Kannabis lailliseksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kannabis lailliseksi.
Joni Partanen Sydney, Australia |
#157620.01.2010 22:17Ja loppupeleissä, mitä väliä sillä on mikä kannabiksen laillinen status Suomen laissa on?? Ainoita lakeja mitä minä tässä maassa kunnioitan ovat ne, jotka koskevat toisen ihmisen henkeä, terveyttä ja omaisuutta. Se että kannabiksen käyttö, kasvatus ja hallussapito on Suomen laissa kiellettyä ei vaikuta minun 5 - 10 käyttökertaan vuodessa juuri millään tavalla. Koska en itse kasvata, myy tai välitä, kiinnijäämisen riski käyttörikoksesta on minimaalinen. Ja vaikka kiinni jäisinkin, niin 80 euron sakko ei minun talouttani paljoakaan hetkauta. Maksaisin sen vaikka kerran vuodessa, jopa ilomielin, jos se tarkoittaa sitä että olen valtion kanssa sujut. Mielestäni kannabiksen käyttörikos on verrattavissa punaisia päin kävelemiseen, omaa terveyttään siinä vain mahdollisesti vaarantaa. Kaikille kotikasvattajille haluaisin vielä sanoa, että jatkakaa samaan malliin, mutta älkää hölmöilkö! Ei ne Poliisit tule penkomaan komeroita ilman syytä. Joni Partanen, tätä nykyään Helsinki, Suomi. |
Kimmo Tamminen Suomi |
#1577 Laki on kovenemassa!21.01.2010 07:33”Tavoite savuttomasta Suomesta suututtaa tupakkayhtiöitä julkaistu eilen klo 20:27, päivitetty eilen klo 21:59 Suomessa pyritään tiettävästi ensimmäisenä maana maailmassa kirjaamaan lakiin tavoite, jonka mukaan tupakointia ei vähennetä, vaan se lopetetaan kokonaan. Eduskunta äänestää kansainvälistäkin huomiota saaneesta lakiehdotuksesta vielä tänä keväänä. Ajat ovat muuttuneet eikä tupakoinnin imago ole entisellään. Nyt Suomi aikoo kirkastaa omaa kilpeään ja ottaa johtopaikan kansainvälisessä tupakanvastaisessa mittelössä. - Tupakka tappaa ihmisiä, ja jos hallituksen eduskunnalle viime syksynä antama esitys uudesta tupakkalaista menee läpi niin sen tavoite on, että Suomessa pidemmällä aikavälillä tupakointi loppuisi kokonaan. Missään muussa maassa ei ainakaan toistaiseksi ole tällaista pykälää, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön valtiosihteeri Ilkka Oksala. Pelkkä ajatuskin on saanut kansainvälisen tupakkateollisuuden varpailleen. Suomessa tupakkajätti Philip Morris on tehnyt asiasta kantelun oikeuskanslerille. - Tupakkalakiehdotuksen tavoite ja esitetyt keinot ovat epärealistisia. Silloin, kun ehdotetulla lainsäädännöllä voi olla arvaamattomia vaikutuksia, emme luonnollisesti voi olla mukana tukemassa sen tyyppisiä aloitteita, toteaa toimitusjohtaja Marju Vähimaa Philip Morris Finlandista. Lakiehdotuksen laatijat uskovat osuneensa arkaan paikkaan. - Tämä kantelu on osa laajempaa, voisiko sanoa sodankäyntiä. Tupakkateollisuus on herännyt, koska kokee, että kansanterveyden puolustajat ovat suuri uhka heidän bisnekselleen. Puhelimet ovat soineet eli jopa kansainvälisten lakitoimistojen edustajat soittelevat tupakkateollisuuden pyynnöstä, että mistä tässä on kyse ja eikö siihen voisi jotenkin vaikuttaa, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen. Savuttomaan Suomeen ei siis pyritä kieltolailla, vaan rajoittamalla muun muassa tupakan näkyvyyttä ja saatavuutta entisestään. Helsinkiläisiltä ajatus savuttomasta Suomesta saa huonosti kannatusta. - Kuulostaa mahdottomalta. Kun suomalaiselle sanoo ei, niin sehän ei käy silloin ollenkaan, sanoo Marja Kytömäki - Se on vähän sama kuin kommunismi. Ideologia on hieno, mut en usko että se futaa, toteaa Olli Miettunen - Minun mielestäni on jokaisen oma valinta, mitä suuhunsa laittaa, vaikka se ei olisikaan terveellistä, sanoo myös Kati. YLE Uutiset / Markus Tiittula ” Asiaa on valmisteltu Suomessa vuosia ja tietoja siitä on ollut ainakin Iltalehdessä 2008, jolloin uutisoitiin myös tupakkaveron korottamisesta. Verorahojen käytöstä taas ilmiannettiin: ”Tupakkavero tuottaa nyt noin 600 miljoonaa euroa, ja ensi vuodelle kaavailtu korotus nostaa pottia 35 miljoonalla. Kysymykseen, voidaanko lisäpotti käyttää tupakoinnin vähentämiseen, tuli valtiovarainministeriöstä tyly vastaus. Ei ole olemassa mitään korvamerkittyä rahaa.” ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Yhteiskunta pitää huolta omistaan, vaikka pikkutarkasti holhoamalla. Kansa jakautunee asiassa kolmeen osaan, niin kuin kannabiskysymyksessäkin. Yksi kannattaa, toinen vastustaa ja arvoituksellinen kolmas on hiljaa. Taas kysytään tappaako kannabis ketään tai eikö ihminen saa itse päättää mitä elimistöönsä vetää. Eikö ”hamppuveroakin” voisi käyttää kannabiksen haittojen hoitoon? ”Savuttomaan Suomeen ei siis pyritä kieltolailla, vaan rajoittamalla muun muassa tupakan näkyvyyttä ja saatavuutta entisestään.” Eli kohta tupakkaa näkyy ja saa samalla tavalla kuin kannabistakin. Tupakanpoltosta ei saa sakkoja kuten huumausaineenkäyttörikoksesta ja hidastaa tupakattoman yhteiskunnan saavuttamista. Oikeasti sitä ei saavutetakaan kuten ei huumeetontakaan yhteiskuntaa. Kansanterveydelle kielto on päättäjien mukaan oikea suunta. Tässä kannatan näitä päättäjiä. Kannabiksenkäyttäjät maksakoot hamppuveronsa pieninä sakkoina. Niin Austraalianmieskin tekee ja väittää, ettei kunnioita kuin niitä lakeja, jotka koskevat toisen ihmisen henkeä, terveyttä ja omaisuutta. Varmaa hän nyt pysäköi autoaankin Mannerheimintiellä suojatien päälle ja tyhjentää tuhkakuppejaan jalkakäytävälle...aiheuttamatta itselleen yhtään mitään. |
