Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti

Koordinaattori

#11585 Tästä on tingattu

26.04.2013 20:47

 

Olen jälleen päivittänyt listan täällä esitettyjä väitteitä ja vastauksia niihin. Uusia avauksia en tällä halua estää, mutta jos nämä asiat vaikka jatkuisivat näistä asetelmista ainakin vähän aikaa...

Vastaukseni ovat edelleen kovin lyhyitä, perusteellisemmat tarkastelut ovat aiemmassa keskustelussa.

Homoseksuaalisuus on Raamatun vastaista

Mooseksen laeissa ja Paavalin teksteissä esiintyy homoseksuaalisen käytöksen tuomitsemista. Samoissa yhteyksissä mainitaan myös suuri määrä muita syntejä, joista täällä ei samanlaista meteliä pidetä ja osin ei edes synteinä pidetä.

Raamatussa homoseksuaalisuuden kaltaisen toiminnan tuomitseminen liittyy poikkeuksetta kilpailevien uskontojen kritiikkiin. Juutalaisista puheen olleen Daavidin ja Joonatanin välinen rakkaus oli ”syvempää, kuin miehen ja naisen välinen”, mikä antaa vähintäänkin yhtä selkeän mahdollisuuden homo- tai biseksuaalisesta tulkinnasta – tällä kertaa hyväksyvässä mielessä.

Huomattavaa on myös, että kristittyjen tärkein auktoriteetti Jeesus ei kommentoi asiaa millään tavoin – ellei sitten tulkita hänen puheensa taivaaseen kelpaavista, mutta synnynnäisesti tai vapaasta tahdostaan avioon kelpaamattomista koskevan myös homoja.

Raamattua ei siis voi ilman voimakasta yksisuuntaista tulkintaa pitää homovastaisena.


Homoseksuaalisuus on luonnonvastaista. 

Tässä väitteessä luonto esitetään Jumalan oletetun suunnitelman toteutumana, johon homous ei tiukasti näin tulkiten kuulu (”miehen ja naisen luonnollinen yhteys”). Todellinen luonto on kuitenkin täynnä eri lajeissa ilmenevää homoseksuaalisuutta, joten voidaan sanoa, että homoseksuaalisuus on luonnonmukaista. Homoudella ei aina ole selkeää hyötyä lajille. Joskus se voi esiintyä kuitenkin yksilön selviytymistä edistävänä (esim. vältetään toisen koiraan aggressioita) tai joskus populaation selviytymisen apuna (toisten poikasia auttelevat lesbonaaraat).

Väite sisältää luonnosta siis äärimmäisen yksinkertaistetun ja sellaisena tarkoitushakuisen mallin. Osalla se perustuu ymmärtämättömyyteen, osalla taas tahalliseen valehteluun ymmärtämättömille uskonveljille ja -sisarille.

Sodoma ja Gomorra-argumentti

Raamatussa ei ole tässä kohtaa mainintaa homorakkaudesta, heteromiesten suorittamasta vihollismiehen häpäisystä raiskaamalla kylläkin. Tapa on edelleen olemassa, esimerkiksi Balkanin sodassa 1990-luvulla.

Sodoman syntejä luetellaan Raamatussa pitkä lista, mutta niitä muita ei täällä samalla tarmolla jauheta. Joku tässä nosti myös ihan oikein Sodoman synneissä mainitun ylpeyden ja johti siitä Pride-liikkeen perusajatuksen Sodoman synniksi. Sanaa ylpeys käytetään näissä kuitenkin eri merkityksessä. Sodoman ylpeys oli ylimielisyyttä muita kohtaan, pride-ylpeys taas terveeseen itsetuntoon kannustamista koko iän jatkuneen syrjityksi tulemisen ja sen aiheuttaman huonommuuden kokemuksen sijasta.

