Maahanmuuttajien tuet
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Maahanmuuttajien tuet.
OLISI SYYT JO LOPETTAA ÄLYTTÖMYYDET |
#1576 JÄRJEN ÄÄNTÄ KAIVATAAN27.09.2013 20:26Todella masentavaa lukea kuinka alhaisella tasolla ja tietämättömiä on suurin osa tänne kirjoittavista. Masentavaa |
Vieras |
#1577 JÄRJEN ÄÄNI28.09.2013 05:12No tässäpä sitä järjen ääntä sitten tulleepi. Tämä on Suomi ja Suomessa asuu Suomalaisia ihmisiä, jotka ovat rakentaneet tätä maata satoja jopa tuhansia vuosia vaivaa ja aikaa säästämättä sekä sodissa verta ja ihmisiä tuhottomasti menettäen aina tähän hetkeen asti. Kaikki Suomalaiset ovat tehneet ankarasti työtä saavuttaaksemme kaiken tämän hyvinvointi Suomen palvelut, että meillä Suomalaisilla olisi hyvä maa jossa elää. Nyt täytyisi ottaa maahamme ulkopuolisia, joilla ei ole minkäänlaista arvostusta saavutuksillemme maassamme, vaan heillä on vain pelkästään ilmaisen ja helpon elämisen tavoittelu meidän Suomalaisten kustannuksella. Suomen palvelut ovat mitoitettu Suomalaisten tarpeita ajatellen ja Suomen verotus on laskettu riittävän näiden palveluiden ylläpitämiseksi. Nyt, kun maahamme on tullut ja tulee yhä vain lisää näitä loisia, ei palvelut enään riitä meille Suomalaisille, eikä valtion verotulot riitä lisäämään palveluja joita nämä maahanmuuttajat vaativat, on seurauksena verojen nosto, niin palkoistamme kuin kaikesta mahdollisesta muusta veron alaisista tuotteista ja palveluista. Jo nyt maksamme kaikesta veroja eniten Euroopassa. Tämä Suomi ja 5,5 miljoonainen kansa ei yksinkertaisesti kykene elättämään lisä väkeä, varsinkin kun he ovat ammattitaidottomia ja muutenkin työtä vieroksuvaa sorttia, eivätkä he osaa, eivätkä edes halua osata kieltämme. Nyt vielä lama Suomessa ja koko EU:n alueella on aiheuttanut nopeasti lisääntyvää työttömyyttä, siksi lisäpalvelut ovat nyt mahdottomia toteuttaa ja kaikki ulkopuolisille annetut palvelut ja asunnot ovat pois meiltä Suomalaisilta, vaikka me olemme kaiken maksaneet. Jatkuvasti vähenevät työpaikat ovat myös vaarassa siirtyä joillekkin harvoille mahdollisille työntekoa haluaville maahanmuuttajille, koska he tekevät ne halvemmalla. Sekin on suuri riski yhteiskunnallemme. Eli pienempi palkka = pienemmät verotulot valtiolle. Esimerkiksi kaiken tämän takia maahanmuuttajat ovat äärettömän suuri riski maallemme. |
Tietoa Suomesta |
#1578 Re: JÄRJEN ÄÄNI28.09.2013 10:14Oletko tietoinen siitä, että me suomalaiset olemme tässä ajan saatossa saaneet lukemattomat kerrat suuria raha sekä tavara avustuksia todella lukemattomia kertoja. Näiden avustusten ja lahjoitusten siivittäminä olemme pystyneet kouluttautumaan ja rakentamaan maatamme tähän pisteeseen, JOTA EMME OLISI SAAVUTTANEET ILMAN NÄITÄ MUISTA MAISTA SAAMIAMME RAHOJA YM. Kurioteettinä voinen mainita meidät suomalaiset pelastettu viime tipassa 1990-luvun alun lamassa ulkomailta saaduilla rahoilla Kreikan kaltaiselta maksukyvyttömyystilanteelta. Nämä asiat on syytä muistaa.