jari seessalmi rovaniemi |
#1578 moro kimmo21.01.2010 08:07Tää nyt menee asian vierestä,mutta kuitenkin.Älä nyt hyvä ihminen unta näe siitä,että suomi kieltäisi tupakan,tai viinan.Millä varoilla nämä suolan,glutamaatin ynnä muiden myrkyllisten ns.elintarvikkeiden ylensyöjien sairauksia hoidettaisiin. |
Kimmo Tamminen Suomi |
#1579 Vain päättäjät voivat sen päättää21.01.2010 09:49”Tavoite savuttomasta Suomesta suututtaa tupakkayhtiöitä julkaistu eilen klo 20:27, päivitetty eilen klo 21:59 Suomessa pyritään tiettävästi ensimmäisenä maana maailmassa kirjaamaan lakiin tavoite, jonka mukaan tupakointia ei vähennetä, vaan se lopetetaan kokonaan. Eduskunta äänestää kansainvälistäkin huomiota saaneesta lakiehdotuksesta vielä tänä keväänä. Ajat ovat muuttuneet eikä tupakoinnin imago ole entisellään. Nyt Suomi aikoo kirkastaa omaa kilpeään ja ottaa johtopaikan kansainvälisessä tupakanvastaisessa mittelössä. - Tupakka tappaa ihmisiä, ja jos hallituksen eduskunnalle viime syksynä antama esitys uudesta tupakkalaista menee läpi niin sen tavoite on, että Suomessa pidemmällä aikavälillä tupakointi loppuisi kokonaan. Missään muussa maassa ei ainakaan toistaiseksi ole tällaista pykälää, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön valtiosihteeri Ilkka Oksala. Pelkkä ajatuskin on saanut kansainvälisen tupakkateollisuuden varpailleen. Suomessa tupakkajätti Philip Morris on tehnyt asiasta kantelun oikeuskanslerille. - Tupakkalakiehdotuksen tavoite ja esitetyt keinot ovat epärealistisia. Silloin, kun ehdotetulla lainsäädännöllä voi olla arvaamattomia vaikutuksia, emme luonnollisesti voi olla mukana tukemassa sen tyyppisiä aloitteita, toteaa toimitusjohtaja Marju Vähimaa Philip Morris Finlandista. Lakiehdotuksen laatijat uskovat osuneensa arkaan paikkaan. - Tämä kantelu on osa laajempaa, voisiko sanoa sodankäyntiä. Tupakkateollisuus on herännyt, koska kokee, että kansanterveyden puolustajat ovat suuri uhka heidän bisnekselleen. Puhelimet ovat soineet eli jopa kansainvälisten lakitoimistojen edustajat soittelevat tupakkateollisuuden pyynnöstä, että mistä tässä on kyse ja eikö siihen voisi jotenkin vaikuttaa, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen. Savuttomaan Suomeen ei siis pyritä kieltolailla, vaan rajoittamalla muun muassa tupakan näkyvyyttä ja saatavuutta entisestään. Helsinkiläisiltä ajatus savuttomasta Suomesta saa huonosti kannatusta. - Kuulostaa mahdottomalta. Kun suomalaiselle sanoo ei, niin sehän ei käy silloin ollenkaan, sanoo Marja Kytömäki - Se on vähän sama kuin kommunismi. Ideologia on hieno, mut en usko että se futaa, toteaa Olli Miettunen - Minun mielestäni on jokaisen oma valinta, mitä suuhunsa laittaa, vaikka se ei olisikaan terveellistä, sanoo myös Kati. YLE Uutiset / Markus Tiittula ” Yhteiskunta pitää huolta omistaan, vaikka pikkutarkasti holhoamalla. Kansa jakautuu taas kolmeen osaan, niin kuin kannabiskysymyksessäkin. Yksi kannattaa, toinen vastustaa ja kolmas on hiljaa. Taas kysytään tappaako kannabis ketään tai eikö ihminen saa itse päättää mitä elimistöönsä vetää. ”Savuttomaan Suomeen ei siis pyritä kieltolailla, vaan rajoittamalla muun muassa tupakan näkyvyyttä ja saatavuutta entisestään.” Eli kohta tupakkaa näkyy ja saa samalla tavalla kuin kannabistakin. Sen piiloonmenossa ei ole mitään haittaa! Kansanterveydellekin se on päättäjien mielestä oikea, terveellinen suunta. Kannatan päättäjiä. ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Mitä tekee SKY? Laillistamisen pää-äänenkantajana Suomen kannabisyhdistys pysyy passiivisena pitämällä verkkosivujensa etusivulla kaksi vaatimustaan: Kannabis irti huumeista! Ei ”vapaaksi”, vaan valvontaan! Yhden asian liikkeenä voisi kuvitella sen pitävän isompaa meteliä. Onhan se tietty usein lyönyt päätään seinään yrittämällä päästä rekisteröidyn yhdistyksen asemaan…lain mukaan rikollista asiaa ajava liike ei vaan pääse sellaiseksi. Pitäisikö sen vaatia myös yhdistyslain muuttamista? Tai liikkeelle pitäisi lähteä jollakin pienemmällä tavoitteella. Katsokaa itse. Nyt yhdistyksen tavoitteet ovat: Lainrikkojien syyllistäminen ja rikollistaminen on lopetettava! Laadunvalvonta ja tuotevastuu myös rikollisille tuotteille! Kannabiksen kotikasvatus suuntautuu lainvastaisenakin -järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan (päästävä rahavirtoihin osille?) -terrorismia vastaan (nimenomaan terroristien rahavirroille?) -sotia vastaan (rauhan ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta?) Niin huumoripitoista hommaa, että kannattaisi palkata Jope Ruonansuu ääneen: Jope jopettaa tupakkateollisuutta täyttämään askit jointeilla. Ja sitten mars samaan rintamaan tupakkateollisuuden kanssa puolustamaan vapaata yrittäjyyttä ja yksilön valinnanvapautta. Tarjollahan olisi niin ihmeellinen ja elegantti ”terveystuote”. ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, http://www.kaapeli.fi/viridis/archive/kesa00/saarnio.html#alkoholin on ViRiDiS –vihreän verkkolehden sivustoa. 