Kannabis lailliseksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kannabis lailliseksi.
Anna Ingen Amsterdam |
#3526 En todellakaan allekirjoita idiootti ideoita21.04.2012 13:59Kyllähän se niin on, että kaikki törky alkaa kannabiksesta.. Ihan turha väittää, etteikö asia näin olisi.. Mun tekis mieli henkilökohtaisesti viedä saunan taakse kaikki pilven polttajista tykittäjiin. Niin turha sakki ns.ihmis olentoja. Mun puolesta voisivat kaikki narkit, hypätä laivaan ja perustaa oman hippie hippie shake-kommuunin jonnekin autiolle saarelle. Varsinkin kun nämä sekopäät tulevat vinkumaan myöhemmin ilmasia ruiskuja, ja tulevat uskoon, kun ovat joutuneet teoistaan vankilaan, kun alkuun on hamputeltu, sitten vaihdettu vahvempaan, ryöstetty mummot ja vaarit, sekopäissään puukotettu ihmisiä..ym..ym..ym.. Valtiolle tulee kalliiksi nämä hyödyttömät oleskelijat... ai v...u että pistää vihaks.. |
Vieras |
#3527 Re:21.04.2012 14:06Hyvä että löytyy tälläsiäkin ihmisiä terveyden huollon piiristä. Jokainen pointtisi piti aika pitkälti paikkansa.. ainakin omien havainotojeni mukaan.
Tähä haluaisin hieman lisätä ". Jos kannabiksen polttelijasta tulee heroinisti, on hän varmasti suhtautunut heroiiniin avoimesti jo jonkin aikaa. En ymmärrä miten sellaista voisi vain tapahtua, koska joku tarjosi hänelle kovempaa huumetta. Ehkä olen musta-valkoinen tämän asian suhteen, mutta ei vaan nyt mahdu tämä päähä" Olen täysin samaa mieltä että aikuinen ihminen joka ostaa esim. heroiinia on ollut jo pidemmän aikaa jo sellainen että jollain tasolla ollut avoin ko. aineelle. Mutta mielestäni tämä koviin aineisiin siirtyminen diilerin "avulla" on ongelmana eritysesti nuorilla jotka ovat saaneet koulun/median päihde valistuksen "kannabis on pahin kaikista joka on portti muihin huumeisiin". Joten nuori joka menee ostamaan diileriltä kannabista ja se onkin loppu nini diileri sitten tarjoo näitä toisia vaihtoehtoja. No nuori sitten kelaa että eihän se kannabis oikesti mikään pahin ollutkaan joten "miksi esim koksu nyt mitää minulle aiheuttaisi kun tämä pahinkaan ei minulle mitään tehny" (karkeasti pyöristettynä). Toisekseen Nuoret (13-18v) ovat kovin imago/arvo keskeisiä, koska hakevat paikkaansa. Tästä seuraa se että mitä kovempi jätkä olet sitä rohkeempi olet kokeilemaan kaikkea ns. pelättyä... JA nyt kun muita huumeita on diilerittä saatavilla niin nuoren on helppo olla se porukan kovin joka uskaltaa ostaa silt diilerilt muutaki ku kannabista... Eli minun mielestä tämä porttiteoria koskee enimmäkseen nuoria. (porttiteoriallahan tarkoitan juuri tätä diilerin tarjontaa enkä sitä klassista jossa livemmästä siirrytään vahvempiin aivokemiallisten seurauksien saattelemana)
|
Vieras |
#3528 Re: En todellakaan allekirjoita idiootti ideoita21.04.2012 14:11#3526: Anna Ingen Amsterdam - En todellakaan allekirjoita idiootti ideoita Oot kyllä aika pihalla.... tunnetko edes ketään oikeiden huumeiden käyttäjiä?
Mites sitten alkoholin käyttäjät? alkoholihan on kannabista vahvempi ja vaarallisempi päihde pitäisikö hekin viedä saunan taakse?
Jos oikeasti haluat vähentää huumeista johtuvia ongelmia nini suosittelen tutustumaan portugalin malliin.
