ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!

Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#351 Adressin luovuttamisesta ja vähän muustakin

29.12.2008 21:24

Suunnilleen näin se menee:
- ulkomaalaislaista äänestetään helmikuun alussa.
- adressi luovutetaan eduskunnalle pari päivää ennen äänestystä, koska silloin sen vaikutus on tehokkain.
- luovutustilaisuus on Eduskuntatalossa, paikassa nimeltä "Lähetystöjen vastaanottotila".
- luovutustilaisuuteen kutsutaan edustaja jokaisesta puolueesta. Ne tulevat, ketkä tulevat.
- kahden hallituspuolueen edustajiin olen ollut jo yhteydessä, suhtautuminen asiaamme sekä kiinnostus tulla mukaan adressin luovutustilaisuuteen on ollut myönteinen, asiallinen ja edelleen tässä taistossa minua innostava!
- paikalle kutsutaan kaikki mahdollinen media. Mielenkiinnolla seuraan, mitkä tulevat ja mitkä eivät. Myös adressia vastaanottavat kansanedustajat ovat asiasta varmasti kiinnostuneita. Lehtien tilaajista, radion kuuntelijoista, television katsojista jne. puhumattakaan!

*****

Tuosta mielenilmauksesta, mielenosoituksesta tms.

Sitä tällä (ja monella muullakin saitilla) tosiaan tuossa parisen viikkoa sitten hyvinkin aktiivisesti puuhattiin.

Jo silloin totesin, että oma resurssini eivät sellaisen järjestämiseen millään riitä, mutta jos asiallinen ja rauhanomainen tapahtuma järjestetään, niin varmasti ilmestyn porukkaan mukaan. Ja hyvin mielelläni ilmestynkin.

Kieltämättä 20 000 ihmistä Eduskuntatalon edustalla olisi ihan vaikuttava ilmestys...

Eli nyt joku vain aktiivisesti puuhaamaan sellaista! Halukkaat yhteyshenkilöt voivat ilmoittautua joko tällä forumilla tai meiliini jmakiketela@gmail.com.
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#352 Mielenkiintoista luettavaa täällä:

29.12.2008 22:46

http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/F9136E61F63DD4B5C225714200421EB1?Opendocument

Sieltä erityisesti tämä linkki: Lausuntoyhteenveto 5.9.2007

Mielenkiintoista, mielenkiintoista...
Juha Päivärinta
Elimäki

#353 Jaahas

30.12.2008 10:03

Nyt paloi käämit lopullisesti. Valehtelua ministeriltä, kansanedustajilta ja lisäksi tämmöistä on kehitelty pidemmän aikaa. Mitä ihmettä pakolaisneuvonta r.y, Amnesty International ja Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutti tekevät prosesseissa, jotka koskevat Suomen lakia? Tämän viimeisen vaihtoehdon nähdessäni kahvit lensivät pöydälle. Oliko tämä mukana, koska laki kuului Thorsin alaisuuteen?
hannu raatikainen
lappeenranta

#354 Astrid Thors

30.12.2008 10:04

Ruotsalainen Astrid Thors haluaa suomalaisilta pois sen, mikä suomalaiset on oikeutetusti saavuttaneet, itsenäisyyden. Thors haluaa näköjään vaikuttaa suomen historiaan, hävittämällä suomen kulttuurin ja suomen kansakuntana.
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#355 Jännä seurapeli vuodenvaihteeseen

30.12.2008 10:42

Tutustukaapa siinä rakettien ampumisen ja tinanvalun välissä aiemmin postaamaani sivustoon

http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/F9136E61F63DD4B5C225714200421EB1?Opendocument

ja kilpailkaa siitä, kuka löytää nopeimmin jonkun taloushallinnon asiantuntijatahon tuolta lausuntopyynnöistä. Takaan, että kisasta tulee pitkä ja tiukka!

*****

Minkähän takia muuten Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen lausunto tästä lakihankkeesta ei ole internetissä julkisesti luettavissa toisin kuin monet muut asiakirjat?