2000 vuonna siinä suorastaan kauhisteltiin poliisin ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kannabiksesta saatuja hyötyjä: ”Poliisi on selvästi hyötyjä, sillä se saa lisää julkisuutta, resursseja ja toimintavaltuuksia. Sen vuoksi poliisin on edullista esittää huumetilanne mahdollisimman synkkänä. Tiedotusvälineet ovat toinen hyötyjä, sillä huumeaiheiset jutut ovat myyviä, ne tuottavat selvää rahaa. Kolmas hyötyjäryhmä ovat poliitikot. Huumeista puhuminen on erinomainen keino saada poliittista julkisuutta, joskin siitä saatava hyöty on vähenemässä, sillä yhä useammat poliitikot pyrkivät samalle apajalle. N. Christien ja K. Bruunin (1986) esittämät näkemykset huumausaineista "hyvänä vihollisena" ovat näiden kolmen tahon osalta erittäin osuvia.” Ajat ovat kai muuttuneet. Luulen, että nyt poliisit, nuo yhteiskuntamme pikkuvirkamiehet, yrittävät vain vähentää hommiaan: juopoille haetaan säilytystiloja sosiaalipuolelta, liikennettä valvotaan automaattikameroilla, yhdistetään poliisilaitoksia suuriksi yksiköiksi yms. Se tapahtuu tietysti poliitikkojen päätöksillä kuten resurssien ja toimivaltuuksien jakaminenkin. Myönteistä julkisuutta poliisi on saanut runsaasti erilaisilla kyttäruuduilla. Ei siinä kannabista ole tarvittu. Tiedotusvälineet hyötyvät kaikista uutisista. Seuraavaa Mervi ja Matti Nykäsen eroakin jauhetaan taas lööpeissä pitkään. Olisikohan se jo järjestyksessään 15. kerta! ”Huumekieltolain sanomaa on nyt toitotettu kolmisenkymmentä vuotta ja sen seuraukset ovat selvästi nähtävissä”. Arvattavissa on, että aineiden vapauttamisen seuraukset olisivat olleet vähintään samanlaiset. Käyttö on lisääntynyt, tarjonta on lisääntynyt, huumeriippuvuudet ovat lisääntyneet. Hyvä, että edes yritettiin välttää tai hillitä lisääntyneitä ”huumeongelmia”. Ja hyvä, että yritetään vieläkin! |
Touko Jaakkola Hämeenkoski |
#158021.01.2010 15:40"Jos laillistamisen vastustaja vain passiivisesti kannattaa kieltolaki, aktiivinen ”vastapuoli” voi yllättää puun takaa. Kieltämisen pitääkin olla aktiivista, vaikka välillä kansalaisilla olisikin kiva vain hihittää pilvessä itsekseen." Ymmärsit väärin. Lue uudestaan ja tällä kertaa ajatuksen kanssa. Salliminen on luonteeltaan passiivista ja kieltäminen aktiivista. Siksi se, mikä vaatii perusteluja, on nimenomaan kielto, ei salliminen. Tämä pätee mihin tahansa kieltoon, ei ainoastaan kannabikseen. "Olihan tämä taas pelkkää mutu-hommaa…ilman loppuunvietyä perustelua. Palasista on johtopäätökset tehtävä." Kyllä perustelut pitäisi viedä loppuun asti ja koska et näytä siihen pystyvän, näytän esimerkin: Puhtaan ilman hengittäminen on yleisesti hyväksytty perusoikeus. Julkisella alueella muiden läheisyydessä kannabiksen tai tupakan polttaminen loukkaa tätä oikeutta. Julkisella alueella polttamista pitää siis rajoittaa laeilla niin, että kenenkään ei tarvitse hengittää sitä savua. Näin helppoa se on. Teet vain loogisen päättelyketjun oikeudesta sääntöön. |
jari seessalmi rovaniemi |
#1581 havainto22.01.2010 04:29Käy kimmo ja muutkin ketä kiinnostaa latamassa tää.you tube-RUN FROM TO CURE/RICK SIMPSON STORY:Siellä on jotain,iman veivausta. |
juuso touko kuopio |
#1582 Minne24.01.2010 21:54Haihtui 25 000 allekirjoittaneen adressi? Toivottavasti ei joutunut ns. roskapostiin.????? |
Johanna Yrjönen Helsinki |
#158325.01.2010 05:31Selailin tätä keskustelua useampia sivuja. Vaikka itse pössyttelen, olen miettinyt kannabiksen laillistamista aika neutraalilla asenteella. Pakko sanoa, että laillistamisen puolestapuhujat saivat minut vakuuttuneeksi, kun taas vastustajien kommentit vaikuttivat lähinnä säälittäviltä - siksi, että he hyvin ilmeisesti eivät olleet edes lukeneet puolestapuhujien perusteluja, ja myös törkeiden, lapsellisten ja loukkaavien kommentien takia. Myös harmittavaa oli lukea joidenkin luulosta, että päihteitä (oli se tupakka, alkoholi, kannabis tai joku muu) käytetään vain sen takia että elämässä menisi huonosti tai että huonoa oloaan ns. hukutetaan päihteillä. Toki kannabiksella haetaan sitä hyvää oloa, mutta luulenpa että harvempi käyttää sitä siksi etteikö pystyisi "kohtaamaan todellisuutta". Riippuu hyvin paljon henkilöstä itsestään. Vastustajat eivät ota huomioon, että kannabiksen käyttäjät ja varsinkin tämän addressin allekirjoittavat eivät halua olla rikollisia, vaan ovat rauhan asialla. Toivon parempia oloja lääkekannabista tarvitsiville. Suurin syy miksi nyt kannatan laillistumista, on juuri kannabiksesta saatavan lääkkeen takia. Ja niille jotka miettivät että kannatan vain itseni takia, väite ei ole totta koska pössyttelen kuitenkin, oli kannabis laillista tai ei. Peace, lovers of weed. Allekirjoitin. |
Kimmo Tamminen Suomi |
#158425.01.2010 11:09Olen selaillut tätä keskustelua usealta kuukaudelta. Olen yrittänyt käsitellä kannabiksen laillistamista aika neutraalilla asenteella. Pakko sanoa, että asian kumpikin puoli on saanut minut vakuuttuneeksi. Jokaisella on oma ja oikea mielipiteensä. Toivon, ettei kukaan käytä päihteitä helpottaakseen huonoa oloaan tai siksi, ettei mene hyvin. Kukaan ei varmasti ole uskokaan, että niistä olisi heikkoon menoon mitään apua, eihän? Uskon, etteivät kannabiksen käyttäjät halua olla rikollisia. Yleisesti kukaan ei halua olla rikollinen eikä toisaalta yhteiskunnan ”päätön työmuurahainenkaan”. Itsellinen haluaa tehdä myös omia ratkaisuja. Kiireessä ajetaan autolla jopa tahallaan ylinopeutta tai ns. rentoutumiseen haetaan kiihdykettä päihteistä. Riippuu hyvin paljon henkilöstä itsestään. Loppu on kiinni lainsäädännöstä ja sen valvonnasta. Adressin juju yleensä on sen luovuttaminen asioista päättäville elimille. Kauankohan tähän adressiin vielä nimiä kerätään? Nimimäärällä ei ole merkitystä. 10 000 olisi jo iso lukumäärä. Turha täällä on asiaa enempää pohdiskella. Paperia eteenpäin vaan. Ehkä joku kansanedustaja esittää vielä sen vuoksi hallitukselle kirjallisen kysymyksen mitä hallitus aikoo tehdä kannabiksen käytön ja kotitarvekasvatuksen laillistamiseksi! Vastauksen kaikkia arvannevat jo etukäteen. Ainakin saisimme kohdata todellisuutta, taas. Ehkä lääkekäyttö sentään saataisiin laajenemaan. Entä miten sitten lääkkeiden väärinkäyttö? Näin helppoa se on. Peace, lovers of law. En allekirjoittanut. |
