#21835: - Re: Re: Re: Hyvän elämän ainekset

Tuo höpinä, että homot ovat keskeneräisiä, mutta uskikset ovat löytäneet elämän päämäärän, on täyttä potaskaa eikä perustu mihinkään todelliseen näyttöön. Homo on matkalla ehyeen homon elämään ja siihen auttaa se, että hänelle annetaan arvonsa ja mahdollisuuden avaimet. Uskis taas voi olla jämähtänyt alakoulutasoiseen uskomusten kehään, jossa voi toki olla hyvinkin turvallinen olo - niin kauan jos maailman kauheaa todellisuutta ja moninaisuutta kyetään välttelemään.

#21853: - Re: Re: Re: Re: Hyvän elämän ainekset

Olen "uskis" enkä ole mitenkään tietämätön maailman pahuudesta, siitähän saa jatkuvasti lukea kaikista tiedoitusvälineistä. Äitini kuoli äskettäin keuhkosyöpään ja isälläni on monia sairauksia, joten olen nähnyt kipua ja sairautta hyvin lähellä. Äitini haudataan lokakuussa erääseen keski-Uudenmaan hautausmaahan. Sain olla sairaalassa hänen kuolinvuoteensa ääressä vain muutama tunti ennen hänen kuolemaansa. Äiti oli saattohoidossa,hänelle annettiin morfiinia, hänellä oli selvästi kipuja viimeisinä hetkinään. Äiti kuitenkin lähti kirkkauteen, ja kivut jäivät tänne.

Sanon tämän siksi, että me "uskiksetkin" kohtaamme aivan samat kivut ja kärsimykset kuin muutkin. Kuitenkin meillä on Auttaja elämässä ja kuolemassa, uskollinen Jeesus Kristus.

#21853: - Re: Re: Re: Re: Hyvän elämän ainekset

Haluan puuttua tähän, vaikkei kommenttisi ollutkaan minulle. Voisi olla ihan oikeutettua sanoa, että "uskikset" ovat löytäneet samanlaisen oljenkorren uskonnollisessa identiteetissään kuin jotkut homotkin homoseksuaalisessa identiteetissään. En sano että näin on kaikkien kanssa, mutta mahdollisuus on olemassa.

Minä, joka kirjoitin tuon "hyvän elämän ainekset", olen toisaalla todennut, että uskovainen hyvinkin etsii "takertumisen kohdetta", eli kohdetta, joka pelastaa ihmisen tyhjyydestä elämään. Usko tällaiselle ihmiselle on kuin pelastusrengas: se antaa turvan, mutta ei kuitenkaan "vie maihin". "Uskis" ei siis ole löytänyt elämän päämäärää, vaikka uskossa onkin. Hän on vasta löytänyt välineen, jolla pysyä pinnalla. Rantaan hänen täytyy päästä omin avuin, mutta tietysti pelastusrengas on hänelle tässäkin avuksi. Hän ei välttämättä kuitenkaan aina tajua, että hän on vielä ulapalla renkaansa kanssa, ja jää siihen vain onnessaan roikkumaan lopuksi elämäänsä, ja jaksaa toistella ohiliitäville lokeille, mitä renkaassa lukee.

On paljon mahdollista, että monet homot (ja muutkin johonkin "järjestöön" tai ryhmittymään kuuluvat) tekevät aivan samoin. He kokevat saavansa vahvan henkilökohtaisen identiteetin ja merkityksen "homoudestaan" ja hengenheimolaisistaan - ja toki saavatkin. Mutta heidän omaa elämäänsä he eivät sillä automaattisesti löydä. Heidänkin on etsittävä se itsenäisesti omasta itsestään. Heidän identiteettinsä ei lopulta ole olla "homo", vaan ihmisyksilö, jolla on ominaisuutena homoseksuaalinen sukupuolinen suuntaus tai sitten ei. Ehkä se ei ole valinta, ehkä se on, mutta onko homous sittenkin hänelle uskonnollisuuden kaltainen keinotekoisen turvan ja yhteenkuuluvuuden väline, jota menoin ja merkein korostetaan? Tekeekö homouttaan julkisesti julistava lopulta eri lailla kuin jumaluskoaan julistava?