naimalakko

#331: v ronski - Kohti yksimielisyyttä, sannavain,

Tämä riittänee perustelutekniikasta tältä osin. Siirrytään tarkastelemaan itse asiaa:

”Toinen keskeinen ero löytyy suhtautumisesta yhdenvertaisuusperiaatteeseen. Minä näen kaksi loogista vaihtoehtoa:

YA: On hyväksyttävää, että laki kirjoitetaan erikseen ja erottelevaa nimentää käyttäen erilaisille ihmissuhdetyypeille. 

YB: Kaikkia ihmissuhdetyyppejä on säädeltävä yhtäläisesti ilman erottelevaa nimentää, milloin muuhun ei ole painavia hyväksyttäviä perusteita.”

Tämä tulee ehkä yllätyksenä, mutta suomalainen oikeusjärjestys noudattaa jo nyt vaihtoehtoasi YA ja se on myös oman kantani mukainen. Parisuhdelainsäädännön kohteena ovat parisuhteet erotuksena muista ihmissuhdetyypeistä. Erilaisia nimentöjä institutionalisoiduille parisuhteille ovat tällä hetkellä avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde. Parisuhdelainsäädännön mukaan virallisesti hyväksyttäviä ja siten lain suojaa saavia ihmissuhdetyyppejä ovat samaa ja eri sukupuolta olevien parisuhteet, joita puolestaan säännellään parisuhdelaissa, avioliittolaissa ja avoliittolaissa sekä useimmissa julkisoikeudellisissa säännöksissä silloin kun kyse on avioliitonomaisista suhteista, jotka täyttävät avoliittolain soveltamisen kriteerit. Asia kirkastuu oman sitaattisi avulla:

”Jos heteroparien ja homoparien erottelusta luovutaan (mutta seksittömät parit pois erotellaan) niin se olisi kannanotto sen puolesta, että nimenomaan ja vain seksisuhteita halutaan oikeuttaa/säädellä.”

Varsinkin ensin mainituista laeista käy selvästi ilmi, että parisuhdelainsäädäntömme säätelee sallittuja parisuhteita, eli vakiintuneesti seksuaalisuuteen ja keskinäiseen kiintymykseen perustuvia ihmissuhteita. Parisuhdelainsäädäntö rajaa siis tietynlaiset ihmissuhdetyypit soveltamisalansa ulkopuolelle. Tällaisia ihmissuhteita ovat esimerkiksi pelkkään yhteisasumiseen perustuvat suhteet, lapsen ja vanhemman sukulaisuuteen perustuvat suhteet ja keskinäiseen hoivanpitoon perustuvat omaishoitajasuhteet. Näitä ihmissuhdetyyppejä säännellään toisaalla lainsäädännössä. Parisuhdelainsäädäntö sääntelee sallittuja parisuhteita. Esimerkiksi veljen ja sisaren välistä parisuhdetta ei suojata sen enempää parisuhde-, avioliitto- kuin avoliittolaissakaan, vaan lähisukulaisten välistä seksuaalista kanssakäymistä pidetään nimenomaan rikosoikeudellisesti ja eettisesti tuomittavana.

Erimielisyytemme koskee paitsi erotteluperusteita myös sääntelyn johtologiikkaa eli sitä, minkälaisia ihmissuhteita parisuhdelainsäädännöllä on säänneltävä. Ongelmakohtia on useita. Mainittakoon tässä muun muassa näkemyksesi, jonka mukaan parisuhteita koskevalla sääntelyllä pitäisi voida säännellä aivan kaikenlaisia aikuissuhteita parisuhdekriteeristä välittämättä. Tämä johtuu siitä, että parisuhteella ei sinun mielestäsi tarkoiteta vakiintuneen kielenkäytön mukaista, seksuaaliseen vetovoimaan perustuvaa ihmissuhdetta, vaan sillä voidaan viitata mihin tahansa kahden ihmisen väliseen (oikeus)suhteeseen. Jos taas on niin, että lainsäädäntö näkee parisuhteen samansisältöisenä kuin termi yleiskielessä käsitetään, se on mielestäsi huonoa lainsäädäntöä, eikä parisuhteen käsitettä saisi käyttää missään pykälässä.

Olen kerännyt keskustelua varten useamman sivun verran viittauksia lainsäädäntöön, lakien esitöihin ja oikeuskirjallisuuteen, joista käy selvästi ilmi se, mitä parisuhteella nykyjärjestelmässämme tarkoitetaan. Olet kuitenkin johdonmukaisesti sivuuttanut perusteluni ilman järjellistä syytä. Olen pyytänyt sinua myös erittelemään omaa näkemystäsi muun muassa viittaamalla relevantteihin oikeuslähteisiin, muttet ole esittänyt mitään tämänkaltaista materiaalia. Sen sijaan kritisoit parisuhdekäsitteen käyttöä kirjoittamalla, että ”parisuhde ei ole muuta kuin merkkijono, jonka voimme kollektiivisesti asettaa tarkoittamaan sitä, mitä haluamme. Tällainen sanan kautta argumentointi on köykäistä sanamagiaa vailla oikeaa sisältöä, sumuverho siis.” Edempänä tekstissä kuitenkin huomioit tämän merkkijonon ja asetat sille seuraavat tarkoitussisällöt:

”Suppea määritelmä: parisuhde on jatkuvaluonteinen seksisuhde.

Laaja määritelmä: parisuhde on jatkuvaluonteinen aikuissuhde.”

