KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen.

kissafani
Vieras

#476 Kuulin huhua

10.01.2011 14:41

Kuulin huhua, ettei uusia jäseniä otettaisi enää yhdistykseen, sillä hallitus olisi tehnyt tällaisen päätöksen viime kokouksessaan?? Ymmärtääkseni tuollainen päätös vaatisi vähintään vuosikokouksen äänestyksen eli hallituksella ei ole siihen yksistään valtuuksia. Päätös olisi myös yhdistykselle hyvin vahingollinen, koska sen toiminta on riippuvainen jäsentuloista ja lahjoituksista. Tässä on takana suurella todennäköisyydellä ainoastaan se, että siten hallitus yrittää estää uusien jäsenten tulon, jotka voisivat äänestää heidät ulos hallituspaikoiltaan. Tällainen vahingollinen toiminta osoittaa myös sen, ettei hallituksella ole enää riittävää kykyä yhdistyksen menestykselliseen johtamiseen. Olisiko aika jäädä eläkkeelle näistä LUOTTAMUStoimista???

Oppositio
Vieras

#477 Re: Hallitus vahingoittaa toiminnoillaan koko yhdistystä

10.01.2011 17:30

#475: - Hallitus vahingoittaa toiminnoillaan koko yhdistystä 

 Mielestäni meillä jäsenillä on yhdistyslain suoma oikeus erottaa tynkähallittus, koska laki sallii yhdistyksestä erottamisen, mikäli henkilö toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa yhdistykselle.

EIKÖ TYNKÄHALLITUS NYT OLE AIHEUTTANUT VAHINKOA YHDISTYKSELLE TOIMINNALLAAN??!!

Puheenjohtajanvirka EI anna oikeutta olla lain yläpuolella!!!

MUUTOKSEN SAAMME AIKAAN VAIN TULEMALLA KAIKKI VUOSIKOKOUKSEEN MAALISKUUN LOPULLA!!!

Jollet halua saman tynkähallituksen jatkavan touhujaan, niin JUURI SINUN pitää tulla kokoukseen!! Jokainen ääni on tärkeä!!

 

 

Vieras
Vieras

#478 Re: Re: Hallitus vahingoittaa toiminnoillaan koko yhdistystä

10.01.2011 19:34

#477: Oppositio - Re: Hallitus vahingoittaa toiminnoillaan koko yhdistystä 

Onko tullut selvyyttä tästä uusien jäsenien liittymisasiasta? Ei paljon auta tulla kokoukseen jos nämä diktaattorit jollain porsaanreiällä pystyvät estämään uusien jäsenien liittymisen.

Siis tämähän on ihan kuin jostain diktaattorivaltiosta, jossa vallan sokaisema kahjo päämies hoveineen masinoi itselleen suosiolliset vaalit!!!


Vieras

#479 TÄRKEÄÄ ASIAA KISSOJEN YSTÄVILLE!!

12.01.2011 09:22

Hyvät kissojen ystävät! Jos olet jo jäsen tai lähtemässä jäseneksi KKY:n toimintaan ja haluat lähteä kehittämään toimintaa aktiivisempaan suuntaan äänestämällä meitä (osa nykyisistä ja entisistä aktiivijäsenistä) vuosikokouksessa, niin laita yhteystietosi osoitteeseen kissojenystavat@luukku.com. Näin me kehityksen kannalla olevat voimme parhaiten infota sinua missä, milloin ja miten voit äänestää sekä halutessasi muutoinkin tukea kissojen asiaa. Mielellään myös kerromme toiminnan parannusideoistamme vaikka et jäseneksi olisi lähdössäkään.

Jäsenten oikeuksien puolesta

#480 Re: Re: POLIISI TOTESI TUTKINTAPYYNNÖN AIHEETTOMAKSI!!

12.01.2011 09:59

#468: Vieras - Re: POLIISI TOTESI TUTKINTAPYYNNÖN AIHEETTOMAKSI!! 

En tunne asiaa, mutta tunnen Peltoniemen pariskunnan aika hyvin. En voisi uskoa, että he huvikseen nostaisivat jotain kannejuttuja. Varmasti on ihan todellinen syy siihen olemassa. Minua ainakin kiinnostaisi kovasti kommentoijan asemassa tietää, että mitä yhdistyksessä jotkut ihmiset ovat joutuneet kokemaan, että he joutuvat nostamaan kanteen. Jos ihminen kokee, että jossain asiassa hänen laillisia oikeuksia loukataan tai että joku tekee jotain laitonta häntä kohtaan, niin pitäähän siihen reagoida.

