naimalakko

#324: v ronski - sannavain: parisuhde tarkoittaa, mitä haluamme sen tarkoittavan

”Silti se on piirre, joka sopii hyvin yhteen biologisen perusteen kanssa - -”

Olen esittänyt, että avioliittolain sisältö on määräytynyt yhteiskunnallisen kehityksen ja oikeudenmukaisuuden vaatimusten mukana. Tämän lisäksi olen viitannut aviovarallisuusjärjestelmän historiaan ja katsonut, että nykyisenkaltainen tasa-arvoinen järjestelmä nimenomaan irtoaa biologiasta. Oletko tästä eri mieltä? Entä miten tämä sopii yhteen biologisen perusteen kanssa? Kysyin tätä jo aiemmassa viestissäni. Vastaamattomuutesi ei sinällään yllätä. Mihin pyrit nostaessasi esille aviovarallisuusjärjestelmän juuri lisääntymisbiologisessa kontekstissa? Mikä on omaisuutta koskevan argumenttisi arvo perustellessasi avioliiton pysyttämistä ainoastaan heteropareilla, jos sen tarkoituksena ei olekaan ”toimia argumenttina avioitumisoikeuden epäämiselle homo- tai sukulaispareilta”?

Jos nais- ja miespareja ei olisi yhteiskunnan taholta vainottu ja syrjitty järjestelmällisesti vaan sen sijaan tunnustettu heidänkin yhtäläiset oikeutensa ja sisällytetty nämä parisuhteet osaksi avioliitto-oikeutta, olisivatko muotoutuneet aviovarallisuussäännökset kertoneet siinäkin tapauksessa biologisesta perusteesta? Millä tavalla nykyiset avioliittolain säännökset mielestäsi eroaisivat, jos sääntelyn tausta olisi edellä kuvatun kaltainen?

Toistan edelliset kysymykseni, koska en kerta kaikkiaan hahmota, minkälaista relevanssia on yleisellä tasolla annettava sellaisille pykälämuotoiluille, joiden alkuperä voidaan halutessa kohdistaa muistumaksi heteroparien lisääntymispotentiaalista. Onko esimerkiksi ihmisen myötäsyntyinen tarve solmia intiimi ihmissuhde siinä määrin biologinen, että avioliittolain säännökset voidaan johtaa biologisesta perusteesta? Jos avioliittojen päättymisen jälkeistä, puolisoiden varallisuuden jakoa koskeva sääntelykin voidaan nähdä taustaltaan biologisena, niin mitä muita inhimillisestä kanssakäymisestä syntyneitä yhteiskunnallisia instituutioita voidaan nähdä itsenäisiä ja rajoittavia oikeusvaikutuksia automaattisesti tuottavan biologia tuloksina?

Onko esimerkiksi päivähoitojärjestelmä biologisen perusteen todennäköinen seuraus, koska ihmiset paitsi lisääntyvät myös hakevat tyydytystä kodin ulkopuolisista aktiviteeteista, kuten työstä? Tarve tulla arvostetuksi ja saada tunnustusta on syvästi biologinen. Eikö päivähoitojärjestelmä siten sovikin hyvin yhteen biologisten seikkojen kanssa? Pitäisikö tähän perustuen tehdä päätös, että nais- ja miesparien lapsiperheiden ei tule saada subjektiivista oikeutta päivähoitoon: sopivathan järjestelmän hypoteettiset perusteet yhteen havaittujen seurausten kanssa?

