Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

#13801

18.05.2013 17:42


http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/5.html: Laki ja evankeliumi

Ihminen ei ole noudattanut Jumalan lakia vaan on rikkonut sen. Hänen turmeltunut luontonsa, hänen ajatuksensa, sanansa ja tekonsa ovat ristiriidassa lain vaatimusten kanssa. Siitä syystä ihminen on Jumalan vihan alainen, kuolemaan, ajallisiin vaivoihin ja helvetin tuleen tuomittu olento. Tässä tilanteessa evankeliumin varsinainen tehtävä on opettaa, mitä ihmisen tulee uskoa saadakseen Jumalalta syntinsä anteeksi. Hänen tulee uskoa, että Jumalan Poika, meidän Herramme Kristus otti taakakseen lain määräämän kirouksen ja kantoi sen, sovitti kaikki syntimme ja maksoi velkamme, niin että me yksin hänen kauttaan saamme Jumalalta armon ja syntien anteeksiantamuksen, kun uskomme häneen, ja että me kuolemasta ja kaikista synnin rangaistuksista pelastuen tulemme iankaikkisesti autuaiksi.

Kaikki, mikä lohduttaa lainrikkojia tarjoamalla Jumalan armoa ja laupeutta, on evankeliumia sanan varsinaisessa merkityksessä: hyvää, iloista sanomaa siitä, että Jumala ei tahdo rangaista syntiä vaan tahtoo antaa sen Kristuksen tähden anteeksi.

Vieras

#13802

18.05.2013 17:43



"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,
että hän antoi ainokaisen poikansa,
ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi,
vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Joh. 3:16

Vieras

#13803

18.05.2013 17:54


Muuta perustusta kristittyjen yhteydelle ei ole kuin rakkaus totuuteen. Pelkkä rakkaus voi olla tunteellista sielullisten ja hengettömien ihmisten rakkautta, publikaanien rakkautta, missä ei ole totuutta.

Jumalan armo, rakkaus ja totuus kulkevat aina yhdessä eikä niitä tule erottaa toisistaan. Jos erotamme nämä kolme toisistaan, niin hylkäämme Jumalan sanan ja muutamme sitä korvasyyhyyn sopivaksi: olemme mieliksi ihmisille. Totuutta ei voida jättää pois, sillä se paljastaa lihallisuuden, synnit ja erehdykset, niin että matkan suuntaa voidaan muuttaa. Jos kurssia ei korjata, kun virheet ja synnit paljastuvat, niin se johtaa paatumukseen. Kuka tahtoo mennä paatumukseen ja kuka Jumalan sanan totuutta kohti?

2.Korinttolaiskirje:
13:13 Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.

Tässäkin Paavalin sanassa tulee esiin kaikki kolme: armo, rakkaus ja totuus.

1) Jeesuksen Kristuksen armo
2) Isän Jumalan rakkaus
3) totuuden Hengen osallisuus (Joh 14:17.)