Joku helsinkiläinen aktivisti voisi soittaa hankkeen vastuuhenkilölle, Ylitarkastaja Jutta Gras, puh. (09) 160 42881, ja kysyä, mistä ja koska voi käydä hakemassa kopion tuosta lausunnosta. Lain mukaan kaikki viranomaisen asiakirjat ovat julkisia, jos laissa ei erikseen ole perustetta niiden salassapidettävyydelle. Jos tällainen peruste löytyy, niin sen syyn voi sitten julkaista vaikka täällä keskusteluissa.

Jaakko Hahtokari
Vantaa

#356 Lausuntoyhteenvedosta

30.12.2008 16:35

Tuossa Juha Mäki-Ketelän lähettämässä lausuntoyhteenvedossa ei tosiaan kohdassa 'yleistä' ollut Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen ulkomaalaispoliisin ns. yhteenvetoa, mutta yksi mielenkiintoinen kappale löytyi.

Pykäläkohtaisissa kommenteissa on pykälään 51 a (Eli; jatkuvan oleskeluluvan myöntäminen maasta poistamisen estymisen vuoksi) todettu poliisista mm. seuraavasti:

"Helsingin kihlakunnan poliisilaitos katsoo lausunnossaan, että maasta poista-mista ei tulisi rajata ajallisesti, koska on yleistä, että maastapoistamispäätöksen saanut pyrkii välttämään päätöksen täytäntöönpanon. Vuoden määräaika saattaa joissakin vaikeissa tapauksissa osoittautua myös liian lyhyeksi. Matkustus-asiakirjan puuttumista ei tulisi pitää teknisenä esteenä. Säännökseen ja sen perusteluihin tulisi kirjata, että jos ulkomaalainen on omalla toiminnallaan vaikeuttanut maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanoa, hänelle ei myönnettäisi oleskelulupaa. Oleskeluluvan ulkopuolelle tulisi myös rajata ne, jotka ovat maahan saapuessaan tai maassa oleskellessaan syyllistyneet sellaisiin rikoksiin, joiden perusteella heille voitaisiin tehdä maastapoistamispäätös."

Mitenkä on, otettiinko poliisin varsin mainiot ehdotukset/lausunnot huomioon?
Juha Päivärinta
Elimäki

#357 Samaa katselin minäkin

30.12.2008 16:59

lukieassani tekstiä nopeasti. Jotenkin näyttää siltä, että puolueellisten järjestöjen mielipidettä on kuultu, mutta viranomaisten mielipiteitä ei ole kommentoitu paljoakaan tai ehdotuksia ei ole otettu lopulliseen versioon. Näin tällä kertaa...
Jouko Lilja
SALO

#358 Viranomaisten toiminta meillä

31.12.2008 09:32

Turvapaikanhakijan tekemä tahallinen viranomaisten työn haittaaminen pitäisi olla peruste välittömälle karkotukselle kuten Sveitsissä. Tällaista on esimerkiksi jatkuva tarinoiden muuntelu. Myös todennettu yritys hävittää matkustusasiakirjat olisi sitä. Vaikeampaa vain todistaa useimmissa tapauksissa.

Noissa lausunnonantajissa on otettu huomioon vain asialle jäävit tahot. Se kuuluu Thorsin ajamaan politiikkaan.

Ihmetyttää lisäksi että kukaan lainvalvoja ei puutu selviin laittomuuksiin ja antaa viranomaisten huseerata vapaasti odottaen lainmuutosta. Onko meillä noin korruptoitunut virkakoneisto? Viimeistään Eduskuntavaaleissa asia pitää ottaa esille.
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#359 Parempaa uutta vuotta!

01.01.2009 00:01

Allekirjoituksia tulee tasaisesti. Kiitos kaikille. Tästä on hyvä jatkaa!
Olavi Penkari
Karstula

#360 2009 in da house

01.01.2009 17:14

Taitaa kuitenkin pikkuhiljaa hyytyä tämä meidän profiilinkohotuksemme. Pakko vaan hyväksyä se tosiasia, että suuri enemmistö suomalaisista ei tiedosta näitä asioita. Paljon on myöskin niitä, jotka eivät näe tähän nykyiseen kehitykseen liittyvää problematiikkaa. Halla-ahon kasvottomat nettikannattajat epäilemättä äänestävät miehen eduskuntaan parin vuoden kuluttua ja Mäki-Keteläkin on jaksanut rimpuilla urheasti.

