Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Rikottu ruukku

#4301 Koko ihmiskunta elää ja toimii kaikille hyväksi Totuuden / kaikkia…

29.03.2013 13:05

kohtaan Oikeuden Lain vastaisesti. Kaikille pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi koituneesti ja koituvasti, niitä SYYSTÄ (kaikki vääryys) kaikille hyväksi Jumalan sanan, Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, Oikeuden vastaisesti.

= Muista ja muusta niin väliä itsekkäästi / välinpitämättömästi, niitä syystä pahaksi / kärsimyksiksi ja turhiksi menetyksiksi raskaita seuraamuksia aiheuttaneesti ja tuottavasti, valtavan ristiriitaisesti ja sekasortoisesti, toisiaan vastaan kilpailevasti, taistelevasti ja ainakin kaikki ja kaikkialla, henkisellä tasolla toisiaan vastaan sotivasti. Jonka tuo kaikille hyväksi Jumalan sanan ja tahdon vastainen, rahan valtaa käyttävien markkinavaltiaiden ehtoihin, johtamisiin ja hallitsemisiin mukautuvat / osallisuudessa elävät, eri uskonnot ja puolue touhut ja politiikka mahdollistaa.

Mutta johon Baalia onnettomuuksikseen / tuomiokseen palvelevalle ihmiskunnan väärin touhulle ja politiikalle olisi vaihtoehtokin. Se kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi Laillinen, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan, Laillisen Oikeuden mukainen. Se, ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan. Kaikille, Itse koko luomakuntamme kaikkineen Luoja ja Omistaja, kaiken elämän Antaja ja Ylläpitäjä Jumalan Luvallinen, = Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetusten ja ohjeiden mukainen.

Ja vielä näin väärin / tyhmästi elävät, lähes kaikki ihmiset, uskovat / luulevat elävänsä ja toimivansa järkevästi. Vaikka kaikki osoittaa ja todistaa että elävät, toimivat / vaikuttavat näin em. tyhmästi, sielunsa vihollista palvelevasti, kukin ns. omaakin oksaa, ja koko turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavaa ja takaavaa ns. ”elämän puuta” tuhoavasti ja kaatavasti. Siihen hirmuiseksi maailman LOPUKSEEN tuomion täyttymystä kohti (joka onkin jo hyvin lähelle) kaikki ajan merkit sen jo selkeästi osoittaa, vievästi. Kukin sinne ikuisen kadotuksen puolelle niitä tuomiokseen ansioita kartuttaen / kooten.

Näin kaikille hyväksi ja pelastukseksi mahdollisuuteen herätykseksi, puhtaaseen / täysimääräiseen Totuuteen perustuvasti ja mukaisesti valistaen, ja oikealle, kaikille hyväksi turvallisen ja turvatun kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavalle ja takaavalle vaihtoehto tielle ohjaukseksi.

Ja siitä vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta, muista ja muusta niin väliä itsekkyyden mukaisista touhuista ja politiikasta, joista tulee aina tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin niitä hirveitä, pahaksi / kärsimyksiksi ja turhiksi menetyksiksi raskaita seuraamuksia, varoitukseksi.

Kristuksen Jeesuksen nimessä, vähäinen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa.

Vieras

#4302 Re:

29.03.2013 13:06

#4296: -

Raamatun antamilla ohjeilla Pohjoismaat ovat nouseet sivistysvaltioiden joukoon, mutta nyt homot ja lesbot haluavat suistaa tämän sivistyksen pois julki haureudella ja synnillä. Tämän takia älä allekirjoita vihreiden käynnistämää kansalais aloitetta. Se tuhoaa tervettä kehitystä.

tero p.

#4303 Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

29.03.2013 13:10

#4298: fundis - Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

Sinä kirjoitit että Mahmud Abbas on kirjoittanut väitöskirjan jossa hän todistaa ettei holokaustia ole tapahtunut. Ei kai se silti todista että Mahmud tällaisen olisi kirjoittanut?

 

Eikös Abbasilla ollut lähinnä luvut ihan naurettavan pielessä (ja siitä sai kyllä kritiikkiäkin) eikä hän holokaustia kiistänyt? Vain sen laajuuden. Väitöskirjaksi teos oli ilmeisesti ainakin tältä osin heikohko.