|
Vieras |
#1579 Re: Re: JÄRJEN ÄÄNI28.09.2013 12:55#1578: Tietoa Suomesta - Re: JÄRJEN ÄÄNI HÖPÖ HÖPÖ otappas tarkemmin selvää -90 luvun lamasta, koska silloin ei todellakaan saatu rahaa yhtään mistään. Lama aiheutui liian helpoin perustein ja liian paljon myönnetyistä lainoista sekä ulkomaisen valuutan arvon noususta markkaan verrattuna, jolloin valuutta lainojen korko ja arvo nousi yhtäkkiä kohtuuttomaksi Suomalaisten maksukyvylle. Lama oli pankkikriisi, joka korjattiin Suomalaisten yritysten ja yksityisten ihmisten rahoilla, jolloin pankit saivat valtiolta poikkeusluvan esimerkiksi ajaa konkurssiin yrityksiä joilla oli paljon velkaa ja usein pankit käyttivät lupaa mielivaltaisesti hyväkseen ajamalla hyvin toimeentuleviakin yrityksiä konkurssiin. Lama-aikana Suomessa oli siihen mennessä eniten työttömyyttä. Rahaa ei todellakaan tullut avustuksena mistään, eikä muitakaan avustuksia saatu, vaan Suomi selvisi lamasta vain ja ainoastaan Suomalaisten omin voimin Suomalaisten omalla työllä ja uhrauksilla. Nyt Suomi on ajautumassa vieläkin pahempaan lamaan, koska valtion ja kuntien kohtuutonta velkaantumista ei voi korjata edes omalla valuutalla, koska me emme itse voi vaikuttaa euron arvoon. Suomella on ensivuonna enemmän velkaa kuin milloinkaan aikaisemmin ja työttömyys kasvaa uusiin ennätys lukemiin, silloin Suomi saattaa itse joutua vielä EU:n kriisivaltioksi. Esimerkiksi Jyväskylä joutuu nyt lomauttamaan satoja työntekijöitä hillitäkseen velkaantumista, eli työttömyys kasvaa jo yhteiskunnan palveluita karsimalla, mutta meidän täytyisi ottaa maahanmuuttajia lisää. Ei helevetti, mitä ajattelemattomuutta. |
Valtiopetos |
#1580 Re: Re: 1990-LUVUN LAMA28.09.2013 13:04#1578: Tietoa Suomesta - Re: JÄRJEN ÄÄNI 1990-luvun lama oli keinotekoinen politikkojen tarkoituksenmukaisesti aiheuttama, jotta oli aikaa valmistautua EU-jäsenyyteen. Olemme siellä noin 20 vuotta kitkutelleet emmekä ole mitään muuta saaneet kuin maksajan roolin. Puheet ja lupaukset liittymisestä olivat suret, mutta näytöt ovat jääneet olemattomiksi. |
Vieras |
#1581 RAHAT KOPPU28.09.2013 14:13Meillä ei ole varaa maahanmuuttajiin. |
Vieras |
#1582 Töitä ja rahaa ei ole28.09.2013 15:01Mistä maahanmuuttajille vielä jaat rahaa, kun ei ole varaa maksaa omillekaan? Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa ei ole mitään työtä muuta kuin laittaa lakaisemaan katuja ja talvella lapioimaan lunta. Kuka sellaista duunia tekee ja millä palkalla? |
Vieras |
#1583 Re: Re: Re: 1990-LUVUN LAMA28.09.2013 15:06#1580: Valtiopetos - Re: Re: 1990-LUVUN LAMA Taustalla toki NWO, CIA, FBI, NMKY ja VPK? Foliohattu kiristää näköjään. |
Vieras |
#1584 Re: Re: Re: Re: 1990-LUVUN LAMA28.09.2013 15:41#1583: - Re: Re: Re: 1990-LUVUN LAMA Seuraukset näkyvät ja tuntuvat vuosikymmenien päähän. Suomi ei koskaan palannut eikä tule palaamaankaan 1990-luvun lamaa edeltäneelle tasolle. Olemme pian niin kuin Kreikassa. |
Vieras |
#1585 Re: Re: Re: Re: Re: 1990-LUVUN LAMA28.09.2013 15:49#1584: - Re: Re: Re: Re: 1990-LUVUN LAMA Joo, "kultaisen suihkun" nahkapäät kaduilla. Netissä ne jo riehuukin. |
Vieras |
#1586 Re: Re: Re: JÄRJEN ÄÄNI28.09.2013 16:26TIETOSI OVAT TODELLA HÖPÖ HÖPÖ-TASOA. Tässä oikeaa tietoa:
KirjatMaltti puuttui vaurastumisessaAntti Kuusterä ja Juha Tarkka: Suomen Pankki 200 vuotta - parlamentin pankki. Otava 2012. 831 sivua. 53,90 e.
