#24763: - Re: Re: Re: Re: Re: Hesarin tärkeä artikkeli sitoutumisesta

"Tuosta kiintymisen ja kiinnittymisen erosta olis kiva kuulla vielä lisää.  Uskoisin myöskin sen ilmanmuuta vaikuttavan tuossa äiti-poika suhteessa,  koska jos se on mennyt kovasti pieleen,  tai jäänyt vajaaksi,  eihän pojassa silloin ole edes tapahtunut sitä kehitystä,  minkä varassa hän alkaisi katsella tyttöjä sillä silmällä."

Kiitos mielenkiinnosta! "Kiintyminen" kuvastaa nykykielessä käsittääkseni kaikkea sitä, mikä liittyy jonkun yksilön tunnepohjaiseen liittymiseen ilmiöihin ja olentoihin ympärillämme. Kiintymisestä puhutaan niin ihmisten välillä, kuin myös jonkun kiintymisestä paikkaan, eläimeen (myös vastavuoroisesti), esineeseen jne. - eli periaatteessa sillä tarkoitetaan kaikenlaista vähän voimakkaampaa "tykkäämistä".

Haluaisin kuitenkin erottaa tästä yleisestä "tykkäämisestä" vielä sitä paljon syvemmän tunnesitoutumisen, jota siis kutsun "kiinnittymiseksi". Se on (yksilöiden kesken) aina vastavuoroista eli molemminpuolista, ja se toimii vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen liimana pitkäkestoisissa yksilöiden välisissä suhteissa.

"Kiinnittyminen" "opitaan" ihan elämämme alussa, jos opitaan - tai pikemmin pitäisi sanoa niin, että "kiinnittyminen" syntyy, jos se saa tilaisuuden syntyä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vauva kokee vanhempansa läheisyyden, turvan ja huolenpidon säännöllisenä ja katkeamattomana tilana, ja sitä kautta oppii tunnistamaan ja tuntemaan sekä - mikä olennaisinta - luottamaan heidän läsnäoloonsa ja heihin henkilöinä ja ihmisinä. Vauvaan kasvaa "perusturvallisuuden" elämää kannattava tunne, ja se kytkeytyy vahvasti hänen luotettaviin ja rakastaviin vanhempiinsa.

Perusturvallisuuden tunne on se olotila, jossa lapsi voi varttua optimaalisesti, ilman että hänen tarvitsee käyttää energiaa ja huomiokykyä elinolojensa turvaamiseen. Jos perusturvallisuuden tunne ei muodostu (ja se voi tapahtua hyvinkin helposti, pienistäkin epävarmuuden tekijöistä), lapsi ei siis voi sen jälkeen koskaan oikein täysillä keskittyä olemiseen ja elämiseen, vaan joutuu jatkuvasti olemaan varuillaan ja "selviämään", sen sijaan että voisi rauhassa kokea, oppia ja kypsyä yksilönä ja ihmisenä.

Täytyy myös muistaa, että jos lapsella on tilaisuus kiinnittyä esim. äitiinsä, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän osaisi kokea samoin isäänsä kohtaan. Jokaisen on "ansaittava" tämä luottamus erikseen. Uskon kuitenkin, että yhteen ihmiseen kiinnittyminen tukee positiivista muihin kiinnittymisen odotetta. Jos lapsi sen sijaan joutuu kohtaamaan yksilöitä, jotka suhtautuvat häneen varauksella tai jopa kielteisesti, hän oppii olemaan varuillaan, eikä kiinnittyminen enää ole yhtä helppoa. Jos lapsi taas ei koskaan varhaisessa elämässään saa tilaisuutta olla toisen sukupuolen edustajan lähettyvillä, tämä sukupuoli jää luonnollisesti lapselle vieraaksi (jopa siinä määrin, ettei hän edes alkuun välttämättä tiedä tämän sukupuolen olemassaolosta - mikä luonnollisesti voi olla ongelma varsinkin silloin, jos hän itse on tätä "puuttuvaa" sukupuolta!). Miten hän silloin voisi tähän "puuttuvaan sukupuoleen" edes kiinnittyä?

Mitä sitten tapahtuu, jos lapsi ei saakaan alussa tilaisuutta "kiinnittyä" aikuiseen ihmiseen? Tämähän on hyvinkin mahdollista, jos vanhemmat ovat kiireisiä, henkisesti poissaolevia tai jopa fyysisesti jatkuvasti jossakin "menossa", niin ettei heidän ja lapsen välille edes "ehdi" muodostua kiintymyksen tunnekytkentää. Sen puutteen voi havaita myös aikuinen, esimerkiksi siinä, ettei oikein osaa suhtautua lapseensa, ei tunne tätä kohtaan sellaista "tykkäämisen" tunnetta kuin mitä voisi odottaa - tai jopa kokee vierautta tai suorastaan kielteisiä tunteita lapsensa läsnäolosta (mikä viittaa aikuisen omiin kiinnittymisen ongelmiin). Mutta kaikkein eniten siitä kärsii lapsi, joka jää ilman turvallista tunnekytkentää muuhun maailmaan, ja näin ollen myös jää maailmaan henkisesti ihan yksin.