Kimmo Tamminen Suomi |
#1585 kannabispropakandaa25.01.2010 12:04USA:ssa, missä on ollut yli 60 vuotta tukahduttamista ja sortoa useat yhteiskunnallisesti valveutuneet ryhmät ovat sitä mieltä, että rikosoikeudelliset rangaistukset kannabiksen käytöstä eivät ole järkeviä. ”Kunhan sotilashenkilöt tai tehdastyöläiset eivät käytä kannabista työvuorossa ollessaan tai 4–6 tuntia ennen töitä, kyseessä on heidän yksityisasiansa”. Presidenttejäkin on ollut samoilla linjoilla: USA:n presidentti Jimmy Carter 1977: "Huumeen hallussapidosta seuraavat rangaistukset eivät saa olla tuhoisampia yksilölle kuin huumeen käyttäminen sinänsä. Täten minä suositan lainsäädännön muutosta joka vaatii lopettamaan kaikki liittovaltion rikosoikeudelliset rangaistukset enintään yhden unssin (28,35 grammaa) marihuanan hallussapidosta." Lisäksi kirjoitusten mukaan Yhdysvaltain hallituksen/poliisin tilastot vahvistavat mm. seuraavat oudot luvut: Alkoholin käytön vuoksi kuolee vuosittain 100 000 ihmistä, verrattuna marihuanaan, joka ei ole aiheuttanut yhtäkään kuolemaa sen 10 000-vuotisen käyttöhistorian aikana. (lähde internetin kannabismyönteinen sivusto) ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Jenkeissä kokaiinilla ja heroiinilla menee hyvin, vaikka siellä saa jo laajasti pelehtiä pienten kannabismäärien kanssa. Kovat aineet tuovat voittoja järjestäytyneelle rikollisuudelle ja niin tuo kannabiskin – aina vaan, vaikka täysi laillistaminen toisi markkinoille myös rehelliset ihmiset ja suuret lääketehtaat. ”Yhteiskunnallisesti valveutuneet ryhmätkin” siis vastustavat kannabiksen käyttöä työaikana ”tärkeissä” töissä tai 4-6 tuntia ennen työvuoroa. Aineen haitallisuus tunnustetaan, mutta sen käyttö jätetään yksityisasiaksi ja toivotaan, että kaikki menee hyvin. Ja hyvinhän se menisi, jos kaikki vaan polttaisivat vapaillaan rauhanpiippua, mutta ku joku perkule saa olla polttamattakin ja aiheuttaa häiriötä…eli ei saada kaikkia samaan muottiin. Joudutaan sietämään hiukan erilaisuuttakin, mutta lailla estetään sen määrätön kasvu. Myrkyn tai edes haitallisen aineen vetäminen ei ole meillä kenenkään perusoikeus, kuten ei onneksi ampuma-aseetkaan. |
Kimmo Tamminen Suomi |
#158625.01.2010 14:41Tulli narautti hasiksen salakuljetuksen matkalaukkujen välipohjissa julkaistu tänään klo 13:49, päivitetty tänään klo 14:04 Eteläinen tullipiiri on viime vuoden aikana paljastanut useita noin seitsemän kilogramman hasiksen salakuljetuksia. Kaikissa tapauksissa huumausaine oli kätketty levyksi puristettuna matkalaukkujen välipohjiin. Hasis salakuljetettiin erikoisvalmisteisissa matkalaukuissa Intiasta. Kuriirien tarkoituksena oli tuoda hasis Suomen markkinoille tai Helsinki-Vantaan kautta muualle Eurooppaan. Salakuljetettua huumausainetta on takavarikoitu yhteensä noin 50 kiloa, ja sen arvo Tullin mukaan olisi noin puoli miljoonaa euroa. Hasiksen salakuljetusmatkoja tehtiin 14 Lentotullin ja Eteläisen tullipiirin rikostorjuntayksiköllä on ollut esitutkinnoissa epäiltyjä yhteensä kahdeksan miestä, joita kaikkia on epäilty törkeästä huumausainerikoksesta. Esitutkinnoissa on selvitetty, että nämä kuriirit ovat tehneet kaikkiaan 14 vastaavanlaista salakuljetusmatkaa. - Kevään jutut herättivät huomaamaan, että jossain on oikea salakuljettajien matkalaukkupaja. Laukut näyttivät tehdaslaatuisilta, mutta rungon tavallisesti muovinen tukikappale oli korvattu hasiksesta puristetulla levyllä, kertoo tutkinnanjohtajana toiminut tulliylitarkastaja Kai Vepsäläinen. YLE Helsinki ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, On se kumma, kun Suomen kautta on kuskattava kannabista vapaamieliseen Eurooppaan! |
Kimmo Tamminen Suomi |
#1587 Viinakin on kiellettyä26.01.2010 15:46Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Seinäjoen apulaispoliisipäällikön päiväsakkoihin virkavelvollisuuden rikkomisesta. Oikeus katsoi, että tuomittu toimi päihtyneenä johtovalmiusvuorossa ja rikkoi näin tahallaan virkavelvollisuutensa. Apulaispoliisipäällikön johtovalmiusvuoro alkoi viime vuoden vapunpäivänä kello kahdeksalta aamulla. Yleensä vuoro alkaa kello 16.15, mutta vapunpäivästä johtuen se alkoi aikaisemmin. Apulaispoliisipäällikkö kertoi erehtyneensä vuoron alkamisajankohdasta, ja tämän vuoksi hän oli edellisen illan alkoholin nauttimisen seurauksena päihtyneenä vielä johtovalmiusvuorossaan. Käräjäoikeus katsoi, että apulaispoliisipäällikön olisi pitänyt sopia vuoron järjestelyistä huomatessaan erehtyneensä vuoron ajankohdasta. Koska hänen päihtymystilansa oli vahva, tekoa ei voi oikeuden mukaan pitää vähäisenä. Apulaispoliisipäällikkö tuomittiin yhteensä 40 päiväsakkoon eli hän joutuu maksamaan sakkoja 1720 euroa. YLE Pohjanmaa ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Edelleenkin siis oikea ratkaisu. Missään päihteessä ei saa olla töissä. Apulaispoliisipäällikkö on tainnut olla kunnolla juovuksissa, koska tuomio tuli. Käsittääkseni verikoetta ei ole otettu. Oikeus on todennut päihtynyksen muuten eli se voidaan todeta siten myös kannabistilta. Kannabistit varokaa töissä pöllyttelyä. |
