Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle
Kommentoitu viesti
Iera Vieras |
#19 mira04.06.2010 12:40Se että me täällä länsimaissa olemme niin vieraantuneita luonnosta ja normaalista elämästä, ei muuta sitä, mikä ihmislajille ja muullekkin elämälle on luontaista ja luonnollista. Luonnollista on, että lapsia/ jälkeläisiä syntyy ja osa niistä kuolee ja osa kasvaa aikuisuuteen. Sinulla on vasta ensimmäinen vuosi kuoleman jälkeen käynnissä, suru on tuore ja ajankohtainen. On normaalia, että et ole vieöä päässyt yli. Mutta ystäväni vammaisen tytön kulemasta on jo yli 5 vuotta, joten suruprosessin pitäisi olla ihan muussa vaiheessa kuin sinulla ja elämän palautunut entisiin (tai niin entisenlaisiin kuin mahdollista) uomiinsa. Jos on vielä 5 vuoden kuluttua niin rikki, ettei pysty olemaan työelämässä tai hoitamaan lapsiaan, niin se ei ole enää normaalia (lapsenkaan kuolemaan liittyvää) surua. Aika parantaa haavat ( tai sen pitäisi ne parantaa) vaikka se sinusta vielä vaikealta tuntuukin uskoa. Jos tuollainen pitkittynyt sureminen olisi tavallista, olisi maailma täynnä täysin toimintakyvyttömiä ihmisiä, sillä niin suuri lapsikuolleisuus menneinä vuosikymmeninä on ollut (ja on yhä kehitysmaissa). Ja tuen puutteesta ystävääni kohtaan on turha puhua, sitä olen/ olemme pyrkineet antamaan juuri niin paljon kuin mahdollista oman elämäntilanteen huomioiden. Näin _5_ vuoden kuluttua sitä kuitenkin olettaisi, että saisi myös omissa vastoinkäymisissään jotain takaisin (esim. oma lapsettomuus...). Tuomitsemisesta ei ole kysymys, vain siitä, ettei oikeasti enää näin pitkän ajan kuluttua jaksa katsoa toisen piehtaroimista surussaan, kun itsekin kaipaisi välillä tukea.
|
Vastaukset
Vieras Vieras |
#64 Re: mira2010-06-19 22:11:47dorka?! |
jonttu Vieras |
#66 Re: lähes kaikki on luonnollista, tunteet, surukin...2010-06-20 23:26:39Ierasta luonnollista on, että lapsia syntyy ja osa niistä kuolee ja osa kasvaa aikuisuuteen. Mitä ihmeen tukea sitten Iera itse kaipaa lapsettomuuteensa, sillä eikö sekin ole aivan luonnollista, että kaikille ei lapsia synny tai siunaannu. Itse kyllä ymmärrän myös lapsettomuuden, tyhjän sylin surun, mutta tuolla Ieran logiikalla sitä ei oikeastaan olekaan, kunhan vaan todetaan, että aivan luonnollinen fakta että hedelmällisyys vaihtelee. Jollain vaan kato on parempi tuuri kuin toisella... Surra ei tartte, eikä ketään ymmärtää kun vedotaan luonnollisuuteen... Niinkö? |
Vieras Vieras |
#76 Re: mira2010-07-30 07:56:34Intialainen sanonta : Se joka puhuu ei tiedä , se joka ei puhu tietää . Vain ihminen joka on joutunut kokemaan lapsensa kuoleman tietää että "jopa" 5 vuoden jälkeen on ikävä aivan hirveä ja se ei lopu koskaan . Itse vaihtaisin surun lapsen kuolemasta vaikka mihin murheeseen koska minä tiedän , mutta vaihtaisitko sinä omat murheet tähän /ystäväsi tuskaan jos tietäisit mitä se on,enpä usko.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1794 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19937 Luotu: 20.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
155 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
151 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
136 Luotu: 13.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
227 Luotu: 09.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
419 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2845 Luotu: 05.05.2024
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
111 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
405 Luotu: 01.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
587 Luotu: 22.03.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
577 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
53 Luotu: 12.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11243 Luotu: 03.02.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
110 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
947 Luotu: 13.12.2024
Prisma Koivukylään!
173 Luotu: 10.04.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2281 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
771 Luotu: 28.01.2025