Edelleen: Jos omaisuutta koskevat avioliittolain säädökset ovat mielestäsi biologisen perusteen todennäköinen seuraus, on kiinnostavaa huomata, miten joustavia ja toisilleen täysin vastakkaisia ratkaisuja taustalla vaikuttava biologisdeterministinen peruste kykenee tuottamaan. Nykylainsäädäntö esimerkiksi perustuu erillisomistuksen periaatteelle ja puolisoiden itsemääräämisoikeuden turvaamiselle vastakohtana vanhemmalle aviovarallisuusjärjestelmälle, jossa puolisoiden omaisuus oli tiettyjä perintömaita lukuunottamatta yhteistä ja jossa aviomies vallitsi ja teki päätöksiä koko varallisuudesta. Kumpi näistä tilanteista sopii paremmin biologiseen perusteeseen? Aviomiehen valta-asema ainakin perustuu suoraan luontaiseen fyysiseen paremmuuteen. Miten avio-oikeuden kattavuuteen puuttuvat uudistukset, sääntelyn nykyinen dispositiivisuus ja vaikkapa osituksen sovittelua koskevat uudet perusteet kertovat lisääntymisbiologisista syistä? Vastaako vanhan lain mukainen naimaosa paremmin oletettua biologista perustetta ja onko esimerkiksi pääasiallisesta puolittamisperiaatteesta lipeäminen biologisten lähtökohtien vastaista? Pitäisikö avioehdon ja muiden avioeron varalta tehtävien sopimusten tekeminen sekä osituksen sovittelu kieltää biologisen perusteen vastaisina?

Miten on mahdollista, että lapseton heteropari, lapseton homopari, sateenkaariperheen puolisot ja naisen ja miehen lapsiperhe hyötyvät täysimääräisesti ja samalla tavalla puolisoiden varallisuusoikeudellisten suhteiden sääntelystä? Eikö sääntelyn biologiasta ponnistava tarkoitus ollutkaan tasoittaa nimenomaan lapsien kanssa kotiin jäävän ja työssäkäyvän puolison välistä taloudellista epäsuhtaa? Millä tavalla nykymuotoinen aviovarallisuusjärjestelmä tarkalleen ottaa versoo biologisesta perusteesta ja minkälaisia siihen perustuvia rajoituksia tarkalleen ottaen voidaan puolustaa juuri lisääntymisbiologisten syiden pohjalta? Vai oliko teemaan poikkeamisesi tarkoituksena vain huomattaa jostain keskustelusta irrallisesta ja täydellisen irrelevantista seikasta?

”- - vaikkakaan tämä piirre ei tuo esille normiheteroparin erityismerkitystä yhteiskunnalle.”

”biologinen peruste viittaa siihen näkemykseen, että miesten ja naisten välisessä pariutumisessa ja lisääntymisessä on erityispiirteitä, jotka motivoivat paitsi kyseisten liittojen erillisen nimennän myös mahdollisesti jossain määrin erillisen sääntelyn.”

Ihmettelen näin aluksi patologiaa lähentelevää tarvetta pitää avioliitto-sanaa jossain määrin pyhänä heteroliiton merkkinä. Espanjassa, Islannissa, Ruotsissa ja muissa sukupuolineutraalin avioliittolain säätäneissä maissa on pärjätty ilmeisen hyvin, vaikka ihmisten välisiä parisuhteita ei enää erillisen nimen perusteella voi heti alkajaisiksi luokitella luonteeltaan hetero- tai homoseksuaalisiksi. En näe, että suomalaistenkaan parisuhteiden karsinointi termien tasolla toisi minkäänlaista lisäarvoa miesten ja naisten väliselle avioliitolle. En myöskään hahmota, millä tavalla samojen oikeuksien ulottaminen myös nais- ja miespareille esimerkiksi vähentäisi niiden arvoa heteroavioliitossa.

Suomalaisessa parisuhdelainsäädännössä ja yhteiskunnallisessa kielenkäytössä toimitaan jo nykyisellään suurimmaksi osaksi identtisellä ja siten sukupuolineutraalilla termistöllä. Sekä samaa että eri sukupuolta olevien välinen sopimus avioliiton solmimisesta tunnetaan kihlautumisena ja osapuolia nimitetään kihlakumppaneiksi puolison sukupuolesta riippumatta. Avioliittolaissa olevia avio-osan ja avio-oikeuden käsitteitä sovelletaan sellaisinaan rekisteröidyissä parisuhteissa. Samaa sukupuolta olevien parien kohdalla puhutaan enenevässä määrin häistä, puolisosta, tyttö- tai naisystävästä sekä poika- tai miesystävästä, vaimosta, aviomiehestä ja naimisiinmenosta samalla tavalla kuin silloin, kun kuvataan heteroparien avioitumista ja parisuhdetta/puolisoa.

