Kannabis lailliseksi

Kimmo Tamminen
Suomi

/ #1584

25.01.2010 11:09

Olen selaillut tätä keskustelua usealta kuukaudelta. Olen yrittänyt käsitellä kannabiksen laillistamista aika neutraalilla asenteella.

Pakko sanoa, että asian kumpikin puoli on saanut minut vakuuttuneeksi. Jokaisella on oma ja oikea mielipiteensä. Toivon, ettei kukaan käytä päihteitä helpottaakseen huonoa oloaan tai siksi, ettei mene hyvin. Kukaan ei varmasti ole uskokaan, että niistä olisi heikkoon menoon mitään apua, eihän?

Uskon, etteivät kannabiksen käyttäjät halua olla rikollisia. Yleisesti kukaan ei halua olla rikollinen eikä toisaalta yhteiskunnan ”päätön työmuurahainenkaan”. Itsellinen haluaa tehdä myös omia ratkaisuja. Kiireessä ajetaan autolla jopa tahallaan ylinopeutta tai ns. rentoutumiseen haetaan kiihdykettä päihteistä. Riippuu hyvin paljon henkilöstä itsestään. Loppu on kiinni lainsäädännöstä ja sen valvonnasta.

Adressin juju yleensä on sen luovuttaminen asioista päättäville elimille. Kauankohan tähän adressiin vielä nimiä kerätään? Nimimäärällä ei ole merkitystä. 10 000 olisi jo iso lukumäärä. Turha täällä on asiaa enempää pohdiskella. Paperia eteenpäin vaan. Ehkä joku kansanedustaja esittää vielä sen vuoksi hallitukselle kirjallisen kysymyksen mitä hallitus aikoo tehdä kannabiksen käytön ja kotitarvekasvatuksen laillistamiseksi!

Vastauksen kaikkia arvannevat jo etukäteen. Ainakin saisimme kohdata todellisuutta, taas. Ehkä lääkekäyttö sentään saataisiin laajenemaan. Entä miten sitten lääkkeiden väärinkäyttö?

Näin helppoa se on.

Peace, lovers of law. En allekirjoittanut.