Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

#24410: - Biological Bases of Homosexuality

Olen iloinen näistä linkeistä, sillä näin tämän jutun aikaa sitten, mutten ole sen jälkeen törmännyt siihen. Tässä on nimittäin paljon kommentoitavaa.

"Harvaa asiaa ymmärrämme niin huonosti kuin sitä, mikä tekee henkilöstä heteron tai homon", todetaan rehellisesti heti alussa. "Alirahoitetulla tutkimuskentällä se päivä on vielä kaukana, jolloin meillä on siihen todistettava vastaus". Tästä voi hyvinkin tehdä sen johtopäätöksen, että raha on tällä saralla erityisen oleellinen tekijä sille, mitä tutkitaan ja miten sitä tutkitaan - eli kuka maksaa tutkimukset ja mitä varten. En vihjaa mitään, huomioin vain.

Sitten alkaakin se mielenkiintoinen osuus, kun tulee puhe 9-vuotiaista kaksoispojista, joista toinen on hyvin "tyttömäinen". "He ovat varttuneet samassa talossa, heitä on kohdeltu samoin" - hei haloo? Tuo professori Michael Bailey kuuluu heihin, jotka pitävät homoseksuaalisuutta synnynnäisenä, ja sen huomaa. Hänen mielestään mikään ei viittaa, että kaksosten äiti olisi taipuvainen "kasvattamaan feminiinisiä poikia, koska hänen kaksoisveljensä ei sitä ole".

Tämä sitten on proffan mielestä merkki siitä, ettei kasvatus (nurture) ole osallinen siihen, millaisia pojista on tullut.

Nämä kaksoset ovat mielestäni mitä parhaimmat esimerkit siitä, miten ohjaava kasvatus vaikuttaa lopputulokseen. Tunnen monta poikaa, jotka leikki-ikäisinä ovat halunneet leikkiä barbeilla, pehmoleluilla ja nukeilla, pukeutua prinsessoiksi, meikata ja kaikin puolin tehdä "tyttömäisiä" juttuja, ja ovat myös silloin saaneet sitä sydämensä kyllyydestä tehdä. Niin tyttöjen kanssa kuin pojatkin keskenään. Kukaan heistä ei ole jatkanut sitä erityisen pitkään, kun sitä aikansa olivat leikkineet, eikä kukaan heistä ole tullut homoksi (suurin osa heistä ovat jo parisuhteessa, ja ainakin selvästi osoittaneet suuntauksensa). Heidän tapauksessaan oli merkittävää, etteivät heidän vanhempansa tehneet tästä asiasta mitään erikoisnumeroa, vaan suhtautuivat siihen kuten mihin tahansa leikkiin. Eivät hösöttäneet, eivät kauhistuneet, vaan olivat ihan rennosti ja normaalisti. Eivätkä muodostaneet tästä lasten elämän keskipistettä, kuten ohjelman äiti.

Tämän tyttömäisen kaksospojan äiti on ilmiselvästi "napannut" tähän pojan kiinnostukseen barbeihin (myöhemmin sekä "tyttöpoika" että äiti itse toteavat, että äiti olisi halunnut pojista miehekkäitä ("macho" äidin omien sanojensa mukaan), joten tämä kiinnostus saattoi todennäköisesti olla hänelle shokki). Sen jälkeen hän selvästi on kannustanut poikaansa tällä tiellä, ja tehnyt pojalle tämän roolin merkitykselliseksi siten, että poika on saanut huomiota sen kautta - sekä äidiltään että ympäristöstä. Tämä "tyttömäisyys" on muodostunut jo varhain omaksi identiteetiksi, joka on antanut hänelle minuuden tunnetta. Tämä on kaikkea muuta kuin "sukupuolisensitiivisyyttä".

