Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#21894 Re: Re: Re: Uskovat ja homot03.10.2013 14:03#21877: toinen tyyppi - Re: Re: Uskovat ja homot Toki on iso ero siinä, että homot eivät käännytä muita henkilökohtaisesti homoiksi. Mutta ajatus on kuitenkin, että homot haluavat kaikkien suhtautuvan siihen samoin kuin homot itse suhtautuvat. Tavallaan siis kuitenkin käännyttävät. He levittävät aatettaan. En näe näyttöä sille, että "uskiksen kaltaiset ihmiset suorastaan vaativat" että homot julistaisivat. Tämä tunne nousee todennäköisesti homoista itsestään. Ymmärrän, että homot haluavat oikeuden olla homoja, ja tekevät työtä sen eteen. Aivan oikein, että maailma olisi paljon rauhallisempi, jos kaikki vain olisivat keskenään, mitä ovat. Mutta se ei tunnu riittävän homoillekaan. He haluavat vallata uusia alueita, ja siksi kokevat luonnollista vastustusta. Perimmäinen kysymys onkin, mitkä alueet kuuluvat oikeutetusti homoille. Siinä on vielä tekemistä, ehkei Suomessa niinkään, mutta muualla ainakin. Homoilla pitää olla oikeus olla sekä ihmisiä että homoja, eikä heitä sen vuoksi saa vainota, kiusata tai halveksia. Tämän jälkeen alkaa jo se harmaa alue, jossa oikeuksista ja oikeutuksesta käydään kädenvääntöä. |
Vastaukset
Vieras |
#21895 Re: Re: Re: Re: Uskovat ja homot2013-10-03 14:31:29#21894: - Re: Re: Re: Uskovat ja homot Homot eivät välttämättä halua että kaikki suhtautuisivat samalla tavalla, mutta hullua vastareaktiota eivät hekään taida haluta, oletan. Väitteesi on kyllä aika yleistystä sillä ei heterotkaan ole kaikista asioista samaa mieltä. Uskisten kaltaiset provosoivat esiin asioita ja kun ryhmät puolustavat itseään vaikuttaa hetken siltä että kulloinenkin aihe on valtaamassa maapallon. Oli aika jolloin valkoisten ja mustien ero on samalla tasolla kun nyt höpistään homoista. Juttuja tulee ja menee ja mikä kuuluu sulle ja tolle on älytön. Kaikki olemme saman luojan lapsia. Asiat riitelevät, arvot taistelevat ja ihmisten egot kolistelevat sarviaan. Oikeastihaan ketää ei saisi vainota, kiusata ja halveksia mutta siihen ihminen kuitenkin lankeaa. Minäkin provosoidun ismien ja dogmien taakse menneitten besser wissereiden paatoksista.
|
Vieras |
#21898 Re: Re: Re: Re: Uskovat ja homot2013-10-03 14:47:23#21894: - Re: Re: Re: Uskovat ja homot Toki on iso ero siinä, että homot eivät käännytä muita henkilökohtaisesti homoiksi. Mutta ajatus on kuitenkin, että homot haluavat kaikkien suhtautuvan siihen samoin kuin homot itse suhtautuvat. Tavallaan siis kuitenkin käännyttävät. He levittävät aatettaan.
Ei, vaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt vaativat täyttä tasa-arvoa ja täysiä kansalaisoikeuksia.
|
Vieras |
#21899 Re: Re: Re: Re: Uskovat ja homot2013-10-03 14:52:43#21894: - Re: Re: Re: Uskovat ja homot "Perimmäinen kysymys onkin, mitkä alueet kuuluvat oikeutetusti homoille." Kysymys on toki ytimekäs, mutta typeryydessään pöyristyttävä. Vastaus on lyhyesti tämä: Kaikki ne oikeudet, mitkä heteroillakin on. Tässä suhteessa juridiset oikeudet laahaavat jäljessä juuri niissä lainsäädännön kohdissa, joita tällä adressilla vastustetaan. Ihmisoikeusmielessä sellaiselle ei ole ensimmäistäkään uskottavaa perustetta. Ja tässä mielessä ei myöskään ole minkäänlaista harmaata vyöhykettä. Homoille ei kukaan vaadi mitään erityisasemaa, kuten lakisääteistä homokiintiötä Big Brotheriin. Toinen asia on, että laeista huolimatta siviilielämässä homojen ihmisoikeudet eivät aina toteudu, mikä lihallistuu viharikoksissa ja syrjintätapauksissa, esim. tyyliin Lapin Kansa/Johanna Korhonen. Tästä syystä tarvitaan aktiivisia oikeuksien toteutumista edistäviä lakeja, joita juuri parhaillaan päivitetäänkin sekä homojen että transihmisten kohdalla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädännössä. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
1602 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
927 Luotu: 27.09.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18163 Luotu: 11.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
634 Luotu: 28.06.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4312 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
328 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
300 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
303 Luotu: 18.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
160 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
148 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13434 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2709 Luotu: 13.01.2023
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Korkinmäessä kiinni asutukseen
80 Luotu: 27.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4789 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
73 Luotu: 24.09.2024
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1475 Luotu: 02.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14893 Luotu: 20.10.2022
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1375 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
44 Luotu: 26.09.2024