Kannabis lailliseksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kannabis lailliseksi.
Miikka Saarela Kuopio |
#1401 Vapaudesta ja rikoksista18.11.2009 00:04Rolf otti mielestäni esiin hyvin oleellisen pointin. Kannabiksen käyttämisestä ei ole mitään haittaa kenellekään muulle kuin mahdollisesti käyttäjälle itselleen (ja suurin osa näistäkin haitoista liittyy oleellisesti nimenomaan kannabiksen laittomuuteen), ellei nyt sitten käyttöön yhdistetä esimerkiksi autoilua. Miksi kenelläkään meistä tulisi olla valta sanoa muille mitä heidän on soveliasta tehdä, ellei kyseisestä toiminnasta ole muille haittaa? Heittäisin ilmoille myös kysymyksen siitä, miksi yleensäkään on olemassa rikoksia ilman uhria? Voisiko joku selittää tämän minulle? Miksi pitää olla lakeja, jotka puuttuvat yksilönvapauteemme, vaikka toiminnallamme emme aiheuttaisi haittaa kenellekään muulle? Kysyn tätä nyt ihan yleisellä tasolla. Mielestäni tämä on todella perustavanlaatuinen virhe lainsäädännössämme, enkä nyt tarkoita pelkästään päihdepolitiikkaa, vaan ihan yleisellä tasolla. Yksi asiaan liittyvä mielenkiintoinen pointti on mielestäni myös poliisin laajat oikeudet Suomessa. Nythän on niin, että esimerkiksi telekuunteluun riittää nykyään tänä syksynä astuneen pakkokeinolain muutoksen myötä myös epäily esimerkiksi kannabiksen käytöstä. Mihinköhän on lain säätäjiltä hävinnyt suhteellisuudentaju? Rangaistus käytöstä on kuitenkin luultavimmin sakko tai huomautus, mikäli nyt sellaista todetaan. Aiemmin olisi pitänyt olla kyse sentään välittämisestä, ei pelkästään käytöstä. Yksittäinen poiliisi voi myös päättää kotietsinnän suorittamisesta. Kotietsintöjä suoritetaankin Suomessa ilmeisesti melkoisen vaihtelevista syistä, asiasta kun päättää yksittäinen poliisi, ei esimerkiksi tuomioistuin tai tuomari - kuten käsittääkseni suurimmassa osassa länsimaita tapahtuu. Eikö ihmisen kotiin tunkeutumiseen pitäisi kuitenkin olla melko hyvät perusteet? Vai olenko minä ainoa, jonka oikeuskäsitykseen tämä ei oikein sovi? Eikö pakkotoimien käytön pitäisi olla jonkinlaisessa suhteessa epäiltyyn rikokseen? Vai löytyisikö esimerkiksi tämän keskustelun lukijoista joku, joka katsoo esimerkiksi epäilyn pienen ylinopeuden ajamisesta riittäväksi telekuunteluun tai kotietsintään? Rangaistushan pienestä ylinopeuden ajamisesta on kuitenkin suurin piirtein saman suuruinen kuin kannabiksen käyttörikoksesta, eli huomautus tai sakko. Eiköhän tämä kayttäjien jahtaaminen ja ylenmääräinen kannabiksen demonisointi muutenkin alkaisi jo riittää. Nykyisestä lainsäädännöstä eivät hyödy kuin poliisi ja huumekauppiaat. Henkilökohtaiset kärsimykset voivat yksilötasolla sen sijaan olla melkoiset. |
Jouni Syväniemi Siuntio |
#1402 Kiitos18.11.2009 08:09Hyvin puhuttu, Miikka! Kannabikselle on valtava määrä positiivisia käyttötarkoituksia, niin valtava että kun aineistoon kunnolla perehtyy ei jää epäilystäkään etteikö voitaisi puhua sen jopa maailman pelastavasta kapasiteetista, mikä nykyisen valtarakennelman (lääketeollisuus, energiateollisuus, politiikka jne) vallitessa mielestäni johtaa yksinomaan siihen päätelmään että verhojen takana ylettömistä rikkauksistaan nauttivat riistäjät tietenkin tietävät tämänkin