Mutta jostain kumman syystä tätä pientä kansaa ei saada heräämään täysimittaiseen ja aktiiviseen vastarintaan. Tähän tämä maailma on nykyään mennyt. Ihmisillä on niin paljon muuta ajateltavaa, että ei siinä muutama muslimi paljoa paina. Kansallismielinen kiihotus ei vaan ota enää tuulta alleen niin kuin joskus 60 vuotta sitten.
Timo Kohvakka
Helsinki

#361 Kädet kuokanvarteen

01.01.2009 21:14

Suomalaiset ovat rauhaa rakastava kansa. Suomalaiset eivät tartu taisteluun kuin pakkotilanteessa. Kansallinen ominaisuus meille on ollut päästää asiat siihen pakkotilanteeseen jolloin vaihtoehtoja ei ole ollut kuin taistella. Koska valtaosalle on vielä "ei kosketa minua" tilanne, tämä ei saa ihmisiä laajoina massoina liikkeelle. Tämän lain merkityksen ymmärtää vain pieni murto-osa suomalaisista. Edelleenkin on mahdollista elää mukavasti omassa nahkasohvassaan ja katsella salkkareita naksuja natustellen ilman häiriöitä. Ei tämä laki tällä hetkellä kosketa juuri ketään. Olisikin tärkeää herättää suomalaiset vastuuseen tässä asiassa. Me itse olemme vastuussa tulevaisuudestamme. Jokainen meistä. Sekään ei ole oikein että suomalaiset sysäävät kaiken vastuun poliitikoille päästäkseen itse vastuusta ja nauttimaan vain mukavasta elämästä.

Tietoisuus tästä laista on kuitenkin lisääntynyt. Samoin vastuuttomien politiikkojen ja median hämärä yhteistyö on tullut huomioiduksi ainakin ohimennen jo paljon isommalle osalle ihmisistä. Tästä on etua siinä tilanteessa jos tilanne kääntyy vakavammaksi. Olemme nopeampia reagoimaan tilanteeseen. Yleisen ilmapiirin kääntäminen on hidas prosessi. Kuukauden työksi tämä on huima saavutus. Voidaan jo puhua jonkinlaisesta merkkipylväästä Suomen historiassa.

Huomioitavaa on myös se että tämä adressi on sattunut juuri pahimpaan aikaan vuodesta. Nyt on ollut Joulut ja Uudet vuodet... Kaikilla on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, että tähän ei ole ehtinyt syventyä. Kiinnostus oikeisiin asioihin lisääntyy kun mennään kohti arkea.

Joten etenkään tällä hetkellä ei kannata lyödä hanskoja naulaan ja luovuttaa. Ei Jussikaan luovuta jos ensimmäisellä kuokan iskulla suo ei tule kuokituksi. Jussi vain painaa eteenpäin suomalaisella sisulla kärpäsistä ja sateista piittaamatta ja suo tulee kuokituksi.
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#362 Katsaus nykyhetkeen ja tulevaan

01.01.2009 22:17

Pahus, kirjoittelin äsken viestin tänne, mutta onnistuin jotenkin sähläämään, ja kas, sehän katosi johonkin! Eli jos nyt kohta näette suunnilleen samat asiat kahteen kertaan, niin se johtuu huimasta tietoteknisestä osaamisestani...

