IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ.
Vieras |
#212612.04.2013 16:05Eiköhän juuri tuollainen osoittamasi suhtautumistapa toisiin ihmisiin (ja yrittäjiin) ole ole sitä tarkoittamaani 'henkseleiden paukuttelua' parhaimillaan - väheksytään avoimesti vastapuolta "et sinä ole mitään ja etkä ymmärrä yrittämisestä mitään" (sitä kutsutaan myös narsismiksi). Enkä missään nimessä tarkoita tätä yleistyksenä kaikkia kohtaan - lähinnä sinulle. |
Vieras |
#2127 Re:12.04.2013 19:59
Sadan hehtaarin suruisen turvetuotantoalueen tuotannon, kuljetusten, konevalmistuksen ja kaikkien muiden tuotantoa tukevien palvelujen suoran ja välillisen työllistävän vaikutuksen suuruus on noin 20 henkilötyövuotta vuodessa. Suurin osahan mm. verotuloista jää turvetuotantoalueen lähiympäristöön, koska lähes aina turvetuotannosta, lastauksista ja kuljetuksistakin vastaavat paikalliset yrittäjät ja heidän työntekijänsä. Kuntien ja valtion nettoverotuotto on sadan hehtaarin turvesuolta noin 180 000 euroa vuodessa. Verot koostuvat turvealan työntekijöiden ja välillisesti alasta työllistyvien palkkojen veroista, polttonesteiden verosta sekä arvonlisäverosta. Tuosta summasta on vähennetty toimialan saamat tuet. Näinollen sadan hehtaarin turvetuotantoalueen kansantaloudellinen tuotto on lähes miljoona euroa vuodessa.
|
Hallmark |
#2128 Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä !13.04.2013 08:59"....sadan hehtaarin turvetuotantoalueen kansantaloudellinen tuotto on lähes miljoona euroa vuodessa." Kun sinulla on tuo raha noin hyvin hanskassa, niin varmaan esität laskelman siitä paljonko satoja miljardeja tarvitaan turvemössöillä pilattujen vesistöjen puhdistamiseen ja vesiekosysteemien ennallistamiseen toimiviksi sekä hävitettyjen soiden ja suoekosysteemien palauttamiseen toimivaan tilaan esim. seuraavan 5000 vuoden kuluessa? Ketkä ennallistamisen osaavat toteuttaa ja mikä taho ennallistamiskustannukset kustantaa, turveteollisuusko? Never! Esität toistuvasti turveteollisuuden syöttämiä lukuja turve-energian "taloudellisesta ylivertaisuudesta", mutta kukaan teistä turvelobbareista ei vielä(kään) ole osannut eikä halunnut vastata noihin esittämiini kysymyksiin. Mikä siinä mättää, kun kuitenkin raha-asioiden "asiantuntijoiksi" yritätte itsenne inttää? Toisaalta, nuo huvittavat ja kuukaudesta toiseen jatkuvat turveylistykset pitävät tätä adressia mukavasti näkyvillä.
|
pölynevanaapuri |
#2129 Re: Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä !13.04.2013 09:49#2128: Hallmark - Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä ! Kyllähän turvesyöttäjien taikurinhattuluvut herättävät hilpeyttä, kun tutustuu todellisuuteen. Turvelupahakemuksia lukiessa löytää niistä totuuden siemeniäkin; esimerkiksi sadan hehtaarin turveaavikon työllistämisvaikutukset todetaan 2-3 henkilötyövuodeksi turveluvan hakijoiden itsensä sanomina. Asun paikkakunnalla, jossa ei ole ainuttakaan turveurakoitsijaa, mutta turvekenttiä satoja hehtaareja. Turvetyöpaikat ja verorahatkaan eivät jää tänne, mutta jatkuvista turvehaitoista me paikalliset ihmiset kärsimme vuosikymmeniä. Metsästys- ja marjastusnevat menivät ja kanalinnut katosivat turvekenttien ympäriltä. Muutama teerikukko yrittää vielä soidinnella turvekentällä, mutta 15 vuotta sitten niitä pulisi silloisella luonnonsuolla 30-50 joka kevät, nyt enimmillään 6. Suomarjoja ei enää ole muualla kuin marketin pakastimessa jostain venäjältä tuotuina. |
metsästäjä-marjastaja |
