IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ.
Vieras |
#1801 Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta!11.11.2012 22:04Oikein mukavaa Isänpäivää kaikille Suomen isille. Erittäin monet näistä isistä on osallistunut ansiokkaasti Suomalaisen energian, lähinnä turpeen tuottamiseen. Olen yksi niistä noin miljoonasta ihmisestä jotka nauttivat kotimaisen turpeen ja puun tuottamasta kaukolämmöstä. Turpeen tasainen hinta on luonut hyvän perustan jo vuosikymmenten ajan sille, että olemme saaneet edullista energiaa asuntoihimme lähes kaikissa sisä-Suomen kaupungeissa ja pienemmissäkin taajamissa. Se vaan on huono asia, että turvetuotantopinta-alat ovat hälyttävästi vähentyneet ja yhdessä sateisen kesän kanssa joudumme maksamaan ylimääräistä hintaa lämmöstä ensi talvena koska voimalat joutuvat turvautumaan ulkomaiseen energiaan. Erittäin valitettavaa. Ja kuinka monet isät ovat saaneet toimeentulonsa turpeesta vuosikymmenten ajan. Kotimainen energia kunniaan entistä enemmän ja kiitokset kaikille niille isille jotka ovat olleet mukana tuottamassa upeaa kotimaista energiaa!! KIITOS!! Ps. turvetuotannon vastustajille "vähän vähemmän onnitteluja". |
vieras |
#1802 Re: Re: Re: Re: Kansalaistalkoot Vapon turvehaittojen tueksi - limbo tuli11.11.2012 22:56#1754: MP - Re: Re: Re: Kansalaistalkoot Vapon turvehaittojen tueksi - limbo tuli Kirjoittaja ei tiedä mitä talkootyö tarkoittaa ? Jos lähtee jälkikäteen pyytämään korvausta siitä, että on osallistunut talkoisiin - saa hakea itselleen hamekankaan kaupasta. |
Vieras |
#180312.11.2012 01:08#1801 kehnoa isäpäivää vaan sinnekin. Provoilethan ensi kerralla uskottavasti. |
Vieras |
#1804 Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta!12.11.2012 10:33#1801: - Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta! sateisia kesiä sinnekkin! |
Vieras |
#1805 Re: Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta!12.11.2012 18:33#1804: - Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta! Eikös kuiva ja aurinkoinen kesä olisi molempien etu? |
Kattilamaakari |
#180612.11.2012 19:10http://energia.fi/sites/default/files/ysl_luonnonarvot_yhteiskannanotto_final_071112.pdf Alla olevat tahot vastustavat ehdotettua muutosta ympäristönsuojelulakiin: Elinkeinoelämän keskusliitto Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto Suomen yrittäjät Bioenergia Ry Metsäteollisuus Ry Energiateollisuus Ry Puuliitto Infra Ry Rakennusteollisuus RT Ry FinnMinn Kaivannaisteollisuus Ry Teknologiateollisuus Kemianteollisuus Ry Ympäristöyritysten liitto Koneyrittäjien liitto Turpeentuotannon vastustajien tavoitteena on tuhota suomalainen hyvinvointi ja luopua eurooppalaisittain halvasta sähköstä. Tavoitteena on saada suomeen Saksalainen sähkönhinta, jonka hinta kotiinkannettuna on tällä hetkellä 240€/Mwh. Suomessa sähkö maksaa "vain" 136€/Mwh. http://www.energy.eu/ Eurooppalaisia energiatuotteiden hintoja. |
Vieras |
#1807 Re: Re: Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta!12.11.2012 19:24#1805: - Re: Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta! Ai, siis kenen molempin etu ja kuinka, kun puhutaan tästä asiayhteydestä? Onko kenties ajatus, että kuivana kesänä vähemmän vesistöön kuivatus ojissa sekä ohijuoksutuksissa ja enemmän kattiloihin? Vaikka sieltä tulee omituisten vakuuttelujen perusteella jopa puhtaampaa vettä, kuin mitä konsaan vastaanottavassa vesistössä edes on? Toisaalta pölylaskeuma kyllä lisääntyy vallan ikävästi kuivan ajan korjuussa, ja jopa vielä laajemmalle. |
Vieras |