*****

1. Allekirjoitusten määrä on hiipumaan päin, mutta en ole asiasta lainkaan huolissani, sillä adressi ja allekirjoitukset ovat tehneet tärkeimmän tehtävänsä: a) karkeimmat typeryydet lakiesityksestä karsittiin ja b) Eduskunta ei ennen joulua lyönyt lakia "lukkoon", vaan tarjosi meille yli kuukauden tehokasta peliaikaa lisää.
2. Adressi näyttää voimansa taas kuunvaihteen tietämissä, kun luovutan sen Eduskunnalle sopivasti ennen lakiesityksestä äänestämistä.
3. Kohdat 1. ja 2. eivät suinkaan tarkoita sitä, etteikö vielä kannattaisi allekirjoittaa, päinvastoin, markkinoikaa adressia edelleen!
4. Emme ole yksin tämän asiamme kanssa: asiallemme suopeat kansanedustajatahot ovat olleet aktiivisesti yhteydessä, olen saanut mm. valmiiksi kirjoitettuja ja nasevaksi hiottuja lausuntoja, kysymyksiä ja vaatimuksia edelleen kansanedustajille toimitettavaksi. Suurin kiitos lähtee tällä kertaa siis puoluetoimistojen ahkerille tekstinikkareille.
5. Ensi viikolla saan mielenkiintoisen asiakirjan, jossa rautalangasta väännettynä kerrotaan, a) mitä tuo paljon puhuttu EU-direktiivi todellisuudessa vaatii Suomen ulkomaalaislailta, b) mikä onkaan lain nykytilanne verrattuna vaatimuksiin sekä c) miten kansaa ja kansanedustajia on viety kuin litran mittaa tämän asian kanssa. Aika härskiltä näyttää. Julkaisen parhaat palat täällä keskusteluissa. Tästä asiakirjasta saamme varmasti paljon mielenkiintoista jutusteltavaa myös sinne "poliittisen seurannan internetportaaliimme", jonka suunnittelu on jo käynnissä.

*****

Timo tuossa yllä kaikin puolin mainiossa kirjoituksessaan totesi, että ”huomioitavaa on myös se että tämä adressi on sattunut juuri pahimpaan aikaan vuodesta. Nyt on ollut Joulut ja Uudet vuodet... Kaikilla on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, että tähän ei ole ehtinyt syventyä.”

Hmmhhh, minua on ennenkin syytetty vainoharhaisuudesta, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että ajankohta on ollut pelkkää sattumaa. Vai uskooko joku muu niin?

Toivotan menestyksekästä alkanutta vuotta kaikille!

J

P.S. Miksu: olit oikeassa. Asialla oli koko ajan 7v kummityttöni. Vain kaltaisesi todella aikuinen, kypsä ja vahva älykkö kykenee havaitsemaan petoksen, onnittelut siitä!
Samu Klaus
Kotka

#363 Mitäs mitäs

02.01.2009 00:26

Sillävälin Ruotsissa...

Maahanmuuttovirasto sai 40 milj. kruunua lähettääkseen 25 000 turvapaikanhakijaa kotimaahansa.

http://www.sr.se/cgi-bin/ekot/artikel.asp?artikel=2516201
Akseli Karvinen
Tampere

#364 jees

02.01.2009 02:20

ruotsissa on taidettu oppia jotain :)
Jouko Lilja
SALO

#365 Huono juttu

02.01.2009 07:18

Ovat pian meidän oviamme kolkuttelemassa! Pitäisi alkaa vaatia ruotsalaisia ottamaan vastuuta pakolaistulvasta kuten vaativat meiltä 90-luvulla kun alkoi heille ongelmia tulla. Tämä ei ole yksisuuntainen asia.
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#366 Kaksi uuden vuoden toivetta

02.01.2009 08:56

Samu kirjoitti: "Maahanmuuttovirasto sai 40 milj. kruunua lähettääkseen 25 000 turvapaikanhakijaa kotimaahansa".

Toivottavasti joku Ruotsissa ei tule ajatelleeksi kahta mitätöntä pikkuseikkaa samanaikaisesti:
a) laivalippu Suomeen maksaa huomattavasti vähemmän kuin lentolippu maahan X ja
b) Suomen hallitus ja ao. viranomaiset pyyhkivät Dublinin sopimuksella p... eikun nenäänsä.



