Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle

#44: Sari - Re: Onhan meillä jo

Ajatella, että voimme menettää lapsemme Australiaan... Sekö menetys? Kun lapsen saa  kasvatettua aikuiseksi, lähtee pesästä, pärjää omillaan, ottaa oman suunnan, sehän on juuri vanhemman tavoite. Ei voi olla kuin onnellinen siitä, että lapsen siivet kantaa maailmalla. Että lapsi elää ja toteuttaa itseään, tekee omat valintansa, saa hankkia omia kokemuksia, tehdä omat virheensä, voittaa omat vastoinkäymisensä ja kasvaa ihmisenä. 

Hieman harvemmin tosiaan vanhempi kuolee lapsen kuoltua kuin aviopuolison kuoltua. Kun yksinkertaisesti  aviopuolisot usein kuollessaan ovat jo iäkkäitä, on sairauksia ja kuolema muutenkin lähellä. Mutta vanhempiakin kuolee... ja ellei aina mullan alle, niin henkisesti. Suru lamaa, arjessa pakkotoimii, mutta taivaskaipuu on kova ja elämänhalu kadoksissa. Eri taustoilla surevat vanhemmat löytävät eri tahtia ja tyyliä takaisin voimansa ja ilonsa. Toiset ei koskaan.

Avioliitossa on  itsestäänselvyys, että jompikumpi joutuu toisensa hautaan laittamaan.  Mieheni hautasin 7v sitten ja surun paikka sekin oli, tänä päivänä kuitenkin vierelläni on uusi mies ja sikäli elämä hymyilee. Kaksi lasta on onnellisesti mailmalla. Mutta olen myös lapseni haudannut 16v sitten. Se on jättänyt sieluun suuren surun jonka kanssa olen vuosia tarponut masennuksen kanssa.  Lasta ei korvaa kukaan eikä mikään. Liputuspäivä olisi erittäin mieleen. Ja aivan paikallaan. Kiitos.