Maltti puuttui vaurastumisessa Suomen kansa sai mitä se halusi - tuhoisin seurauksin. Tällainen vaikutelma kansanvallan ja ison rahan liikkeiden suhteesta syntyy, kun lukee Suomen Pankin 200-vuotishistorian toisen osan. Osuvasti Parlamentin pankiksi nimetty kirja käsittelee jakson Suomen historiaa sotavuosista eurojärjestelmään liittymiseen. Sen kuluessa kansa vaati alhaista reaalikorkoa, valuuttaluottoja ja paikallisten osuus- ja säästöpankkien suosimista liikepankkien kustannuksella. Poliittiset päättäjät taipuivat kansan tahtoon. Jälki oli sitten hirmuista 1990-luvun alun laman ja pankkikriisin aikana. Kymmenettuhannet laman kaatamat velalliset kärsivät. Heidän historiaansa ei kai kirjoita kukaan. Suomen Pankin historiateoksen kirjoittajat Juha Tarkka ja Antti Kuusterä eivät tee tällaisia johtopäätöksiä. Vaikutelmat syntyvät heidän huolellisesta kuvauksestaan, joka kertoo rahapolitiikan eli rahan tarjonnan säätelyn tapahtumakuluista. Tyyli ja esitystapa ovat harkitun asiallisia. Kirjan sivuilla näkyvät vain rivien välistä ne kuumat tunteet ja draama, joita pankin, rahan ja kansakunnan yhteinen historia tulvii. Valittu asialinja on keskuspankin omassa historiateoksessa ainut järkevä. Loputtomat poliittiset yhteenotot ja kehnot kompromissit vallankäytön huipulla ovat kuin suurennettua toistoa Suomen Pankin, parlamentin, hallituksen ja etujärjestöjen suhteista 1950-1980-luvuilla. Kun päättäjien piti pusertaa kasaan yhteistä linjaa konsensusperiaatteella, tulokset olivat enimmäkseen tyydyttäviä yhteiskuntarauhan mutta harvoin rahapolitiikan kannalta. Kylmän sodan ja vahvan kommunismin aikana yhteiskuntarauhan merkitys ymmärrettävästi korostui. Kun Suomen päättäjien piti valita yleislakon ja levottomuuksien tai negatiivisen reaalikoron välillä, valituksi tuli jälkimmäinen. Tulokset parlamentti- ja hallitusvetoisesta rahapolitiikasta eivät sitä paitsi olleet ihan huonoja. Ei niillä ainakaan estetty sitä, että Bretton Woods -järjestelmän kaudella 1940-luvun lopulta 1970-luvulle Suomen talous kasvoi nopeasti ja kansa vaurastui. Nykysilmin rakenteellisesta korruptiosta kielivä keskuspankkijohtajien rooli ministereinä ja yhtiöhallituksissa käsitettiin ennen 1980-lukua pelkkänä hyödyllisenä pragmatismina, joka palveli teollistamis- ja kasvupolitiikkaa. Läpipolitisoituneesta rahapolitiikasta tuli ongelma, kun kansainvälinen raha- ja valuuttajärjestelmä alkoi muuttua 1970-luvun lopussa. Olisi tarvittua tiukka pankkilaki, kun pääomien liikkeet vapautettiin 1980-luvun puolivälissä. Laki saatiin valmiiksi vasta pakon edessä vuosikymmenen kuhnustelun jälkeen. Painajaismainen meno huipentui, kun uutta lakia ryhdyttiin panemaan toimeen 1990-luvun alussa keskellä syvintä lamaa. Pankit olisivat tarvinneet taseisiinsa pelivaraa, jota väärin ajoitettu laki nyt kavensi ja kärjisti siten kriisiä. Jo 1990-luvulla tuli tavaksi tehdä pankinjohtajista syyllisiä lamaan ja pankkikriisiin. Kuusterän ja Tarkan teos tarkentaa ja