Jouko Lilja
SALO

#367 Se on salaisuus

02.01.2009 09:58

Tuli mieleen härski ajatus: Onkohan Astridilla jokin salainen sopimus ruotsalaisten kanssa? Vaikuttaa melkoiselta yhteensattumalta että samaan aikaan kun meillä löysennetään pakolaispolitiikkaa niin Ruotsissa sitä kiristetään. Se sopisi kuvaan tähänastisen myyräntyön perusteella. Yleensähän kaikessa matkitaan Ruotsia, vedotaan heidän tekemiinsä päätöksiin. Miksei tässä tapauksessa niin tehdä?
Juha Päivärinta
Elimäki

#368 Vielä hurjempi ajatus

02.01.2009 10:02

Onko Astridilla ollut muita taka-ajatuksia, josta on vaiettu? Onkohan Astrid kertonut Wallinille, että hän haluaa itseasiassa pois Suomesta, esimerkiksi johonkin hienoon EU-virkaan? Täytyypä laittaa viestiä kaverille Brysseliin ja kysyä onko hänellä jotakin tietoa asiasta. Luulisi lakimiehen tietävän kaiken; ainakin näin hän väittää minulle joka kerta tavatessa :)
Timo Kohvakka
Helsinki

#369 Sodankäynnin oikeutus

02.01.2009 21:19

Armeijan päämäärä on oikeuden puolesta taistelu vääryyttä vastaan. Sen päämäärä ei ole maanpuolustus, kuten yleensä luullaan. Päämäärän alaotsakkeita tosin on taistelu oikeudesta itsenäisyyteen, oikeudesta omaan maahan ja oikeudesta omaan uskontoon. Vääryydenteko on armeijan ainut vihollinen, eikä sillä voi olla muita vihollisia, mikäli se toteuttaa sille tarkoitettua tehtäväänsä.

Jos sotilailla on syvä tietoisuus siitä, että he taistelevat oikeuden puolesta, armeija on lyömätön. Sotilaissa on tulta, he ovat valmiit kärsimään ja kuolemaan sen puolesta minkä taistelevat. Jos sotilaiden sotimismotiivi on kosto, armeija on heikko. He sisimmässään tietävät, että he eivät ole oikealla asialla, ja tiukan paikan tullen he pakenevat. Heitä ei pitäisi osaavan johdon armeijassa kelpuuttaa sotilaiksi. Samalla tapaa kuin oikeudessakin tarkoitus on jakaa oikeutta, ei motiivi saa olla kosto. Jos kosto on motiivi oikeudenjakamisessa, tuomio on väärä siitä huolimatta, että se oli annettu oikeasta rikoksesta ja oikeanmittaisena.

Armeija on oikeudenkäytön kansainvälinen toimeenpanoelin. Sen toiminta tulisi olla hyvin samanlaista kuin yksityisen ihmisen toiminta normaali elämässä. Jos joku meistä näkee, että jonkun avuttoman kimppuun on hyökätty, jokaisella on velvollisuus auttaa mahdollisuuksiensa mukaan. Samalla tavalla oikeuden puolesta taisteleva armeija puolustaa omia oikeuksiaan kuin toisenkin. Mikäli armeijan päätarkoitus on maanpuolustus, se on kuin kansalainen joka ei sormeaan liikauta vaikka hänen naapuriansa pahoinpidellään kadulla. Tälläistä armeijaa tai kansalaista kiinnostaa vain oma mukavuuden maksimointi. Kansalainen joka ei vastusta vääryyttä sitä havaitessaan, ei suorita velvollisuutta joka hänellä ihmisenä on. Tälläinen ihminen ei halua luopua omasta mukavasta elämästään ja asettaa siten mukavuuden omassa sisäisessä arvojärjestyksessään oikeudenmukaisuuden edelle.

Tässä ulkomaalaislaissakin on kyse laajamittaisesta oikean ja väärän sodankäynnistä suomalaisten sydämissä. Voittajan äänestämme me suomalaiset. Tärkeimpiä sodankäynnin käskyjä on: “Tunne vihollisesi”. Me häviämme sodan jos emme tunnista vihollistamme. Meidän vihollisiamme eivät ole ruotsalaiset, somalit, poliitikkomme tai me suomalaiset itse. Meillä ei ole oikeutta alentaa itsenäisyyttämme vastaan hyökänneiden ihmisarvoa tai yrittää kostaa heille kokemaamme vääryyttä. Mutta sitä vääryyttä mitä he tekevät, meillä on velvollisuus vastustaa ja asettaa rikoksentekijät vastuuseen. Suurimpia syitä miksi ihmiset eivät vaikuta asiaan on se, että he haluavat että joku muu kantaisi vastuun ja heidän ei itse tarvitsisi laittaa likoon omaa mukavuuttaan. He tietävät että voivansa joutua jonkun epäsuosioon jos he ovat ottaneet tälläiseen asiaan kantaa. Halutaan miellyttää kaikkia. Ei voi miellyttää hyökkääjää ja uhria, toista on moitittava. Se on oikeudenmukaisuutta.