#2130 Re: Re: Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä !13.04.2013 10:42#2129: pölynevanaapuri - Re: Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä ! Meidän laaja ja ojaton suomme meni turvekaivannoksi toistakymmentä vuotta sitten. Suolla oli allikoita ja rimpiä ja paljon pesiviä vesilintuja. Sorsia ja hanhia metsästimme suolla joka syksy ja lakkaa ja karpaloa keräsimme omaan käyttöön. Oli myös nautinnollista retkeillä perheen kanssa elämää kuhisevalla suolla, siinä pääsi irti arjen ankeudesta. Sitten tuli vapo ja suuri suo tuhottiin ruskeaksi pölypelloksi joka sateilla on kuitenkin ruskean liemen vallassa. Se liemi menee ojaa jokeen ja järveen. Kalastaminen vaikeutui ja saaliit vähentyivät. Limaisiin pyydyksiin ei monia sinttejä enää tarttunut. Hanhen ja sorsien metsästys loppui kertaheitolla, kuten marjastuskin. Ei enää mieli halaja suoretkille kuolleeseen autiomaahan. Niitä turveteitä me vapon mukaan kuulemma saamme käyttää marjastus- ja metsästysreissuillamme, mutta mitä me sieltä kura-aavikolta saamme virkistykseen? Ei yhtään mitään arvoisa turvelobbareiden joukko, ei yhtään mitään! Se on sitä teidän markkinoimaanne "kansantaloudellista hyötyä"! Sanallista saastaa ja konkreettista vesistösaastetta te tarjoatte lipevin suin täällä kommettipalstalla. Luulisi jonkin järkihitusen pistävän kelloja soimaan siellä turveyhtiön lippiksen alla?
|
Ensisijaisesti kotimaista energiaa |
#2131 Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia13.04.2013 10:47 |
Vieras |
#2132 Re: Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä !13.04.2013 10:57#2128: Hallmark - Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä ! Kiitos Hallmark! Kommenttisi palautti tämän turvemiesten dominoiman palstan taas oikeille alkuperäisille juurilleen. Totuudellisia vastauksia kysymyksiisi saamme odotella hamaan maailman tappiin, mutta linkkejä turveyhtiöiden "tutkimuksiin" tulee vapolaisesta vastausautomaatista kuin hiilidioksidia turvevoimalasta. On niillä otsaa. |
Vieras |
#2133 Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia13.04.2013 11:17#2131: Ensisijaisesti kotimaista energiaa - Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia Kivimaan raporteista on turha etsiä edes totuuden siementä saati totuutta. Mies kun on osakkaana Saloy Oy:ssä, joka tehtailee kuormitusraportteja turpeenkaivajille ja myy heille vesien käsittelylaitteita. Huom! Siis vesienkäsittelylaitteita, ei puhdistuslaitteita. Kivimaa se vaan toivoo, että kauppa kävisi. |
Vieras |
#2134 Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia13.04.2013 12:18#2133: - Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia Kivimaan esityksessä löytyy useita "kivoja" tapauksia listattuna missä turvetuottajia on lytätty aiheetta. Yksi parhaimmista, tai turpeen vastustajien kannalta pahimmista, mokista ja harhaanjohtamisista löytyy Alavudelta. Vastustajat kertoivat että Alavuden Mulkkujärvi täyttyy turpeen tuotannon päästöistä!! Uutinen päätyi jopa televisioon. Kyseiseen järveen ei tule laisinkaan turvetuotannon vesiä!!! Että tällaista juttua turpeen vastustajat vääntävät!! Hyvin on heidän propagandansa uskottavaa....vai??? |
Vieras |
#2135 Re: Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia13.04.2013 12:28#2134: - Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia Voi J:n pyssyt ja puukuulat! Tuota Mulkkujärven "esimerkkiä" te jauhatte vuodesta toiseen, kun muuta ei ole! Vedit päivän pohjanoteerauksen. Tosin olit laskelmieni mukaan 26:s saman tapauksen "todistaja", varmaan ahkera Mulkkujärven kävijä(?). Noita turvesaasteen oikeasti pilaamia "fallosjärviä" tämä kotomaamme on pullollaan. Jospa yrittäisit perehtyä niihinkin. ;DD |
Vieras |
#2136 Re: Re: Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia13.04.2013 14:17#2135: - Re: Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia On noita esimerkkejä vaikka kuinka paljon muitakin kuin vain Mulkkujärvi!!! |
?? |
#2137 Re: Re: Re: Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia13.04.2013 16:16 |
Liisukka |