Et taida erottaa viihede käyttäjää ja ongelma käyttäjää.... jos juot alkoholia oletko alkoholisti?
|
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
21.04.2012 17:19- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Vieras |
#3530 Re:21.04.2012 17:31Sinähän se tässä urputat.... eihän sun kommentissa ollu yhtäkään pointtia että miksi se olisi järkevää pitää laittomana.
|
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
21.04.2012 17:42- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Vieras |
#3532 Re: Re: Re:23.04.2012 13:08Eihän teillä kannabiksen vastustajilla tunnukkaan olevan muuta tekemistä kuin kiusata ihmisiä jotka haluavat käyttää kannabista.... Mitään järki perustelija kannabiksen vastustajilta ei yleensä tule. Pelkkää haukkumista ja mesoamista. Järki käteen ja kannabis lailliseksi... ihmisillä kuuluisi olla oikeus käyttää nykytiedon mukaan turvallisinta päihdettä jos haluaa päihtyä... |
Mr. "Pettynyt ihmiskuntaan syvästi" |
#3533 Mielipide/ratkaisu25.04.2012 01:48Kohtuullisissa määrissä kannabiksesta tuntuu olevan vain hyötyä. Parempi olisi saada se lailliseksi tarkoin säädeltynä kuin diileriltä ostettuna. Jos ostaa tuntemattomista lähteistä voi tulla ties mitä muuta seassa olevana, jotta saa pussiin vähän lisää painoa ja siten hintaa korkeammaksi. Eli laittomana kannabis aiheuttaa paljon enemmän terveys ongelmia ellei itse kasvata, mitä suuri osa väestöstä ei tee. Kuten kaikissa asioissa liika käyttö aiheuttaa ongelmia, joten oma ratkaisuni olisi seuraava: * Kerran kuukaudessa aikuinen Suomen kansalainen (20+ vuotias) pystyisi ostamaan jointin aivan laillisesti, ei enempää. Yksi jointti kuukaudessa riittää aivan hyvin rentouttamaan stressin pois ja masennuksen ilman että seuraa mitään kunnon resistansseja tai riippuvuuksia. Pelkästään apteekit pystyisivät myydä kyseisen pienen määrän kannabista ja valtion tulisi varmistaa kyseisen tuotteen laatu. En usko että päivittäinen kannabiksen käyttö on tarpeellista tai hyväksi ihmiselle. Parempi aloittaa pienestä ja katsoa miten onnistuu, kuin suoraan laillistaa täysin ja mahdollistaa liika käyttö. Enimmillään uskoisin että 1 jointti per henkilö joka viikonloppu olisi kohtuu käytön puolella. Mielummin tosin 1/kk aivan jotta saisi asian edes liikkeelle ja eteenpäin. Avitettuna mieluiten tieteellisillä tutkimustuloksilla jotta saadaan väestöstä kitkettyä pois harhaluulot. Tietenkään ei raskaana oleville. En laillistaisi omaa kasvatusta myöskään. Eläkeläiset jotka ovat yli 70- tai 80-vuotiaita, en näe syytä rajoittaa heidän kannabiksen käyttöä elämässä, kaikkien niiden raskaiden työvuosien jälkeen. Hyvät puolet: -Valtiolle lisätuloja kannabiksen viljelystä ja levityksestä apteekkien kassojen taakse. -Liika käyttö vähentyy koska harvempi vaivautuu ostamaan diileriltä. -Terveys tuote kohtuudella nautittuna. -Sosiaalinen tuote, vähentää syrjäytymistä vaikkakin vain vähän. -Vanhusten masennus ja kivut vähenevät/lievenevät kiitos käytön. -Ei enää tuntemattomia aineita kannabis pussin mukana. (kun joutui ostamaan diileriltä) Huonot puolet: -Väestöstä löytyy vähemmän välkkyjä jotka silti menisivät liika käytön puolelle. -Jotkut luultavasti ostaisivat oman kuukauden annoksensa ja myisivät eteenpäin. -Todennäköisesti osa väestöstä valittaisi asiasta silti vaikka se toteutettaisiin hyvin harkiten. -Voi nopeuttaa vanhusten mielen huononemista. Tuntemattomat seuraukset: -Alkoholin käyttö nousee/laskee? -Rikollisuus nousee/laskee/pysyy entisellään? -Diilerien reaktio? Aleneeko hinnat? myyvätkö he vain kovempia aineita? -Korruptio apteekkien myyjien osalta kasvaa/pienenee/pysyy ennallaan? (Myy enemmän kuin sallittu) -Valtion reaktio lisätuloihin? (luutavasti eivät vain leikkaa jostain muualta aivan niin pian) Vapaasti voitte levittää ideaa ja tarjota mielipiteitä tai ajatuksia, miten parantaa suunnitelmaa tai poistaa huonoja puolia. Koettakaa pitää keskustelu aikuismaisena (mikäli suinkaan edes mahdollista kiitos näiden lapsellisten kiroilu kommenttien, jotka