naimalakko

#331: v ronski - Kohti yksimielisyyttä, sannavain,

”Nähdäkseni selitys on se, että meillä on eri kriteerit hyvälle argumentoinnille.”

Olen samaa mieltä. Oman debatointi-ideaalini kriteereihin lukeutuvat muun muassa pyrkimykset vastata suoriin ja epäsuoriin kysymyksiin, esittää perusteluja ja kommentoida kanssakeskustelijan väitteitä tarvittaessa yksityiskohtaisestikin. Hyvälle argumentaatiolle asettamamme mittapuut vaikuttavat siten eroavan toisistaan dramaattisesti.

Henkisen välimatkamme pituus näyttäytyy varsinkin kiistelyssä sallituista oikeuslähteistä, hyväksyttävistä referenssipisteistä ja argumentaatioperusteista. Olen katsonut, että sukupuolineutraalista avioliittolaista keskusteltaessa on ollut paikallaan syventyä siihen, mitä avioliitosta ja rekisteröidystä parisuhteesta on säädetty ja millä perusteilla ratkaisuihin on päädytty. Samoin olen esittänyt, että lait eivät synny tyhjästä tai tyhjiöön, minkä vuoksi oikeusjärjestystä ja oikeusjärjestelmää voidaan tarkastella yleisemmällä tasolla pyrkien systematisoimaan voimassa olevaa normiainesta ja sen taustalla vaikuttavia periaatteita ja yleisiä toimintalinjoja: tällöin on mahdollista esittää perusteltuja kannanottoja mahdollisten lainsäädäntöuudistusten tueksi tai niitä vastaan.

Oma oikeuslähdeoppisi on typistynyt tämän kieltämiseen: auktoriteetiksi on jäänyt oma mielipide, fiilikset, ”omilla aivoilla ajattelu”, mutu ja perstuntuma. Rivien välistä on kuitenkin luettavissa, että väitteet voidaan joskus kiinnittää myös ulkopuolisiin perusteisiin. Tällöin niiden on tuettava omia fiiliksiäsi:

”Väitän, että argumentointisi on mieleiset rusinat pullasta -argumentointia. Esimerkkinä tästä on se, kuinka viittaat ’lainsäätäjän tahtoon’ ja ’vakiintuneisiin käsitteisiin’, milloin ne sattuvat sopimaan yhteen ajamasi asian kanssa - - En kerta kaikkiaan pidä tätä kelpoisena argumentointina”

Kritisoit minua siitä, että esitän omaa kantaani tukevia teesejä. Syykseni luetaan siis se, että puolustan keskustelussa omaa näkemystäni, enkä tuokaan esille ainoastaan sellaisia perusteita, jotka ovat vastoin omaa tavoitettani. Tämä on sangen mielenkiintoinen käsitys keskustelurooleista. Absurdin puolelle lipsahdetaan sivulauseenomaisessa heitossasi, jolla ykskantaan kuittaat yhdentekevinä kaikki keskustelussa esittämäni perusteet sukupuolineutraalille avioliitolle:

”Näin ollen joudun ohittamaan kaikki mieleiset rusinat pullasta -argumenttisi, joita on valitettavasti aika paljon.”

Tämä lienee trollausta. Nöyryytyksen uhallakin lähden kuitenkin siitä, että yllä esitetty on aivan todellinen vastaväite. Konstruoidaan keskustelutilanne: A kannattaa asiaa X ja viittaa perusteluissaan muun muassa lainsäädäntöön. B vastustaa asiaa X, eikä hyväksy A:n perusteluita, koska A on selvästi esittänyt vain omaa kantaansa tukevia perusteita eikä sellaisia, jotka vahvistaisivat B:n vastakkaista mielipidettä. Siten B sivuuttaa kaikki A:n perusteet ja kritisoi A:ta kelvottomasta argumentaatiosta.

Nyt on niin, että syyttäessäsi minua rusinoiden noukkimisesta pullasta et huomaa, että sama lainsäädäntövehnänen on kaikessa laajuudessaan myös sinun käytettävissäsi. On B:n eli sinun tehtäväsi esittää vastanäyttöä ja siten pyrkiä kiistämään minun väitteeni, minkä jälkeen on edelleenkin sinun tehtäväsi tuoda pöytään sellaisia argumentteja, jotka puhuvat oman näkemyksesi puolesta. Tämän jälkeen reagointivelvollisuus siirtyy samanlaisin debatointivaatimuksin jälleen minulle. Tätä kutsutaan keskusteluksi.