#1808 Re: Re: Re: Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta!12.11.2012 20:43#1807: - Re: Re: Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta! Mietipä sitä, vaikka vain oman "lompsan" kautta? |
Vieras |
#1809 Re: Re: Re: Re: Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta!12.11.2012 21:16#1808: - Re: Re: Re: Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta! Nimen omaan, niin teen muun muassa! |
Vieras |
#1810 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta!12.11.2012 21:31#1809: - Re: Re: Re: Re: Re: Kiitokset kaikille isille kotimaisen turpeen tuottamisesta! Hyvä, mietippä seuraavaksi asiaa valtion nimeltä SUOMI "lompsan" kautta? Jätetään tästä mietinnästä kunnat, maakunnat, seutukunnat, ym. väliin asian nopeuttamiseksi. |
Vieras |
#181112.11.2012 22:48Nähtiinpä tässä lähiaikoina sekin ahneuden ja pikavoittojen tavoittelun seuraamukset |
Taisto Holla, Mieskonmäki |
#1812 Lupaehtojen seuranta...13.11.2012 07:52Taitaa tämä tapaus Talvivaara koitua turvetuotannollekin kiristyvinä lupaehtoina, kunhan jälkipyykki saadaan kunnolla vauhtiin, ja tässä Iiro Viinasen mietteitä samasta aiheesta: http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/joko-hallinto-herasi/1269641 |
Taisto Holla, Mieskonmäki |
#1813 Turvetuotanto...13.11.2012 08:03Ahtaalle menee turvetuottajankin elämä. Näyttäs uutisen mukaan keskittyvän lähialueisiin. Mitenkähän mahtaa Vapon käydä Ruotsissa, jos toimitaan samoilla periaatteilla kuin Suomessa??? Ruotsissa nuo ympäristömääräykset huomattavasti paljon tiukemmat kuin Suomessa. Saattaa olla, että tullaan maitojunalla takaisin. http://yle.fi/uutiset/turvetuska_kiristaa_vapon_kuvetta/6370911 |
Vieras |
#1814 Re: Re: A413.11.2012 09:25Ketjussa aiemmin on ollut jo kyseisestä henkilöstä, kopioin sen tähän:
Niin.... miten tämän hienosti esittäisi ettei kukaan ottaisi ns. "hernettä nenäänsä". Iiro Viinanen on aikoinaan ollut merkittävässä asemassa, valtiovarainministerinä. Se on aivan totta. Mutta kaikella kunnioituksella hänen elämäntyötään kohtaan täytyy kuitenkin kaikkien tunnustaa se tosiasia, että tuosta ajasta on kulunut jo todella kauan. Hän jätti ministerin tehtävät 1.helmikuuta 1996. Siis lähes 17 vuotta sitten. Hänellä todettiin olevan Parkinsonin tauti vuonna 2000. Eläkkeellä hän on ollut vuodesta 2001 lähtien. Tästä kaikesta faktasta voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä kuinka vakuuttavasta mielipiteen lausujasta on kyse tällä hetkellä, kun elämme jo vuotta 2012. |
Taisto Holla, Mieskonmäki |
#1815 Re: Re: Re: A413.11.2012 09:43Ottamatta sen kummemmin kantaa nimimerkki "vieraan" sairaaseen tyyliin veistellä vakavilla asioilla yleisellä saitilla, on Iiron mielipiteessä on kuitenkin selvä viesti siitä, että lupaehdot niin turvetuotannossa kuin kaivosteollisuudessa tulevat kiristymään, sen näkee jo sokeakin otsallaan. |
Ranex |
#181613.11.2012 10:27Kovasti järkeviä mielipiteitä Viinasella tuntuu olevan, vaikka kuinka yritetään leimata jollain tapaa vajaaksi. Parkinsonin tauti ei ole kuin dementia. |
Kokoomuslainen |
#1817 Kreikkakin haluaa tukeutua oman maansa energiaan yhä enemmän13.11.2012 10:50
Jälleen yksi oivallinen esimerkki maailmalta siitä, kuinka jokaikinen maa haluaa hyödyntää oman maansa energiareservejä. Tällä kertaa esimerkkini tulee pahoin velkaantuneesta Kreikasta. Norjalaiset ovat siellä auttamassa tietotaidollaan löytämään Kreikan aluevesiltä mahdollisia uusia öljy- ja maakaasuvarantoja. Kreikassa, jos missä, tarvittaisiin kipeästi tällaisia uusia mahdollisuuksia löytää helpotusta valtavaan rahakurimukseen. Sen helpotuksen antaisi omalta osaltaan uudet öly- ja maakaasulöydöt. Kyproksen aluevesiltä jo on havaittu lupaavia esiintymiä.
