Kannabis lailliseksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kannabis lailliseksi.
Andrei Vorobjov Helsinki |
#105128.12.2008 21:31Kun kannabis oli laillinen noin 60-luvulla oli vähemmän väkivaltaa kotona ja muuallakin.. sitten kun se kiellettiin niin ihmiset rupes enemmän ryyppäämään ja alkoholin yhteydessä alko kans pahoinpitelyt että kotona avio mies tulee himaan vihasena lyö naistansa ja lapsiansa.. Kannabista käyttäen ei nouse agressio ja tekee mieli vaan makaa rauhassa ja safkaa jotain sipsii, juoda limuu ja kattoo telkkarii. |
Jaakko Mäki Adressin tekijä |
#1052 Kusti polkee29.12.2008 17:25Adressi on lähetetty 29.12.2008 sosiaali- ja terveysministeriöön, eli en ihan kerennyt ennen joulua niinkuin uhosin. Mukanaseuraava saatekirje oli seuraavanlainen: Ministeri Hyssälä, kansanedustajat sekä muut asianosaiset Me adressin allekirjoittaneet vaadimme vähintäinkin kannabiksen käytön depenalisointia sekä kiirehdimme teitä valmistelemaan sen laillistamisen vaatimia muutoksia ja säädöksiä. Käytön depenalisoinnin suhteen viittaan hallituksen vuonna 2001 tekemään päätökseen luopua doping-aineiden käytön rangaistavuudesta rikoslain edessä. Perustelu oli: 'Yleisen rikosoikeudellisen periaatteen mukaan rangaistavaa ei tulisi olla oman terveyden tai muiden omien etujen vaarantaminen tai vahingoittaminen.' Rikoslain tehtävä ei ole antaa terveydellisiä ohjeita tai moraalisia viestejä. Rikos on teko, joka aiheuttaa selkeää, todennettavissa olevaa vahinkoa jollekulle toiselle ja lain tarkoitus on ilmoittaa soveltuvat, kaikin puolin kohtuulliset rangaistukset erilaisista rikoksista. Kun teko ei todennettavasti ole vahingoittanut muita kuin tekijää itseään, sitä ei tule pitää rikoksena eikä siitä saa langettaa juridista rangaistusseuraamusta. Lisäksi pienten määrien hallussapidon sekä omaan käyttöön tapahtuvan kasvatuksen dekriminalisointi erottaisi tehokkaasti kannabiksen käyttäjät ns.kovempien huumausaineiden kayttäjäkunnasta, helpottaisi kannabiksen lääkekäyttäjien tilannetta sekä vapauttaisi poliisilta runsaasti voimavaroja joille kyllä löytyisi hyödyllisempääkin käyttöä. Tosiasialliset seuraamukset kannabiksen hallussapidosta tai omaan käyttöön kasvattamisesta kiinnijäädessä eivät todellakaan jää pelkkiin sakkoihin. Moni menettää työ- tai opiskelupaikkansa. Narkomaanin leima jää otsaan H-merkinnän muodossa ties kuinka pitkäksi aikaa. Julkisissa henkilöissä löytyy esimerkkejä joissa henkilöt ovat joutuneet voimakkaan yhteiskunnallisen reaktion kohteiksi kerrottuaan kannabiksen käytöstään tai kokeiluistaan. Tälläiset paljastukset ovat Suomessa lähes poikkeuksetta johtaneet poliisitutkintaan ja syyteharkintaan.Suomessa kannabiksen käytöstä ei ole helppoa sanoa ääneen muuta kuin sellaisia asioita, jotka noudattelevat lainsäädäntöämme sekä julkista ja virallista näkemystä. Koska kannabiksen kieltolait murenevat pikkuhiljaa mutta kiihtyvällä tahdilla ympäri maailmaa, mielestämme paras ratkaisu olisi aloittaa pikaisesti vaiheittainen siirtyminen kontrolloituihin markkinoihin jotteivat muiden maiden muuttuvat lait ja maan sisäinen mielipideilmasto muutaman vuoden kuluessa pakota Suomen valtiota äkkinäisiin ratkaisuihin. Toivomme teiltä löytyvän rohkeutta ja kaukonäköisyyttä puuttua asiaan nyt sen maton alle lakaisemisen sijaan. Kunnioittaen, Jaakko Mäki mikamaki@gmail.com (040) ******* Lehdistölle tiedotteita lähtee heti uudenvuoden jälkeen, kansanedustajille taas kunhan heidän joululomansa loppuu. Eipä tässä muuta, hauskaa uuttavuotta kaikille! |
Miia Hytönen Suolahti |