totuuden (kieltopolitiikan alusta saakka), ja pimittävät sitä kansalta niin kauan kuin mahdollista. Oppikirjamme eivät ole kertoneet että kannabis eli hamppu on positiivisten lääkinnällisten ja psykedeelisten ominaisuuksiensa lisäksi erinomainen (monessa mielessä ehkä jopa paras!) raaka-aine rakentamiseen, tekstiilien ja erilaisten kuiturakenteiden valmistamiseen, polttoaineeksi ja tietysti myöskin ravinnoksi - hampunsiementen sisältämä tasapainoinen ravinnekoostumus ja korkea proteiinipitoisuus tuo loistavan täydennyksen terveelliseen ja luonnolliseen ruokavalioon. Kun hampun laajamittaiseen hyödyntämiseen on ryhdytty paljastuu rajaton kirjo eri käyttömahdollisuuksia, ja siitä taaksepäin katsoessa voi vain hymyillen ravistella päätään menneen ajan mielettömyydelle. |
Kimmo Tamminen Suomi |
#140319.11.2009 08:53Tänään Yle.fi -sivustolla: "Kannabiksen viljely on yleistynyt viime vuosina Keski-Pohjanmaalla. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksen alueella kannabiksen käyttäjiä on satoja. Poliisi törmää kymmeniin tapauksiin vuosittain, viimeksi Lohtajalla ja Teerijärvellä. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksen alueella kannabiksen käyttäjiä on satoja, ja monen kohdalla se vauhdittaa syrjäytymistä. Osa viljelee kannabista omiin tarpeisiinsa, ja osa myyntiin, kertoo rikosylitarkastaja Jouni Rantanen. - Kyllä raha virtaa, koska pelkästään hankittavat siemenet usein maksavat useita kymmeniä euroja, muutaman siemenen paketit. Esimerkiksi huippujalostettuja siemeniä saa sadalla eurolla vain viisi. Sen lisäksi lämpölamput maksavat 300-500 euroa. Eli hyvin nopeasti varustukseen saa kulumaan jopa 500-1000 euroa. Silloin tavoitellaan jo muutaman henkilön huumausaineen käyttöön riittävää kasvustoa." Miten onnettomat, kiinnijäävät kotikasvattajat voivat koskaan osoittaa hampulleen laillista hyötykäyttöä: positiivista lääkinnällistä ja psykedeelistä missiota, rakennusmateriaalivalmistusta, tekstiilikuituvalmistusta, polttoainevalmistusta tai ravinnonvalmistusta? Ensin näitä tuotteita pitäisi saada päivittäiseen yleisen elämänkokemuksen mukaiseen käyttöön. Jos se olisi niin erinomaista, joku verhojen takana ylettömistä rikkauksistaan nauttivat riistäjät olisi tämänkin rahasammon jo ottanut käyttöönsä. Kannabis on tunnettu jo satoja vuosia ja sen erinomaisuus on tullut esiin vain "terveellisenä ja luonnollisena" päihteenä! Kyllä laillistaminen on turhaa ja suurta sonnanjauhamista. |
Vesa Liiman Järvenpää |
#1404 Dear Kimmo,19.11.2009 16:33Kannabishan on siis tunnettu tuhansia, ei satoja vuosia. Itseasiassa löytämäni kannabisaikajanan mukaan ensimmäiset havainnot kannabiksen hyötykäytöstä on jo vuosilta 6000 eaa, jolloin kannabiskasvien siemeniä käytettiin ruokana. Toisten lähteiden mukaan hampusta valmistettuja kankaita on löydetty jo tätäkin aiemmin. Ensimmäiset kirjalliset näytöt kannabiksen käytöstä lääketieteen alalla on vuodelta 2727 eaa. Myöhemmin kannabista on käytetty hyvinkin laajalti eri teollisuuden aloilla. Kuituhamppu oli siis monikäyttöinen ja merkittävä hyötykasvi aina siihen asti, kun se rinnastettiin suoraan päihdekäyttöön soveltuvaan kannabikseen ja sen maine vedettiin päihdekannabiksen laittomaksi tekemisen