Vieras

#13804

18.05.2013 18:16

Ilm 2:13 Mine tiedhen sinun Teghos ia cusas asut/ cusa se Satanan Stoli ombi/ Ja sine pidhet minun Nimeni/ ia et kieldenyt minun vskoani/ Ja minun peiuineni ombi Antypas minu' vskolinen Todhistaian ioca tapetin teiden tykenen/ cusa Satanas asupi.
Ilm 2:14 Mutta wehe minulla ombi sinua wastan. Ette sinulla sielle ombi nijte iotca piteuet Balaamin Opetosta. Joca opetti Balachin cautta yhden pahannoxen ylesottaman Israelin Lasten eten/ sömen Epäiumalden Uffria/ ia Salawooten pitemen.
Ilm 2:15 Nin mös sinulla ombi nijte iotca piteuet Niculaisten Opetusta/ iota mine wihan.
Ilm 2:16 Tee Parannosta/ Mutoin mine tulen sinulle pian/ ia tappelen heiden cansans Minun Suuni Miekalla.
Ilm 2:17 Jolla Corua ombi hen cwlcan mite Hengi sanopi Seurakunnille. Woittaialle mine annan söde sijte salatusta Mannasta/ ia tadhon anda henelle hyuen Todhistoxen/ Ja sen Todhistoxen cansa wdhen Nimen kirioitetun/ iota eikengen tiedhe/ waan se ioca sen saapi.
Ilm 2:18 Ja sille Thyatiraisen Seuracunnan Engelille kirioita. Neite sanopi se Jumalan Poica/ Jolla Silmet ouat ninquin Tulen Leimaus/ ia henen ialcans ninquin cwma waski/
Ilm 2:19 Mine tieden sinun Tekos/ ia Rackaudhes/ ia Palueluxes/ ia vskos/ ia sinun Kersimises ia sinun Tekos. Ja ne wimeiset enemet quin ne ensimeiset/
Ilm 2:20 waan minulla ombi wehe sinua wastan. Ettes sallit sen waimon Iesabel/ ioca sanopi henens Prophetaxi/ opettaman ia wiettelemen minun Palueliaitani Salawoodet pitemen ia sömen Epeiumaloiten Uffria.
Ilm 2:21 Ja mine annoin henelle Aighan/ ette henen piti paranosta tekemen Salawootestans/ Ja ei hen tehnyt.
Ilm 2:22 Catzo/ mine panen henen wootesen/ Ja iotca henen cansans Horuteen secoiuat/ tuleuat surimban waiuan/ ellei he Paranosta tee heiden Töistens/ Ja henen Lapsens mine Coolemalla tapan.
Ilm 2:23 Ja iocaitzen Seuracunnan tietemen pite/ ette mine olen ioca Munascuut ia Sydhemet tutkin. Ja mine annan itzecungin teiste oman Töens ielkin.
Ilm 2:24 Mutta teille mine sanon ia muille iotca Thyatiras oletta/ ioilla ei ole teme Opetus/ ia iotca eiuet Tu'denuet ole Satanan Sywuytte ( ninquin he sanouat ) em mine laske teidhen pälene mwta Coorma/
Ilm 2:25 Quitengin se quin teille ombi/ piteket sihen asti ette mine tulen.
Ilm 2:26 Ja ioca woittapi ia pitepi minun Tekoni haman loppun asti/ Sille mine annan woiman Pacanoitten ylitze/
Ilm 2:27 Ja henen pite heite hallitzeman Rauta witzalla/ ia ninquin Sauenualaian Astiat/ pite henen heite serkemen/
Ilm 2:28 ninquin minekin sain minun Iseldeni/ ia annan henelle Cointecdhen.
Ilm 2:29 Jolla Corua ombi hen cwlkan mite Hengi sanopi Seurakunnille.

Vieras

#13805

18.05.2013 18:17



Ilm 7:5 Judan Sucucunnasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt. Rubenin Sucucu'nasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt. Gadin Sucucunnasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt
Ilm 7:6 Asarin Sucucunnasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt. Nephthalin Sucucunnasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt. Manassen Sucucunnasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt.
Ilm 7:7 Simeon Sucucu'nasta caxitoistakymende tuhatta merkityt. Leuin Sucucunnasta caxitoistakymende tuhatta merkityt. Isascharin Sucucu'nasta caxitoistakyme'de tuhatta merkityt.
Ilm 7:8 Zabulonin Sucucu'nasta caxitoistakyme'de tuhatta merkityt. Josephin Sucucu'nasta caxitoistakymende tuhatta merkityt BenJamin Sucucu'nasta caxitoistakyme'de tuhatta merkityt.
Ilm 7:9 Senielkin mine näin/ ia catzo swri Joucko/ iota eikengen lukea woinut/ caikista pacanoista/ ia Canssoista/ ia Kieleiste seisouan Stolin edes ia Caritzan edhes puetetut walkeisa Waateisa/ ia Palmut heide' Käsisens/
Ilm 7:10 Ja he hwsit swrella änelle sanoden/ Terueys olcohon henelle ioca jstupi Stolilla meidhen Jumalan ia Caritzan.
Ilm 7:11 Ja caiki Engelit seisoit ymberins Stolia ia nijte Wanhinbita ymberins ia nijte nelie Eleinde/ ia langesit Stolin eten heiden Casuoins päle/ ia cumarsit Jumalata sanoden/ Amen.




















Vieras

#13806 Re: Ranskan presidentti vahvisti lain tasa-arvoisesta avioliitosta

18.05.2013 18:18

#13785: - Ranskan presidentti vahvisti lain tasa-arvoisesta avioliitosta 

Maailmalla näköjään etenee "juopumus", jossa kansakunnat vähitellen (hengellisessä mielessä) "juopuvat" homoliittoja puoltamaan ja erityisellä lailla ne hyväksymään.  