syventää tässä suhteessa kuvaa aika lailla. Melko moni poliitikko syytti pankinjohtajia raivostuneiden kansalaisten rauhoittamiseksi. Mutta jos syyllisiä aletaan etsiä, listan kärkeen nousevat poliitikot itse. Neljän suuren puolueen luokka- ja eturyhmäpoliittinen vääntö päätöksistä osoittautuu yhdeksi 1990-luvun tragedian perustekijäksi. On ikävä sanoa, että kansanvalta kävi kalliiksi nimenomaan kansalle. Äänestäjiltä valtakirjan saaneet poliitikot keskittyivät tulonjakopolitiikkaan silloin kun pankkeja olisi pitänyt nopeasti laittaa kuriin ja järjestykseen, joita uusi vapaus vaati. Kuvaavaa on, että katastrofiin johtanut vakaan ja vahvan markan politiikka syntyi harhakuvitelmien luomista lähtökohdista. Kuviteltiin, että Suomen Pankin johtokunta oli ennen 1980-lukua vientiteollisuuden tahdoton sylikoira. Tällä selitettiin Suomen devalvaatioiden eli markan ulkoisen arvon alennusten kierrettä, joka vuosikymmenen välein aiheutti suuren tulonsiirron muulta yhteiskunnalta vientisektorin hyväksi. Kuusterän ja Tarkan mukaan tällaista yhteyttä ei ollut teollisuuden ja keskuspankin välillä. Sen sijaan he kertovat pankin johdon tavoitelleen kaiken aikaa sitä vakautta, jonka 1970-luvun lopun kriitikot ja seuraavan vuosikymmen uudistajat kuvittelivat vasta keksineensä. Suomen Pankin pääjohtajat kuten Sakari Tuomioja, Klaus Waris ja Mauno Koivisto eivät olleet metsäteollisuuden juoksupoikia, toisin kuin uuden rahapolitiikan kummit tuntuivat otaksuneen. Katastrofiin johtaneen heikon historiatuntemuksen ohella vahvan markan ajajat tekivät epätarkkoja havaintoja oman aikansa yhteiskunnallisista valtasuhteista. Uusi valuuttakurssipolitiikka oli sen vuoksi epärealistisena ja illuusioihin perustuneena tuomittu epäonnistumaan. Uudistajia kaiketi sokeutti into päästä kurittamaan devalvaatioiden lihottamia vientikapitalisteja ja maalaisliittolaisia metsänomistajia. Kun inflaatio eli hintatason nousu oli 20 prosentissa ja palkankorotukset 25 prosentin tuntumassa niin kuin 1970-luvun alussa, se kertoo lähes kaikesta muusta kuin teollisuuden vallasta. Devalvaatiot olivat toisin sanoen aina pakkodevalvaatioita kuten 1990-luvun alussa. Syykin oli joka kerta sama: maalla ei ollut malttia vaurastua. Sillä tiellä ajauduttiin lopulta aina syvään vienti-, vaihtotase- ja talouskriisin, josta maa oli pelastettava pelastamalla ensin vientiteollisuus. Kuusterän ja Tarkan tiiliskivi on perustyö, joka avaa 1900-luvun jälkipuolen keskeisimpiä kehityskulkuja taustoineen ja seurauksineen. Se palvelee keskuspankkia itseään. Samalla se palvelee myös demokratiaa ja tulevaisuuteen kohdistuvia valintoja niin kuin vain pätevästi tutkittu historia voi tehdä. Markku Kuisma Kirjoittaja on Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Helsingin yliopistossa. Suomen Pankin historian tyyli on harkitun asiallinen Seuraavaksi Sixten Korkmanin mielipide asiasta. Sixten Korkman: Syyttömät kärsivät lama-ajan hätiköidyistä päätöksistäElinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan eläkkeelle jäävää toimitusjohtajaa Sixten Korkmania, 63, painaa 1990-luvun lamaa edeltävä aika, jolloin hän toimi valtiovarainministeriössä virkamiesjohdossa. Syyttömät kärsivät, kun hallitus teki hätiköidysti päätöksiä, usein kiireisissä kriisikokouksissa, hän sanoo. Mielessä on erityisesti kesä 1991. Talous oli ylikuumentunut ja finanssipolitiikka oli suhdanteeseen nähden löysää. Vahvan markan politiikkaa päätettiin kuitenkin jatkaa. Markka sidottiin laskennalliseen eurovaluuttaan ecuun, ja devalvaatiota eli rahan ulkoisen arvon heikentämistä lykättiin. Suhdannetilanne jatkoi heikkenemistään. Korkman vastusti linjausta ja oli päätöstilanteessa julkisesti eri mieltä kuin esimiehensä valtiovarainministeri Iiro Viinanen. Hän ajattelee edelleen, että hänen kuten muidenkin olisi pitänyt tehdä noina vuosina paljon toisin. "En väitä, että maailma olisi ollut ihan toinen ilman tätä päätöstä. Mutta olihan se traumaattista, että hirttäydyimme yliarvostettuun markkaan aivan liian pitkäksi ajaksi." Korkman on Suomen talouselämän raskainta sarjaa. Hän on kerännyt runsaasti arvostusta toimiessaan talouselämän huippuviroissa Suomessa ja EU:ssa.
|
Vieras |
#1587 Jos jotakin tärkeää ei pysty esittämään alle kymmenellä rivillä28.09.2013 17:16niin tuskin se sitten niin kovin tärkeää on. |
Vieras |
#1588 Re: Re: Re: Re: JÄRJEN ÄÄNI28.09.2013 17:30#1586: - Re: Re: Re: JÄRJEN ÄÄNI Kuka nyt uskoisikaan, että silloisetkaan poliitikot ja pankkirit sekä maan muu eliitti alkaisi nyt tai koskaan myöntämään syyllisyyttään mihinkään aiheuttamaansa virheeseen, koska hehän vain tarkoituksellisesti hyötyivät lamasta kuten nyt. Lamat on aina suunniteltu tarkoituksella, että tavallisen kansan omaisuudet olisi mahdollista siirtää halvalla rikkaille. |
Vieras |
#1589 Re: Re: Re: Re: Re: JÄRJEN ÄÄNI28.09.2013 18:09#1588: - Re: Re: Re: Re: JÄRJEN ÄÄNI Kummalliset jutut täällä. |
Vieras |
#1590 Re: Jos jotakin tärkeää ei pysty esittämään alle kymmenellä rivillä28.09.2013 18:14#1587: - Jos jotakin tärkeää ei pysty esittämään alle kymmenellä rivillä
Eikö lukutaito riitä pidemmälle? Tätä selitystä tarjotaan aina kun oma tietämys loppuu eikä kykene enää vastaamaan mitään muuta
| ||||
Vieras |
#1591 Re: Re: Re: Re: Re: JÄRJEN ÄÄNI28.09.2013 18:17#1588: - Re: Re: Re: Re: JÄRJEN ÄÄNI Luokka: toivoton tapaus |
Vieras |
#1592 Re: Re: Re: Re: Re: Re: JÄRJEN ÄÄNI28.09.2013 18:27#1591: - Re: Re: Re: Re: Re: JÄRJEN ÄÄNI On se hyvä kun joillakin on mielessään se kuva jostakin tarunhohtoisesta, elämää suuremmasta "eliitistä", jonka kuviteltuja salaliittoja voi syyttää kaikesta. Se vapauttaa heikon ihmisen kätevästi kaikesta omaan elämäänsä liittyvästä vastuusta. Mitä sitä turhaan mitään yrittämään kun "eliitti" kuitenkin kaiken tuhoaa. |
Vieras |
#159328.09.2013 19:20Ei kannata ruokkia trolleja. Bilderberg/Salaliitto-trollit liikkuvat säännöllisesti eri palstoilla ja kerjäävät huomiota. Häipyvät jos niihin ei kiinnitä huomiota. Eihän pilata hyvää adressia tuollaisilla jutuilla, vai mitä? |