ohessa lokaan. Se, kumpi on syy ja kumpi seuraus jääköön jonkun muun pähkittäväksi, mutta joka tapauksessa isot rattaat pyörähti, niin päihde- kuin hyötykäyttöönkin tarkoitettu hamppu kiellettiin (http://en.wikipedia.org/wiki/Marihuana_Tax_Act_of_1937) ja mm. alkoholi-, tupakka-, metsä- ja puuvillateollisuus saivat hamppuvapaat markkinat käyttöönsä. Tietenkään kotikasvattajien tarkoituksena ei ole kasvattaa kannabista käytettäväksi teolliseen hyötykäyttöön. Monet tosin kasvattavat kannabista lääkinnälliseen käyttöön, sillä se on varmasti helpompi tapa, kuin saada sitä reseptilääkkeenä esim. kivunlievitykseen. "Ensin näitä tuotteita pitäisi saada päivittäiseen yleisen elämänkokemuksen mukaiseen käyttöön." Tämänhän estää juurikin hampun pilattu maine ja nykyinen lainsäädäntö. Jo suomenkielisen wikipedia-sivun hamppuartikkelista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hamppu) löytyy useita eri käyttötarkoituksia hampulle. Tämän lisäksi löytyy taulukko kuituhampun kasvatuksesta eri puolilla maailmaa. Taulukon lukemat näyttävät eri käyttötarkotuksiin nähden erittäin surullisilta. Esimerkiksi Yhdysvalloista ei ole taulukossa merkintää ollenkaan, vaikka Yhdysvaltoihin viedään hamppua jatkuvasti kasvavissa määrin. Kasvattaminen kun ei Yhdysvalloissa onnistu. Korkeasta asemasta nauttivat bisnesmiehet ja poliitikot eivät ota riskiä maineensa kolhiutumisesta siirtymällä kuituhampun viljelyyn ja tarvittaessa pienemmät yrittäjät voidaan lain nojalla kitkeä pois. Näin tunnutaan toimivan ainakin Yhdysvalloissa, joka taas näkyy amerikkalaistumisen myötä myös muissa länsimaissa. Jos olisin maanviljelijäsukua, harkitsisin todennäköisesti tällä hetkellä vakavasti kuituhampun viljelyyn siirtymistä, sillä kun pian vanhojen vallanpitäjien jäädessä sivuun, hampun asema vahvistuu ja maine paranee, on sillä valtavat markkinat valloitettavanaan. Hampun hyötykäyttömahdollisuudet eivät siis todellakaan jää pelkästään lääketieteellisiksi ja viihdekäytöllisiksi, vaikka näilläkin aloilla kannabiksella on suurta potentiaalia. Kyllä Kimmo tämä teidän kirjoittama kommentti on lähempänä "turhaa ja suurta sonnanjauhamista", kuin keskustelu laillistamisesta. |
Johnny Blitzkrieg Helsinki |
#140525.11.2009 20:48http://www.paivirasanen.fi/fin/ajankohtaista/arkisto/ajankohtainen/?id=24&type=2&selNews=497 Eiköhän pääasia kuitenkin ole, että pilvenpoltto helvetin hauskaa hommaa, toisin kuin esim. kirkonpenkissä joikaaminen. Yrtti saa Pink Floydin kuulostamaan paremmalta ja virret, jos mahdollista, vieläkin karmeammalta. Kristinuskosta on varmasti ollut jo ammoisista ajoista paljon enemmän haittaa kuin kannabiksesta. Silti en puutu siihen, että himouskovaiset pakkautuvat pyllyilemään kirkkoon vähintään kerran viikossa. Jeesusmamma Päivi Räsäsen mukaan tavallinen kotikasvatettu jatsitupakka voi aiheuttaa psykoosin, joka pahimmillaan saa hourailemaan vetten päällä lampsivasta alkoholisoituneesta hipistä. Se joka meistä selväpäinen on, heittäköön ensimmäisen kiven. |
Janna Vanila Helsinki |