Kimmo Tamminen Suomi |
#1588 Viinakin on terveystuote26.01.2010 16:09Olut on hyväksi aivoille Torstai 21.1.2010 klo 22.04 Haittojen lisäksi oluella on myös positiivisia terveysvaikutuksia - tosin vain maltillisesti maisteltuna. Suurkuluttaja on mies, joka... nauttii kerralla 7 alkoholiannosta tai enemmän.nauttii yli 24 alkoholiannosta viikossa. Suurkuluttaja on nainen, joka... nauttii kerralla 5 alkoholiannosta tai enemmän.nauttii yli 16 alkoholiannosta viikossa. Lähde Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kohtuullisesti nautittuna olut voi olla hyväksi terveydelle. Emoryn yliopiston tutkimuksessa todettiin, että ohrajuoma on hyväksi sydämelle. Tutkimukseen osallistui yli 2 200 iäkästä naista ja miestä. Puolitoista tuoppia päivässä juoneilla oli 50 prosenttia alempi riski sairastua sydämen vajaatoimintaan. Saksassa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa puolestaan huomattiin, että oluen ja viinin kohtuukäyttö ehkäisee tulehduksia, mikä taas vähentää sepelvaltimotaudin riskiä. Bostonilainen tiedemies tuli siihen tulokseen, että olut on hyväksi aivoille. Sama vaikutus on tosin millä viinaksella hyvänsä, sillä vaikutus perustuu alkoholiin. Alkoholi ohentaa vertaa, joka ehkäisee tukkeutumien syntymistä aivoihin. Tämä taas ehkäisee aivoinfarktia. Toisaalta alkoholin suurkuluttajat taas menettävät aivokudosta. Alkoholi voi myös helpottaa stressiä, vähentää ahdistusta ja kohottaa mielialaa. Oluessa eritoten on paljon ravinteita: proteiinia, B-vitamiineja, fosforia, magnesiumia, seleeniä ja rautaa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että suurina annoksina juotuna oluen haittapuolet päihittävät hyvät ominaisuudet. Ja mitä enemmän juo, sitä vaikeampi on lopettaa kohtuulliseen määrään. Oluen terveysvaikutuksista uutisoi AskMen.com. IL (ILTALEHTI) ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Onko sekin ihmeellinen ja elegantti aine? Terveysvaikutuksia on, niin kuin yleistettynä kaikki tietävät. Haitallisuuksiakin on, niin kuin yleistettynä kaikki tietävät. Mutta miten käy kannabikselta rokkenrol? |
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
26.01.2010 18:10- Poiston ajankohta: 06.06.2010
- Poistamisen syy: Palstan keskustelu liittyy kannabiksen laillistamiseen.
Kimmo Tamminen Suomi |
#159028.01.2010 12:23http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/BDB7D33784B912DEC22576B70026A358?opendocument on poliisihallituksen tiedote viime vuoden rikostilastoista. Se on liitettynä poliisiylijohtaja Mikko Paateron blogiin. Siitä on seuraava ote: ”Huumeiden määrä kasvussa Poliisin haltuun päätyneiden huumausaineiden määrät lisääntyivät kaikkialla Suomessa. Kasvua on ollut alueesta riippuen kymmenestä noin kolmeenkymmeneen prosenttiin. Poliisin tietoon tulleiden huumausainerikosten määrä lisääntyi 12 prosentilla. Erityisesti huumausaineiden käyttörikokset ovat lisääntyneet. Muiden rikoslakirikosten määrät laskivat. Rikoslakirikosten määrä ilman liikennerikoksia väheni 1,5 prosenttia ja omaisuusrikokset vähenivät noin prosentilla. Yli neljäsosa (28 %) poliisin tietoon tulleista rikoksista oli omaisuusrikoksia. Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden sekä pahoinpitelyrikosten määrä väheni noin kuusi prosenttia. Perheväkivaltatehtävät sen sijaan ovat lisääntyneet noin viisi prosenttia. - Yleinen väkivaltarikosten määrän vähentyminen on merkittävä poliisin tavoitteiden mukainen muutos, Mikko Paatero toteaa.” ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Pössyttely lisääntyy. Vai lisääntyykö poliisin huumevalvonta? Voi kannabisteja, ei se laillistu takaoven kautta. Myös liikennerikosten määrä on huimassa nousussa: ” Vuodesta 2007 nousua on jopa 57 prosenttia.” Tolppavalvonta hallelujaa! Muut rikokset ovat vähentyneet! Voihan niihin silti vielä lisätä poliisin voimavaroja, ettei veroeurot mene hukkaan "turhalla" pössyttelijävalvonnalla ja saataisiin taas huumerikokset "vähenemään". |
Kimmo Tamminen Suomi |
#1591 Katsotaan televiso-ohjelma!!!29.01.2010 19:43Ensi maanantaina 1.2.2010 klo 19.00 TV1: Totuus kannabiksesta Faktat: -ainetta käytetään ympäri maailmaa paljon -kaikkialla se on kiellettyä, tosin useat maat ovat "lipsuneet" käytön sallimiseen Televisio-ohjelma lähtee liikkeelle pohtimalla onko kannabis portti kovempien aineiden käytölle vai onko se aliarvostettu lääkeaine. Kärjistys tai vastakkain asettelu heti alkuunsa on niin jyrkkä, ettei lopullista vastausta lyhyessä TV-ohjelmassa voitane esittää. Fiksu kannabisti tietää, ettei siirtymistä kovempiin aineisiin ole – ainakaan kaikilla. Samoin aineen ”lääkinnälliset eli pasifistiset” ominaisuudet ovat kannabistille totuus. Lyhyt TV-ohjelma ei sitä muuta, mutta ns. tietämättömät saanevat asiaan uutta valaistusta. Luulen, että ohjelma kuitenkin vaikuttaa kannabiksen laillistamiseen myönteisesti, mutta toivon, ettei "totuutta" esitetä tarkoitushakuisesti. |
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.01.2010 19:55- Poiston ajankohta: 06.06.2010
- Poistamisen syy: Palstan keskustelu liittyy kannabiksen laillistamiseen.
