IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Viinasen vuoksi kovia kokenut yrittäjä

/ #1820

13.11.2012 13:26

#1816: Ranex -

Niin....Viinasesta... Viinanen kun oli valtiovarainministerinä lamavuosina niin hän ajoi Suomen yltiöpäisillä päätöksillään entistä syvemmälle laman ja konkurssien kouriin. Kaikki tietää miten Suomessa sitten kävi. Silloinen hallitus Viinasen "asiantuntemukseen" nojaten sitoi Suomen markan silloiseen Euroopan valuuttayksikköön ecuun aivan liian korkealla kurssilla, eli Iippo Viinanen halusi väkisin noudattaa vahvan markan politiikkaa. Kaikki tavalliset kansalaiset kyllä tiesivät tämän heikentävän Suomen kilpailukykyä ja pahentavan työttömyyttä.  Devalvaatio-odotukset johtivat Suomen pankin valuuttapakoon, eli sijoittajat vaihtoivat markkoja ulkomaan valuuttaan.  Iiro Viinanen se vaan vakuutteli, ettei Suomi devalvoi, mutta valuuttapaon takia jouduttiin pakkodevalvaatioon jo vuonna 1991 ja uudelleen jälleen vuonna 1992. Kyllä Viinanen oli yksi pahimmista, ellei pahin Suomen alamäen aiheuttaja. Yrityksiä kaatui kuin heinää niittokoneen tullessa. Huh tuota Viinasen aikaa.No kun Iiro oli ensin laittanut Suomen polvilleen, sai hän jäähdyttelyviran Pohjolan pääjohtajana hyvä-veli-verkoston kautta. Siellä ollessaan johtajana hän yritti aivan väkipakolla siirtää vakuutusyhtiö Suomen toiminnat hurreille, ruotsalaisille. Tuossa hässäkässä, jonka Viinanen aiheutti, Suomi-yhtiö myi kuitenkin onneksi Pohjolan osakkeensa pois. Tästä kaikesta seurasi summasummarum että Iiro Viinanen sai potkut. Itse selitti ottaneensa lopputilin mutta todellisuudessa sai potkut. Tämän kaiken hässäköinnin jälkeen hän sai taas verkostonsa kautta paikkoja Nesteen, Finnairin, Orionin, Koneen, YIT:n ja UPM Kymmenen hallituksissa. Mutta aina jäi savuavia raunioita. Näin kertovat muistelmissaan monet jotka on istuneet samoissa hallituksissa. Että tämmöinen on Iiro poika ollut. Lukijat päättäköön onko kuinka merkittävästä henkilöstä kyse. Tai no on tietysti merkittävin Suomen suurlamaan johtanut henkilö...... Itse en kyllä Iiron sanomisiin luottaisi pätkän vertaa.