VAADIMME HALLITUKSEN YRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUUTOSTA KOSKEVAN ESITYKSEN (HE 102/2022 vp) KUMOAMISTA JA UUDELLEENKÄSITTELYÄ

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#52410

Laitetaan myös kansanedustajien omat palkat/palkkiot YEL-maksujen alaisiksi ja lopetetaan heidän käsittämättömien eläkkeiden kerryyttämien

Osmo Mäkitalo (Paimio, 01.08.2022)

#52417

Jos Suomi todella haluaa nousta, on yrittämisestä tehtävä entistä joustavampaa: on löydyttävä erilaisia tapoja toimia yrittäjänä niin päätoimisesti kuin sivutoimisestikin. Ihmisten tulee uskaltaa perustaa myös sivutoimisia yrityksiä, oman työn ohella. Niistä voi kasvaa ja kasvaakin yrityksiä, joilla voi työllistää sekä itsensä että jonkun muun.

Petra Antila (Helsinki, 01.08.2022)

#52493

Olen seurannut varsin läheltä oman tyttäreni hänen oman mikroyrityksensä pyörittämistä. Allekirjoitan adressin aiheellisena!!

Esko Pakkanen (Vantaa, 01.08.2022)

#52496

Ei mittään tolkkua ollu aikoihin teän hommissa.

Mauri Heiskanen (Sodankylä, 01.08.2022)

#52557

Meinaatteko ajaa tämän maan aivan suohon toiminnallanne ja estää monen ihmisen työnteon ahneudellanne?! Yrittäjien kulut on muutenkin pilvissä eikä mitään helpotusta mihinkään, vain näitä teidän fiksuja kiristyksiä kyllä tulee! Mun toiminta loppuu sitten siihen ja kortisto kutsuu!

Sarna Tuominen (Heksinki, 01.08.2022)

#52573

Minkäkin olen enemmän kuin huolissani edessä häämöttävästä olemattomasta eläkkeestäni. Maksaisin mielelläni suurempaa YEL maksua, jos se olisi mahdollista ja olen näin aikanaan tehnytkin. Korkeampi YEL korottaa samalla myös sekä lakisääteiset YEL:n perustuvat maksut että vapaaehtoiset, mutta tarpeelliset yritysvakuutukset: kokonaisuudesta tulee liian kallis, ellei vuole kultaa = verrattaessa palkansaajan samasta työstä saamaan ansiotasoon perustuvaan YEL:n. Elinkeinon harjoittajana maksan viivan elle jäävästä saman veron, kuin palkansaaja, mutta sen lisäksi tuotan jokaisesta lakuttamastani eurosta 24% ALV:n myötä lisäveroa valtion verokirstuun. Palkansaajan palkan varmistaa koko työyhteisö, ja se on kiinteä/luotettava samoin työtehtäviä on tarvittaessa mahdollista hajauttaa. Yksinyrittäjä joutuu yrityksensä ylläpitämiseksi väistämättä tekemään huomattavan määrän myös työtunteja, joita ei voi laskuttaa, mikä on pois tuottavasta työstä, tai pidentää työaikaa/laskee työtehoa. Yksinyrittäjän eläke on köyhyyspommi, joka laukeaa yrittäjän tullessa tilanteeseen, jossa ei ole enää kykenevä jatkamaan työtä (=työn tekoa jatkettava yli eläkeiän). Yrittäjän tuottamasta ALV verosta voisi kehittää mallin, josta osa siirtyisi yrittäjän eläkkeeseen. 3000€ laskutuksesta/kk summa on 720€: nelinkertainen ajateltuun pienempään kototukseen 170€ ---》X% ALV tuotosta siirrettäisiin yrittäjän eläkkeen kartuttamiseen ja kämä karttuma lisäksi perustuisi samalla myös yrittäjän realistiseen työpanokseen. Järkevä eläkeratkaisu on elintärkeä, jotta tulevaisuudessa valtio ei joudu elättämään köyhyysrajan alapuolella eläviä entisiä veronmaksajia ja omalta osaltaan kortensa yhteiskunnan kekoon kantaneita. Ammatinharjoittaminen on mahdollistanut ajan jakamisen sekä perheen hyvinvointiin, että yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Tulevaisuutta monilta eri kanteilta ajatellen, on kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun lapsiin on panostettu. Valitettavast päättäjät jo pidemmän aikaa ovat sortuneet tekemään lyhytnäköisiä päätöksiä, joista koko kansakunta maksaa monilla eri sektoreilla kallista hintaa, joista merkittävin on, kansan yleinen pahoinvoiti ja jä hälyttävästi kaikissa eri ikäluokissa.

Helena von Koskull (Helsinki, 01.08.2022)

#52582

Lopetan Suomessa yrittämisen jos tämä menee läpi ja muutan Espanjaan.

Meskanen Marko (Helsinki, 01.08.2022)