 

Ja miten tämä liittyi muuten yhtään mihinkään?

Valitse nimimerkki

#4304

29.03.2013 13:13

Mahmud Abbas on kirjoittanut väitöskirjan jossa hän todistaa, ettei holokaustia ole tapahtunut. Ei kai se silti todista, ettei sitä tapahtunut.
--
Fundamentalisteille on tyypillistä vääristellä tosiasioita. Abbasin Moskovassa vuonna 1983 valmistunut väitöskirja ei keskity holokaustin kiistämiseen. Abbas tosin väittää holokaustin uhrimäärän olevan liioiteltu. En ole lukenut teosta, mutta en ole nähnyt siihen myöskään viittauksia tieteellisissä julkaisuissa, joten se tuskin on korkeatasoista historiantutkimusta.
tero p.

#4305 Re: Re:

29.03.2013 13:14

#4302: - Re:

Eikä ole. Eiköhän sivistysvaltioiden joukkoon nouseminen johdu pikemminkin sosiaalidemokraattisen ajattelun viljelystä, hyvinvointivaltioideasta ja peruskoulun kehityksestä.

Valitse nimimerkki

#4306 Re: Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

29.03.2013 13:14

Valitse nimimerkki

#4307

29.03.2013 13:15

Raamatun antamilla ohjeilla Pohjoismaat ovat nouseet sivistysvaltioiden joukoon, mutta nyt homot ja lesbot haluavat suistaa tämän sivistyksen pois julki haureudella ja synnillä. Tämän takia älä allekirjoita vihreiden käynnistämää kansalais aloitetta. Se tuhoaa tervettä kehitystä.
--

Ja mitä nämä huikeat raamatulliset ohjeet mielestäsi olivat?

Vieras

#4308 Re: Re: Re:

29.03.2013 13:16

#4290: - Re: Re:

Moni historioitsijaksi tituleerattu käytti muiden tekstejä tutkimuslähteenään ja kirjoitti ajasta, jota itse ei ollut elänyt. Mainitsemani historioitsijat eivät olleet aikalaisia, mutta esim Josefus eli 37-100 luvulla.

Valitse nimimerkki

#4309

29.03.2013 13:18

Päivi Räsänen on tehnyt oikeita asioita.

Päivi on oikea kristitty, joka uskaltaa sanoa sen mitä esim. Arkkipiispa ei uskaltanut. Raamatun mukaisen ohjeen. Olisi ollut hienoa, jos Arkkipiispa olisi pitäytynyt Kirkon opissa.
--

Aivan. Räsänen päästi suustaan sammakoita Pride-iskun jälkeen ja A-studion Homoillassa. Nämä molemmat mokat aiheuttivat hallaa hänelle itselleen ja hänen puolueelleen sekä jälkimmäinen jupakka vielä joukkoeroamisen kirkosta.

On siinä niin viisas nainen.
Valitse nimimerkki

#4310

29.03.2013 13:19

Moni historioitsijaksi tituleerattu käytti muiden tekstejä tutkimuslähteenään ja kirjoitti ajasta, jota itse ei ollut elänyt. Mainitsemani historioitsijat eivät olleet aikalaisia, mutta esim Josefus eli 37-100 luvulla.
--

Kyseiset henkilöt olivat kronikoitsijoita, jotka käyttivät toisen tai kolmannen käden lähteitä ilman lähdekritiikkiä.
fundis

#4311 Re: Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

29.03.2013 13:21

#4303: tero p. - Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

Vain siihen se liittyy, että jos joku uskoo johonkin, se ei ole mikään todiste itsessään. Ei minulle eikä sinulle.


Vieras

#4312 Olkinukkekortti

29.03.2013 13:22

Vanhassatestamentissa oli Jumalan miehiä joilla oli vain yksi vaimo Nooa ja Joosef Ja muitakin en niitä nytte rupea esittelemään Nämä oli Jumalaa pelkäväisiä ja totteleveisia Kuinka Jumala siunasi heitä kaikkialla Ja Joosef sai nähdä lapsn lapsensa jossta Joosf iloitsi Jeesus puhuu olkoon mihellä yksi vaimo Kyllä Jumala tarkoitti alunperin vain mies ja ninen Niinkuin hän loi mihen ja naisen aluksi, tästä on ollut parempi luento vielä tv7 .