eivät tarjoa mitään valaisevaa keskusteluun, sun muiden viha viestien keskuudessa). Tämä ei ole suinkaan täydellinen ratkaisu, ei läheskään. Toivottavasti se edes herätti joitain valistuneita ajatuksia tai ideoita teissä itsessänne, lukijassa. PS. Sen sijaan että huudatte hallitukselle tai toisillenne mitä tehdä tai miten pitäisi tehdä, suosittelen miettimään itse: Miten aikaansaada kaikille, lähellä ja kaukana, toimiva ratkaisu joka ei aiheuta haittoja läheisillenne tai tuntemattomille. Koska on paljon helpompi kuunnella ihmistä jolla on oikeasti suunnitelma mietittynä, kuin vihamielistä kiroilua tai ahdasmielisiä kommentteja. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut parempi tehdä vain suoraan oma addressi MUTTA en itse ole aivan niin motivoitunut ajamaan asioita joten.. Onnea? (En vaivautunut lukemaan 142 sivua kommentteja läpi ennen omani kirjoittamista, joten pahoittelut jos tässä on kertausta jonkun aiemman kommentista, sekä kommentin pituudesta.) |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
25.04.2012 02:54- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
HUUMEITA VASTAAN |
#3535 ..25.04.2012 11:47miksi pitäis tälläistä mainostaa?? töihin siitä kannabis eli huume hörhöt!! EN allekirjoita!!Enkä myöskään jaa tätä ns adressia!! |
HUUMEITA VASTAAN |
#3536 Re: Mielipide/ratkaisu25.04.2012 11:49#3533: Mr. "Pettynyt ihmiskuntaan syvästi" - Mielipide/ratkaisu ei taida olla kaikki hevoset sinulla tallissa ! |
Vieras |
#3537 Re: Re: Mielipide/ratkaisu25.04.2012 12:46#3536: HUUMEITA VASTAAN - Re: Mielipide/ratkaisu Hmm.. jos katsoo viestiäsiä ja tämän toisen viestiä johon vastasit niin minun mielestä sinulta on tainnu karata jossakin vaihessa elämää niitä hevosia sieltä tallista. Eihän sinulta tullut mitään muuta kun haukkumista eikä mitään järki perusteluja/mietintöjä pelkkää päätöntä mesoamista. |
faktaa |
#3538 Tietämättömät suomalaiset!26.04.2012 20:05Suomen kansalaiset! -Jos olette kannabista vastaan, perustelkaa miksi! -Jos käytätte itse mitään muuta huumetta (kahvi, tupakka, alkoholi, lääkkeet), mutta vastustatte silti kannabista, olette tekopyhiä! -Jos luulette, että kannabiksesta on vain haittaa, niin voitte varmaan sitten syrjäyttää oman arvomaailmanne, sillä hyvin moni taideteos, että tieteellinen teoria/näkemys on kehittynyt kannabiksen vaikutuksen alaisena, sillä kannabiksen psykologisiin vaikutuksiin kuuluu (henkilöstä riippuen) ajatuksen ja tietoisuuden poikkeava virtaus (joka henkilöstä riippuen on hyvä, tai huono). -Jos haluaisitte vetää turpaan jokaista kannabiksen käyttäjää, niin olisitte näin valmiita hakkaamaan omia esi-isiänne, sillä kautta historian kannabiksen käyttö on ollu paljon sallitumpaa, ja helpompaa (vaikkakin aineen vaikutus ei ollut yhtä suuri kasvin heikomman kasvatusmenetelmän takia). Myös koko länsimaisesta väestöstä suuri osa (>50%) on kokeillut kannabista. -Kannabiksen käyttäjä ei ole nisti. Tutkimusten mukaan älykkyys korreloi suuremman päihteiden käytön kanssa (kausaali voi olla kummanpuolista tahansa). Ainoa, joka täällä tulisi viedä saunan taakse, on tietämätön peräkylän suomalaiskarju, joka luulee ymmärtävänsä maailmasta jotain. Kannabiksella on tietoisuutta muovaava vaikutus kohtuullisesti käytettynä, joka avartaa maailmankuvaa. Vaikka vaikutus on henkilöstä riippuvainen, on kohtuullisella käytöllä lähes aina positiivinen vaikutus (kannabiksen ollaan huomattu pienentävän esim. keuhkosyöpää). Toivoisin siis tietämättömien edes vähän perehtyvän aineeseen, ennen kuin alistuvat omiin assosiaatioihinsa, yhdistäen kannabiksen amfetamiiniin, kokaiiniin tai heroiiniin. Mikäli tämänkaltaisen yhdistyksen päässänne teette, niin tiedättepähän ainakin nyt, että olette indoktrinaation uhreja. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
27.04.2012 01:27- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Vieras |
#3540 Re:27.04.2012 02:19Aika nolo kommentti... ei ihme että asiat menee suomessa päin kettua ku sun kaltasia ihmisiä on niin vitust.