Oikeuskirjallisuudessa kaikki erilaiset parisuhteet systematisoidaan jo nykyisellään rekisteröityihin ja toisaalta rekisteröimättömiin parisuhteisiin niiden voimakkaasta samankaltaisuudesta johtuen. Kun sekä samaa että eri sukupuolta olevien parisuhteiden sääntelyssä ratkaisevan suuri osa termistöstä on jo nyt täysin samansisältöistä, ei saman pykäläotsakkeen (eli avioliiton) antaminen näiden ihmisten virallistetuille parisuhteille olisi kovinkaan radikaali toimenpide.

”Esimerkkejä mahdollisesti erillisestä sääntelystä voisivat olla vaikkapa hedelmöityshoitoon ja adoptioon liittyvät kysymykset.”

Tarkoittaako tämä sitä, että seksuaalivähemmistöille ei anneta samoja oikeuksia vai sitä, että lisääntymiskyvyttömille heteropareille suodaan esimerkiksi taloudellisella kannustimella ryyditetty etuoikeus hakeutua adoptioneuvontaan tai hedelmöityshoitoklinikalle?

”Koska näihin liittyy arvo- ja moraalikysymyksiä, siis makuseikkoja joista on järkiargumentein turha kiistellä, on biologisesta perusteesta lähtevä avioliittolainsäädäntö yksi johdonmukainen vaihtoehto A.”

Tarkoitatko edellisessä lauseessa mainitsemiasi hedelmöityshoito- ja adoptiokysymyksiä? Vanhemmuuden ja lisääntymisoikeuksien sääntelyyn liittyvät teemat eivät typisty arvo- ja moraalikysymyksiksi, vaikka enemmistöä houkuttaisikin nähdä vähemmistöjen oikeusaseman hierarkkisen alemmuuden ylläpitäminen perusteltuna pelkkiin makuseikkoihin nojautuen. Sateenkaariperheistä on nykyisin saatavilla jokseenkin kattavaa ja vakuuttavaa empiiristä tutkimustietoa, johon perustuen esimerkiksi vieraslapsiadoptiosta voidaan käydä keskustelua järkiargumentein.

”Ne, jotka edustavat erilaisia arvoja ja moraalia, haluavat ehkä hylätä tämän vaihtoehdon A - tämä on mielestäni niin ikään aivan johdonmukainen lähtökohta, toimitaanhan silloin eri moraalin puitteissa.”

En usko, että monikaan kannattaa biologisdeterminististen arvojen puolesta liputtavaa suhtautumistasi ihmissuhteiden sääntelyyn. Edustamassasi moraalissa yhteisön eettiset käsitykset muun muassa torjuvat avioliiton sellaisilta pareilta, joita ei voida nähdä potentiaalisina lisääntymisyksikköinä. Toisaalta avioituminen sallitaan jonkinlaisiin kömpelöihin käytännöllisiin syihin vedoten satunnaisilta lisääntymiskyvyttömiltä pareilta, minkä vuoksi koko vaihtoehto A näyttäytyy sisäisesti epäjohdonmukaiselta. Biologiaan nojautuva moraalisi toisaalta kieltää ja toisaalta sallii avioliiton solmimisen jokseenkin mielivaltaisesti. Epäloogisuudet kukkivat, koska et pyynnöistäni huolimatta suostu esittämään yleisiä perusteita sille, minkälaisissa tilanteissa ja varsinkin minkälaisessa lainsäädännössä biologiset syyt ja biologiasta generoituvat moraalifilosofiset seikat voivat toimia ratkaisevana perusteena, johon tukeutuen voidaan varmistaa, että siitä seuraava sääntely on paitsi johdonmukaista myös hyväksyttävää.