 

Ei kai tällaiset asiat ole mitään vaihdokkeja! Että jos toinen on nostanut toista vastaan kanteen, niin toinen voisi tehdä  tutkintapyynnön jollain tekaistulla syyllä. Ainahan pitää olla peruste. Eikä niitä perusteita oteta tuosta vaan siksi, että nyt sattuu harmittamaan! Paljonkohan Peltoniemiä on mahtanut harmittaa, kun ovat joutuneet nostamaan kanteen? Varmasti ainakin Pirjoa, jolla ei ole varmaan ikinä missään ollut vihamiehiä. Timollahan onkin aika kovan äijän maine mm. kunnallispolitiikasta ja ympäristöjärjestöistä, mutta aina se on ollut viimeisen päälle oikeudenmukaisuuden puolesta! Ja tiedän vielä sen verran, että ne ei varmaan anna ikinä periksi, jos ne jonkun asian päättää oikeaksi.

 

Tunnen puheenjohtaja Terttu Kanervoa jonkun verran menneiltä vuosilta. Jos minun pitäisi verrata hänen luotettavuuttaan ja uskottavuuttaan Peltoniemen pariskuntaan nähden, niin valintani on ilman muuta selvä. Sitä ei tarvitse edes mainita.


Vieras

#481

12.01.2011 16:46

En olisi ikinä uskonut miten Terttu ja muu tynkähallitus voivat toimia niin räikeästi jäsenistöä polkien ja tuntuu myös, että itse yhdistyksen perustarkoitus on totaalisesti unohdettu. He ovat melskanneet niin että oksat pois ja pala latvaakin. Hävettää tunnustaa kenellekään olevani jäsenenä tässä yhdistyksessä!
Terttu ja kumppanit, olisiko nyt korkea aika jäädä eläkkeelle tästä yhdistystoiminnasta? Olette paskoneet omalle tontille ja pahasti. Toimissanne ei ole enää mitään järjen häivää! Minä tulen ainakin vuosikokoukseen ja äänestän teitä vastaan. Ette nauti enää luottamustani ja moni muu on aivan samaa mieltä!
Hommat kuntoon KKY:ssä
Vieras

#482 Porukalla vuosikokoukseen maaliskuun lopulla!!!

13.01.2011 11:16

Mennään porukalla vuosikokoukseen maaliskuussa ja äänestetään KKY:lle kunnon hallitus, joka toimii avoimesti eikä salaile ja joka antaa jäsentenkin sanoa mielipiteensä!

Vuosikokous on Kalevan Uimahallilla eli Tampereen Uintikeskuksella. Uimahallin pihassa on paljon ILMAISTA parkkitilaa. Myös busseilla 17, 25 ja 27 pääsee paikalle hyvin.

Jokainen ääni tulee olemaan todella tärkeä, koska vanha tynkähallitus tulee varmaan seuraajineen taistelemaan vallastaan kovasti.

Oppositio toivottaa kaikki tervetulleiksi!! Ottakaa mukaan kaverit ja sukulaisetkin äänestämään.



Vieras

#483

13.01.2011 12:05

HYVÄT KISSOJEN YSTÄVÄT!! Jos olet jo jäsen tai lähtemässä jäseneksi KKY:n toimintaan ja haluat lähteä kehittämään toimintaa aktiivisempaan suuntaan äänestämällä meitä (osa nykyisistä ja entisistä aktiivijäsenistä) vuosikokouksessa, niin laita yhteystietosi OSOITTEESEEN kissojenystavat@luukku.com. Näin me kehityksen kannalla olevat voimme parhaiten infota sinua missä, milloin ja miten voit äänestää sekä halutessasi muutoinkin tukea kissojen asiaa. Mielellään myös kerromme toiminnan parannusideoistamme vaikka et jäseneksi olisi lähdössäkään.
jaguarr
Vieras

#484

15.01.2011 23:38

Tyhmille ihmisille kielto ottaa kissoja... Normi homma, jos hankit lapsen et sä heitä sitä menee, ko se ei oo enää söpö. Ei pitäs eläimiäkään heittää meneen!
Mikäli otat sen kissan/ eläimen yleensäkkin NIIN sen voi joko huolehtia kunnolla tai viedä piikille.
Vieras
Vieras

