Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Päivi |
#10778 Re: Re:19.04.2013 22:55Hei Taku & kumppanit ! Taitaa se korkeampi taho olla vähän eri noilla suurilla maailman uskonnoilla. J uutalaisuuden kanssa on tietysti yhteinen Jumala. " Allah Akbar" - Allahin nimeen ! huutavat joka kerta pienet pojatkin palestiinalaisalueilla, kun kivittävät israelilaisia. Tämä asiayhteys jo antaa viitettä siihen, mikä taho pukeutuu " Allahin kaapuun" se nimittäin tehdään koraanin ohjeistuksella ja nimenomaan liiton kansaa kohtaan. Kivenheitosta puheenollen - en malta olla hyppääämättä sen verran sivuun, että maaliskuussa sitten oli taas tien varressa Juudeassa palestiinalaisten kivityskomitea koolla, avuttomien tiellä liikkujoiden kimpussa vakavin seurauksin. Kuorma-auton kuljettaja joutui paniikkiin, teki äkkijarrutuksen, ja takana seurannut auto rysähti kuormurin alle . 32v äiti kahden pienen lapsen kanssa oli tuossa onnettomassa autossa, Kaikki loukkaantuivat, 2 vuotias taisteli hengestään pitkään. mm . Tällä tavalla sillä maailman kolkalla on totuus vääryyden vallassa. Muistatteko tästä mainitun mitään mediassa? Anteeks" pieni" sivuheitto, - asiaan takaisin. Niinsanotut pikkujumalat taitavat olla paremminkin riivaaja henkiä, jotka ovat myös silloin asialla, kun etsitään yhteyksiä vainajiin. Epäjumaliahan ei nimittäin ole olemassa. Tämä tiivistys perustuu Paavalin teksteihin. Mutta tähän aikaan yöstä saa tarkemmat tiedot jäädä noukkimatta. |
Vastaukset
taku |
#10835 Re: Re: Re:2013-04-20 12:35:15Tai sitten Paavalikaan ei tajunnut näiden sanojen merkitystä. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18058 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4274 Luotu: 30.06.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
288 Luotu: 18.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
285 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
284 Luotu: 22.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13418 Luotu: 15.07.2023
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14890 Luotu: 20.10.2022
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2677 Luotu: 13.01.2023
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
68 Luotu: 24.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4770 Luotu: 05.10.2020
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1458 Luotu: 02.09.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1371 Luotu: 08.05.2024
Luvattomien aseiden käytöstä ja hallussapidosta isommat rangaistukset
437 Luotu: 13.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10987 Luotu: 13.12.2020
Vetoomus Kyynämöisten koulun säilyttämiseksi
455 Luotu: 28.08.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
40 Luotu: 23.09.2024
Vetoomus päättäjille Valpperin koulun säilyttämisestä.
779 Luotu: 13.09.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
559 Luotu: 08.05.2024
Lintulan tienvarsipysäköinti muututtava
31 Luotu: 20.09.2024