdekäsitteen sisältöä. Voidakseen tulla parisuhdelainsäädännön kohteeksi kahden ihmisen välisen suhteen on täytettävä olettama sellaisesta parisuhteesta, joka on juridisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävä. Kuten todettua, erilaisia parisuhteita voi vallita kaikenlaisten ihmisparien välillä, mutta vain osa niistä katsotaan juridisen suojan arvoisiksi.

Samalla tavalla yhden ainoan yhdenvertaisuuskriteerin varassa lepää ja kaatuu esityksesi siitä, että nykyinen avioliittolaki olisi yhdenvertainen suodessaan avioitumismahdollisuuden vain ns. lisääntymisyksiköille. Tässä kohdin en tarkemmin puutu siihen tosiseikkaan, että voimassa oleva oikeus ei pidä parisuhdelainsäädännön vaikutusten jakokriteerinä parin keskinäistä lisääntymiskykyä. Perustelut voi halutessaan lukea aikaisemmista viesteistäni.

Antamasi muodollinen arviointiperuste ei ole yhdenvertaisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla objektiivinen, sillä lisääntymisyksiköiden lisäksi se hyväksyy tietyt lisääntymään kykenemättömät yksiköt samalla kun se rajaa mielivaltaisesti jotkin ei-lisääntymisyksiköt soveltamisalansa ulkopuolelle. Avioitumaan oikeutettuja tahoja ovat esimerkiksi

a)      sukupuolensa korjanneet

b)      hedelmättömät

c)       sterilisaation läpikäyneet

d)      vapaaehtoisesti lapsettomat

e)      naiset, jotka ovat ylittäneet vaihdevuodet.

Lisääntymiskriteeristä huolimatta avioitumisoikeuden ulkopuolelle rajattuja tahoja ovat puolestaan esimerkiksi

a)      hedelmöittymään kykenevä alaikäinen tyttö

b)      siittiöitä tuottamaan kykenevä alaikäinen poika

c)       polygaamiset lisääntymisyksiköt

d)      etenevässä tai takenevassa sukulaisuussuhteessa toisiinsa olevat eri sukupuolta olevat henkilöt

e)      ennestään avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät.

Oma esityksesi ei siten ole yhdenvertainen saati johdonmukainen eikä sellaisenaan täytä yhtäkään niistä fundamentaaleista periaatteista tai arvoista, joiden varaan rakennat koko sukupuolineutraalia avioliittolakia koskevan kritiikkisi. Uskonnollisiin mittoihin paisuva ”yleisesti hyväksyttävien ylimpien periaatteiden ja arvojen” ja niistä johdonmukaisesti dedusoitavien päätelmien ylistyksesi on pelkästään tekopyhää ja hurskastelevaa. On ilmeisesti niin, että peräänkuuluttamaasi ideaalimallista yhdenvertaisuusarviointia, ”uutta harkintaa” ja ”kriittistä tavoitteenasettelua” sekä ”ideoiden ja motivaatioiden kyseenalaistamista ja uudelleenkonstruoimista” tulee sinun mielestäsi toitottaa ja harjoittaa kaikessa muussa paitsi status quosta puhuttaessa ja sitä käsiteltäessä – etenkin, kun vallitseva epätasa-arvoinen tilanne sattuu suosimaan omaa viiteryhmää.

Vastineen lopuksi käsittelen vielä parisuhdelain sääntelykohdetta. Ihmettelet, että ”miksi olisi tarpeen ottaa kantaa nykyisen lain sääntelykohteeseen, jos kuitenkin ollaan lakia uudelleen säätämässä?” Avioliittolakia ei olla säätämässä uudelleen yhtä vähän kuin rikoslaki säädettiin uudelleen silloin, kun raiskaus määriteltiin sukupuolineutraaliksi teoksi. Parisuhdelainsäädännön oikeusohjeet normittavat nimensä mukaisesti parisuhteita, joten luulisi mielenkiinnon heräävään juuri tuon käsitteen sisällön tiimoilta. Kirjoitat seuraavasti:

”[Lainvalmisteluaineiston] merkitys on edelleen siinä, että juuri nuo ideat ja motivaatiot on kyseenalaistettava, milloin aiheeseen liittyvää lakia ollaan syystä tai toisesta muuttamassa. Jos nuo ideat ja motivaatio voidaan (riippumattomasti) uudelleen konstruoida, hyvä niin, ja ne voidaan pitää; jos ei, ne muuttukoot.”

”Avioliittolain uudistamisen äärellä on todellakin paikallaan tarkastella kriittisesti tavoitteenasettelua.”