#485 Re: Kuulin huhua

17.01.2011 16:11

#476: kissafani - Kuulin huhua 

 Me perustettiin kaksikymmentä vuotta sitten rekisteröity yhdistys, joka menestyi heti alkukuukausina tosi hyvin ja saimme tuettua toimintaa, jota varten se oli perustettu.  Toiminta oli niin näkyvää, että muuan mieshenkilökin sen huomasi, värväsi  koko joukon tuttaviaan jäseniksi, jotta hänestä äänestettäisiin seuraava puheenjohtaja. Yhdistyksen pankkitilille oli maksettu miehen kotipaikkakunnalta koko joukko jäsenmaksuja eri ihmisten nimissä.

Kuulin päivää ennen vuosikokousta, että sama mies oli tulossa äänestämään itseään puheenjohtajaksi ja hänellä olisi iso nippu valtakirjoja mukanaan. Soitin tutulle asianajajalle ja kysyin mitä pitäisi tehdä, kun kuulemma rahanahneeksi tunnettu mies on työntämässä nykyistä puheenjohtajaa ja hallitusta pellolle ja tulossa itse puheenjohtajaksi.

"Koska hallitus saa valita jäsenet, älkää ottako näitä ihmisiä jäseniksi", oli asianajajan neuvo. "Laittakaa ovelle portsarit ja selvittäkää sisälle tulijoiden oikeutus tulla vuosikokoukseen".

Teimme kuten asianajaja neuvoi.  Kyseinen yhdistyksemme puheenjohtajaksi halunnut mies, Matti Toivonen joutui parin vuoden kuluttua lusimaan, koska oli kaappausyrityksen epäonnistuttua perustanut itse yhdityksen (lastenklinikan kummit) ja käyttänyt perustamansa yhdistyksen varoja väärin. 

Toivonen teki hallaa vapaaehtoistyölle. Meiltäkin meni inspiraatio kokonaan.

Tuon karmean kokemuksen takia neuvoin Kissojen Katastrofiyhdistyksen puheenjohtajaa, ettei kannata ottaa uusia jäseniä ennen kuin tilanne selkiää, koska ei ole pakko.

Kissojen Katastrofiyhdistyksellä on penettelupuheista huolimatta paljon varoja, joita ei ole käytetty väärin eikä tuhlaten ja joita kaikenlaiset mattitoivoset saattaisivat havitella. Varat on kerätty kovalla työllä ja  testamentit saatu koska puheenjohtaja on luotettava.

Maija Ankkuri

JK.
Nämä nettikeskustelut ovat siitä mukavia, että kuka tahansa jopa nimettömänä kirjoittava voi
keksiä valheita kestä tahansa ja laittaa vielä panettelemansa ihmisen nimenkin esille. 
Toivosen nimeäminen tässä yhteydessä ei ole panettelua vaan täyttä totta. Matti Toivosia on muitakin, joten hänen nimeään googlatessa kannattaa käyttää hänen perustamansa yhdistyksen nimeä, joka toimii nytkyisin täysin rehellisesti.

Voitte seuraavaksi alkaapanetella minua

 


Vieras

#486 no

17.01.2011 18:50

olen oikea eläinten suojelia ja olen sitä mieltä että kaikkien eläinten kuuluu saada elää rauhassa luonnossa eli kissojakaan ei saa ottaa kiinni ja pitää kenenkään kotona jos kerran se ei voi elää täysin vapaana sama koskee kaikkia lemmikkejä. minua oikein iljettää ajatus että pitäis lemmikkieläintä ja vielä kaupungis sik vaadin et pihalle vain kaikki lemmikit niin olisi paras kaikille.
Jäsen noin 20 v
Vieras

#487 Peltoniemet perustakaa oma yhdistys !