Määrittyäkseen hyväksi keskusteluksi siinä käytetyt puheenvuorot eivät kuitenkaan voi olla sisällöltään pelkästään tyyppiä ”Eikä ole!”, ”En usko!” tai ”Väärin sammutettu!”. Tarkastellaan problematiikkaa lähemmin. Kritisoit minua siitä, että vetoaisin lainsäätäjän tahtoon ja vakiintuneisiin käsitteisiin vain siltä osin kuin ne ”sattuvat sopimaan yhteen ajamani asian kanssa, kuten tietyllä tavoin rajattuun parisuhteen käsitteeseen ja jopa näkemykseen, että sellaisiin ja vain sellaisiin parisuhteisiin pitäisi kohdistaa lainsäädäntöä”. Myöhemmin korostat vielä, että ”ei kannata yrittää ottaa ’lainsäätäjän tahtoa’ auktoriteetiksi, varsinkaan sitä tahtoa, jonka mukaista lakia itse esität muutettavaksi”, johon perustuen päätät muitta mutkitta jättää jokaisen kappaleeni kommentoimatta.

Todellista väittelyä ei synny, jos toinen osapuoli vain polkee kiukkuisena jalkaansa ja kiljuu, että ei ole asioista samaa mieltä. Kiteytät ongelmallisen lähestymistapasi kirjoittamalla, että ”viittaaminen ’lainsäätäjän tahtoon’ ei tietenkään ole kelvollinen peruste, koska juuri sellaista tahtoa pitäisi perustella”. Väitteet tulisi siis sinunkin mielestäsi perustella, mutta silti tuo velvoite asetetaan ainoastaan minun harteilleni. Sinun tulisi nyt ymmärtää, että on sinun vastuullasi reagoida perustellusti näkemyksiini. Mitkä asiat puhuvat siis esimerkiksi sen puolesta, että nykyisen parisuhdelainsäädäntömme sääntelykohteena ei ole parisuhde? Mitä seikkoja voidaan esittää tukemaan sitä, että parisuhteella voidaan paitsi yleiskielessä myös juridisessa terminologiassa viitata ongelmitta kaikenlaisiin ihmisten välisiin suhteisiin? Minkälaisia perusteita on osoitettavissa sen näkemyksen tueksi, että perheoikeudelliset oikeusohjeemme voisivat soveltua sellaisinaan muihinkin kuin parisuhteisiin, kuten esimerkiksi sisarusten yhteistalouksiin, omaishoitosuhteeseen ja kommuuniasumiseen?

Sormiharjoituksena voidaan kommentoida esimerkiksi seuraavaa, edellisessä kirjoituksessani esittämääni perustetta sukupuolineutraalille avioliitolle:

”Avioitumisen myös nais- ja miespareille mahdollistava avioliittolaki on linjassa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon vaateiden kanssa ja vie loppuun sen johdonmukaisen linjan, jota samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteiden sääntelyssä on parisuhdelain säätämisen jälkeen harjoitettu.”

Jos olet asiasta eri mieltä, sinun on paitsi ilmaistava kielteinen kantasi myös kerrottava vastaperusteet. Mitkä seikat puhuvat sen puolesta, että parisuhdelainsäädännön nykykehitys ei ole esittämäni mukainen? Voidaanko esimerkiksi muualta lainsäädännöstä löytää perusteita sille, että nais- ja miesparien parisuhteita ei ole missään tapauksessa tarkoitettu nostaa yhdenvertaisiksi heteroparien parisuhteiden kanssa? Onko parisuhdelain säätämisen jälkeen annettu senkaltaista sääntelyä tai valmisteltu jonkinlaista päätöksenteon taustamateriaalia, joihin perustuen yhteiskunta pyrkisi nyt ja aina pitämään avioliiton pelkästään miehen ja naisen välisenä?

