KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
Jäsen molemmissa |
#4024 Pitkästä aikaa katsomassa adressia04.01.2013 21:13Päätinpä pitkästä aikaa käydä katsomassa, mitä adressissa kirjoitetaan....sota näköjään jatkuu... Itse olen vielä KKY:en ja Kisun jäsen, mutta tänä vuonna eroan KKY:stä, koska en ole vieläkään vakuuttunut, että KKY todella auttaa hädänalaisimpia kissoja. Ei ole todellakaan oikein tappaa loukkuun villiintyneitä kissoja varmistamatta, onko ne todella villikissoja. Viime joulukuussa minun loukulla pyydystettiin kissa, joka oli ollut toukokuusta lähtien karkuteillä. Oli möykännyt loukussa oikein tosissaan ja sisälläkin juoksutti ihan kunnolla seuraavana päivänä, kun kissaa laitettiin kuljetuskoppaan kotiin lähtöä varten. Omistaja on liikuntavammainen, joten sivullisten piti pyydystää kissa. Joissakin eläinsuojeluyhdistyksissä kissa olisi todennäköisesti tapettu villikissana heti loukkuun. Kotiin päästyään juoksi kiireesti sohvan alle, mutta jo ensimmäisenä yönä oli kavunnut emäntänsä sänkyyn. Talon koirat oli hyväksynyt heti, mutta poissaolon aikana tulleet kissasisarukset olivat kuitenkin saaneet kyytiä vanhemmalta karkurinartulta. |
Vastaukset
Haaskalinnut saaliinjaolla |
#4046 Re: Pitkästä aikaa katsomassa adressia2013-02-26 01:13:03#4024: Jäsen molemmissa - Pitkästä aikaa katsomassa adressia Mitähän KKY on yli 30-vuotta tehnyt? Mitenkähän noinkin montavuotta toimineella yhdistyksellä on lukuisia kannattajia. Samoin on viimevuosina saanut haaskalinnut peräänsä. Rahan valta on mahtava, vieläpä ikävämpää saalistaa sitä keinolla millä hyvänsä. Nämä sivustot ovat vain häikäilemätöntä toisten henkilöiden parjaamista. Sekä muiden aikaansaamien varojen itselleen hamuamista. Ihmettelenkin miksi yleensä jo virkavalta ei ole jo tähän puuttunut? |
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
3549 Luotu: 27.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
3322 Luotu: 27.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
1076 Luotu: 27.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
999 Luotu: 28.06.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18284 Luotu: 11.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
362 Luotu: 24.09.2024
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
318 Luotu: 28.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
316 Luotu: 22.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
305 Luotu: 25.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4356 Luotu: 30.06.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
230 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13483 Luotu: 15.07.2023
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
169 Luotu: 27.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2783 Luotu: 13.01.2023
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
1819 Luotu: 09.03.2022
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
138 Luotu: 28.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
325 Luotu: 18.09.2024
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
127 Luotu: 27.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
717 Luotu: 02.04.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14960 Luotu: 20.10.2022