Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#26454 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Poimintoja kohdasta oppi29.12.2013 12:25#26453: - Re: Re: Re: Re: Re: Poimintoja kohdasta oppi "Ei voi olla kysymys pienimmästä yhteisestä nimittäjästä, vaan nimenomaan niiden olemassaolo kertoo yhtenäisestä kulttuurista." On täysin turha yrittää kieltää sitä, että kyseiset tiivistelmät tehtiin sitä varten, että olisi yhteinen alue, jonka kaikki tunnustaisivat. Se taas oli seurausta siitä, että opin muissa osissa oli eri painotuksia, joihin jopa kanonisoitu Raamattu antoi paljonkin mahdollisuuksia. "Pyhä Henki vaikutti alkuseurakunnassa jopa niin voimakkaasti, että esim Ananiaksen ja Safiran tapauksessa se herätti jopa suuryta pelkoa. " Puhut alkuseurakunnan hurmoksellisuudesta, joka on ihan eri asia kuin se, onko Pyhä henki ohjannut valintoja. Valinnat tehtiin lähes aina perusteellisten pohdintojen, laskelmointien ja välillä myös juonittelujen kautta. Viimeksi mainitusta kertoo tuo Tuomaksen evankeliumin kaltoin kohtelu panettelun kautta. Itse tekstin teologiseen sisältöön en tässä ota kantaa. Mitä tulee tuollaiseen pyhän hengen johdatukseksi kutsuttuun hurmokseen yleensä, sitä esiintyy edelleenkin karismaattisissa lahkoissa. Ja yllätys yllätys, tuo henki tuntuu antavan lahkoille ehdotonta jumalallista tietoa, joka on kuitenkin ristiriidassa sen toisen lahkon saaman tiedon kanssa....
|
Vastaukset
Vieras |
#26456 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Poimintoja kohdasta oppi2013-12-29 14:06:46#26454: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Poimintoja kohdasta oppi
Lähtisin ensin lopusta: ei siinä mun käsittääkseni voi oikein hurmoksellisuudesta puhua, kun joku tipahtaa silmien edessä maahan ja kuolee valehdeltuaan julkisesti, ja kohta toinen. Olihan siinä kyse puhtaasti tapahtumista, jotka tapahtuivat ihmisistä täysin riippumatta. Ja juuri pelko on osoituksena siitä, että ihmistä suuremmat voimat olivat tulleet ilmi. Samoin kun Jeesus ajoi henget sikalaumaan, ihmiset pyysivät että tämä poistuisi siitä paikasta. |
Vieras |
#26460 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Poimintoja kohdasta oppi2013-12-29 16:16:36#26454: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Poimintoja kohdasta oppi
Hei, en tuota yhtään haluakkaan kieltää, että yhteinen pitävä pohja piti sopia ja vahvistaa, mutta käsitän nimenomaan nuo lyhenteet vain merkiksi jostain l. yhteiseksi ja tutuksi jo tulleesta. Juuri aktiivisiin tai passiivisiin rooleihin saatettiin kreikkalaisroomalaisessa maailmassa viitata joko kierrellen, tai alatyylisesti puhumalla. Cinaedus - oli vulgaarisana. Sitä käytettiin passiiviseen rooliin suostuvasta. Voitiin myös käyttää kiertoilmaisua "säädyllisyys on riistetty häneltä." Pathicus - taas oli aktiivinen osapuoli. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18113 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4295 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
320 Luotu: 24.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
298 Luotu: 18.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
297 Luotu: 22.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
275 Luotu: 27.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
273 Luotu: 28.06.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
123 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13426 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
104 Luotu: 27.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2702 Luotu: 13.01.2023
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4786 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
71 Luotu: 24.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14892 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1471 Luotu: 02.09.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1374 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
41 Luotu: 23.09.2024
Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
40 Luotu: 26.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10988 Luotu: 13.12.2020