#1053 Hyvä Jaakko!30.12.2008 13:03Toivottavasti menee läpi ja tuumivat kunnolla asiaa siellä eivätkä vaan sokeina noudata hamppupropagandaa :) (hamppupropaganda= eli nää "todisteet" miten muka hamppu on vaarallinen) |
Mauno Aatos Espoo |
#105401.01.2009 17:34Kiitokset Jaakko Mäelle! |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
02.01.2009 10:18- Poiston ajankohta: 19.04.2012
- Poistamisen syy: mieli piteen muutos
Antton Kokkonen Helsinki |
#1056 moka?03.01.2009 14:53Eiks tällainen adressi olis pitäny lähettää sisäministerille eikä sosiaali- ja terveysministeriöön?! Ei sinänsä niiden aihealue :D |
Jorma Pekkarinen Tampere |
#1057 HYVÄ HOMMA03.01.2009 19:23Iso hatun nosto mäelle. |
Juuso järvenpää loimaa |
#105804.01.2009 06:34Miksiköhän kannabis on laitonta suomessa. No mietitäämpä hetki..ihan sen takia ihan varmasti että sitä ei pystytä valvomaan että onko käyttänyt sitä nyt vai eilen..mutta sen varmasti näkee että onko sitä käyttänyt nyt vai pari päivää sitten...hitto suomen hallitus tarvisko teidän hieman ruveta miettimään tätä asiaa. Varmasti siihen saataisiin välineet millä pystytään valvomaan tämänkin päihteen käyttöä niinkuin alkoholinkin. Ja tähän tahtoisin lisätä että alkoholi on vaarallisempi päihde mitä kannabis. |
Olli-Pekka Mahrberg Joensuu |
#105906.01.2009 14:55No jo on masentavaa ja tylsää ihmisten elämä kun pitää olla aisteja turruttamassa myrkyllisin ja riippuvuutta aiheuttavin ainein?? Häpeäisitte kaikki jotka väittää että kannabiksen sauhuttelu on terveellistä. Tupakankin sanottiin olevan terveellistä ja moni lääkäri tuki sitä teoriaa mutta mites kävikään. "selvänä on tylsää" ei olisi totta jos narkkarit olisitte nuoresta asti opetelleet sosiaalista käyttäytymistä kaveriporukassa. Mutta kun pitää vetää aivot täyteen myrkkyjä niin ei siinä paljoa opi vaihtoehtoisia tapoja viihtyä. Ymmärrän adressin perimäisen tarkoituksen rajoittaa kannabiksen käyttöä sallimalla sen, mutta mielestäni ei ole oikein sallia laillisesti mitään mikä selvästi aiheuttaa terveydellisiä haittoja. |
Touko Jaakkola Hämeenkoski |
#1060 @ Mahrberg06.01.2009 15:27"mielestäni ei ole oikein sallia laillisesti mitään mikä selvästi aiheuttaa terveydellisiä haittoja" Jos tuollainen ajattelutapa viedään loppuun asti, päädytään siihen, että elämä pitäisi kieltää. Kielto on täysin ihmisten määrittelemä asia, joten siihen liittyen ei kannata tehdä mitään yleistyksiä. |
Ville Heikkinen Jalavus |
#106106.01.2009 15:35Olli-pekka olet taas niitä ketkä eivät tiedä totuuksia ja tulevat tänne musta tuntuu tietoa kertomaan ja haukkumaan vaikka itseltäsi puuttuu faktatieto. Ensinäkin kannabista ei ole edes luokiteltu myrkylliseksi koska siitä on niin vaikea saada yliannostus. (käytännössä mahdotonta) "Häpeäisitte kaikki jotka väittää että kannabiksen sauhuttelu on terveellistä." Ei täällä ole ilmeisesti ketään ole sanonut että kannabiksen sauhuttelu olisi terveellistä. Olet varmaan sekottanut asian siihen kun on sanottu että kannabis on alkoholia terveellisempää. Eise sillon tarkota sitä että se olisi terveellistä. "mutta mielestäni ei ole oikein sallia laillisesti mitään mikä selvästi aiheuttaa terveydellisiä haittoja." Heh, nyt taisi käydä niin että olisit laillistamassa kannabiksen koska siitä ei aiheudu _selviä_ terveydellisiä haittoja. Tosin tuosta joiltain osin on vaikea keskustella kun jokaisella varmasti omat mielipiteet mikä on selvä haitta.. http://kuvaton.com/kuvei/suomen_toivo7.jpg |
Tuija Raatikainen Oulu |
#106206.01.2009 22:18Jännä, olin allekirjoittanut tämän adressin varmaan jo vuonna 2006 tai 2007, mutta jostain syystä allekirjoitukseni oli kadonnut. Ikävää. |