Vieras

#13807

18.05.2013 18:46

Itse kukin meistä voi miettiä, että miten seuraava teksti sopii esim. tähän aikaan. "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja." 2. Tim. 4:3-4 Kaikilla meillä riittää kilvoittelemista. Synti on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan. Nykyajan ihmiset voivat aika huonosti siksi, että syntikäsite on poistettu käytöstä. Jos tunnustamme syntimme Jumalalle, Hän antaa ne anteeksi ja aloittaa meidän parantamisemme prosessin. Näin meidän olomme kevenee turhasta "lastista". Jumala kunnioittaa mielipidettämme eikä tule elämäämme vastoin tahtoamme. Paholainen levittää valhetta ja matkii hyvää.

Vieras

#13808 Re: Re: Ranskan presidentti vahvisti lain tasa-arvoisesta avioliitosta

18.05.2013 18:51

#13806: - Re: Ranskan presidentti vahvisti lain tasa-arvoisesta avioliitosta 

 ”Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden”...(Efesolaiskirje 4:17-18)


Vieras

#13809

18.05.2013 19:00










Ilm 7:1 JA senielken näin mine nelie Engelite seisouan nelien Maanculmain päle/ piteueiste ne nelie Maa' Twlet/ ettei Twlen pitenyt puhaltama' Maan päle/ eike Meren päle/ eike yhdenge' puun päle.
Ilm 7:2 Ja mine näin toisen Engelin ylesastuuan Auringoisen coitosta/ henelle oli se Eleuen Jumalan Insigli/ Ja hwsi surella änelle nijlle nelielle Engelille/ ioille annettu oli wahincoitta Maan ia Meren/
Ilm 7:3 ia sanoi. Elkette wahincoittaco Maata eike merta eike puita/ sihenasti ette me merkitzemme meiden Jumalan Palueliat heide' Otzisansa.
Ilm 7:4 Ja mine cwlin merkituidhen lughun sata ia neliekymmende nelietuhatta/ iotca olit caikein Israelin Lasten Sucucunnasta merkitetyt.
Ilm 7:5 Judan Sucucunnasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt. Rubenin Sucucu'nasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt. Gadin Sucucunnasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt
Ilm 7:6 Asarin Sucucunnasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt. Nephthalin Sucucunnasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt. Manassen Sucucunnasta/ caxitoistakymende tuhatta merkityt.
Ilm 7:7 Simeon Sucucu'nasta caxitoistakymende tuhatta merkityt. Leuin Sucucunnasta caxitoistakymende tuhatta merkityt. Isascharin Sucucu'nasta caxitoistakyme'de tuhatta merkityt.
Ilm 7:8 Zabulonin Sucucu'nasta caxitoistakyme'de tuhatta merkityt. Josephin Sucucu'nasta caxitoistakymende tuhatta merkityt BenJamin Sucucu'nasta caxitoistakyme'de tuhatta merkityt.
Ilm 7:9 Senielkin mine näin/ ia catzo swri Joucko/ iota eikengen lukea woinut/ caikista pacanoista/ ia Canssoista/ ia Kieleiste seisouan Stolin edes ia Caritzan edhes puetetut walkeisa Waateisa/ ia Palmut heide' Käsisens/
Ilm 7:10 Ja he hwsit swrella änelle sanoden/ Terueys olcohon henelle ioca jstupi Stolilla meidhen Jumalan ia Caritzan.
Ilm 7:11 Ja caiki Engelit seisoit ymberins Stolia ia nijte Wanhinbita ymberins ia nijte nelie Eleinde/ ia langesit Stolin eten heiden Casuoins päle/ ia cumarsit Jumalata sanoden/ Amen.
Ilm 7:12 Hyuestisiugnaus ia Cunnia/ ia Wisaus ia Kijtos ia Ylistos ia Awu ia Wekewuys ia woima/ olcon meiden Jumalalle ijancaikisehen Amen.
Ilm 7:13 Ja wastasi yxi nijste Wanhimista ia sanoi minulle/ Cutca ouat neme puetetut walkeisa Waateisa ia custa he ouat tulluet?
Ilm 7:14 Ja mine wastasin Henelle/ HErra/ sinepe sen tiedhet. Ja he' sanoi minulle/ Neme ouat iotca tulit swresta Waiuasta ia ouat heiden Waatens pesnyet/ ia ouat ne walghistanuet Caritzan Werese.
Ilm 7:15 Senteden he ouat Jumalan Stolin edhes/ ia palueleuat hende peuelle ia öelle henen Templisans. Ja ioca Stolilla istupi/ hen asupi heiden pälens.
Ilm 7:16 Eipe he sillen jsoa eike Janoa/ eike mös Auringoinen lange heiden pälens/ Eike yxiken Palauus/
Ilm 7:17 Sille ette se Caritza ioca Stolin keskelle ombi hallitzepi heite/ ia iohdatta heite sen Eleuen Wesilechtein tyge/ Ja Jumala ombi poisquiuaua caiki kynelit heiden Silmistens.




















