Kannabis lailliseksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kannabis lailliseksi.
Rasmus Rajasalo Helsinki |
#626 Ps22.05.2008 09:59Itsekkin vihaan yli kaiken nistejä. Varsinkin niitä jotka jättävät piikkejään kaikki alle niin että lapsetkin löytävät. Se on myös sairasta ja kuvottavaa. Ei mul muuta. Relatkaa joskus. |
Rasmus Rajasalo Helsinki |
#627 :)22.05.2008 10:0312 357 allekirjoitusta piristää toisaalta mieltä. 420 4ever kaverit! |
Janne Pölkki Seinäjoki |
#628 Vaarallinen rikollinen?!22.05.2008 23:08Oletetaan että suunnittelen kotikasvatusta. Kasvattaisin kasvin omassa ruukussa. Ruukun aikoisin tehdä itse. Oletetaan siis, että olen aikeissa kasvattaa huumausainetta. Kaikki tämä, ja vain tämä, tekisi minusta rikollisen. Nykyään Suomen laissa on rangaistavaa jo pelkkä aikomus. Siis jos valmistan itse esim. saviruukun kyseiseen tarkoitukseen, minut on mahdollista tuomita huumausaineen kasvatus aikomuksesta. No, oletetaanpa, että aion surmata jonkun henkilön. Olen siis jo suunnitellut teon, joten se tarkoittaa toisinsanoen murhaa. Kyseiseen tekoon hankin metallia, josta valmistan puukon, jolla uhri olisi tarkoitus surmata. Olen siis aikeissa riistää ihmiseltä hengen. Tätä tekoa ei kuitenkaan ole tehty raingastavksi. Minua ei voitaisi tuomita aikomuksesta hengenriistoon. Sama pätee myös rauiskaukseen. Näistä kahdesta todella vastenmielisestä asiasta, tulee rikos vasta sen tapahduttua. Kumpi teidän mielestä onkaan suurempi rikollinen? Minä, joka voitaisiin tuumita jo aikeesta kasvattaa huumausainetta, vaiko joku toinen, joka on aikeissa raiskata ja murhata jonkun? Ei me rikota Suomen lakii, Suomen laki rikkoo meitä! |
vesa sormunen kaavi |
#629 Kannabis ei aiheuta riippuvuutta24.05.2008 15:23mitä minä ainaki oon lukenu tai kuullu nii kannabis voi aiheuttaa korkeintaan psyykisen riippuvuuden, eli saman ku esimerkiksi vaikka pelaamiseen. täysin sama asia kuin nikotiiniriippuvuus tai alkoholismi |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
24.05.2008 21:30- Poiston ajankohta: 26.09.2010
- Poistamisen syy: Närkästyneet sukulaiset
Miika Suhonen Tampere |
#631 Tarkoitus24.05.2008 23:42Niin moni käyttäjä luonnehtii haluaan saada kyseinen lehti lailliseksi sillä argumentilla, että se ei aiheuta riippuvuutta. Jos ei se aiheuta riippuvuutta/"voin lopettaa polttamisen milloin vaan"/porttiteoria on epätosi, niin mikä polttava pakko se on saada lailliseksi ? Kohdatkaa se, vaikka kuinka moni käyttäjä allekirjoittaisi, ei se tule olemaan laillista. Itse en millään mielellä saa kyseistä ainetta kuulumaan Suomen päihdekulttuuriin, en millään. Alkoholi, kahvi ja jonkun mainitsema seksi kuuluu varmasti aika monen jokaviikkoiseen, ellei jokapäiväiseen olemassaoloon. Moni käyttäjä varmasti osoittaa minua syyttävällä sormella ja huutaa nimen takaa konservaattiseksi. En ole. Mielestäni esimerkiksi mikä tahansa uskonto, hittilistoilla pyörivä "musiikki" ja jenkkikulttuuri voisi joutaa saunan taa. Ne muutama, viisi tarkalleen, tuntemaani kasvinystävää eivät missään nimessä saisi tulla vastuulliseen työhön, enkä tarkoita mitään helvetin konttorihommaa, vaan TÖITÄ, jota tehdään käsillä ja omalla vastuulla. Esim koneiden kuskien, yhdistelmäkuljettajien, ja muutenkin valppautta vaativissa töissä ei varmastikkaan hyväksytä hitaalla kulkevaa, juuri ja juuri pipon aikaansaannista ylpeää olevaa ns. "persoonaa". Kohta tietty joku tulee pätemään: "joo mä nään paljon paremmin maailmaa ja ihmisiä ja mä oon vastuullisessa työssä prkl". Sitä peruspotaskaa, jota kuulee ja kuulen, keskivertokäyttäjän suusta. |
Mauno Aatos Espoo |
