ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!

Risto Laine
Tuulos

#301 EU ja maahanmuutto

17.12.2008 20:24

Moni varmaan käy mielessä, mistä johtuu tälläinen Politiikka kautta EU:n.
Tähän on varsin maaläheinen näkökanta. EU aluella on yhtäkkiä jokaisessa maassa tullut sama ongelma, kuin Suomessa. Meidän Politiikot ja media toistaa toistamiseen, että maamme työväestö vanhenee ja tulevaisuudessa ei riitä työntekijöitä. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että tämä ongelma on pullahtanut EU:n politiikkaan.

Mielestäni tässä on kysymys Globaalista kilpailusta. On kilpailutettu yritykset ja kaikki mahdollinen, mutta yhtä ei ole vielä. "Työntekijät".
Nyt halutaan tämäkin asia korjata mahdollisimman nopeasti, jotta globaalikilpailu on mahdollista.

Politiikka ei tunne myötätuntoa kansaa kohtaan, eikä kansakuntia vaan toimii harkitusti ja kylmästi suurpääoma sijoittajien etujen turvaamisessa.

Tästä illuusiosta ei ole esitetty mitään tutkimusta, ja jos on niin sen on todennäköisesti teettänyt juuri se taho, jonka ideologiaan kuuluu kilpailuttaa työväestö. Joten se ei ole puoleeton.
Suomen kansalle ei ole esitetty minkään valtakunnan tutkimusta kyseisestä asiasta.

Nyt tässä kohtaa kannattaa muistaa kansalaiset, että Politiikko ei ole mikään auktoriteetti, vaan arvostetut tutkijat ja instanssit. Politiikko valehtelee aina, eikä näin ollen ole mikään tiedon lähde.

Minusta ne yritykset, jotka tulevaisuudessa haluavat tätä huippuosaamista kehitysmaista, niin voisivat itse hankkia sitä työvoimaa. Esim. perustamalla omia pisteitä niihin maihin, mistä he haluavat rekrytoida työväkeä.


Astrid Thors on mielestäni aika hukassa, jos ottaa kielikysymyksen vielä tähän maahanmuutto farssiin. Mielestäni hän menee asioiden vierestä, eikä pysy asiassa.
allan mattila
kokkola

#302 vinkki kansanedustajille äänestykseen

17.12.2008 20:33

niin ne kansanedustajat jotka miettivät äänestyskäyttäytymistään ja omaa henkilökohtaista mielipidettään niin valitkoon sen kolmannen vaihtoehdon; jaa, ei, p o i s s a .

Tällöin niiden äänet jotka todella ovat asiaa miettineet ja ovat esityksen puolesta erottuvat "massasta".

Sami Säteri
Helsinki

#303 Että piristää

17.12.2008 23:49

Tuon lakiehdotuksen luettuani masennuin täysin, rupee tuntumaan pikkuhiljaa että tuo termi "Kansan Edustaja" tai koko eduskunta ylipäätään lakkaa merkitsemästä mitään jos siellä ei edusteta, tai kyetä edustamaan jostain syystä suomalaisten tarpeita, hyvinvointia tai suomen kansaa ylipäätään. jos tästäkin aiheesta tehtäisiin kansanäänestys niin eiköhän olis aika selvää miten tässä kävis.
Pelottaa ajatus tuosta "Ghettoutumisesta", siitä että suomalainen ei voi suomessa mennä tiettyihin paikkoihin olematta vaarassa... omassa maassaan.
Kiitos kaikille nimensä antaneille.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

18.12.2008 00:17


Oula Lintula
Tampere

#305 Keskustelua aiheesta...

18.12.2008 01:12

Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#306 Pieni pyyntö

18.12.2008 08:51

Tämä keskustelupalsta on sinänsä vapaa foorumi, mutta toivon, ettei siirryttäisi keskusteluun, jonka joku voi tulkita rasistiseksi tms., vaikkei se sellaista olisikaan. Eli ei edelleenkään anneta aseita vastapuolen propagandaan.

En harrasta kirjoitusten suhteen sensuuria, toisin kuin esimerkiksi valtamedia.

Totean kuitenkin seuraavaa:

KIRJOITTAJIEN MIELIPITEET JA NÄKEMYKSET OVAT HEIDÄN HENKILÖKOHTAISIA MIELIPITEITÄÄN JA NÄKEMYKSIÄÄN, ENKÄ VÄLTTÄMÄTTÄ OLE HEIDÄN KANSSAAN LAINKAAN SAMAA MIELTÄ.