Ensimmäinen määritelmäsi vastaa parisuhteen vakiintunutta merkityssisältöä paitsi yhteiskunnassa myös lainsäädännössä. Se vastaa myös omaa näkemystäsi parisuhteen totunnaisesta luonteesta, minkä voi todeta paitsi arkijärjellä, myös toisaalla internetissä esittämiesi, pakollista isyystestausta koskevien kantojen perusteella. Kirjoitat muun muassa seuraavasti: ”Mutta tällainen julistuskaan ei välttämättä riitä motivoimaan naisia parisuhteisiin: naisen voi luontonsa vuoksi olla vaikea sietää saati seksuaalisesti innostua miehestä, jota ei haittaa naisensa uskottomuus ja vierassiitokset. Nainen ei tarvitse parisuhdemiestä enää oikein mihinkään - -”. Parisuhteesta puhuttaessa viittaat myös paitsi miesten pariutumismahdollisuuksiin eli kontekstista päätellen mahdollisuuksiin päästä jatkuvaan seksuaalisuhteeseen myös pakollisen isyystestauksen aiheuttamaan epätoivottavaan tilanteeseen, jossa ”naisen intressit ryhtyä parisuhteeseen miehen kanssa entisestään vähenisivät”.

Parisuhteen vakiintuneesta sisällöstä huolimatta kuitenkin haluat, että kaikista yhteiskunnan osa-alueista tällä termillä tarkoitetaan aivan eri asiaa juuri lainsäädännössä. Sinun mukaasi juridisessa kielenkäytössä parisuhteella olisi viitattava johonkin aivan muuhun kuin mihin ihmiset sillä yleensä viittaavat. Ajattelutavalle ei tietenkään anneta perusteluita, jos ei oteta lukuun hämärää viittausta yhdenvertaisuusperiaatteeseen. Voisit ehkä kirjoittaa auki, minkälaista reformia ajat, minkä olet ajatellut uuden sääntelyn kohteeksi ja mikä on se johtologiikka, jonka varaan uusi järjestelmä tulisi rakentaa.

Tässä vaiheessa pitäisi olla selvää, että parisuhde tarkoittaa sinulle, minulle, muille yhteiskunnan jäsenille ja lainsäätäjällekin juuri tietynsisältöistä, myös seksuaalisen elementin omaavaa intiimisuhdetta. Jossain määrin epäselväksi on kuitenkin jäänyt näkemyksesi siitä, minkälaisten ihmisten välistä intiimisuhdetta voidaan kutsua parisuhteeksi. Hyväksyt sen, että avioliittolain sääntelemä kohde on parisuhde, joka puolestaan eroaa muista ihmissuhteista oletetun seksuaalisen kanssakäymisen osalta. Hyväksynet myös sen, että avoliittolain sääntelemä kohde on parisuhde ainakin silloin, kun pykäliä sovelletaan miehen ja naisen väliseen avoliittoon, eli tällöinkin kyseessä on intiimisuhde, joka sisältää seksuaalisen elementin.

Horjunta alkaa siinä vaiheessa, kun aletaan puhua parisuhdelain ja avoliittolain toisen sääntelyobjektin luonteesta. Kirjoitat aiemmassa viestissäsi, että ”sukupuolineutraali avioliittolaki on tarjoamassa keinotekoista parisuhteen käsitettä lainsäädännön pohjaksi” ja lisäät, että ”koska uudistettu avioliitto heittää pois heteroseksisuhde-edellytyksen, se ei enää jää käytettäväksi”.

Puuttumatta tässä yhteydessä kieltämättä hillittömään näkemykseesi kertakäyttöisistä käsitteistä voidaan päätellä, että sinulle ainoana mahdollisena parisuhdelainsäädännön sääntelykohteena tulevat kysymykseen vain heteroseksuaaliset parisuhteet, ja näin on siksi, että vain tähän parisuhteeseen voidaan liittää lisääntymispotentiaali. Parisuhteita koskevia oikeusohjeita voidaan siis sinun mielestäsi kohdistaa ainoastaan heteroseksuaalisiin parisuhteisiin, koska muunlaisten parisuhteiden kohdalla ei voida enää puhua seksuaalisesta suhteesta vaan jostain muusta, ”keinotekoisesta” parisuhteesta, siis ei-heteroseksuaalisesta suhteesta. Kokoat ajatuksiasi katsomalla, että ”jos parisuhdetta halutaan jatkossakin käyttää synonyyminä (jatkuvaluonteiselle) seksisuhteelle, niin sitten tehdään niin. Tällöin lainsäädännössä on vältettävä sanan ’parisuhde’ käyttöä ellei juuri noin rajatun käsitteen käyttö ole hyväksyttävästi perusteltua”. On siis niin, että lainsäädännössä parisuhteesta puhuminen sen vakiintuneessa arkikielisessä muodossa on hyväksyttävissä ja perusteltavissa ainoastaan silloin, kun sillä viitataan heteroseksuaaliseen parisuhteeseen eli suhteeseen, jota värittää lisääntymisseksuaalisuus.

Perustelut kuitenkin puuttuvat. Jos kirjoitat, että parisuhdekäsitteen sisältö muuttuu silloin, kun keskustelu siirtyy esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin tai lähisukulaisten insestisiin parisuhteisiin, niin olettaisin, että antaisit kannallesi jonkinlaisia perusteita. Tähän mennessä et ole niitä esittänyt. Kirjoitat vain ties kuinka monennen kerran, että sukupuolisuhteeksi määriteltyä parisuhteen käsitettä ”ei pidä ottaa lainsäädännön perusteeksi, ellei voida antaa hyväksyttäviä perusteita sille seksiolettamalle; tähän mennessä en ole sellaisia perusteita nähnyt”. Tässä välissä lienee paikallaan muistuttaa taas niistä lukuisista esittämistäni perusteita, joita et jostain syystä kykene, halua tai osaa kommentoida, joten joudun jälleen toistamaan itseäni.

