Kannabis lailliseksi
Kommentoitu viesti
Mr. "Pettynyt ihmiskuntaan syvästi" |
#3533 Mielipide/ratkaisu25.04.2012 01:48Kohtuullisissa määrissä kannabiksesta tuntuu olevan vain hyötyä. Parempi olisi saada se lailliseksi tarkoin säädeltynä kuin diileriltä ostettuna. Jos ostaa tuntemattomista lähteistä voi tulla ties mitä muuta seassa olevana, jotta saa pussiin vähän lisää painoa ja siten hintaa korkeammaksi. Eli laittomana kannabis aiheuttaa paljon enemmän terveys ongelmia ellei itse kasvata, mitä suuri osa väestöstä ei tee. Kuten kaikissa asioissa liika käyttö aiheuttaa ongelmia, joten oma ratkaisuni olisi seuraava: * Kerran kuukaudessa aikuinen Suomen kansalainen (20+ vuotias) pystyisi ostamaan jointin aivan laillisesti, ei enempää. Yksi jointti kuukaudessa riittää aivan hyvin rentouttamaan stressin pois ja masennuksen ilman että seuraa mitään kunnon resistansseja tai riippuvuuksia. Pelkästään apteekit pystyisivät myydä kyseisen pienen määrän kannabista ja valtion tulisi varmistaa kyseisen tuotteen laatu. En usko että päivittäinen kannabiksen käyttö on tarpeellista tai hyväksi ihmiselle. Parempi aloittaa pienestä ja katsoa miten onnistuu, kuin suoraan laillistaa täysin ja mahdollistaa liika käyttö. Enimmillään uskoisin että 1 jointti per henkilö joka viikonloppu olisi kohtuu käytön puolella. Mielummin tosin 1/kk aivan jotta saisi asian edes liikkeelle ja eteenpäin. Avitettuna mieluiten tieteellisillä tutkimustuloksilla jotta saadaan väestöstä kitkettyä pois harhaluulot. Tietenkään ei raskaana oleville. En laillistaisi omaa kasvatusta myöskään. Eläkeläiset jotka ovat yli 70- tai 80-vuotiaita, en näe syytä rajoittaa heidän kannabiksen käyttöä elämässä, kaikkien niiden raskaiden työvuosien jälkeen. Hyvät puolet: -Valtiolle lisätuloja kannabiksen viljelystä ja levityksestä apteekkien kassojen taakse. -Liika käyttö vähentyy koska harvempi vaivautuu ostamaan diileriltä. -Terveys tuote kohtuudella nautittuna. -Sosiaalinen tuote, vähentää syrjäytymistä vaikkakin vain vähän. -Vanhusten masennus ja kivut vähenevät/lievenevät kiitos käytön. -Ei enää tuntemattomia aineita kannabis pussin mukana. (kun joutui ostamaan diileriltä) Huonot puolet: -Väestöstä löytyy vähemmän välkkyjä jotka silti menisivät liika käytön puolelle. -Jotkut luultavasti ostaisivat oman kuukauden annoksensa ja myisivät eteenpäin. -Todennäköisesti osa väestöstä valittaisi asiasta silti vaikka se toteutettaisiin hyvin harkiten. -Voi nopeuttaa vanhusten mielen huononemista. Tuntemattomat seuraukset: -Alkoholin käyttö nousee/laskee? -Rikollisuus nousee/laskee/pysyy entisellään? -Diilerien reaktio? Aleneeko hinnat? myyvätkö he vain kovempia aineita? -Korruptio apteekkien myyjien osalta kasvaa/pienenee/pysyy ennallaan? (Myy enemmän kuin sallittu) -Valtion reaktio lisätuloihin? (luutavasti eivät vain leikkaa jostain muualta aivan niin pian) Vapaasti voitte levittää ideaa ja tarjota mielipiteitä tai ajatuksia, miten parantaa suunnitelmaa tai poistaa huonoja puolia. Koettakaa pitää keskustelu aikuismaisena (mikäli suinkaan edes mahdollista kiitos näiden lapsellisten kiroilu kommenttien, jotka eivät tarjoa mitään valaisevaa keskusteluun, sun muiden viha viestien keskuudessa). Tämä ei ole suinkaan täydellinen ratkaisu, ei läheskään. Toivottavasti se edes herätti joitain valistuneita ajatuksia tai ideoita teissä itsessänne, lukijassa. PS. Sen sijaan että huudatte hallitukselle tai toisillenne mitä tehdä tai miten pitäisi tehdä, suosittelen miettimään itse: Miten aikaansaada kaikille, lähellä ja kaukana, toimiva ratkaisu joka ei aiheuta haittoja läheisillenne tai tuntemattomille. Koska on paljon helpompi kuunnella ihmistä jolla on oikeasti suunnitelma mietittynä, kuin vihamielistä kiroilua tai ahdasmielisiä kommentteja. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut parempi tehdä vain suoraan oma addressi MUTTA en itse ole aivan niin motivoitunut ajamaan asioita joten.. Onnea? (En vaivautunut lukemaan 142 sivua kommentteja läpi ennen omani kirjoittamista, joten pahoittelut jos tässä on kertausta jonkun aiemman kommentista, sekä kommentin pituudesta.) |
Vastaukset
HUUMEITA VASTAAN |
#3536 Re: Mielipide/ratkaisu2012-04-25 11:49:03#3533: Mr. "Pettynyt ihmiskuntaan syvästi" - Mielipide/ratkaisu ei taida olla kaikki hevoset sinulla tallissa ! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
563 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101349 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
494 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
318 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
313 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15375 Luotu: 15.07.2023
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
65 Luotu: 19.12.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
608 Luotu: 24.11.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
772 Luotu: 30.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
59 Luotu: 11.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024