Miikka Haarala Espoo |
#106309.01.2009 13:02Lailliseks. En tuomitse ketää eikä oikeestaa paskaakaa kiinnosta mitä muut puhuu... jokainen itsepäättää... tulee viel olemaan täälläki laillista... kunhan vanhemman ikäluokan ihmiset r.i.p |
hullu ku pullost tullu jormamaa |
#106415.01.2009 19:38siis vittu mitä paskaa :D jos hipit haluu polttaa hamppuu , antaa niide polttaa! sitäpaitsi kaikki tällane porttiteoria paska on vaa laittomuuden takii olemas. siis porttiteoriassa kannabis johtaa kovempii huumeisiin, esim jos välittäjä sanoo et kukka on loppu, mut pulverii löytyis jos se olis laillist nii ei tulis ongelmaa välittäjien kaa.. sitä paitsi pimee bisnes saa 10 kertaset voitot ku ne tuo suomee pilvee. Mun kavereilla ei oo ollu mitään vieroitusoireita tai mitää oireita kannabiksesta. nää tyypit jotka vastustaa sitä on sellasii 40v kotiäitejä ja 13v nörttejä joille on jääny vanha propaganda päähä et huumeet on PAHA ajattelematta ainetta ollenkaa. Saatanan pizzanaamaset paskat jotka näkee ittensä nii vitun parempina ku muut ku ne o absolytistei vois vaa olla hiljaa siit et miks pitää ylipäätää käyttää pilvee... no vittu se on hauskaa, yhdistää kavereita ja auttaa kipuun :D |
sere wilska porvoo |
#1065 Yli 50.000 Tuotetta HAMPUSTA16.01.2009 22:54Kannabis parantaa kaiken ja siitä saa kaiken paperista polttoaineesen ( jo 1930 yli 25.000 tuotetta osattiin tehdä HAMPUSTA, nyt varmaan n. 50.000) Miten loiset silloin eläisivät (Valtio, lääkefirmat) jos kaikki voisivat itse tehdä takapihallaan syöpälääkkeet, polttoaineet (biojätteen käyttäminen etanoliksi =polttoaineeksi itse EI ole mikään mysteerio) sun muut mitä nyt myydään ylikansallisten firmojen kautta monopolisoituna. Mitä kaikkea HAMPUSTA saa: http://hamppu.info/ PAKKO KATSOA miten hamppu parantaa kaiken. 6 osaa, tämä 1/6: http://www.youtube.com/watch?v=I0JcBo9iINs&feature=related Muita linkkejä/tietoa HUUME viinasta ja lääkinnällisestä kannabiksesta: http://freecannabispysty.blogspot.com/ ALKOn OMA tutkimus myymästään yhdestä maailman vaarallisimmasta HUUMEESTA: http://alcoholisadrug-pysty.blogspot.com/ |
hullu ku pullost tullu jormamaa |
#106617.01.2009 16:54kaiken keskustelujen jälkeenkin on ikävä kyllä todettava että kannabis ei tule varmaan koskaan lailliseksi suomessa... niin kauan kun onhuolestuneitakotiäitejä ja huumepropaganda käynnissä, tulee aina olemaan suuri muuri laillisen kannabiksen tiellä.. ehkä 50 tai sadan vuoden päästä suomeenkin tulee dekrimilisoitua kannabista sillä suomi on EU-maiden toiseksi kannabisvastusteinen maa heti ruotsin jälkeen. Turha edes herätellä toivoa pilven laillistumiseksi, vaan suunnitella vaikka parin viikon pössyttely lomia amsterdamiin |
Markku Klemelä Jokioinen |
#1067 Heh17.01.2009 20:18Hipit |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
22.01.2009 15:13- Poiston ajankohta: 01.09.2015
- Poistamisen syy:
Edward Putsela Helsinki |
#1069 Blossit24.01.2009 00:06Muutamat pahoinpitelytuomiot kärsineenä allekirjoitan. Kännissä tulee helposti ylilyöntejä, blosseissa en ole koskaan tapellut, ei tee mieli. Kummassa aineessa haluat minut kohdata? Lopuukoon se viinan läträys! |
Waltteri Vuorimaa Lahti |