Ainakaan lainsäädännöstä ei saada tukea näkemyksellesi. Myös ei-heteroseksuaalisen parisuhteen luonne seksuaalisuuden toteuttamiseen perustuvana suhteena käy ilmi eritoten parisuhdelain esitöistä. Oikeusministeriön työryhmän muistio tunnustaa homoseksuaaliset parisuhteet ja ilmaisee huolensa siitä, että parisuhteet, joilla ei ole mahdollisuutta päästä perhelainsäädännön ja perhesidonnaisen lainsäädännön soveltamispiiriin, joutuvat monin eri tavoin toiseen asemaan kuin lainsäädännössä relevanteiksi tunnustetut parisuhteet. Lakivaliokunta pitää ratkaisuna lakia, jonka säätämisellä tavoitellaan parisuhteessa elävien aseman yhdenmukaistamista. Tämä yhdenmukaistamisen ajatus ja parisuhteiden rinnastaminen näkyy esimerkiksi avioliitto- ja parisuhdelain estepykälässä, jonka mukaan voimassa oleva avioliitto tai rekisteröity parisuhde on este uuden avioliiton solmimiselle tai parisuhteen rekisteröinnille. Jos henkilö siis elää rekisteröidyssä parisuhteessa, hän ei voi samanaikaisesti solmia avioliittoa, mikä osoittaa, että avioliitto ja rekisteröity parisuhde nähdään tehtäviltään ja merkitykseltään samanlaisina.

Lakivaliokunta toteaa, että parisuhdelain hyväksymisellä homoseksuaaleille annetaan mahdollisuus elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa. Hallituksen esitys viittaa parisuhdelain sääntelykohteen luonteeseen useasti. Näkemys käy selvästi esille muun muassa esityksen johdannosta, jossa huomautetaan, että suhtautuminen samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliseen rakkauteen, kiintymykseen ja seksuaalisuuteen on historian kuluessa vaihdellut voimakkaasti, ja että suhtautuminen on muuttunut kielteisestä hyväksyvään tämän vuosisadan aikana. Ei-heteroseksuaalisen parisuhteen seksuaalinen elementti tunnustetaan viittaamalla tutkimustietoihin, joiden mukaan samaa sukupuolta olevien parisuhteet eivät tehtäviltään eroa muista parisuhteista ja että verrattaessa niitä heteroseksuaalien parisuhteisiin merkittäviä eroja ei ole havaittu, päinvastoin: kaikki parisuhteet, siitä riippumatta millaiseen seksuaalisuuteen ne perustuvat, tuottavat parikumppaneille samanlaisia myönteisiä tuntemuksia.

Toivottavasti minun ei tässä kohtaa tarvitse palata jälleen niihin perusteluihin, joilla olen aikaisemmissa viesteissäni käsitellyt parisuhteen yleistä luonnetta. Ylläsanotun jälkeen lienee selvää, että a) parisuhdelainsäädännön sääntelykohde on parisuhde, b) parisuhteella on seksuaalisuuden mukaan lukeva kulttuurinen merkityssisältö, c) parisuhde tunnistetaan sukupuolisuhteena paitsi yhteiskunnassa myös voimassa olevassa oikeudessa, ja d) parisuhde ei ole yleiskielessä tai juridisessa kielenkäytössä yksinomaan heteroseksuaalista intiimisuhdetta tarkoittava termi vaan sillä viitataan kaikenlaisiin parisuhteisiin. Jos olet eri mieltä, niin estradi on avoin perustelluille näkemyksillesi. En toisaalta viitsisi enää kauaa käydä mukakeskustelua päivänselvistä sanoista ja termeistä, kuten nyt tässä on jouduttu tekemään. On vaikea nähdä, miten niinkin yksinkertaisesta käsitteestä kuin parisuhteesta jankkaaminen täyttäisi peräänkuuluttamasi kriittisen käsiteanalyysin edellytykset.

Selvyyden vuoksi palaan takaisin alkuperäiseen YA—YB-jaotteluusi. Vaihtoehdossa YA laki siis kirjoitetaan erikseen ja erottelevaa nimentää käyttäen erilaisille ihmissuhdetyypeille. Nykylainsäädäntö jäsentää erilaisia ihmissuhteita jurri tällaisella tietyllä tavalla. Erityislainsäädäntöä on kohdennettu esimerkiksi niihin ihmissuhteisiin, joita vallitsee lapsen ja tämän biologisen vanhemman välillä (esim. elatusvelvollisuus) ja suhteisiin, joiden syntyperustana ovat taloudelliset yhteenliittymät, kuten kommandiittiyhtiöt tai osuuskunnat (esim. lojaliteettivelvoite yhtiökumppaneita kohtaan). Omana ihmissuhteiden ryhmänään erottuvat myös työnteon ja työnjohdon kautta ihmisten välille syntyvät suhteet (esim. työsuojelu tai työehtosopimusvelvoitteet), samoin ne relaatiot, jotka yhteinen osoite saa aikaan (esim. velvollisuus ilmoittaa olosuhteista sosiaalietuuksia haettaessa).

Yhtenä suurena ihmissuhteiden ryhmänä nähdään parisuhteet. Tällaisia voi vallita keiden tahansa ihmisten välillä, olivatpa henkilöt sitten alaikäisiä, samaa tai eri sukupuolta, erilaista etnistä alkuperää tai uskonnolliselta vakaumukseltaan toisistaan eroavia, keskenään kaukaista tai läheistä sukua tai mitä tahansa. Toisin kuin kirjoitat, sukulaisparit kuuluvat parisuhteen suppean määritelmän piirin (oikeammin sanottuna parisuhteen määritelmän piiriin, sillä parisuhteen laaja määritelmäsi ei saa tukea muualta kuin omista teksteistäsi). Parisuhteen kriteeriksi riittää se, että kyseessä on sellainen kahden ihmisen välinen intiimisuhde, jota vakiintuneesti luonnehtii seksuaalisuuden toteuttaminen parisuhteen osapuolten kesken. Yksittäisen suhteen kohdalla seksuaalisuuden toteuttamisen tavalla ei ole merkitystä, vaan kyse on parisuhdekäsitteen yleiseen elämänkokemukseen perustuvasta oletetusta sisällöstä. Parisuhteet ovat siis luonteeltaan seksuaalisia liittoja.