Avioliittolain ideana ja motivaationa on tukea, suojata, tunnustaa ja velvoittaa kahden aikuisen ihmisen välistä ei-vahingollista intiimisuhdetta sekä antaa suhteen osapuolille tiettyjä laissa määriteltyjä oikeuksia. Siirtämällä samaa sukupuolta olevien parisuhteet vaillinaiseksi jääneen parisuhdelain sääntelypiiristä avioliittolain sääntelypiiriin toteutetaan juuri niitä ideoita, motivaatioperusteita ja tavoitteita, joiden saavuttamiseen avioliittolain säätämisellä on pyritty.

”Avioliittolain sääntelykohde on miehen ja naisen välinen suhde.”

Logiikkaasi seuraten Yhdysvaltojen vanhojen rotuerottelukäytäntöjen mukaiset avioliittolait säätivät, että lain sääntelykohde oli valkoisen miehen ja valkoisen naisen tai ei-valkoisen miehen ja ei-valkoisen naisen välinen suhde. Katsotko, että rasistisesta erottelusta luopuminen merkitsi uuden avioliittolain säätämistä? Millä perustein johtopäätökseesi päädyt? Olisiko erirotuisten avioliittoja koskevan kiellon kumoamisen yhteydessä ollut mielekästä julistaa, että koko avioliittolaki on nyt kumottava ja alettava sen sijaan soveltaa parisuhdelainsäädäntöä kaikenlaisiin yksityisoikeudellisiin oikeussuhteisiin, kuten alivuokralais- ja omaishoitajasuhteisiin?

Entä minkälainen avioliittolain suhde mielestäsi on kyseessä? Onko kyseessä yhtiöoikeudellinen oikeussuhde, sukulaisuuteen verrattava suhde tai vaikkapa työsopimussuhde? Miten tuo suhde eroaa muista ihmisten välisistä yksityisoikeudellisista suhteista? Jos kyseessä on julkisyhteisön edustaja, käsiteltäväksi voivat tulla myös julkisoikeudelliset oikeussuhteet. Minkälaisten kriteerien nojalla avioliittolain mukaan kelpoinen sääntelykohde tunnistetaan? Onko kyseessä sittenkin parisuhde, kuten voidaan päätellä voimassa olevasta oikeudesta? Miten miehen ja naisen välinen parisuhde eroaa esimerkiksi samaa sukupuolta olevien välisestä parisuhteesta siksi perustavalla tavalla, että näistä parisuhteista tulee vastaisuudessakin säätää kahdessa erillisessä laissa?

Parisuhdelainsäädännön tarkoitus on säätää parisuhteista. Nykyisellään avioliittoa ei voi solmia kaikkien kelpoisessa parisuhteessa elävien ihmisten kesken. Parisuhdelainsäädännön sääntelyperiaatteiden ulottaminen kaikkiin hyväksyttäviin parisuhteisiin ei kumoa vanhaa lainsäädäntöä vaan päinvastoin vahvistaa sitä toteuttamalla niitä käsityksiä ja periaatteita, joiden pohjalle säädökset ovat rakentuneet. Samalla se toteuttaa perustuslakiin kirjattua yhdenvertaisuusperiaatetta ja poistaa syrjiviä yhteiskunnallisia rakenteita. Avioliittolain tiimoilta esittämiäsi absurdeja muutosvaatimuksia voidaan verrata rikoslakiin. Lain tarkoituksena on muun muassa säätää rangaistus moitittavista, oikeushyviä uhkaavista tai rikkovista teoista. Moitittaville teoille on oikeustieteessä kehitetty tietyt yhteneväiset kriteerit. Yksittäisten tekojen tasolla rikosoikeudellinen rangaistusjärjestelmämme ei kuitenkaan tunnista sellaisenaan esimerkiksi identiteettivarkautta. Tällainen teko vastaa rakenteeltaan niitä yleisiä perusteita, joiden nojalla tietyt teot määrittyvät moitittaviksi ja rangaistaviksi yhteiskunnassamme. Mielestäni identiteettivarkauden rikostunnusmerkistön kirjaaminen rikoslakiin ei edellytä rikoslain kumoamista, uudelleenarviointia tai kyseenalaistamista vaan on järjestelmän näkökulmasta pikemminkin looginen ja oikeudenmukainen lakiuudistus.

”Ei ole tarpeen säännellä juuri sellaisia parisuhteita, joita sinä ja jotkut muut tässä tarkoittavat, ellei tätä kohdennusta pystytä hyvin perustelemaan. Ylimmistä periaatteista, kuten yhdenvertaisuudesta, tarkoittamasi rajaus ei ainakaan näytä seuraavan. Siksi se onkin kyseenalaistettava.”