#140626.11.2009 12:20Herran jeesus mitä kannabispropaganda schaissea! En ole allekirjoittamassa. Alkoholisteja on, sille ei voi mitään. Tupakoivia ihmisiä on, sille yritetään sentään tehdä jotain. Ja huumeita vetäviä ihmisiä on, sille ei toivottavasti mitään jatkotoimenpiteitä tehdä. Lisää rangaistuksia hallussapidosta olisi paras! Oletteko muuten miettineet, että JOS kannabis tulee lailliseksi, niin mitä sitten tapahtuu nuorien keskuudessa. Kaikki menisivät töihin yms. aivan aivosolut hunningolla. Sittenhän se ei ole enään nuorten keskuudessa "In" kun kannabis on sallittua ja ei kun kovempia aineita kehiin! That's the thing u all want to happen.....? |
toni piirainen oulu |
#1407 dunkkadisca26.11.2009 12:23väkivalta tapaukset vähenevät! |
Henry raatikainen lahti |
#1408 Jannalle26.11.2009 20:35Kannattaa perehtyä faktoihin, ennenkuin lähtee väittämään tollaisia. Missään tutkimuksessa ei ole esimerkiksi todettu kannabiksen tuhoavan aivosoluja. En ole löytänyt mitään järkeviä väitteitä kannabiksen laillistamista vastaan tästä keskustelusta. |
Matti Neuberg Helsinki |
#1409 Laittomuudesta on vain haittaa yhteiskunnalle27.11.2009 12:29"Herran jeesus mitä kannabispropaganda schaissea! En ole allekirjoittamassa. Alkoholisteja on, sille ei voi mitään. Tupakoivia ihmisiä on, sille yritetään sentään tehdä jotain. Ja huumeita vetäviä ihmisiä on, sille ei toivottavasti mitään jatkotoimenpiteitä tehdä. Lisää rangaistuksia hallussapidosta olisi paras!" Alkoholisteja on, tupakkatuotteita käyttäviä ihmisiä on ja yhtä lailla kannabista käyttäviä ihmisiä on. Jos kriminalisointi toimisi, ei laittomia huumausaineita käytettäisi nyky-yhteiskunnassa. Käytön laajuus ei korreloi laillisuusasteen kanssa - lisärangaistukset ovat ja olisivat haitta vain meille kaikille, sillä sinä ja minä maksamme nämä hippien pamputukset omista veropusseistamme. "Oletteko muuten miettineet, että JOS kannabis tulee lailliseksi, niin mitä sitten tapahtuu nuorien keskuudessa. Kaikki menisivät töihin yms. aivan aivosolut hunningolla." Aivan kuten nykyäänkin kaikki menevät töihin ihan järjettömässä kännissä ja löyhkäten tinneriltä. Kannabis ei myöskään tuhoa aivosoluja. "Sittenhän se ei ole enään nuorten keskuudessa "In" kun kannabis on sallittua ja ei kun kovempia aineita kehiin!" Kannabis ei johda vahvempiin aineisiin sen enempää mitä hyppynarulla leikkiminen ja maidon juonti. Kun kannabis on laitonta, on se tietysti nuorten keskuudessa "in" - se on laitonta, kiellettyä ja siistiä. |
Anonyymi |
#1410 Juuri näin..27.11.2009 17:35Neuberg, olet mielestäni aivan oikeassa :) Tälläkin hetkellä puolet nuorisosta ryyppäämässä aivojaan pihalle ja sammuminen on "erittäin cool". (Perjantai) |
Sebastian Nieminen Helsinki |
#1411 Agreed30.11.2009 00:04Lailliseksi. Verrataanpa alkoholia ja kannabista, kumpi on "huume" ? ALKOHOLI: Akuutit riskit: Akuutti päihtymys heikentää ajattelua ja havaintotoimintoja, muun muassa muistia täydelliseen muistinmenetykseen saakka. Saarnio 2000. Suuret alkoholiannokset ovat hengenvaarallisia. Odotetut ja toivotut vaikutukset: Alhainen määrä virkistää, vilkastuttaa, kohottaa mielialaa ja vähentää estoja. Ei-toivotut vaikutukset: Pahoinvointi, kömpelyys, onnettomuusalttius, arvostelukyvyn lasku seurauksineen. KANNABIS: Akuutit riskit: Ei myrkytysvaaraa. Odotetut ja toivotut vaikutukset: Niin piriste- kuin lamauttaviakin vaikutuksia ja myös