Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#39421 Re: 10-6 homot hävisi

24.07.2014 16:45

#39406: Naisen ja miehen avioliiton puolesta ja terveen Suomen puolesta. - 10-6 homot hävisi

"Valiokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund (kok.) perusteli hylkäävää päätöstä kolmella keskeisellä ja painavalla seikalla:

(1)Kansalaisaloitteen esitys on perusteluidensa osalta sisäisesti ristiriitainen,"

Äänestyksessä oli hylkäysehdotusta vastassa ehdotus hyväksymisestä ehdollisesti niin, että sitä vielä muokataan. Tällä tavoin hallituksen esityksiäkin on pyydetty muokkaamaan tässä vaiheessa. On siis selvää, että todelliset perusteet lakialoitteen hylkäämisehdotukselle eivät perustuneet tähän esitettyyn syyhyn.

"(2) aloitteessa ei riittävästi arvioida esitetystä muutoksesta seuraavia tosiasiallisia vaikutuksia"

...josta puheenjohtajakin jo totesi, että sellaisia ei voi kansalaisaloitteelta vaatiakaan. Jos hänen puheissaan  olisi edes himpun verran tolkkua, hän olisi joko perustellut sen, että tarkemmat selvitykset pitää tehdä virkamiestyönä niin kuin muissakin laeissa tai kertoa avoimesti todellisen mielipiteensä, että vastustaa lakia muista syistä. Nyt esitetty syy tarkoittaisi käytännössä sitä, että lakivaliokunta ei halua päästää yhtään kansalaisaloitetta läpi ja täten vesittää koko kansalaisaloitelain.

"ja (3) aloitteessa esitetty avioliittolain muuttaminen vaikuttaisi väistämättä myös moniin muihin lakeihin, jotka pitäisi avata ja muuttaa vastaavasti."

Lähes huonoin mahdollinen syy vastustaa lakimuutosta: Totta kai laki vaikuttaa muihin lakeihin. Tällä perusteella olisi pitänyt tyrmätä esim. laki EU-jäsenyydestä, koska se vaikutti niin moneen muuhun lakiin.

"Tyrmäys oli jo toinen, ja lakivaliokunnan äänestystulos oli perusteellisten asiantuntijakuulemisten jälkeen odotettu..."

Tältä porukalta se oli valitettavasti odotettu - kunhan ensin käveltiin yksittäisen kansanedustajan päätösvallan yli ja heitettiin virallinen valiokunnan jäsen ulos päätöksestä!!! Perusteet tyrmäämiselle olivat edelleen teknisiä, joilla pyrittiin tosiasiallisen homovihamielisen asenteen ohjaamana viivyttämään lain säätämistä.

Vastaukset

Lakivaliokunta on järkiporukka suomen parhaaksi.

#39431 Re: Re: 10-6 homot hävisi

2014-07-24 20:38:21

#39421: - Re: 10-6 homot hävisi

Ketään ei ole heitetty ulos. Yksi oli maksamassa taksi laskua ja toisella oli omat esteensä ja kolmannella kolmas este. Esteitä tulee ja varajäsenet paikkaa poissa olijat. Niinse menee. Ei Se sen kummempaa ole. Homojen mielikuvitus meinaa välillä karata.