Kannabis lailliseksi
Kimmo Tamminen Suomi |
/ #1579 Vain päättäjät voivat sen päättää21.01.2010 09:49”Tavoite savuttomasta Suomesta suututtaa tupakkayhtiöitä julkaistu eilen klo 20:27, päivitetty eilen klo 21:59 Suomessa pyritään tiettävästi ensimmäisenä maana maailmassa kirjaamaan lakiin tavoite, jonka mukaan tupakointia ei vähennetä, vaan se lopetetaan kokonaan. Eduskunta äänestää kansainvälistäkin huomiota saaneesta lakiehdotuksesta vielä tänä keväänä. Ajat ovat muuttuneet eikä tupakoinnin imago ole entisellään. Nyt Suomi aikoo kirkastaa omaa kilpeään ja ottaa johtopaikan kansainvälisessä tupakanvastaisessa mittelössä. - Tupakka tappaa ihmisiä, ja jos hallituksen eduskunnalle viime syksynä antama esitys uudesta tupakkalaista menee läpi niin sen tavoite on, että Suomessa pidemmällä aikavälillä tupakointi loppuisi kokonaan. Missään muussa maassa ei ainakaan toistaiseksi ole tällaista pykälää, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön valtiosihteeri Ilkka Oksala. Pelkkä ajatuskin on saanut kansainvälisen tupakkateollisuuden varpailleen. Suomessa tupakkajätti Philip Morris on tehnyt asiasta kantelun oikeuskanslerille. - Tupakkalakiehdotuksen tavoite ja esitetyt keinot ovat epärealistisia. Silloin, kun ehdotetulla lainsäädännöllä voi olla arvaamattomia vaikutuksia, emme luonnollisesti voi olla mukana tukemassa sen tyyppisiä aloitteita, toteaa toimitusjohtaja Marju Vähimaa Philip Morris Finlandista. Lakiehdotuksen laatijat uskovat osuneensa arkaan paikkaan. - Tämä kantelu on osa laajempaa, voisiko sanoa sodankäyntiä. Tupakkateollisuus on herännyt, koska kokee, että kansanterveyden puolustajat ovat suuri uhka heidän bisnekselleen. Puhelimet ovat soineet eli jopa kansainvälisten lakitoimistojen edustajat soittelevat tupakkateollisuuden pyynnöstä, että mistä tässä on kyse ja eikö siihen voisi jotenkin vaikuttaa, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen. Savuttomaan Suomeen ei siis pyritä kieltolailla, vaan rajoittamalla muun muassa tupakan näkyvyyttä ja saatavuutta entisestään. Helsinkiläisiltä ajatus savuttomasta Suomesta saa huonosti kannatusta. - Kuulostaa mahdottomalta. Kun suomalaiselle sanoo ei, niin sehän ei käy silloin ollenkaan, sanoo Marja Kytömäki - Se on vähän sama kuin kommunismi. Ideologia on hieno, mut en usko että se futaa, toteaa Olli Miettunen - Minun mielestäni on jokaisen oma valinta, mitä suuhunsa laittaa, vaikka se ei olisikaan terveellistä, sanoo myös Kati. YLE Uutiset / Markus Tiittula ” Yhteiskunta pitää huolta omistaan, vaikka pikkutarkasti holhoamalla. Kansa jakautuu taas kolmeen osaan, niin kuin kannabiskysymyksessäkin. Yksi kannattaa, toinen vastustaa ja kolmas on hiljaa. Taas kysytään tappaako kannabis ketään tai eikö ihminen saa itse päättää mitä elimistöönsä vetää. ”Savuttomaan Suomeen ei siis pyritä kieltolailla, vaan rajoittamalla muun muassa tupakan näkyvyyttä ja saatavuutta entisestään.” Eli kohta tupakkaa näkyy ja saa samalla tavalla kuin kannabistakin. Sen piiloonmenossa ei ole mitään haittaa! Kansanterveydellekin se on päättäjien mielestä oikea, terveellinen suunta. Kannatan päättäjiä. ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Mitä tekee SKY? Laillistamisen pää-äänenkantajana Suomen kannabisyhdistys pysyy passiivisena pitämällä verkkosivujensa etusivulla kaksi vaatimustaan: Kannabis irti huumeista! Ei ”vapaaksi”, vaan valvontaan! Yhden asian liikkeenä voisi kuvitella sen pitävän isompaa meteliä. Onhan se tietty usein lyönyt päätään seinään yrittämällä päästä rekisteröidyn yhdistyksen asemaan…lain mukaan rikollista asiaa ajava liike ei vaan pääse sellaiseksi. Pitäisikö sen vaatia myös yhdistyslain muuttamista? Tai liikkeelle pitäisi lähteä jollakin pienemmällä tavoitteella. Katsokaa itse. Nyt yhdistyksen tavoitteet ovat: Lainrikkojien syyllistäminen ja rikollistaminen on lopetettava! Laadunvalvonta ja tuotevastuu myös rikollisille tuotteille! Kannabiksen kotikasvatus suuntautuu lainvastaisenakin -järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan (päästävä rahavirtoihin osille?) -terrorismia vastaan (nimenomaan terroristien rahavirroille?) -sotia vastaan (rauhan ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta?) Niin huumoripitoista hommaa, että kannattaisi palkata Jope Ruonansuu ääneen: Jope jopettaa tupakkateollisuutta täyttämään askit jointeilla. Ja sitten mars samaan rintamaan tupakkateollisuuden kanssa puolustamaan vapaata yrittäjyyttä ja yksilön valinnanvapautta. Tarjollahan olisi niin ihmeellinen ja elegantti ”terveystuote”. ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, http://www.kaapeli.fi/viridis/archive/kesa00/saarnio.html#alkoholin on ViRiDiS –vihreän verkkolehden sivustoa. 2000 vuonna siinä suorastaan kauhisteltiin poliisin ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kannabiksesta saatuja hyötyjä: ”Poliisi on selvästi hyötyjä, sillä se saa lisää julkisuutta, resursseja ja toimintavaltuuksia. Sen vuoksi poliisin on edullista esittää huumetilanne mahdollisimman synkkänä. Tiedotusvälineet ovat toinen hyötyjä, sillä huumeaiheiset jutut ovat myyviä, ne tuottavat selvää rahaa. Kolmas hyötyjäryhmä ovat poliitikot. Huumeista puhuminen on erinomainen keino saada poliittista julkisuutta, joskin siitä saatava hyöty on vähenemässä, sillä yhä useammat poliitikot pyrkivät samalle apajalle. N. Christien ja K. Bruunin (1986) esittämät näkemykset huumausaineista "hyvänä vihollisena" ovat näiden kolmen tahon osalta erittäin osuvia.” Ajat ovat kai muuttuneet. Luulen, että nyt poliisit, nuo yhteiskuntamme pikkuvirkamiehet, yrittävät vain vähentää hommiaan: juopoille haetaan säilytystiloja sosiaalipuolelta, liikennettä valvotaan automaattikameroilla, yhdistetään poliisilaitoksia suuriksi yksiköiksi yms. Se tapahtuu tietysti poliitikkojen päätöksillä kuten resurssien ja toimivaltuuksien jakaminenkin. Myönteistä julkisuutta poliisi on saanut runsaasti erilaisilla kyttäruuduilla. Ei siinä kannabista ole tarvittu. Tiedotusvälineet hyötyvät kaikista uutisista. Seuraavaa Mervi ja Matti Nykäsen eroakin jauhetaan taas lööpeissä pitkään. Olisikohan se jo järjestyksessään 15. kerta! ”Huumekieltolain sanomaa on nyt toitotettu kolmisenkymmentä vuotta ja sen seuraukset ovat selvästi nähtävissä”. Arvattavissa on, että aineiden vapauttamisen seuraukset olisivat olleet vähintään samanlaiset. Käyttö on lisääntynyt, tarjonta on lisääntynyt, huumeriippuvuudet ovat lisääntyneet. Hyvä, että edes yritettiin välttää tai hillitä lisääntyneitä ”huumeongelmia”. Ja hyvä, että yritetään vieläkin! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kannabis lailliseksi" tähän luetteloonHenkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
561 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101349 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
493 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
314 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
312 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15375 Luotu: 15.07.2023
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
608 Luotu: 24.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
53 Luotu: 19.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
772 Luotu: 30.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
58 Luotu: 11.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.