VAADIMME HALLITUKSEN YRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUUTOSTA KOSKEVAN ESITYKSEN (HE 102/2022 vp) KUMOAMISTA JA UUDELLEENKÄSITTELYÄ

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#46803

Ensin saa työttömyyskorvausta ja sitten nostetaan YEL. Naurettavaa!!! Pahalta tuntuu!!

Mia Ulvila (Seinäjoki , 31.07.2022)

#46806

Hallitukselta jälleen yksi naula suomalaisen (pien)yrittäjän arkkuun. Suomessa ei ole oman aikuiselämäni aikana ollut mitään mikä kannustaisi pienyrittäjäksi lähtemiseen. Kaikki on tehty mahdollisimman hankalaksi ja kuormittavaksi, ja vain hullu ryhtyy sille tielle.

Asuin hiljattain useita vuosia Lontoossa, jossa harjoitin sikäläisenä yksityisyrittäjänä lähes samaa liiketoimintaa kuin Suomessa olin tehnyt. Oi sitä autuutta, kun sai kokea olevansa vapautettu suomalaisen lainsäädännön puristuksesta. Koin, että minulle suotiin suuret vapaudet riskinottoon ja toiminnan kasvattamiseen ilman välitöntä tukahduttamista erilaisilla ennakkoerillä ja vastuilla. Sikäläinen verottaja kun tietää hyötyvänsä pitkällä tähtäimellä paljon enemmän täydellä höyryllä toimivasta yrityksestä. Yrittäjän jaksaminen ja elämänlaatu samalla kohenee. Mahdollisuudet työntekijöiden palkkaamiseen ovat myös paremmat.

Tämänkaltaisilla lakiesityksillä, kuten nyt tämä eläkeuudistus, ei ainakaan paranneta pienyrittäjän toimintaedellytyksiä.

Terveisin,

Pienyrittäjähullu vuodesta 1999 alkaen - vaan eipä enää

Toni Partti (Helsinki, 31.07.2022)

#46840

Ne kansanedustajat joilla ei ole kokemusta pk yrittäjyydestä.. voisivat vaihtaa eduskunnan paikan toiminimi yrittäjyyteen ja kokeilla miltä YEL korotus tuntuu tai maksaa jo nykyiset YEL maksut edes.

Niklas Siltanen (Espoo, 31.07.2022)

#46845

Jos tämä toteutuu vaihtoehdot ovat vähissä, ei ole mahdollista lisätä kustannuksia joten ei pysty jatkamaan toimintaa.

Reijo Muinonen (Oulu, 31.07.2022)

#46849

Voisitteko ottaa jonkun ihan oikean ammattilaisen töihin näitä päätöksiä tekemään joka osaisi vaikka ihan perusteet siitä minkälaista rahavirtaa yrittäjät yhteiskuntaan tuottavat. Onko se lypsettävä lehmä aina pakko tappaa?

Jarmo Heino (Klaukkala, 31.07.2022)

#46852

Yritetäänkö pienyrittäjät lannistaa

Sirpa Paulamäki Os Mäki (Salo, 31.07.2022)

#46861

Esitys on mahdoton, joka loukkaa perustavalla tavalla oikeutta toimia vapaana yrittäjänä. Ajatus siitä, että viranomaiset määrittelisivät yrittäjän tulot, on naurettava, suorastaan lapsellinen. Yrittäjän tulot voivat tippua kuukaudessa yli 100 %, tähän tilanteeseen pitää pystyä reagoimaan nopeasti. Tämä toimi on hyökkäys pienyrittäjyyttä vastaan ja palvelee suurpääoman etua. Haluaako hallitus, että Suomi on uusi Neuvostoliitto ja täällä eletään kuin Venäjällä? Jos ei halua, silloin esitys on vedettävä pois välittömästi eduskunnasta. Tämä esitys on myös perustuslain vastainen, joka rajoittaa elinkeinonharjoittamisen vapautta. Esitys pitäisi hyväksyä perustuslainsäätämisjärjestyksessä 2/3 määräenemmistöllä.

Pekka Porkka (Helsinki, 31.07.2022)

#46946

Erittäin huono ehdotus pienyrittäjille. Moni joutuisi lopettamaan yritystoiminnan

Petri Mononen (Espoo, 31.07.2022)

#46957

Älkää tappako tulevaisuutta!

Risto-Matti Pusa (Mikkeli , 31.07.2022)

#46964

Jättäkää pien yrittäjät rauhaan on ELIN EHTO KANSALLE, KIITOS!!!!

Jaakko Vistala (Hamina , 31.07.2022)

#46974

On surullinen juttu jos menee läpi

Juha Ryynänen (Hollola, 31.07.2022)

#46990

Tämä maa tarvitsee kaikkien mahdollisen työpanoksen. Jos pienyritykset ajetaan näillä toimilla alas, kapina on taattu ja ruuatta tulee jäåmään ne jotka näitä lakeja vetuloi.

Parikka Sari (Mikkeli, 31.07.2022)

#46991

Entinen järjestelmä oli jo sellaisenaan täysin kohtuuton, mutta tämä esitys on järjetön ja tekee yrittämisestä mahdotonta.

Rolle Bergholm (Espoo, 31.07.2022)