Kimmo Tamminen Suomi |
#159329.01.2010 22:27Suomen kannabisyhdistys (SKY) uutisoi verkkosivuillaan englantilaisen kansalaisjärjestön Releasen taistelusta huumekoiria vastaan. Lyhennettynä huumekoirien käyttö on ”väärin periaatteessa mutta myös tehotonta käytännössä”. Jutun mukaan Releasen tapaus poliisia vastaan menee oikeuteen tänä vuonna (2009) ja tällöin tuomarit päättävät tästä. Jutun päätöksestä sivuilla ei kirjoiteta vielä mitään. Kysymys kuuluu tavoitteleeko SKY jutulla järkevämpää huumepolitiikkaa ja helpotusta myös kovien huumeiden kauppiaille ja käyttäjille? Linkki sivulle: http://www.suomenkannabisyhdistys.org/index.php?option=com_content&task=view&id=577&Itemid=34 Ja ote mainitusta jutusta: "Britannia: Huumekoirat ja vapaa yhteiskunta Kirjoittanut Toimitus 28.08.2009 Lähde: The Guardian 14.8.2009 http://www.guardian.co.uk/commentisfree/libertycentral/2009/aug/14/sniffer-dogs-drug-search Release järjestön huumekoirakampanja http://www.release.org.uk/campaigns/current-campaigns/sniffer-dogs Australialainen tutkimus huumekoirien käytöstä http://www.ombo.nsw.gov.au/publication/PDF/Other%20Reports/chapters%2004%20to%2007.pdf Kansalaisjärjestö Release haastaa Britannian poliisin oikeuteen sen selvittämiseksi, onko huumekoirien käyttäminen huumeiden etsinnässä lain mukaista. Jos järjestö onnistuu, lopettaa oikeusjuttu poliisin huumekoirien käyttämisen tähän tarkoitukseen. Tapaus sai alkunsa välikohtauksesta, jossa Release järjestön toiminnanjohtaja Sebastian Saville joutui etsinnän kohteeksi Camden Town metroasemalla huumekoiran osoitettua hänet. Savillella ei ollut hallussaan kiellettyjä aineita. Releasen mukaan Saville joutui laittomasti tutkituksi ja pidätetyksi, ja nämä toimenpiteet rikkoivat hänen liikkumisvapauden ja yksityisyyden perusihmisoikeuksiaan ja hänelle suoritettiin henkilötarkastus väärin perustein. Nämä kyseiset kansalaisvapaudet erottavat meidän yhteiskuntamme niistä autoritaarisista ja tukahduttavista yhteiskunnista, joita me inhoamme ja pelkäämme. Periaate, että poliisi palvelee ja suojelee kansalaisia, vaatii poliisikunnalta hiuksen hienon rajan vetämistä, ja joskus tämä raja ylitetään. Huumekoirien käyttäminen niiden ihmisten tunnistamiseen, jotka kuljettavat mukanaan huumeita käyttäessään Lontoon liikennevälineitä on väärin periaatteessa mutta myös tehotonta käytännössä. Australiassa tehdyn tutkimuksen mukaan 74%:ssa poliisikoiran aiheuttamista etsinnöistä ei löydetty huumeita. Vastaavaa ei ole tutkittu Britanniassa mutta tiedonvapauteen perustuvien kyselyiden mukaan poliisikoirien käyttäminen on tuottanut samanlaisia tuloksia. Viime vuonna yhden festivaalin aikana suoritetussa poliisioperaatiossa vain 12%:ssa poliisikoiran aiheuttamissa tutkimuksissa löytyi laittomia huumeita. Huumekoirilla ei saada kiinni huumekauppiaita. Huumekoirat eivät kykene erottelemaan sitä, kuka on ollut tekemisissä huumeiden kanssa ja kuka varsinaisesti pitää niitä hallussaan, eikä ne varsinkaan kykene arvioimaan sitä, kuinka paljon henkilöllä on huumeita mukanaan ja mitä hän aikoo niillä tehdä. Oikea iso diileri ei matkusta metrolla varastoineen. Nämä koirat eivät suojele kansalaisia. Niitä ei voi verrata metallinpaljastimiin eikä pommeja tai veitsiä tunnistaviin koiriin, koska huumeet eivät ole ase kansalaisia vastaan. Täten väite, että tarkoitus pyhittää keinot - jota käytetään tuhansien ihmisten tarkistamisessa esim. festivaalialueelle saapuessa väkivallan estämiseksi - ei päde huumeiden henkilökohtaiseen hallussapitoon. Tiettyjen aineiden hallussapito on rikos mutta poliisin tapa ylläpitää lakia täytyy olla suhteessa rikokseen sekä käytettyjen menetelmien aiheuttamiin seurauksiin. Huumekoirien kohdalla kumpikaan periaate ei täyty. Yli kolmasosa Englannin ja Walesin aikuisväestöstä on käyttänyt laittomia huumeita. Yli miljoona ihmistä käyttää A-luokan huumeita vuosittain. Pienten määrien hallussapidosta napatut yksittäiset ihmiset eivät vaikuta näihin lukuihin. Äskettäin suoritetussa koiraoperaatiossa vietiin poliisilaitokselle 58 ihmistä, joista vain neljällä oli huumeita hallussaan. Tämä vastaisi samaa kuin puolet Englannin väestöstä pidätettäisiin miljoonan A-luokan huumeiden käyttäjän tunnistamiseksi. EU:n ihmisoikeussopimuksen 8. artikla suojaa ihmisten oikeutta yksityisyyteen - oikeutta olla vapaa valtion perusteettomilta sekaantumisilta. Tämä periaate on puolustamisen arvoinen ja Releasen tapauksen perusta poliisia vastaan. Huumekoirista ei ole koskaan keskusteltu eduskunnassa eikä mikään laki salli niiden käyttöä. Ainoat säädökset ovat poliisipäälliköiden liiton antamat ohjeet ja niin kauan kuin joku haastaa ja asettaa ne tutkinnan alle, poliisi jatkaa huumekoirien käyttämistä. Britannian huumelain kohta 23 antaa poliisille oikeuden suorittaa henkilötarkastus, jos siihen on järkevä syy, ja tarpeen vaatiessa pidättää henkilö tätä tarkoitusta varten. Joten kysymys kuuluu, että onko huumekoiran osoitus järkevä syy? Releasen tapaus poliisia vastaan menee oikeuteen tänä vuonna ja tällöin tuomarit päättävät tästä." |
