Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti

Signal

#28232 Re:

13.02.2014 11:43

#28210: -

Heeling room on tehnyt jo paljon pahaa jälkeä Suomessa, myös ylistyspuolella. Monissa seurakunnissa on ollut vanhat hyvät laulut, joissa Pyhä Henki on ollut läsnä. Silloin myös seurakunta on otettu mukaan ja kaikki ovat laulaneet yhdessä ylistystä Herralle.

Nykyisin moni seurakunta on korvannut vanhat hyvät, heeling roomin lauluilla ja niissäpä ei enää olekaan Pyhä Henki mukana, usein ei myöskään seurakunta. Edessä esiintyy joku/muutama nuori esiintymishaluinen ja/tai CD kauppias ihan yksikseen, ja seurakunta joutuu kuuntelemaan näitä. Ylistystä ei lauleta enää yhdessä Herralle, vaan nyt esiintyjä esittelee itseään ja taitojaan kuulijoille, jotka välillä taputtavat pastorin johdolla.

Pyhä Henki ei ole koskaan tunnistanut myöskään esiintyjää tai puhujaa, joka ”koroittaa Jeesusta tai Jumalaa.” Ylistää ja kiittää me voimme ja sitä meidän tuleekin tehdä, mutta koroittaa, -huh. Miten ihmeessä me maan matoset voisimme koroittaa maailmankaikkeuden luojaa? Tuo on täysin Raamatunvastaista, vaikka termi on saatu jo ujutettuakin ovelasti ”raamattu kansalle” painokseen.

 

Vastaukset


Vieras

#28233 Re: Re:

2014-02-13 12:07:49

#28232: Signal - Re:



No Signal!  Nyt osuit naulan kantaan,  kertakaikkiaan!

Tämä ei ole tullut mieleenkään.  Lut.kirkossa kyllä huomasin,  että virsikirjauudistuksella varastettiin 
vanhuksilta laulut,  millä hengittää,  millä kiittää,  millä itkeä,  millä ylistää!  Tietysti kaikilta muiltakin,
Mutta heiltä eritoten,  koska vanhuus niin usein verottaa ihmisen aisteja,  ei nää enää lukea,  eikä
opikkaan,  kun muisti ei ota vastaan.  Niin ei ole millä veisata Jumalanpalveluksissa.

Mutta,  että tämä ylistys varasti  aivan olennaisen taisteluaseen kristityiltä - voi kertakaikkiaan! Laulamisen
ja sen riemun - !!