Teemaan liittyen kirjoitat seuraavaa: ”jos heteroparien ja homoparien erottelusta luovutaan (mutta seksittömät parit pois erotellaan) niin se olisi kannanotto sen puolesta, että nimenomaan ja vain seksisuhteita halutaan oikeuttaa/säädellä.”

Suomen lainsäädäntö ottaa esittämäsi tavoin jo nykyisellään kantaa sen puolesta, että parisuhdelainsäädännöllä oikeutetaan ja säädellään vain sukupuoliseen kanssakäymiseen perustuvia suhteita. Huomio kohdistetaan tämän ihmissuhderyhmän sääntelyssä tietynlaisten ihmisten välisiin parisuhteisiin eli suhteisiin, joiden yhtenä ulottuvuutena nähdään seksuaalisuuden toteuttaminen parisuhdekumppaneiden välillä.

Tietyt yhteiskunnassa olemassa olevat parisuhteet eivät saa osakseen sitä parisuhdelainsäädännön suojaa, joka muille parisuhteille annetaan (esim. leskeneläke), eikä niihin myöskään liitetä sellaisia velvollisuuksia joita muille asetetaan parisuhteen perusteella (esim. elatusvelvollisuus). Esimerkiksi ennen parisuhdelain säätämistä lainsäätäjä ei nähnyt homoseksuaalisia parisuhteita suojan arvoisina. Jotkin parisuhteet on kriminalisoitu. Lapsen ja aikuisen välistä parisuhdetta ei suojata tänäkään päivänä, vaan siitä rangaistaan lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Veljen ja sisaren välistä parisuhdetta ei myöskään nähdä lainsäädännössä tunnustetuksi relevantiksi parisuhteeksi, vaan sukupuoliyhteydestä lähisukulaisten kesken on säädetty rikosoikeudellinen rangaistus. 15-vuotiaan tytön ja 35-vuotiaan pojan välisen parisuhteen pohjalta sanktioita voidaan kohdentaa vanhempaan osapuoleen.

Parisuhdelainsäädäntö jakaantuu puolestaan erilaisiin osiin. Päälohkoja ovat avioliittolaki, joka koskee eri sukupuolta olevien henkilöiden parisuhdetta, parisuhdelaki, jonka soveltamisala rajoittuu samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteisiin ja avoliittolaki, jossa sääntelykohteena tulevat yhtälailla kyseeseen sekä samaa että eri sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteeseen perustuva yhteisasuminen. Olen esittänyt, että homo- ja heteroseksuaalisten parisuhteiden erottelulle ei enää nykytilanteessa voida esittää kunnollisia perusteita, sillä muutokset oikeustilassa sekä yhteiskunnallinen ja kansainvälinen kehitys mahdollistaisivat avioliittolain soveltamisen sekä vastakkaista että samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin.

”Tietenkin sukulaisparin "seksisuhde" sisältää seksuaalisen elementin. Mutta pointtihan onkin se, että miksi ihmeessä haluaisimme kohdistaa lainsäädännön kaikkiin seksisuhteisiin ja vain niihin.”

Vaihtoehtosi YB katsoo, että ”kaikkia ihmissuhdetyyppejä on säädeltävä yhtäläisesti ilman erottelevaa nimentää, milloin muuhun ei ole painavia hyväksyttäviä perusteita”. Tähän liittyen kirjoitat myös, että valintaa kohdistaa parisuhdesääntelyä ainoastaan parisuhteisiin ei pidä tehdä, ennen kuin sille esitetään hyväksyttävä peruste. Peräänkuulutan jälleen omia perusteluitasi. Minkä takia ja mihin perustuen parisuhdelainsäädännöllä pitäisi säännellä kaikenlaisia ylläkuvattuja ihmissuhteita (pois lukien suhteet lapsiin, koska tarkennettuna kriteerinäsi on aikuissuhde), kuten yhtiömiessuhdetta, työnantajan ja työntekijän suhdetta, lähisukulaisten suhdetta tai yhteisasumiseen perustuvaa suhdetta, ja miten sääntely mahdollisesti toteutettaisiin? Onko voimassa olevasta oikeudesta tai vaikkapa pohjoismaisesta oikeudesta löydettävissä argumentteja parisuhteet keskipisteeseen ottavan sääntelylogiikan omaksumista vastaan? Mihin vaatimuksesi YB perustuu?

YB-järjestelmässä parisuhdelainsäädäntö kumotaan ja toteutetaan laajamittainen ja syvälle oikeusjärjestelmämme perusteisiin käyvä remontti, jolla tähdätään jonkinlaiseen yleiseen ”ruokakuntalainsäädäntöön”. Varustin tavoitetilan lainausmerkeillä, koska antamillasi kriteereillä sääntelyn kohteeksi tulevat kaikenlaiset jatkuvaluonteiset aikuissuhteet, minkä vuoksi tarkastelua on hankala kiinnittää mihinkään vakiintuneeseen tunnusmerkkiin. Tällaisia juridista relevanssia saavia, vakiintuneesti tunnistettavia asiaintiloja ovat nykyisessä järjestelmässämme esimerkiksi yhteisasuminen, yhteistalous, yhteisomistus, parisuhde ja vaikkapa vanhemmuus ja jälkeläisyys, jotka kaikki toimivat suuntaviivoina määriteltäessä sitä, voiko kahden eri henkilön välillä vallita jokin tietty oikeussuhde ja minkälaisia oikeuksia ja velvollisuuksia niihin voidaan suhteen pohjalta kohdistaa.

