Vaadimme pääministeri Sanna Marin eroa

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#4601

Kyllä on nyt Marinadin aika lähteä, on sen ympärillä ollut niin paljon kaiken näköistä kouhua ollut ja tuolta pääministerin pallilta on pienemmästäkin syystä potkittua pois.

Bettina Rudenberg (Kankaanpää, 22.08.2022)

#4604

Pääministerin harkintakyky pettänyt, valehtelu, asemaan ei sovi leikkiä "julkkisten" kanssa.

Daria Zidbeck (KERAVA, 22.08.2022)

#4605

Hei, epäilen pääministerin kykyä hoitaa tehtäväänsä. Hän on jo useita kertoja herättänyt epäluottamusta ja muunnellun totuuden kertomisesta. Hän on jatkuvasti julkisesti esillä kohusta kohuun, mikä kertoo harkintakyvyn ja ammattimaisuuden puutteesta. Hän pitäisi olla arvojohtaja ja herättää luottamusta. Lisäksi hän välttelee kaikkia vastuuta vaativia tehtäviä ja päätöksiä. Hän ei myöskään myönnä virheitään vaan siirtää ne aina muiden vastuulle. Lisäksi hän hakee jatkuvasti huomiota naistenlehtien ja sosiaalisen median kautta ns. ’Kevyillä viihdemaailman asioilla’ ja pyrkii luomaan brändimielikuvaa itsestään. Kyseinen mielikuva on kuitenkin osoittautunut vääräksi jo useita kertoja. Instituution ravistelu hänen tapauksessaan tarkoittaa kyvyttömyyttä hoitaa erittäin vastuullista tehtävää (vaikka avustajiakin on nyt ennätysmäärä). Näiden julkitulleiden kohujen ja ammatillisten näyttöjen puuttuessa, on syntynyt epäluottamus hänen kykyynsä hoitaa Suomen pääministerin virkaa.

Saara Riipinen (Espoo, 22.08.2022)

#4621

Tiedätte totuuden. Toimikaa sen ja omantuntonne mukaan. Emme luota enää hallitukseen emmekä eduskuntaan jos valheet vaan jatkuu ja jatkuu.... Olkaa rohkeita💪 Meille riittää jo!!!

Aino Kivistö (Teuva, 22.08.2022)

#4623

Hän on Suomen edustaja ja kansan asiamies.hän edustaa kaikkea sitä mitä Raamattu on vastaan ja Suomi on rakennettu sanan perusteella aikoinaan ja sitä kunnioittivat presidentit ja muut päättäjät .Marin ei ole oikea ihminen virkaansa hoitamaan.edustakoon omalla ajalla mitä haluaa vaihtakoon muihin tavallisiin hommiin,mutta ei suomen edustajana.tähän tehtävään tarvitaan ihminen joka seisoo tukevasti oikeiden asioiden perustella ja Suomen vuoksi.kansan parasta ajatellen.alkoholi ja päihteet eivät kuulu ihmisen elämään koska niillä on seurauksia pahuuteen.mariniin ei voi luottaa hädän hetkellä.täytyy olla tässä tehtävässä kokoajan valmiudessa,varsinkin tässä ajassa.

Hannu Mäntyniemi (Kurikka, 22.08.2022)

#4628

Nyt viimeistään lopetatte turhanpäiväisen teatterinne ja alatte tekemään niitä asioita jotka edistävät Suomen ja väestön hyvinvointia!

Keijo Timperi (Kotka Hamina, 22.08.2022)

#4638

Nyt riittää suomen kansan jallitus ja maamme alasajo.
Suomea johdetaan ulkomailta käsin se on niin nähty näiden WEFiläisten toimesta.
Samalla vaadin että Suomi eroaa EUsta ja saadaan oma maa hallintaan jsekä markka takaisin !

Marianne Viita (Hämeenlinna , 22.08.2022)

#4679

Olen vannonut sotilasvalan "sisäisiä ja ulkoisia hyökkäyksiä vastaan" Faktana meille nauraa, koko maailma. Nepalista saakka.

mikko stenius (espoo, 22.08.2022)

#4686

Marin alas, Suomi ylös!

Miro Karjalainen (Oulu, 22.08.2022)

#4697

Luottamus on mennyt..

Timo Koskela (Oulu, 22.08.2022)

#4718

hävetkää!

jari tolvanen (hartola, 22.08.2022)

#4721

Pitäskö teidän oikeesti alkaa ajattelemaan oman kansan parasta ja tehdä töitä sen eteen ettei valtio ja kansalaiset vain velkaannu. Elämä alkaa olee mahdotonta kohta monelle. Lapsikin osaisi hoitaa paremmin asiat ku mitä nykyinen hallitus on hoitanut.

Iida Mettovaara (Siikajoki, 22.08.2022)

#4734

Eroa pääministerin virasta.
Näin pelastat mitä on vielä pelastettavissa.

Henry Paattimäki (Pori, 22.08.2022)

#4735

Ei ole luottamuksen arvoinen

Helinä Palola (Ylivieska, 22.08.2022)

#4736

Pääministerin tehtävä on olla uskottava. Tämäntyyppinen käytös ei ole sopivaa. Maamme on liian arvokas tämmöiseen öykkäröintiin.

Minna Koivisto (Evijärvi, 22.08.2022)

#4757

Mielestäni pääministerin virkaan tulisi asettaa ikäraja.
Pääministerinä pitäisi olla henkilö jolla on tervettä järkeä ja elämänkokemusta, taitoa nähdä asiat kokonaisuuksina ja kykyä ajatella kauaskantoisesti.
Ei nuorta bilettäjää joka antaa vastuutoman mallin vanhemmuudesta ja työmoraalista.
Marin ei ole oikea ihminen johtamaan meitä!

Huhtala Tuija-Maria (Ikaalinen, 22.08.2022)

#4761

Erottakaa Sanna Marin. Useampi poliitikko on saanut lähteä mitättömämmistäkin syistä, joten Sanna sekoilijan ei voi antaa enää jatkaa virassaan.

Marjut Konttinen (Vantaa , 22.08.2022)

#4788

säännöt on tehty tarkoituksella. kun valtion johto tahtoo tahallisesti "ravistella instituuttia", on kyse tahallisesta teini niskoittelusta. silloin ei ymmärretä miksi säännöt on luotu. silloin ei ole luottamista siihen että tällainen henkilö toimisi rehellisesti ja järkevästi koko suomen kansaa yhteen kooten ja kunnioittaen. marin ei ole edustanut kansaa koskaan. hän on ajanut omia mielihaluja vain. hän on valheista jäänyt kiinni lukuisia kertoja todistettavasti ja tehnyt jo 15 mokaa. nyt riittää!!!

Teea salo (JÄRVENPÄÄ, 22.08.2022)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…