#2138 Re: Re: Re: Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia13.04.2013 17:02#2136: - Re: Re: Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia Hallmark tuossa aiemmin kyseli : "Kun sinulla on tuo raha noin hyvin hanskassa, niin varmaan esität laskelman siitä paljonko satoja miljardeja tarvitaan turvemössöillä pilattujen vesistöjen puhdistamiseen ja vesiekosysteemien ennallistamiseen toimiviksi sekä hävitettyjen soiden ja suoekosysteemien palauttamiseen toimivaan tilaan esim. seuraavan 5000 vuoden kuluessa? Ketkä ennallistamisen osaavat toteuttaa ja mikä taho ennallistamiskustannukset kustantaa, turveteollisuusko?" Antakaa vastauksia, kun kysytään. Kiitos paljon. |
Vieras |
#2139 Kajaanilaisen kansanedustajan kannanotto turpeesta13.04.2013 17:27 |
Vieras |
#2140 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia13.04.2013 18:58#2138: Liisukka - Re: Re: Re: Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia
Hyvä Liisukka. Pitäisikö sinun mielestä kaikki ennallistaa? Pitääkö tiestöt purkaa ja palauttaa entiseen olotilaan? Pitääkö kaikki rakennetut alueet purkaa ja ennallistaa entiseen olotilaan? Entä kaikki sadattuhannet hehtaarit peltoja, pitääkö nekin ennallistaa? Entä kaikki metsälle ojitetut alueet palauttaa entiselle mallille? Miten on , pitääkö kaikki kymmenettuhannet kesämökit purkaa ja palauttaa niiden valtaamat alueet entiseen olotilaan? Rautatiet, lentokentät, kaavoitetut asuinalueet ym. ym. ym. Niin, tosiaan. Kuka kaikki ennallistaa? Vastaahan itse kysymykseen!
|
Vieras |
#2141 Re: Re:13.04.2013 21:17Voe hyvä jyssääs, ku ee osata lukkee etes ja sitte vielä vastataan siihe mitä ee oo kysytty! Kysymys kuulu, että paljoko se ite suon kaevamine työllistää eli se osa joka ehkä suattas työllistee paekallisia!
|
Liisukka |
#2142 Vastaus nimettömälle turveMiehelle14.04.2013 07:33#2140: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarin antia Kiitos huumorista nimetön turveMies. Se ehkä oli sinulta tahatonta, äijähuumoria vahingossa, mutta kiitos asenteellisesta avautumisestasi. Osoitat yhtä huonoa luetun ymmärtämisen taitoa kuin sielunvihollinen Ison kirjan osalta. Et tietenkään osannut vastata referoimiini Hallmark'in kysymyksiin. Yritit sen sijaan kääntää minun sanomikseni asioita joihin luulet osaavasi vastata. Mutta eihän sille mitään voi jollet ymmärrä ja se on anteeksiannettavaa. ;D Vastaan toki omasta puolestani kysymykseesi siltä osin kuin tarkoitat kuka kaikki turvetoimijoiden aiheuttamat luonnontuhot yrittää korjata ja ketkä sen rahoittavat. Valtiohan tähänkin saakka on joutunut siivoamaan saastojanne ja me veronmaksajat (toivottavasti myös sinä) sen maksamme. Aiheuttamanne tuhot vain ovat niin isoja, ettei soiden ja vesistöjen täydellinen ennallistaminen helpolla suju - eikä valitettavasti täysin onnistukaan - ja se tulee hirvittävän paljon kalliimmaksi kuin turpeesta saatavat taloudelliset hyödyt. Kunnostustoimien aikajanakin on loputon. Nämä kun kumoat uskottavasti niin olet viisaampi kuin Einstein. |
Vieras |
#2143 Re: Vastaus nimettömälle turveMiehelle14.04.2013 07:58#2142: Liisukka - Vastaus nimettömälle turveMiehelle Hyvä Liisukka - ei täällä todellakaan kovin moni näytä osaavan tuota oikein lukemista - valitettavasti. Minun kommenttini oli osoitettu numerolle 2127 eikä sinulle (alkuperäinen kysymys esitetty kommentissa 2010). Btw - olen kanssasi samaa mieltä noista mössöistä - toisin kuin oletit minun olevan. t: nimetön turpeetonMies
|
Liisukka |
#2144 Re: Re: Vastaus nimettömälle turveMiehelle14.04.2013 09:03#2143: - Re: Vastaus nimettömälle turveMiehelle "Hyvä" Liisukka kiittää oikaisustasi hyvä turpeetonMies. Selityksesi kelpaa. Toivotaan niiltä muiltakin kysymystesi kohteilta vastauksia sinulle. Turvekriitikot saavat kuitenkin vastaukset turveväeltä yleensä pelkkinä vapo-referaatteina tai Maaseudun Tulevaisuudesta kopsattuina anttikivimaina. :) |
Vieras |
#2145 Re: Re: Re: Vastaus nimettömälle turveMiehelle14.04.2013 13:23#2144: Liisukka - Re: Re: Vastaus nimettömälle turveMiehelle Näinpä - tuokin kommentti 2127 on suoraan vapon opuksista. pölynevanaapurin kommentin 2129 kanssa olen samaa mieltä, jonka vuoksi kysymykseni aiemmin esitinkin.