17.01.2011 21:06

Kun te Peltoniemet olette niin erinomaisia ihmisiä omasta mielestänne, niin perustakaa oma eläinsuojeluyhdistys ja jättäkää meidät kissojen ystävät rauhaan. KKY on vanha ja arvostettu yhdistys ja toivoisin sen sellaisena pysyvänkin. Te vain haluatte koko ajan riitaa haastaa, kun energia pitäisi laittaa kissojen auttamiseen. Hävetkää, jos osaatte !
Miksi SEY erotti Pirjo Peltoniemen eläinsuojeluvalvojan hommista, niin se todella ihmetyttää, luulisi SEY:ssäkin olevan pulaa aktiivisista ihmisistä....huomasivatko he , ettei PP ole sopiva henkilö edustamaan SEY:tä....


Jos sijaiskotitoiminta pelaa, niin silloin on järkevää hoitaa kissat sijaiskodeissa. Kissatalon pyörittäminen nielee valtavasti rahaa.Niillä rahoilla järjestää lukuisia leikkauskampanjoita lähikunnissa.

Sanna Kaski
Vieras

#488 Re: Re: Kuulin huhua

17.01.2011 21:20

#485: Vieras - Re: Kuulin huhua

Oletkos Maija Ankkuri vaivautunut tutustumaan asiaan muuta kuin toiselta kantilta? Oletko esim kysynyt puheenjohtajalta montako kissaa (puolivilliä) on loukutettu parin viimeisen viikon aikana?

Ja mihinkähän nämä Kissojen Katastrofiyhdistyksen "mattitoivoset" meinaavat rahat sitten tuhlata? Ehkä kissoihin??

Nimeäsi googlaamalla löytyykin mielenkiintoisia juttuja mm. Gloomy Sunday -nimisestä blogista. Olettaisin että nämä touhut/kirjoitukset ovat Katastrofiyhdistyksen edellisen KATASTROFIN ajoilta, jolloin kanssa jotkut "mattitoivoset" hyökkäsivät samaista puheenjohtajaa vastaan kuin nytkin.

Täytyy jatkaa tutkimustyötä mitä muuta googlettamalla löytyy.

Minulla ei ole mitään tarvetta esiintyä nimettömänä, kuten ei Pirjo Peltoniemellä, Annika Fabritiuksella ja monella muulla, joka tähän adressiin on kirjoittanut (tosin aiemmin olen käyttänyt pelkkää etunimeä Sanna).

Sinähän voisit Maija Ankkuri vaikka tutkia löytyykö meidän taustoistamme mitään rikollista/huijausyrityksiä tai muuta vastaavaa?

 

 

 

Terttu Kanervo
Vieras

#489 Re: Turhanaikaista vapaaehtoistyön arvostelemista

17.01.2011 21:30

#481: -  

 Kukahan sitten lienetkin ja kuinka hyvin tunnet toimintaamme? Miksi et ota minuun suoraan yhteyttä voidakseni kertoa sinulle, mitkä ovat toimintaperiaatteemme. Miksi puhut tynkähallituksesta? Hallitukseen kuuluu normaalisti 5 varsinaisjäsentä ja 2 varajäsentä pj:n lisäksi.  Yksi  hallituksen jäsen on eronnut eikä mukana ollessaan hoitanut tehtäviänsä, toinen hallituksen jäsen on protestiksi ollut poissa kokouksista, vaikka on vuosikokouksessa omasta vapaasta tahdostaan halunnut ja suostunut hallitukseen, mutta ei ole hoitanut hallitusvastuutaan, kuten kuuluisi. Yksi varajäsen on eronnut opposition painostuksesta ja toinen on ollut poissa pari kertaa, koska on työesteitä.

Näillä sivuilla on vähän väliä väitetty, että nojaudumme vain siihen, mitä on ennen ollut, mutta nyt kun yritämme linjata toimintaamme uusille urille, ei sekään kelpaa. Yhdistyksen perustarkoitus on alusta alkaen ollut ottaa talteen kodittomia kissoja ja leikkauttaa ne suvunjatkamisen estämiseksi ja vähentää näin kissakantaa. Sen tulet huomaamaan, että niin teemme. Meillä on tulossa mittavia leikkauskampanjoita alkaneen vuoden aikana. Sarjan ensimmäinen kampanja on jo alkanut ilmoittautumisten osalta.