lieviä aistiharhoja. Sekä sosiaalisuutta lisääviä että sisäänpäin kääntäviä vaikutuksia. Assosiaatiot ja aistikokemukset korostuvat. Ei-toivotut vaikutukset: Varsinkin kokemattomilla käyttäjillä tai suurista annoksista ahdistus- ja paniikkikohtauksia, masentuneisuutta tai sekavuustiloja, jotka yleensä menevät ohi päihtymyksen lakatessa; sydämen hakkaaminen, hikoilu. Kannabiksen käytön sallimissa maissa ei katsota kannabista huumeena, vaan piristeenä. Haittoja ei edes katsota. Menkää ny vittu ja vetäkää lärvit, sammukaa sinne puisto penkille ja ottakaa turpaa, ei ole meidän ongelmanne. Mielummi poltan budii ku vedän lärvit ja näin alaikäsenä voin sanoo et kyl alaikäsen on helpompi ganjaa saada ku juomat, yhtä halpaa. Kännissä ei saa muutaku turpaa ja pahanolo. Pilvessä sentää nauttii ja saa jotai vastineeks. kannabis ei ole huume http://www.lohere.net/t/image/0806/marijuana_deaths.png |
Timo Similä Tyrnävä |
#1412 Hyvää tekstiä Sebastian30.11.2009 14:51Asiallinen listaus kannabiksen puolesta. Tekstisi loppuosa vain pilasi hieman muuten hyvän kirjoituksen tehoa ja uskottavuutta, mutta täsmälleen samaa mieltä olen kanssasi ja muidenkin kannabiksen laillistamisen kannattajien kanssa. Kannabiksen kriminalisointi on konservatiivinen jäänne ajoilta, jolloin tutkimustyöt olivat alkuvaiheissaan, eikä vastaanasettujia otettu tosissaan. Nyt voimme lukea lukuisista lähteistä (tieteellisesti TÄYSIN valideista lähteistä), kuinka kannabiksen haittavaikutuksia on verrattu muihin päihteisiin ja piristeisiin, esim. kahviin. Kyllä, kofeiinihan on piriste, joka vain sattuu olemaan laillistettu. Miksi suljemme silmämme, emmekä avaa ajatteluamme korkeammalle tasolle, kuin se nyt on? "Lisää huumeita emme tarvi" ja "menkää piripäät Hollantiin" -tyyliset kommentit eivät kerro niiden esittäjistä mitään muuta kuin sen, että he eivät ajattele omilla aivoillaan, vaan nielevät kakistelematta "totuuden" vallanpäättäjien suusta. Minä en osaa sanoa, onko kannabis kuitenkin vaarallisempi kuin alkoholi, uskon vain sen olevan vaarattomampi aine yksilölle, kuin myös yhteiskunnalle. En lähde hamppumarsseille taistelemaan vihreän aatteen puolesta, kun enhän edes käytä kyseistä huumausainetta. Pyydän vain YKSINKERTAISTA pohdintaa ja MIELEN AVARTAMISTA asian KAIKILTA osapuolilta. Ps. Kannabiksen puolustajien argumentit ovat lähestulkoon aina pätevämpiä ja perustellumpia. Pps. Allekirjoitan |
Roope Kuivalainen Espoo |
#1413 Sekakäyttö30.11.2009 16:40En ole lukenut kaikkia viestejä (niitä on päälle 1000), mutta hieman selaillessani en nähnyt kenekään miettivän sekakäytön vaikutuksia. Kannabis itsessään käytettynä ei ole mielestäni tarpeeksi vaarallista, jotta sen pitäisi olla laitonta, moni muu päihde on vaikutuksiltaan paljon vaarallisempi. Mutta jos laillistaisimme kannabiksen, voitaisiin sitä laillisesti käyttää alkoholin kanssa sekaisin. Mielestäni tämä ei ole hyvä asia. Kokemuksesta voin sanoa, etteivät henkilöt, ketkä ovat nauttineet sekä kannabista että alkoholia sekaisin, ole todellakaan mukavaa katsottavaa. Käytös on muuttunut vielä pahemmaksi kuin jos he olisivat juoneet vain alkoholia. Tietysti tämäkin on yksilöllistä, ainakin siihen asti kunnes joku sen toiseksi