Onnistut täyttämään väittelyn alkeiden vaatimukset lähinnä huomauttaessasi, että käsittelyni ei voi nojautua voimassa olevaan oikeuteen, koska se ”nimenomaan erottelee heteroparit homopareista, mikä tarkoittaa juurikin sitä, että ’parisuhde’ ei ole määrittelevä yhteinen tekijä”. Lisäksi katsot, että vetoaminen lainsäätäjän tahtoon on kelvotonta argumentointia, koska kuitenkin olen sitä mieltä, että ”monilta tai ainakin joiltakin osin lainsäätäjän tahto on ollut perusteeton, esimerkkeinä avioliittolaki ja laki parisuhteen rekisteröinnistä”. Lupaavasti alkanut erittely jää kuitenkin puolitiehen. Tässä kohtaa olisi esimerkiksi ollut oleellista pureutua vihdoinkin kysymykseen parisuhdelainsäädännön sääntelykohteesta. Pyydän sinua siis jälleen kerran kertomaan, mitä parisuhdelainsäädännöllä ohjaillaan ja minkä luonteisena sanottu kohde näyttäytyy. Lisävalaistusta ja mahdollisesti muuhunkin kuin fiiliksiisi ankkuroituvaa perustelua olisivat kaivanneet myös ne erottelukriteerit, joihin perustuen järjestelmämme on synnyttänyt kaksi erillistä parisuhdeinstituutiota. Miksi tilanne on mielestäsi tällainen? Onko esitettävissä sellaisia seikkoja, joihin nojautuen olisi osoitettavissa, että lainsäädäntö kokonaisuudessaan pyrkisi pitämään nykyisen järjestelyn voimassa myös tulevaisuudessa?

Entä minkälaista tulkinnallista merkitystä voidaan antaa lainvalmistelutöistä ilmeneville tarkoitusperille? Esittämäsi kysymys lainsäätäjän tahdosta on mielenkiintoinen. Perusongelma vaikuttaa koskevan sitä, ettet tunnu ymmärtävän, mikä merkitys tavoiteinformaatioon viittaamiselle annetaan oikeustieteessä. Vapaaehtoisena sormiharjoituksena voisit aluksi syventyä vaikkapa avioliittolain historiaan ja kertoa, miten lainsäätäjän tahto on näkynyt lain kulloisessakin kehitysvaiheessa ja mikä merkitys ja arvo tavoiteinformaation selvittämisellä on ollut paitsi tulkinnassa myös lainsäädäntöuudistuksissa.

Menemättä kovin syvällisesti lainsäädäntö- tai tulkintateoriaan tai oikeuslähdeoppiin voidaan todeta, että ns. ratio legiksen selvittäminen on pätevä tulkinta-apuväline jäsennettäessä ja kuvatessa tiettyjä oikeussuhteita. Lainsäädännön tavoitetta analysoitaessa tarkastelun kohteena on pohjimmiltaan kulloisenkin sovellettavan normin sisältö ja ne asiaintilat, joita normin antamisella tavoitellaan tai voidaan tulkita tavoiteltavan. Tieto tavoitteenasettelusta antaa välineet arvioida voimassa olevan lain tai tulevan lainsäädäntöuudistuksen päämääriä ja intressejä. Lain tavoitteenasettelun tarkastelu antaa tulkitsijalle siten johtoa muun muassa siitä, minkälaisiin tapauksiin säännöksen soveltamisala ylettyy, miten pykälään kirjatut termit tulisi ymmärtää, minkälaista sääntelyä lain pohjalta voi tulevaisuudessa mahdollisesti antaa ja voidaanko jostain tietystä säännöksestä hakea tulkinta-apua toista lakia tai juridista asiakokonaisuutta tarkasteltaessa.

Lainsäätäjän tahto ei siis vastoin väitettäsi ole minulle mikään auktoriteetti, vaan nimenomaan neuvonantaja. Tämä on varsin luonnollinen lähtökohta kun muistetaan, että parlamentaarinen lainsäädäntöprosessi synnyttää monesti useaan suuntaan vetäviä kompromissiratkaisuja ja sitä kautta erilaisia tavoitetulkintoja ja implementointiriitoja. Usein jokin tietty lainsäätäjän tahto on kuitenkin melko selvästi normin lähde. On huomattava, että jos eduskuntakäsittelyssä säädökselle muotoillaan jokin selvä tavoite, joka on luettavissa lain esitöistä, se on otettava asianmukaisesti huomioon, ja kääntäen: jos jokseenkin selväsanaisesti kirjattu tavoite sivuutetaan, tulkitsijan on perusteltava ratkaisunsa erityisen tarkasti.