Olemme joutuneet tähän tilanteeseen siksi, että meidän päämääräksemme on tullut oman mukavuuden maksimointi, jota lähes kaikki tavoittelevat yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Ei meillä sattumalta ole jokaiseen suuntaan kumarteleva johto. Me haluamme elämältä vain miellyttäviä asioita ja väistämme vastuunottoa. Me etsimme johtajia jotka antavat meidän toteuttaa päämääräämme. Mukavuus on korruptoinut meidän oikeuskäsityksemme niin, ettemme enää erota, emmekä välitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä on toinen käsky: “Tunne itsesi”.

Tämä on tilanne jossa nyt olemme. Jos emme syytä pysty tunnustamaan itsellemme, emme tiedä omaa tilannettamme emmekä sitä, miten olemme siihen joutuneet. Tilannearvion rehellisyydellä on voittoon suuri merkitys.

Milloin me suomalaiset olemme ylittäneet rajan jolloin viattomuudesta on tullut hävettävää, rehellisyydestä halveksittavaa. Eikö meidät ole tunnettu siitä että olemme aitoja ja rehellisiä. Eikö siitä että pidämme sanamme. En tunne enää suomalaisia suomalaisiksi. Nyt olemme nostaneet johtajiksemme ja esikuviksemme ne,jotka tyylikkäimmin valehtelevat ja halvimmalla myyvät itsekunnioituksensa ja onnistuvat sillä omaisuutensa ja asemansa hankkimaan. Heille palstatilaa on aina tarjolla. Se mikä menee mediassa kaupaksi, kertoo mitä me sydämissämme arvostamme.

Meissä suomalaisissa on kuitenkin syvä kaipuu oikeudenmukaisuuteen ja rehellisyyteen. Miksi emme ottaisi niitä aseiksemme. Meissä on tulta ja voimaa. Kuka on meidän veroisemme?

Nyt meidän on kansakuntana päätettävä ansaitsemmeko itsenäisyyttämme ja oikeuttamme omaan maahamme. Päätös on meidän. Mukavuus tai oikeus.
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#370 Lisää kummallisia yhteensattumia!

03.01.2009 10:28

Tiesittekö, että Astrid Thors toimi Pakolaisneuvonnan puheenjohtajana, mutta luopui puheenjohtajuudesta toukokuussa 2007, juuri ennen kuin sisäministeriö laittoi lausuntopyynnön ko. taholle? Hän on toiminut myös Åbo Akademin säätiön valtuuskunnassa. Myös jälkimmäinen taho löytyy lausunnon antajista.

Olisikohan nämä yhteydet voineet vaikuttaa siihen, minkälaisia lausuntoja Thors on saanut ajamalleen hankkeelle? Vai ovatkohan ihan tilattuja lausuntoja?

Muuten, tästä ”sattumasta”, että laki tuli käsittelyyn näin joulun alla: tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, vaan sisäministeriön aikaansaannos annettiin ensi kerran täysistunnolle pähkittäväksi jo vuosi sitten, ja kas silloinkin ajankohta oli varsin mielenkiintoinen, 21.12.2007. Tämä tieto löytyi siitä samaisesta Sisäministeriön dokumentista, jonka linkin jo tänne postasin aiemmin.

Silloinkin varmaan oikein optimaalinen aika, jos haluaa saada asialle kansanedustajien täyden huomion...