|
Kokoomuslainen Vieras |
#1818 Saksa ottamassa käyttöön oman maansa energiapotentiaalia yhä lisää13.11.2012 12:38
Kirjoitin kommenttia Saksan energiasta. Alla ote kirjoituksestani (kommentti num. 1693): Hieman haluaisin vielä tarkentaa kuinka noita mainitsemiani hiili- ja kaasuvoimalaitoksia on otettu jo käyttöön, ollaan parhaillaan rakentamassa tai suunnittelemassa lähivuosina. Näitä tietoja olen saanut henkilökohtaisen Saksan kontaktini kautta, hän työskentelee Saksan energiaministeriössä.
|
Taisto Holla, Mieskonmäki |
#1819 Re: Saksa ottamassa käyttöön oman maansa energiapotentiaalia yhä lisää13.11.2012 13:03#1818: Kokoomuslainen - Saksa ottamassa käyttöön oman maansa energiapotentiaalia yhä lisää Suomessa olisi varmasti hyvin luontevaa alkaa käyttämään ydinvoimaa, kun omaan energiareserviin kuuluu uraani, mitä nyt pikkasen vastatuulessa uraanikaivokset. |
Viinasen vuoksi kovia kokenut yrittäjä |
#182013.11.2012 13:26Niin....Viinasesta... Viinanen kun oli valtiovarainministerinä lamavuosina niin hän ajoi Suomen yltiöpäisillä päätöksillään entistä syvemmälle laman ja konkurssien kouriin. Kaikki tietää miten Suomessa sitten kävi. Silloinen hallitus Viinasen "asiantuntemukseen" nojaten sitoi Suomen markan silloiseen Euroopan valuuttayksikköön ecuun aivan liian korkealla kurssilla, eli Iippo Viinanen halusi väkisin noudattaa vahvan markan politiikkaa. Kaikki tavalliset kansalaiset kyllä tiesivät tämän heikentävän Suomen kilpailukykyä ja pahentavan työttömyyttä. Devalvaatio-odotukset johtivat Suomen pankin valuuttapakoon, eli sijoittajat vaihtoivat markkoja ulkomaan valuuttaan. Iiro Viinanen se vaan vakuutteli, ettei Suomi devalvoi, mutta valuuttapaon takia jouduttiin pakkodevalvaatioon jo vuonna 1991 ja uudelleen jälleen vuonna 1992. Kyllä Viinanen oli yksi pahimmista, ellei pahin Suomen alamäen aiheuttaja. Yrityksiä kaatui kuin heinää niittokoneen tullessa. Huh tuota Viinasen aikaa.No kun Iiro oli ensin laittanut Suomen polvilleen, sai hän jäähdyttelyviran Pohjolan pääjohtajana hyvä-veli-verkoston kautta. Siellä ollessaan johtajana hän yritti aivan väkipakolla siirtää vakuutusyhtiö Suomen toiminnat hurreille, ruotsalaisille. Tuossa hässäkässä, jonka Viinanen aiheutti, Suomi-yhtiö myi kuitenkin onneksi Pohjolan osakkeensa pois. Tästä kaikesta seurasi summasummarum että Iiro Viinanen sai potkut. Itse selitti ottaneensa lopputilin mutta todellisuudessa sai potkut. Tämän kaiken hässäköinnin jälkeen hän sai taas verkostonsa kautta paikkoja Nesteen, Finnairin, Orionin, Koneen, YIT:n ja UPM Kymmenen hallituksissa. Mutta aina jäi savuavia raunioita. Näin kertovat muistelmissaan monet jotka on istuneet samoissa hallituksissa. Että tämmöinen on Iiro poika ollut. Lukijat päättäköön onko kuinka merkittävästä henkilöstä kyse. Tai no on tietysti merkittävin Suomen suurlamaan johtanut henkilö...... Itse en kyllä Iiron sanomisiin luottaisi pätkän vertaa. |
Kokoomuslainen |
#1821 USA:ssa voimakas panostus omiin energiavaroihin13.11.2012 13:50
http://www.worldenergyoutlook.org/
|
Vastuullinen |