#63225.05.2008 03:12Onko kannabiksen käyttäminen kuitenkin sinusta riittävä syy joutua pidätetyksi ja lain kanssa ongelmiin ja mahdollisesti vaikuttaa ihmisen opintoihion tai työnkäyntiin. Lisäksi kannabiksen laillistajat eivät halua tuoda uutta huumetta markkinoille, vaan parantaa pilven asemaa joka jo edelleenkin kieltolaista huolimatta pyörinyt kadulla tai kasvatetaan kotona. Oletko tutkinut aikaa, jolloin alkoholi oli kieltolaissa? Ei onnistunut silloinkaan, ei onnistu tällä hetkelläkään. Minä ainakin haluan polttaa pilveni rauhassa, ilman pelkoa siitä, että naapurin mummo soittaa kytät ja menetän duunini. Haluan myös, että valtio saisi pilvestä verotoluja ja että mafialta ja muulta rikollisuudelta vietäisiin heidän suurin tulonlähde. Jos tarkkailet asiaa tarkemmin, niin huomaat, että kannabiksen laillistamista (sen aseman parantamista) vastustavat eivät pysty kumoamaan vastapuolen väitteitä. Pilveä ei yksinkertaisesti ole mitään järkevää syytä pitää laittomana. |
Miika Suhonen Tampere |
#63325.05.2008 12:12Niin, ja ? Sanoit jo asiat jotka muut käyttäjät ovat sanoneet jo. Koska kannabis on huumausaine, se on laiton, jolloin sen hallussapito ja myyminen yms. tottakai on riittävä syy jäädä lain kanssa vaikeuksiin. Lait on laadittu jotta niitä noudatettaisiin. Jos on vaikeaa koskemattomuudessaan niitä noudattaa kuten yleensä aikuiset noudattavat, niin voi voi. Joutuupahan ainakin vaikeuksiin. Enkä todellakaan haluaisi näitä sekaisin olevia remppahousuja kaduille kävelemään. Jos on pakko sitä polttaa, niin pysykää ihmiset edes kotona. Myötähäpeää koen kun semmonen makealta haiseva nuori alfauros tulee vastaan kaupungilla. Pistää miettimään, että eivätkö he koe oikeaa elämää, realiteetteja vai haluavatko he kapinoida Suomen lakeja vastaan ? Joku voi sanoa, että yleistän, mutta kukaan käyttäjä, jonka tunnen ei täytä vastuullisen ihmisen normeja. Kaikki ne ihmiset on potkittu kouluista viimeistään toisen asteen aikana, kukaan heistä ei tee töitä, he vain hilluvat viikonloppuisin kaupungilla ja kotona tötsyissään. Kasvin laillistaminen toisi liudan ongelmia lisää niiden tilalle, jotka se ratkaisisi. |
Juhani Kakko Turku |
#63425.05.2008 19:21En toistaiseksi puolesta enkä vastaan. Haluaisinkin tässä kysyä tai herättää ajatusta siitä, että jos kannabis laillisteittaisiin, niin ilmeisesti kotikasvatuksesta tulisi laittomanpaa? vrt. pontikka etc. Muuttaisiko tämä kotikasvattajien asennetta, vai jäisikö silti laiton kotikasvattajapiiri? "omaan tarpeeseenhan" niitä nytkin kasvatellaan, mutta kyllä kai kotona tuotettu halvempaa olisi kuin kaupasta tai apteekista tai alkosta ostettu? Kiusaukset suuret, hallussa saisi olla pieniä määriä, mutta nekin alan putiikista ostettu. |
Mauno Aatos Espoo |
#635 Tietämättömyys paistaa läpi25.05.2008 20:14Miika Suhonen, etkö myöskään ole huomannut, että et voi perustella jotakin asiaa sillä, että se on jo laitonta? Sinä väität edelleen asioita, jotka on kerta toisensa jälkeen kumottu lukuisissa kannabikseen liittyvissä keskusteluissa, joten siitä sinun on aivan turha inistä tämän enempää. Vai haetko samalle kysymykselle satoja eri vastauksia? Jos tällä meiningillä oltaisiin menty, niin kuinka kauan olisi mennyt, että oltaisiin huomattu maailman olevan pyöreä, eikä litteä? Eikä ole kauaakaan aikaa siitä, kun homoseksuaalisuus oli lain vastaista, tai jos nainen petti aviomiestään, joutui siitä rikosoikeudelliseen vastuuseen. En halua edes kuvitella, minkälaisessa kunnossa maailma olisi nyt, jos voimassa olevia lakeja ei oltaisi kyseenalaistettu. Tiedätkö edes kannabiksen historiasta sen vertaa, että tietäisit millä perusteilla ja minkä valtion harrastaman propagandan ansiosta pilvi alkujaankaan listattiin laittomaksi huumausaineeksi? Otappa kuule selvää vähän asioista, ennenkun muodostat noin älyttömiä mielipiteitä ja intät vielä vastaan. Juhani enpä tiedä tulisiko siitä kotikasvattelusta laitonta, se riippuu siitä, kuinka lait säädetään. Uskon kuitenkin itse, että kotikasvattelua tulee edelleenkin tapahtumaan. Ei kaikki kuitenkaan jaksa joistakin syistä kasvia kasvatella, joten varmaankin hankkisivat pilveä sitten jostain laillisesta paikasta. |
Mervi Kumpulainen Lohja |