Vieras

#13810

18.05.2013 19:31

Ei nyt millään pahalla mutta ootteko te jotka tänne kirjoitatte ihan tosissanne?? Vaikuttaa että teillä olisi joku psykoosi päällä! Siis..en tajua!
taku

#13811 Re:

18.05.2013 21:03

#13810: -

no ainakin minä olen.toki jossain kohtaa olen saattanut hiukan provosoida


Vieras

#13812

18.05.2013 21:30

Kukaan ei ole kiinnostunut jonkun nimettömän pikkuoravan sairaista päiväunista.

Vieras

#13813 Re:

18.05.2013 22:08

#13812: -

 

Jaaha,  onhan täällä sentään joku kotona?

 

 

Virgo92

#13814 Re: Re: Euroviisut

19.05.2013 03:51

#13813: - Re:  

 Huomenta aamuvirkku! Mitä mieltä olet, miksi meidän edustaja l. Krista ei   sitten  pärjännytkään ...Kolmanneksi viimeinen sijoitus. En nyt ihan tuota sentään  odottanut! Ei se nyt minusta ainakaan niin huono ollut, mutta voi itku-joku Tanskan "Teardrops" sitten voitti . No, ei tämä nyt sinänsä mitään uutta viisuhistoriassa ollut , kyllähän  se häntäpää Suomelle on tutuksi vuosien mittaan ( sitä yhtä minusta melko merkityksettömäksi sittenkin jäänyttä poikkeusta lukuunottamatta) on jo käynyt . Ihan ´perussettiä´ Suomelle siis tuo sijoitus. En kyllä usko sen pusun vaikuttaneen,ainakaan sen suhteen, puoleen tai toiseen. Voimme nyt vain yhtyä voittajakappaleen nimeen, mutta turha sitä on oikeasti itkeä. Useimmat biisit kun oli sellaisia, että jo kun ne oli puoleen väliin kuunnellut, oli alkupään jo unohtanut. Georgialaisten reagointi kollektiivisine ilmaisuineen tuohon pusuun  oli joka tapauksessa aivan järkyttävän typerää ja Krista (ainakin minun silmissäni) edelleen- ihan symppis.

fundis

#13815 p. :lle lupaamani referointi

19.05.2013 05:06

Mielenkiintoisin kohta tekstissä, jota pyysit referoimaan on: ’’Koskevatko Raamatun syytökset sitoutunutta homoseksuaalista liittoa’’
Kirjoittaja on siis Robert A. J. Gagnon, Ph.D.
Associate Professor of New Testament, Pittsburgh Theological Seminary