Homoseksuaalisuus on portti pedofiliaan

Mikään vakavasti otettava tutkimus ei osoita homoseksuaalisuutta ”portiksi” pedofiliaan (vakavasti otettava = vertaisarvioitu, koko tiedeyhteisön tarkastettavissa oleva tutkimus). Pedofilia ja homoseksuaalisuus ovat tutkimusten mukaan eri asioita. Pedofiili on ensisijaisesti pedofiili ja sen lisäksi suuntautunut joko tyttöihin tai poikiin. Terveyskirjaston mukaan pedofilia suuntautuu huomattavasti enemmän tyttöihin, vaikka pedofiileistä valtaosa on miehiä. Homoseksuaalinen suuntautuminen taas on siinä suhteessa samanlaista kuin heteroseksuaalinenkin, että se kohdistuu aikuisiin ja lapsiin suunnilleen samassa suhteessa kuin heteroseksuaalinen suuntautuminen. Viime aikojen kohahduttavimmat tapaukset (Kotka, Itävalta, vanha-lestadiolaiset uskonjohtajat…) ovat olleet tapauksina pääsääntöisesti heteroseksuaalisia. Poikkeuksena tästä ovat katolisen kirkon pedofiiliskandaalit. 

Homoavioliiton hyväksyminen johtaa pedofilian ja/tai eläimiin sekaantumisen tai sukurutsan hyväksymiseen

Homoliitossa on kyse kahden omista asioistaan päättämään kykenevän henkilön liitosta. Pedofiliassa ja eläimiin sekaantumisessa toinen osapuoli on aina alisteisessa asemassa eikä niitä voi pitää tämän takia hyväksyttävinä. Sukulaisten välinen seksi on ehdottoman tuomittavaa, jos ehkäisyä ei käytetä, koska on suuri riski tuottaa vammoista kärsiviä jälkeläisiä. Jos ehkäisy on hoidettu, perusteet kiellolle ovat kulttuurisia - olemme oppineet kavahtamaan asiaa joka tapauksessa. Riski ehkäisyn pettämiseen riittänee perusteeksi sille, että tälle tielle ei ole syytä lähteä lainsäädännössä.

Tähän ja moniin muihinkin kohtiin voidaan myös liittää ote Suomen rikoslaista, joka osoittaa väitteen lausujan astuneen rikolliselle tielle:

Rikoslain 11 luvun 10 §:ssä säädetään että se, ”joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alku- perän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

 

Homoseksuaalisuus on valinta

Paavalin ihmistietämykseen näyttää liittyvän tällainen ajatus. Nykytiede ei tue ajatusta. Homot ovat homoja jo siitä lähtien, kun heidän seksuaalinen suuntautuminen voidaan ajatella kehittyneen. Monet eivät tätä heti välttämättä tiedosta, koska heiltä odotetaan muuta ja sen takia he odottavat sitä myös itseltään. 

Homoseksuaalisuus on henkinen trauma

Tutkimukset eivät tue ajatusta. Suuntautuminen on syntynyt todennäköisimmin jo varhaisessa sikiönkehityksen vaiheessa ja saattaa liittyä ns. epigeneettiseen geenien aktivaatioon. Myös perinteisemmin geneettisillä tekijöillä näyttää olevan vaikutusta homoseksuaaliseen altistumiseen, vaikka mitään selkeää homogeeniä ei ole löydetty. Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä varhaislapsuuden traumojen kanssa. 

Homoseksuaalisuus on vaurio/sairaus

Homoseksuaalisuus on lajin sisällä tapahtuvan vaihtelun yksi ulottuvuus, kuten esimerkiksi vasenkätisyyskin. Se ei tee ihmisestä toimintakyvytöntä tai uhkaa lajille. Sitä esiintyy ihmispopulaatiossa likimain vakiomäärä eikä se vähennä jonkin ryhmän kykyä säilyä eloonjäämistaistelussa. Sen määrän voisi ajatella lisääntyvän jossain määrin, jos homoseksuaaliset parit innostuvat kovasti lisääntymään, mutta koska geneettinen linkki periytymiseen on monimutkainen ja ylivoimainen enemmistö homoparien lapsista on heteroja, ei ole huolta suuresta homojen määrän kasvusta. 

Homoseksuaalisuus on mahdollista ja hyödyllistä eheyttää heteroseksuaalisuudeksi

Homoseksuaalisuutta on yritetty kitkeä, aiemmin väkivaltaisilla hormonihoidoilla ja nykyään ennen kaikkea nk. eheytyshoidoilla. Eheytyksellä on onnistuttu siirtämään biseksuaalien aktiivista suuntautumista vastakkaiseen sukupuoleen ja onnistuttu tukahduttamaan homoseksuaalien seksuaalisen toimintaa ainakin joksikin aikaa. Vastaavanlaisiin tuloksiin kykenevät hurskaat heterot selibaattilupauksissaan. Missään ei ole vakuuttavaa tieteellistä näyttöä homoseksuaalisen vietin kääntämisestä heteroseksuaaliseksi. Eheyttämisen päägurut ovat jopa itse todenneet, että pieleen meni ja että ovat erittäin pahoillaan homoille aiheuttamistaan henkisistä kärsimyksistä.