|
Vieras |
#2146 Re: Vastaus nimettömälle turveMiehelle14.04.2013 13:45#2142: Liisukka - Vastaus nimettömälle turveMiehelle Mä myös kysyn samaa kuin joku toinenkin eli että miksi pitäisi ennallistaa? Eihän tosiaan kukaan vaadi niitä soista raivattuja peltojakaan ennallistamaan puhumattakaan soista, jotka on otettu ojimalla metsätalouden käyttöön? Soita on luonnonsuojelussa jo aivan riittävästi. Suota riittää turvetuotantoon samoin kuin myös luonnonsuojeluun ja muuhumkin käyttöön. Miksi pitäisi ennallistaa juuri turvetuotannon suot? Miksi et noita noita muita soidenkäyttömuotoja vaadi ennallistettavaksi? |
Vieras |
#2147 Re: Re: Vastaus nimettömälle turveMiehelle14.04.2013 14:31#2146: - Re: Vastaus nimettömälle turveMiehelle Vähänpä näyt tietävän soiden ekosysteemeistä ja ekologiasta. Sitä jos vaivautuisit opiskelemaan, saisit myös vastauksia. Tyhmiin kysymyksiin ei auta vastata, jos vastaanottaja ei ymmärrä perusteita. Hallmark ja Liisukka ovat sinun kannaltasi valitettavasti ihan oikeassa. |
Vieras |
#2148 Re: Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä !14.04.2013 18:39#2128: Hallmark - Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä ! "Toisaalta, nuo huvittavat ja kuukaudesta toiseen jatkuvat turveylistykset....." Niinpä nuo turvetuotannon vastustajienkin kommentit huvittavat! Niissä huvittaa se seikka, että kun turpeen puolustajat tuovat hyvin korkeatasoista faktaa esiin, niin vastapuoli vain tuo esiin sitä kuuluisaa -mustatuntuu- tietoa ja muuta höpöhöpöä. Lisäksi se huvittaa, että kun ei ole esittää kunnon tietoa, niin alennutaan juuri tuollaisiin kommentteihin kuin nimimerkki Hallmark kirjoittaa ja jota siteerasin kommenttini alussa. |
Vieras |
#2149 Re: Re: Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä !14.04.2013 20:57#2148: - Re: Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä ! "turpeen puolustajat tuovat hyvin korkeatasoista faktaa esiin" ... jos toisitte todellakin tuollaista mainitsemaasi korkeatasoista faktaa esiin, niin mukana saattaisi olla joskus maininta siitä, että turpeenkaivuu ei ole vesistöille hyväksi. Peräänkulutetaanpas taas kerran, että mistä löytyy se sellainen turpeen kaivun alapuolinen vesistö, jota turpeen kaivu ei ole jossakin määrin pilannut?
|
Vieras |
#2150 Re: Re: Re: Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä !15.04.2013 05:23#2149: - Re: Re: Re: Olennaiset vastaukset puuttuvat turveväeltä !
esimerkiksi tässä: Toisaalta on tietysti niin, että mitä hyvänsä ihminen tekee niin aina jotain päästöä tulee. Starttaat auton käyntiin, heti alkaa päästöjä tulla. Lämmität taloasi millä tavalla hyvänsä, päästöjä tulee. Täydellisen päästötöntä yhteiskuntaa ei ole mahdollista luoda. Mitä vesistöpäästöihin turvetuotannosta tulee, niin se on vain muutaman prosentti-yksikön luokkaa. Loput, reilusti yli 90 prosenttia, tulee muualta kuin turpeen tuotannosta. Suurimpana maa- ja metsätalous. Järven sedimenteistä pystytään näkemään milloin kertymä on syntynyt. Tätä tutkimusta ollaan lisäämässä tulevaisuudessa.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16392 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101584 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15960 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
447 Luotu: 31.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
390 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
324 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
292 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2738 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
183 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
182 Luotu: 16.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
167 Luotu: 19.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024