todistaa. Mutta omat kokemukseni eivät ole olleet positiivisia. Siksi haluaisinkin vain saada ihmiset miettimään, mitkä olisivat alkoholin ja kannabiksen sekakäytön seuraukset. Jos kannabis laillistettaisiin, tulisiko epämiellyttävänä sivuvaikutuksena vain pahempia sekopäitä kadulle tallaamaan, kun kuka tahansa voisi halutessaan "buustata" känniään pienellä jointilla? Vai ovatko omat kokemukseni vain yksittäistapauksia, ja oikeasti sekakäytöllä ei ole pahentavaa vaikutusta? Oikein käytettynä kannabis ei ole todellakaan niin vaarallista, kuin jotkut olettavat. Jos kaikki osaisivat sitä käyttää, niin eihän meillä koko ongelmaa olisikaan. Mutta kun on niitä ihmisiä jotka eivät kannabista osaa polttaa oikein ja vaarattomasti. Ja en varmaan ole väärässä jos sanon, että tähän kuuluu suurin osa Suomen koko väestöstä, ainakin tällä hetkellä. Valitettavasti meidän alkoholipolitiikkamme on sellaista, etten haluaisi humalaisten ihmisten päähään vielä uutta ainetta, jolla he pääsevät pahempaan kuntoon. Tämäkään ei olisi ongelma, jos voitaisiin valvoa, ettei alkoholia ja kannabista käytettäisi sekaisin, tai sitten muuttamalla Suomen alkoholipolitiikkaa. Mutta millä todennäköisyydellä kumpikaan näistä tulisi tapahtumaan? Kannatan siis laillistamista, mutta en ole varma onko se kannattavaa. Tämä tietysti koskee vain päihdekäyttöä, teollisuuskäyttöön tarkoitetun hampun olisi pitänyt olla laillista jo aikaa sitten... |
Ville Honkala Seinäjoki |
#1414 Päihteitä pitäisi lisätä01.12.2009 01:59On se kumma kun ei viina ja tupakki riitä. |
Ville Honkala Seinäjoki |
#141501.12.2009 02:01Mistä sitä kannabista saa? Tänäänkään en oo saanut polttaa koko päivänä. |
Ville Honkala Seinäjoki |
#141601.12.2009 04:19Että verolle pantavaksi vaaditaan tätäkin. Miksei vapaaksi? Mitä tässä valtaapitäviä mielistelemään. Revitään alas kieltolaki. Poljetaan suohon valtiovallat. Tapetaan kaikki koirat. |
Ville Honkala Seinäjoki |
#141701.12.2009 04:34Kannabista pitäisi lisätä mutta hullulta tuntuu kun kilosta pilveä saa kovemman tuomion kuin ihmisen tappamisesta, sellaisessa jamaSSa ollaan. En suosittele mutta lisätään heikki (=hektogramma= 100g) kerrallaan eikä jäädä kiinni liian usein niin sakoilla selviää ja ehtoollisella. Toki sitten on ne ajokorttihärdellit ja kyttien kyyläkonstit päälle ja sossut ja vaikeaksi menee jos on alaikäinen tai jos on lapsia muttei välitetä. Tietämättömyydestä se kaikki johtuu. Joskus ennen muinoin hipit valtasivat Christianian, se meni hiljattain Tanskan valtiolle takaisin. Ei liene suomalaisista vastaavaan. Eipä ne nykytanskalaisetkaan saa sitä takaisin. Ottaakohan EU koskaan mitään kantaa asiaan? Toivottavasti ei aikoihin. Siellä on joku kristusdemari Belgiasta pressana. Ei mene vahvasti. |
Anonyymi ImyynonA Simo |