Eheyttämisen hyödyiksi on mainittu eheytetyn taivaaseen pääsy. Viitaten aiempaan taivasosuus ei Jeesuksen oppien mukaan tästä riipu. Sen sijaan vaikuttaa, että eheyttäjät petaavat itselleen business-luokan paikkaa taivasmatkalleen.

Homoseksuaalisuus tarttuu, kun homopropagandaa levitetään

Kun homopropagandaa levitetään, yhä useampi homo uskaltaa tulla näkyviin ja elää avoimesti sellaisena kokonaispersoonana, jollainen hän on jo ollut. Homoseksuaalisuuteen normaalina asiana suhtautuminen kyllä tarttuu; mitä useampi on tutustunut normaalia elämää elävään homoon, sitä useampi suhtautuu asiaan positiivisesti. 
Sen sijaan väitteet, että homous tarttuisi, ovat käsittämättömän tietämättömyyden ilmauksia ja perustunevat kai siihen ajatukseen, että homous on tahdon asia (ks. yllä).

Homoavioliitto hajottaa avioliittoinstituution

Avioliittoinstituutio todella muuttuisi, jos myös mies-mies- tai nais-naisparin muodostamat perheet saavat samat oikeudet kuin mies-naisparit. Tämä muutos antaa samalla turvaa sekä jälkeläisille että puolisoille esimerkiksi perintöasioissa. Instituution hajoamisen suhteen on yhtä järkevää väittää vaikkapa, että jonkun yrityksen instituutio hajoaa, jos sinne päästetään naisia, jos siellä ei olisi heitä aiemmin ollut. Muutos ei myöskään muuta mitään mies-naisparien avioliiton juridisessa statuksessa. Jos joku ajattelee, että se, että homoavioliitot saastuttavat hänen pyhää avioliittoaan, on se tasan hänen ongelmansa, ei muiden.

Tässä yhteydessä on syytä edelleen muistuttaa, että lainsäädäntö ei estä uskonnollisia ryhmiä pidättäytymästä homoliittojen siunauksesta. Kirkolla ei siis ole asian kanssa mitään tekemistä.

Lapsella täytyy olla isä ja äiti, muuten hän traumatisoituu

Rakastavat vanhemmat on tutkimusten mukaan avainkysymys, ei vanhempien sukupuoli. 

Lapsi joutuu helvettiin, kun hän hyväksyy vanhempiensa homouden

Todella pitkälle johdettu teologinen väittämä, ja se on täysin ristiriidassa Jeesuksen oppien kanssa, joiden mukaan lapset ovat viattomia ja heidän on Taivasten Valtakunta. Lapsella on kyllä sitten aikuisena mahdollisuus tehdä omia arvovalintojaan, jotka eivät enää kuulu tähän probleemaan.

Lapsi joutuu kiusatuksi, jos vanhemmat ovat homoja

Asiaan voi kukin vaikuttaa pidättäytymällä homojen leimaamisesta ja tuomitsemalla moinen käytös lasten kuullen. 
Moni muukin asia on sellainen, josta lapsi voi tulla kiusatuksi. Yksi tällainen on fundamentalistivanhemmat. Pitäisikö tällä perusteella kieltää avioliitto ja lapsenteko fundamentalisteilta…? 

Homoavioliitto levittää AIDSia

HIV leviää pääasiassa SUOJAAMATTOMAN seksin ja toisaalta kierrätettyjen huumeneulojen kautta. Anaaliyhdyntä on tässä suhteessa lähetyssaarnaajaseksiä jossain määrin alttiimpi, mutta suojaamattomuus on paljon merkittävämpi selittäjä.
AIDS levisi Afrikasta ja leviää edelleen voimakkaasti kehitysmaissa ja pääasiassa heteroseksin kautta. Sen leviämistä lisäävät heimouskomukset ja erilaisten uskonnollisten ryhmien aggressiivinen ehkäisyvälineiden vastustus. Homoyhteisöön tauti pääsi aikanaan iskemään pahasti, koska siellä ehkäisyllä ei ollut samaa merkitystä kuin heterojen parissa. Tällä hetkellä HIV:iä on toki edelleen homoyhteisössä, mutta Suomessa sen merkittävimmät levittämisreitit ovat suojaamaton heteroseksiturismi ja suonensisäisten huumeiden käyttö
Homoavioliitto on osaltaan stabiloimassa homojen parisuhde-elämää ja vähentäisi heilläkin siten riskiä irtosuhteisiin ja HIV-tartuntoihin.