#1070 Kaikki laiton lailliseksi!24.01.2009 15:28Upea idea! Voisimmehan samalla kumota kaikki paitsi verotukseen liittyvät lait: * Pankkiryöstöistä verotulot valtiolle (kaikissa pankkikeikoissa tasavero, 18%) * Palkkamurhien palkkiot nimensä mukaisesti palkkaa (normaali progressiivinen tuloverotus) * Autovarkauksista maksettava normaali autovero (auton laskennallisesta arvosta 22% valtion rahakirstuun) * Heroiinin ja kokaiinin myynti lailliseksi ja Alkon vastuulle Tällä tavalla kaikki saavat asua rauhallisesti ja tekemistensä seuraamuksia pelkäämättä rakkaassa kotimaassamme. Lisäksi useita suuria rahasampoja siirtyisi salakuljettajilta sekä rikollisjärjestöiltä valtiolle. Poliisilta vapautuisi suuri määrä voimavaroja oikeiden rikosten tutkintaan (=verorikokset!). Tappopalveluiden ja varastettujen autojen myyntiä voitaisiin valvoa, alaikäisten olisi vaikeampi hankkia niitä. (Toivottavasti tajusitte kantani...) |
Mikko Saari Vantaa |
#107124.01.2009 16:32...ja nuo Waltterin luettelemat asiat, pankkiryöstöt, palkkamurhat, autoryöstöt ja heroiini ja kokaiini, ovat tietysti yhtä vaarallisia kuin kannabis? Laki ei ole mikään itseisarvo vaan perustuu ihmisten tekemiin havaintoihin, laki ei ole jumalan tekemä Suomessa ainakaan. Kannatan asiaa, tuskimpa sillä mitään hirveitä vaikutuksia olisi yhteiskuntaan. Aika paljon pössyttelijöitä on tullut tavattua ja ovat ihan työssäkäyviä kunnon ihmisiä eivätkä käytä muita aineita, kumoten omalta pieneltä osuudeltaan näin porttiteoriaa. En oikein usko että mikään kummemmin muuttuisi jos yhden kasvin kasvatus per henkilö ja käyttö laillistettaisiin, nykyään kun ei ole kovin vaikeaa löytää hamppua. Ja sinällään jännä että potentiaalisia alkoholisteja päästetään työskentelemään sellaisiin paikkoihin joissa vaaditaan puhtaat paperit, mutta pössyttelijöitä ei. |
Ham Puusi Hamppukaupunki |
#1072 Kanta tajuttu, idea susi!24.01.2009 18:00*Pankkiryöstöissä pankki uhrina. *Palkkamurhissa..noh luonnollisesti murhan uhri uhrina sekä uhrin läheiset. *Autovarkauksissa auton omistaja uhrina Kannabiksen käyttäjä ei vahingoita ketään muita, kuin itseään polttaessa kannabista. Tarkemmin ajatellen kaikki huumeet pitäisi laillistaa, koska te hyvät kanssakeskustelijamme tiedätte, että alkoholi on ollut kieltolain alla ja siitä touhustahan ei tullu yhtään mitään. Meinaan vaan sitä, että kaikki päihdyttävät aineet on siis päihteitä. Huumeet ovat laittomia päihteitä, eli muuten samaa kastia alkoholin kanssa, mutta laittomassa asemassa. Pointti on se, että kieltolaki ei toimi huumeissa siinä missä alkoholissakaan ja te tiedätte sen! |
Elisa Tömänen Ii |
#107327.01.2009 14:16Kaikki päihdyttävät aineet pitäisi kieltää lailla! Joo, ehkä niitä käytettäisiin siltikin, niinkuin huumeita, mutta niistä on niin paljon ongelmia! Tupakka, alkoholi, huumeet, muskettipähkinät yms. Ei kaikkia lääkkeitäkään tarvitsisi olla lain tällä puolen! |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
27.01.2009 21:36- Poiston ajankohta: 11.02.2011
- Poistamisen syy:
Roope Halonen Loppi |
#1075 Elisa28.01.2009 07:22Miksi ei vain kiellettäisi elämää? Vähemmän paperitöitä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kannabis lailliseksi" tähän luetteloonSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
560 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101349 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
493 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
313 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
312 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15373 Luotu: 15.07.2023
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
607 Luotu: 24.11.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
50 Luotu: 19.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
772 Luotu: 30.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
58 Luotu: 11.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.