ITSE VASTAAN VAIN NIISTÄ KIRJOITUKSISTA, JOTKA ITSE OLEN KIRJOITTANUT.
Jouko Lilja
SALO

#307 Työperäiset ja hyysättävät

18.12.2008 09:35

Minäkin toivvon että täällä kritisoitaisiin Astrid Thorsia ja hallitusta eikä liiemmin itse maahanmuuttajia sillä syy ei ole aina heissä. Tietty jotain vastuuta voi aikaihmisille sysätä käytöksestään mutta jos tulee kulttuurista jossa ei tunneta länsimaisia eikä etenkään suomalaisia arvoja on vaikea heti sopeutua. Tästähän on kysymys. Nythän Astrid Thors ynnä muut haluavat tuottaa maahan näitä sopeutumattomia laumoittain.

Mistään työperästä ei aikuisen oikeasti olekaan kysymys. Sehän on nähty ja siksi tämä adressi. Työperät tulevat yritysten rekrytoimina töihin. Hyysättävät tulevat hyysättäviksi hyysäyksestä riippuvaisille tahoille.Se on joillekin elinkeino, joillekin myös ideologia, naisille tunnepitoinen asia.

Summa summarum kaikki kuitenkin maksaa ja vie yhteiskunnan resursseja. Se on joiltakin pois. nyt olemme menossa kohti ennätyslamaa ja siihen ei enää lisärasitteita kaivata. Työperät poistuvat maasta kun työt loppuvat mutta hyysättävät jäävät. Jotenkin nämä ajtukset eivät mahdu Jyrki Kataisenkaan kaaliin vaikka muuten viksu mies onkin. Hänenkin pitää nähdä se koko savotta loppuun asti niin ehkä sitten tulee ymmärrys.
Mikko Latvala
Jyväskylä

#308 Moron

18.12.2008 09:37

Ajattelin laittaa ko. asiasta kirjoituksen mielipidepalstalle Eteläpohjanmaan maakuntalehteen Ilkkaan.Onko joku muu jo tehnyt hyvän lehtikelpoisen jutun aiheesta?Jos on,niin käyttäisin sitä myös mielelläni,koska en ehdi lehtijuttua raapustelemaan vielä muutamaan päivään,mutta haluaisin jo ottaa asian esille keskusteltavaksi kotipuolessa Eteläpohjanmaallakin.Tällä ei monetkaan ko. lakiesityksestä edes tiedä (mm. allekirjoittaneen kaikki perheenjäsenet) mikä oli suuri yllätys!.
Jouko Lilja
SALO

#309 Toiseuden ylistys

18.12.2008 11:36

Kun lukee lehtiä ja eri poliitikoiden (vrt. Maria Guzenina-Richardson) mielipiteitä maahanmuutosta niin tulee mieleen kiukutteleva jalkaansa polkeva nelivuotias:TAHTOO LISÄÄ MAAHANMUUTTAJIA! TAHTOO LISÄÄ MAAHANMUUTTAJIA! Kaikki resurssit halutaan valjastaa siihen että tämä tahto tapahtuu piitaamatta siitä mikä olisi edullista Suomelle ja suomalaisille tai mikä olisi yleensäkään järkevää politiikkaa. Maahanmuuttaja edustaa sitä halittavaa toiseutta jonka edessä ollaan aivan haltioissaan. Siinä ei ole todellakaan järjen kanssa mitään tekemistä. Tämä on yksi selitys Astrid Thorsin toiminnalle.
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#310 EDUSKUNNAN TÄYSISTUNTOJEN OHJELMA TÄÄLTÄ!

18.12.2008 12:00

Eduskunnan jokaisen täysistunnon jälkeen päivitetään seuraavan täysistunnon ohjelma.

Käynnissä olevan täysistunnon ohjelma näkyy täällä: http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/organisaatio/taysistunto/taysistuntokaynnissa/index.htx.

Sivun vasemmassa reunassa on linkki "Seuraava täysistunto". Siellä näkyy seuraavan täysistunnon tarkka ohjelma heti sen jälkeen, kun edellinen istunto on ohi. Seuraavan päivän ohjelma päivittyy siis heti edellisen täysistunnon jälkeen, eli päivitykset saattavat tapahtua hyvinkin myöhään illalla.

