VAADIMME HALLITUKSEN YRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUUTOSTA KOSKEVAN ESITYKSEN (HE 102/2022 vp) KUMOAMISTA JA UUDELLEENKÄSITTELYÄ

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#57406

Eläkelain muutos olisi toteutuessaan aivan käsittämätöntä ja erittäin lyhytnäköistä!

Tiia Viinikainen (Helsinki, 02.08.2022)

#57467

Lopettakaa hulluus. Yrittäjiä tulee tukea ei hankaloittaa toimintaa entisestään!

Noora Vainio (Kaarina, 02.08.2022)

#57499

Tukekaa yrittäjiä, älkää olko vetämässä mattoa alta. Palkaaminenkin on nykyään kestämättömän kallista ja riskialtista työntekijöiden etujen takia. Esimerkiksi saikuttelu toisten työntekijöiden osalta on erittäin kallista, eikä tälläisiin voi varautua koska hinnat töistä poljettu alas eikä työntekijöillä pysty puskureita kasaamaan (ainakaan rakennusalalla sektorilla missä toimin (kalusteasennus)). Alan nykyinen toiminta ja hinnoittelu tukee lähinnä ulkomaisen työn käyttöön. Suomalaisena uskon ja toivon - nykyisin kyllä heikommin ja heikommin - että kotimaisen työn tukemisella saatais tän maan rattaat ja talous paremmalle käynnille. Tehkää hyviä, pienyrittäjiä tukevia päätöksiä älkääkä olko jatkuvasti repimässä jäseniä irti.

Jukka-Pekka Määttä (Kirkkonummi, 02.08.2022)

#57533

YEL-vakuutus on jo nyt todella epäreilu yrittäjiä kohtaan. Pienistä tuloista pitäisi maksaa todella suurta vakuutusmaksua, jotta pääsisit edes alarajan mukaiseen eläkkeeseen. Nyt jos määrätään maksu yleisen tulotason mukaan, niin yrittäjien palkka ei yllä näihin tuloihin. Jos vielä perheessa on kaksi yrittäjää, niin vaihtoehtona ei ole muuta kuin lopettaa koko toiminta, koska raha ei riitä enää laskuihin. Tätäkö poliitikot haluavat?

Tiina Junnila (Venesjärvi, 02.08.2022)

#57538

Yrittäjän työura ei ole mitenkään verrattavissa palkansaajaan. Ei eläkemaksujen eikä ennakkoverosäännösten mukaan.tulot eivät ole vakio kuukausittain

Sirkku Liiti (Akaa, 02.08.2022)

#57553

Yrittäjät itse tekevät ratkaisunsa oman eläkkeensä suhteen. Minimimaksun ymmärrän ettei käy sit ihan hullusti jos joskus eläkkeelle ylipäätään pääsee kun ikärajaa kokoajan nostetaan. Moni yrittäjä hoitaa tulevaisuuden turvaa muilla keinoin esim. sijoittamalla ja ton mallin voisi laittaa kaikille, mahdollisuus maksaa palkasta enemmän eläkettä jos haluaa ja toisinpäin. Jos johonkin yrittäjyyteen liittyvää haluatte päättää nii koittakaa saada kevennettyä yksinyrittäjien ja pienyrittäjien työntekijöiden palkkaamiseen liittyviä kustannuksia ja joustavia kokeilumalleja jolla työttömän olisi helpompi työllistyä.

Tero Lamminaho (Seinäjoki , 02.08.2022)

#57559

Tätä pitää kyllä miettiä aika paljon uudelleen!

Jukka Nygrén (Jyväskylä, 02.08.2022)

#57565

Koko yel-systeemi pitäisi voida vaihtaa kunnolla kaupalliseen ja perinnöksi kelpaavaan eläkerahastoon, mutta tämä ehdotettu uudistus on aivan posketon ja mauton loukkaus yrittäjiä kohtaan. On ihan Ok vaatia, että rahaa laitetaan sivuun vanhuuden varalle, mutta näillä säännöillä ei enää puhuttaisi vapaasta maasta.

Mikko Kaakinen (Helsinki, 02.08.2022)

#57571

Olen ollut yksinyrittäjä, elinkeinonharjoittaja 15-vuotta
Tämä lakiehdotus menessään läpi vie elätiksi kortistoon.

Sari Helkovaara (Jyväskylä, 02.08.2022)

#57589

Jokainen saa päättää itse miten eläkettä kerryttää!

Jani Särkkä (Lohja , 02.08.2022)

#57594

Jo olisi aika toimia oman maan asioiden parantamiseksi

Pasi Piiroinen (Oulu, 02.08.2022)