On argumentilla käyttökelpoistakin ajatusta; "Se on pohjaton kuilu, jossa ateistin väitteelle voidaan esittää vastaväite ja päinvastoin teistin väitteelle saadaan ateistinen blokkaus.   Eli onko jotain muita teitä lopulta hyödyllisempi käyttää apologiassa kuin rationalistinen väite vastaan väite?"

Onko puuduttava ja päättymätön, läntiselle perinteelle ominainen
rationalismi järkevä tie pohtia jumalkysymystä?
Edelleenkään – siis tietääkseni – ei kukaan osaa sanoa,
kumpi tuli ensin, muna vai kana.

#33201: -

Argumentilta siteeraan lähinnä uskonnon sisäistä ristiriitaisuutta ja kulttuurista kontekstuaalisuutta, jotta ymmärtäisimme, kuinka uskonnolliset ihmiset upottavat asenteellista agendaansa uskonnon savuverhoon.

Jumalkysymystä lähestyn toista kautta: Uskonnollinen kokemus on ihmiselle tyypillinen tapa reagoida tiettyihin fysiologisiin ja tunnetiloihin. Ihan eri asia on, onko niiden takana joku henkiolento. Jos se on sama, se kertoo asioistaan kovasti eri tavoin eri puolella maailmaa. Jos se on vain se yksi ja muut jumalat vain pahoja demoneja, on kovin outoa, että se olisi valinnut vain jonkun kansan omakseen ja syrjinyt muita vain sillä perusteella, että ne eivät olleet koko tyypistä kuulleetkaan.

Mikä tulee tällaisen jumalan rooliin maailman asioissa, sellaista on havaittavissa vain ja ainoastaan siinä, että joku toimii oletetun jumalan käskyn alaisena. Jumala itse ei ole tässä maailmassa saanut aikaan yhtään asiaa, joka ei olisi tapahtunut ilma häntäkin. Tässä jätän käsittelemättä kaikenkarvaiset legendat ja ihmeteot, joista yhtäkään ei ole todistettu jumalan aikaansaannokseksi. Satuja ja huijauksia on kyllä paljastunut pilvin pimein.