Olkaapa valppaina. Jos huomaatte mielestänne jotain outoa siellä, niin meiliä mulle: jmakiketela@gmail.com
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#311 Muistutusmeili eduskuntaan lähti juuri

18.12.2008 13:47

Tämä lähti äsken kaikille edustajille ja heidän avustajilleen. Palautetta alkoikin välittömästi tulla...palaan siihen myöhemmin, on taas yksi viritys meneillään....


****

MUISTUTUS: Adressi ulkomaalaislain hylkäämiseksi

Arvoisa kansanedustaja,


JO LÄHES 22 500 KANSALAISTA ALLEKIRJOITTANUT ADRESSIN, JOSSA VAADITAAN UUDEN ULKOMAALAISLAIN HYLKÄÄMISTÄ KOKONAISUUDESSAAN

Lähetin Teille maanantaina 15.12. sähköpostiviestin, jossa pyysin Teitä vastaamaan kahteen kysymykseen. Jostain syystä en ole vielä saanut yksiselitteisiä vastauksianne.

Kysymykseni ovat:

1. Kun Thorsin valmistelema lakimuutosesitys tulee eduskunnan käsittelyyn, äänestättekö sen puolesta vai sitä vastaan?
Vastatkaa yksinkertaisesti joko "äänestän puolesta" tai "äänestän vastaan".

2. Jos äänestätte sen puolesta, miten perustelette kantanne?


Vastaattehan kysymyksiini selkeästi. Vastaukset samoin kuin vastaamatta jättäminen tullaan julkaisemaan internetissä. Kiertely tai vastaamatta jättäminen herättävät äänestäjissänne pelkästään epäluuloja.

Odotan saavani vastauksenne perjantaihin 19.12 mennessä.

Kysymyksiin vastaaminen vie aikaa vain noin 10 minuuttia.

Rauhallista joulun aikaa toivotellen,




Juha Mäki-Ketelä, Tampere
janne saari
espoo

#312 Työvoimapulasta

18.12.2008 14:43

Viimeisimpiä artikkeleita kun lukee Suomen talousnäkymistä (mm. http://www.hs.fi/talous/artikkeli/VM+Suomen+talous+sukeltaa+niin+syvälle+ettei+sitä+voi+ennustaa/1135242159975 ) niin voi vain ihmetellä, mihin ihmeeseen näitä 1.8miljoonaa huippuosaajaa tarvitaan.
Voidaan myös miettiä, paljonko ylimääräistä rahaa on lähivuosina mahdollista syytää humanitaariseen maahanmuuttoon, kun tulee olemaan mahdollisesti ennätystiukat ajat maassa jo asuvilla. Ainakin asia kannattaa nostaa pöydälle ja altistaa mahdollisimman laajalle keskustelulle. Lex Thorsseille, joita kansan tietämättä yritetään viedä läpi, ei ole tänä päivänä sijaa.
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#313 SEURATKAA AKTIIVISESTI MYÖS TÄTÄ!

18.12.2008 14:49

Eduskunnan nettisivujen alareunassa on linkki "Uusimmat äänestystulokset".

Tarkkailkaa sieltä, ettei lakiesityksestä ole missään vaiheessa ”ohimennen” äänestetty ilman, että käsittely on merkitty etukäteen päiväjärjestykseen.

Jos huomaatte näin raukkamaisesti käyneen, niin sitten siitä sanaa TÄNNE, YSTÄVILLE, TUTTAVILLE, SUKULAISILLE, KAIKILLE MAHDOLLISILLE KESKUSTELUPALSTOILLE INTERNETISSÄ JNE.

Eli sama ralli taas käyntiin, mikä tässä on käyty kuluneen viikon aikana.


http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/index.htx?lng=fi
Niinpä Niin
Juu

#314 plää plää ja plöö

18.12.2008 15:23

+hohhoijaa. kuinka tyhmä ihminen voi edes ehdottaa tuollaista lakia ja perustella sitä mm. työvoimapulalla?!?!?!? kokoajan menee tehtaita kiinni, lomautetaan porukkaa, irtisanotaan jnejne. Voiko kyseiselle ihmiselle tehdä muuta kuin nauraa hekoheko hehehehee hohoo. Onkai jäänyt aivot johonkin romukopan pohjalle :D
Jouko Lilja
SALO

#315 Ohimennen

18.12.2008 15:43

Se oli nuoriso-ohjelman nimi 60-luvulla.

kävin kerran Eduskunnan lehterillä 80-luvun alussa. Johannes Virolainen oli puhemiehenä. Paukutti nuijallaan päätöksiä sarjatulella "ohimennen" kenenkään Edustajan juurikaan edes kulmakarvoja nostamatta. Paperit vain kahahtelivat kun nosteli niitä pinosta toiseen. Veikko Vennamo röhnötti etupenkissä ja yritti kuitenkin jotain väliin huudella. Paavo Väyrynen tuli ovelle kysymysmerkin näköisenä kuikuilemaan kun porukkaa tupsahti yhtäkkiä lehterille. Arvellen varmaan jotta mitähän oli meneillään Suuressa Salissa kun väkeä lappaa sisään?