#1418 en ole varma01.12.2009 16:17mutta jos alkoholia buustaa budilla tai budia alkoholilla luulisin siitä tulevan sellanen sekavuustila ettei kovin moni haluaisi sitä toista kertaa kokea... luullakseni pilvi vain buustaa sitä paskaa oloa kännissä mutta helpottaa kait krapulasta selviämistä, tästä minulla ei ole mitään faktaa heitän vain mutulla... Ei kannata nyt sekoittaa niitä hulluja jotka vetää subutexiä ja alkoholia sekaisin ja puukottelevat toisiaan kylillä ei ei. Jos alkoholin alaisena vetää pilveä varmastiikin lentää laatta ja tulee äitiä ikävä, pilvestä ei tule mitään sekavuutta jos ei ole ensikertalainen tai jos ostaa pilvensä kadulta eikä tiedä mitä paskaa siihen on lisätty. Olen 18 vuotta, juonut alkoholia silloin tällöin yhden kaljan (hyi en pidä kaljasta) joskus urheilun seurassa hyvän lakka/omenasiiderin, silloin tällöin kermaligööriä. Ja joskus jouluaterialla punaviiniä hyvän lihan kanssa. En ole ollut kännissä koskaan. Kun päihteet alkoivat kiinnostaa huomasin kannabiksen olevan sopivan oloinen päihde vähine terveyshaittoineen minulle. Otin siitä selvää ja ei aikaakaan kun minulla oli kotona muutama kasvi kasvamassa ja onnistuin kasvattamaan kukkaa. Ei se hirmu vahvaa polttoa ollut mutta sain tietää mikä pilvi oli :)(Poltin kannabista noin 2kk viikonloppuisin ja kun ganja loppui ei minulla tullut mitään vieroitusoireita totesin vain p****le pitää mennä sitten vaihtoehtoisesti saunaan rentoutumaan) Välillä en edes muistanut että on viikonloppu ja pitäisi heti olla stoned. Olen kaikkia päihteitä vastaan jotka aiheuttavat sivullisille fyysistä haittaa. (varskinkin kovia huumeita ja KANNABISTA en siihen listaan kuunaan päivänä laittaisi) Jos joku tappelee pilvessä on kyse todella paskasta poltosta jossa on kumia seassa tai yksinkertaisesti ihmisellä itsellään on alunperin päässään pipi jonka ei pitäisi käyttää päihteitä. mutta kun olen suomessa kasvanut olen oppinut hyväksymään tupakoinnin ja alkoholinkin, minulla ei ole kyllä kokemusta siitä miltä tuntuu olla NAINEN jota mies hakkaa tai MIES jota nainen hakkaisi. Tai kokemusta siitä että työpaikalla tupakoidaan ja joudut ikävä kyllä haistelemaan ja jopa hengittämään tupakan savuja. Pientä tietoa noobeille syötynä vaikutukset kestävät pitempään mutta ainetta pitää syödä 3 kertaa enemmän ja vaikutukset alkavat myöhemmin ( eikä mutulla pitäisi vaikuttaa terveyteenkään mitenkään) koska polttamallakin haittavaikutukset ovat niin mitättömät "ns viihekäytössä" päivittäisestä pössyttelystä tottakai tulee jotain paskaa keuhkoihin mutta niin se homma menee kaikkien päihteiden kanssa jopa kahvinkin kanssa. Polttamalla vaikutukset voivat alkaa 2-20 minuutin sisällä riippuu onko polttanut ennen ja poltteluvälineestä. ps. jos poltat kannabista ja blandaat sitä tupakan kanssa etkä ole tupakkia ennen polttanut varaudu siihen että nikotiinit pistävät pääsi sekaisin ja oksennat tai ainakin yskit saatanasti. nimimerkki kerran maistanut tupakkia ja sikaria yskittää niin perhanasti. Sori jos kirjoitustyyli oli sekava ja sisälsi asiaa sieltä sun täältä sekavasti. http://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/09/06/tutkimus-kannabis-saattaa-suojata-aivoja-ryyppaamiselta/ Piti tehdä uusi accountti että uskalsin julkaista tämän kirjoituksen vaikka sananvapaus pitäisi olla laissa määritelty. En allekirjoita koska olen jo allekirjoittanut erillä tunnuksilla. |
Ville Honkala Seinäjoki |
#1419 Kieltolaki02.12.2009 05:17Toiset tarvii sääntöjä ja rikkaat tarvii rahaa. Kannabiksen laillisuus Suomessa on tällä hetkellä utopiaa. Olisihan se kiva kun ei olisi verikoirat kintereillä jonkun yrtinpolttelun takia eikä kunnon ihmisiä vainottaisi kuten noitia aikoinaan mutta moniko oikeasti uskoo että se Suomessa tai Ruotsissa tai Venäjällä tai muissa paskamaissa kymmeniin vuosiin tai koskaan laillistuu? |