#63626.05.2008 00:01kannabiksen käyttäjien yleistäminen, ränsistyneiksi luusereiksi joita ei voi asettaa vastuullisiin tehtäviin, on aika lyhytnäköistä. Samanlaista keskustelua voitaisiin käydä esim. alkoholisteista. Yllättävän moni käyttää kannabista eikä se näy ulkoisessa olemuksessa paitsi niillä joilla on ongelmia elämässä yleensä. On helppo leimata, kun ei asiasta ole omakohtaista kokemusta. Itse tunnen useita käyttäjiä jotka pärjäävät elämässä paremmin kuin moni muu. |
JonesXxX XXX XXX |
#637 Miksi huumeet pitäisi laillistaa? 10 parasta syytä!27.05.2008 10:481. Todelliset syyt ja seuraukset Poliitikot ovat jo liian pitkään peittäneet huumeiden kieltolailla ne todelliset sosiaaliset ja taloudelliset tekijät, jotka johtavat huumeiden käyttöön. Suurin osa laillisten ja laittomien päihteiden käytöstä on viihdekäyttöä. Köyhyys ja epätoivo ovat suurin syy huumeiden ongelmakäyttöön. Ongelmakäyttäjien määrää voidaan vähentää puuttumalla näihin taustalla oleviin syihin. 2. Laittomien markkinoiden poistuminen Huumausaineilla käytävä kauppa perustuu kysyntään ja miljoonat ihmiset käyttävät laittomiksi luokiteltuja päihteitä. Luomme tilaa rikollisille markkinoille pitämällä joidenkin päihteiden tuotanto, kysyntä ja käyttö laittomana. Voitot ovat satoja miljardeja. Laillistaminen pakottaa rikolliset pois huumekaupasta, ehdyttää laittomista päihteistä saadut tuotot ja antaa mahdollisuuden säädellä ja valvoa markkinoita (mm. reseptimyynti, ikärajoitukset, mainonnan säätely) 3. Vähentää olennaisesti rikollisuutta Laittomien päihteiden hinta muodostuu kysynnän perusteella, markkinoilla, joita ei säädellä millään tavalla. Laittomien päihteiden käyttäminen on kallista. Tämä tarkoittaa sitä, että jotkut laittomista päihteistä riippuvaiset turvautuvat varasteluun saadaksensa rahoituksensa laittomiin päihteisiin (jos lasketaan puolet Iso-Britannian omaisuusrikoksista se tarkoittaa noin kahta miljardia puntaa vuodessa). Suurin osa päihteisiin liittyvästä väkivallasta on laittomaan päihdekauppaan liittyvää. Laillistaminen tekisi mahdolliseksi säädellä markkinoita, asettaa halvempi hintataso ja näin vähentää tarvetta turvautua rikoksiin. Tuomioistuimien työtaakka vähenisi, sekä vankimäärä pienenisi huomattavasti. Näin säästettäisiin miljardeja. Esimerkiksi tupakanpolttajien ei tarvitse säädeltyjen hintojen vuoksi rahoittaa käyttöään varastelulla. Väkivalta puuttuu myös kokonaan laillisista tupakkamarkkinoista. 4. Laittomien päihteiden käyttäjät ovat enemmistö Tutkimukset osoittavat, että Britanniassa lähes puolet 15-16-vuotiaista ovat käyttäneet laittomia päihteitä. Puolitoista miljoonaa ihmistä käyttää ekstaasia joka viikonloppu. Nuorten parissa laittomien päihteiden käyttö käsitetään normaaliksi. Huumesodan voimistaminen ei vähennä kysyntää. Hollanti, missä kannabislaki on vapaamielinen, on vähän laittomien päihteiden käyttäjiä verrattuna muihin Euroopan maihin. Laillistaminen pitää päihteiden käyttämistä normaalina asiana: se on sosiaalinen eikä juridinen asia. Meidän itse on päätettävä se miten toimimme päihteiden kanssa. Vuonna 1970 Britanniassa tuomittiin 9000 ihmistä huumausainerikoksista, 15% nuorista oli käyttänyt laittomia päihteitä. Vuonna 1995 luvut olivat 94 000 ja 45%. Kieltolaki ei toimi. 5. Antaa mahdollisuuden totuudenmukaisen tiedon jakamiseen Ennakkoluuloiset ja tietämättömät tiedotusvälineet ja politiikantekijät jakavat meille epämääräistä tietoa päihteistä ja niiden käytöstä. Suoranaisilla valheilla on edistetty ryhmäkuntaisia tavoitteita. Tämä aiheuttaa monia laittomien päihteiden käyttöön liitettyjä haittoja ja vahinkoja. Laillistaminen auttaa levittämään avointa, rehellistä ja totuuteen perustuvaa tietoa käyttäjille ja niille jotka eivät käytä. Näin ihmiset voisivat itse päättää mitä ainetta ja kuinka he sitä käyttäisivät. Voitaisiin aloittaa uudelleen tutkimus laittomien päihteiden käytöstä ja vaikutuksista – sekä negatiivisista että positiivisista. 