Sellainen kuva jäi Eduskunnan työskentelystä. Kyllä siinä paperipinojen välissä yksi vaivainen maahanmuuttolakikin menee läpi kuin Ohimennen.
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#316 LISÄÄ TÄYSISTUNTOJA

18.12.2008 21:22

HUOMIO HUOMIO!

Myös lauantaina ja maanantaina on tarvittaessa täysistunnot (http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/organisaatio/taysistunto/taysistuntoeikaynnissa/istuntosuunnitelma.htx)

PEUKUT PYSTYYN, ETTEI MITÄÄN "YLLÄTTÄVÄÄ SYYTÄ" TULE PITÄÄ TARVITTAESSA ISTUNTOJA.

Seuraava on sitten 3.2.2009
Pentti Kaattari
Kiuruvesi

#317 Päivystajät lehtereille

18.12.2008 23:46

Tuli tuossa mieleen, että voisiko siellä lehtereillä pitää jonniinmoista vaihtuvaa vartiota, että eivät pääsisi äänestämään siitä laki-muutoksesta
niin ettei kukaan tietäisi. En tiedä sallivatko ne vahtarit siellä jatkuvan yleisön läsnä olon ? Olishan se hyvä jos sais ne edustajat vähän ajattelemaan myöskin niitä seuraamuksia, jos tämä laki hyväksytään - että ei kävis niinkuin siinä kielilaki-änestyksessä, tulos : "Jaa" 197 - "ei" 3 - kumma juttu, että sekin oli ruåttalaisten masinoima laki ja edustajat Jaa:ttivat ja nyt meillä on ruåttinkieli pakollinen joka paikassa, tarvittiinpa sitä tai ei.

Kun nyt tiedämme kuinka meillä tässä maassa on jo käynyt - sananvapaus on jo käytännössä mennyt - vallankaappaus tehty - niin haluaisin antaa vinkin tai linkin erääseen kovasti opettavaiseen juttuun, nimittäin erään muslimi-miehen kirjoitamaan kirjaan, jonka hän oli kirjoittanut hollantilaisista.
Hän oli tullut - luultavasti Bangladessistä - jo mielessään, että "... otan irti kaiken minkä suinkin saan ..." mutta kun oli jonkin aikaa oleskellut Hollannissa, niin oli tullut toisiin ajatuksiin, kun oli huomannut kuinka ystävällisiä ja suvaitsevia nämä hollantilaiset olivat - niin päätti, että oli elettävä kuin ihmiset eikä kuten hollantiin muuttaneet muslimit yleensä - suhtautuvat kaikkeen ja kaikkiin agressiivisesti.

Tämä kirja kannatta todella lukea: suomen kielellä - alkusanat ensin:

osoite: http://sceveselliunts.com/

Tulipa aika pitkä juttu, lueppa ja päätä josko tämän voi julkaista.
moi - pena



Jesse Ravaska
Vaasa

#318

19.12.2008 07:38

Aiva päättömiä juttuja siellä eduskunnassa käsitellään. Thorsista vois tehä realitytv-sarjan, tai tämähän iha selvää pässin lihaa. Thors vois siirtyä sinne BB-taloon eli suomeen itse ja katsoa tilannetta kansalaisen silmistä eikä toimia "eurooppaministerin" virassa ajattelemattomana ja "eurooppaministerin" elkein vaalien tasa-arvoa erikansalaisuuksia välillä. Eurooppaministeri sitä, eurooppaministeri tätä, samperi soikoon, sanon minä, pistää suivaannuttaan tommoset kukkahattutädit, jotka on syntyny kultalusikka suussa ja ajetaan "vähempiosasten" asioista ja siten ollaan parempia ihmisiä ku muut. Me ollan itsenäinen Suomi, ei me olla EU, Me olemme Suomi, isoisät taisteli meille tän maapläntin ja nyt sitten luovutetaan vapaaehtoisesti rakas maamme eduskunnan ehdoin kansalta kysymättä ulkomaalaisille.