Havainnollistan esimerkillä avoliitolla: Vastakkaista sukupuolta olevien kaverusten asuminen samassa huoneistossa synnyttää olettaman avoliitosta, joka vahvistettuna oikeussuhteena puolestaan vaikuttaa avopuolisolle myönnettävien sosiaalietuuksien määrään. Avoliiton konstruoimista helpottavana tunnusmerkkinä on siten yhteisasuminen. Olettama voidaan kuitenkin kumota esittämällä uskottavaa näyttöä esimerkiksi siitä, että toinen kaveruksista on homoseksuaali tai naimisissa tai jostain muusta seikasta, jonka perusteella on pääteltävissä, ettei yhteisasujien välillä vallitse seurustelusuhdetta. Avoliiton toiseksi kriteeriksi määrittyy siten yhteistä huoneistoa asuvien keskinäinen parisuhde.

Aikuissuhde on jokseenkin hankala tunnusmerkki, jos tarkoituksena on konstruoida kaikenkattava ihmissuhteita koskeva sääntelyjärjestelmä. Nykyiselläänhän oikeusjärjestelmämme ottaa nämä ihmissuhteet huomioon yleisellä yksityisoikeudellisella sääntelyllä, eikä ”parisuhdesääntelyllä”, kuten sinä haluaisit. ”Aikuissuhde” on kriteerinä liian laaja silloin kun kyse on jonkin mallisopimuksen soveltamisalan määrittämisestä. Aikuisten ihmisten välisten ihmissuhteiden järjestämisessä käytettävissä ovat sen sijaan kaikki siviilioikeudelliset sopimusjärjestelyt, jotka eivät ole riippuvaisia sukulaisuudesta, parisuhteesta tai yleensä yhtään mistään muustakaan vastaavasta asiantilasta. Erilaiset, esimerkiksi lähisukulaisten väliset kumppanuusliitot ovat turvattavissa jo nyt muun kuin parisuhdelainsäädännön avulla.

Miksi suomalaisen oikeusjärjestelmän perheitä koskevat normit sitten jäsennetään tietyn vakiintuneen sääntelymallin mukaan siten, että keskeiseksi oikeuksien myöntämisen ja velvollisuuksien asettamisen kohteeksi on omaksuttu kahden ihmisen välinen parisuhde? Kaikissa ihmisyhteisöissä tapahtuu pariutumista eli hakeutumista tietynsisältöisiin ihmissuhteisiin universaalisti siten, että eri henkilöiden välille muotoutuu intiimisuhteiksi määrittyviä relaatioita pakottamatta ja ilman ulkopuolista ohjausta. Parisuhteita solmitaan ja perheitä perustetaan, vaikka asiasta ei olisi annettu minkäänlaista oikeudellista sääntelyä.

Parisuhde ja perhe muodostavat ihmisille tietynlaisen, muita sosiaalisia vuorovaikutusssuhteita merkittävämmän, kiinteämmän ja niistä usein aivan erityisellä tavalla poikkeavan toimintaverkoston ja ihmissuhdeympäristön, jonka lainsäätäjäkin tunnistaa. Parisuhteeseen ryhtymällä tavoitellaan usein hellyyttä ja emotionaalista tyydytystä ja monesti siinä pyritään lisäksi pysyvään elämänkumppanuutta. Tällainen side hyödyttää paitsi sen osapuolia myös yleisemmin yhteiskuntaa. Pysyvät ja pitkäkestoiset läheissuhteet on nähty luonteeltaan yhteiskuntaa vakauttavina, minkä vuoksi on luontevaa, että lainsäädäntö paitsi huomioi myös osaltaan kannustaa tämänkaltaisen kiinteän kanssakäymisen muodostamiseen.

Avio- ja avoliittolain ja parisuhdelain säätämisen myötä kahden ihmisen välisestä, yhteiskunnassa tietynsisältöiseksi otaksutusta suhteesta tulee oikeudellisesti merkittävä läheissuhde, joka puolestaan toimii yhtenä peruslähtökohtana perheoikeudelliselle normittamiselle. Parisuhde on sellainen välittömästi relevantti konkreettinen tosiseikka, jonka luonteen ja sisällön yhteiskunnan jäsenet tunnistavat jokseenkin yhtenevästi, minkä vuoksi siihen voidaan halutessa kohdistaa kattavaa oikeudellista sääntelyä.

Koko tätä naurettavaa parisuhdekeskustelua ei tietenkään tarvitsisi käydä, jollet olisi onnistunut maalaamaan itseäsi nurkkaan jo aikoja sitten kiistämällä parisuhdelainsäädännön sääntelykohdetta ja sen luonnetta. Pelkkä ajatus siitä, että olisi minun tehtäväni perustella sinulle, miksi esimerkiksi omaishoitajajärjestelyyn verrattavaa relaatiota kahden ihmisen välillä tulisi säännellä kaikista säädöksistä juuri avioliittolailla, on täysin käsittämätön. Jos vilpittömänä halunasi on saattaa lähisukulaisten parisuhteet avioitumisoikeuden piiriin, sinun ei tarvitse rakennella epämääräistä konstruktiota kaikenlaiset ihmissuhteet kattavasta sääntelyjärjestelmästä, jonka osaset sisältyvät nykyään yksityisoikeuteemme erillisinä säädöksinä. Riittävää on, että yhteiskunta tunnustaa lähisukulaisten parisuhteet kelpoisina parisuhdesuojan kohteina ja siten relevantteina ja institutionalisoinnin arvoisina oikeussuhteina. Minkäänlaista ylimääräistä kiemurtelua parisuhteen ei-seksuaalisesta luonteesta ei tarvita. Jos lähisukulaisten insestisistä parisuhteista saadaan esimerkiksi tutkimusnäyttöä, joka osoittaa, etteivät perheen sisäiset sukupuolisuhteet ole vahingollisia, ja jos yhteiskunta tämänkaltaisen asennemuokkauksen johdosta ei enää arvota lähisukulaisten välistä seksuaalista kanssakäymistä tuomittavaksi eettisistä lähtökohdista käsin, niin mikään ei sen jälkeen estä esimerkiksi veljeä ja sisarta solmimasta avioliittoa.