#1822 Energiapolitiikka13.11.2012 14:15Suomi on sijoittunut melko pohjoisille leveyspiireille. Kesällä meillä on aurinkoa ja voidaan saada kohtuullisesti aurinkosähköä ja lämpöä. Talvella sitä ei riitä, auringon säteilyteho pinta-alayksikkö kohti on niin vähäinen lyhytkestoinen. Meillä tuulee jonkin verran. Syys/talvikaudella tuulee keskimäärin enemmän kuin kesäkaudella. Tämä on talvisen sähköntuotannon kannalta hyvä juttu, mutta kuitenkin monesti kylmimmät talvipäivät ovat lähes tuulettomia. Tuulivoima tarvitsee sen vuoksi käytännössä yhtä paljon säätövoimaa kuin tuulivoimakapasiteetti on. Vesivoima on hyvää voimaa. Tosin sitä ei käytännössä voida lisätä suuren vastustuksen vuoksi. Virtaamat ovat tosin talvella, jolloin energiaa eniten tarvitaan, pienempiä kuin kesäkaudella. Säännöstelemällä jonkin verran vaikuttaa vesienergiareserviin. Aaltoenergialla ei ole Suomessa sovellutuksia eikä siitä ole ratkaisua talvikauden ongelmiin. Jääkö päästöttömiä vielä jäljelle? Ydinenergia on lähes hiilidioksidipäästötön, mutta siinä on tietysti toisenlaisia ongelmamahdollisuuksia. Sitä energiaa kuitenkin on paukkupakkasillakin saatavilla. Seuraavaksi taidetaan joutua käymään poltettavien polttoaineiden kimppuun. Näitä meillä on ainakin puuperäiset tuotteet, turvetuotteet, kivihiili, maakaasu, öljytuotteet ja erilaiset jätteet. Kaikki vapauttavat hiilidioksidia. Ellei ydinvoimaa käytetä, jotakin näistä me vielä pitkään Suomessa tarvitaan talvikauden energiansaannin turvaamiseksi. Mitä niistä sitten käytetään? Mielestäni olisi vastuullista, että Suomessa käytettävien energiaraaka-aineiden ympäristövaikutuksesta vastataan niiden käyttömaassa. Eli käytetään suomalaisia raaka-aineita. Tämä sulkee kivihiilen, maakaasun ja öljytuotteet pois. Meille jää jäljelle turvetuotteet, puutuotteet ja erilaiset jätteet. Niistä kaikista on ympäristövaikutuksia koska ne poltetaan. Jos jätteiden poltto on taloudellisesti järkevää ja päästöjen kannalta siedettävää, nostaisin sen ehdottomasti kannatettavien energianlähteiden joukkoon. Muuten jätteet pysyvät jätteinä ja ne kuitenkin on käsiteltävä. Sitten on vielä jäljellä turve ja puu. Molemmat päästävät hiilidioksidia. Valtakunnanmittakaavassa molempien kokonaismäärä lisääntyy enemmän kuin niiden käyttö on. Puu uudistuu paikallisesti ainakin noin 200 kertaa nopeammim kuin turve. Puu päästää enemmän hiilidioksidia piipusta kuin turve, mutta on poliittisesti päätetty puun olevan hiilidioksidipäästöiltään nolla. Tällainen päätös edesauttaa toki kotimaisen energian käyttöä ja on kannatettava. Nykyinen voimalaitostekniikka, jota käsittääkseni ainakin suunnilleen 20 vuotta vielä käytetään, vaatii puun rinnalle kuivan tukipolttoaineen, jotta saadaan suuri teho kattilasta. Tätä tarvitaan talvikylmillä. Meillä on jäljellä enää vain turve, joten turvetta tarvitaan tähän. Suomen energiaomavaraisuus on tällä hetkellä huono. Ei ole varaa siihen, että Venäjä tekisi meille mitään oikkua tai olemme ongelmassa. Ulkomaiset energiatuotteet muutenkin kohdistavat työvoimatarpeen ulkomaille ja erittäin huomattavana asiana kohdistavat ympäristövaikutukset ulkomaille. Olet varmaan lukenut kivihiilikaivosten kuolemantapauksista. Vielä nykytilanteessa, ainakin joitakin vuosikymmeniä, on myönnettävä, että