Näkemyksesi avioliiton luonteesta jakaa esimerkiksi Päivi Räsänen, joka ensimmäistä parisuhdelain vedosta käsiteltäessä katsoi seuraavaa: ”Avioliitto on olemukseltaan aikuisen miehen ja aikuisen naisen välinen liitto. Heteroseksuaalinen aviosuhde sisältää nimenomaan sukupuolisuuden ytimen ja rikkauden: miehen ja naisen erilaisuudesta nousevan jännitteen sekä myös periaatteellisen mahdollisuuden yhteisiin lapsiin. Homoseksuaalisesta suhteesta samoin kuin muistakin seksuaalisista poikkeavuuksista nämä puuttuvat.” Lainsäädännön pitkäaikainen erkaantuminen kristillisestä arvopohjasta on tehnyt mahdolliseksi sen, että parisuhdelainsäädäntö ei enää typisty pelkän lisääntymisen ja totunnaisten sukupuoliroolien ja -odotusten normittamiseen. Seksuaalista rikkautta nähdään myös naisen ja miehen avioliiton ulkopuolella. Kovin moni nykypäivän kansalaisista tuskin jakaa Räsäsen näkemystä.

Kun parisuhteiden sääntely rakentuu omassa mallissasi A niiden tukijärjestelmien varaan, jotka lainsäätäjä kohdistaa vain naisen ja miehen väliseen suhteeseen tarkoituksin alleviivata biologisen lisääntymisen merkitystä parisuhdelainsäädännön ytimenä, olettaisin, että esittäisit lähestymistavallesi jonkinlaista normitukea. En ole havainnut tämänkaltaisen johtoajatuksen noudattamista lainsäädännössä, vaan kehitys on ollut pikemminkin päinvastaista: sosiaalisten normien muuttuessa yhteiskunta on tunnustanut erityyppiset, lisääntymisbiologiasta jo aikaa sitten irtautuneet parisuhteet ja vahvistanut ne kelpoisiksi perheoikeudellisen suojan kohteiksi.

Avioliitonomaiset suhteet saavat tukea yli kuudessakymmenessä julkisoikeudellisessa laissa. Niin sanotut normiheteroparit eivät tässä suhteessa saa osakseen mitään erillistä ja nimenomaisesti lisääntymisbiologialla motivoituja erillissäännöksiä. Sukupuolineutraali avoliittolaki ja puolisoneutraali hedelmöityshoitolaki ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten nykymuotoinen parisuhteita koskeva sääntely ei rakennu vaihtoehto A:n varaan. Samoin on asian laita laissa rekisteröidystä parisuhteesta, jonka säätämisellä myös muiden kuin – sinun terminologiaasi käyttäen – eri sukupuolta olevien lisääntymishaluttomien tai -kyvyttömien ihmisten parisuhteet nostettiin hyväksyttäviksi suhteiksi ja siten oikeudellisen suojan mahdolliseksi subjektiksi. Tällainen lähestyminen on omaksuttu suuressa osassa julkisoikeutta, jossa avioliitto ja avoliitto samastetaan usein toisiinsa.

Sukupuolispesifi avioliittolaki on tässä katsannossa anomalia. Nykyisen parisuhde- ja perheoikeudellisen sääntelyn näkökulmasta olisi johdonmukaista ulottaa avioliiton vaikutukset samansisältöisinä kaikkiin kelpoisiin parisuhteisiin parisuhdekumppanin sukupuolesta riippumatta. Katsot, ettei tämä ole kuitenkaan mahdollista, koska erot heteropareja koskevan avioliittosääntelyn ja nais- ja miespareja koskevan normittamisen välillä perustuvat siihen, että ”miesten ja naisten välisessä pariutumisessa ja lisääntymisessä on erityispiirteitä”.