Jos taas todellinen mielenkiintosi on järjestää erilaisiin hoivasuhteisiin tai ylipäänsä mihin tahansa muuhun kuin parisuhteeseen perustuvien ihmissuhteiden sääntelyä, niin silloin parisuhdelainsäädäntö ei ole sopiva instrumentti. Näitä oikeussuhteita voidaan perustaa ja muodota jo nykyisellään yksityisoikeudellisin keinoin. Jos esimerkiksi kaksi vanhenevaa ja yhdessä asuvaa sisarusta elävät yhteistaloudessa siten, ettei heidän välillään vallitse parisuhdetta, niin on mahdollista kehittää muunlaisia lainsäädännöllisiä ratkaisuja. Tähän viitataan muun muassa parisuhdelakia käsitelleen lakivaliokunnan jäsenen eriävässä mielipiteessä, jossa todettiin seuraavaa: ”Erilaisissa yhteistalouksissa asuvien asemaan liittyviä epäkohtia on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan pyrittävä poistamaan muuttamalla lainsäädäntöä muulla tavoin kuin perustamalla avioliiton rinnalle vastaavan tyyppisiä instituutioita. Tämä mahdollistaisi myös muille kuin seksuaalisuhteille perustuvien yhteistalouksien ja asuinkumppaneiden oikeudellisten epäkohtien juridiset järjestelyt.” Kahden vanhenevan sisaruksen yhteistalouksien oikeudellisten epäkohtien poistamiseen ja heidän sosiaalisten, taloudellisten ja oikeudellisten asemien parantamiseksi ei ole loogista käyttää sellaista sääntelyvälinettä, jonka tarkoituksena on kohdistaa oikeusvaikutuksia parisuhteeseen.

Vaihtoehto YB on siten täysin käsittämätön vaihtoehto nykyiselle järjestelylle, jossa erilaatuiset ihmissuhteet jaetaan omiin lohkoihinsa ja joihin sitten kohdistetaan erilaista sääntelyä (kuten yhteisasumisen purkamista koskevia säännöksiä avopareihin, keskinäistä elatusvelvollisuutta avioliittoihin ja rekisteröityihin parisuhteisiin ja työaikalainsäädännön noudattamista työsuhteisiin). YB on jäänyt tyystin perustelematta, eikä se ole todellinen vaihtoehto skenaariolle YA, päinvastoin. Ajattelutapaasi noudattaen voisin minäkin väittää esimerkiksi nykyisen ajoneuvolainsäädännön pseudovaihtoehdoksi sitä, että jos reppuselässä kuljettavaa ei aleta kohdella ajoneuvona, niin sitten yhdenvertaisuusperiaatteen ja johdonmukaisuuden nimissä on alettava luokitella kaikki liikkeellelähtöön kykenevät objektit tieliikennelainsäädännön kohteiksi.

”Tietenkin lain uudistaminen on haastavaa - - Tilanne on haastava, koska perusteita ei voi etsiä voimassa olevasta laista vaan joutuu ajattelemaan ihan itse. Ajatuskoe: Kuvittele, että sinä saat säätää käsiteltyjä asioita koskevan lain. Minkälainen siitä tulisi?”

Lait eivät edelleenkään putkahda tyhjästä, vaan useimmiten ne syntyvät tietyn systeemin sisällä tiettyjä perusperiaatteita noudattaen. Jos järjestelmään halutaan tuoda jotain tykkänään uutta ja mullistavaa, uudistajalla on erityinen perusteluvelvollisuus. Sinun oma ajattelusi ja sen käyttökelpoisuus on totisesti nähty tässä keskustelussa. Perusteita esimerkiksi vaihtoehdolle YB saa etsiä suurennuslasilla.

Olen useamman kerran ilmaissut tukeni nykyjärjestelmässä noudatettavalle sääntelylogiikalle ja sen perusperiaatteille. Minusta parisuhteet huomioiva oikeudellinen sääntelykokonaisuus on varsin toimiva.

”Vaikka toisin väität, käsittelysi ei nojaudu voimassa olevaan oikeuteen, koska voimassa oleva oikeus nimenomaan erottelee heteroparit homopareista, mikä tarkoittaa juurikin sitä, että "parisuhde" ei ole määrittelevä yhteinen nimittäjä.”

Jos parisuhde ei sinun mielestäsi ole säädösten kohteen määrittelevä yhteinen nimittäjä, niin mikä se mahdollisesti on? Olen tätäkin kysynyt jo useaan otteeseen, mutta tuloksetta. Kuten sanottua, lainsäädäntö tunnistaa erilaisten ihmisten välisiä parisuhteita ja jakaa vaikutuksiaan sen mukaan, millaisia piirteitä niihin liittyy. Voin oikeastaan lainata tässä kohtaa sinua: tällainen järjestely ”mahdollistaa eriävän lainsäädännön aina sen mukaan, mitä erityispiirteitä kyseiseen ihmissuhteeseen liittyy". Esimerkiksi avoliittolaki koskee avosuhteisia parisuhteita ja avioliittolaki avioparisuhteita. Avoparien erityispiirteenä muihin parisuhteisiin nähden on yhteisasumisesta syntyvä taloudellinen yhteys ja synergiahyöty, jonka lainsäätäjä huomioi ja kohdistaa tällaisiin pareihin tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia.

On aiheellista kysyä, että miksi järjestelmämme jakaa juuri samaa ja eri sukupuolta olevat virallistetut parisuhteet kahteen eri luokkaan.