Tätä taustaa vasten onkin sääli, että vaikka lähdet siitä, että tavoiteinformaatio soveltuu antamaan neuvoja mietittäessä sitä, ”mitä säädöksiä voidaan oikeasti hyväksyttävästi ja linjakkaasti perustella”, et kuitenkaan käytä tätä tulkinta-apuvälinettä hyväksesi kuin kerran ja silloinkin analyysisi jää tyngäksi. Jos olet sitä mieltä, että parisuhdelainsäädännön kohdalla lainsäätäjän tahdolle ei voida osoittaa selkeää suuntaa ja sisältöä, sinun tulisi myös perustella se esimerkiksi esittämällä vastakkaiseen suuntaan osoittavia seikkoja.

Ratio legis on lähes kaikissa tapauksissa luettavissa hallituksen esityksestä ja siihen liittyvistä valiokunta-asiakirjoista. Tämä lienee selvää. Laintulkinnan tärkein tehtävä lienee selvittää, mitä kulloisellakin säännöksellä ja normien kokonaisuuksilla halutaan saavuttaa. Tämän keskustelun kannalta oleellista on miettiä, onko sukupuolineutraalille avioliittolaille esitettävissä sellaisia, muun muassa yhteiskunnallisesta kehityksestä ja uudemmasta lainsäädännöstä johtuvia perusteita, joiden pohjalta voisi perustella, että lainsäätäjän tahto (eli parisuhdesääntelyn tavoitteet) olisi parantaa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kohtelua. Minun mielestäni asia on näin. Jos olet eri mieltä, sinun tulee esittää kannallesi perusteet. Syvennän teemaa tarkastelemalla parisuhdetta koskevaa väitettäsi:

”Vaikka toisin väität, käsittelysi ei nojaudu voimassa olevaan oikeuteen, koska voimassa oleva oikeus nimenomaan erottelee heteroparit homopareista, mikä tarkoittaa juurikin sitä, että "parisuhde" ei ole määrittelevä yhteinen nimittäjä”

”Pidän älyllisesti epärehellisenä sitä, että menet tuon parisuhdekäsitteen taakse valitsemalla voimassa olevasta laista ne viimeaikaiset kohdat ja valmistelumietinnöt, jotka sopivat omaan käsitykseesi. Ei ennen ollut lakia parisuhteen rekisteröinnistä, oli vain avioliittolaki.”

Mielenkiintoinen näkemys yhteiskunnallisesta ja lainsäädännöllisestä kehityksestä sekä näiden kahden välisestä vuorovaikutuksesta. Sovelletaan katsantokantaasi: ei ennen ollut yleistä äänioikeutta, oli vain vapaiden roomalaisten miesten äänioikeus; ei ennen ollut aviovaimojen itsemääräämisoikeutta, oli vain miesten edusmiehisyys; ei ennen ollut itsenäisiä oikeusvaikutuksia tuottavia avoliittoja, oli vain avioliittoja tai sitten siveellisesti epäilyttäviä susipareja, joita yhteisö pakotti naimisiin. Jostain mystisestä syystä ihmisyhteisöt ja niiden mukana lait muuttuvat.

Aivan erityisen myllerryksen kohteena on ollut juuri avioliittolainsäädäntö ja yleensäkin varsin moraalisesti värittynyt perheoikeus. Johonkin maailmanaikaan lainsäätäjän tahtona on epäilemättä ollut rajoittaa aviovaimon itsenäisiä toimintamahdollisuuksia säätämällä aviomiehen yksinomaisesta vallintaoikeudesta. Yhteiskunnalliset muutokset ja uudet katsantokannat ovat kuitenkin vaikuttaneet lainsäätäjään läpi ihmisyhteisöjen historian. Ei lainsäätäjän tahtoa tule nähdä muuttumattomana monoliittina vaan nimenomaan välineenä, joka antaa eväät tulkita ja mahdollisesti kehittää lainsäädäntöä. Tulkintateoriaa käsittelevässä oikeuskirjallisuudessa on aivan oikein asetettu kyseenalaiseksi näkemys, jonka mukaan jonkin tietyn säännöksen tai säädöksen tavoitteenasettelu voisi jonakin tiettynä ajankohtana kiteytyä siinä määrin autenttiseksi ja lopulliseksi kannanotoksi, joka kattaisi sääntelyn tavoitteenasettelun koko sisällön tästä hetkestä ikuisuuteen. Keskustelumme kiintopisteenä on lainsäätäjän tarkoituksen näkökulmasta siten se, onko lainsäätäjän antamien normien tavoitteena erotella parisuhteet tiukasti juuri seksuaalisen suuntautumisen perusteella ja siten, että erottelua voidaan pitää lopullisena tavoitteena.

