Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle

..adressin vaikka olinkin kahden vaiheilla. Yksi asia nousi adressin tekstistä esiin eli "lapsen kuoleminen on luonnotonta". No, ei todellakaan ole. Kaikki syntyy ja kuolee aikanaan. Jotkut jo ennen kuin pääsevät edes kohdun ulkopuolelle. Mutta ei se luonnotonta ole.

Olen yhden ennenaikaisesti syntyneen ja yhden kohtuun kuolleen enkelilapsen kummitäti.

Otan osaa jotka on menettänyt lapsensa :(

heti. minun kohdalle ei ole sattunut oman lapsen kuolemaa, koska minulla ei ole lapsia, enkä voi niitä saadakaan.

Minulla on kuitenkin lukuisia ystäviä, tuttuja ja työssäni olleita potilaita, jotka ovat kuolleet aivan liian aikaisin.

Se on totta, että jokainen kuolee joskus, mutta varsinkin lapsen/nuoren kuolemaa on vaikea ymmärtää. Uskon, että liputuspäivä saisi monet ihmiset miettimään liian aikaisin kuolleiden muistoa.

menetin -08 kaksi teiniä auto-onnettomuudessa ja en ole vieläkään päässyt lähellekkään yli siitä

mikä sen kauniimpaa muista kuoleita lapsiaan kuin lipulla.

he tulevat olemaan aina osa itseäni kun heidät synnytin ja kasvatin 15 ja 17 vuotiaaksi ja sitten "venäläistä rulettia" pelaava kuski vei heidät meiltä.

://

otan osaa joka on menettänyt lapsensa/lapsia.. :/

<3

Oman lapsen kuolema on kamala asia, varmasti yksi suurimmista suruista, joita vanhempi voi kokea. Mutta luonnotonta se ei ole, päinvastoin pikemminkin. Jos eläisimme luonnollisessa ympäristössämme jollaisessa ihminen on kehittynyt elämään, niin lapsikuolleisuus olisi korkea, kuten myös syntyvyys.Tilanne on tämä nykyäänkin kehitysmaissa ja luonnossa elävien villieläinten keskuudessa.

Kuolemasta pääsee yli, suru lievenee ajan kanssa. Myös silloin kun kyseessä on oman lapsen kuolema. Jos näin ei käy, on omassa mielenterveydessä jotain vikaa. Muistaminen on normaalia, mutta jatkuva suru ei. Elämää pitää katsoa eteenpäin eikä jäädä murehtimaan mennyttä ja piehtaroimaan surussa.

Ystävältäni kuoli 3 kk:n ikäinen, vammaisena syntynyt tyttö noin 5 vuotta sitten. Ystävä on vieläkin tapahtuneesta niin masentunut, ettei esim. pysty normaaliin päivätyöhön, eikä hoitamaan kahta muuta lastaan kotona (nyt äitiyslomalla vauvan kanssa ja vanhempi lapsi päiväkodissa, kun ei jaksa hoitaa). Meidän ulkopuolisten silmissä olisi aika päästää surusta irti ja jatkaa elämää kahden terveen ja suloisen pienokaisen kanssa, mutta hän ei kykene. Oma ymmärrys alkaa olla hieman lopussa tätä ystävääni ja hänen jatkuvaa suruaan kohtaan. Muistaminen ja jatkuva suru ovat eri asioita!

Jäi suuri kaipaus ja mieleen ikuinen haava. Sinua Santeri rakkaudella muistaen !!!!!! En koskaan voi unohtaa Sinua !

- kaipauksella Mervi-täti

HYVÄ!

en nyt voi olla palaamatta tähän..en voi adressin laatijan suuhun sanoja laittaa,mutta itse ainakin käytin luonnottomuutta ilmaistakseni elämän kiertokulkua..

yhdenkään äidin tai isän ei pitäisi surra lastaan,ei vierailla heidän haudallaan äitien tai isänpäivänä,jouluna tai muutenkaan.yhdenkään vanhemman ei pitäisi päättää oman lapsensa hautajaisista tai yleensäkään kohtaamaan sitä.luonnollinen elämän kiertokulku menee niin,että vanhemmat siirtyvät ajasta ikuisuuteen ennen lapsiaan.

se,että kohtukuolemat,onnettomuudet ja sairaudet vievät lapsiamme hautaan ennen meitä,ei voi kutsua siksi luonnolliseksi.tällä ei ollut tarkoitus mitätöidä sitä,että niin tapahtuu on se lapsi syntymätön,syntynyt ja kasvanut vähän sitten nuorempaan tai vanhempaan ikään..

ja vaikka enkeliäidin"urani" on kestänyt"vasta" 10.5 kk,olen erittäin tietoinen,siitä ei missään olosuhteissa päästä yli,joten älkää ihmiset odottako sitä.sen kanssa opitaan elämään,joskus se vie aikaa ja ympäristön painostus vaikeuttaa sitä..

ja iera:ehkä ystävsi on pahemmin masentunut juuri siksi,ettei tunne saavansa tukea vaan tuomioita siitä miten hän kokee asiat?syyllisyyttä siitä,ettei ole päässyt yli,niinkuin kaikki olettavat hänen tekevän?

minä tiedän,ettei minun ystäväni kykene ymmärtämään,vaikka he toki tekevät parhaansa.ja minä arvostan sitä.sinä et voi ymmärtää,joten haluamatta sen enempää kuitenkaan loukata sinua tai haastaa mitään riitaa,yritin vain kertoa,että jos et pysty ymmärtämään,onko kuitenkaan pakko tuomita?veikkaisin jotain asiasta tietävänä,ystäväsi tekee sitä jo itselleen monellakin eri tapaa..