6. Tekee kaikki päihteet turvallisemmaksi Huumeiden täyskielto on johtanut käyttäjien leimaamiseen ja syrjäytymiseen. Valtiot, joilla on hyvin tiukka huumausainepolitiikka, on myös hyvin korkea HIV-tartuntojen määrä suonensisäisten laittomien päihteiden käyttäjillä. Iso-Britanniassa C hepatiitti leviää laittomien päihteiden käyttäjillä. Iso-Britanniassa aloitettiin 1980-luvulla puhtaiden neulojen jako ja seksuaalivalistusta lisättiin HIV:n lisääntymisen pelossa. Haittojen minimointiin tähtäävät toimenpiteet ovat huumeiden täyskieltoon perustuvien lakien vastaisia. 7. Palauttaa oikeutemme ja velvollisuutemme Huumeiden täyskielto tekee miljoonat muuten lakeja noudattavat ihmiset rikollisiksi. Se luovuttaa päihteiden jakelun lainsäätäjiltä ja poliitikoilta kaiken valvonnan ulkopuolelle rikollisille, jotka usein ovat väkivaltaisia. Laillistaminen palauttaa oikeutemme käyttää huumeita vastuullisesti ajatustemme ja tunteidemme muokkaamiseen. Laillistaminen mahdollistaa valvonnan ja säätelyn, jotta voimme suojella niitä, joita huumeet voivat vahingoittaa. 8. Rotukysymys ja päihteet Mustat joutuvat kymmenen kertaa todennäköisemmin vankilaan huumerikoksista kuin valkoiset. Huumepidätykset ovat tunnetusti harkinnanvaraisia, mikä antaa lakiviranomaisille mahdollisuuden huomion kiinnittämisen tiettyihin etnisiin vähemmistöihin. Huumeiden täyskielto on lisännyt erityisesti mustien leimaamista. Laillistaminen poistaisi koko joukon lakeja , joita on suhteettomasti käytetty mustien saattamiseksi tuomioistuimiin. Se auttaisi myös siihen, että mustia on nyt suhteettoman paljon vankiloissa. 9. Maailmanlaajuiset vaikutukset Laittomien päihteiden kauppa tekee yli 8% koko maailmankaupasta (noin 400 miljardia euroa vuodessa). Kokonaiset valtiot ovat joutuneet huumekartellien korruptoimiksi. Huumeiden täyskielto aiheuttaa sen, että kehittyneet maat laajentavat poliittista valvontaa tuottajamaissa nimenomaan huumevalvonnan varjolla. Laillistaminen palauttaa oikeuden saada verotuottoa laillisista markkinoista ja vähentää hallinnon ylärakenteen korruptiota. Se poistaa myös yhden poliittisen vaikuttamisen välineen tuottajavaltioita vastaan. 10. Huumeiden täyskielto ei toimi Ei ole olemassa todisteita siitä, että huumeiden täyskielto toimisi. Kysymys, johon meidän pitää vastata on: ”Mitkä ovat hyödyt siitä, että joku päihde tehdään laittomaksi?” Jos vastaus tuntemamme tiedon perusteella on se, että haitat ovat hyötyjä suurempia, meidän pitää etsiä uusia, toisenlaisia, menettelytapoja päihdekysymyksissä. Laillistaminen ei ole kaikkea parantava lääke mutta se auttaa moniin ongelmiin, jotka on liitetty laittomien päihteiden käyttöön sekä niihin, joita huumeiden täyskielto aiheuttaa. Nyt on tehokkaamman ja käytännön läheisemmän päihdepolitiikan aika. ”Jos päihdeongelmat jatkavat nykyistä kehitystään, joudumme pelottavien vaihtoehtojen eteen. Joko meidän on kavennettava merkittävästi kansalaisoikeuksia tai meidän on etsittävä perustavanlaatuisesti uusia ratkaisuja. Keskeisen kysymyksen on oltava, voiko oikeuslaitos ratkaista tämän ongelman?” Komentaja John Grieve, Criminal Intelligence Unit, Scotland Yard, Channel 4 1997. Transform Campaign for effective drug policy Easton Business Centre Felix Road Easton Bristol BS1 0HE Telephone: +44 (0) 117 941 5810 Facsimile: +44 (0) 117 941 5809 email: info@transform-drugs.org.uk www.transform-drugs.org.uk Cannazine |
Juho Solala Pori |
#638 Kasvatuksen rikosoikeudellisesta statuksesta...27.05.2008 22:50Juhani Kakko, tuskin edes Suomessa tehtäisiin lainsäädännöstä niin järjetön että käytön ja hallussapidon laillistuessa kotikasvatus säilyisi yhtä suurena rikoksena kuin nykyään. Jotenkin se tuntuu paljon absurdimmalta kuin pontikan tapauksessa.. Jos valtio haluaisi kuitenkin verotulot kaikesta käytetystä kannabiksesta, niin pienimuotoiset kasvatukset voitaisiin jättää rankaisematta, mutta esim. niin että poliisi takavarikoisi löytämänsä puskat. Isommista viljelmistä ja myyntitarkoituksessa kasvatuksesta voitaisiin edelleen