toistaiseksi tarvitaan poltettavia polttoaineita. Jos ajattelemme oman kansan etua työllisyyden muodossa ja olemme vastuullisia ihmisiä kohdistaen omasta energiankulutuksen ympäristövaikutukset tänne kotimaahan emmekä törkeän itsekkäästi kohdista niitä muihin maihin, ei ole tällä hetkellä syytä olla turvetuotantoa vastaan. Turvetuotanto aiheuttaa haittoja niinkuin mikä tahansa ihmisen toiminta. Kolahtaa puunpolttokin metsien biodiversiteettiin ja uudistamis- ja muokkaustoimenpiteet kohdistavat kuormitusta luontoon. Emme vielä pysty niitä kokonaan poistamaan. Nykyaikaisen turvetuotannon, jossa kuivatusvedet pintakäsitellään, vesistövaikutukset ovat verrannollisia metsätalouteen siten, että turvealueen kuivatusvedet ovat yleensä jonkin verran parempilaatuisia kuin metsätalouden. Turvetuotannon vesistövaikutukset ovat saaneet absurdit mittasuhteet sellaisten soiden vuoksi, joissa vesiä ei ole käsitelty nykyaikaisesti. Sellaiset suot on saatava pikimmiten kuntoon. Turvetuotannolle on toistaiseksi oleellinen paikka Suomen energianhuollossa. Tavoite tulee olla turvetuotannosta luopuminen ja päästötön energiantuotanto, mutta tähän valitettavasti lienee vielä matkaa muutama vuosikymmen. Toivoisin, että sellaiset ihmiset joita turvetuotanto tai turvevesipäästöt risovat, voisivat kertoa oman näkemyksensä miten me kotimaassa saisimme tarvittavan määrän lämpöä ja sähköä ympärivuotisesti ilman tuontipolttoaineita nykytilanteessa. Toivoisin myös, että turvetuotantoa vastustavat henkilöt miettisivät energiantuonnin määrää ja tuon tuontienergian tai energiatuotteiden ympäristövaikutuksia niiden tuotantomaassa. En osaa nähdä eettisenä kieltää kotimaista tuotantoa, mutta mukisematta syytää ympäristövaikutukset esimerkiksi venäläiseen hiilikaivokseen, jonka ympäristönsuojeluasioiden en usko olevan sillä tasolla mitä ne olisivat Suomessa. Lisäksi monesti työturvallisuus on onnetonta. Peräänkuulutan vastuullisuutta kaikista näkökulmista. |
Ranex |
#182313.11.2012 21:33Viinasen vuoksi kovia kokenut yrittäjä No muistan tuon "viinasen" ajan kyllä enkä ole koskaan hänestä pitänyt, mutta ei se liity oikeastaan mitenkään Savonsanomien kirjoitukseen. |
Ranex |
#182413.11.2012 21:39Vastuulliselle sen verran, että ainakin minä voin allekirjoittaa edellisen kommenttisi. Kunhan vaan ne vedet puhdistetaan ja satsataan uusiutuvan energian tutkimukseen. Lisäksi jätetään arvokkaiksi luokitellut suot rauhaan, sekä tuodaan alalle avoimuus, jotta toimijoiden sanaan voisi luottaa. Luottamuksen palautus voi olla kovan työn takana. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
14.11.2012 07:12- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16386 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101583 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15945 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
439 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
379 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
285 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
179 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
177 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
145 Luotu: 19.12.2024