Huomautat itsekin aivan oikein, että ”on aivan tuoretta keksintöä, että homosuhteetkin voitaisiin nähdä ’avioliitonomaisina suhteina’”.  Näin todellakin on, enkä ymmärrä, miten se toimisi mahdollisen uuden sääntelyn esteenä: koko keskustelun ideanahan on ollut osoittaa, että vuoden 2011 Suomessa nais- ja miesparitkin voitaisiin nähdä avioliittolainsäädännön kohteina tasaveroisesti heteroparien kanssa. Vuonna 2002 vihdoin voimaantulleen parisuhdelain säätäminen viittaustekniikalla mahdollistui faktuaalisesti vasta kun avioliittolakiin tehtiin suuria periaatteellisia uudistuksia esimerkiksi siinä, että edusmiehisyyttä koskevat säännökset kumottiin, sääntelyä muutettiin sukupuolineutraaliksi ja avioliitto-oikeutta alettiin muodota pääasiassa taloudellisesti painottuneeseen suuntaan. Ensiaskeleita kohti yhdenvertaista asemaa otettiin jo vuonna 1971, kun homoseksuaalisten tekojen rikosoikeudellisesta rangaistavuudesta luovuttiin ja edelleen vuonna 1999, jolloin kehotuskielto kumottiin. 1990-luvulla annetut ensimmäiset lakiesitykset parisuhteen virallistamiseksi kaatuivat, sillä tuohon aikaan samaa sukupuolta olevien liittojen institutionalisoimisen katsottiin olevan vastoin perhelainsäädännön perusteita. Yhteisöoikeuden vaikutus, uusi perustuslaki ja erityisesti siihen sisältyvä yleinen syrjintäkielto vaikuttivat lopulta oikeustilan ja ajattelutavan muutoksen siinä määrin, että lainsäätäjä päätti antaa homoseksuaalisille parisuhteille virallisen hyväksynnän parisuhdelain muodossa.

Olen käsitellyt vastineissani parisuhdekäsitteen sisältöä paitsi yleiskielessä myös lainsäädännössä kirjoittamalla muun muassa seuraavasti: ”Viimeistään parisuhdelain säätämisen myötä Suomen lainsäädäntö ei enää katso, että parisuhteeksi määrittyäkseen kahden ihmisen välisen intiimisuhteen olisi oltava 1) heteroseksuaalinen saati 2) biologisia jälkeläisiä potentiaalisesti tuottava. Parisuhdesääntelyä luonnehtii nykyään käsitys sukupuolineutraalista parisuhteesta.” Ei ennen ollut virallisesti hyväksyttyjä homoseksuaalisia parisuhteita, oli vain yhden miehen ja yhden naisen parisuhteita, joita niitäkin sääntelivät tiukat sosiaaliset ja juridiset normit (uskollisuusvelvoite, syyllisyysperiaate avioero-oikeudessa jne.). Juuri parisuhteen moninaisuuden hyväksymisen yleistyminen mahdollisti parisuhdelain säätämisen.

Käsittelytapani ei ainakaan omasta mielestäni ole ollut ”älyllisesti epärehellistä”. Kun parisuhdelainsäädännön sääntelykohde on parisuhde, eikö silloin erityisen analyysin kohteeksi laajemman käsittelyn esikysymyksenä tule ottaa nimenomaan tämän käsitteen sisältö?