Jotenkin saan sellaisen tunteen, ettei monikaan näitä juttuja miettivä ihminen edes oikein osaa käsittää, mistä minä tässä puhun. Asian todelliseen ymmärtämiseen tarvittaisiinkin omakohtaista tunnetason kokemusta kiinnittymisestä, muuten ei kerta kaikkiaan voi ymmärtää, mistä on puhe. Kuin vertaus syntymästään asti sokeasta, joka yrittää ymmärtää, mitä on "vihreä" tai "kuu" - voi kuvailusta jotakin kuvitella ja tietoakin kerätä, muttei oikeasti tietää siitä omakohtaisesti mitään.

Nykyajan hektisessä maailmassa - ja sotienjälkeisessä tunnekriisien tilassa - "kiinnittymisen" mahdollisuus on ollut kortilla. Tunteet ovat olleet "miinuksella" (paljon traumaa ja kielteisyyttä), aika tiukalla, sekä ongelma, joka siirtyy sukupolvelta toiselle, kiinnittymiseen kykenemättömyyden ja pahanolon levittämisen muodossa.

"Kiintyminen" on paljon "kiinnittymistä" helpompi asia, sillä se edellyttää yksilöltä vain omakohtaista kiinnostusta ja positiivista kokemusta kiintymisen kohteesta. Ihastuminen on tästä hyvä esimerkki, että kiinnostuu jostakin kohteesta omien toiveiden ja odotusten muodossa, omien tarpeidensa yllytyksestä. Tätä maailmamme on täynnä ihmissuhdemarkkinoilla, ja on ihan samaa tasoa kuin lemmikkieläinmarkkinoilla tai jopa muussa kaupallisessa hankintatoimessa, jossa kiinnostus on ostettavassa tuotteessa. Se on pitkälti juuri sitä, mitä tarkoitetaan "pinnallisilla" ihmissuhteilla (mutta voi tietenkin myös olla syvempää kiintymystä) ja heijastuu selvästi kertakäyttökulttuurissa ja ihmissuhteiden lyhytaikaisuudessa.

Vain "kiinnittymisen" henkilökohtaisesti kokenut osaa muodostaa pysyviä ihmissuhteita, ja varmasti myös helpommin arvostaa pysyvyyttä ja kestävyyttä paremmin muillakin elämän osa-alueilla. "Kiinnittyä" voi myös paikkaan (kuten kun puhutaan "juurtumisesta", jossa kokee voimakasta yhteenkuuluvuutta lapsuuden fyysiseen ympäristöön) ja tilaan (kuten puhuttaessa "kodista", siitä rauhan, turvan ja läheisyyden "linnakkeesta", katoavasta luonnonvarasta jossa lapsi on kokenut rauhassa, turvassa ja läheisyydessä varttuvansa).

"Kiinnittymättä" jäänyt ihminen on yleensä sekä henkisesti että fyysisestikin tuuliajolla, rauhaton, levoton ja pakotettu muilla keinoin löytämään itselleen, itsestään ja olemassaololleen merkitystä ja sisältöä ympäristön tarjoamista virikkeistä ja impulsseista. Hän ei oikein koe kuuluvansa mihinkään, ja siksi juuri kokee suurta tarvetta liittyä erinäisiin yhteyttä luoviin instansseihin ja ilmiöihin. Hän hakee jatkuvasti paikkaansa, hyväksyntää, vahvistusta ja omaa itseään ulkoapäin, sillä hänellä on kehittymätön käsitys omasta sisäisestä itsestään.

Vain "kiinnittymisen" kautta vahvistuu ihmisyksilön oma mielikuva omasta itsestään arvokkaana, rakastettavana ja erityisenä yksilönä, vahvan tunnepitoisen yhteenkuuluvuuden ja oman olemassaolonsa vahvistavan kokemuksen kautta. Perusturvallisuuden tunne on se pohja, jolta ihmisyksilö elämään ponnistaa. Tämä syntyy huomatuksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tunteesta, rauhallisen, turvallisen ja läheisen "kodin" suojissa, "kiinnittymisen" kautta.

#24794: - Re: Kiinnittymisestä ja kiintymisestä enemmän

"HUOKAUS!"

#24794: - Re: Kiinnittymisestä ja kiintymisestä enemmän

http://www.aacap.org/AACAP/Families_and_Youth/Facts_for_Families/Facts_for_Families_Pages/Children_with_Lesbian_Gay_Bisexual_and_Transgender_Parents_92.aspx

http://www.queerty.com/study-lesbians-make-great-parents-world-is-round-20121101/

What effect does having LGBT parents have on children?

Sometimes people are concerned that children being raised by a gay parent will need extra emotional support or face unique social stressors.Current research shows that children with gay and lesbian parents do not differ from children with heterosexual parents in their emotional development or in their relationships with peers and adults. It is important for parents to understand that it is the the quality of the parent/child relationship and not the parent’s sexual orientation that has an effect on a child’s development. Research has shown that in contrast to common beliefs, children of lesbian, gay, or transgender parents:

• Are not more likely to be gay than children with heterosexual parents.
• Are not more likely to be sexually abused.
• Do not show differences in whether they think of themselves as male or female (gender identity).
• Do not show differences in their male and female behaviors (gender role behavior).