Olet esittänyt, että jako avioliittoon ja rekisteröityyn parisuhteeseen johtuu siitä, että nais- ja miesparit eivät voi saada yhteistä lasta. Olemme kuitenkin kummatkin olleet yhtä mieltä siitä, että avioliittolaki sallii avioitumisen aivan kaikenlaisille naisen ja miehen välisille, avioesteistä vapaille parisuhteille riippumatta siitä, ovatko puolisot lisääntymiskykyisiä vai eivät. Vanhusten, sterilisoitujen, hedelmättömien ja vapaaehtoisesti lapsettomien heteroiden avioliitot ovat mahdollisia, vaikka sinun mielestäsi avioliitto oli varattu vain lisääntymisyksiköille. Ihmiset lisääntyvät enenevässä määrin avioliiton ulkopuolella. Lisääntymisen edellyttäminen ei sisälly avioliiton määritelmään, eikä sitä voida pitää vaatimuksena minkään parin avioitumiselle, ei edes nais- ja miesparin, jotka ovat ainoita henkilötahoja, joilta spesifisti edellytät lisääntymispotentiaalia. Jos sinulla on näyttää jotain kovaa ja perusteltua evidenssiä siitä, miten yhteiskunta haluaa tukemismielessä eritellä lisääntymisyksiköt muista yksiköistä, niin otan sen ilolla vastaan. Tähän mennessä perusteluita ei ole esitetty. Ainoa lisääntymispotentiaalia painottava säännös, jonka tähän hätään keksin, tulee työlainsäädännöstä, jossa lisääntymisiässä olevaa naista suojataan raskauden vuoksi annettavia potkuja vastaan.

”heteronormiavioliiton erilliselle nimeämiselle ja säätelylle on vaikea löytää vasta-argumentteja.”

Olen lukuisat kerrat pyytänyt sinua erittelemään ja nimeämään konkreettisia esimerkkejä sellaisesta heterospesifistä parisuhdelainsäädännöstä, jonka vaikutukset ja etenkin edut realisoituvat yksinomaan miehen ja naisen välillä ja joka näin perustelisi sen, miksi virallistetuista parisuhteista olisi säädettävä kahdessa eri pykälässä. Asiakokonaisuutta koskeva radiohiljaisuutesi on hämmentävää, semminkin kun eriävän lainsäädännön hyödyllisyyden korostaminen on yksi pääteeseistäsi. Hämäräksi on jäänyt myös kysymys siitä, koskevatko näkemykseksi nykyistä avioliittolakia – jolloin pyydän sinua jälleen osoittamaan keskustelun pohjaksi ne pykälät, jotka huomioivat nimenomaan ja vain ja ainoastaan heterosuhteiden erityispiirteet – vai kenties omien ihanteidesi mukaista, vielä teorian asteella olevaa ihmissuhdesääntelyä.

Väännän vielä rautalangasta, siksi monet kerrat olen turhaan kysynyt tähän suoraa vastausta. Mitkä avioliittolain pykälät koskevat ainoastaan heteroparia (myös vanhuksia, hedelmättömiä jne.)? Mitkä niistä ovat sellaisia, jotka palvelevat keskinäistä biologista lisääntymistä ja erityisesti huomioivat sen ja jopa tukevat sitä? Mitkä avioliittolain säännökset eivät sovellu nais- ja miespareihin? Jos heterospesifejä pykäliä ei ole, minkä sisältöisiä näiden säännösten tulisi olla? Minkälaista tukea muualta lainsäädännöstä on saatavilla näiden kysymysten vastauksiin? Miten perustelet sen, että avioliittolaki toimii aivan samalla tavalla ja ilman pienintäkään ongelmaa niidenkin parien kohdalla, jotka eivät täytä avioliiton solmimiselle asettamaasi vaatimusta (lisääntymispotentiaalia)? Miten avioliittolain sääntelylogiikkaa uhmaisi se, että sen soveltamisalaan lisättäisiin vielä yksi tällainen lisääntymiskyvytön ryhmä?

Vaihtoehtoinen skenaario: miksei avioliittolakia voitaisi soveltaa sekä samaa että eri sukupuolta olevien henkilöiden liittoihin siten, että jos jossain suhteissa ei kerta kaikkiaan haluttaisi kohdella nais- ja miespareja yhdenvertaisesti heteroparien kanssa, avioliittolaissa olisi asiasta yksinkertaisesti poikkeussäännös eli määräys siitä, että tätä säännöstä, pykälää tai momenttia ei sovelleta samaa sukupuolta oleviin aviopuolisoihin? Viittaan aikaisemmin mainitsemaani osakeyhtiölakiin, jota sovelletaan ongelmitta niin yksityisiin kuin julkisiinkin osakeyhtiöihin. Mitkä seikat puhuvat mielestäsi tällaista järjestelyä vastaan? Vastaavanlaisia sulkusäännöksiä on lainsäädännössämme useita.

”YA-periaatteen näkökulmasta karsinoinnilla on suuri potentiaalinen hyöty. Se rikastaa käsitteistön”

Jos avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välisille eroille ei ole osoitettavissa kestäviä perusteita ja parisuhdelakia korjataan siten, että näiden kahden parisuhdeinstituution tuottamissa oikeusvaikutuksissa ei ole mitään eroa, lienee juridisesti ja yleisen kielenkäytön kannalta yhdentekevää, sanotaanko kaikkien ihmisten virallistettuja parisuhteita avioliitoiksi vai rekisteröidyiksi parisuhteiksi.

On kuitenkin muistettava, että nyky-yhteiskunnassa löytyy vielä sellaisia vihamielisiä äänenpainoja, joissa kyseenalaistetaan seksuaalivähemmistöjen nykyasema ja jopa heidän perusoikeutensa. Tällaisia lapsellisia puheenvuoroja on käytetty riittämiin tässäkin adressissa. Jos kahden parisuhteen virallistamistavan välillä ei ole muuta eroa kuin nimi, ei voi välttyä ajattelemasta, että tarkoituksena ei niinkään ole rikastaa käsitteistöä vaan pyrkiä ylläpitämään negatiivisia asenteita homoseksuaalisuutta vastaan. Erilainen vihkimenettely ei ole ”pieni harmiton ele”, jos sen noudattamista ei ole uskottavasti perusteltu. Jos ulkomaalaiset joutuisivat Suomessa liikkuessaan pitämään tiettyä merkkiä rinnassaan, se ei olisi pieni harmiton ele, vaan perusteetonta erottelua, jonka motivaatiota voi vaan arvailla. Rekisteröidyn parisuhteen tapauksessa julkishallinnon lomakkeisiin ja vaikkapa yksityisen työnantajan hakupapereihin merkittävä tieto siviilisäädystä altistaa myös henkilön pakolliselle kaapista ulostulolle tilanteissa, joissa seksuaalisella suuntautumisella ei pitäisi olla mitään merkitystä.