Kuten totuttua, et avaa perusteluasi tarkemmin, vaan tyydyt jälleen viittaamaan sisällöltään tyhjiksi jääviin ylimpiin periaatteisiin. Vastaaminen on siten jokseenkin hankalaa. Ilmeisesti on kuitenkin niin, että mielestäsi parisuhdelainsäädännön soveltaminen parisuhteisiin sotii yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan. Samaa logiikkaa seuraten ajoneuvolainsäädännön soveltaminen ajoneuvoihin ja osakeyhtiöoikeuden soveltaminen osakeyhtiöihin rikkonee yhtenevällä tavalla perustuslaillista syrjintäkieltoa?

”Jos parisuhteella ei voida ongelmitta viitata sellaisiin suhteisiin, joihin halutaan viitata, niin silloin toki voidaan vaihtaa sanaa?”

Kysymys kuuluu, että kuka haluaa viitata ja minkälaisiin suhteisiin? Entä minkälaisilla perusteilla viittaaminen tapahtuu? Voimassa oleva oikeus, yhteiskunta, minä ja muualla netissä keskustellessasi myös sinä viittaat parisuhteella tietynsisältöiseen suhteeseen. Ainoa parisuhdekäsitteen kanssa ongelmiin joutuva ja sen vuoksi parisuhdesanan uudelleenmäärittelyä vaativa taho olet puolestasi sinä, ja silloinkin vain kun keskustelet tämän adressin puitteissa. Jos penäät parisuhde-sanan vaihtamista johonkin toiseen, sinun tulee esittää sille hyvät perusteet. Voidakseen menestyksekkäästi perustella syvälle parisuhdelainsäädännön perusteisiin käyvän lainsäädäntöreformin argumenttisi on oltava parempia kuin patologinen halusi rinnastaa samaa sukupuolta olevat parit insestisiin lähisukulaissuhteisiin. Tällä havaahan ainoa perusteesi muuttaa parisuhde-käsitteen totunnaista merkityssisältöä tai vaihtoehtoisesti kumota parisuhteisiin perustuva avioliittolainsäädäntö on se, että se on ainoa keino, jolla voit perustella esimerkiksi sisarusten väliset avioliitot.

Pyytäessäni sinua kertomaan, että minkälaisia seikkoja voidaan esittää tukemaan sitä, että parisuhteella voidaan paitsi yleiskielessä myös juridisessa terminologiassa viitata ongelmitta kaikenlaisiin ihmisten välisiin suhteisiin, väistät perusteluvelvollisuutesi katsomalla, että kysymykseni on epäoleellinen. Jatkat katsomalla seuraavaa:

”Epärehellistä sen sijaan on se, jos väität, että lainsäädännön olisi välttämätöntä fiksoitua juuri tiettyyn parisuhteen käsitteeseen – ja tältä näkökantasi ovat paljolti näyttäneet.”

”Älyllisesti rehellistä olisi kuitenkin samalla myöntää, että noihin tunnusmerkistöihin ja sääntelyn kohteen valintaan voidaan ja jopa tulee suhtautua kriittisesti ja kyseenalaistaen.”

”Silloin tuunatkaamme perheoikeudellisia oikeusohjeita sellaiseen muotoon, jossa ne "sellaisinaan" soveltuvat. Jos kerran olemme perhekäsitystä modernisoimassa ja lakia muutamassa, niin tehkäämme rohkeasti tarvittavat muutokset, siten kuin ylimmät periaatteet ja johdonmukaisuus edellyttävät.”

Perustelujen puuttuessa tilanne on identtinen hahmottelemieni uusien verolainsäädännöllisten periaatteiden kanssa. Olen sitä mieltä, että muun muassa tulevan Windfall-veron periminen on epäjohdonmukaista ja vastoin yhdenvertaisuusperiaatetta ja muita ylempiä periaatteita, eikä sitä tule alkaa kantaa ennen kuin veronalaisen tulon käsite määritellään uusiksi haluamallani tavalla. Koen, että tuloverolain mukainen tulon käsite on vaihdettava sellaiseksi, että se kattaa rahana tai rahanarvoisena etuutena saatujen tulojen lisäksi myös emotionaalisen tulonmuodostuksen. Jos kerran veropykäliä ollaan modernisoimassa, niin tehkäämme rohkeasti tarvittavat muutokset siten kuin ylimmät periaatteet ja johdonmukaisuus edellyttävät. Siten vaadin, että jos verotuksen nykyjärjestelmään yhteiskunnan mielestä loogisesti istuva Windfall-vero säädetään, niin läheisistä ihmissuhteista, lemmikinpidosta ja muista emotionaalista tyydytystä tuottavista etukertymistä on samalla lailla alettava kantaa fiskaalista huolta. Pelkästään rahallisen tulon verottaminen on epäjohdonmukaista ja vastoin yhdenvertaista kohtelua. Nämä perustelut ovat mielestäni riittävät, enkä aio esittää niitä lisää saati selittää niiden sisältöä tarkemmin.