Jäsenenä ei tietenkään ole pakko olla, jos siltä tuntuu. Kenenkähän puheita tai huhujuttuja olet kuunnellut kirjoituksestasi päätellen.  Kerropa tarkemmin, mikä se järjen häivä on, mitä kaipaat! Ainakin jäsenkuntamme on suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja taloutemme on kunnossa. Se on tärkeä asia, vaikka jotkut ovat kirjoitelleet "raha, raha,raha". Miltä luulisit ensikodeistamme tuntuvan, jos rahaa ei olisi ja joutuisivat maksamaan omasta rahapussistaan kissojen leikkaukset, lääkkeet, hiekan ja ruoan, kuten me aikanaan teimme. Työmme hedelmistä he nyt nauttivat!

 

Terttu Kanervo
Vieras

#490 Oppositiolle kiitoksia

17.01.2011 21:37

Oppositio on oikein kunnostautunut, kun on jättänyt Pirkanmaan käräjäoikeudelle kanteet yhdistystä, hallitusta ja puheenjohtajaa vastaan. Sillä lailla! Asialla ovat olleet rivijäsenet Timo Peltoniemi ja Annika Fabritius sekä hallituksen varsinaisjäsen Pirjo Peltoniemi ihan joululahjana hallitukselle 21.12.2010. Näin sitä kunnostaudutaan ja autetaan kissoja. 32 v jo toimimmekin ansiokkaasti ennen kuin saimme joukkoomme näin valovoimaisia ihmisiä.
Sanna
Vieras

#491 Re: Oppositiolle kiitoksia

17.01.2011 21:41

#490: Terttu Kanervo - Oppositiolle kiitoksia 

Eikös kannattaisi Terttu kertoa samalla mistä syystä kanteet on nostettu? Ei niitä ihan syyttä nosteta. Tai no.. jotkut tehtailevat rikosilmoituksia ja aiheetta...

Myös entinen jäsen
Vieras

#492

17.01.2011 21:54

Surullisena olen seurannut tätä keskustelua.. Valitettavasti en halua kirjoittaa omalla nimelläni, sillä myös minä olen kokenut puheenjohtajan "hyökkäyksen", kun huomasin hänen käyttäneen henkilökohtaisen postinsa lähettämiseen yhdistyksen kuoria, ja otin asian hänen kanssaan puheeksi. Kuulin hänen myöhemmin hyvittäneen rahat yhdistyksen tilille, eli asia tietääkseni on siltä osin kunnossa, vaikka ensin hän väärin menettelikin. Mutta koska uskalsin kyseenalaistaa puheenjohtajan toimia (vaikkakin olin oikeassa) sain kokea hänen kuikkunsa ja vuosien työni yhdistyksessä mitätöitiin ja minun kehotettiin jättämään yhdistys. Tämä on valitettavasti totta, löytyy vuoden 2006 tilitiedoista, jos joku epäilee. En kaipaa tähän puheenjohtajan vastausta "kuka olet, miksi et soita minulle suoraan...", koska olen tästä asiasta jo sinulle suoraan soittanut, vaan halusin tämän muidenkin luettavaksi. Ja nimeni pidän visusti salassa, sillä haluan pitää auki mahdollisuuden jäseneksi liittymiselle, jolloin voin vaikuttaa hallituksen valintaan (jos en tämän, niin sitten ensi vuoden ;)).
Terttu Kanervo
Vieras

#493 Re: Re: Re: Kuulin huhua

17.01.2011 21:55

#488: Sanna Kaski - Re: Re: Kuulin huhua 

 Huhujen perässä ei kannata juosta! Olisit kysellyt minulta suoraan tuosta Gloomy Sunday tapauksesta. Olisin voinut kertoa sinulle siitä aivan, kuten asia oli. Se ei ollut minua vastaan hyökkäys. Siinä oli mukana useita ihmisiä, joista yksi on jo kuollutkin. Tuntuu kummalliselta, että vanhoja jutuja tuodaan esille, varsinkin kun niistä ei tiedetä mitään. Uskotko todellakin siihen, ettei useiden vuosien toiminnan aikana koskaan tulisi mitään ristiriitoja ihmisten välille? Siispä odotan, että otat minuun yhteyttä. Silloin saat varmemmin vastauksia. Tällaisille palstoille en monien yhdistystöiden takia läheskään aina ennätä. 


Vieras

#494 googlasin

17.01.2011 21:55

Löysin kolme Maija Ankkuria. Oletko rovaniemeltä? Mahtaa olla pakkasta siellä nyt.
Suhmuran Santran tytär
Vieras

#495 Kanteista

17.01.2011 22:02

Jos syyttäjä nostaa kanteen, on aihetta olettaa että siinä on jotain pohjaa.