KONSTA NOPONEN |
#1594 YMMÄRRYS HOI...29.09.2013 07:18Seuraavassa on asiaa, mikä on todettu käytännössä paikkansa pitäväksi: "...Quote:1990 –luvulla lukuja tosin vääristää jatkuva devalvoiminen, jonka johdosta vienti saatiin vetämään väliaikaisesti. Tämä kaikki vain valitettavasti tehtiin kansalaisten kustannuksella. Ajatelkaa nyt tienaavanne 120 000 mk vuodessa, jonka todellinen ostovoima onkin 100 000. Eikö vituttaisi? ..." Fakta: Eri Euro maiden inflaatio prosentit ovat monissa maissa yli 2% suosituksia korkeammat vuodessa. Eikö tämä tarkoita sitä, että rahan ostovoima heikkenee siltikin? Ja tulli maksut, joista myös on paasattu, ovat edelleen voimassa Venäjän suuntaan, mikä alkaa uuden Lähi-Idän konfliktin paisuttua sodaksi (n. lokakuun paikkeilla) paisua uudestaan suurvallaksi. Eikö suhteet sinne olisi hyvä pitää edes neutraaleina, eikä provosoida koko ajan? Ensin liityttiin EU:hun, pian ollaan jo p*rse pitkällä NATO:ssakin, kiitos EU:n. "...Quote:Ja mitä tuohon maatalouteen tulee, sanoisin että kyllä on järkevämpää tuottaa siellä missä se on helpointa ja halvinta. Onhan se kieltämättä harmi, että alkutuotannon osuus yhteiskuntarakenteessamme kärsii, mutta jos muuten pyyhkii hyvin niin pask*ako siitä? Mitä enemmän alkutuotantoa on omassa maassa, sen omavaraisemmpihan valtio on (doh, maalaisjärki?), varsinkin, kun jalostus toimintaakin suomen maaperällä on, niin suomi kärsii HUOMATTAVASTI EU:n kiellosta maksaa etelän viljeliöille ja farmereille saman suuruista tukea, mitä EU maksaa pohjoisen vastaaville. Siellä tuotetaan, missä se on helpointa ja halvinta? Eikös se Suomen maaperällä olisi aikalailla Etelä-Suomi, jonka EU jostain kumman syystä haluaa jättää ilman tukia!? Ja ylipäätänsä, EU:ssa Suomi on maksaja valtiona, vaikka ne rahat tarvittaisiin omaan kotomaahan: Meillä on kodittomia, jotka siivotaan rekistereissä johonkin yleis asuntola osoitteeseen ( ongelma kielletään?). Meillä on alkoholi- ja huumeongelmaisia, JOITA VOITAISIIN AUTTAA, MIKÄLI RESURSSEJA OLISI TARPEEKSI!. Meillä asuu ihmisiä alle köyhyysrajan, sairaalat kärsivät resurssi ja henkilöstö pulasta, EU lisää direktiivejä direktiivien päälle, ja Suomi tekee niinkuin käsketään, vaikka se taistelee ajatusta oman valtion edun ajamisesta ja olojen parantamisesta vastaan... Mun puolesta, hyvästit EU:lle! |
YMMÄRTÄMÄTÖN |
#1595 Re: YMMÄRRYS HOI...29.09.2013 09:44#1594: KONSTA NOPONEN - YMMÄRRYS HOI... Seuraavassa on asiaa, mikä on todettu käytännössä paikkansa pitäväksi: OIKEAA FAKTAA: Toistuvat devalvaatiot 20 - 30 % ja inflaatiot vuosittain yli kymmenenkin (10 %) prosenttia. Eikö tämä ole aivan jotain muuta kuin nykyiset yksi - kaksi (1 - 2 %) prosenttia% |
EU HYÖDYTTÄÄ |
#1596 Re: YMMÄRRYS HOI...29.09.2013 10:13#1594: KONSTA NOPONEN - YMMÄRRYS HOI... Tässä yksi esimerkki EU:n tuomista hyödyistä ja niitä on. paljon muitakin. Kopioitu tämän päivän lehdestä.