Kun tarkastellaan parisuhdelain 9 §:ään tehtyjä sulkuja, huomataan, että avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroavaisuudet koskevat yhteistä sukunimeä, vieraslapsiadoptiota, isyysolettaman soveltamista (ja parisuhteen virallistamisen määrämuotoa) sekä uskonnonvapauslain ja kotikuntalain säännöksiä, joihin perustuen tietyt oikeussuhteet todetaan äidin tai isän käsitteiden avulla. Viimeksi mainitut poikkeukset ovat esimerkki lainsäädännöstä, jonka voisi mainiosti kirjoittaa sukupuolineutraaliin muotoon. Esimerkiksi kotikuntalaki, jossa säädetään, että kotikunnattoman Suomen kansalaisen väestökirjanpitokunta määräytyy ensisijaisesti hänen äitinsä kotikunnan mukaan, ei mielestäni kärsisi, vaikka tiettyä sukupuolta painottavasta valintasäännöksestä siirryttäisiin muunlaiseen, sukupuolineutraaliin tapaan ratkaista kotikunnan määräytyminen. Premissiäsi seuraten voitaisiin kyseisen parisuhdelain rajaussäännöksen nyt todeta osoittavan, että miehen ja naisen välisessä lisääntymisessä on erityispiirteitä, koska tässä parisuhteessa on selvästi kaksi eri sukupuolta, joille yhteiskunta on varannut omat nimensä, ja näiden eri nimien käyttö yhteiskunnassa joudutaan ottamaan huomioon myös lainsäädännössä, ja siksi [sijoita epälooginen ajatushyppy tähän] nais- ja miesparit eivät saa mennä naimisiin.

Adoption osalta en näe heteroparin pariutumisessa ja lisääntymisessä eroa samaa sukupuolta oleviin pareihin, vaikka sen pitäisi vaihtoehto A:n mukaan olla määrittävä tekijä parisuhdelainsäädännön oikeusvaikutuksia jaettaessa. Samoin on asian laita sukunimilain soveltamista koskevan rajauksen kanssa varsinkin, kun nais- ja miesparit voivat saada saman sukunimen erillisellä hakemuksella. Isyyslain säännösten soveltumisen universaaleja hyötyjä olen puolestaan käsitellyt jo aiemmissa kirjoituksissani. Hedelmöityshoitolain näkökulmasta en näe hedelmättömän heteroparin ja samaa sukupuolta olevan parin välillä mitään eroa, mistä syystä parisuhdelakiin tehty rajaus isyysolettaman sulkeutumisesta pois hedelmöityshoitoja saavan naisparin kohdalla näyttäytyy epäloogisena ja heikosti perusteltuna. Automaattinen juridisen vanhemmuuden toteaminen suoraan virallisesti tunnustetun parisuhteen perusteella hyödyttäisi täysimääräisesti myös samaa sukupuolta olevaa paria, eikä olekaan perusteltua rajata isyysolettamaa ainoastaan heteroparien avioliittoon. Parisuhde- ja avioliittolain viimeiseksi eroavaisuudeksi jää vihkitoimituksessa käytetyn kaavan erilaisuus. Perusteletko toisistaan määrämuodoltaan poikkeavat vihkimismenettelytkin niillä erityispiirteillä, joita naisen ja miehen väliseen parisuhteeseen voidaan sinun mielestäsi liittää?