<3:lla mira,parin elävän tyttösen ja saku-enkelin k.?s.150709(syy tuntematon,rv 36+),äiti

Olemme täällä Kymin srk:ssa järjestäneet Toivon ja Lohdun konsertin lapsensa menettäneille nyt jo neljä kertaa. Artistivieraina ovat olleet Pekka Simojoki, Johanna Kurkela, Juha Tapio ja Maria Sutinen.

Konsertin ajankohdaksi olemme valinneet huhtikuun puolivälin. Kevät on monelle surevalle raskasta aikaa, kun pitäisi pystyä iloitsemaan keväästä ja kasvun ihmeestä ja suru valtaakin mielen.

Siksi ehdotankin ajankohdaksi kevättä! Esim 1. tai 2. sunnuntai pääsiäisestä...

Olisi upeaa saada tälläinen yhteinen liputuspäivä liian varhain poislähteneille lapsille!

Ehkä täällä tartutaan nyt turhaan yhteen sanaan ymmärtämättä lausetta ollenkaan. Syntymät ja kuolemat ovat ihan luonnollisia asioita, elämän kiertokulkua. Kuka, mitä, missä, milloin, sitä ei voida tietää... Mutta on luonnotonta kokea käänteinen järjestys ja haudata lapsensa kun sen kuuluisi mennä toisinpäin.

Tälläinen muistopäivä antaisi varmasti kaikille jotain. Toisille se olisi oman lapsen menetyksen muistamista ja kunnioittamista. Mutta onhan tämä suurempikin yhteiskunnallinen asia. Toiset meistä haluaisivat muistaa vaikka kouluampumistapauksissa menehtyneet nuoret. Tai Sellon tapahtumat. Tai yleensäkin isot onnettomuudet joita ei saa unohtaa siksikin ettei ne toistuisi! Onhan näitä vertauksia vaikka kuinka paljon. Tässä olisi mahdollisuus monenlaiseen muistamiseen.

Se että me täällä länsimaissa olemme niin vieraantuneita luonnosta ja normaalista elämästä, ei muuta sitä, mikä ihmislajille ja muullekkin elämälle on luontaista ja luonnollista. Luonnollista on, että lapsia/ jälkeläisiä syntyy ja osa niistä kuolee ja osa kasvaa aikuisuuteen.

Sinulla on vasta ensimmäinen vuosi kuoleman jälkeen käynnissä, suru on tuore ja ajankohtainen. On normaalia, että et ole vieöä päässyt yli. Mutta ystäväni vammaisen tytön kulemasta on jo yli 5 vuotta, joten suruprosessin pitäisi olla ihan muussa vaiheessa kuin sinulla ja elämän palautunut entisiin (tai niin entisenlaisiin kuin mahdollista) uomiinsa. Jos on vielä 5 vuoden kuluttua niin rikki, ettei pysty olemaan työelämässä tai hoitamaan lapsiaan, niin se ei ole enää normaalia (lapsenkaan kuolemaan liittyvää) surua. Aika parantaa haavat ( tai sen pitäisi ne parantaa) vaikka se sinusta vielä vaikealta tuntuukin uskoa.

Jos tuollainen pitkittynyt sureminen olisi tavallista, olisi maailma täynnä täysin toimintakyvyttömiä ihmisiä, sillä niin suuri lapsikuolleisuus menneinä vuosikymmeninä on ollut (ja on yhä kehitysmaissa).

Ja tuen puutteesta ystävääni kohtaan on turha puhua, sitä olen/ olemme pyrkineet antamaan juuri niin paljon kuin mahdollista oman elämäntilanteen huomioiden. Näin _5_ vuoden kuluttua sitä kuitenkin olettaisi, että saisi myös omissa vastoinkäymisissään jotain takaisin (esim. oma lapsettomuus...). Tuomitsemisesta ei ole kysymys, vain siitä, ettei oikeasti enää näin pitkän ajan kuluttua jaksa katsoa toisen piehtaroimista surussaan, kun itsekin kaipaisi välillä tukea.

En allekirjoita adressia. Mielestäni ei tarvita erikseen lapsia varten muistopäivää, kun meillä on jo Pyhäinpäivä.

Pyhäinpäivänä muistetaan kaikkia vainajia! Pyhäinpäivä  nykyään aina lauantaina, aikaisintaan 31.10. ja viimeistään 6.11..

<3

Voimia ja Jumalan siunausta vanhemmille lastensa menettäneille.

Lähdit liian varhain,2tunnin ikäisenä,siitä on jo kauan ,mutta ikinä ei unohdu...

Todella hienoa jos enkelilapset saisivat oman liputuspäivän

olen itse menettänyt kaksi lastan kolarin takia. se on jotain mitä kukaan ei voi ymmärtää, varsinkaan kun on itse ajanut  sen...  toivon voimia jokaiselle, joka on menettänyt lapsen/lapset. se on jotain jota kukaan ei voi ymmärtää. itse olen ollut totaalisen rikki kolarin jälkeen, mutta kiitän muita lähiomaisia, että eivät ole minua mitenkään syyttäneet... olen todella pahoillaan että kolari on tapahtunut, tämä oli niille jotka ovat sitä mieltä että se voisi olla minun syytä... itse kärsin asiasta joka päivä, joka yö nyt ja varmasti joka ikinen päivä... toivotan jokaiselle joka on lapsen menettänyt voimia, todella paljon voimia... niitä tarvitaan joka päivä <3<3<3