rangaista. Parempi tosin olisi että (varsinkin lääkekäyttäjillä) pienimuotoiset viljelmät saisivat täysin laillisen statuksen jos kannabis laillistettaisiin, näin mm. vältettäisiin turhaa byrokratiaa. Ja valtiolle olisi luvassa roimat verotulot joka tapauksessa, kunhan myynti pysyisi täysin valtion hallussa. Miika Suhonen: Se, että yrität todistaa kannabisriippuvuutta sillä, että sitä yritetään kuumeisesti laillistaa, kertoo aika kapeakatseisesta ajattelusta. Jos karkit olisivat laittomia, ja kymmenet tuhannet suomalaiset söisivät niitä, niin kyllä he varmasti koittaisivat saada typerän kieltolain kumottua, saadakseen nauttia harmittomasta pienestä ilostaan. Jos paukkupäillä on kerran pakottava tarve saada koko ajan poltella, niin miksei käynnissä ole valtava muuttoliike Suomesta Hollantiin? Siksi, ettei sellaista "kannabisriippuvuutta" olekaan, ettei polttelussa pystyisi pitämään taukoa. Lähinnä riippuvuus kannabikseen on sitä, että se voi tuoda niin paljon iloa ja sisältöä elämään(polttelukaverit, kasvatteluharrastus, kannabiskulttuuri..), ettei siitä millään haluaisi luopua. Tämäkin on kai eräänlainen "riippuvuus", enkä suinkaan voi väittää etteikö se tuottaisi harmiakin jonkun elämään, mutta kyseessä on kuitenkin melkoisen eri asia, kuin vahva psyykkinen riippuvuus vieroitusoireineen! |
naama pena tampere |
#63928.05.2008 14:01totta mooses allekirjoitin tän <3 |
Joni Partanen Sydney, Australia |
#64028.05.2008 15:59Täällä Australiassa on suurin piirtein samanlainen kannabista koskeva lainsäädäntö kuin Suomessa (joissain osavaltioissa saa jopa kasvattaa muutaman kasvin omaan käyttöön). Kuitenkin kannabis on täällä niin paljon yleisempää kuin suomessa ja siitä myös uskalletaan puhua paljon avoimemmin. Esimerkiksi firmassa jossa olen töissä noin 80% työntekijöistä käyttävät kannabista enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ja silti nämä samat jätkät painavat koko ajan 50-70 tuntista työviikkoa. Mietin vaan että onko suomalaiset niin helvetin erikoista porukkaa että jos kannabista koskevaa lainsäädäntöä vähän löysäisi, niin kaikki yhtäkkiä lopettaisivat työnteon eikä tekisi mitään muuta kuin polttelisivat pilveä päivät pitkät? Sanon sen taas: SUOMI ON PASKA MAA! |
Samuli Vainio Helsinki |
#64129.05.2008 01:44Sama pätee myös muihin maihin kuin Australiaan. Ollessani Ranskassa Lillen yliopistossa vaihto-oppilaana, huomasin saman asian: kannabiksenkäyttö on yleistä, ja siihen suhtaudutaan samalla normaaliudella kuin täällä alkoholiin. Ei kannabisjointin nauttiminen viikonloppuisin tee kenestäkään nistiä sen enempää kuin perjantaipullo alkoholistia, ja jos moista olisi sielläpäin sillä samalla tunteen palolla yrittänyt julistaa kuin "huumevalistajat" tekevät täällä, niin sieltähän oltaisiin naurettu ulos. Meillä täällä Suomessa on ilmeisesti niin syvälle juurrutettu ajatus siitä, että kannabis on VAARALLINEN HUUMAUSAINE, ettei sitä enää edes kyseenalaisteta, ja se joka kyseenalaistaa, on varmasti paatunut, elämänsä ja järkensä tappavalle päihdyttävälle aineelle menettänyt vaarallinen narkomaani. Sen lisäksi suomalainen juomakulttuuri (mahdollisimman paljon ja vielä enemmän mahdollisimman usein) on jo itsessään niin naurettava, että kuka tahansa ulkomailla sivistyneempää kulttuuria nähnyt ei voi olla kyseenalaistamatta vallitsevaa järjestystä. Meininkihän on täällä täysin naurettavaa. Siinä missä normaali suomalainen lähtee perjantaina kaupungille tarkoituksenaan juoda itsensä mahdollisimman sekaisin, normaali keski-Eurooppalainen lähtee kaupungille tarkoituksenaan viettää mukavaa iltaa ja sosialisoida. On jotenkin täysin absurdia, että koska en halua viikonloppuisin ottaa osaa siihen hullunmyllyyn mikä tuolla kaupungilla on käynnissä, vaan nautin mielummin kannabissavukkeen ja vietän iltani teen, ystävien ja hyvän keskustelun kanssa, elokuvaa katsellen, tai vain nauttien hiljaisuudesta ja tuijotellen auringonnousua ja miettien syntyjä syviä, olen tästä syystä rikollinen? Rikollinen, vaikka olen koulutettu, hyvässä työpaikassa ja muutenkin kaikin puolin tuottava jäsen yhteiskunnassa? Rikollinen, vaikka en ole koko elämäni aikana tehnyt mitään lainvastaista ylinopeus- ja parkkisakkoja lukuunottamatta? En ymmärrä, en todellakaan ymmärrä. Allekirjoitin. |