 

Haureutta ja syntiä , jota homous ja lesbous edustaa ei tule inhimillistää lainsäädännössä

Synti ja haureus eivät ole juridisia termejä, eivätkä lait siis voi perustua tällaisiin käsitteisiin. Homous ja lesbous ovat jo inhimillisiä, niiden demonisointi on vain homofobisten kiihkouskovaisten korvien välissä oleva harha tai toive.

 

Tasa-arvolla ole mitään tekemistä tässä asiassa

Suomen lainsäädäntö tuntee syrjintä-, perusoikeus- ja tasa-arvosäännökset. Ylempänä on osoitettu, että lapset eivät joudu homoperheessä homovanhempien aiheuttamana heikompaan asemaan. Tällöin esimerkiksi adoptio-oikeuden puute on räikeästi syrjintä-, tasa-arvo- ja perusoikeussäännösten vastainen.

 

Avioliittohan on jo tasa-arvoinen, koska kyllähän nytkin homot voivat mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta olevien kanssa

Ajatus on yhtä järkevä kuin se, että heteroille ei tarvita mitään avioliittoa, koska he voivat sen sijasta mennä naimisiin samaa sukupuolta olevien kanssa.

 

Miksi homojen pitäisi saada liitolleen nimeksi avioliitto, käyttäkööt jotain muuta nimeä.

Jos homojen liitolla on muu nimi kuin avioliitto, se ilmenisi esimerkiksi työnhaussa, jolloin tällaisessa liitossa oleva voisi joutua syrjinnän kohteeksi. Tässä on hyvä muistaa, että homot kyllä haluavat, että he voivat olla avoimesti sitä, mitä he ovat. Koska avoimuus kuitenkin aiheuttaa edelleen syrjintätilanteita, on tärkeää, että kullakin on oikeus päättää itse, kuinka paljon hän tämänkaltaisista asioista kertoo julkisesti.

 

Suomen laki perustuu Raamatun sääntöihin, joten homoavioliittoa ei voi hyväksyä sinne

Suomen laki perustuu roomalaisen oikeuden periaatteisiin ja länsimaisen humanistisen ihmiskäsityksen periaatteisiin. Monet näistä periaatteista on muotoiltu kansainvälisiin ihmisoikeuksia korostaviin sopimuksiin, joihin Suomi on sitoutunut. Kristillisyys näyttää siellä näkyvän niissä kohdin, missä se tangeeraa noita eettisiä periaatteita. Poikkeus tästä on kirkkolaki, joka säätelee kirkon sisäistä toimintaa. Uskonvapauslainsäädäntö ei tee eroa kristinuskon ja muiden uskontojen ja eettisten vakaumusten välille.

Mikään näistä periaatteista ei aseta homoseksuaalisuutta moitittavaan asemaan, vaan päinvastoin niistä monet korostavat vähemmistön oikeutta elää omalla tavallaan muiden sitä estämättä.

 

Homopropaganda on johdettu homojen salaliitosta, jonka kavalana suunnitelmana on mm. valhein demonisoida uskovat ja heidän ajattelunsa

Tieteelliseen ja länsimaiseen humanismiin perustuvaan eettiseen ajatteluun pääasiassa luottavat ihmiset näkevät helposti ne karkeat tolkuttomuudet, joilla fundamentalistit homojen kimppuun käyvät. Ei siis ihme, että fundamentalistit saavat vastaansa samoja vastaväitteitä monelta taholta. Se voi ehkä siitä näkökulmasta tuntua salaliitolta. Tuo salaliitto on vain ”homolehden myyräntyön” sijasta tieteen ja länsimaisen humanismin pirullisen (?) voimallinen liitto.

