Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
Savonlinnan entinen pääkirjasto Nälkälinnanmäellä uhkaa jäädä jo toiseksi talveksi kylmilleen.
Päätös kylmilleen jättämisestä ja vanhan kirjaston luokittelemisesta käytöstä poistetuksi kiinteistöksi tehtiin syksyllä 2023 kaupunginhallituksessa vuoden 2024 talousarviokäsittelyn yhteydessä.
Kesän 2024 matkailukaudella järjestetty Nälkälinnanmäen tontin tarjouskilpailu ei tuottanut tuloksia. Matkailukäyttöön kaavoitettu alue (3300 kem2) jäi rakennuksineen myyntiin pohjahinnoilla, vanhan kirjaston säilyttäjälle pohjahintaan 354 110 euroa ja rakennuksen purkua havittelevalle pohjahintaan 851 550 euroa.
Mielestämme on epäjohdonmukaista ja hyvän kauppiastavan vastaista, että myynnissä oleva arkkitehtonisesti arvokas rakennus altistetaan tieten tahtoen pakkasvaurioille.
Kaupunginhallituksen vuoden 2025 talousarviokäsittelyssä marraskuussa 2024 vanhan kirjaston suojelusenkeli puuttui äänestysprosessiin siten, että kirjaston lämmitykseen vuodelle 2025 varattiin 200 000 euroa.
200 000 euroa kuulostaa isolta rahamäärältä, mutta julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan varsinaiset lämmityskulut ovat vain 25 000 euroa. 150 000 euroa on riskivarausta, jota saatetaan tarvita, jos viime talven kylmillään olleet putket jostain syystä poksahtavat rikki lämmitystä aloitettaessa. Osa summasta käytetään muihin kiinteistön kylmillään olon jälkeen tarvittaviin korjauksiin. (Itä-Savo 30.11.2024)
Me allekirjoittaneet vetoamme Savonlinnan kaupunginvaltuustoon, että valtuusto vahvistaisi vuoden 2025 talousarviokäsittelyssään Nälkälinnanmäen entisen kirjastorakennuksen lämmittämiseen varatut 200 000 euroa. Lämmityskulut ovat investointi, jolla mahdollistetaan kirjastorakennuksen kehittäminen kaupunkilaisia ja matkailijoita palvelevaan tarkoitukseen.
Savonlinnassa 2. joulukuuta 2024
Nälkälinnanmäki-Seura ry
Hallitus
Älä epäröi, allekirjoita heti! Adressi luovutetaan Savonlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle maanantaina 16. joulukuuta 2024 ennen valtuuston kokousta.
Kirsti Kukkonen Nälkälinnanmäki-Seura ry Hallitus Ota yhteyttä adressin tekijään