|
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
27.04.2012 12:43- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Vieras |
#3542 Re:28.04.2012 13:30No enpäs nyt tiedä pitääkö tuo paikkansa. Kannabiksen "laillistajat" ovat laittaneet tutkimustuloksia, linkkejä lähteitä ja spekulaatioita tähän asiaan. Kun taas vastustajilta tullle perus mesoamista ja haukkumista ilman järjen hiventä. Minun mielestä se on aika noloo vaan huudella mitä satuu ja haukkua ihmisiä ilman minkään näköistä oikeaa syytä. |
Vieras |
#354328.04.2012 17:27Kannabis pitäisi laillistaa koska siitä on muun muossa hyötyä. Ja jos kannabis laillistettaisiin niin valtio säästäisi rahaa todella paljon. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.04.2012 05:18- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
jack herer |
#3545 Re:29.04.2012 08:08oho oho... tännehän taitaa ihan jukka riipinen trollailla :D huomaa selkeesti että nyt on kannabista vastustavat kommentit moninkertaistunut :D taidat olla sama tyyppi kuka trollailee tääl, oot selkeesti teollisuuden ja rahan perään jos kannabista noin vihaat tai sit vaan joku tavallinen huumepropagandalla aivopesty suomalainen... kannattaa kirjottaa isoil kirjaimil niinku muutki häiriköt tekee että tunnistetaa helpommin :) |
antipsykoosi |
#3546 Re:29.04.2012 13:24:( Käyn töissä, pystyn kirjottamaan käsivarrenmittaisen puolutuspuheen. Väitteesi on kumottu, olet vammainen, pala ja kuole :) |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.04.2012 13:40- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
jack herer |
#3548 Re: Löpeta pössyttely ja palaa todellisuuteen30.04.2012 00:33#3547: Joopa joo - Löpeta pössyttely ja palaa todellisuuteen myönnän että pilvessä on omat haittansa mutta eikös olisi parempi jos niille ihmisille ketkä sitä käyttää niin olisi laillista? jos oikeasti suomen valtiota kiinnostaisi kansalaisten hyvinvointi niin kaikki päihteet olisivat kiellettyjä. ehkä pilvi tekee käyttäjästään psykoottisen, hitaanoloisen, harmittoman hölmön mut omal kohallaa ei oo viel noin käyny. mieluummin polttelen pilveä kun vedän alkoholia ja me "narkit" verrataan siihen suurin piirtein laillisuutensa takia... ja siinähän niitä haittoja vasta onkin :) melkein ku heroiinia vetäis... jos et usko niin tsekkaas vaikkapa perinteisestä wikipediasta tai päihdelinkistä äläkä vaan mene sinne irti huumeista ry:n sivuille koska siellä sitä huumepropagandaa riittää. ite en btw käytä enää kahvia, oli liian vahvaa sydämelle ku alko oireilemaan, kylhän toi kannabiskin sykettä nostaa mukavasti mutta kahvist meni jo sairaalloiseks jyskytykseks, siihenkin on porukkaa muuten kuollu, kannabikseen ei yhtäkään :D mitäs siihen sanot? |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
30.04.2012 00:50- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Vieras |
#3550 Re: Re: Re:30.04.2012 02:16sun tietämättömyys ja vähäinen aivojen käyttö on noloa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
560 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101349 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
493 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
313 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
312 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15371 Luotu: 15.07.2023
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
607 Luotu: 24.11.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
48 Luotu: 19.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
772 Luotu: 30.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
57 Luotu: 11.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024