KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
Pirjo Peltoniemi Vieras |
#1326 Marjasta22.02.2011 13:45#1300: Leenu Nieminen - Marjasta Leenu Niemiselle kiitos asiallisesta kertomuksesta. Mutta ...Vaikka tapa on aivan oikea, sitä ei pysty noudattamaan kukaan jolla ei ole omassa aunnossaan tilaa satoja neliöitä. Tiedän että Marjalla on ollut kodissaan 30 kissaakin ja niin on myös ollut meillä. Ei siinä ole tilaa enää kissoja paljonkaan eristää. Talteenottaminen on kuitenkin tärkeintä, ettei pennut kasva isommaksi ulkona. Kolmikuisen pennun kesyttäminen vielä kohtuullisesti onnistuu, mutta mitä vanhemmaksi kissa kasvaa ,sitä vaikeampaa kesytys on. Mitä aikaisemmin pennut löydetään, sitä helpompi ja halvempi niitä on hoitaa. Siksi ei talteenottoa voi pitkittää ja odottaa että jonnekin tulee tilaa. Kun kissoja, suurimmaksi osaksi pentuja tulee yhtä-aikaa useista pentueista, ja yleensä emotkin mukana,niistä saattaa tulla ilmoituksia kymmenistä pentueista yhtä-aikaa. Mihin sellaisen määrän kissoja voi sijoittaa, kun ensikoditkin ovat jo täynnä, eikä muihin yhdistyksiinkään enää oteta. Kissoilla kun on tapana lisääntyä samoihin aikoihin vuodesta. Hätiköidystä toiminnasta ei siis ole kyse, vaan tilanteen vaatimasta pakosta. Halusimme kissoille paikkaa johon ne voitaisi viedä ensin alkuun, mutta myös sinne tuli tautia ja sekään ei toiminut ilman erillistä karanteenitilaa. Nyt olisikin kaikkein tärkeintä saada kissoille karanteenipaikka, johon suoraan ulkoa tuodut kissat sijoitetaan viikoksi tai kahdeksi. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#1331 Re: Marjasta2011-02-22 16:33:12 |
Leenu Nieminen Vieras |
#1347 Re: Marjasta2011-02-23 10:59:02#1326: Pirjo Peltoniemi - Marjasta Avomieheni oli pettynyt kun aamulla näytin hänelle tätä keskustelua. Hän tunsi Marjan jo kouluajoilta. Hänen mielestään Marja ei olisi ikinä ollut julkisen riidan kannalla eikä hän milloinkaan puhunut pahaa yhdistyksestä. Mieheni mielestä kirjoituksestani saa sellaisen kuvan kuin olisin opposition kannalla, vaikka kerroin vain kissanhoidosta. Vetäydynkin keskustelusta mieheni pyynnöstä sillä enhän oikeasti tiedä mitään kenenkään pohjimmaisista pyrkimyksistä, koska kaikki mitä luulen tietäväni nykytilanteesta perustuu näihin kirjoituksiin. |
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18135 Luotu: 11.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
957 Luotu: 27.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4301 Luotu: 30.06.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
450 Luotu: 28.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
324 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
298 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
298 Luotu: 18.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
263 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
133 Luotu: 27.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
127 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13429 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2704 Luotu: 13.01.2023
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4787 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
72 Luotu: 24.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14892 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1473 Luotu: 02.09.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1374 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
42 Luotu: 26.09.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
41 Luotu: 23.09.2024