"Ketkä hyötyisivät? Ainakin yritykset, mutta myös kotitaloudet. Jos EU:n ja Yhdysvaltain parhaillaan neuvottelema vapaakauppasopimus toteutuu, eurooppalainen kotitalous hyötyy siitä 545 euroa vuodessa. Luku perustuu EU-komission arvioon. Amerikkalaisten laskujen mukaan taas kauppasopimus toisi yhdysvaltalaiselle perheelle 870 lisädollaria eli noin 645 euroa vuodessa.
Toinen syy on talouden ja investointien pönkittäminen. EU:n ja Yhdysvaltain välisen kaupan arvo on jo nyt noin kaksi miljardia euroa vuorokaudessa. Jos kaupan esteet saadaan painettua minimiin, EU:n talous voi kasvaa ennusteiden mukaan lähes sata miljardia euroa vuodessa. Talouskriisin jälkimainingeissa kituvalle unionille tämä olisi tervetullut piristeruiske."
|
NÄIN ON |
#1597 Re: Re:29.09.2013 10:24
Tällainen täysin vääriin tietoihin perustuva adressi tulee poistaa. Hyvä hyvä kannatetaan |
KONSTA NOPONEN |
#1598 Re: Re: YMMÄRRYS HOI...29.09.2013 10:33#1595: YMMÄRTÄMÄTÖN - Re: YMMÄRRYS HOI... OIKEAA FAKTAA: Toistuvat devalvaatiot 20 - 30 % ja inflaatiot vuosittain yli kymmenenkin (10 %) prosenttia. Eikö tämä ole aivan jotain muuta kuin nykyiset yksi - kaksi (1 - 2 %) prosenttia%. Suomen vuotuinen talousarvio on noin 53 miljardia euroa ja Suomi velkaantuu vuosittain enemmän kuin tuon 1 - 2 % suhteessa talousarvioon. Se tietää sitä, että joudumme tulemaan pienemmällä toimeen kuin aikaisempina vuosina. Tämä luo paineita ainakin kunnallisverotuksen kiristämiseen. Suomen osuus koko EU:sta on noin prosentin luokkaa. Koska kaikki maat eivät pysty hoitamaan maksujansa, nämä summat otetaan ERVV:stä ja Suomi maksaa tarvittaessa sinne oman osuutensa, jotta seuraavalla tarvittavalla kerralla on mistä maksaa, jos joku maa velkaantuu. Suuret talousmaat kuten Saksa, Ranska, Italia ja Espanja ja kattavat merkittävän osan EU-maiden taloudesta. Kun puhutaan tuhansista miljardeista euroista, Suomen osuus on häviävän pieni näiden rinnalla. Silti maksamme velkaantuvien maiden velkoja nettotakaajana. Olisi kaikista selkeintä, kun jokainen maa hoitaisi itse oman taloutensa eikä kenelläkään olisi mitään sanomista ja vaatimuksia muita jäsenmaita kohtaan. |
Vieras |
#1599 Re: Re: Re: TERVE BEDOFIILI29.09.2013 10:42Mitä sinä täällä riehut, painu sinne pakanamaahan, missä muutkin kaltaisesi tyypit majailevat. Me olemme isämaallisia ja haluamme, että se myös säilyy. |
TÖRKEESTI LIIKAA |
#1600 OLKOOT NIIN TAI NÄIN29.09.2013 15:05Maahanmuuttajille maksetaan liikaa ! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101418 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
359 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15648 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
334 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2683 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024