Mutta ihan sattumaahan nämä, sattumaa vaan…
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#371 Hallintovaliokunta kommentoi

05.01.2009 13:06

"Valiokunta pitää tärkeänä, että suomalaisessa yhteiskunnassa käydään avointa keskustelua muun muassa turvapaikkapolitiikasta ja muista kansainväliseen suojeluun liittyvistä kysymyksistä sekä eurooppalaisesta että kansallisesta näkökulmasta." (HaVM 26/2008 vp)


Tyytyväisyys lienee valiokunnassa nyt ihan huipussaan, sillä keskustelu on avattu ja välillä ollut varsin vilkastakin, vaikka joulu ja uusivuosi tässä välissä tarjosivatkin kansalaisille muuta mietittävää.

Eiköhän se keskustelu tästä taas vilkastu!
Jouko Lilja
SALO

#372 Keskustelun taso ja kohde

05.01.2009 14:11

Keskustelu maahanmuuttopolitiikasta on ollut kaikkea muuta kuin avointa. Mutta jonkinlaiseen alkuun on päästy. Painottaisin kuitenkin enemmän tuota kansallista pohjaa siinä. Euroopasta meidän ei tarvitse olla paljoa huolissaan koska emme sen kehitykselle mitään mahda ja voimme aina pysyä erillään siitä jos tahdomme.
Maiha Pää
Oulu

#373 juurikin näin

09.01.2009 12:39

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Karkotettava+somalimies+pelk%C3%A4%C3%A4+paluuta+entiseen+kotimaahansa/1135242594959

Jos keskustelun taso on ed. artikkelin kaltaista, tästä ei tule kohta mitään.
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#374 Pieni väliaikakatsaus

09.01.2009 17:03

Sain keskiviikkona kovan luokan materiaalia tuosta surullisen kuuluisasta ulkomaalaislakiesityksestä. Kiitos kovasti vielä kerran ”sinne jonnekin”!

Olemme tässä pari päivää yhden poliisin ja yhden juristin kanssa oikein urakalla sisäistäneet tuota (todennäköisesti täysin tarkoitushakuisesti) sangen monimutkaiseksi kudottua lakitekstiä. Palaset alkavat loksahdella paikalleen: kyseessä on kuin onkin suuremman luokan huijaus.

Eli tässä vaiheessa lyhyesti (lehdistötiedote seuraa ensi viikolla): koko yli viisikymmentä sivua sisältävä lakiesitys on pelkkä troijalainen hevonen, jonka hyvin vaikeasti tulkittavan höpötyksen sisälle on piilotettu hyvin pelottava asia, käsite nimeltään ”humanitäärinen suojelu”.

Humanitäärinen suojelu olisi eräänlainen ”carte blanche”, avoin pääsylippu, jonka avulla ihan kuka vaan mistä vaan ja koska vaan voisi halutessaan tulla Suomeen. Mahdollisuudet tällaisen henkilön maasta poistamiseksi olisivat käytännössä olemattomat. Tämä suojelumuoto on aivan suomalainen keksintö. Ei siis EU:n ja direktiivin vaatimus.

Hallintovaliokunta on toki kyseistä humanitääristä suojelua jo käsitellyt, ja todennut, että sen ehdot ovat jo nyt aivan liian väljiä ja epämääräisiä eikä suostunut entisestään niitä löysäämään, vaikka tätä ehdotettiin.

Ehdotus lain väljentämisestä oli lakiesityksen valmistelleelta syndikaatilta pelkkää taktiikkaa: tarkoitus oli saada Hallintovaliokunta ja kansanedustajat keskustelemaan siitä, kuinka löperöitä ehtoja kyseiselle suojelumuodolle asetetaan sen sijaan, että Eduskunta vaatisi koko humanitäärisen suojelun jättämistä pois uudesta ulkomaalaislaista (muun muassa tätä tulemme vaatimaan Eduskunnalta ennen lakiesityksestä äänestämistä).

Löperön lakiesityksen tarkoitus oli siis piilottaa se pahin miina. Tämä selittää mm. sen, miksi Thors hyväksyi monet muutokset ilman sen kummempaa riitelyä ja varmuuden vuoksi saman tien aloitti keskustelun siitä, että lakia vastustetaan vain siksi, että hän puhuu ruotsia. Ja nuuskastakin taidettiin taas vähän jutustella. Aika näppärää, mutta ei ihan tarpeeksi näppärää.