Kirjoittaja käsittelee Paavalin suhtautumista asiaan kuuden argumentin perustalla.
1.
Room 1. 1:23, 26-27 1Moos 1 26-27
-näissä hän kiinnittää huomionsa Jumalan rooliin Luojana ja siihen tietoon, joka meillä on Jumalasta ja meistä itsestämme ja suhteestamme luontoon Raamatun Sanan perusteella.
1 kor 6:9 ja 5-7 1 Moos 2:24
-Paavalin ensimmäinen huomio oli se, että homoseksuaalinen käytäntö loukkaa Jumalan tahtoa naisen ja miehen yhteydestä, joka perustettiin ja vahvistettiin luomistapahtumassa.
-Paavali käyttää kahta samaa VT:n kohtaa kuin Jeesus inhimillisen seksuaalietiikan määrittelemisessä. Mark 10:6-9 Matt 19:4-6 viittaa 1 Moos 1:27 ja 1 Moos 2:24. Näiden tekstien perusteella Paavali hylkää kaikenlaisen homoseksuaalisen yhteyden Jumalan tahdon vastaisena.
2.
Room 1:26
-’luonnollinen yhteys’ /’luonnoton yhteys’ sisältää osan naiseuden ja miehisyyden määritelmästä ja näin se antaa selvän todisteen Jumalan tahdosta ihmisen pariintumisessa
3.
Room 1:27
-’exchanging’ ja ’leaving behind’ the other sex for the same sex = englantilaisen Raamatun tapa sanoa ’samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa’
=’vaihtaneet’ ja ’jättäneet taakseen’ toisen sukupuolen saman sukupuolen vuoksi
-kaikenkattava lausunto homoseksin luonnottomasta luonteesta
4.
Room 1:26
-antiikin aikana miehet eivät hyväksyneet naisten välisiä lesbosuhteita, vaikka itse olivat enemmän tai vähemmän nuoruudessaan opetetut homoerottiisiin suhteisiin.
-tämä teksti varmentaa ikäänkuin kaiken homoseksuaalisen yhteyden hylkäämisen, ei vain hyväksikäyttävät suhteet
5.
-argumentti käsittelee sanaa’malakoi’ (1 Kor 6:9)
1) soft, soft to the touch 2) metaph. in a bad sense 2a) effeminate 2a1) of a catamite 2a2) of a boy kept for homosexual relations with a man 2a3) of a male who submits his body to unnatural lewdness 2a4) of a male prostitute
-sanaa malakoi voidaan selittää monella eri tavalla:pehmeä koskettaa; naismaista poikaa käytetään homoseksiin; tai hän alistaa kehonsa luonnottomaan irstauteen; tai on miesprostituoitu.
-ja sanaa ’arsenokoitai’ jonka kirjoittaja sanoo otetuksi käyttöön vasta myöhäisellä antiikin ajalla, mutta se vastaa 3 Moos 18:22 ja 20:13 käyttämiä muinaisia rabbien sanoja ’mishkav zakur’ (male lying down with a male for sexual contact= mies on seksuaalisessa kontaktissa miehen kanssa). Näissä raamatunpaikoissahan teko mainitaan kauhistukseksi ja ’’heidät rangaistakoon kuolemalla’’.
6.
-kirjoittaja mainitsee, että Paavali ’törmäsi’ matkoillaan myös kiinteisiin homosuhteisiin ja hänen suhtautumisensa niihin perustui juutalaiseen perinteeseen, joka on VT:ssä mainittu. Sen lisäksi Paavali oli Jeesuksen opetuslapsi ja Jeesushan opetti miehen ja naisen välistä suhdetta Jumalan luomana mallina.

Seuraavaksi kirjoittaja käsittelee sellaisten tiedemiesten, jotka itse kannattavat homoseksuaalisia suhteita, suhdetta Paavalin kirjoituksiin.
-parhaimmisto tiedemiesten edustajista tunnustavat Paavalin täydellisen homoseksuaalisuuden kieltämisen.
-Louis Crompton: Homosexuality and Civilization (Harvard University Press 2003)
-- Hän toteaa: Joidenkin mukaan Paavalin sanat eivät olleet kohdistettu ’’bona fide’’ vilpittömiin, aidoissa homosuhteissa eläviin ihmisiin, mutta sellainen tulkinta, vaikka hyvää tarkoittaen, näyttää kuluneelta ja ei tukeudu historiallisiin tosiasioihin. Paavali eivätkä muut juutalaiset kirjoittajat tältä ajalta eivät missään anna ymmärtää omaavansa vähintäkään hyväksymistä samaa sukupuolta olevien suhteisiin missään olosuhteissa. Se ajatus, että homoseksuaalit olisivat armahdettu keskinäisen kiintymyksen vuoksi, on ollut täysin vierasta Paavalille tai muille juutalaisille tai alkukristityille.
-Bernadette Brooten, joka on kirjoittanut tärkeimmän kirjan antiikin lesbosuhteista ja alkukristittyjen suhtautumisesta siihen (erityisesti Room 1:26) vähintäänkin homosuhteita puolustaen, kritisoi John Boswellia ja Robin Scroggsia heidän käyttämistään väitteistä... esim Boswell:... ’’Alkukirkko ei näytä vastustaneen homoseksuaalisia suhteita sinänänsä’’

Seuraavaksi kirjoittaja käsittelee Paavalin suhtautumista lesbosuhteisiin. Paavali tuomitsee kaikki homoeroottiset suhteet sellaisten ihmisten luonnottomina toimina, jotka ovat kääntyneet pois Jumalasta.

