Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa

Me Savonlinna seudun asukkaat lähikuntineen olemme huolissamme viimeaikaisista suunnitelmista, joissa Savonlinnan keskussairaalan sotepalveluita uhkaa lakkauttaminen /supistaminen. Vaadimme,  että palveluverkko säilytetään jatkossakin kattavana niin, ettei tärkeimpiä sosiaali- ja terveyspalveluita keskitetä pelkästään Mikkeliin.

Tällä adressilla halutaan osoittaa kansalaisten tuki Etelä-Savon hyvinvointialueen olemassa olevan ja toimivan sosiaali- ja terveyspalveluverkon säilyttämiselle niin, etteivät ihmisten lähipalvelut ja ihmisten perustuslaillinen yhdenvertaisuus vaarannu missään Etelä-Savon hyvinvointialueen kunnassa.

Lähipalveluiden säilyttäminen on soteuudistuksen ja sotelain mukaista. Lähipalvelut ovat kokonaisuutena kustannustehokkaita, vähentävät liikenteen päästöjä ja edistävät kestävää kehitystä sekä asukkaiden hyvinvointia.  

Tämä kansalaisadressi tullaan luovuttamaan Etelä-Savon
aluevaltuuston puheenjohtajalle.  

Liity mukaan kannattamaan addressia ja varmistamaan, että Savonlinnassakin sekä lähikunnissa ainakin ne palvelut säilyisivät mitä laki antaa myöten. Hyvinvointialueen  päättäjät ovat tehneet töitä ja työn tuloksena on Savonlinnan keskussairaalaa on karsittu enemmän kuin mitä laki olisi velvoittanut.

Palvelustrategiaa silmällä pitäen korostamme fyysisten palveluiden merkitystä. Savonlinnan keskussairaalan toiminnot lain sallimissa rajoissa on säilytettävä.

Fyysiset palvelut eivät saa keskittyä kauas asukkaista yleisten kulkuneuvojen vähäisyyden takia ja kulkumatkoihin kuluvan ajan vuoksi. Pitkät välimatkat vaikeuttavat kaikkien ikäryhmien kulkemista sekä aiheuttavat poissaoloja töistä.
Myöskin digitaaliset kanavat ovat haastavia käyttää, koska sähköiset yhteydet ovat monella alueella huonot, eikä osaa käynneistä voi korvata digipalveluilla niiden luonteen vuoksi esim. laboratoriokokeet, mittaukset, hammaslääkärikäynnit ymv...

Mm nämä edellämainitut seikat kokonaisuutena näemme, että ehdotetut muutokset rikkovat lakia.
Soteuudistuksen tavoitteista mainitaan seuraavat asiat joita ovat "turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut hyvinvointialueella asuville, parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti, vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun aiheuttamiin haasteisiin ja
hillitä kustannusten kasvua".

Vaikeasti / hankalasti tavoitettavat palvelut huonontavat asukkaiden terveydentilaa ja lopulta ongelmat kasaantuvat ja lopuksi tulos voi olla katastrofaalinen. Toimiva (keskus) sairaala on kaikkien etu.

Savonlinnassa sekä lähikunnissa olemme jo nähneet tehtyjä toiminnan supistuksia / lakkautuksia sairaalassamme heikennyksinä kansalaisten potilasturvallisuuteen vaarantavana tekijänä.

Kuntalaisten ja hyvinvointialueen henkilöstön kannalta on selvitettävä avoimesti, mitä palveluja ja toimintoja ollaan lopettamassa. Todelliset nettosäästöt on kirjattava ylös. Samalla on kirjattava uuden vaihtoehdon rinnakkaiskulut. Väitämme, että Savonlinnan keskussairaalan ylläpito tulee tosiallisesti halvemmaksi kuin sen supistaminen tai osaksi lopettaminen toki lain sallimissa rajoissa.
Säästöjen laskennassa on otettava huomioon lisäksi elinvoimavaikutukset. Asiaa ei tule tarkastella vain ensivuoteen. Aikajänne on oltava ainakin 5 vuotta ja siitä eteenpäin.

Savonlinnan keskussairaalan alasajo tarkoittaa ketjureaktiota mm työpaikat tulevat vähenemään, elinvoimaisuus vähenee ym. Savonlinna on tulevaisuudessa vähemmän houkutteleva asuinpaikkana, joten lapsiperheiden määrä pienenee.  Kyseessä on vaarallinen negatiivinen kierre !!!

Lisäksi vaadimme, että kaikki lopetusehdotukset on saatettava julkiseen poliittiseen läpinäkyvään keskusteluun. Sekä on myös tehtävä laskelmia  mitä kustannuksia syntyy, kun potilas siirtyy erikoissairaanhoidon puolelle toiseen kaupunkiin.
Supistamisilla / lakkauttamisilla tulee olemaan valtava kerrannaisvaikutus alueellemme. Alueen elinvoima vähenee. Työpaikkojen vähetessä alan työikäinen koulutettu väestö muuttaa pois töiden perässä tai vaihtaa alaa. Lisäksi muutokset vievät opiskelupaikat. Jos työpaikkoja ei ole, alan (opiskelijoita ei myöskään enää samassa määrin kouluteta) .

Allekirjoita tämä adressi !!!!

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Merja Munck näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Meidän on varmistettava, että olet ihminen.

Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…