*****

Olen saanut ”pään eduskuntaan auki”, eli tietyt poliitikot ovat asiallemme varsin suotuisia ja auttavat asioiden oikealle tolalle viemisessä. Toivottavasti he saavat tuon ”humanitaarisen yleisavaimen” esityksestä pois ennen äänestystä.

*****

Pieni kevennys lopuksi näin viikonlopun kunniaksi:

Hallituksen esityksen kohdan, 4. Nykytilan arviointi, artiklassa 33 todetaan, että ”Käytännössä kansainvälistä suojelua saavalla henkilöllä on yleensä oikeus henkilökohtaiseen kotoutumissuunnitelmaan, koska hän on useimmiten aluksi työtön ja tarvitsee toimeentulotukea. Suomen lainsäädäntö vastaa näin direktiivin säännöksiä, eikä lainmuutostarvetta ole”.

Näin siis HE itsekin myöntää, että työluvan välitön saanti ei olekaan mikään avainkysymys saati kriittinen tekijä. Outoa. Eikö nimenomaan tuon mahdollisuuden työskennellä pitänyt olla merkittävä parannus aikaisempaan?

Ylipäätään eniten lakiesityksessä toistunut lause muuten on ”Direktiivin säännös ei edellytä lakimuutosta”. Outoa sekin, kovastihan nykyistä lakia piti nimenomaan direktiivin vuoksi säätää…

Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#375 Helsinki huomio!

10.01.2009 15:10

http://www.hel.fi/static/public/hela/Sosiaalilautakunta/Suomi/Esitys/2009/Sosv_2009-01-13_Soslk_01_El/89744A84-476F-4FC7-9533-57ACA6A98D70/Esitys_kaupunginhallitukselle_sopimuksen_muutoksen.html

NÄIN ASIA SAADAAN NÄYTTÄMÄÄN OMASTA NÄKÖKULMASTA HYVÄLTÄ JA PERUSTELLULTA:

"Turvapaikan hakijamäärät ovat viime vuosina olleet yleisesti laskussa EU:n jäsenvaltioissa Ruotsia lukuun ottamatta. Suomessa turvapaikanhakijoiden määrä väheni 38 % vuonna 2007 verrattuna vuoteen 2006. Jo tuolloin oli ollut laskua 35 % verrattuna vuoteen 2005. Vuonna 2007 hakemuksen jätti yhteensä 1 505 henkilöä, vuonna 2006 hakijoita oli 2 324 henkilöä ja vuonna 2005 yhtensä 3 574 henkilöä. Yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on myös ollut viime vuosina aleneva: 220 vuonna 2005, 108 vuonna 2006 ja 96 vuonna 2007. "


TODELLISUUS ON KUITENKIN TOINEN:

"Samoin kuin Ruotsissa myös Suomessa kansainvälistä suojelua koskevien myönteisten päätösten osuus kaikista päätöksistä on kasvanut viime vuosina. Osuuden kasvu johtuu sekä hakijamäärien lisääntymisestä tiettyjen kansallisuusryhmien osalta että soveltamiskäytännön muuttumisesta hakijoille myönteisempään suuntaan. Myös ilmeisen perusteettomiksi katsottujen hakemusten määrän on arvioitu vähentyneen. (Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tilastoanalyysi 28.1.2008). Myönteisten päätösten osuuden arvioidaan tänä vuonna olevan noin 60 %.

Turvapaikanhakijoiden vastaanoton keskeisenä piirteenä on tulijamäärien ennakoimattomuus monien tekijöiden vaikuttaessa kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden määrään ja liikkumiseen valtioiden välillä.

Turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut huomattavasti viime vuoden aikana (arvio 4000 turvapaikan-hakijaa).

Erityisesti ilman huoltajaa saapuvien alaikäisten määrän ennakoidaan olevan yli kuusinkertainen (marraskuun 2008 loppuun mennessä 578). Vuoden 2008 marraskuun loppuun mennessä Suomeen on saapunut 3347 turvapaikanhakijaa."