”Mutta tällöin on muodostettava uusi johdonmukainen vaihtoehto. Adressin ehdotus ei nähdäkseni ole johdonmukainen sen mielivaltaisen suppeuden vuoksi”

On suhteellisen härskiä ja älyllisesti epärehellistä konstruoida satunnainen peruste P ja todeta sitten, että koska peruste vaikuttaa olevan ristiriidassa Naimalakko-adressin vetoomustekstin kanssa, vika on selvästikin adressissa eikä suinkaan itse kehittelemässäsi kannassa, jonka perusteeksi ei täällä ole esitetty kuin haparoivia yrityksiä esimerkiksi avioesteiden syistä ja aviovarallisuusjärjestelmän kehittymisestä. Lainsäätäjän tahdon selvittämisen ja siihen tukeutumisen sijaan operoit jatkuvasti lisääntymisbiologian varassa ja tulet siten viesti toisensa jälkeen samastaneeksi avioliiton historiallisen perusteen nykyisen modernin avioliittolain johtoajatukseksi. Esimerkkiäsi seuraten voisin väittää, että avioliittolain tarkoituksena on sallia avioituminen vain sellaisille pareille, joista vain toisella osapuolella saattaa kasvaa parta, minkä vuoksi pitäisin sukupuolineutraalia avioliittolakia epäjohdonmukaisena, koska oman vaihtoehtoni mukaan se on mielivaltainen: jakeleehan se avioliiton oikeusvaikutuksia täysin asettamastani partakriteeristä välittämättä.

Perustuslakimme sisältää yhdenvertaisuusperiaatteen, joka puolestaan käsittää mielivallan kiellon ja vaatimuksen samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Tarkasteltaessa nykymuotoista perheoikeudellista sääntelyä voidaan todeta, että puolison sukupuolen mukaan määräytyvät erilliset parisuhdeinstituutiot sotivat yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan. Lainsäädäntö näkee samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteen samanvertaisena lähes kaikkialla muualla paitsi avioliittolaissa, eikä nykyisille eroavaisuuksille voida osoittaa hyväksyttävää perustetta. Avioliittoon oikeutetut heteroparit ja parisuhteensa rekisteröimään oikeutetut homoparit eivät suomalaisessa oikeusjärjestelmässä rinnastu lähisukulaisten muodostamiin pareihin. Kyse ei ole samanlaisista tapauksista, sillä lainsäädäntömme kieltää insestiset suhteet.

Puuttuisin myös niihin perusteisiin, joihin nojautuen tuomitset adressin ehdotuksen mielivaltaisen suppeaksi. Sinun mielestäsi ”johdonmukaista olisi kyseisellä adressilla ajaa laajempaa muutosta”. Itse konstruoimasi päättelyketju mennee siten, että parisuhdesääntelyn kelpoisena kohteena tulevat kyseeseen vain lisääntymisyksiköt, ja jos lisääntymiskriteeristä luovutaan, parisuhdelainsäädäntö tulisi ulottaa kaikenlaisiin suhteisiin, joista ei voi syntyä biologisia lapsia. Katsot, että sukupuolineutraali avioliittolaki olisi tarpeeksi laaja vasta kun se sallisi paitsi samaa sukupuolta olevien parisuhteiden virallistamisen myös lähisukulaisten avioliitot. Rajaus vaikuttaa mielivaltaisen suppealta. Jos tunnusmerkkinä käytetään ei-lisääntymisyksiköitä, mukaan olisi sisällytettävä lukuisa joukko kaikenlaisia ihmissuhteita alkaen parisuhteista, joiden toinen osapuoli ei vielä ole sukukypsä ja jatkuen kaikkiin mahdollisiin kuviteltavissa oleviin inhimillisiin ihmissuhteisiin ja saman tien ihmisen suhteisiin eläinkuntaan ja vaikkapa elottomiin esineisiin. Mikään näistä kombinaatioista ei sisällä lisääntymispotentiaalia.

”ii) Parisuhde sisältää vakiintuneesti seksuaalisen ulottuvuuden (yhdynnän).”