satu siitonen hankasalmi |
#64229.05.2008 12:36Mansikat on cannabinkasveja. Ehkä joku teksii mansikkaan pienen lisän ja päästään pilveen. |
Tapio Peltonen Turku |
#643 Mansikka ei ole kannabiskasvi31.05.2008 17:25Ihan vaan tiedoksi, että vaikka sekä hamppukasvien (Cannabaceae) että ruusukasvien (Rosaceae) heimot kuuluvat Rosales -lahkoon, ne eivät ole mitenkään kovin läheisiä sukulaisia. Hamppukasvien heimoon kuuluu hampun lisäksi tunnetummista kasveista ainoastaan humala, tosin nykyään myös aiemmin jalaviin luokiteltu genus Celtis on taidettu luokitella hamppukasveihin. |
Teemu Lehtonen Helsinki |
#644 haitat02.06.2008 12:44Otit manifestissasi esiin kuoleman haittana. Onhan se totta, että äärimmäisen harvoin kyseiseen aineeseen kuollaan. Olen kuullut yhdestä tapauksesta, vaikka teen itse huumeiden vastaista työtä. Mutta onko kuolema ainoa haitta kannabistuotteista? Mitenkä aineen psykoaktiivisuus? Tiedän ihmisiä jotka ovat saaneet paniikkihäiriön tai muita henkisiä/hermostollisia sairauksia pysyviksi riesoiksi. Entä kannabiksen oppimista ja älyä heikentävät veikutukset. On totta, että ainakin suurin osa kyseisistä haitoista on vain väliaikaisia, jos käyttö ei ole pitkäaikaista. Mutta siinä ehtii mennä monella vuosia hukkaan ja elämä monellakin tapaa viemäristä alas. Lisäksi aineen rentouttavuus tekee suuremmissa määrin polttelevista turhia sosiaalituen hyödyntäjiä. Kyseessä on siis valtiota kuormittava asia. Varsinkin jo kannabis laillistetaan, niin sen käyttö suurella todennäköisyydellä kasvaa. On totta, että laiton kauppa ei saisi rahaa, mutta se ei mielestäni riitä vaa'assa haittoja vastaan. |
Tapio Peltonen Turku |
#645 Kieltolain haitat vs. laillistamisen haitat02.06.2008 14:24Teemu Lehtonen, Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon haittoja hampun kieltolaki aiheuttaa? Ensinnäkin, kieltolaki luo laittomat markkinat kaikkine oheisilmiöineen, ja laittomia markkinoita, toisin kuin laillisia, ei voida kontrolloida yhteiskunnallisin keinoin. Toisekseen rangaistustoimenpiteet ja "huumeen" käyttöön liittyvä stigmatisaatio vaikeuttaa päihdekuntoutusta. Kolmanneksi, laiton käyttö on piilossa, joten ongelmakäyttöön ei voida puuttua varhain, ja käyttäjät pyrkivät ongelmien ilmaantuessakin ennemmin välttämään hoitoa kiinnijäämisen pelossa kuin hankkimaan apua. Puhumattakaan kustannuksista, jotka aiheutuvat viranomaistoiminnasta ja siitä, että sinänsä viattomia ihmisiä syrjäytetään koulutuksesta ja työelämästä. Siksi toisekseen, kuten olen noin kolmeenkymmeneen kertaan tuonut esille näissä kommenteissa, ei ole mitään näyttöä siitä, että kannabiksen laillisuusstatus vaikuttaisi sen käyttömääriin. Laillistamisen aiheuttamat haitat olisivat ennen kaikkea esteettisiä (pilvenpolttajia alkaisi näkyä puistoissa) ja näihinkin voitaisiin puuttua esimerkiksi säätämällä JULKINEN kannabiksenkäyttö laittomaksi. Pitkällisellä, asiallisella valistustyöllä yhdistettynä markkinakontrolliin ja yhteiskunnallisiin toimenpiteisiin voidaan hillitä päihteiden käyttöä: Tupakan kohdalla aikaansaatu käyttäjämäärien pieneneminen on tästä hyvä esimerkki. Laittomuus tekee asiallisesta valistuksesta mahdotonta, koska ei ole "lupa" myöntää, että lailliset päihteet ovat monessa suhteessa paljon haitallisempia kuin monet laittomat päihteet. Mitä tulee moraalinormistoon ja käsitykseeni kannabiksen käytön hyväksyttävyydestä, vastaisin kysymykseen "Onko kannabiksen satunnainen käyttö suositeltavaa?": Ei, mutta se ei silti ole mikään suunnaton synti ja häpeä. Samalla tavalla vastaisin myös kysymykseen "Onko alkoholin satunnainen käyttö suositeltavaa?" |
herra asia nokia |