Valitse nimimerkki

#4313

29.03.2013 13:24

Vain siihen se liittyy, että jos joku uskoo johonkin, se ei ole mikään todiste itsessään. Ei minulle eikä sinulle.
--

Perustelit väitettäsi paikkaansa pitämättömällä väitteellä. Sitä paitsi uskonnon ainut peruste on usko.
fundis

#4314 Re:

29.03.2013 13:25

#4309: Valitse nimimerkki -

Kirkosta eroamien lisääntyi myös kun arkkipiispa kannatti 'tasa-arvoista avioliittolakia'. Kirkosta pakenevat tosi uskovaiset ja kaikkein liberaaleimmat jäsenet.

tero p.

#4315 Re: Re: Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

29.03.2013 13:26

#4311: fundis - Re: Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

 

En ole varma ymmärränkö minä sinut nyt ihan oikein, väität siis että usko ei yksinään ole todiste yhtään mistään?

fundis

#4316 Re:

29.03.2013 13:27

#4313: Valitse nimimerkki -

Sitähän tässä yritän juuri sanoa.

Valitse nimimerkki

#4317

29.03.2013 13:28

Kirkosta eroamien lisääntyi myös kun arkkipiispa kannatti 'tasa-arvoista avioliittolakia'. Kirkosta pakenevat tosi uskovaiset ja kaikkein liberaaleimmat jäsenet.
--

Kirkosta eroaminen kiihtyy silloin, kun kirkko tai siihen läheisesti liittyvä pääsee tai joutuu median valokeilaan kielteisessä valossa. Viimeisin lievä eropiikki johtui siitä, että arkkipiispa mokasi ja pyörsi televisiossa antamansa lausunnon.
fundis

#4318 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

29.03.2013 13:29

#4315: tero p. - Re: Re: Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

Sitä tarkoitan. Jos tapaat uskovaisen ihmisen ja haluat vakuuttua hänen uskostaan, katso elääkö hän uskonsa mukaan, mitkä ovat ne hedelmät jotka usko tuo mukanaan.

Valitse nimimerkki

#4319 Re: Re:

29.03.2013 13:29

#4316: fundis - Re:

Siksikö piti valehdella Mahmud Abbasin väitöskirjasta?

Valitse nimimerkki

#4320

29.03.2013 13:30

Sitä tarkoitan. Jos tapaat uskovaisen ihmisen ja haluat vakuuttua hänen uskostaan, katso elääkö hän uskonsa mukaan, mitkä ovat ne hedelmät jotka usko tuo mukanaan.
--
Miksi pitäisi vakuuttua jonkun uskovaisen uskosta?

Vieras

#4321

29.03.2013 13:30

http://www.adressit.com/naisten_aanioikeus_pois_ja_heti

kaikki tämän adressin allekirjoittajat allekirjoittamaan myös tuo ylläoleva! jakakaa myös kavereille ja sukulaisille, niin saadaan suomesta kunnon vanhurskas kristillinen maa!!!

Vieras

#4322 Re:

29.03.2013 13:31

#4321: -

Nainen vaietkoon seurakunnassa. Mies on perheen pää. Myös Kristillisdemokraatit kannattavat puheenjohtajan johdolla naisten äänioikeuden poistamista.

tero p.

#4323 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

29.03.2013 13:33

#4318: fundis - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

 

Vihaa, kärttyisyyttä ja toisten ihmisten vapauden riistämistä. Tätä ovat ne hedelmät. Ai niin, ja stressi!

 

Miksi minun muuten pitäisi vakuuttua hänen uskostaan? Itsehän sanoit ettei usko ole todiste yhtään mistään!

fundis

#4324 Re: Re: Re:

29.03.2013 13:34

#4319: Valitse nimimerkki - Re: Re:

Niin sen kerroin kuin olen minulle kuullut kerrottavan, pahoittelen, että uskoin lähteitäni, propagandaa siis.

fundis

#4325 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

29.03.2013 13:36

#4323: tero p. - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: SeRe: Re: Re: Re: Re: Re: tero p.

Usko yksin ei siis todista mitään, mutta jos teot todistavat jostain niin asia on jo erilainen.