Vai eikö voimassa olevan oikeuden sisältöä saa sinun mielestäsi selvittää? Onko sääntelykohteen luonteeseen pureutuminen sinusta kelvotonta argumentointia? Mitä yleensä saa sanoa analysoitaessa kulloisenkin oikeusohjein ohjattavan kohteen merkityssisältöä? Onko mahdollista viitata niihin merkityksiin, joita parisuhteen käsitteeseen on liitetty historiallisesti? Onko mahdollista viitata niihin tunnusmerkkeihin, joita nykylainsäädäntö liittää virallisesti hyväksyttäviin parisuhteisiin tai parisuhteeseen yleensä? Onko mahdollista tarkastella avioliitto- ja parisuhdelakia ja niitä koskevaa lainvalmisteluaineistoa sekä sääntelyä jäsentäviä oikeuskirjallisuuden kantoja ja pyrkiä sitä kautta avaamaan sääntelyn kohdetta, tarkoitusta ja sen taustalla vaikuttavaa logiikkaa?

Avioliittolakia koskevista lukuisista hallituksen esityksistä ei ole luettavissa yhtäkään viittausta samaa sukupuolta olevien liittoihin. Asiakirjoja lukemalla ei voi välttyä ajatukselta, että lainsäätäjälle ei ole tullut edes mieleen, että naisen ja miehen parisuhteen ulkopuolella olisi sellaisia liittomuotoja, jotka kaipaisivat oikeussuojaa aivan samalla tavalla. Ei voida sanoa, että avioliittolaista välittyvä lainsäätäjän tarkoitus olisi ehdottomasti kieltää samaa sukupuolta olevien henkilöiden oikeus avioitua, sillä koko asia vaikuttaa olevan täysin unohdettu. Tilanne on sama kuin esimerkiksi rikoslain kohdalla, joka ei tunne identiteettivarkauden käsitettä eikä erikseen kriminalisoi toisena henkilönä esiintymistä esimerkiksi nettikeskusteluissa. Ei voida sanoa, että säännöksen puuttumisen vuoksi lainsäätäjän tarkoituksena olisi sallia identiteettivarkaudet, kun otetaan huomioon koko rikosoikeudellisen sääntelyn kokonaisuus ja ne tavoitteet, joita sillä ajetaan.

Samalla tavalla sukupuolineutraalille avioliitolle myönteiseen tulkinnan suuntaan ohjaavat ne lukuisat parisuhdelain säätämisen jälkeen annetut uudet lait ja laintulkinnat, joissa homoseksuaaliset parisuhteet on jo pitkälle rinnastettu heteroseksuaalien parisuhteisiin sekä muillakin tavoin pyritty edistämään seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaista kohtelua.

Tulkinta-apua saadaan erityisesti laista avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta, hedelmöityshoitolaista ja parisuhdelaista, johon on vuoden 2002 jälkeen tehty muutoksia esimerkiksi sisäisen adoption sallimisesta, sukupuolineutraalista kielenkäytöstä, joka rinnastaa samaa ja eri sukupuolta olevat henkilöt sekä juridisten että yleiskielisten termien osalta (esimerkiksi avio-oikeus, avioehto, naimisiinmeno, häät, kihlakumppani), oikeuskirjallisuudessa noudatettavista yhteneväisistä systematisoinneista ja kansainvälisestä kehityksestä, joista erityisen mielenkiinnon kohteena on Pohjoismaissa tapahtunut kehitys.

Suomi on osallistunut tiiviisti pohjoismaiseen lakiyhteistyöhön jo vuosikymmenien ajan. Jo 1920-luvun avioliittolait syntyivät tällaisen yhteispohjoismaisen prosessin seurauksena. Pohjoismaisen oikeuskulttuurin harmonisointia ja yhtenäisyyttä on pidetty jo arvona sinänsä ja erityisen paljon yhteistyötä onkin tehty yksityisoikeudessa. Kun otetaan huomioon viime vuosien ja vuosikymmenien lainsäädäntöuudistukset, joiden seurauksena sukupuolineutraali avioliitto on saatettu voimaan Ruotsissa, Islannissa ja Norjassa, voidaan kysyä, mikä estää sanotunlaisen sääntelyn antamisen myös Suomessa eli maassa, joka jakaa pitkälle samanlaisen arvopohjan, valmistelutyön ja yksityisoikeudelliset säännökset naapurimaidensa (eritoten Ruotsin) kanssa.

