Älä anna Tehyn tappaa ketään!
Janne Louhi Lohja |
/ #13 Näkökulmia30.10.2007 22:25Kävin katsomassa hoitajien v. 2005 palkkoja. Mietin, että minkälaisessa palkkakuopassa he ovat, jos ottaa huomioon että ovat kouluttautuneet ja hakeneet kunnalliselle alalle. Kunnan palkkalistoilla kaikki ovat palkkakuopassa. Kouluttamaton hoitaja saa työstään enemmän kuukaudessa palkkaa kuin esim. viittä vailla valmis korkeakouluja käynyt opettaja. Korkeakoulutetun hoitajan lähtöpalkka on noin 700 euroa suurempi kuin korkeakoulutetun opettajan. Toteutunut palkka noin 1000 euroa suurempi (vuorolisät ym.). Tehyn työtaistelutoimista vastuun siirtäminen valtiolle on mielenkiintoinen. Kyllä hoitajat ovat toimiensa takana ja itse keinonsa keksineet. Hallituksen erottamishalut myös huvittavat. Eikös kuntien kanssa käydä nämä neuvottelut. Se, että valtio on luvannut tähän budjettiin kunnille enemmän korotusta juuri ko. asiaa varten, kuin juurikaan koskaan. Tätä ei demareiden aikana (ne kymmenen palkkakuoppavuotta) tapahtunut. Mm. tasa-arvokorotus. Haluaisitko nyt erottaa ruokkivan käden ja ottaa vanhan takaisin? Pelissä ovat työnantaja joka tulee jo nykyisten sopimusten kanssa olemaan pikkuisen pulassa, valtio joka on ojentanut käden kunnallisen alan työntekijöitä kohti niin hyvin kuin on tainnut, neljä työntekijän osapuolta jotka ovat ymmärtäneet kokonaisuuden ja ovat tyytyväisiä asteittaiseen korotukseen vuosien aikana (mukaan lukien Super) ja sitten Tehy mielestäni varsin hihasta tempaamineen vaateineen ja lupausrikkomuslauseineen. Onko Tehyllä näyttää minulle ne vaalikeskustelussa (tv) tai kirjallisena tehdyt lupaukset jotka ovat sanasta sanaan niin kuin nyt vaaditte? Isommat palkankorotukset tässä vaiheessa voivat muodostua kestämättömiksi yhteiskunnalle, sekä hoitoalan työhyvinvoinnille pitkässä juoksussa. Kunta-ala on tiettävästi pyrkinyt välttämään lomautuksia, mutta pystyykö se siihen enää jatkossa jos Tehy saa tahtonsa läpi? Seuraan mielenkiinnolla ja pienellä pelolla. Hyviä ja antoisia keskusteluja. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTUMARSSI OSALLISTUU: Israelin rinnalla terroria vastaan – 7.10.2024! https://suomi-israel.fi/israelin-rinnalla-terroria-vastaan-7-10/ JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Allekirjoituksellani toivon Jyväskylän kaupungin päättäjien mahdollistavan melontakeskuksen jatkuvan toiminnan, sekä rakenteiden uusimisen kautta toiminnan kehittämisen ja palvelujen laadun parantamisen mahdollistamista, jotta Jyväskylän kaupungin asukkaille olisi saavutettavissa tulevaisuudessakin laadukas vesiliikuntamahdollisuus. Melontakeskuksen merkitys Jyväskylälle Tuomiojärven Kivelänrannan melontakeskus on tarjonnut monipuolisesti avovesiliikuntaa jo 35 vuoden ajan. Nykyisessä muodoss...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhö Me Karhen alueella ja sen ympäristökylissä Ylöjärven kuntaan veromme kantavat asukkaat haluamme tulla kuulluksi Ylöjärvellä. Karhen Ympäristökoulu on vetovoimatekijä. Se tarjoaa mahtavan mahdollisuuden perheille, jotka haluavat lapsensa kyläkouluun, mutta kuitenkin lähelle kaupunkia. Lähtökohta Ylöjärven talouden tasapainotustoimena on esitetty Karhen koulun lakkauttamista. Kuntaliitokset ja rakennemuutos ovat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Arvoisa eduskunta ja hallitus, Esitämme vetoomuksemme TYKS Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi. Yöpäivystyksen lakkauttaminen siirtäisi päivystyskäynnit Turkuun, mikä lisäisi potilaiden kuljetustarvetta, ensihoidon kuormitusta ja hoitoon pääsyn viivästymisen riskiä. Yöpäivystyksen lakkauttaminen johtaisi valvonta- ja osastohoitoa vaativan erikoissairaanhoidon loppumiseen: Saloon jäisi ainoastaan terveyskeskussairaala ja päiväkirurginen yksikkö. Yöpäivystyksen lopetuksen seurauksena TY...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Älä anna Tehyn tappaa ketään!" tähän luetteloonItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
1596 Luotu: 27.09.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18162 Luotu: 11.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
918 Luotu: 27.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
633 Luotu: 28.06.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4312 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
328 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
300 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
303 Luotu: 18.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
160 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
148 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13434 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2709 Luotu: 13.01.2023
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Korkinmäessä kiinni asutukseen
80 Luotu: 27.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4788 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
73 Luotu: 24.09.2024
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1475 Luotu: 02.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14893 Luotu: 20.10.2022
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1375 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
44 Luotu: 26.09.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.