Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#23280 Re: Quarterly review -tutkimuksesta27.10.2013 23:04#23198: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Avioliiton perimmäinen tarkoitus Haluan ensimmäiseksi tarkentaa huolimatonta lausahdustani "tätä olettamusta ei tue mikään tutkimus". Tarkoituksenani oli korostaa, ettei mikään tutkimus ole vielä lopullisesti todentanut, että vauva olisi jo syntymästään tietyn sulkupuolisen suuntauksen edustaja. Tämän aiheen tutkimuksia on toki moniakin, josta mainittu Quarterlyn (Rice et al.) on ansiokas esimerkki. Koska hormoneilla on erittäin merkittävä osuus sikiön kehittymisessä juuri sukupuolisessa merkityksessä ainakin fyysisesti, olisi typerää olettaa, ettei niillä voisi olla vaikutusta myös henkiseen kehitykseen ainakin välillisesti. Mutta kuten tutkijat itsekin tutkimuksen lopussa toteavat, asiaa ei ole vielä riittävästi todennettu eikä heidänkään tuloksia lopullisesti vahvistettu. Tämä käy myös ilmi mm. artikkelista, joka on aiheesta julkaistu Science -lehdessä (Elizabeth Norton, 11.12.12), joka päättyy sanoihin: "...to go from changes in gene expression to why someone is attracted to a person of the same sex is a question for which science may never fill in all the blanks". Yliopistolehden artikkeli aiheesta ei sen sijaan ilmeisen tarkoituksellisesti tätä merkittävää seikkaa ollenkaan noteeraa, mikä voi täten toimia esimerkkinä siitä, miten homomyönteistä propagandaa vaivihkaa ajetaan mediassa. Ei silti, olen itsekin kallistunut uskomaan niihin seurauksiin, joita osaltaan sikiön kokemat hormonikylvyt äidin vatsassa saattavat aiheuttaa. Koska heillä on yhteinen verenkierto, myös äidin hormonituotannon vaikutus ulottuu sikiöön ja sen kehitykseen. On mm. esitetty täysin uskottavia teorioita, jossa äidin kokema stressi olisi mahdollisesti syynä tämänkaltaisiin muutoksiin juuri stressihormonien kautta. Yhtä kaikki ainoa asia, mikä on toistaiseksi homoutta ja homouden syntyä koskien täysin varmaa on se, ettei sen kaikkia taustatekijöitä eikä mahdollisia seurauksia vielä tunneta. Päättäjänä en tältä pohjalta olisi ollenkaan halukas lähteä tekemään asiasta päätöksiä, ja siten ottamaan mahdollisista odottamattomista yhteiskunnallisista seurauksista vastuuta. |
Vastaukset
Vieras |
#23281 Re: Re: Quarterly review -tutkimuksesta2013-10-27 23:09:40#23280: - Re: Quarterly review -tutkimuksesta Päättäjänä en tältä pohjalta olisi ollenkaan halukas lähteä tekemään asiasta päätöksiä, ja siten ottamaan mahdollisista odottamattomista yhteiskunnallisista seurauksista vastuuta.
Ai olet kansanedustaja. Kepulainenko? Mikset uskalla esiintyä omalla nimelläsi? Mitä nämä maalailemasi "odottamattomat yhteiskunnalliset seuraukset" mahtavat olla?
|
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
13895 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
5562 Luotu: 27.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
4264 Luotu: 27.09.2024
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
2378 Luotu: 09.03.2022
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
814 Luotu: 28.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
1474 Luotu: 27.09.2024
Eteläisen Kouvolan koulujen säilyttämisen puolesta!
326 Luotu: 30.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13767 Luotu: 15.07.2023
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
1213 Luotu: 28.06.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15157 Luotu: 20.10.2022
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18475 Luotu: 11.09.2024
Vesangan lähikirjasto pitää säilyttää!
211 Luotu: 26.09.2024
Pihateiden auraus säilytettävä Kokkolan kaupungin vastuulla
128 Luotu: 03.10.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4477 Luotu: 30.06.2024
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
234 Luotu: 28.09.2024
Vaadimme, että Suutarilan ala-asteen ja Suutarinkylän peruskoulun yhdistymisen jälkeiset luokkajärjestelyt otetaan uudelleen tarkasteluun
117 Luotu: 03.10.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
389 Luotu: 25.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2871 Luotu: 13.01.2023
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
297 Luotu: 27.09.2024
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
165 Luotu: 24.09.2024