En ole rasisti, suomalaisetki voi olla rikollisia, ja saavatki olla omassa maassaan, mutta ei meidän tarvitse alkaa ei-suomalaisia rikollisia majoittamaan maahamme ihmisten tasa-arvoisuuden nimissä. Joskus miettii, että mitä meidän maan johto miettii kun keksitään uusia päättömiä lakeja toisen perään ja edellisetkin lait pitäisi korjata oikeudenmukaisemmiksi. Suomen "raaka" elinkautinen on 12 vuotta, hyvä käytöksinen ensikertalainen pääsee 9 vuoteen ja kuuden vuoden istunnon jälkeen presidentti armahtaa ku eihä ihmistä voi tasa-arvon nimissä pitää betoniseinien sisällä. Sitten tämä 10 vuotta takaperin koulullisen oppilaita ja opettajia tappanut ja raiskannut heppu pääsee vapaanjaloin tekemään sen mitä parhaiten osaa, koittaa sopeutua yhteiskuntaan siihen kykenemättä ja tekee tuskastuneena voittajapäätöksen ja lahtaa toisen koulullisen oppilaita ja opettajia. Ja näitä sekopäitä riittää meidän rakkaassa Suomessa ihan omastakin takaa ja meidän eurooppaministeri haluaa lisää muualta.

Jaa tulipa kirjotettua raamatullinen tekstiä sitten. Noh, kun alkaa jokin asia ärsyttään suunnattomasti, kai sitä saa edes internetin keskustelupalstalla avautua. Sananvapaushan on tasa-arvoa? ei Suomessa, 200 hengen diktaattoriryhmä keksii uusia lakeja laman riemuvoitoksi ja saamme tietää asioista vahingossa jos silloinkaan.

Kiitän ja kuittaan tältä erää.
Mikko Tammelin
Vehmaa

#319 Mallia Ruotsista :)

19.12.2008 10:42

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200812198800610_ul.shtml

Kukakohan korvaa tollasista mellakoista aiheutuneet kustannukset?

Miksi ongelmia tarvii väkisin hakea lisää rajan takaa, kun omistakaan vanhuksista ei pystytä / haluta huolehtia.

Muutenkin nää islamistityypit vois mennä hakeen turvapaikkaa jostain toisesta islamimaasta jossa kulttuurierot ei ole niin suuria, ei niissä vissiin ihan jokaisessa sodita.

Ehkäpä Thors haluaakin että täällä myös asiat menis huonosti, ettei Suomi vaan näyttäis paremmalta paikalta kuin Ruotsi.

Hyvää joulua vaan kaikille
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#320 Työ- ja joulurauhaa kansanedustajille

19.12.2008 10:53

Monet kansanedustajat ovat lähestyneet minua, ja toivoneet työrauhaa ja ”jatkoaikaa” heille lähettämääni kirjeeseen vastaamiseen.

Perustelut ovat mielestäni hyviä ja aiheellisia:
1. Budjettikäsittelyt ovat käynnissä, eli edustajilla on työn alla tärkeitä ja isoja asioita, joihin pitäisi voida keskittyä.
2. Monet edustajat aikovat kyllä julkaista kantansa ennen äänestystä, mutta eivät taktisista syistä halua vielä tässä vaiheessa sitä julkistaa, etteivät "vastapuolueet" saa minkäänlaista tietoa heidän suunnitelmistaan.
3. Edustajilta saamani tiedon mukaan asian käsittely siirtyy 90 %:n varmasti helmikuulle, joten heidän mielestään vastausaikaa voisi pidentää. Tämä seikka on mielestäni erityisen hyvä ja kestävä peruste.

Lisäksi "aktiivinen kansalainen lehteriltä" raportoi juuri äsken näin: "Kuulin äsken, että eduskunnan puhemiesneuvosto ehdotti vuoden 2008 valtiopäivien päättämisestä tämän päivän täysistuntojen jälkeen. Ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi tämän päivän päiväjärjestykessä ei pääosin käsitellä muuta kuin valtion talousarvioesityksiä eli ensivuoden budjettia, joten voitaneen sanoa ulkomaalaislain I käsittelyn siirtyneen helmikuulle 2009. Hyvä näin eli meillä on vielä aikaa vaikuttaa".