Huomaan, että askaroit edelleen pelkän yhdynnän käsitteen varassa. Sallinet, että puutun tähän ihan näin sivudiskurssinomaisesti, sillä en näe yhtäläisyysmerkkejä yhdynnän ja yleisemmin seksuaalisuuden toteuttamisen välillä. Parisuhde sisältää vakiintuneesti oletuksen siitä, että sen sisällä harjoitetaan seksuaalista kanssakäymistä, mutta tämän toiminnan ei tarvitse olla yhdyntäkeskeistä. Kaikenlaiset seksuaaliset teot lukeutuvat kahden ihmisen välisen intiimisuhteen käsitteen alaan. Voinet siten jatkossakin viitata siihen yleiseen seksuaaliseen ulottuvuuteen, joka vakiintuneesti liitetään parisuhteeseen.

Lainsäätäjä suhtautuu sallittuihin seksuaalitekoihin tiukemmin. Lähisukulaisten väliset sukupuolisuhteet nähdään vahingollisina ja siksi esimerkiksi sisarusten välinen vaginaali-, oraali- ja anaaliyhdyntä ja muut sukupuoliyhteyden muodot on kriminalisoitu. Rangaistusuhatta on kuitenkin jätetty rikoslaissa määritellyt muut seksuaaliset ja sukupuoliyhteyteen rinnastettavat teot. Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon, ja se voidaan suorittaa myös esineellä. Sukupuoliyhteys on terminä sukupuolineutraali, eli se kattaa sekä hetero- että homoseksuaalisen sukupuoliyhteyden muodot. Se on käsitteenä tarkempi kuin pelkkä yhdyntä ja sellaisenaan vastaa lainsäädännössä omaksuttua määritelmää.

”iii) Parisuhde nähdään "aitona tunnesuhteena", jonka perusta on kahden ihmisen luottamus- ja vuorovaikuttamissuhteessa.”

”Premissi (iii) lienee joidenkin yksittäisten ihmisten lohkaisu, joka yrittää viedä oikeuden ns. järkiliitoilta ja jota voidaan pitää aika "höpönä"”

Niin, sehän on poimittu vuoden 1987 avioliittolakia koskevista lainsäädäntöasiakirjoista. Relevantteihin oikeuslähteisiin tukeutumisen näkeminen yksittäisen ihmisen lohkaisuna on sinänsä johdonmukaista omassa argumentaatiossasi, joka omalta osaltaan ankkuroituu tanakasti perstuntumaan, fiiliksiin, mutuun ja makuseikkoihin. Alkuperäinen kappaleeni kuului seuraavasti: ”Avioliittolain viimeisimmän suuremman uudistuksen yhteydessä lainsäätäjä totesi, että avioliitolla korostetaan perheen perussuhteen, eli puolisoiden keskinäisen suhteen, merkitystä. Tuo suhde nähtiin jo tuolloin ’aitona tunnesuhteena’, jonka perusta on kahden ihmisen luottamus- ja vuorovaikuttamissuhteessa.” Virke liittyi yleisempään esitykseeni parisuhteen luonteesta ja siitä, millaisena parisuhde nähdään lainsäädännössä. Hallituksen esitykseen ja valiokuntien pöytäkirjoihin viittaamalla pyrin havainnollistamaan sitä, että parisuhde eroaa normienkin (eikä vain yleiskielen) tasolla muista merkityksellisistä ihmissuhteista, kuten ystävyydestä. Kirjoitat virheellisesti, että tunnesuhteeseen viittaamalla puolustaisin sukulaisparien rajaamista avioliitto-oikeuden ulkopuolelle. Kyse ei siis ole siitä, minkä vuoksi myös jäljempi huomautuksesi siitä, miten ”sukulaisparin parisuhde mitä todennäköisemmin on kuvatunlainen aito tunnesuhde” on vailla merkitystä.