”YA:n näkökulmasta hyväksyttäväksi perusteeksi riittää lisääntymispotentiaali ja ehkä jopa traditiot.”

Kas, ontuva biologinen peruste tarvitsee kuin tarvitseekin tuekseen ulkopuolisen selkänojan, nimittäin avioliiton historiallisen taustan. Eikö traditioiden taakse piiloutuminen ole jokseenkin heppoista argumentaatiota jopa sinulta? Emmekö ole jo aiemmin käsitelleet historiallisten asiaintilojen merkitystä ja painoarvoa perusteltaessa nykypäivän lainsäädäntöuudistuksia? Siteeraan itseäni: ”Yleensäkään yhteiskunnallisia instituutioita, jollainen avioliittokin on, ei tule nähdä muutoksille immuuneina monoliitteina. Jos näin olisi, esimerkiksi naisen perimysoikeudet olisivat edelleen miehen vastaavia oikeuksia huonommat. Onhan niin, että perintöoikeuden historiallinen ja kulttuurinen tausta osoittaa sääntelyn tarkoituksena olleen, että suvussa eteenpäin siirtyvä omaisuus keskitetään suvun miespuolisille jäsenille. Kun otamme huomioon tämän historiallisen faktan, nykymuotoinen tasa-arvoinen perintökaari näyttäytyy suorastaan yhteiskunnan perusrakenteita horjuttavana.”

Viittaan myös aviovarallisuusjärjestelmän perusteista käymäämme keskusteluun, jossa olit sitä mieltä, että avioliittolain omaisuutta koskevat normitkin ovat sellaisia, jotka ”sopivat hyvin yhteen biologisen perusteen kanssa”. Vastasin sinulle seuraavasti: ”Jos nais- ja miespareja ei olisi yhteiskunnan taholta vainottu ja syrjitty järjestelmällisesti vaan sen sijaan tunnustettu heidänkin yhtäläiset oikeutensa ja sisällytetty nämä parisuhteet osaksi avioliitto-oikeutta, olisivatko muotoutuneet aviovarallisuussäännökset kertoneet siinäkin tapauksessa biologisesta perusteesta? Millä tavalla nykyiset avioliittolain säännökset mielestäsi eroaisivat, jos sääntelyn tausta olisi edellä kuvatun kaltainen?” Minusta on huonoa argumentointia perustella joitakin nykyhetken syrjiviä käytäntöjä sillä, että kyllä aina ennenkin on syrjitty.

”Trad. avioliitto ei ulotu lähisukulaispareille, koska avioliiton idea lähtee lisääntymispotentiaalista. Lähisukulaispareilla ei ole nähty olevan lisääntymispotentiaalia, koska lähisukulaisten välinen seksi on pitkään ollut tabu useissa kulttuureissa.”

Nykylainsäädäntö ei kriminalisoi sukupuoliyhteyttä lähisukulaisten kesken sen vuoksi, että geeniallas olisi vaarassa rappeutua. Kielto on voimassa perheen sisäisten suhteiden suojelemiseksi ja eettisistä syistä eli samoista syistä, jotka perustelevat lähisukulaisuutta koskevat avioesteet. Suorat lainaukset esitöistä ovat aiemmissa teksteissäni.

"Tabu on kuitenkin koodattu meihin ja siksi näkyy kulttuurimme moraali-ilmastossa; haluamme kieltää insestin, vaikka ilman järkiperusteita jos ei muuten.”

Jos sinulla on insestille järkiperusteet, voit kertoa ne täällä.

”Mielestäni käsittelyn ei tule nojautua voimassa olevaan puutteelliseen, ristiriitaiseen ja osin huonosti perusteltuun lakiin, vaan siihen, minkälainen hyvän lain tulisi olla. ”

Aina vaan kaikki lait ja lainvalmisteludokumentit ja asetukset ja oikeuskirjallisuus ja oikeuskäytäntö ja poliittiset kannanotot ja yhteiskunnallinen kielenkäyttö ja oikeuskehituys ovat puutteellisia, ristiriitaisia ja huonosti perusteltuja, ja sinun näkemykseksi kristallinkirkas, sisäisesti johdonmukainen, faktuaalinen ja looginen ja sellaisenaan seuraa nykyistä avioliittolakia, joka piiruntarkasti noudattaa biologisen perusteensa sille asettamia reunaehtoja.

”Oletko argumentoinut seikkaperäisesti, että lainsäätäjän tahto on ollut (a) kieltää insestisuhteet ja (b) kohdistaa säätely vain seksisuhteisiin. Näistä kohtaan (a) on esitetty perusteluita, joiden hyväksyttävyyttä en pohdi tässä keskustelussa pidemmälle: annan siis keskusteluteknisesti periksi tältä osin ja lähden siitä työhypoteesista, että hyvät perustelut löytyvät.”

Sinun ei missään nimessä tarvitse luopua kannoistasi vain keskusteluteknisistä syistä tai työhypoteesiin vedoten. Jos sinun mielestäsi on osoitettavissa selvää näyttöä sen puolesta, että lainsäätäjän tahtona ei ole ollut kieltää insestisuhteita – ja varsinkin jos lainsäädännön tarkoituksena on ollut nimenomaan kannustaa ihmisiä sukupuoliyhteyteen lähisukulaisten kesken – niin mikset vaan reippaasti tuo tuota näyttöä tähän keskusteluun? Jos perusteeni eivät ole hyväksyttäviä, olet täysin vapaa osoittamaan ongelmakohdat ja väittämään toisin.