Kimmo Tamminen Suomi |
#1594 Haloo29.01.2010 22:29Annoitte minulle 10 peräkkäistä keskustelua! |
tomo yamamoto uuvatti |
#1595 hampusonsalaisuus@gmail.com30.01.2010 03:49hyvää se hamppu on aina ollu. ihan lääkkeenä, päihteenä kuin dynamiitin väsäämisessäkin. :) -tomo |
Kimmo Tamminen Suomi |
#159630.01.2010 10:36”Tuuli keksi syöpää torjuvan kapselin Lauantai 30.1.2010 klo 02.51 (päivitetty klo 07.18) Siitä ei ole kauan, kun Tuuli Marvola vielä valmisti laboratoriossa yksittäin aminohappokapseleita. Kolme viikkoa sitten ne saivat bioteknologiayrityksen pörssikurssin ampaisemaan nousuun. Proviisori Tuuli Marvola, 33, osasi odottaa, että Acetium-kapseleiden lanseeraaminen Lääkäripäivillä herättäisi huomiota. Ei hän kuitenkaan sellaista kohua ennakoinut, jonka uutinen syöpää aiheuttavaa asetaldehydiä torjuvan tuotteen onnistuneesta kehitystyöstä aiheutti. - Tuntuu ihan hassulta, että olen vääntänyt näitä samoja kapseleita yliopiston laboratoriossa yksitellen! Eikä siitä ole edes kovin kauan, hän naurahtaa. Paitsi hassulta, kapseleiden näkeminen tuntuu Tuulista tietysti myös hienolta, sillä ani harvoin nuori tutkija saa nähdä työnsä tulokset niin konkreettisesti kuin hän. - Kun tuotetta lähdettiin kaupallistamaan, Biohit otti minuun yhteyttä ja pääsin alusta alkaen mukaan kehitystyöhön. On aivan eri asia valmistaa sata grammaa laboratoriossa käsin kuin tuottaa satoja kiloja samalla kertaa teollisessa tuotannossa. Auttaa tappamaan mikrobeita L-kysteiinia sisältävä Acetium-kapseli on suunniteltu niille, joilla on vähähappoinen tai hapoton maha. Vatsassa oleva suolahappo tappaa normaalisti ihmisen nielemät suun mikrobit, jotka hapottomassa vatsassa tuottavat asetaldehydiä hiilihydraateista. L-kysteiini reagoi mahassa asetaldehydin kanssa ja vähentää sen määrää. Lue viikonvaihteen (30.-31.1.2010) Iltalehdestä lisää Tuulista ja Acetium-kapselista. MARJA SULIN” ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Kyllä lääketeollisuus tarttuu kannabikseenkin, jos sillä ilmenee ominaisuuksia, jotka oikeasti ovat lääkinnällisiä tai edes terveysvaikutteisia. Vuosikymmenten tutkimus ei ole kuitenkaan terveydenhoitoa eikä lääketeollisuutta vakuuttanut. Ja vaikka vakuuttaisikin, ei se ”kotikasvatusta”/"itselääkitystä" laillista. |
Kimmo Tamminen Suomi |
#159730.01.2010 20:46FT Mika Hallila tutkii tupakan kulttuurisia merkityksiä suomalaisessa kirjallisuudessa: Tupakan kulttuurinen merkitys on vuosisatojen varrella muuttunut. Maailman halvimmasta statuksesta on tullut vaaran viehätys. Väittää jopa, että nykyään vesipiippu on nuorten keskuudessa suosittu. Silti jenkki-TV nykyään esittää lähes tupakatonta maailmaa ja tupakoijan roistoja tai muuten epäluotettava tyyppinä. Kannabisteja ei paljoa vielä ole lokeroitu. ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, ”Tupakointi tekee miehestä miehen ja naisesta paheellisen julkaistu tänään klo 15:01, päivitetty tänään klo 15:36 Tupakoinnin kulttuurinen merkitys on muuttunut rajusti sadassa vuodessa. 1900-luvun vaihteessa kirjoitetuissa kirjoissa tupakka oli statussymboli ja miehisyyden merkki. Nykypäivän amerikkalaiset tv-sarjat tuovat katsojille jo lähes täysin tupakoimattoman maailman. Tupakan merkityksiä on tutkittu paljon. Itse asiassa se on uskonnon jälkeen yksi suosituimmista aiheista tutkimuksessa. Imatralla semiotiikan talvipäivillä vieraillut kirjallisuuden lehtori, FT Mika Hallila tutkii tupakan kulttuurisia merkityksiä suomalaisessa kirjallisuudessa. Parhaimmaksi tupakkakulttuurista kertovaksi suomalaiseksi romaaniksi Hallila nostaa Ilmari Kiannon Ryysyrannan Joosepin, joka on kirjoitettu 1900-luvun alussa. - Siinä tupakkaa polttavat kaikki, mutta eri kansanluokat eri välinein ja eri tavalla. Ryysyrannan Joosepissa on myös tupakkaa polttava nainen, mikä on varsin harvinaista, Hallila sanoo. - Naisten tupakanpoltto on usein liitetty muun muassa naisen paheellisuuteen, mutta myöhemminhän tupakoinnista on tullut naisille oikeuden ja tasa-arvon saamisen ele, hän lisää. Tupakan merkitys muutoksessa Tupakan kulttuurinen merkitys on vuosisatojen varrella muuttunut. Intiaaneille tupakalla oli rituaalinen merkitys, se oli pyhää savua. 