Lopuksi kirjoittaja tekee joitakin huomioita T K Hubbardin, W Schoedelin, Martti Nissisen, Dan O Vian ja Walter Winkin kirjoituksista (kaikki nämä kuuluvat homoseksuaalisuuden puolustajiin) kirjoittajan oma teoksen ’’The Bible and Homosexual Practice’’ valossa.

Gagnon: ’’Lyhyesti sanoen, käsitys siitä, että Paavali - tai kukaan Raamatun kirjoittajista tai Jeesus itse - olisi suosiollisesti suhtautunut samaa sukupuolta olevien seksuaaliseen kanssakäymiseen sitoutuneessa ihmissuhteessa, osoittaa suurta väärinkäsitystä Kirjoitusten teksteistä niiden historiallisessa kontekstissa.’’

http://www.robgagnon.net/HowBadIsHomosexualPractice.htm

Sorry, kun vähän kesti :) ...vierailuja, puutarhatöitä ja omaa opiskelua

Vieras

#13816 Sitä saa mitä tilaa

19.05.2013 05:51

#13814: Virgo92 - Re: Re: Euroviisut 

"En kyllä usko sen pusun vaikuttaneen,ainakaan sen suhteen, puoleen tai toiseen."

Kuvottavan tyttösuudelman viesti meni perille: Suomen Krista Siegfrids lytättiin kilpailussa lähes viisufinaalin jumboksi!

Sen verran sivistynyneitä ollaan sentään vielä täällä Euroopassakin, ettei tuollaisten järkyttävien lesbo-kohtauksien haluta julkisesti levittävän tuollaista hirveää saastaa kaikkien perheiden ja lastenkin katseltavaksi! Hyvä oli että muut maat Suomea tuollaisesta aivan oikein rokottivat!


Vieras

#13817

19.05.2013 06:19


Hyvää HELLUNTAITA kaikille!

Vieras

#13818 Älä avaa tätä linkkiä jos päätäsi puristaa fundis, mutta muille helluntaita!

19.05.2013 06:36


Mutta muille terveiset:

http://www.youtube.com/watch?v=OK4fJhbRL1g

 

Tässä koonti koko tästä "fundiksien" pääalasta! Hyvää helluntaita ja hakekaa ne heilat nyt! Kaunis ilmakin!

Strange fruit

#13819 Re: p. :lle lupaamani referointi

19.05.2013 06:41

#13815: fundis - p. :lle lupaamani referointi 

 Jaahas, että taas mentiin tähän. Kovasti se kuitenkin eräitä tuntuu, näin jo ihan aamutuimaan, tuo homoseksin pohtiminen kiinnostavan. Muuta ei voi tästäkään kirjoituksesta päätellä. Se on kai "fundikselle" niin pelottava aihe, että sen esimerkit on etäännytettävä jonnekin antiikin  ja apostolien aikaan, että sitä uskaltaisi ,edes tekstin muodossa, turvallisesti kirjoituspöytänsä äärellä ja lukulamppunsa valossa tarkastella... No, joku saa kai jonkun tason tyydytyksensä siitäkin ja eipä siinä mitään, suotakoon se heille kaikin mokomin...Toisten mielestä  asiaan on vaan  kivempi tutustua jonkun sopivan kaverin kanssa esim. kesäyönä kuun loistaessa autiolla uimarannalla käsivarsien kietoutuessa, hiekan tarttuessa selkään ja suvituulen hyväillessä mäntyjen oksia ja paljaita nuoria vartaloita kohden hetkeä, jolloin he ovat olemassa vain toisilleen kaiken muun menettäessä heille sinä hetkenä kokonaan merkityksensä....

Virgo92

#13820 Re: Sitä saa mikä pilaa ...

19.05.2013 07:15

#13816: - Sitä saa mitä tilaa 

 Ai,ai... kylläpä oli tosi järkyttävää sinulle nyt ihan... kyllä tästä nyt varmaan tuli se" Vuoden Puheenaihe" kaikkialla ! Kaikki ovat varmasti tosi,tosi järkyttyneitä ...Onkohan oma pusukauhurokotuksesi mennyt vanhaksi vai tarvitsisitkohan oikein kriisiapua?

p.
Vieras

#13821 Re: p. :lle lupaamani referointi

19.05.2013 07:25

#13815: fundis - p. :lle lupaamani referointi

 

 

Mahtavaa Fundis, että olet taas täällä.  Juuri aamulla jattelin,  etteipä sinua taida enää kuulla/ nähdä.  Kiva !!