 

Homojen irstailu aiheuttaa Jumalan vihaa, mikä näkyy luonnon katastrofeissa ennen lopun aikoja

Luonnonkatastrofeilla on yhteys luonnontieteellisiin, lähinnä meteorologisiin ja seismologisiin ilmiöihin. Ihmisen toiminta luonnonvarojen käytössä saattaa todella näkyä esimerkiksi kasvihuoneilmiönä, keinokastelun aiheuttamana kuivuutena, hakkuiden ja karjankasvatuksen aiheuttamana eroosiona, saastumisena ja mahdollisesti kaasun- ja öljynporauksen stimuloimana maanjäristysten lisääntymisenä. Mikään näistä aiheuttavista ilmiöistä ei ole missään järkevässä suhteessa homoihin, saati sitten homoavioliittoon.

 

Tieteen todistelut homouden luonnollisuudesta ovat homojen tieteeseen salakuljettamaa valhetta

Tieteen totuudet tai oikeammin "riippumattoman tiedeyhteisön tämänhetkinen tulkinta totuudesta" julkaistaan alojensa arvostetuimmissa lehdissä ja kongresseissa esitetyissä teorioissa ja tutkimustuloksissa. Totuudet muuttuvat pikkuhiljaa, kun uutta tietoa saadaan uusista tutkimuksista. Tiede kompastelee myös joskus, mutta se kuitenkin myös korjaa kriittisessä debatoinnissa virheitään.

Jos tutkimustulokset täyttävät tiukimmatkin tieteelliset kriteerit, ei tutkijan taustalla ole merkitystä tuossa mielessä. Tätä asiaa kontrolloi myös se periaate, että "totuudeksi" kelpuutetaan lopulta vain tulokset, jotka pystytään toistamaan jossain toisessa tutkimusryhmässä. Aika laajan pitäisi olla sen homosalaliiton, jos tässä seulassa pystyisivät propagadaansa esteettä levittämään.

 

Vastaukset

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

2013-04-26 20:54:59



Vieras

#11590 Re: Tästä on tingattu

2013-04-26 21:26:46

#11585: Koordinaattori - Tästä on tingattu

Oikein, ja erittäin analyyttinen kirjoitus sinulta Koordinaattori. Ja kuten jo huomaat sinun kirjoituksellesi on heti tullut jo muutama "kristityn" vastaus.  Ja heitä on tosiaan vain muutama.


Vieras

#11591 Re: Tästä on tingattu

2013-04-26 21:34:46

#11585: Koordinaattori - Tästä on tingattu

Todella hyvä! Kiitos! Saako lainata tulevaisuudessa?

taku

#11594 Re: Tästä on tingattu

2013-04-26 22:22:03

#11585: Koordinaattori - Tästä on tingattu

unohdit kokonaan näkökulman siitä mikä avioliitto on mikä on sen merkitys ja tarkoitus ja mihin sitä tarvitaan. Huomautan myös että vaikka suojaamattomuus olisikin merkittävämpi selittäjä HV n leviämisessä se ei poista sitä tosiasiaa etteikö anaaliyhdynnällä olisi suurempi riski saada tartunta ja että myöskään kondomit eivät ole 100 prosenttisia.En jaksa uskoa että homoavioliitto mitään muuttaisi tässä suhteessa mitään. myöskänn sitä et maininnut että tämä ääriliberaali lakialoite lietsoo mustavalkoista uskoa absoluuttiseen ja ehdottomaan totuuteen

jaahas

#11600 Re: Tästä on tingattu

2013-04-27 04:04:31

#11585: Koordinaattori - Tästä on tingattu 

Tuossahan Koodinaattorilta malliksi oikein kouluesimerkki siitä miten ihmisten mielipiteitä yritetään viekkaasti kaikilla mahdollisilla tavoilla järjestelmällisesti muokata homomyönteisiksi. Mutta monikohan asioista selvää ottava järkevä ihminen lopulta tähän syöttiin kuitenkaan tarttuu?

Tekstihän on kuin suora jatko-osa Guide-lehdessä 1987 julkaistuun  ("The Overhauling of Straight America” by Marshal E. Kirk)  homoliikkeen ohjelmajulistukseen...

 


Vieras

#11601 Re: Tästä on tingattu

2013-04-27 06:09:52

#11585: Koordinaattori - Tästä on tingattu

Yksi näkökanta asiaan. Taitava väistö, mutta ei tee tyhjäksi Raamatun ohjetta terveestä ja yhteiskuntaa tulevasta Sanastaan.