Ville Honkala Seinäjoki |
#142002.12.2009 05:55Takapajulassa ollaan. |
Ville Honkala Seinäjoki |
#1421 kansalaismielipiteistä02.12.2009 06:00Demokratiaa, koiran virkaa, vittu, tynnyrissä asutaan. |
Joel Martin Vantaa |
#142202.12.2009 17:38Huumenarkkarit pois Suomesta |
Ville Honkala Seinäjoki |
#142303.12.2009 08:51Viesti 1422 kiteyttää yleisen mielipiteen tällä suolla. Lähdetään kaikki laittomien aineiden laillistajat pois niin onhan se iso isku tälle kääpiövaltiolle kun väestö vanhenee muutenkin eikä eläkkeitä saada maksuun. Sitten vaan jotain valtuuskuntaa maailmalle pyytelemään jotain hätäapua. Niin joo, kusessa ollaan kun karkotettiin 2009 kaikki huumeittenkäyttäjät pois ja kun 2010 tupakoitsijoita ruvettiin jahtaamaan niin tuli sitten sellainen väestörakenteen murros siinä ja sitten Persut ja Vasurit ja Kristusdemarit aloitti alkoholivainot niin että olisko mitään apuja köyhälle maalle? |
Jan Hellén Helsinki |
#1424 joko oma puolue?04.12.2009 23:02nimiä jo yli 20.000 kpl |
Ville Honkala Seinäjoki |
#1425 Puolue05.12.2009 07:31Kannabispuolue olis kova. Tulis nukkuvien ääniä paljon. Kerrankin joillakin jotain asiaa politiikassa. Siitä tulisi pienpuoluesarjassa iso tekijä. Tulisi uskallusta kehiin monelle suurten puolueitten poliitikollekin kannattaa kannabista lailliseksi julkisesti. Olen kysynyt monta kertaa tämän adressin laatijalta että olisiko mielenkiintoa 2011 vaaleihin kun tuttuja olemme. Myönteisesti suhtautuu mutta tapahtuuko mitään, jää nähtäväksi. Jos olisi puolue niin eduskuntaan pääsemiseksi täytyisi olla ehdokas joka saisi tuhansia ääniä. Se voisi olla aivan realistista sinänsä mutta miten saada riittävästi ääniä tuntemattomalle ehdokkaalle? Kannabiksen laillistajalle mutta tuntemattomalle. Parasta olisi kun olisi ehdokkaana julkisuuden henkilöitä kuten Andy Mc Coy, Remu Aaltonen, MA Numminen, V-M Loiri, Simo Frangen tai vastaavia. Meriläiselle oli oma poliittinen etenemisensä asiaansa tärkeämpää. Mc Coy on puolustanut kannabiksen laillistamista jo kauan ennen kuin moni adressin allekirjoittanut on syntynytkään. Kannattaa muistaa sekin että Suomen Kannabisyhdistys ei vieläkään ole rekisteröity yhdistys. Yritystä on ollut rekisteröityä. Sanovat että hyvän tavan vastainen, suorastaan rikollisjärjestö. Sellaista mielipiteenvapautta ja demokratiaa. Takapajulassa ollaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
561 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101349 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
493 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
314 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
312 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15375 Luotu: 15.07.2023
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
58 Luotu: 19.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
608 Luotu: 24.11.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
772 Luotu: 30.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
58 Luotu: 11.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024