En edes malttanut lukea vielä tekstiäsi. Piti tulla ensin moikkaamaan. :)

Pyydän muuten anteeks sitä,  että olen huonosti ollut Herrani mielen mukainen.  Ja  olen vastannut pahaan pahalla,  enkä niinkuin Hän olisi tahtonut.  Tarkoitan tässä tyyliäni vastata jollekulle lähinnä eilen.  Siunausta kaikille tähän päivään ja iloa ihanasta suvesta,  nyt vois  vissiin sen suvivirren virittää täyteen kiitokseen!

 

http://www.youtube.com/watch?v=ZPUrdCpec2g

 

ja vähän jatzahtava versio:  http://www.youtube.com/watch?v=HGVtwCuPBj8

Avioliitton miehen ja naisen välinen

#13822 Re: Sitä saa mitä tilaa

19.05.2013 07:37

#13816: - Sitä saa mitä tilaa

Juuri näin euroviisuissa ei sallita haureutta ja tuollaista sikamaista käytöstä Suomen lipun alla. HÄVETKÄÄ LESBOT JA HOMOT.

HOMOJA JA LESBOJA EI ENÄÄ EDUSTAMAAN SUOMEA, KOSKA PILAAVAT KÄYTÖKSELLÄÄN SUOMALAISTEN MAINEEN.

JOS MTV , YLE EI YMMÄRRÄ ETTÄ TOIMINTA EI OLE SIVISTYNEELLÄ TASOLLA NIIN OIKEUDET POIS TUOLLAISEN ROSKAN NÄYTTÄMISESTÄ.

AVIOLIITTO NAISEN JA MIEHEN VÄLINEN SIVISTYNEEN KÄYTÖKSEN PERUSTA.


Vieras

#13823 Re: Re: Sitä saa mitä tilaa

19.05.2013 07:41

#13822: Avioliitton miehen ja naisen välinen - Re: Sitä saa mitä tilaa

JA LAITETAAN KAUPAN PÄÄLLE VIELÄ SELLAINEN PÖLYÄ HYLKIVÄ USKOVAISTESTATTU WILERA:  IKKUNAPESUUN, EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI....

Virgo92

#13824 Re: Re: Sitä saa mitä tilaa

19.05.2013 08:33

#13822: Avioliitton miehen ja naisen välinen - Re: Sitä saa mitä tilaa 

 Teidän,  tuollaisia kommentteja lähettelevien  fundisten, mainetta kukaan ei voi enää pilata enempää-itse olette sen niin fundamentaalisen perusteellisesti  kannanotoillanne jo tehneet. Kisat muuten esitettiin TV2:ssa, joten MTV on aivan väärä osoite. Älkää kuitenkaan luulko, että siellä kukaan roskapostianne vaivautuisi läpi lukemaan.


Vieras

#13825

19.05.2013 08:58

Jumala on, Hän vastaa sanastansa ja pitää huolen kunniastansa.
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Jumalan_Sana

Jumalan Sana

Jeesus Kristus on Jumalan Sana. Isolla kirjoitettaessa Sana (kr. Logos) tarkoittaa siis Kristusta. Kristus-Logos oli läsnä jo maailman luomisessa, kun Luoja, Isä loi maailman. Maailma luotiin siis Logoksen kautta.

Käsitys Logoksesta esiintyy myös antiikin filosofian opeissa todellisuuden perimmäisestä rakenteesta. Johanneksen evankeliumin alku luo perustan kristilliselle Logos-teologialle.


Raamattu Jumalan sanana

Jumalan sana pienellä alkukirjaimella tarkoittaa yleensä Raamattua. Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitusten ytimenä ovat Jumalan ilmoitukset, joita profeetalliset henkilöt Raamattuun taltioiduissa teksteissä julistavat.

Jumalan sanaa on myös se Raamattuun perustuva julistus ja opetus, jota kristillisessä kirkossa annetaan. Raamattu ja sen mukainen julistus ja opetus ovat Jumalan sanaa nimenomaan siinä merkityksessä, että ne ovat todistusta siitä, että Jeesus on luvattu Messias eli Kristus.