Takertumisesi juuri tuohon kohtaan on tietenkin linjassa aikaisemman viritelmäsi kanssa, jossa jollain kummallisella tavalla käänsit puheen parisuhdekäsitteen vakiintuneesta sisällöstä siihen, miten avioliitto antaisi yhtälailla myös veljesparille mahdollisuuden elää ja toteuttaa seksuaalisuutta mahdollisimman hyvässä ja turvallisessa parisuhteessa. Kyse ei ollut tuolloin eikä ole nytkään niistä perusteista, joita voidaan esittää lähisukulaisten välisille avioliitoille, vaan tarkoitus on tarkastella parisuhdelainsäädännön sääntelykohdetta eli parisuhdetta. Lauseen kommentoinnin sijasta olisit voinut suunnata huomion esimerkiksi sitä seuranneeseen käsittelyyn avoliittolain parisuhde-edellytyksestä, josta totesin seuraavaa: ”Esitöiden mukaan parisuhteeseen liittyy tyypillisesti tunnepitoinen sitoutuminen parisuhdekumppaniin, minkä perusteella parisuhdekäsitteen ja sitä kautta lain soveltamisalan ulkopuolelle rajautuvat muun muassa sukulaisuuteen perustuvat yhteistaloudet. Nimenomaisena uloskirjoitettuna lähtökohtana on siten, että lain säännöksillä pyritään suojaamaan vain parisuhteeseen perustuvia suhteita, minkä vuoksi niitä ei sovelleta muun muassa sukulaisuuteen perustuvaan asumiseen yhdessä.”

”Implikaatio (iii)&(ii)=>(iv) on pätevä vain, jos siitä, että parisuhde sisältää vakiintuneesti jotain seuraa se, että sukulaisparin parisuhde sisältää sitä jotain.”

Ilmeisesti sinun on täysin mahdotonta ymmärtää, mitä yhteiskunnallisessa ja lainsäädännön käyttämässä kielessä tarkoitetaan esimerkiksi sanoilla ’olettaa’ ja ’sisältää vakiintuneesti’. Parisuhteen luonteeseen liitettyinä noilla sanoilla ilmaistaan termin yleinen merkityssisältö, joka ei ole riippuvainen yksittäisen suhteen sisällöstä. Parisuhde ei lakkaa rinnastumasta sukupuolisuhteeksi, vaikka voidaan kiistattomasti osoittaa, että on olemassa jokin avioliitossa, avoliitossa, rekisteröidyssä parisuhteessa tai ei-lakisääteisessä seurustelusuhteessa elävä pari, joka ei harjoita keskenään sukupuoliyhteyttä.

Se, että sukulaispari pidättäytyy sukupuoliyhteydestä, riittää rikoslain näkökulmasta: yhteiskunnallisessa kielenkäytössä esimerkiksi sisarusten ilmoitus heidän välisestään parisuhteesta osoittaa kuitenkin, että heidän välinen suhteensa on luonteeltaan tietynlainen eli tässä tapauksessa seksuaalisen ulottuvuuden mahdollisesti omaava seurustelusuhde. Yhteiskuntamme luokittelee tämänkaltaiset parisuhteet vahingollisiksi ja siten moitittaviksi. Moitittavuus kanavoidaan paitsi rikoslain pykälien myös avioesteiden kautta. Jos lähisukulaiset ilmoittavat halustaan avioitua, he ilmoittavat täten halustaan päästä viettämään aviollista yhteiselämää. Avioesteiden kautta tulee näkyväksi yhteiskunnassa vallitseva moraalinen näkemys siitä, keiden kesken aviollinen yhteiselämä on sopivaa, ja lähisukulaisten välinen suhde ei ole tällainen.

Jos sukulaisparin on tarkoitus ilmoittaa siitä, että heidän välillään vallitsee yhteisasumiseen ja keskinäiseen huolenpitoon perustuva ei-seksuaalinen suhde, ’parisuhde’ on virheellinen termi. Parisuhteella on vakiintunut merkityssisältö. Voit kokeilla argumenttisi menestymistä vaihtamalla ’parisuhteen’ tilalle ’sukupuolisuhteen’. Miltä kuulostaisi, jos väittäisit, että vaikka sukupuolisuhde sisältää vakiintuneesti seksuaalisen elementin, ei siitä seuraa, että sukulaisparin sukupuolisuhde sisältää seksuaalisen elementin?