1400-luvun jälkeen eurooppalaiset maallistivat tupakan merkityksen. - Tupakointi oli alun alkaenkin hyvin miehinen tapa. Sillä oli sosiaalinen ja yhteisöllinen merkitys. Tupakan polttotavalla ja tupakointivälineillä on ollut tärkeä merkitys osana ihmisten sosiaalista statusta, kertoo Hallila. - Amerikkalaistumisen myötä mukaan tuli toisaalta yksilöllisyyden korostaminen sekä laajemmin identiteetin merkitys, mutta toki sukupuoli ja valta säilyivät siinä. Tupakointitapa ja -välineet ovat muuntautuneet hyvin ajan tarpeiden mukaan. - Nykyään vesipiippu on nuorten keskuudessa suosittu, mutta esimerkiksi savukkeet tulivat kuin tilauksesta kiireisten ihmisten elämään, sitä ennen piippukulttuuri oli aikaa vaativa rituaali, Hallila tarkentaa. Tupakassa viehättää vaara Nykytutkija Richard Kleinin mukaan nykyään savukkeita poltetaan muun muuassa vaaran viehätyksen takia, sillä tupakan haitallisuus on yleisesti hyvin tiedostettu. - Toisaalta esimerkiksi monissa amerikkalaisissa tv-sarjoissa esitetään maailma ilman tupakkaa, tai lähes ilman. Jos joku tupakoikin, se on roisto tai muuten epäluotettava tyyppi, Hallila miettii. YLE Etelä-Karjala” ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Kuitenkin televisioon on tuotettu kannabismyönteisiä sarjoja esim. Weeds, jota tehtänee vieläkin, koska rikollisuus kiinnostaa katsojia viihteenä!?! Samalla ilmainen mainos pöllyttää lisää kannabinoideja ilmoille, mutta ei sitä… |
Toni Välimäki Espoo |
#159801.02.2010 10:58Itse olen absolutisti, työssäni joudun katsomaan ja kaitsemaan humalaisia suomalaisia ja sanon sydämeni pohjasta, että kyllä hävettää. Aikuiset ihmiset taantuvat lapsen tasolle ja ovat väkivaltaisia. Kannabista polttava on sen sijaan rauhallinen eikä aiheuta muille ongelmia. Itse polttelin paljonkin nuoruudessani ja jos kannabis olisi laillista, niin polttelisin edelleen. Tuntuu omituiselta, että tämä luonnossa kasvava pensas on laiton. Eikä kannabista ole pakko edes polttaa, siitä voi leipoa esimerkiksi pipareita tai sitten sen voi hengittää vaporisaattorilla. Jos valtio möisi kannabista vaikka alkossa, saisimme hyvät verotulot. Lisäksi näin turvattaisiin kannabiksen käyttäjän terveyttä paremmin. Nimittäin kukankasvattajat kuulemma suihkuttavat hiuslakkaa myymäänsä kukkaan, näin kukasta saa paremman tuntuista kun siitä tulee tahmeaa, lisäksi se tulee painavammaksi eli siitä saa enemmän rahaa. Salakuljettajien maahan tuomassa kannabiksessa taasen saattaa oli mitä tahansa myrkkyjä. Eräskin salakuljettaja kiinni jäätyään vapautettiin syytteistä, sillä hänen salakuljettamansa "kannabis" sisälsi niin paljon lehmänpaskaa, että sitä ei voinut pitää huumeena. Vaikka tekisitte mitä, niin kannabiksen käyttäjiä tulee olemaan aina. Turvatkaa käyttäjien terveys ja antakaa heille valtion kasvattamaa puhdasta tavaraa. On tekopyhää jos käytät alkoholia ja samalla tuomitset kannabiksen käyttäjät, samaan tapaan voisin vaatia että alkoholi laitettaisiin laittomaksi. Elä ja anna toisten elää! |
Kimmo Tamminen Suomi |
#1599 Totuus kannabiksesta 1.2.201002.02.2010 09:19"Suomen kannabisyhdistys peräänkuuluttaa realismia ja aitoa vuorovaikutusta kannabiskeskusteluun, niin päättäjien kuin käyttäjienkin keskuuteen! Joko me olemme siihen valmiita? Suomen kannabisyhdistyksen kevätkokous 29.3.2009" TV-ohjelma oli realistinen, joskin vain pintaraapaisu koko aiheeseen. Espoon poikakin toi ilmi realistisen käsityksensä ja toiveensa: "Turvatkaa käyttäjien terveys ja antakaa heille valtion kasvattamaa puhdasta tavaraa". Espoon poika, otan osaa. Ei se muutu lailliseksi. Eilinen TV-ohjelma kiteytti aineen passivoivaksi. Ensin polttamisesta tulee tapa tai riippuvuus ja sitä seuraa jumitus ja aikaansaamattomuus. Ohjelman perusteella ei kukaan työnantaja palkkaa kannabistia! Tavoitteena uusi terveystuote ja kasvavat verotulot valtiolle ovat hienoja. Ymmärrettävää on myös saada ”oma” kielletty aine sallituksi. Espoon poikakin polttelisi sitä vieläkin, jos se olisi laillista. Tietty myös omavalmisteinen aine olisi juuri sitä laatua kuin on itse tehnyt – hiuslakka- ja lehmänpaska-aromeilla tai ilman. Sitä paitsi kilon ruskea paketti on hasista vaikka sisällöstä mitattaisiin hasispitoisuudeksi vain 0,1 prosenttia eli gramma! Ei ole tekopyhää noudattaa lainsäädäntöä. Ihmisoikeusaktivistit saavat vaatia jotakin kielletyksi ja jotakin sallituksi, muta ei ole hyväksyttävää rikkoa lakia. Sehän tietää vain poliisille, tuomioistuimille ja vankeinhoidolle töitä. On pitkä tie saada lainsäädäntöä muutetuksi varsinkin, kun tulevaisuudessakaan minkään myrkyn vetämistä ei säädetä perusoikeudeksi. |
jari seessalmi rovaniemi |
#1600 moro02.02.2010 11:45eläkää niin kuin se olisi laillista.ei pipanasta pitkälle putoa.asiahan on päivän selvä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kannabis lailliseksi" tässä luettelossaSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
559 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101349 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
493 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
313 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
312 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15370 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
607 Luotu: 24.11.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
47 Luotu: 19.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
772 Luotu: 30.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
57 Luotu: 11.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.