Kehitys siis kehittyy. Esimerkiksi sisäisen adoption salliminen oli askel kohti täysimääräistä adoptio-oikeutta ja samalla signaali siitä, että sateenkaariperhekin on hyväksyttävä perhemuoto tai ainakin hyväksyttävämpi kuin parisuhdelain säätämisen aikoihin tämän vuosituhannen alussa.

Jos olet eri mieltä nykykehityksen suunnasta, varmaan kerrot sen seikkaperäisesti. Oletan, että perustelet myös sen, miksi viimeaikaiset lakiuudistukset tulisi jättää vaille merkitystä pohdittaessa sitä, mihin suuntaan lainsäätäjä näyttää ohjaavaan suomalaista yhteiskuntaa ja sen käsitystä yhdenvertaisuudesta, hyväksytyistä parisuhteista ja vähemmistöoikeuksista.

Jos käsittelytapa tuntuu hankalalta, voin avittaa sinua alkuun esimerkiksi lainsäätäjän tahtoa koskevan konstruktion avulla, kas näin: sukupuolineutraalia avioliittoa ei voida perustella lainsäätäjän tahdolla, sillä meillä on voimassa avioliitosta erillinen oikeudellinen instituutio ja sääntelyn ratio on selvästi luettavissa hallituksen esityksestä, valiokunta-asiakirjoista ja eduskunnassa käydystä lähetekeskustelusta [viittaukset sanottuihin kohtiin]. Sääntelyn erillisyyden perustelut ovat [tähän viittaukset esitöistä] ja ne tukevat kantaani lisääntymispotentiaalista seuraavasti: [perustelut]. Erotteluperusteet ovat edelleen ajankohtaisia ja päteviä, koska [perustelut]. Lainsäätäjän tahto huomioida erityisesti lisääntymisyksiköt suhteessa seksuaalivähemmistöihin on argumentoitu myös [viittaukset muualle lainsäädäntöön] ja se on perusteltu muun muassa [perustelut]. Parisuhdelain säätämisen jälkeen annetun uuden lainsäädäntöaineksen tulkinnassa ei voida tulla siihen tulokseen, että lainsäätäjän tahto samaa sukupuolta olevien parisuhteiden erilliskohtelusta olisi muuttunut, koska [perustelut ja viittaukset esimerkiksi avoliittolain käsittelyyn] ja koska parisuhdelaki on edelleen voimassa. Myöskään Pohjoismaista oikeusvertailua ei tule asettaa uudistushankkeen pohjaksi, koska [perustelut].

”’Se ei ole minun logiikkaani, vaan lainsäätäjän, jonka julkituotuna tavoitteena on avioliitto-, avoliitto- ja parisuhdesääntelyä antamalla pyrkiä suojaamaan ainoastaan parisuhteeseen eli vakiintuneeseen sukupuolisuhteeseen perustuvia suhteita.’

Niinpä niin. Olet siis kanssani samaa mieltä siitä, että tuolle "lainsäätäjän tavoitteelle" ei ole esitetty hyväksyttäviä perusteita ja että se on vastoin periaatteitta YA ja YB?”

Niinpä niin. Taisit unohtaa lukea ne kymmenet kappaleet, joissa avaan tuota tavoitetta muun muassa useilla viittauksilla lainvalmisteluaineistoon. Ai niin, sinähän kieltäydyit lukemasta niitä, kun lainvalmisteluaineistosta oli poimittu vain omaa kantaani tukevia kommentteja. Taisi olla helpompaa vain takertua yhteen yksittäiseen johdantokappaleeseen, jonka tarkoituksena oli kommentoida alustavasti ainoastaan väitettäsi siitä, että esitykseni perustuisi vain omaan logiikkaani, kuin pyrkiä kerrankin perustelemaan irtonaiset heittosi muullakin kuin fiiliksillä, mutulla ja ”omalla ajattelulla”. Valikoiva tapasi kommentoida yksittäistä tekstikappaletta ja sitten ylimielisesti julistaa, ettei minulla ole antaa mitään perusteluita väitteilleni, vaikka kappaletta seuraa lukuisa joukko perusteltuja argumentteja, kertoo tietenkin kyvystäsi käydä keskustelua.

Millä tavalla siteerattu tekstini muuten on vastoin periaatetta YA?