#646 Kannabis05.06.2008 19:53Täällä moni puhuu asiaa... ja jatketaan tätä asian puhumista kannabiksesta... aloitetaan siittä että kannabiksestahan juuri ei ole paljoa haittaa ainoat haitat siinäkin ovat. Kannabiksen pidempiaikainen ja runsas käyttö saattaa heikentää ajattelu- ja havaintotoimintoja ja muistia. Mutta vaikutuksia voivat olla lähimuistin heikkeneminen, uuden oppimisen ja tarkkaavaisuuden ylläpidon vaikeutuminen. Keskittymiskyky saattaa heiketä ja olennaisen erottaminen monimutkaisesta vaikeutua... mutta (huom) pitkäaikais käytössä!? Tutkinnoissa on selvinnyt että kannabiksen käytöstä ei seuraa akuuttia myrkytys-tai kuolemanvaaraa, mutta Ihmiset jotka ovat skitsofreniaan altistunut niin silloin kannabis saattaa laukaista spykoosin.. mutta ota siittäkin nyt sit selvää.. Ja mitänyt kannabiksesta yhtään tiedän ja sen vaikutuksista niin nekin ovat mielihyvän tunne, ruokahalun lisääntyminen, puheliaisuus, naurukohtaukset, rentoutuneisuus, suun kuivuminen, silmien sidekalvon verestys (punaiset silmät). Ja näitä asioita on tutkittu ja paljon MUTTA tappavaa annosta ei tiedetä.. Ne ihmiset jotka tätä on tutkinut niin arvioivat että kannabista pitäisi nauttia 13 kiloa jotta yli annostus tapahtuisi... johan on ihmeellistä... Kun tuota vertaa alkoholiin niin on aika ihmeellistä... joillekin ihmisille se viinapullo riittää vatsahuuhteluun, tai voi käydä jopa niin että sammuu johonki ja tukehtuu oksennukseen.. ja itse jos poltan sauhut niin istun tai makaan ja kattelen leffoja tai kuuntelen musiikkia ei pahemmin tee mieli lähteä mihinkään ulos hengaileen.. taas kun jos juon kaljaa tai viinaa niin tekee mieli lähtee pihalle bailaan ja juhliin. Siinä on jo aika suuri ero näin pidemmän päälle ajatellen... ja jos kannabis laillistettaisiin niin siinä vaiheessa monikin ihminen ei voisi olla muutakun tyytyväinen... Itse tiedän miltä polttaminen tuntuu kun on pitkä työviikko takana... ja jos sillon polttaa pesän tai toisenki.. sillon saa rentoutua ja olla niin sanotusti ilman huolia.. En tiedä miten muut sen nyt käsittävät. ja jos nämä kaikki asiat otettaisiin politiikassa, terveysvirastossa tai muualla. niin kyllä minä olisin valmis lähtemään taistelemaan siittä että kannabis laitettaisiin lailliseksi.. tästä asiasta on varmasti kirjotettu mutta ei se mua haittaa kerron oman mielipiteen tästä koko asiasta ja tiedän että kaikki Huumeita vastaan olevat kirjottavat tänne jtn kuraa. niin sanon teillekin että älkää tulko tänne kertomaan että kannabis on perseestä ja ei sitä lailliseksi että kannabis on huume... jos oikeesti ihmiset luulee näin niin tottakai sillon heillä on aivan väärä käsitys kannabiksesta.. KANNABIS ON LÄÄKE!. Jos on univaikeuksia niin sillon kyllä sauhu auttaa. Minulla itsellä oli ennen 4-6 tunnin yö unia.. mut ei ole sitäkään ongelmaa enään, nyt mun yö unet ovat 8-10 tuntiin ja olen varsin tyytyväinen... ja huom kun miettii myös sitä faktaa että kannabis ehkäisee/vähentään riskiä sairastua Alzheimerin tautiin sekä mahdollisesti hidastavan taudin etenemistä tehokkaammin kuin perinteiset lääkkeet. SIINÄ On teille todellista faktaa kannabiksesta on huomattavasti vähemmän Haittaa kannabiksesta, kun vertaa sitä alkoholiin. jos ihmiset suuttuvat siittä minulle että kirjoitin tämmösen tarinan ja näitä asioita varmasti lukenut myös aijemminki mutta.. suuttukoot jos suuttuu.. mutta Kiitos kaikille jotka eivät minulle näistä faktoista suutu ja lisä tietoa näistä saa[http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannabis] |
Antton Kokkonen Helsinki |
#64705.06.2008 20:57Jaa että kannabis ei ole huume? Kannabis on huume, heroiini on huume, alkoholi on huume. Muutenkin aika provo ja lapsellinen kirjoitus. Kirjoitusvirheet jos korjaat niin joku saattaa jopa luulla, että olet lukenut muutakin kuin hamppuforumia. |
herra asia nokia |
