Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!

Kommentoitu viesti


Vieras

#3471 Israel virallisti ensimmäisen siirtokuntayliopiston

25.12.2012 16:09




Israel virallisti ensimmäisen siirtokuntayliopiston

Israelin hallitus on hyväksynyt ensimmäisen Länsirannalla sijaitsevan oppilaitoksen osaksi maan virallista korkeakoulujärjestelmää. Arielin yliopiston virallistamisen pelätään kiristävän entisestään Israelin ja palestiinalaisten välejä.

Ulkomaat


Ensimmäinen miehitetyllä Länsirannalla toimiva siirtokuntakorkeakoulu sai maanantaina Israelin hallituksen virallisen hyväksynnän. Syvällä palestiinalaisalueella sijaitseva Arielin korkeakoulu tunnustetaan yliopistoksi ja on nyt osa Israelin virallista korkeakoulujärjestelmää. Asiasta kertoi Israelin puolustusministeriö, joka hallinnoi Länsirantaa.

Pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan ratkaisu vahvistaa Israelin korkeakoulutusta.

Prosessi Arielin liittämiseksi virallisesti osaksi Israelin koulutusjärjestelmää käynnistyi syyskuussa. Maan yliopistoja valvoja elin vastusti tuolloin päätöstä todeten sen olevan poliittinen ja maan yliopistojen kärsivän jo nyt resurssipulasta.

Arielin yliopistossa on 12 500 opiskelijaa. Oppilaitos perustettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Miehitetyillä alueilla asuvat palestiinalaiset eivät voi päästä yliopiston opiskelijoiksi.

Israelissa pelätään hallituksen päätöksen kiristävään entisestään suhteita palestiinalaishallintoon, sekä vaikeuttavan israelilaisten tutkijoiden osallitumista kansainvälisiin hankkeisiin.

 

 

Vastaukset

Näinhän se menee!

#3478 Re: Israel virallisti ensimmäisen siirtokuntayliopiston

2012-12-25 16:50:14

#3471: - Israel virallisti ensimmäisen siirtokuntayliopiston

Oikaisu: Palestiinalaiset miehittävät israelilaisten perintömaita.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…