Kun kanne on yksityisen tekemä, on aihetta odottaa, ettei syyttäjä ole katsonut kannetta aiheelliseksi. Oikeudenkäyntikulujen maksaja on suhteellisen helppo arvata kun kantajana on yksityinen.

Lisäksi yksityiskanteen nostajan asia on julkistaa syy, ei henkilön tai henkilöiden joista kanne on tehty.

Kun Tampereen naapurikunnassa oli ikävä naapuririita, käräjät voitti naapuri, jonka rajanaapuri oli haastanut. Lasku oli niin suuri, että hävinnyt osapuoli myi talonsa.
Terttu Kanervo
Vieras

#496 Re: Yhdistyksen kuoret

17.01.2011 22:05

#492: Myös entinen jäsen -  

Kyllä nyt et puhu totta! Jos käytinkin muutaman yhdistyksen kuoren omien asioitteni postitukseen, olin sentään ostanut monet kerrat kuoria yhdistykselle, joten tämä kuulostaa ihan naurettavalta. En myöskään ole hyvittänyt niitä kuoria. Miksi olisin? Lahjoitin kyllä muutaman euron yhdistykselle, ettei luultaisi minun olevan niin pihi, etten pystyisi kuoria ostamaan. Ei vain sattunut olemaan sillä hetkellä muita kuoria kotona. Kirjekuoristako toiminta onkin kiinni. Eipä sinun tarvitse nimeäsi sanoa, sillä muistan sen muutenkin. 

Terttu Kanervo
Vieras

#497 Re: Re: Oppositiolle kiitoksia

17.01.2011 22:13

#491: Sanna - Re: Oppositiolle kiitoksia 

 Sen minäkin haluaisin tietää! Ehkä se selviää aikanaan!

myös entinen jäsen
Vieras

#498 Re: Re: Yhdistyksen kuoret

17.01.2011 22:20

#496: Terttu Kanervo - Re: Yhdistyksen kuoret 

 Kyse onkin siitä, että kaikesta huolimatta käytit yhdistyksen omaisuutta yksityisiin tarpeisiisi, joka ei ole sallittua. Jos joku muu olisi niin tehnyt, olisitko silloinkin sanonut vain, että "kysehän on vain muutamasta kirjekuoresta". Tänään kirjekuoria, huomenna jotain muuta...?

Ja onnekseni nimeni on vaihtunut tuon kyseisen tapahtuman jälkeen, muuten en olisi uskaltanut tätä paljastaakaan!

Ensikotien puolesta
Vieras

#499 Puheenjohtaja Terttu Kanervolle

17.01.2011 22:31

#489: Terttu Kanervo - Re: Turhanaikaista vapaaehtoistyön arvostelemista  

Ensikodeista mahtaa tuntua todella mahtavalta, kun puheenjohtaja ei heidän toimintaansa lainkaan arvosta!!!

Eikös ensikotien kuuluisi olla KKY:n tärkein osa? Ensikodit tekevät töitä vuorokauden ympäri koko vuoden ja arvokasta työtä tekevätkin!!!

MIKSET SINÄ TERTTU KANERVO ITSE TOIMI ENSIKOTINA??!!

ma
Vieras

#500 Tutkimustyötäkö?

17.01.2011 22:34

"Sinähän voisit Maija Ankkuri vaikka tutkia löytyykö meidän taustoistamme mitään rikollista/huijausyrityksiä tai muuta vastaavaa?"

 On aivan varmaan tärkeämpääkin tekemistä kuin tutkia ihmisten taustoja.

En tutkinut taustoja siltäkään henkilöltä, josta kerroin aiemmin. Kuulin hänestä vasta perjantaina, ja vuosikokous oli seuraavana päivänä. Tuskin hänellä mitään rikoksia kuitenkaan oli takanaan, koska hänestä tuli julkisuuden henkilö seuraavan parin vuoden aikana.  Oli varmaan omassa kotikaupungissaan hyvinkin arvostettu ihminen, sillä hän sai ainakin parikymmentä ihmistä maksamaan jäsenmaksun, jotta hänestä leivottaiaiin valtakirjoilla puheenjohtaja ja hallitus vaihdettaisiin. Jäsenmaksut palautettiin seuraavana arkipäivänä itse kunkin tilille.