Hänen veljensä sen sijaan vaikuttaa vähän epämukavasti korostavan omaa poikamaisuuttaan (tämä "tyttöpoika" on selvästi reippaampi ja tyytyväisempi rooliinsa kuin veli, joka ei "miehekkäistä" leluistaan huolimatta anna yhtään rempseän poikamaista vaikutusta, vaan päinvastoin on hyvin hillitty, ja jopa jotenkin "eksyneen" oloinen tässä veljen erikoisaseman varjossa). Kuin hän epätoivoisesti yrittäisi olla äitinsä toivoma "miehekäs" poika (en yhtään ihmettelisi, jos myöhemmin käykin ilmi, että tämä "poikamaisempi" veli osoittautuisikin myöhemmin homoksi, jos hän on joutunut tukahduttamaan itsessään mahdollisesti olevaa feminiinisyyden tarvetta tai kokee tunne-elämässään seurauksia jäädessään veljensä saaman poikkeuksellisen huomion ja erikoisaseman takia varjoon, kun taas "tyttömäinen" veli vaikuttaa kokevan tyttömäisyytensä niin merkittävänä, että hän saattaisi vielä ajautua sukupuolenvaihdosleikkaukseen).

Huomionsa vaatii myös isähahmon ilmeinen puuttuminen perheestä (ainakaan tässä ohjelmassa siitä ei puhuta mitään, vain että se muka on todistettu vääräksi, että sillä tai hallitsevilla äideillä olisi jotakin asian kanssa tekemistä).

Minusta ihan selvästi äiti on määrätietoisesti kasvattanut toista poikaansa tyttömäiseksi, korostaen tälle tyttömäisyytensä merkitystä  - ja eroavaisuutta veljestään - jokseenkin äärimmäisesti. Jopa siinä määrin, että herää epäilys, etteikö hän salaa olisi toivonut tyttöä? Tämä "määrätietoinen kasvattaminen" ei siis välttämättä tarkoita sitä, että teko olisi tietoista. Äiti on kuitenkin antanut selviä viitteitä pojalleen, että hän saa äitinsä huomion omalaatuisuudellaan, ja että tämä ominaisuus on jollain lailla pojalle oma, erikoinen juttu. Lapset herkästi vaistoavat ja seuraavat pieniä vivahteita ja merkkejä, jotka johtavat siihen mitä tarvitsevat ja haluavat - esim. huomiota, merkitystä ja asemaa.

Jakso, jossa todistellaan homomiesten olemuksellista ja käytöksellistä feminiinisyyttä ja lesbotyttöjen miehekkyyttä on huojentava, koska ilman tätä olisin varmasti suututtanut jonkun, jos tällaista olisin täällä väittänyt. Tässä on muistettava, etteivät kaikki homomiehet ole feminiinisiä, sillä onhan "miespuolisiakin" homoja - ja sama naisissa toisinpäin. Mutta selvästi tämä monessa homoseksuaalissa kuitenkin näkyy, ja meikkauksen ja asujen kautta entisestään vielä tietenkin korostuu.

Emme siis ymmärtääkseni voi syyttää pelkästään hormonaalisia tekijöitä, kun homouden muodostumisesta on kyse. Feminiinisten miesten ja maskuliinisten naisten yhteydessä kyllä, mutta entä ne toiset? Ja vielä on otettava huomioon, että on feminiinisiä miehiä ja maskuliinisia naisia, jotka ovat ihan heteroita. Ja entäs biseksuaalit? Tässä ohjelmassa selvästi puhutaan fyysisestä sukupuolesta ja psyykkisestä sukupuolisuuden kokemuksesta sekaisin sukupuolisen halun ja kiinnittymisen suuntauksen kanssa, mikä tekee havainnoinnista paljon vaikeampaa.

Erityisen lyhytnäköistä on tässä ohjelmassa selvästi näkyvä ajatus, että siinä näytetyt leikki-ikäiset (ehkä 3-6-vuotiaat) lapset saavat toimia esimerkkeinä siitä, että heidän ominaisuutensa ovat olleet "alusta asti" (tuo edellä mainittu kaksoispoika oli osoittanut kiinnostusta barbeihin tosin jo 18-kuisena eli puolitoistavuotiaana - vaan toisaalta miksei olisi, kun terve lapsi on kiinnostunut kaikesta ympärillään ja varsinkin siitä, mikä herättää huomiota ja aikuisissa reaktioita). Lapsen kanssa aikaa viettänyt tietää, miten paljon lapsi on ehtinyt kokea ja sisäistää jo parivuotiaana - koko silloisen elämänsä ajan. Lapsi alkaa ottaa vastaan tuntemuksia ja kokemuksia ihan alusta alkaen, ja monella tapaa onkin herkimmillään juuri alussa, kun ei mitään vertailupisteitä tai suojauksia vielä ole kehittynyt. Kaikki menee "sisään", mikä tulee vastaan. Lapsi oppii heti reagoimaan ympäristöön, ja ohjautumaan sen ehdoilla ja sen suhteen.