Hienoa! Hyvä me!

Niinpä olen kallistumassa sille kannalle, että annetaan edustajille työrauha ja toivotetaan heille rauhallista joulua.

Totean vielä kuitenkin, että
a) seuraamme äänestyksiä vielä tämän päivän hyvin tarkasti
b) työtä lakiesityksen hylkäämiseksi tehdään edelleen.

Toki halukkaat edustajat saavat vastata myös alkuperäisen määräajan puitteissa, se on enemmän kuin suotavaa. Monet ovat jo vastanneetkin, siitä heille suuri kiitos!

Hienoa, että Suomessa demokratia toimii sittenkin ja kansalaisten aktiivisuus myös vaalien välillä huomioidaan!

Pysytään vielä linjoilla,

J
Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

#321 23 nimeä vielä ja sitten 23000 allekirjoitusta!

19.12.2008 10:56

Komeita lukuja, kiitos kaikille allekirjoittaneille ja talkoissa mukana olleille!

Voin sitten joskus kertoa (kun tämä projekti on päätöksessä), että millaista allekirjoitusmäärää lähdin tavoittelemaan, ja mitä pidin jo aivan huipputuloksena...

Nyt menen syömään perinteistä jouluherkkuani, riisipuuroa luumukiissellillä.

Saas nähdä, että joko se tasaluku pamahti taas rikki, kun palaan tähän näytön ääreen.
Teppo Määttänen
Salo

#322 toivottavasti ei tule voimaan laki

19.12.2008 18:02

Jos tämä laki nyt kuitenkin tulisi voimaan niin tarkoittaako se sitten sitä että jos jossain kaupungissa on ollut patsas vaikka sata vuotta ja joku muslimi joka on ollut kaupungissa vasta puoli minuuttia ei tykkää siitä koska siinä on porsas, pitäisikö se sitten muslimin mieliksi muka poistaa?

Itse olen lakia vastaan.

Maassa maan tavalla, jos ei miellytä painukoot takaisin!
Pentti Kaattari
Kiuruvesi

#323 Alankomaiden alasajo - Hyväuskoisten hölmöjen maa

19.12.2008 19:06

Viittaan tuohon viimeöiseen kirjoitukseeni numero #317 , jossa mainitsin sen muslimin kirjoittaman kirjan . Tarkennus osoitteseen on :

http:// sceveseliunts.blogspot.com tai sitten SCEVES ELIUNTS ,

se lienee jonniinlainen nimi. No niin kyllä kannattaa lukea siitä vähän miten Hollannissa on käynyt näiden agressiivisten muslimien kanssa - kun hollantilaiset ovat olleet liian suvaitsevaisia hömppänöitä - kuten täälläkin on tapana eräissä piireissä.

Muuten tuossa noin klo 18:00 maissa adressiin oli tullut nimiä jo

23 356 nimeä
ja tässä vaiheessa niitä onkin jo paljon enemmän !
moi - pena

Janne Oinonen
Tampere

#324 Lisää nimiä tarvitaan!

19.12.2008 20:47

Taidettiin jo mainita, että Iltalehden gallupissa oli 97% vastaan tätä lakiesitystä ja 3% puolesta. Harmi että kaikki jotka varmasti olisi tätä lakiesitystä vastaan, ei tiedä tästä adressista mitään. Kerroin tästä parille kaverilleni, he sanoivat että en allekirjoita koska ei siitä mitään hyötyä olisi kuiteskaan. Mitä sitten jos kaikki ajattelisi samalla tavalla, ei olisi paljoakaan nimiä tässä adressissa. Astrid Thorssin lakiesitys on kokonaisuudessaan hylättävä. Mutta kyllä sitä kokoajan lisää nimiä tulee.
Mikko Komulainen
Kajaani

#325 Allekirjoituksista

19.12.2008 21:26

Se mitä olen itse kavereilleni tästä informoinut niin kyllä he ovat allekirjoittaneet ja pelkästään sen takia kun olen itse kertonut tämän asian kiteytettynä ja he ovat itse tutustuneet asiaan sitten tarkemmin.

Ainut mikä todella haittaa allekirjoitusta on se että kaikilla ei ole sähköpostiosoitetta ja eivät viitsi tai eivät voi tehdä sitä erinäisistä syistä.


PS. Onko laillista jos alan tekemään n.50 ihmiselle sähköpostin sen takia että he voivat allekirjoittaa tämän adressin?