#648 no kuules antton kokkonen05.06.2008 23:42kai luit että että minua ei kiinnosta mitä ihmiset ajattelevat tuosta mitä kirjoitin.. ne ihmiset jotka kannabiksesta tietää ja on polttanut niin ne kyllä ymmärtää aivan hyvin mitä minä puhun tuossa. |
Timo Engman Helsinki |
#649 On se kumma07.06.2008 13:05juttu et väitetään mitä ihmeellisimpiä asioita kannabiksesta ku ei viititä ottaa asioista selvää. Esim joku väitti että kannabikseen jää riipuvaiseksi,samalla tavalla kun tupakkaan ja kannabiksen käyttäjät ovat nistejä jne jne sun muuta ihan älytöntä. Kannabikseen ei esim jää riipuvaiseksi,mitä nyt muutama yö voi tulla vähän huonosti nukuttuu mut siinä kaikki. Eikä kannabiksen käyttäjän tarvitse ajatella että mistä seuraava annos,se jos joku on näitten ränniveikkojen hommaa. Jos ei kannabista ole saatavilla,niin sitten ei ole. Ei siitä seuraa mitään raivokohtauksia kuten piri,polle,subu nisteillä,jotka harrastavat näitä rännileikkejä joitten on pakko saada aineita,muuten tiedä kuka tappaa ja kenet. Semmosta on nistin elämä,joten älkää jaksako vääntää jotain nistijuttuu jotka käyttävät kannabista. Kannabista käytetään jokaisessa yhteiskuntaluokassa,tunnen jopa erään professorin joka käyttää kannabista ja on todella kaukana nististä. Kannabis on myös nykyään lääke,marihuanan muodossa ja nimeltään Bedrocan. Suomessa on jo varmuudella kaksi lääkekannabiksen käyttäjää,joten ovatko hekin sitten nistejä,koska lääkäri määrää heille kannabista lääkkeeksi? Jos vastustajat näin ajattelette niin mielelläni otan sitten nistin leiman otsaani kun syön huumelääkkeitä joita olen joutunut syömään jo yli 10 vuotta. Olenkin jutellut kipulääkärilleni lääkekannabiksesta,ollut yhteydessä sos ja terv ministeriöön ja sieltä on sanottu että hae lääkärisi kanssa erityislupaa lääkelaitokselta Bedrocanin käyttöön. Lääkäri tuntuu olevan vähän samoilla linjoilla,koska kirjoitti viime sairaskäynnistä potilaan kanssa keskusteltu erilaisista lääkkeistä,on kokeiltu lähes kaikki mahdollinen ja kivut senkun pysyy (hermokipu) ja mielenkiinnolla on seurattu kannabiskeskustelua ja jos kannabis yleistyy kivunhoidossa,niin tämän potilaan kohdalla sitä tulisi harkita. Näihän siinä nyt on sit käyny et se on yleistynyt kivunhoidossa,et kipulääkäri luultavasti alkaa anoo erityislupaa lääkekannabiksen käyttön. Et se siitä nististä,tuskin lääkäri määrää holistille pullon kossua pvässä. Uskokaa jo kukkahatut,kannabis on lääke ja viel hiton hyvä semmonen tiettyihin sairauksiin mm ms-sairaus,hermokivut,migreeni muutama mainitakseni. Eikä tarvii kärsii huumepillereiden kamalista sivuoireista. terv. kipupotilas,joka polttelee marihuanaa välillä kipuihinsa ja auttaa paremmin ku huumeopiaatit. Joten kukkahatut,pitäkää päänne kiinni nististä ja kannabiksesta niillä ei oo mitään yhteistä. |
pate nuppi pispala |
#650 jep jep09.06.2008 10:50totta kai kannapis ja kakoiini lailliseksi. niin ja masturpeeraus. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kannabis lailliseksi" tässä luettelossaVaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1799 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101328 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
556 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
484 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
299 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
302 Luotu: 10.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
182 Luotu: 18.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
126 Luotu: 13.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15354 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2653 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
201 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
769 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
46 Luotu: 13.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
244 Luotu: 06.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1066 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
49 Luotu: 11.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.