En tästä syystä näe ihmeellisenä, että "homouden merkkejä" näkyy "jo" leikki-ikäisessä, enkä sitä, että tähän lapsen olemukseen stereotyyppisesti suhtautuvat vanhemmat tiedostamattaan korostavat ja tukevat tätä luonteen ja identiteetin erikoislaatua ja sen voimistumista. Ja jos homoseksuaalisuus kulkee suvuissa, se ei välttämättä todista fyysistä periytyvyyttä, sillä kaikki lienevät huomanneet, kuinka käytös ja identiteettiseikat siirtyvät helposti sellaisten vaikutuspiirissä olijoille, vaikkeivät olisi mitään sukua keskenään. Katsokaa vaikka natseja, ellette usko.

Kakkososassa toistuu sama kaksostarina, tosin nyt lievemmin korostettuna. Toinen kaksonen koki toteutuksensa urheilun saralla, toinen sai huomiota ja varmasti kannustusta keittiöhommien kautta. Tämä ei tosin ole enää niin vakuuttava selitys heidän erilaisuudelleen kuin ensimmäisessä tapauksessa (joskin ovatkin paljon enemmän toistensa oloisia).

Proffa ja ohjelma kiertelee sitten hormonien kautta jälleen kasvatuksellisten (kokemuksellisten) vaikutteiden ohitse hormonirottakokeiden ja poikasikiö-vasta-aineiden (paitsi vasenkätisten) kautta lopputoteamaan, että kaikkien synnynnäisyys- ja hormoniteorioiden sovittelu kaikkiin tapauksiin "antaa vain päänsärkyä". Kovasti yrittävät kuitenkin korostaa - ilman evidenssiä - että tämä kaikki herää jo ennen syntymää.

Miksi sitten kokemuksellisuuden teorioita sitten pidetään niin huomattavan huonossa arvossa, vaikka mitään ei vielä ole todistettu? Selitys on yksinkertainen: jos ulkoinen vaikutus myönnettäisiin, jouduttaisiin myös myöntämään, että homouteen voitaisiin vaikuttaa jälkeenpäin (logiikka ei tosin tässä ole kaksisuuntaista, eli se ei välttämättä silti pitäisi paikkaansa). Lisäksi siihen voisi suhtautua kuin "tartuntatautiin" - vaikka siitä ei suinkaan ole kysymys. Yhtä lailla (kuten jossakin kuulin todettavan) myötäsynnynnäisyyden teoria voitaisiin ilkeyttään tulkita "synnynnäiseksi vammaksi". Pyrkimyksenä ei kuitenkaan saa olla homouden "patologisointi", vaan sen taustan ja olemuksen todellinen ymmärtäminen.

Sanoi mitä tahansa ulkoisen vaikutuksen osuudesta, yhdessä asiassa se on kuitenkin näihin muihin teorioihin nähden ylivertainen: se on osallisena ihan jokaisessa tapauksessa. Mutta koska homoseksuaalisuus (ja muut seksuaalisuuden muodot) on niin heterogeeninen kokonaisuus, olisi naiivia uskoa, että kaiken takana olisi vain yksi ainoa tekijä. Tässä kehityskulussa vaikuttaa varmasti melkoinen määrä vaikuttimia.

Jokainen saa uskoa mitä itse haluaa, enkä yritä tällä kumota sitä, mitä ohjelmassa sanottiin. Tämä on kriittistä katselua, ja muillekin rohkaisuksi irrottautua tiedeuskonnollisesta auktoriteettiajattelusta ajatellakseen välillä asioita ihan maalaisjärjellä.